KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 12/2026

12486. SK 12/2026

Jiikoo19.3.2026 klo 18:12
Ristikko Pekka Joutsi *** , piilosana Antti Parkkinen.

Joutsin kolmitähtinen totuttua laatutyötä eikä toki moitteen sijaa parkkispiiliksessäkään. Yhteensä kaksikko työllisti minut ja apuneuvoarsenaalin kahdeksi viihtyisäksi tunniksi. Omillani jykertäisin näiden parissa varmaan ylihuomennakin.
2. PM19.3.2026 klo 19:00
Samaa mieltä kuin Jiikoo, makoisat olivat molemmat tehtävät.

Piiliksestä aloitin ja siinä viimeiseksi ratkonneeksi vastaussanakseni jäi ps1. Oli tuo sana kyllä tuttu kuten muutkin, vaikka löytyikin vasta lopussa. Yksi vihjetyyppi oli yliedustettuna, muitakin voisi ehkä laajemmin esiintyä.

Ristikon ratkontaan käytin aikaa enemmän. Sanaston ja myös aakkoston mainio monipuolisuus vaati sommittelua ja pyyhekumikin siinä oli tarpeen, kun tarjoamani vastaussana ei edistänyt ratkontaa. Esim. ´pikkuauto´ piti vaihtaa. Yläosa oli viimeisenä auki. Sanat tai niiden vihjemerkitykset kahta lukuunottamatta olivat tuttuja, jotkin harvemmin esiintyvät olivat hieman pidemmän hakuajan muistissa.

Ratkoin molemmat ilman apuvälineitä. Ristikon yksi epävarma kohta - kahden risteävän sanan yksi kirjain - osoittautui faktantarkistusvaiheessa oikein ratkotuksi.
3. Veli-Pekka19.3.2026 klo 21:18
Oli aika ponnistus. Kiitos tekijöille!
4. Hese20.3.2026 klo 10:46
Vasemmassa reunassa virhe.
5. juju20.3.2026 klo 16:25
Tällä kertaa piiliksestä jäi valju melko maku suuhun.
Viereinen kirjamainos ei sekään nykymaailman tilanteessa kovin paljon mieltä ylentänyt.
6. Hese20.3.2026 klo 18:11
Lainaus: 4. Hese 20.3.2026 klo 10:46
Vasemmassa reunassa virhe.

Mietin tuota viestiä laittaessani, onko itselläni vai laatijalla virhe. Kyllä se oli minulla.
7. Adelina20.3.2026 klo 19:50
Piilikseen meni reilunpuoleisesti aikaa, loppurutistus olisi jäänyt ehkä kokonaan väliin, ellen olisi sisuuntunut luettuani Jiikoon ja PM:n kommentit. Viimeiseksi jäi v14, olisi auennut aiemmin, mutta kännykällä digiversiota täytellessä olin vahingossa muokannut yhden kirjaimen vääräksi. Kiva tehtävä, koska aiheutti päänvaivaa.
Ristikon täyttö jäi puolitiehen. Digiversiossa pariin ruutuun ei pysty kirjoittamaan, niin saa olla. ”Rämön teos” eka kirjain ja ”automalli” kaksi ekaa kirjainta eivät täyty.
8. Inga20.3.2026 klo 22:12
Sanaristikko näytti ensin tosi hankalalta.
Mutta kun otin kaikki apuvälineet, myös chatGPT:n avuksi, niin valmista tuli.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *