KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 4.-5.3.2017

9187. IS Viikonloppu 4.-5.3.2017

Eki3.3.2017 klo 11:17
Huomenna Unski Kivistön ja Heli Kärkkäisen kolmemiikkakovis ja Pertti Oskalan piilis.
2. tapio3.3.2017 klo 11:42
Kiinnostava tapaus - voisi yrittää katsoa, saisko kopsattua nuo kirjastosta.
3. TJV3.3.2017 klo 11:43
Miikka saattaa antaa mahdollisuuksia.
4. Pr4.3.2017 klo 12:39
Oli oikein onnistunut tehtävä, koska piti otteessaan tiukasti, ja parani vain loppua kohti ratkonnan edetessä. Viimeksi kirkastui vasen laita ja esim. NUIJA-NIEMINEN. Muutenkin mukavia vihjeitä paljon.
5. Rampe4.3.2017 klo 13:57
Hauska lauantaipläjäys, jonka vaikeusaste on arvioitu aika lailla kohdalleen. Muuten sujui tunnissa, mutta vasempaan alakulmaan jumiutuin kiinni.
Ratkennee, kun laitan ristikon välillä syrjään.
Reilu vuosi sitten näillä sivuilla epäilin Unskia Ekiksi.
Nyt olen siitä asiasta varma!
6. Joutilas4.3.2017 klo 16:41
Mukavan humoristinen ristikko tämä on. Vaikeusaste mielestäni vähän yläviistoon. Suunnilleen tunnissa ratkesi minullakin, kun en jumiutunut mihinkään kohtaan. Ulkoasu kympin arvoinen. Kiitokset Helille ja Unskille.
7. Jussi vain4.3.2017 klo 23:15
Oikein mukava ristikko. Yksi asia jäi arveluttamaan. Nimittäin voiko kuolleen teurastaa?
8. Pepe5.3.2017 klo 05:31
Muutamassa tunnissa selvisi. Mukavia oivalluksia, ja kaikkiin löytyi järkevä selitys
9. iso S5.3.2017 klo 09:38
"Teurastettaessa eläimen ruhosta erotellaan alustavasti syötäväksi kelpaavat ja kelpaamattomat osat." Eläimen lopettaminen on siis vasta teurastuksen aloittaminen!
10. O5.3.2017 klo 14:30
Samaa mieltä muiden kanssa tästä ristikosta, että mukava ja huumorilla höystetty ja viihdyttävä ristikko.

Iso kiitos tekijöille!!!
11. tapio6.3.2017 klo 20:17
Harmi, ettei IS:ää saa kopioitua kirjastosta, mutta onhan PuPe:ssa sentään samojen tekijöiden ristikoita.

Mitä Ekiin tulee, PuPe:ssa oli Ekilät teemaristikoita:

Marraskuu 2016: Ekin visainen aukeama Punaisesta Pelikaanista 5/1996 ( http://sanaris.fi/kuukauden-erikoinen ).

Muistuttaa paljonkin nykyisiä aukeamaristikoita. En nyt silti vetäisi yhtäläisyysmerkkiä Ekiin Rampen tavoin.
12. O6.3.2017 klo 20:35
tapio.
PuPe asiat eivät kuulu tänne!
13. tapio6.3.2017 klo 20:43
Lähinnä mietin, onko Rampen epäilylle perusteita.
14. Hannu6.3.2017 klo 20:53
Kivistö, Kärkkäinen ja Manninen loihtivat oivan ristikon...siitä kiitokset ja peukut!

tapio jatkaa erittäin vastenmielistä itsensä korostamista, joka ei johda muuhun kuin tapion itse itsensä ulostamiseen.
15. Hannu6.3.2017 klo 21:17
Piti sanomani: "tapion itse itsensä ulkoistamiseen", mutta jatkan vielä: tapion toistuvasti asiaan kuulumattomilla säikeillä hokemat näkemykset ja kaiken maailman vertailut eri lehtien tähdityksistä ja teemaristikoista on jo puhkikuultu, mutta tapio itse ei tunnu tätä asiaa ymmärtävän. Hokee ja toistaa monella säikeellä samaa asiaa. Milloinka ylläpito ja säikeen isäntä aikoo moiseen häiriköintiin puuttua?
16. tapio6.3.2017 klo 21:56
Ei ollut tarkoitus häiriköidä, mutta 11. nousi Rampen 5. kommentin pohjalta.
17. O6.3.2017 klo 21:59
Hannu.
Toivoin, että edes tämä olisi tapio-vapaa.
18. Rampe7.3.2017 klo 11:17
O,
tuo ei ollut kovin kaunista!
Toki tähän säikeeseen on turha kirjoittaa, jos ei ylläolevan lehden ristikoita ole edes yrittänyt ratkoa.
Taisin itse provosoida arvailemalla Unskin henkilöä. Siitä asiasta (henkilöstä) mielipiteeni ei ole muuttunut.
19. tapio7.3.2017 klo 12:42
Kuten kerroin, olin kiinnostunut ristikoista, mutta en niin paljon, että olisi ostanut R:tä.

Henkilöarvailu nyt vaan pisti silmään. Googlasin tuota Rampen esittämää näkemystä ja hän on se aiemminkin esittänyt. En vain ymmärrä, miksi Eki käyttäisi joskus pseudonyymia, koska on hän laatinut omalla nimellään teemaristikoita. Ristikkoarkiston teemaristikoiden aatelia on
http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?mag =vanhat&year=15&id=pupe605.
20. O7.3.2017 klo 20:31
Rampe.

"tuo ei ollut kovin kaunista!" En nyt ymmärrä, mitä tarkoitat. Luitko Hannun kommentit?
21. Rampe7.3.2017 klo 21:19
O,
"tapio-vapaa" ei mielestäni kovin kaunis toivomus ole!
Ei tietenkään mitenkään töykeimmästä päästä jos vertaa näiden sivustojen nykyisin välillä melkoiseksi vihakirjoitteluksi käyneitä viestejä.
tapio uskoakseni kuitenkin kirjoittaa vilpittömästi eikä trollaa häiriköintimielessä.
Kieltämättä minuakin hermostuttavat viestit, jotka menevät täysin aiheen ulkopuolelle.
Näin kävi tällekin sepustukselle, josta pahoitteluni.
ps. Eki käyttänee nimimerkkinään myös osoitettaan "Tapio N. Vainio". Tarkoitus lienee laatia nimimerkillä hieman erityylinen ristikko kuin omalla nimellään.
22. tapio7.3.2017 klo 21:51
Rampe tarkoittanee tätä:

http://sanaristikot.net/keskustelut/index.php?ryhm a=0&p1=vast.php&p2=info_3.php&id=7346&alku=1200&t= k1#770224

Nimimerkki "matts" kirjoittaa nimimerkistä "Tapani N. Vainio" - Tapaninvainio on asuinalue.

Sori, mutta tämä sivujuonne vaan vähän kiinnosti.
23. Mettalo9.3.2017 klo 17:24
Huh-huh! Kauan kesti ratkaista tämä ristikko, mutta nyt tuli valmista. Piti vain nukkua parin yön yli ja asiat aukenivat.
Kiitos haasteesta!
24. Keila9.3.2017 klo 20:48
Ristiriitaa ja ikäviä kommentteja muodostuu väkisinkin tapion negatiivisten ja kummallisten kommenttien täyttämillä säikeillä. Ärsyttävää, aargh. Rampe saa ymmärtää. Minä en.
25. tapio9.3.2017 klo 21:06
Ja tuo asenne on Keilan pakko tuoda joka säikeeseen, johon osallistun. Olin ihan aidosti kiinnostunut tehtävästä ja jos sen olisi kirjastosta saanut kopioitua, olisin kopioinut. Minua myös kiinnosti Rampen esittämä oletus, että Eki käyttää pseudonymejä. Kummassakaan ei ole mitään outoa tai negatiivista.
26. Keila9.3.2017 klo 21:16
Suoraan sanottuna. En viitsi edes sanoa.
27. Keila9.3.2017 klo 21:29
Tapio, miksi et ole valmis panostamaan mihinkään rahallisesti, vaikka kaikki aikasi tuntuu kuluvan tähän. Ymmärrän sen, että taloudellisia ongelmia on, mutta itse viime aikoina olet kertonut, ettet vain viitsi mennä kirjastoon kopsaamaan, elleivät ne ristikot sinulle kelpaa, kova kiire on kumminkin, kun kopsaus tuntuu olevan perin hätäistä ja epäonnistunutta. Iltsarin upeisiin vaikeisiin et myöskään ole valmis panostamaan. Itsekorostus lie ongelmasi nyt.
28. Mettalo9.3.2017 klo 21:38
Minä olen luullut, että tiettyjen otsikoiden alla pohditaan niitä ongelmia, joita kyseinen ristikko tuottaa. Muta nyt näyttää siltä että aukaisipa minkä tahansa, niin siellä on Tapio ja sen haukkujat. Hommatkaa oman palstanne! Kiitos!
29. tapio9.3.2017 klo 21:42
27:ään

Panostin jossakin määrin rahallisesti. Ristikoissa valitsin PuPe:n vuositilauksen + ostin pari vanhaa Iisakin albumia. Enempää rahallisesti en ristikoihin aio panostaa. SK:ta kopioin valikoiden. Kerran tuli joo kiire, kun olin hirveän hikinen, mutta se oli ainoa kerta.

Lisäksi netistä löytyy laadukkaita vanhoja ristikoita eritoten Sanaris ja Pelikaaniristikot -sivustoilta. Eräissä nettilehdissä (Ahjo, Seutu-Sanomat) löytyy myös ristikoita.

En ole ylimielinen, jos jätän väliin IS:n vaikeat ristikot. Arvostan niitä - varmaan ihan samaa tasoa kuin PuPe:n ja Iisakin ristikot. Yhdessä säikeessä kysyin, ostavatko monet IS:n vain ristikoiden takia - ostavat, ja mikäpä siinä. Koska tätäkään ei tarvitse enää kysyä, enkä IS:n ristikoita saa kopioitua, minulla ei ole enää tarvetta osallistua IS-viikonloppu säikeisiin.

Mitä Rampen näkemykseen Ekistä tulee, moni muukin taitaa ajatella samalla tavalla, joten en siihenkään enää vastausta kaipaa.
30. Mettalo9.3.2017 klo 21:46
Tapio ja Keila! Lopettakaa!
31. Keila9.3.2017 klo 21:51
Ai, mikähän se Rampen näkemys Ekistä sitten oli? Tulen ottamaan huomioon, että hikisenä tuo kopsaus yleisesti epäonnistuu. En käsitä, että miten voit arvostaa Iltsarin koviksia, kun et niitä ratko?
32. tapio9.3.2017 klo 22:00
Kysehän oli siitä, että Rampen mukaan Eki käyttää pseudonymejä (kuten Unski Kivistö). IS:n ristikot ovat pääosin Sanariksen laatijoiden tekoa - samoilta tekijöiltä on ristikoita Pelikaaneissa ja SK:ssa. Oletan, että samat laatijat pyrkivät tekemään IS:ään yhtä hyviä ristikoita kuin em. lehtiin. Oletan tietenkin myös päinvastoin, joten minulla ei ole tarvetta IS:n ristikoihin, koska oletan ratkovani yhtä laadukkaita ristikoita muista lehdistä.
33. seurailija9.3.2017 klo 22:33
Ennenkin on kerrottu tappiolle, että IS:n kovikset ovat jotenkin erilaisia kuin muiden lehtien eli jos yhtään visaisia ristikoita arvostat, sinä menetät tässä nyt paljon, koska et pääse kokeilemaan koko kirjoa.
34. tapio9.3.2017 klo 22:49
Miten IS:n ristikot sitten poikkeavat PuPen, SK: n ja Iisakin ristikoiden samojen laatijoiden ristikoista?
35. seurailija9.3.2017 klo 23:04
Ei se selittämällä selviä, se pitää itse kokea.
36. Hm.9.3.2017 klo 23:05
Tutustu tapio, tutustu ristikkomaailmaan. Tutustu ristikoihin.
37. tapio10.3.2017 klo 08:29
Olen kohtalaisen hyvin tutustunut ristikkomaailmaan. Ristikkomaailmassa tuntuu vain olevan outo hierarkia. IS-ristikot näytetään nostettavan muiden yläpuolelle ja ratkoja on kunnon ratkoja vasta kun osaa ratkoa IS:m 3- ja 3 ihan oikein. Koska IS on viikkosanomalehti, tuntuu vain oudolta, että siinä olisi ristikkolehtiä vaikeampia tehtäviä. Jos näin nyt olisikin, en jaksa uskoa, että ero ristikkolehtiin olisi suuri. Viime kuukausina olen ratkonut 2 1/2 ja 3 -tasoiset ristikot n. 95% oikein (parannusta on tullut) ja tuntuisi oudolta, että tilanne olisi kovin erilainen IS:n viikonloppuristikoiden kanssa. En koe tarpeelliseksi ratkoa IS-ristikoita vain siksi, että sillä saa enemmän arvostusta.

Mitä Rampen näkökulmaan tulee, asia on sikäli pihvi, että jos Unski Kivistö tai Tapani N. Vainio (ymmärtääkseni juuri Tapani eikä Tapio) eivät ole todellisia henkilöitä - jos olisivat, heidät olisi mainittu Sanariksen tekijäluettelossa. Mahdollisesti ovat Ekin salanimiä, mutta voihan olla, että Ekillä on ollut joku toinen kimpassa.
38. tapio16.3.2017 klo 20:11
Ristikon anatomia -sivujen kautta kai voisin päästä käsitykseen IS:n viikonloppuristikoihin. Ristikkoarkistossa olen muutan ratkonut - Eki pari vaikeaa olivat vaikeita. Niissä on näemmä aika uusiakin ristikoita. Täytynee joskus tutustua niihin - kaiketi selitetty sen verran kattavasti, ettei tarvitse näille sivuille tulla? Vai onko esillä vain sellaiset, jotka kukin laatija arvelee sellaisiksi, jotka tarvinnevat selitystä?

Jos noita nyt joskus ratkon, voin itse sitten päätellä, millä tavoin suhteutuvat muihin ristikoihin. En nyt vaan ennen tajunnut, että noista voi myös ladata tiedoston.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *