KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 28.11.2025
12144. HS 28.11.2025
Uusi28.11.2025 klo 08:40
Paljon piti googlailla. Tykkäisin enemmän miettiä ja keksiä. Tosin noita harmaita piti vähän miettiä ensin . Kaksi epävarmaa ratkaisua.2. Seniori28.11.2025 klo 09:39
Tulostin eilen illalla Verkkouutisten ristikon. Tapahtumista olen yleensä kiinnostunut. Päivämäärissäkin on usein virheitä, kuten nytkin ainakin yksi.- Istuin itseni kipeäksi googlailussa.- Painetussa perjantain lehdessä selkeämpää tekstiä ja kuvia.- - Lauantain Iltalehdessä on hyviä ristikoita ja tehtäviä - täyttyvät miettimällä. -
3. Jiikoo28.11.2025 klo 11:46
Torstai-iltana vieraita, pääsin perjantairistikkoni kimppuun tällä kertaa vasta perjantaina. Ei tunnu tulevan valmista, puolenkymmentä ruutua on yhä tyhjänä. Palkintokisaan voisi sentään nykysääntöjen puitteissa yrittää, koskapa niissä tärkeissä numeroiduissa ruuduissa 1–9 on varmanoloinen kirjain. Aika tasapaksu AL-rutiiniristikko, ei herättänyt intohimoja puoleen eikä toiseen.
4. Ville28.11.2025 klo 12:27
Harmaat suurimmaksi osaksi äkkiä Kronikasta, loppu olikin sitten "lasten leikkiä" täytellä välit. Ei tarvinnut juurikaan älynystyröitä.
5. Seniori28.11.2025 klo 13:17
Perjantaiaamuna sateen loppumista odotellessa aloin täytellä HS:n paperiversiota. Päivämääriä tarkistelin ja pari paikkakuntaa. - Ei pahemmin tarvinnut googlailla.- En tykännyt. - Ratkaisusana selvisi jo eilen illalla.- En lähetä,
6. Jontte28.11.2025 klo 15:56
M15. En ymmärrä. Auttakaa!?
7. Juho28.11.2025 klo 16:14
Jontte, heitä ne ään pilkut poies. Nykänen tietää.
8. Hidas Käsi28.11.2025 klo 19:28
Koska muutamat viimeiset HS ristikot on olleet hieman tylsää googlailua, päätin jättää nyt avut kokonaan pois. Silti tämä täyttyi mukavasti. Jokunen kohta, kuten "naisnimiä" ja "sukunimiä" jäi vähän nävertämään mutta olkoon.
9. Mörökölli28.11.2025 klo 22:07
X11 ei kyl aukea mulle
10. Arto28.11.2025 klo 23:11
Lainaus: 9. Mörökölli 28.11.2025 klo 22:07X11 ei kyl aukea mulle
Kuvio on vähän vinossa.
11. Irma6029.11.2025 klo 14:12
R21, en saa kuvasta selvää?
12. Jiikoo29.11.2025 klo 16:11
R21:https://imgur.com/a/cgiQgql
13. Rampe29.11.2025 klo 16:29
Jiikoo(12), mielestäni kuva muistuttaa imurin perusosaa ylhäältä kuvattuna enemmän kuin sitä, mitä pitäisi.Tuote kuuluu niihin tavaroihin, joita aletaan mainostaa koululaisten ahdistukseksi jo juhannuksen aikoihin.
14. Elmerit29.11.2025 klo 16:40
Vihje ..puuhun..pitääkö olla ..puusta ??
15. TJV29.11.2025 klo 22:36
Ilman tietokonetta vieläkin (uusi tulossa), niin kyllä vaikeutta riitti. Todennäköisintä kuitenkin itsestäni puheenollen, ei kai sen kummempaa kuin kyky ratkoa heikentynyt. Työstämistä kylliksi.
16. Arto29.11.2025 klo 22:47
Lainaus: 13. Rampe 29.11.2025 klo 16:29Jiikoo(12), mielestäni kuva muistuttaa imurin perusosaa ylhäältä kuvattuna enemmän kuin sitä, mitä pitäisi.
Tuote kuuluu niihin tavaroihin, joita aletaan mainostaa koululaisten ahdistukseksi jo juhannuksen aikoihin.
Imuri tuli minullakin ensimmäisenä mieleen.
17. Aira30.11.2025 klo 17:44
Kas hassumpaa, ei hassumpaa, sitä imuriks minäkin ensin luulin!
18. Jiikoo30.11.2025 klo 19:14
Syrjäseuduksi ei Ylöjärveä varsinaisesti voi mainita, mutta niin vain muuan kirjallista lahjakkuutta niin isän kuin äidinkin puolelta imenyt sikäläinen nimimies raapusteli nelisen vuosikymmentä sitten rupisia riimejä ja karmeita tarinoita Eppujensa esitettäviksi. Taidettiinpa jossakin kappaleessa mainita tuollainen kuvataiteilija Lehdon ”imurioletettukin”.
19. Sitkeä1.12.2025 klo 09:22
Lainaus: 10. Arto 28.11.2025 klo 23:11Lainaus: 9. Mörökölli 28.11.2025 klo 22:07
X11 ei kyl aukea mulle
Kuvio on vähän vinossa.
Ei tullut minulla järkevää sanaa vinoon kaakeliin X11 eikä poramerkkiä V17 löydy googlella eikä Ratkojistakaan. Joku siis mättää
20. Arto1.12.2025 klo 09:53
Lainaus: 19. Sitkeä 1.12.2025 klo 09:22Ei tullut minulla järkevää sanaa vinoon kaakeliin X11 eikä poramerkkiä V17 löydy googlella eikä Ratkojistakaan. Joku siis mättää
V17 ratkaisu löytyy kirjoittamastasi lauseesta.
21. Jiikoo1.12.2025 klo 10:07
Sitkeä, ajattele hieman laajemmin (vai pitäisikö sanoa suppeammin?) X11:ssä on oleellisempaa vinous kuin se, mikä on vinossa. V17:ssä vastasitkin jo kysymykseesi itse, kuten Arto mainitsee (20.).
22. Ihmettelen vaan2.12.2025 klo 11:56
Voiko kukaan oikeasti saada selvää, mitä on esimerkiksi ruudun H12 kuvassa? Ainakaan minun lehdestäni ei onnistu. On ikävää, että Hesarin ristikoiden vaikeusaste on jo pitkään perustunut isolta osin tuhruisiin vihjekuviiin. Laatijan vaihtoviikko olisi olisi ollut jo vuosia sitten.
23. Jiikoo2.12.2025 klo 13:19
(22.) En tiedä, olenko saanut oikeasti mitään selvää, mutta voisin kuvitella kuvassa H12 olevan kartografi A. Lehdon näkemys seuduista muutama tuhat kilometriä meiltä eteläkaakkoon päin.https://imgur.com/a/vpEcb2O
24. Jiikoo2.12.2025 klo 13:23
(23.) Tuo muutama tuhat kilometriä taitaa olla itse asiassa luokkaa 7 500 km.
25. ELI2.12.2025 klo 18:58
Tuo Q9 on kai selvä sana, mutta sen toisesta kirjaimesta lähtevä sukunimi P11 ihan älytön, tai sitten minulla on jotain väärin tässä?
26. Siru2.12.2025 klo 20:10
ELI (25), kyllä niitä sukunimiä löytyy dvv:stä, alle 10!
27. ELI2.12.2025 klo 20:55
Lainaus: 14. Elmerit 29.11.2025 klo 16:40Vihje ..puuhun..pitääkö olla ..puusta ??
Samaa olen tässä myös miettinyt. Koko se alue on auki sen takia ja sen sukunimen P9?
28. Siru2.12.2025 klo 21:07
ELI, auttaisiko, jos mietit, mitä se sukunimi olisi yksikössä!
29. Jiikoo2.12.2025 klo 23:23
Lainaus: 14. Elmerit 29.11.2025 klo 16:40”Vihje ..puuhun..pitääkö olla ..puusta ??”
Lainaus: 27. ELI 2.12.2025 klo 20:55
”Samaa olen tässä myös miettinyt. Koko se alue on auki sen takia ja sen sukunimen P9?”
Kysymys on mielestäni oikeutettu, sikäli kuin oma ratkaisuni on oikea. Puuhun muodostuu joskus jotakin puuta lahottavaa eliötä/organismia, josta on joskus valmistettu tässä kysyttävää hyödykettä. Ratkaisusanaa EI muodostu puuhun sellaisenaan EIKÄ hyödykkeen voi katsoa myöskään olevan puusta tai puuta sinänsä. Epäonnistunut vihje!
KOMMENTOI