KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 39 / 2015

8588. SK 39 / 2015

O25.9.2015 klo 17:24
Mukava kaksitähtinen ristikko. Vaikeustaso mielestäni kohdillaan.
2. lp25.9.2015 klo 17:41
Samaa mieltä ja piilosanassa "piiloteltu" kivasti. Kiitokset tekijöille!
3. Pike26.9.2015 klo 08:43
Piilosana ratkesi puolessa tunnissa, koska mökkimatkani kestää sen verran ja sain sen matkalla valmiiksi. Se oli taas minusta liian helppo. Vähän aikaa miettimistä vaati vain pystysuoraan 2, muuten suoraa kirjoittamista.

Ristikkoon meni aikaa hiukan enemmän, mutta ei sekään mielestäni mikään kaksitähtinen ollut vaan lähempänä yhtä.
4. tapio26.9.2015 klo 09:11
Pike/Kake voisi ehkä muuttaa hieman asennettaan piilosanatehtäviin - sama koskee kyllä myös itseäni. Piilosanatehtävien vihjeisiin pitäisi suhtautua vähän kuin Fingerporin sarjakuvastrippeihin - molemmissa hauskoja hoksaamisjuttuja. Vaikka hoksaisi nopeastikin stripin/vihjeen laadinnan älyllistä kekseliäisyyttä voi silti ihastella.

Pike/Kake ei vieläkään kommentoinut ehdotukseeni ratkoa tehtävä ensin yksitellen. Itse ratkon ensin pystysanoja. Sitten laitan vaakavihjeiden ratkaisusanoja vihjeiden perään. Lopuksi yhdistelen laitan vaakasanat paikoilleen ja ratkon loput risteäviä hyödyntäen.

Näemmä Pikelle noinkin tehtynä liian helppoja - itselle noin toimittuna sopivan haastavia. Sanaristikkomaisesti ratkottuna piilosanat ovat turhan helppoja minullekin - paitsi satunnaisesti yksittäiset sanat, joissa on enemmän piilokirjaimia kuin risteäviä kirjaimia ja piilovihje on anagrammi.

PuPessa Ekin ja Pertin piilosanat on lähes poikkeuksetta luokiteltu kahden vaikeusasteisiksi. Skaala menee puolen tähden välein, joten vaikeus voi olla vähän yli tai alle. Antin samaa vaikeustasoa.

Jarin piilosanoja PuPessa ei ole, mutta jos olisin itse luokittelisin ne pääsääntöisesti 1 1/2.

Kaksitähtisen ristikon skaala on Ekin mukaan 1 1/2 - 2+, joten kaksitähtinen voi olla selvästi IS:n kaksitähtistä helpompi.
5. 26.9.2015 klo 09:17
Tapiolle pitäisi siis lastia piilosanoja jotka eivät risteä toistensa kanssa. Mikä olisi nimi tehtävälle.
6. --26.9.2015 klo 09:22
Yksittäisiä piilosanavihjeitä on täälläkin esitetty, mutta tapio on ne usein ohittanut olankohautuksella.
7. pelaaja26.9.2015 klo 09:48
[Todellakin, ne maanmainiot Piilosanailut, joihin ei vähään aikaan valitettavasti ole tullut jatkoja. Niitä oli tosi hauska käydä läpi. En ole ollenkaan varma mutta minulla on kuitenkin sellainen hämärä muistikuva, että kun niitä tapiolle ehdotettiin katsastettavaksi, hän sanoi ettei tykkää niistä koska ne ovat irrallisia eli yksittäisiä.. Niin mailma muuttuu Eskoni.]
8. tapio26.9.2015 klo 11:04
Arvasin, että joku puuttuu tuohon - siinä säikeessä esitetyt olivat usein vaikeampia kuin Ekin ja kumppanien piilosanavihjeet.

Normitavoite minulla on ratkoa piilosanatehtävä n. 75% ilman risteävien apua. Ilman risteäviä en ole tehtävistä selvinnyt, sillä maks. ratkaisutaso on jäänyt n. 85% ja joskus selvästi alle normitavoitteen. Riippuu myös vireystasosta - väsähtäneenä tulee tavoitetasoa laskettua roimasti.
9. --26.9.2015 klo 11:09
Eli sellaisia, mitä aina toivot!
10. tapio26.9.2015 klo 11:18
Sitäpaitisi pystysuoraan 12 kuuluisi olla (3,5) eikä (8), sillä kyseessä ei ole yhdyssana vaan sanaliitto.
11. tapio26.9.2015 klo 11:21
Ristikoissa sanaliittoseikoista ei useinkaan välitetä, mutta piilosanatehtävissä pitäisi periaatteessa välittä, mutta Eki päästää lävitse esim. ratkaisusana MONALISA (8) kun ihan selkeästi pitäisi olla (4,4). Tuntuu että Eki ja Liisa ovat totaalisesti lopettaneet tähän asiaan puuttumisen.
12. 26.9.2015 klo 11:59
Olisi kuva nähdä nuo tapion tilastot , ovatko excelissä vai miten lasket noita tarkkoja prosentteja. On varmaan mielenkiintoista täyttää ratkaistessa samalla tilastolomakkeita.
13. tapio26.9.2015 klo 12:05
Vain noin arvoja päässälaskuna.
14. kallej26.9.2015 klo 12:51
Onkohan tuossa 10 vaakaan pieni fiba....
15. Cuculus26.9.2015 klo 14:16
Ilman riemua tuo pieni fiba olisi pois pyyhkäisty.
16. Tamara26.9.2015 klo 14:25
Piilosanassa 16 vaakasuoraan - sorsalintuja koskeva - askarruttaa!
17. tapio26.9.2015 klo 16:07
Itse asiassa vaaka 10:ssä taitaa olla vika.

Entä pystysuoraan 18

Googlasin laulun "Kaunis pesijätär" (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuula-Anneli_Rantan en), joka on levytetty 1956 - oliko se vielä 1960-luvulla hitti?
18. TU26.9.2015 klo 16:19
Kaunis pesijätär on klassikko.
19. tapio26.9.2015 klo 16:57
Kyse olikin siitä, milloin se oli erityisen suosittu. Yleensä laulut ovat suosituimpia tärkeimmän tulkintansa lähivuosina eli tämän perusteella ennemmin 1950-luvulla kuin 1960-luvulla. Mutta enpä minä osaa tätä biisiä arvioida.
20. tapio26.9.2015 klo 17:51
Ristikko oli helpohko, mutta oikea puoli mietitytti sen verran, että kyllä ristikko kahden tähden raameissa on.
21. O27.9.2015 klo 12:42
tapio
Olemme siis samaa mieltä tästä ristikosta! :-)
22. TU27.9.2015 klo 15:03
Kivat tehtävät, jotka mökillä iltasella pötköllään suoritettu!
23. Matti27.9.2015 klo 22:04
Piilosanoissa pitäisi ottaa käytäntö, että vain ratkaisun kokonaispituus kerrottaisiin, ei sitä että onko ratkaisu yksi vai monta sanaa. Kyllä tehtävätyyppi tämän vähäisen vaikeutuksen kestää.

Samoin pitäisi luopua vaatimuksesta, että jos ratkaisu löytyy vihjettä takaperin lukemalla, tämä täytyisi kertoa. Aivan turhaa. Jätetään tämänkin tsekkaaminen, ja hoksaaminen, ratkojalle.

Hannes Tiira käyttää vihjetyyppiä, jossa ratkaisu löytyy vihjesanojen alku- tai loppukirjaimista, ilman että tämä kerrotaan ratkojalle. Hyvä!
24. tapio28.9.2015 klo 16:58
Noista voi keskustella.

Itse asiassa Pertin tehtävässä tehty nimimerkin Matti esittämällä tavalla.

Yhdessä vihjeessä on takaperin lukeminen siten, että ainakin minun mielestäni sille ei ole selkeätä ohjetta - itsellä vihjeen piilovihje meni hakuammunnaksi ja jälkikäteen pohdin, voisiko eräs osa olla jonkinlainen viittaus takaperin lukemiseen - jos on, niin epämääräinen viittaus, että vinkkiä takaperin lukemiseen ei käytännössä ole.
25. ^28.9.2015 klo 17:01
Mitä sä taas sössötät?
26. tapio28.9.2015 klo 17:09
En nyt voi yksilöidä mitä vihjettä itse tarkoitan.

Hannes Tiira käyttää vihjetyyppiä, jossa ratkaisu löytyy vihjesanojen alku- tai loppukirjaimista, ilman että tämä kerrotaan ratkojalle. Hyvä!

Pertti on eräässä tehtävässä toiminut samalla tavalla (toisessa tehtävässä oli vinkki alkukirjainten poimimiseksi).

Toistaiseksi Sanariksen tehtävissä on ollut selkeät säännöt, joissa Matin esittämiä asioita ei ole sallittu - tosin Sanaris on niistä lipsunut jo jonkin aikaa, joten noiden poistamisesta voi keskustella.

Itsekin olen ehdottanut, että takaisinpäin lukemiseen ei vinkattaisi vaativammissa tehtävissä - ehdotin kyllä tällöin, että saman tien tehtävät tähditettäisiin, jolloin tietyt vinkit poistettaisiin VAIN vaikeammissa tehtävissä.

Joka tapauksessa Matti otti esille näkökulmia, joita itsekin olen joskus ottanut esille.
27. tapio28.9.2015 klo 17:10
Kake/Pike vaihtanut taas nimimerkkiä tässä:

^ 28.9.2015 klo 17:01
Mitä sä taas sössötät?

Vai haluaako joku toinenkin olla yhtä...
28. TU28.9.2015 klo 21:19
tapio, suhtautumisesi ratkontaan on niin sääntöhakuinen ja kankea, että kyllä muutkin saattavat ärsyyntyä... Et voi lähteä siitä, että kaikki on tarkoituksellista provoa. Itse lähdet provojen vietäväksi heti. Jätä omaan arvoonsa ne.
29. tapio29.9.2015 klo 18:32
Jos sovitaan säännöt, niitä pitäisi mielestäni noudattaa tai laatia uudet säännöt.
30. P. Katainen29.9.2015 klo 18:43
hyvä Tapio! Utelun ja säännöistä kiinni pitämättömyyden ajasta on päästävä. Jos ei muuten, niin radikalisoitumalla. Katainen vanhana miehenä jättää kuitenkin muutoksen tekemisen nuoremmilleen, "nuorissa tulevaisuus" kuten kirjailija Raymond Radiguet laukoi teoksessaan Le Bal du comte d'Orgel (1924).
31. iso S29.9.2015 klo 19:17
"Ristikoissa sanaliittoseikoista ei useinkaan välitetä, mutta piilosanatehtävissä pitäisi periaatteessa välittä, mutta Eki päästää lävitse esim. ratkaisusana MONALISA (8) kun ihan selkeästi pitäisi olla (4,4). Tuntuu että Eki ja Liisa ovat totaalisesti lopettaneet tähän asiaan puuttumisen."

Mitähän mieltä tuosta on esimerkiksi Mona-Lisa Pursiainen? Ei kai tapio vaadi että piilosanoissa pitää merkata yhdysviiva näkyviin, toisin kuin kuvaristikoissa?

Muuten, nimipalvelun mukaan Suomessa on alle 31 henkilöä joiden etunimi on Monalisa. Ratkaisusana (8) on siis täysin mahdollinen eikä tämä ole edes sukupuolikysymys, miehiä noista on alle 10 ja naisia alle 21.

Suurempana ongelmana voisimme murehtia nimipalvelun suurpiirteistä tiedottamista. Jos miehiä on alle 10 ja naisia alle 21, yhteensä voi olla enintään 9+20=29 eli alle 30. Eikä siinä vielä kaikki, viisivuotisjaksoista katsottuna noita on neljä kertaa alle 5, kerran 6 ja kerran 5, Siis yhteensä maksimissaan 27 eli alle 28! Eki ja Liisa, tämäkin on päässyt teiltä läpi sormien kuin vesi hanhen selästä. Minulta meni maku koko piilosanasta vaikka en ole sitä edes nähnyt. Niin syvän loven voi huolimattomuus lyödä herkkään mieleen.
32. tapio29.9.2015 klo 20:05
suora vihje "Kuuluisa taideteos " > MONA LISA; tässä konktekstissa kaksi sanaa kuten Juha Väätäinen tms. Juha Väätäinen oli kerran (4,9)
33. Wexi30.9.2015 klo 00:37
Käsittääkseni Mona Lisa on Leonardo da Vincin öljyvärimaalaus (oletettavasti Lisa Gherardinista). Mona-Lisa (esim. Pursiainen, o.s. Strandvall), tai Mona-Liisa (esim. Nousiainen, o.s. Malvalehto) ovat naisten kaksiosaisia etunimiä... väliviivalla.
MonaLisa ei ole itselleni tuttu.
34. tapio30.9.2015 klo 18:22
Mona Lisa on Leonardo da Vincin öljyvärimaalaus - tuohon laatija viittasi, jolloin (4,4) olisi ollut asiallinen.
35. iso S30.9.2015 klo 18:36
Kuvaristikot ja piilosanat ovat assosiaatioleikkejä, joissa on tarkoitus että ratkaisusana on pääteltävissä vihjeestä tai juontuu mieleen siitä. Siksi vihjeen ja ratkaisusanan välisen asiayhteyden ei tarvitse aina olla sataprosenttisen vedenpitävä.

Niin tai näin, minun kommenttini liittyy siihen tapion vihjaaamaan käsitykseen että Monalisa yhteen kirjoitettuna ei olisi kelvollinen ratkaisusana. Esittämästäni syystä se on. Eri asia on se, onko (vasta nyt) paljastetun vihjeen ja yhteen kirjoitetun ratkaisusanan välinen yhteys kenenkin mielestä riittävä.

Sikäli olen tapion kanssa samaa mieltä, että jotkut totuutta tietämättömät ratkojat saattavat päätellä takaperin, että tunnetun taideteoksen nimi kirjoitettaiiin yhteen, ja tällaisten harhakäsitysten synnyttäminen tai vahvistaminen ei ole mitenkään suositeltavaa. Vihjeittäjän vastuulla on kulloisessakin tapauksessa miettiä, onko tuollainen vaara yleisehkösti olemassa.
36. Pike30.9.2015 klo 20:00
tapiolta taas 14 tekstinpätkää, aikamoista yksinpuhelua jatkuvasti näistä SK-ristikoista. Mitähän "viisauksia" saammekaan lukea, kun seuraava SK 40 ilmestyy?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *