KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPPO 2/2015

8485. Sanaseppo 2/2015

Marianna17.6.2015 klo 15:07
Jaettiin tänään Tampereella.
2. Pertti-Henrikki17.6.2015 klo 15:12
Tuli myöskin tänne napapiirille.
3. Jaska18.6.2015 klo 00:35
Veikko Sonninen moitiskelee hyvillä asiaperusteilla Team Katalinia adekvaattisuuden puutteesta SM-alkueräkakkosen vihjeestä RULANIN. Varmasti monet ratkojat ovat samalla kannalla. Se kanta on mielestäni kuitenkin paljolti makusasia.

Epäadekvaattisuus, sumeus eli hyvin vaikeasti tai ei lainkaan hahmotettava yhteys vihjeen ja ratkaisusanan välillä on joka tapauksessa koviksissa sallittu, vakiintunut ja luullakseni niiden harrastajien enemmistön hyväksymä käytäntö.

Epäsanan voidaan katsoa aina olevan epäadekvaattinen. Se ei tarkoita mitään. Silti ne siis ovat vihjeinä sallittuja. Kokenut ratkoja tietää yhteyttä ratkaisusanaan hoksaamattakin että kirjainjujusta on kyse. Tässä siis kahden kirjaimen lisäyksestä erittäin tuttuun ristikkosanaan RANIN. Kirjaimet UL ovat sekä vihjeessä että ratkaisusanassa toinen ja kolmas vasemmalta.

Alkueräisessä sanaparissa Matti Ranin on sama määrä kirjaimia, mikä saattoi olla tiimin tarkoituksellinen valinta helpottaa ehkä pahikseksikin luokiteltavaa vihjettä. Mielestäni se kohtuullisti sen vihjeen hyväksyttävän puolelle, vaikka en kahden kirjaimen typisteisiin ja pidenteisiin kovin ihastunut olekaan.

Loppujen lopuksi RULANIN oli knoppina täsmällinen ja looginen - olkoonkin että oli epäadekvaattinen. Kannatan vapauttavaa tuomiota Team Katalinille.
4. Henry18.6.2015 klo 02:13
Surkein vihje minkä olen vähään aikaan nähnyt. Tai en ole nähnyt vaan tässä siitä kuulin.
5. Rampe18.6.2015 klo 06:24
Henry,
selvisikö Jaskan kirjoituksesta ,että ratkaisusanaksi tuli MULATTI ?
Ei se surkea vihje ollut , vaan yksi niistä vihjeistä jotka herättivät keskustelua tuossa ristikossa vastausajan päätyttyä.
6. Jaska18.6.2015 klo 12:00
Rampe, Henry oli vallan mainiosti selvillä knopin anatomiasta. Sen lisäksi surkeus voi mahdollisesti siitä muistakin tekijöistä. Vaikkapa ristikontekijöistä.
7. Rampe18.6.2015 klo 13:22
Okei,
minusta se oli kuitenkin kelpo vihje. Ei kai vihjesanan tarvitse olla oikea sana ? Ei ainakaan Antilla ollut NATTAI HETATA vihjeessä( IS.Kovis 16.5).
Siitäkin vihjeestä pidin kovasti , varsinkin sitten kun olin älynnyt sen.
Hyvät Jussit itse kullekin säädylle !
8. iso S18.6.2015 klo 14:23
Kaksijakoisin miettein katselen vastaussanojen paljastelua. Toisaalta palautusaika päättyi kauan sitten ja vastaukset on asianomaisessa lehdessä julkaistu. Toisaalta joku ei ole näitä aiemmin nähnyt ja saattaisi haluta ruokarauhan, tai siis ratkaisurauhan, vaikkapa edes viikon verran.

Sen sijaan yksijakoisin miettein totean että en ole uutta Sanaseppoa nähnyt. Ilmeisesti itseaiheutetusti on juhannus pilalla. Jäsenmaksulomake kun julkaistaan numerossa 1 ja maksuaikaa on paljon niin sitten käy näin: lehti on ties missä ja maksaminen unohtuu. Ristikkosihteeri hermostuu kun tämä ei ole edes ensimmäinen kerta ja vetää nimeni jäsenluettelosta yli. Toivottavasti ei sentään. Antakee armoo, rahat lähtivät tulemaan just ja häpeän hajamielisyyttäni niin paljon että toivottavasti riittää! Erityisenä lieventävänä asianhaarana tämä julkinen nöyryytys.
9. Eki18.6.2015 klo 15:41
Terveiset tekijäpuolelta.

Pekka Joutsi kerää yleensä pelkkiä positiivisia kommentteja, on kerännyt kohta 50 vuotta. Oli minunkin ykkössuosikkini, kun aloittelin.

RULANIN on Pekan keksimä vihje samoin kuin toinen usein mainittu PÄÄMINISTERI UTUBO (suksiboksi).

Molemmat olivat muulle tekijätiimillekin tosi visaisia, mutta olihan ahaakin sitten sitä upeampi.

Hyvä että vihjeet herättävät keskustelua. Itse pidän RULANIN-vihjettä erinomaisena. Ei tarvitse kuin tuntea Matti Ranin. Loput on omasta päästä kiinni.

Eihän tämä ole sen kummempi vihje kuin PERUS = MAAS. Ihan sama perusidea. Ihan sama. Sama.
10. Jaska18.6.2015 klo 19:21
Enpä älynnyt lisätä RULANIN-viestini 00:35 ensimmäisen kappaleen loppuun varoitusta: HUOM! Älä jatka lukemista, jos haluat keksiä ratkaisusanan itse.

Pyydän anteeksi kaikilta munauksestani kärsimään joutuneilta. Hyvitystä kaipaaville tarjoan seuraavan ensipainoksen viikon ratkonta-ajalla: PULTITGA
11. Jaska29.9.2015 klo 19:54
On kulunut niin monta viikkoa, että kaikki halukkaat lienevät saaneet tilaisuuden keksiä yhdessä viikossa ratkaisun MESTITSI.
12. Jukkis30.9.2015 klo 15:30
Tässä lehdessä ristikossa "Vesitaso" oli ylhäällä vihje MONO, jossa jälkimmäinen O on ruksattu yli. Vastaus on REIN. Reino-tohvelit tiedän, onko olemassa myös Reino-monot? Vai vaan vapaamielisesti pitää tulkita, että tohveleita kutsutaan monoiksi? Vai joku muu selitys?

Samassa ristikossa alhaalla ILMATAR? -> AIRA. En muista keksinkö aikoinaan tähän jonkin selityksen. Mikähän se selitys olisi?
13. T.Avis30.9.2015 klo 16:36
Muistan kuvitelleeni vihjeen perustuvan siihen, että ILMA on englanniksi AIR. Ehkä huono selitys.
14. Jukkis5.10.2015 klo 13:10
Tuo T.Aviksen spekulointi saattaisi ehkä pitää paikkansa.

Mutta. Kun Sanasepot nyt on sanaristikkoseura, niin jotenkin odottaisi että kun maan suosituimmalla (ainoalla) ristikkokeskustelusivustolla joku kyselee lehdessä julkaistuun ristikkoon liittyvästä epäselvyydestä säikeessä, jonka otsikossa mainitaan seuran lehti, niin sieltä joku, joka tietää vastauksen, vastaisi.
15. Marco Poloinen5.10.2015 klo 19:56
Totta, pitäisi vastata, mutta itse en ainakaan kykene kuin samantapaiseen pohdintaan. Ja rohkenen epäillä, että ainut joka "tietää" vastauksen on Alf itse. Ilmeisesti hänellä on ollut muita kiireitä...
16. Marco Poloinen13.10.2015 klo 18:01
Kun nyt sinut Jukkis perinteisesti tunnetaan asiallisista ja perustelluista puheenvuoroista niin jotenkin ei odottaisi tuommoista löysää "sanasepposeuran johtokunta" -heittoa mikä oli luettavissa tuolla tökeröotsikkoisella qwerin säikeellä (minne se kyllä laatunsa puolesta sopii). Vai meinaatko, että johtokunnan velvollisuus on tietää kunkin Sanaseppo-lehteen ristikoita laativan yksityisen vihjeen/ratkaisusanan etymologia?

Ko. Alf Simbergin ristikosta ei tietääkseni koeratkojalta ole tullut erityistä palautetta, eikä hallituksen ensisijaisiin tehtäviin kuulune talkootyötä tekevän laatijan penääminen selonteon tekoon. Tiedän, että Alf seuraa ainakin jossain määrin tätä sivustoa - on kommentoinutkin - mutta joku harvempaan kommentoitu säie painuu täällä suht nopeasti taemmaksi, eikä harvemmin käyvän silmä siihen välttämättä satu. Toivottavasti Alfille tulee mahdollisuus avata tuo solmu ennenkuin taikina paisuu vielä enemmän ulos asiastaan.

Vaikka Sanasepojen johtokunnan jäsenillä on varmasti kädet täynnä (talkoo)työtä (osaltaan myös seuran nettisivujen aktivoinnin kanssa), tiedän heillä riittävän arvostusta ja myös ainakin seuraamis- jollei kirjoitteluaktiivisuutta tälle sivustolle.
17. Jukkis13.10.2015 klo 20:34
Ei ole kenelläkään velvollisuutta tehdä yhtään mitään. Enkä minä ole vaatinut ketään penäämään selontekoa keneltäkään mistään, vaan ihan vaan mielenkiinnosta tulin kysyneeksi, mikä mahtaa olla selitys pariin epäselväksi jääneeseen kohtaan. Kun ajattelin, että kenties sanaristikkoseurasta löytyisi apua.

Kun kukaan seuran aktiiveista tai lehden tekemisessä mukana olleista ei tähän välitä vastata, niin joko kukaan heistä (ymmärtääkseni aika lailla huippuluokan ristikonratkojista) ei osaa selittää noita epäselvyyksiä (aika hämmentävä vaihtoehto) tai sitten kukaan ei halua käyttää muutamaa minuuttia silloin tällöin vilkaistakseen, josko lehteen liittyvää keskustelua tällä maan suosituimmalla (=ainoalla) sanaristikkokeskustelusaitilla sattuisi esiintymään.

Toisaalta, kun koeratkoja nuo kohdat on sitten ilmeisesti ymmärtänyt, niin ehkäpä edellisen kappaleen jälkimmäinen vaihtoehto on se oikea. Eikä koeratkojakaan tule käyttäneeksi silloin tällöin sitä muutamaa minuuttia.

Pyydän anteeksi että mielenkiintoni ristikkosanoja kohtaan uhkaa tuottaa joukolle ihmisiä näin tavattomasti vaivaa.
18. Marco Poloinen13.10.2015 klo 21:34
Olisi kait se sinällään ihan kiinnostavaa ollut pohtia ihan kenen taholta vain (hoksaavia Suomen mestareitakin jäsenistöstä löytyy), mutta edelleen epäilen, että oikea tieto on Alfilla ja muut - ml. "johtokunta" - tulkinneet ja pitäneet tulkintaansa riittävän osuvana. Spekulaatiota on tämäkin, mutta tahalliseen pihtaamiseen tai raskauttavaan välinpitämättömyyteen en usko.

Sanavalinta ja/tai painotukset varmaan innostivat minutkin särmäämään kommenttiani. Varmaan kanttaamaton (~tuppeen sahattu) olisi tuottanut saman tuloksen.

Alfin pistäytymistä odotellen...
19. Jaska13.10.2015 klo 22:34
Panin hakuun Reino mono. Jos tuo tyyppi tulisi vastaan kadulla, vaihtaisin vauhdilla toiselle puolelle:D
20. [Tarja]13.10.2015 klo 23:10
[Taitaa olla selfie!]
21. J17.10.2015 klo 10:08
Team Katalinin puolustuspuhe Sanaseppo 3/2015:ssä on muuten oikein hyvä, mutta kohta "tunnetuista Mateista Ranin lienee ratkojille tunnetuin" herättää kyllä ihmetyksen siitä, missä ajassa Team Katalin elää (tai arvelee ratkojien elävän). Nykänen? Vanhanen? Ruohonen? Apunen? Esko?
22. Jaska17.10.2015 klo 12:38
Team Katalin elää ristikkoajassa. RANIN on ratkaisusanana selvästi yleisempi kuin J:n neljä ekaa. ESKO on niitä yleisempi, mutta ei yltäne Raninin edelle.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *