KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 166
5579. Kirjailijat ketjuun - 166
MaikkiLainaa8.6.2010 klo 16:55
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.
Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta
–http://tinyurl.com/744rq4
ja tsekkaa!
Ketju jatkuu tästä:
Lähettäjä: Eki 8.6.2010 klo 16:24
Reed, Adele (Old Mammoth: A First Hand Account)
2. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 16:55
Langer, Walter C. (Adolf Hitler – Mies ja myytti)
3. EkiLainaa8.6.2010 klo 17:07
Caldwell, Gary (Mammoth Gold: The Ghost Towns of Lake District)(Kiitos ollos, ei ällös...)
4. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 17:11
Riaz Khadem (Shoghi Effendi in Oxford)
5. EkiLainaa8.6.2010 klo 17:12
Maslin, Janet (The New York Times Guide to the Best 1000 Movies Ever Made; yksi tekijöistä)
6. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 20:42
Teirikari, J. A. (Merikuvia)
7. EkiLainaa8.6.2010 klo 21:08
Justin D. Murphy (The European Powers in the First World War: An Encyclopedia; yksi tekijöistä)
8. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 22:07
Hakamies, Pekka (Sananlaskut; toinen toim.)
9. EkiLainaa8.6.2010 klo 22:07
Kettunen, Harri (Introduction to Maya Hieroglyphs; toinen tekijöistä)
10. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 22:20
Rein, Th. (Leo Mechelinin elämä)
11. EkiLainaa8.6.2010 klo 22:30
Hirschfeld, Fritz (George Washington and Slavery: A Documentary Portrayal)
12. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 23:01
Zumbro, Karl (Hennes hemlighet)
13. EkiLainaa8.6.2010 klo 23:21
Robert W. Winston (Andrew Johnson: Plebeian and Patriot)
14. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 23:38
O'Hara, Kate (Summerhaze)
15. EkiLainaa8.6.2010 klo 23:42
Taylor, Jay (The Generalissimo: Chiang Kai-Shek and the Struggle for Modern China)
16. MaikkiLainaa8.6.2010 klo 23:48
Autere, Eeva (Eeva Joenpelto) (Tulee sittenkin päivä)
17. EkiLainaa9.6.2010 klo 00:00
Vainfas, Ronaldo (Dicionário do Brasil Imperial)
18. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 00:19
Dan Ross (Steve Austin: The Story of the Wrestler They Call "Stone Cold" )
19. EkiLainaa9.6.2010 klo 00:20
Stebbins, Cyril A. (Birds of Yosemite National Park; toinen tekijöistä)
20. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 00:31
Amalia Grönberg (Kotitalous- ja ruokatavaoppi)
21. EkiLainaa9.6.2010 klo 01:29
Guimond, Pierre S. (Calgary Architecture : The Boom Years, 1972–1982; toinen tekijöistä)
22. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 01:42
Stanley Appelbaum (The Chicago World's Fair of 1893: A Photographic Record)
23. EkiLainaa9.6.2010 klo 01:44
Murray, Freeman Henry Morris (Emancipation and the Freed in American Sculpture)
24. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 01:51
Sigvard Strandh (Alfred Nobel – mannen, verket, samtiden)
25. EkiLainaa9.6.2010 klo 01:55
Haraszti, Zoltan (John Adams and the Prophets of Progress)
26. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 02:00
Alison Roberts (Consultant in Crisis)
27. EkiLainaa9.6.2010 klo 02:03
Simón Bolívar (Selected Writings of Bolívar; toinen tekijöistä)
28. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 02:09
Roberts, Janet Louise (This Dancing Fool)
29. EkiLainaa9.6.2010 klo 02:15
Sinclair, Brian R. (Calgary Architecture: The Boom Years, 1972–1982; toinen tekijöistä)
30. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 02:19
Roberson, Jennifer (The Merlin Chronicles)(Nyt riittää tänne... Yötä!)
31. EkiLainaa9.6.2010 klo 02:24
Robert Hewison (Monty Python: The Case Against Irreverence, Scurrility, Profanity, Vilification, and Licentious Abuse) (Sitä samaa...)
32. PPLainaa9.6.2010 klo 07:11
Néstor Navarrete Medina (Grandes inventos)
33. EkiLainaa9.6.2010 klo 09:25
Anthony Giddens (Nykyajan jäljillä: Refleksiivinen modernisaatio; yksi tekijöistä)
34. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 12:36
Simojoki, Kaarlo (Taipale : "tavanmukaista tykistötulta")
35. EkiLainaa9.6.2010 klo 12:43
Laura Matysek Wood (The European Powers in the First World War: An Encyclopedia; yksi tekijöistä)
36. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 13:47
Dolphin, Rex (The Devil to Pay)
37. EkiLainaa9.6.2010 klo 13:54
Elisabeth Beck-Gernsheim (The Normal Chaos of Love; toinen tekijöistä)
38. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 14:09
Melissa Müller (Viimeiseen saakka – Hitlerin sihteerin muistelmat; toinen tek.)
39. EkiLainaa9.6.2010 klo 14:13
Renata Fritsch-Bournazel (Confronting the German Question: Germans on the East-West Divide)
40. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 14:28
Louis L. Snyder (Encyclopedia of the Third Reich)
41. EkiLainaa9.6.2010 klo 14:42
Roth, Geneen (Women Food and God: An Unexpected Path to Almost Everything)
42. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 15:43
Erkki Pale (Totuus Stella Polariksesta; toinen tek.)
43. EkiLainaa9.6.2010 klo 16:09
Laura Bush (Spoken from the Heart)
44. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 16:18
Hedin, Birgitta (Lapinmaan lapset; toinen tekijä)
45. EkiLainaa9.6.2010 klo 16:39
Tom Rath (Wellbeing: The Five Essential Elements)
46. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 20:29
Holger Klitzing (The Nemesis of Stability. Henry A. Kissinger's Ambivalent Relationship with Germany)
47. EkiLainaa9.6.2010 klo 21:24
Granville, Johanna (The First Domino: International Decision Making during the Hungarian Crisis of 1956)
48. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 21:42
Arkham, Candice (Dare to Love)
49. EkiLainaa9.6.2010 klo 21:44
Cadman, Chris (Jacksons Number Ones; toinen tekijöistä)
50. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 22:01
Set Volmari (oik. Lambert Valdemar Müller. Pönnelin kävelee paljain jaloin. Näytelmä)
51. EkiLainaa9.6.2010 klo 22:05
Rubin, Gretchen (The Happiness Project: Or, Why I Spent a Year Trying to Sing in the Morning, Clean My Closets, Fight Right, Read Aristotle, and Generally Have More Fun)(Siinäpä Maikille tuore hyvä kirja...)
52. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 22:22
Charles E. Snyder, Jr (The Real Deal – Adolf Hitler Original Artworks)(... Kiitti vaan... Kaikkee koeteltu... )
53. EkiLainaa9.6.2010 klo 22:25
Jan Palmowski (A Dictionary of Contemporary World History)
54. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 22:29
Kenny, Janette (One Real Man)
55. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:13
Edie, Barbara (Manitoba Book of Everything; yksi tekijöistä)
56. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:22
Ragnar Backström (Langinkoski. Keisarillisen perheen kesäinen keidas)
57. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:24
Matthews, John P. C. (Explosion: The Hungarian Revolution of 1956)
58. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:29
Charlene Sands (Like Lightning)
59. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:30
Dorothy Kendall Bracken (Marks of Lincoln on Our Land; toinen tekijöistä)
60. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:34
Charlotte Sleigh (Six legs better : a cultural history of myrmecology)
61. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:36
Halstead, Craig (Jacksons Number Ones; toinen tekijöistä)
62. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:39
Georges, Wal (oik. T. Walmqvist. Konnia ja kiipijöitä keisarin palveluksessa
63. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:40
(Jatkoa ed. nimeenTsaarin-Venäjän salaisen poliisin palveluksessa olleen suomalaisen muistelmia)
64. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:41
Loïc J. D. Wacquant (Refleksiiviseen sosiologiaan: Tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta; toinen tekijöistä)
65. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:44
Trevor-Roper, H. R. (Hitlerin viimeiset päivät)
66. EkiLainaa9.6.2010 klo 23:53
Harold A. Bierck, Jr. (Selected writings of Bolívar; yksi tekijöistä)
67. MaikkiLainaa9.6.2010 klo 23:59
James, Erica (Hidden Talents)
68. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:00
Coffey, Frank (The Elvis Encyclopedia; toinen tekijöistä)
69. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:06
Karttunen, K. I. (Kaarlo Iivari) (Elämää ja oloja)
70. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:18
Khan, Zia (Leading Outside the Lines: How to Mobilize the Informal Organization, Energize Your Team, and Get Better Results; toinen tekijöistä)
71. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:24
Irene Tiittanen (Suolavakka. Minna Canthin ajatuksia; 1/3 toim.)
72. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:28
Arnett, Jeffrey Jensen (Adolescence and Emerging Adulthood: A Cultural Approach)
73. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:33
Suomela, Toivi (Viimeinen näytös)
74. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:34
van der Veer, Peter (Nation and Religion: Perspectives on Europe and Asia; toinen toim.)
75. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:36
Rae, Kalle (oik. Kaarlo Erho) (Kilpajuoksu kultajoelle : kertomus kullankaivajien seikkailuista Kuollan niemimaalla)
76. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:37
Lash, Scott (Nykyajan jäljillä: Refleksiivinen modernisaatio; yksi tekijöistä)
77. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:39
Traudl Junge (Viimeiseen saakka – Hitlerin sihteerin muistelmat; toinen tek.)
78. EkiLainaa10.6.2010 klo 00:45
George Perry (Life of Python)
79. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 00:58
Renier, Elisabeth (Unelmat täyttyvät)
80. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:00
Hans Haacke (Ajatusten vapaakauppaa; toinen tekijöistä)
81. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 01:04
Kate Kingsbury (Eat, Drink, And Be Buried.... ja miten se menikään... Ensin eläköidytään ja sitten vainajoidutaan?)
82. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:06
Rusel Demaria (Monty Python's Complete Waste of Time: An Official Compendium of Answers to Ruddy Questions Not Normally Considered Relevant to Mounties!)
83. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 01:16
Andreas Tacke (Architekturführer Kassel; toinen tekijä)
84. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:20
Katzenbach, Jon R. (Leading Outside the Lines: How to Mobilize the Informal Organization, Energize Your Team, and Get Better Results; toinen tekijöistä)
85. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 01:24
Robert K. Massie (Nikolai ja Aleksandra)
86. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:30
Erika Lee Doss (Elvis Culture: Fans, Faith, and Image)
87. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 01:38
Stacey Kayne (Mountain Wild)
88. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:40
Newt Gingrich (To Save America: Stopping Obama's Secular-Socialist Machine)
89. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 01:52
Harvey, Samantha (The Wilderness)
90. EkiLainaa10.6.2010 klo 01:54
Haggett, Peter (Encyclopedia of World Geography)
91. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 02:04
Richards, Penny (Unanswered Prayers)
92. EkiLainaa10.6.2010 klo 02:10
Youngme Moon (Different: Escaping the Competitive Herd)
93. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 02:12
Outi Kallas (Sirpaleita. Rovaniemeläinen tanssitaiteen maisteri. Ainon sukua. Saman niminen tanssiteatteriesitys saa ensi-iltansa nyt viikonloppuna)
94. EkiLainaa10.6.2010 klo 02:14
Santana, Debbie (Santana: A Retrospective of the Santana Band's Twenty Years in Music; yksi tekijöistä)
95. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 02:16
Irene Roberts (Shadows On the Moon)(Carlosin tytär?)
96. EkiLainaa10.6.2010 klo 02:18
Sunni Brown (Gamestorming: A Playbook for Innovators, Rulebreakers, and Changemakers; yksi tekijöistä)(Nykyinen ex-vaimo...)
97. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 02:21
Waldemar Erfurth (Suomi sodan myrskyssä)(ja montakohan niitä exiä on )
98. EkiLainaa10.6.2010 klo 02:23
Helmut David Baer (The Struggle of Hungarian Lutherans Under Communism)(Tuo liitto kesti liki 35 vuotta...)
99. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 02:34
Richmond, Emma (Love of My Hear)(Good Night)
100. EkiLainaa10.6.2010 klo 02:37
Michael R. Beschloss (The Conquerors: Roosevelt, Truman and the Destruction of Hitler's Germany, 1941–1945) (Sitäpä samaa taasen...)
101. PPLainaa10.6.2010 klo 08:08
Sara Pöyhönen (Matleena)(Näköjään matsi Maikki-Eki menossa. Huomenna pääsen ehkä minäkin osallistumaan, saas ny nähä!)
102. RALainaa10.6.2010 klo 08:19
Huxley, Sir Julian Sorrell (Evolution: The Modern Synthesis)
103. EkiLainaa10.6.2010 klo 09:20
Li, Charlene (Open Leadership: How Social Technology Can Transform the Way You Lead)
104. RALainaa10.6.2010 klo 10:02
Nieminen, Arja-Riitta (Sosiaalipanoraamamalli: Poikkeaako masentuneen henkilön sosiaalipanoraamakuva ei-masentuneen henkilön vastaavasta kuvasta; teoksessa Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
105. EkiLainaa10.6.2010 klo 10:03
Anita Böcker (Regulation of Migration: International Experiences)
106. RALainaa10.6.2010 klo 10:28
Richard Hughes (Kettu ullakolla)
107. EkiLainaa10.6.2010 klo 10:41
Sharon Matthew-Mawer (The Official UK Charts Company. Album Chart History — 1974)
108. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 13:31
Robards, Karen (Nobody's Angel)
109. EkiLainaa10.6.2010 klo 13:33
Roman Brackman (The Secret File of Joseph Stalin: A Hidden Life)
110. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 15:19
Anno Mitsumasa (Kuningas, joka rakasti suuria asioita)
111. EkiLainaa10.6.2010 klo 15:49
Simon Berthon (Warlords: An Extraordinary Re-creation of World War II Through the Eyes and Minds of Hitler, Churchill, Roosevelt, and Stalin; toinen tekijöistä)
112. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 17:08
Nilsson, Göran (Ur ett landskap; toinen tekijä)
113. RALainaa10.6.2010 klo 17:30
Anja Sirén (Kieli muutoksen välineenä; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
114. EkiLainaa10.6.2010 klo 17:30
Red West (Elvis: What Happened?; yksi tekijöistä)
115. RALainaa10.6.2010 klo 17:47
Salminen, Ritva (Valojuova - tunnejänne, jännä tunne; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
116. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 17:53
Valo Vettenranta (oik. Aleksanteri Fränti. Lapista. Kertomuksia ja kuvauksista. Myös kansanedustajana)
117. EkiLainaa10.6.2010 klo 18:34
Ashley, Martin (How High Should Boys Sing?)
118. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 23:16
Iisalo, Esko (Enzyme action on noradrenaline and adrenaline : studies on bovine and guinea pig tissues in vitro with special reference to monoamine oxidase)
119. EkiLainaa10.6.2010 klo 23:38
Keogh, Pamela Clarke (Elvis Presley: The Man, The Life, The Legend)
120. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 23:40
Lehtola, Veli-Pekka (Wallenius – kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto)
121. EkiLainaa10.6.2010 klo 23:47
Kalman, Harold (Exploring Vancouver: Ten Tours of the City and its Buildings)
122. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 23:52
Dennis Gotobed (Start-sarja. Television takavuosien pikakurssi. 1/3)
123. EkiLainaa10.6.2010 klo 23:55
Dan Heath (Switch: How to Change Things When Change Is Hard)
124. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 23:57
Hensjö, Per-Olof (Start-sarja. Television takavuosien pikakurssi. 1/3)
125. EkiLainaa10.6.2010 klo 23:57
Fox, Michael J. (Funny Thing Happened on the Way to the Future: Twists and Turns and Lessons Learned)
126. MaikkiLainaa10.6.2010 klo 23:59
Jay Mitchell (Kansas Blood)
127. -Lainaa11.6.2010 klo 00:00
(23:38 K tai E)
128. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:08
Korjaan väliinKalle Kallenpoika (Uusi Surullinen Laulu siitä sydämettömästä äidistä joka lapsen yksinäisyydessä... p. 1894)
129. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:10
Lecuna, Vicente (Selected writings of Bolívar; yksi tekijöistä)
130. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:13
Teresita Sparre Currie (Louhisaaren lapset)
131. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:14
Elizabeth E. Guffey (Retro: The Culture of Revival)
132. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:17
Eriksson, Stig (Start-sarja. Television takavuosien pikakurssi. 1/3)
133. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:17
Gray, Dave (Gamestorming: A Playbook for Innovators, Rulebreakers, and Changemakers; yksi tekijöistä)
134. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:26
Vihervuori Marita (Myötäeläjän muistelmat)
135. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:29
Ted Beedy (Discovering Sierra Birds)
136. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:31
Dorcas Woodbury Haller (Mikä tämä on?; toinen tekijä)
137. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:33
Ryan, James (Eastern Europe; yksi tekijöistä)
138. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:36
Sanche de Gramont (Me voitamme vielä)
139. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:42
Timothy P. Duane (Shaping the Sierra: Nature, Culture, and Conflict in the Changing West)
140. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:46
Esa Arra (Kerenskistä Kekkoseen. Henkilökuvia tämän päivän ja menneiden vuosikymmenten vaikuttajista. Sinäänsä outo puute... Google antaa ekasivulla kaksi viitettä Sanaristikot. nettiin)
141. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:47
Rubin, Dave (Inside the Blues, 1942 to 1982)(Kukapa Esasta enempää olisi välittänyt kuin ristikkoväki...)
142. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:51
Verral, Charles Spain (Kadonneen asiapaperin arvoitus)(Ninhän ne paperit katoaa...)
143. EkiLainaa11.6.2010 klo 00:53
Nayar, Vineet (Employees First, Customers Second: Turning Conventional Management Upside Down)
144. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 00:57
Teddy Gummerus (Archimedes karkaa)
145. EkiLainaa11.6.2010 klo 01:01
Scotty Moore (That's Alright, Elvis; toinen tekijöistä)
146. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 01:06
R. Dale Guthrie (Salatut viestisi. Ihmisen sosiaalisten elinten anatomia)(...ja sitten se... tiedät kyllä mikä... )
147. EkiLainaa11.6.2010 klo 01:09
Ed Whitcomb (A Short History of Manitoba) (Öitsimistoivotus?)
148. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 01:18
Bell, Joseph N. (Seitsemän avaruuden miestä)(Ja just sitä tarkoitin!)
149. EkiLainaa11.6.2010 klo 01:23
Hennessee, Judith Adler (Unnatural Death: Confessions of a Medical Examiner; toinen tekijöistä)(Ok!)
150. PPLainaa11.6.2010 klo 07:36
Rogneby, Annika (Leivo ilman sokeria ja jauhoja)
151. RALainaa11.6.2010 klo 08:03
Arita Sundqvist (Ihmismielen syväluotausta; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
152. PPLainaa11.6.2010 klo 08:15
Terttu Aakko (Kultainen sydän)
153. EkiLainaa11.6.2010 klo 09:01
Kirchberg, Connie (Elvis Presley, Richard Nixon, and the American Dream; toinen tekijöistä)
154. PPLainaa11.6.2010 klo 09:10
Eero Eloranta (Uusi teollinen Suomi; 1/3)
155. EkiLainaa11.6.2010 klo 09:11
Tracy Storer (Animal Life in the Yosemite; toinen tekijöistä)
156. PPLainaa11.6.2010 klo 09:27
Rainer W. Schlegelmilch (Formula1 in Camera 1980-89)
157. EkiLainaa11.6.2010 klo 09:31
Carville, Julie (Lingering in Tahoe's Wild Gardens: A Guide to Hundreds of the Most Beautiful Wildflower Gardens of the Tahoe Region)
158. PPLainaa11.6.2010 klo 09:37
Ellen Michaud (Sleep to Be Sexy, Smart and Slim)(Siinä kuulit, yökukkuja! :-))
159. EkiLainaa11.6.2010 klo 09:43
David Macey (The Lives of Michel Foucault)(Menis överiksi, jos enempi nukkusin...)
160. PPLainaa11.6.2010 klo 09:56
Yxklinten, Uno (Varsan jalka-asentojen korjauksen ABC - Asentovirheiden hoito teoriassa ja käytännössä)
(:-D ja nyt menox!)
161. EkiLainaa11.6.2010 klo 09:58
Ornduff, Robert (Introduction to California Plant Life; yksi tekijöistä)
162. RALainaa11.6.2010 klo 13:03
Riitta Malkamäki (Askelmalta toiselle vai takaisin - klassista tietä?; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
163. EkiLainaa11.6.2010 klo 13:19
Kathy Morey (Sierra North: Backcountry Trips in California's Sierra Nevada; yksi tekijöistä)
164. PPLainaa11.6.2010 klo 13:27
Yliiaho, Timo (Tehtaalainen lounaisessa Hämeessä)
165. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 13:33
Mustonen, Kaisa (Liisi Karttunen, vuosisadan alun historiantutkija Henry Biaudet'n ryhmässä)
166. EkiLainaa11.6.2010 klo 13:38
Stanley, David (The Elvis Encyclopedia; toinen tekijöistä)
167. PPLainaa11.6.2010 klo 13:45
Dyer, Marjukka (Tuotetito, fysiikka ja kemia; yksi tek.)
168. PPLainaa11.6.2010 klo 13:47
(Titolla ei ole mitään tekemistä tuo kanssa, se on tieto.)
169. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 13:49
(Onhan koiein kirjoitettu YlIiaho, Timo?)Karttunen, Liisi (Elisabeth) (Antonio Possevino : un diplomate pontifical au XVI:e siècle, väitöskirja. Helsingfors 1908)
170. EkiLainaa11.6.2010 klo 13:52
Stanley, Chuck (The Best Whitewater in California; toinen tekijöistä)(Onko okieini etä kojratn?)
171. PPLainaa11.6.2010 klo 14:05
Kuuluvainen, Timo (Suomalainen aarniometsä)(Oot sie ronkeli, eikös enempi oo parempi. Mutta ota silti yksi i pois.)
172. EkiLainaa11.6.2010 klo 14:06
Martin Power (The Complete Guide to the Music of Aerosmith) (Enkeli se on...)
173. PPLainaa11.6.2010 klo 14:09
Rob Golding (Mini - 50 Years)
174. EkiLainaa11.6.2010 klo 14:09
Garber, Marjorie (Vested Interests: Cross-Dressing and Cultural Anxiety)
175. PPLainaa11.6.2010 klo 14:32
Elliott Williams (The Drinking Man's Diet; 1/2)
176. EkiLainaa11.6.2010 klo 15:09
Martha Walls (Edmonton Book of Everything)
177. PPLainaa11.6.2010 klo 15:16
Sauli Ruuskanen (Palveluohjaus - Portti itsenäiseen elämään; 1/2)(Nyt MM-avajaisiin FST5:lle)
178. PPLainaa11.6.2010 klo 15:18
korjaus:Sauli Ruuskanen (Kuolema iltapäivällä)
179. EkiLainaa11.6.2010 klo 15:27
Kitts, Jeff (Guitar World Presents Stevie Ray Vaughan: ... From the Pages of Guitar World Magazine; yksi tekijöistä)
180. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 16:21
Fleetwood, Hugh (Melkein tavallinen tyttö)(Tässähän ihan punastuu... )
181. EkiLainaa11.6.2010 klo 16:27
Hendrickx, Marc (Elvis Presley, Richard Nixon, and the American Dream; toinen tekijöistä)(Osaako enkelit punastua...)
182. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 16:40
Castle, Matt P. (Paholaisen kirjeet)(Osaa mitä vaan... Vaan kun PP kehui kerran Ihquksi ja sinä enkeliksi, niin vähemmästäkin tallainen luki-häröinen punatsuu...)
183. EkiLainaa11.6.2010 klo 16:48
Peter Harry Brown (Down at the End of Lonely Street: The Life and Death of Elvis Presley; toinen tekijöistä)
184. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 17:14
Winckelmann, Barbara (Sinun vihasi päivä)
185. EkiLainaa11.6.2010 klo 17:31
Raymond M. Hébert (Manitoba's French-Language Crisis: A Cautionary Tale)
186. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 20:15
Tolland, Frank (Kuparitukkainen markiisitar)
187. EkiLainaa11.6.2010 klo 20:24
Knell, Hermann (To Destroy a City: Strategic Bombing and Its Human Consequences in World War II)
188. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 20:31
A. Hilliard Atteridge (Suurilta sotatantereilta Alma-joelta Mukdeniin)
189. EkiLainaa11.6.2010 klo 20:38
Gregory, Hugh (Roadhouse Blues: Stevie Ray Vaughan and Texas R&B)
190. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 20:39
Guido Fisch (Akupunktio - parantava neula)
191. EkiLainaa11.6.2010 klo 21:08
Claude Fiddler (Sierra Classics: 100 Best Climbs in the High Sierra; toinen tekijöistä)
192. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 21:12
Riley, Eugenia (Champion; toinen tekijä)
193. EkiLainaa11.6.2010 klo 21:38
Allan A. Schoenherr (A Natural History of California)
194. MaikkiLainaa11.6.2010 klo 22:08
Robertson, Manning K. (Vakoilija-ansa)(... Tää nousee nyt siiville... Parikytä nimeä mahtuu...)
195. EkiLainaa11.6.2010 klo 22:11
George E. Gruell (Fire in Sierra Nevada Forests: A Photographic Interpretation of Ecological Change Since 1849)
196. PPLainaa12.6.2010 klo 08:52
Leena Valmu (Veera tiellä)
197. RALainaa12.6.2010 klo 08:58
Matti Henttinen (Anteeksiannon useat ulottuvuudet; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
198. PPLainaa12.6.2010 klo 09:26
Nadel, George H. (History and Theory)
199. EkiLainaa12.6.2010 klo 09:31
Hanlon, Christine (Manitoba Book of Everything; yksi tekijöistä)
200. PPLainaa12.6.2010 klo 09:42
Edmund S, Phelps (Golden Rules of Economic Growth)
201. EkiLainaa12.6.2010 klo 09:43
Potts, Joanna (Warlords: An Extraordinary Re-creation of World War II Through the Eyes and Minds of Hitler, Churchill, Roosevelt, and Stalin; toinen tekijöistä)
202. PPLainaa12.6.2010 klo 10:11
Andrejeva, Vera (Talo Vammelsuussa)
203. EkiLainaa12.6.2010 klo 10:17
Rita Steblin (A History of Key Characteristics in the 18th and Early 19th Centuries)
204. PPLainaa12.6.2010 klo 10:20
Nestori Pekkola (Vanhoja Sumen karttoja)
205. EkiLainaa12.6.2010 klo 10:23
Alfred Brendel (Von Teufeln. Devil's Pageant)
206. PPLainaa12.6.2010 klo 11:05
Leena Petäjistö (Metsittääkö vai ei; yksi tek.)(Änkkä masiina tarttee leppuutusta, jää hyvästi!)
207. EkiLainaa12.6.2010 klo 11:07
Todd Keeler-Wolf (Introduction to California Plant Life; yksi tekijöistä)
208. PPLainaa12.6.2010 klo 11:07
(tuolla edellä 10:20 pitäisi olla Suomen karttoja)
209. RALainaa12.6.2010 klo 12:36
Frilander, Pertti (Kohti asiakaskeskeistä, dynaamista ja integroitua psykoterapiaa - ajatuksia NLPt:n kontribuutiosta; Näkökulmia Luovaan Prosessiin terapiassa)
210. EkiLainaa12.6.2010 klo 12:39
Tom Demund (Feather River Country Adventure Trails)
211. MaikkiLainaa12.6.2010 klo 13:53
Donohue, Keith (The Stolen Child)
212. EkiLainaa12.6.2010 klo 13:59
Hank Meals (Yuba Trails 2: A Selection of Historic Hiking Trails in the Yuba River and Neighboring Watersheds)
213. MaikkiLainaa12.6.2010 klo 14:11
Suzanne Brockmann (Otherwise Engaged)
214. EkiLainaa12.6.2010 klo 14:12
Arno, Steven (Discovering Sierra Trees)
215. MaikkiLainaa12.6.2010 klo 14:14
Jatkuu Kirjailijat ketjuun 167
Kytke automaattinen viestien haku pois päältä
KOMMENTOI