KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2819

8174. HS 2819

Pähkinänsärkijä17.10.2014 klo 13:17
Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. No, eipä tästä ristikosta paljon ole kommentoitavaakaan.

Paitsi pari ns. löysää vihjettä, jollaisista en opi pitämään. Esim. kaakonsuunnan rintakuvapiirrovihje, jonka etsimät sanat (2 x 4 pystyyn) voisivat olla melkein mistä tahansa vihjeestä kotoisin.

Sitten vielä nuo tuotekuvat, joista pahimmassa tapauksessa pitäisi löytyä kaman artikkelinimi. Yläharmaiden keskivaiheelta itään möhkäleen alla jonkinlainen kupu, josta tulee sana (4 pystyyn). Tässä lienee laatijamme lipsauttanut lehteilemästään esitteestä vahingossa aivan toisen tuotenimen. Kuvan kupu on muunniminen. Saisiko pyyttä hiukan huolellisuutta näihin "vaikeutusyrityksiin"? Yleistietoihinhan nämä katalogidetaljit eivät mielestäni kuulu, joten ratkoja joutuu kahlaamaan verkkoaineistoa uupumukseen saakka moisten sanojen selvittämiseksi.

Pääpiirros on taas hauska, ja siitä saatavat sanat yhtä hauskoja. Kuin myös SAARIKAAN-vihje itäkaakossa.
2. Öö17.10.2014 klo 13:55
Hauska on myös ylävasemman valintaseutuni+t
3. Pähkinänsärkijä17.10.2014 klo 14:19
Öö 17.10.2014 klo 13:55

Juu, onhan sekin, mutta vihjeen väkinäisyys paljastaa laatijan aikeet ensi silmäyksellä, ja laittaa etsimään kommervenkkejä, ainakin vähän helpommin kuin esim. pohjoisluoteen "RYHDYNKÖ?" Nämä ovat kai olleet joskus ennenkin vihjeinä.
4. Auku17.10.2014 klo 14:39
Pienen googlailun jälkeen täyttyi ihan sujuvasti. Tuotekuvavihjeestä olen täysin samaa mieltä Pähkinänsärkijän kanssa.
5. Pähkinänsärkijä17.10.2014 klo 15:03
Tunnustan lisäksi, etten oikeastaan jaksanut tarkastaa alaharmaiden loppuosien kanssa risteäviä paria sanaa, enkä Willem-nimen haltijaa, joten niihin joko liittyy tuttua ns. sumeaa yhteyttä - tai sitten olen mennyt metsään tuossa kohdassa.

Tuntuu harmittavasti siltä, ettei enää kiinnosta rehkiä verkossa kaivelemassa löyhiä yhteyksiä vihjeiden ja ratkaisujen välillä. Lisäksi olen jättänyt väliin joidenkin minulle tuntemattomien kasvokuvienkin haravoinnin Googlesta, vaan olen "hyväksynyt" kohtin tulleet nimet sellaisenaan.

Riemu on tietysti aina rajaton, jos minulle valkeneekin omien päätelmien virheellisyys, ja sen kautta vihjeiden oveluus ...
6. uusi17.10.2014 klo 15:33
Kohtalaisen nopeasti täyttyy. Minäkin pidin valintaseutuni t vihjeestä. Enkä myöskään jaksa enää tarkistaa ihan jokaista asiaa.
7. pelaaja17.10.2014 klo 15:58
Voi sentään Pähkinänsärkijä, se vihje on RYHDYN?
8. POH17.10.2014 klo 16:18
Vain nipotusta, että voi tästä jotakin kirjoittaa.
Voi sentään pelaaja se vihje on "RYHDYN".
Hauskaahan on seuratessa kivaa keskustelua.
9. Motti17.10.2014 klo 16:23
Mietin äsken metrojunassa tätä juttua lukiessani, että alanko kommentoimaan tähän viestiin. No päätin kommentoida ja se on todellakin ryhdynkö!
10. pelaaja17.10.2014 klo 16:25
Voi sentään POH, se vihje on kyllä RYHDYN? ainakin minun ristikossani.
11. uusi17.10.2014 klo 16:27
...ja minulla ryhdynkö.....
12. pelaaja17.10.2014 klo 16:29
Kolmas kerta toden sanoo: voi sentään (pelaaja), se vihje on muodossa "RYHDYN?"
13. Masa I17.10.2014 klo 16:41
Morjens !
Leipomokahvilassa täyttyi n. puolet ja sit RYHDYIN vielä siihen tuttuun ulkoilukierrokseen !! Vähän jatkan ennen teatteria. Tässä monelle taas tärkeimmät !
14. Pähkinänsärkijä17.10.2014 klo 16:51
pelaaja 17.10.2014 klo 15:58, 16:25 ja 16:29

Aivan oikein, pelaaja. Minun virheeni (ei ollut ristikko esillä kun tuon mokasin). Liityin sen myötä vahingossa porukkaan, jota täällä olen karkein sanankääntein arvostellut. Voi minua sikaa!
15. POH17.10.2014 klo 17:03
Aivan oikein, pelaaja.
Hauskaahan on ollessa mukana kivassa keskustelussa.
Neljäs kertako toden sanoo: voi sentään (POH), se vihje on pelaajan ilmaisemassa oikeassa muodossa "RYHDYN?"
Innokkuusvirhe "allekirjoittaneelta" varsinaisella kapulakielellä ilmaistuna.
16. pelaaja17.10.2014 klo 17:08
Pähkinänsärkijä"parka". Vaan sinäpä et tehnyt sitä tarkoitushakuisesti. Tarkoitushakuinen porukka on varmaan ihan kohta jo paikalla, joten pitääkin tästä häippästä piiloon. Menen Murdochin luo.

POH, no heh ;-)
17. pilkkupussi17.10.2014 klo 17:11
No nyt on keskustelu korkeatasoista ja analyysit viiltävän teräviä. Kyllä Pähkis on varmaan onnellinen.
18. jj17.10.2014 klo 18:04
Aapraham ryhtyi Saaraan ja siitä syntyi Iisakki. Näin ne merkitykset vuosituhansien saatossa muuttu ja ristikot saa syntynsä.
19. ***17.10.2014 klo 19:04
jj:ltä jääneet taas lääkkeet ottamatta!
20. virvelitön17.10.2014 klo 20:16
En ole kalamies ja mikkiäkään en ole juuri kädessäni pitänyt. Vaakaan en tahdo järkevää sanaa saada sitten millään.
21. **17.10.2014 klo 20:32
virvelitön, et varmaan ole ainoa mutta miksi kiire, herkuttele.
22. Öö17.10.2014 klo 21:05
Pähkinänsärkijä 17.10.2014klo 14.19
Mikähän tekee mielestäsi valintaseutuni - vihjeen väkinäisemmäksi suhteessa saarikaan vihjeeseen.
Kun pilkuntarkkoja ollaan, niin olisi kiva tietää.
23. uusi17.10.2014 klo 21:47
Minusta edelleenkin saarikaan ja valintaseutuni t olivat mukavia vihjeitä. Ja kyllä nyt googlasin Willemin ja leiripaikan, joten varmistui ihan mukavat alaharmaat. Oli ihan hyvää ajankulua.
24. Pähkinänsärkijä17.10.2014 klo 21:52
Öö 17.10.2014 klo 21:05

No, "saarikaan" on minusta ns. oikea sana (muoto tietenkin ristikkosanaksi vieras), kun taas "valintaseutuni" on yhdyssana, jota en muista kuulleeni tai nähneeni missään asiallisessa yhteydessä, jolloin se oitis aktivoi "aulismitutkan". Ei sen kummempaa - ja voihan joku tietämättäni toistella tuon valintaseudunkin variantteja tämän tästä, en mene vannomaan ...

(Lopettelisin nyt mieluusti kommentointini, etten koettele antagonistieni ja muiden vitjamme hörhöjen hermoja enempää kuin jo olen näämmä ehtinyt tehdä.)
25. Öö17.10.2014 klo 22:01
Just, just, niinhän se tietenkin on. Kiitos Ps.
26. ---17.10.2014 klo 23:09
hörhöjen?
27. sofia17.10.2014 klo 23:46
--
Parempi jättää huomiotta...
28. Masa I18.10.2014 klo 00:23
Morjens !
Harmaissa riitti taas vääntämistä. Hankala Norjan paikkaa löytää. Sanotaanko tota asetta noinkin, ei meidän intissä. Yllättävän kauan mulla meni hokata tätä U-kirjainta ja lintua.
Vielä tuo kuva kunnon ja sihteerille välissä saa jäädä hakematta.
Olen samaa mieltä että alkaa olla liikaa googletettavaa. ÖITÄ !
29. pelaaja18.10.2014 klo 08:41
Masa I,
et sinä sitä mainitsemaasi kuvaa Googlesta tuollaisenaan löytäisikään...
30. jj18.10.2014 klo 09:30
Virvelitön, enklantin kieltä tarvitaan hieman.
31. Rampe18.10.2014 klo 09:45
Masa I ja pelaaja. Minulla pukkaa siihen pystyyn raamatun henkilön nimeä. Sille ei löydy järkeä, lukee sitä kummin päin vain. Onhan siinä kyllä yksi piilokirjain , mutta ei sana kirjainta vaihtamalla paremmaksi tule.
Muute oli nopeasti täytettävä ristikko. Tästä ei taida tulla pitkää ketjua.
32. kaart18.10.2014 klo 09:48
Rampe, anna pukata vain.
33. pelaaja18.10.2014 klo 09:49
Rampe, kyllä sille järki löytyy kun katsot kuvaa 'sillä silmällä'. Kuvahan on piirros, ei valokuva. Minusta se on kiva vihje eikä todellakaan kuukletusvihje.
34. Rampe18.10.2014 klo 09:56
No,
yritetään katsella..
35. Masa I18.10.2014 klo 11:19
Morjens !
Kiitos vihjeistä. Olipa lopulta ihan simppeli juttu ! Tars aina katsoo tarkemmin Auliksen oivalluksia. Viikonloppuja !
36. Rampe18.10.2014 klo 12:41
Oli simppeli juttu ja hyvä vihje ! Uimahallissa välähti päähän mitä kuva esittää , mutta ei ollut lehti altaassa mukana että olisin voinut tarkistaa.
Mieluummin tällaisia kuin kuukletusvihjeitä henkilöistä , joiden suurin meriitti on olla Facebookissa.
37. Ari18.10.2014 klo 13:38
Taas kerran on vihje V. Purnaan kovasti. Eihän VI ole kesä, eihän I ole tammi. Kuukaudesta toiseen tämä harmittaa, eikä minulla ole edes mooniksia!
Ari
38. Rampe18.10.2014 klo 13:52
Ari,
voi mennä aikaa, ennen kuin muu maailma omaksuu ajanlaskusi.
Siihen asti taitavat ristikotkin noudattaa vanhaa.
39. Potter18.10.2014 klo 14:05
Hirvestyksen ohessa olen tuon alaharmaan kanssa hiukan painiskellut, ja jotenkin omituista sukunimeä pukkaa tuohon alapuolen naamankuvan kohdalle vaakaan (8 kirj.)
40. Tulokas18.10.2014 klo 14:30
Potter,

Saamani sukunimi kyllä näyttää olevan olemassa, mutta en saa oikein sopimaan yhteen "luonnonläheistä" pystyharmaiden ja keppiä käyttävän vanhuksen kanssa. Pienestä on nyt ristikko kiinni! En ole kyllä inttiä käynyt, mutta vähän erilaista sanaa olen minäkin tottunut tuosta aseesta käyttämään.
41. Rampe18.10.2014 klo 15:03
" Luonnonläheistä " ja ukkeliin liittyvä pysty kyllä natsaavat kun toisen alaharmaan sana on yksikössä. Taitaa olla akkusatiivi , tuo alaharmaan sijamuoto.
42. Tulokas18.10.2014 klo 15:37
Rampe, kiitos avusta. Nyt tosiaan natsaavat.
43. Pähkinänsyöjä18.10.2014 klo 15:38
Jos täällä joku on hörhö, niin kyllä hän on meidän ikioma viikonloppuidiootti pähkinänsärkijä (huom! pienellä alkukirjaimella)
Itseriittoisempaa mulkkua saa hakea. Täysin seniili juntti ja yrittää piruparka esittää enemmän kuin onkaan. Miksi meitä rangaistaan tällaisella helppoheikillä?
44. **18.10.2014 klo 17:31
ei ole helppoa heikilläkään :)
45. EXODUS18.10.2014 klo 18:16
Päätön ukko alhaalla ja yleensä alakeskusta tuntuu tosi vaikealta.
Ihmetellään.
46. Motti18.10.2014 klo 18:26
EXODUS. Ensimmäisen kirjaimen muuttamalla keisari.
47. Hups18.10.2014 klo 18:55
Olisi hyvä sekä kysyjän että vastaajan kannalta tarkentaa hakupaikkaa. Päättömällä ukolla ajattelin ihan eri kohtaa .
48. arvid18.10.2014 klo 21:19
Onkohan RAAMATUN LEIRIPAIKKA ratkaisusanassa laatijan virhe ? Kaikki risteävät sanat ovat mielestäni oikein, mutta leiripaikassa yksi kirjain poikkeaa Googlesta löytyvästä.
49. Motti18.10.2014 klo 21:31
ELI,M mikä paikka?
50. Motti18.10.2014 klo 21:33
Siis eli, m ikä paikka
51. arvid18.10.2014 klo 21:49
Jos kamelin kyttyrät ovat adessiivi-muodossa niin sitten googlesta löytyvä sana käy, mutta kalamies Mikki ratkaisusana vaatisi mielestäni kyttyröihin elatiivin.
"Eli m inäkö väärässä ?"
52. Ansa18.10.2014 klo 21:56
Arvid, elatiivi on minullakin ja kaikki stemmaa. Tosin raamatun paikkani on aivan toinen kuin Motin tarjoama.
53. arvid18.10.2014 klo 22:09
Niinpä olikin. Löytyihän Googlesta toinenkin, tuohon kohtaa sopiva, leiripaikka ja sitten stemmasi.
54. sofian sivupersoona18.10.2014 klo 22:18
Pähkiinänsärkijä
Nyt käynnissä oleva keskustelu- hörhöjen höpinää vai mitä Sinun mielestäsi? Sattui nimittäin pahasti kommenttisi -kaikkien puolesta. Olet kuitenkin niin ""perushyväjuttu ""tällä saitilla.
55. Meserot19.10.2014 klo 00:15
Entäpä jos kamelin kyttyrät ovatkin ablatiivimuodossa? Jos raamatun leiripaikka on Etam - mikä löytyy googlesta - niin se stemmaisi.
56. Meserot19.10.2014 klo 00:24
Kyllä ne kyttyrät näyttävät olevan monikon elatiivimuodossa. Älkää tykätkö kyttyrää, että yritin johtaa harhaan.
57. Marle19.10.2014 klo 08:52
...siis niinku mikä sijamuoto... Voisitteko ystävällisesti käyttää mikä-sanan taivutusmuotoja noiden ela-, abla-, akkusa- jne. hirvitys-tiivien sijaan? Edes suomennokset noista ei järin paljon puhuttele.
Eli mulla eka alaharmaa monikossa mistä ja keskimmäinen yksikössä mitä. Noin ollen jää leiripaikka kyseenalaiseksi, kuten täällä on jo mietiskeltykin: Elam on lähinnä kaupunki, pikaisesti kuukkeloituna. Muuten vastaussanat risteilevät ristikossani loogisestii, myös kalastajamikki. Ja päätön mies vastaa (pystyyn) kysymykseen minne. Tai ainakin omahyväisesti näin kuvittelen :) ja laitan ristikkoni jemmaan. Pärjäillään, ja vietetään sohvaperuna-sunnuntaita, sen verran Jaappanin hurrikaaninloppuja ulkona. Niin no, kunnon varusteilla voisi kyllä ulkoillakin...
58. Marle19.10.2014 klo 08:54
Korjaus: Etam, ei Elam.
59. jj19.10.2014 klo 09:49
Etam oli toinen erämaaleiri, ja Elam oli eka. Israelilaisten vaelluksen alkupäässä. Erityisesti jehovantodistajat tuntevat nämä etapit.
60. EJlo19.10.2014 klo 09:58
No nyt alkoi kolmas sana alhaalta vasta syventyä tajuntaan, kun hoksasin että mikki olikin pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Google varmisti sanan lopullisesti.
61. EJlo19.10.2014 klo 09:58
No nyt alkoi kolmas sana alhaalta vasta syventyä tajuntaan, kun hoksasin että mikki olikin pienellä alkukirjaimella kirjoitettu. Google varmisti sanan lopullisesti.
62. EJlo19.10.2014 klo 10:23
Sori vaan. Hidas tabletti laittaa aina painamaan vielä kerran kun tuntuu siltä ettei viesti lähtenytkään. Siitä tuo tupla-ilmaisu.
63. Öö19.10.2014 klo 10:33
Pähkinänsärkijä 17.10.2014klo 21.52
Palaan suluissa olevaan viimeisteen kappaleeseen.. Haluat lopettaa kommentointisi antagonistiesi (vastustajiesi) ja muiden hörhöjen hermojen säästämiseksi.
Tuliko sananvalinta vähän harkitsematta vai koetko täällä vitjalla olevan vastustajia?
Jos joku on joskus ollut asioista eri mieltä kanssasi, ei vastustaminen ole ihan oikea sana. Puhumattakaan ilmauksesta "vastustajien ja muiden hörhöjen".
Tuskin täällä hermoja menetetään, enempi jutut on tehty kevyesti "kieli poskessa".
Toivon, että jatkat kommentointiasi.......voidaan joskus olla eri mieltäkin.
64. arvid19.10.2014 klo 10:55
Ongelman ko. kohdassa minulle aiheutti se, että raamatun leiripaikaksi löysin googlaamalla sanan ELIM. Se muuten on ratkojissakin mainittu sekä keitaana että leiripaikkana. Siksi kyselin 18.10.2014 klo 21:49 sijamuotoa; onko monikon elatiivi = -sta vai adessiivi = -lla. Elim ei olisi siihen mitenkään sopinutkaan minkään kyttyrän sijamuodon kanssa.
65. ------19.10.2014 klo 11:56
Joskus vihjeet osuvat "suoraan suoneen", joskus kaikkea muuta kuin niin. Jälkimmäisiin kuuluu "kalamies, mikki" - voi hyvä tavaton, miten on väkisin väännetty. Ei oikein resonoi minun korvassani, mutta hyväksyttävä sekin lopulta oli. Melkein on pohjanoteeraus, mielestäni.
66. kypsyin19.10.2014 klo 12:07
Ovatko muutkin huomanneet sen, että aiemmin kiellettiin vielä pari viikkoa sitten, antamasta liian suoria vihjeitä ennen keskiviikkoa. Nyt kahden viime ristikon kanssa on keskustelu tyssännyt jo maanantaina. Itse kirjoitan, tätä viestiäni eri nimimerkillä, kuin normaalisti. Yksinkertaisesti väsyin siihen epäasialliseen käytökseen, mitä tällä palstalla oli.Siksi olen nyt parin viikon ajan lisännyt vinkit ja ratkaisut, ratkojat.fi. sivustolle jo perjantaina tai viimeistään lauantaina.Eihän siellä ole pakko käydä, mutta on nähdäkseni rauhoittanut tätä keskustelua?
67. **19.10.2014 klo 12:44
kypsyin, miksi selaat näitä sivuja kun tiedät kaiken. tälläiseenkin kypsyy.
68. Pähkinänsärkijä19.10.2014 klo 13:32
Öö 19.10.2014 klo 10:33

Antagonisteilla (oikeastaan hörhöilläkin) tuossa tarkoitin kyllä itse nimimerkkini leppymättömiä vihamiehiä, joita ei edes näytä kiinnostavan, mistä tai mitä kirjoitan, vaan heitä taitaa ärsyttää tapa jolla kirjoitan.

Olisi tylsää, jos kaikki olisivat samaa mieltä kanssani - väittely virkistää. Sen sijaan tätäkin vitjaa jo maustanut turhautunut mulkuttelu ja muu murahtelu ei houkuttele vastahaistatteluun. Se näyttää vain huonosti verhotulta provokaatiolta, jollaisesta on älli kaukana.

Eikä minulla olisi ollut tähän säikeeseen perjantaista enempää annettavaakaan. Näyttää taas menneen ryhmäratkonnaksi.
69. ile19.10.2014 klo 14:13
Harmaiden alareunaan on kaksi ratkaisua. Toinen syntyy yksikön akkusatiivilla keskiharmaasta ja toinen monikolla. Edellinen tuottaa alariville suhtautumisen ja jälkimmäinen objektiivisen lopun? Kannatan edellistä.
70. abc19.10.2014 klo 14:47
Kypsyin 12.07
Olen huomannut. Kiitos.
71. Juha N19.10.2014 klo 14:58
Hmm, ile, keskiharmaan jälkimmäinen sana on lauseensa subjekti eikä objekti. (Ensimmäinenkin sana voisi olla subjekti, jos siitä poistettaisiin kaksi viimeistä kirjainta.)

Akkusatiivi ei kuulu subjektin sijoihin, joita ovat nominatiivi ja partitiivi. Laatijan tarkoittamassa ratkaisussa jälkimmäinen sana on lauseessaan yksikön partitiivissa oleva subjekti. (Predikaatti, olla-verbin taivutusmuoto, on jätetty lauseesta pois.)

Jälkimmäisen sanan viimeiseksi kirjaimeksi voitaisiin silti kuvitella kahta muutakin vaihtoehtoa, joita laatija käsittääkseni ei ole tarkoittanut. Loppukirjain voisi olla T, jos kyseistä asiaa vain olisi kuvassa useampi; tällöin sana olisi lauseessaan monikon nominatiivissa oleva subjekti. Toisaalta loppukirjain voisi olla N, jolloin lauseesta kuitenkin tulee kökkö: jälkimmäinen sana olisi joko edellisen sanan genetiivimuotoinen attribuutti, joka jostain syystä on sijoitettu pääsanansa jälkeen, kuin runossa ikään (tällöin lauseen loppua pitäisi täydentää vaikkapa sanoilla ON HELSINKI tai edes HELSINKI; ilman tällaista subjektilisäystä lause on melkoisen torso), tai sitten, yhtä omituisesti, jälkimmäinen sana olisikin yksikön genetiivin muodossa oleva akkusatiivi (tällöin lauseen alkuun kuuluisi objektia vaativa verbi, kuten NÄEMME, jota ilman lause on nytkin torso).
72. Pähkinänsyöjä19.10.2014 klo 15:27
Se pähkinä(nsärkijä) älähtää, johon kalikka kalahtaa. Ei sinunlaista hörhöä voi vihata, koska olet pääsääntöisesti huvittava, toisinaan tosikko, mutta et koskaan sitä, mitä tilanne kulloinkin edellyttäisi sinun olevan. Et siis ole "loistava Orsini" vaikka näet mieluusti itsesi toisten yläpuolella.

Ota hiukan rennompi ote, niin sinut voitaisiin välillä ottaa jopa tosissaan. Nyt juttusi ovat sitä sun tätä, joista on älli kaukana ainakin meidän muiden mielestä. Lopuksi sanoisin sinulle, että jos et kestä ryhmäratkontaa, niin pysyttele pois täältä. Uskon, että pärjäämme ilman sinua, vaikka olet varmaan eri mieltä siitä.
73. Seitenvitonen19.10.2014 klo 16:37
Pähkinänsyöjä 15:27,
Voit jättää minut, ja ehkä jonkin muunkin pois "meidän muiden"
joukosta.
74. Pähkinänsyöjä19.10.2014 klo 16:57
Oops, en kai astahtanut varpaillesi pappa? Olisiko sinun syytä noudattaa omaa ohjettasi ja jättää "ehkä jokin muukin pois" tekstistäsi ja ottaa kantaa vain omasta puolestasi? Jätä "muiden" huoleksi kommentoida tätä asiaa ihan itse.
Siirrän sinut siis pois "meidän muiden" joukosta mappi ööhön yhdessä pähkinäpellen kanssa. Toivottavasti ratkaisu oli mieleisesi.
75. pelaaja19.10.2014 klo 17:09
1.Minullekin tuli mieleen kysyä uudenuutukaiselta pähkinänsyöjältä, että "ketä mei" mutta ajatus meni pois...
2. Nimimerkki "kypsyin" (klo 12.07) osoittaa harvinaista uhrautuvaisuutta minimoidakseen "miedän muiden" mielipahan. Sitä vain ihmettelen, että liian suorien "vihjeiden" antaminen ennen keskiviikkoa olisi kiellettyä? Mistä tuo keskiviikko tulee? Mielestäni liian suorista tai ihan suorista sanoista ei ole sovittu yhtikäs mitään muuta kuin että ne eivät minään päivänä ole hyväksyttäviä. Yksi hö.. yksi huithapeli niitä jakelee ja yksi samansieluinen säestää ja tuuraa.
76. Pähkinänsyöjä19.10.2014 klo 17:15
pelaaja, siirsin myös sinut edellämainittuun mappiin, eli et ole enää "meidän muiden" joukossa.

Tyydyttäähän ratkaisuni sinua?

P.s. Uutukaisuutta tarvitaan, että ummehtuneisuutta voidaan edes hiukan lieventää.
77. kypsyin19.10.2014 klo 17:16
pelaaja. Ei niitä liian suoria vastauksia saa tosiaan antaa milloinkaan! Se vaan oli ollut monesti esillä kommenteissa, ettei anneta ennen keskiviikkoa. Lopetan ratkaisuiden laittamisen ratkojat.fi sivustolle liian aikaisin, kunhan kommentointi normalisoituu.
78. Pähkinänsyöjä19.10.2014 klo 17:23
pelaaja, sinäkö täällä päätät mikä on sallittua ja mikä ei
Koeta nyt hör... siis pahvipää pysyä lestissäsi.

Näinkin helpon HS:n ristikon ollessa kyseessä ei vihjeitä todellakaan kannata jaella. Suurin osa ristikosta oli puhtaasti pääteltävissä, osa ennalta arvattavissa. Tekijä toistaa itseään.
79. Öö19.10.2014 klo 17:49
Huomaan, että mulla alkaa mapissa olla hyvää seuraa, kun Pähkinänsyöjä rouskuttelee.
80. pelaaja19.10.2014 klo 17:55
Ok, 'kypsyin' :-)
81. Höh19.10.2014 klo 17:57
Agressivisuutta ja ilkeilyä tällä kertaa kovin paljon. Oma palsta tuollaista harrastusta varten olisikin paikallaan.
Eihän tänne tietenkään ole pakko tulla tuota seuraamaan, mutta kun uteliaisuuttaan joskus tulee, niin ei voi muuta kuin hämmästellä.
82. Häh19.10.2014 klo 18:52
höh, sana aggressiivisuus kirjoitetaan kahdella g-kirjaimella. Älä ole liian utelias. Siitä seuraa tunnetusti mielipahaa.
83. Heh19.10.2014 klo 18:56
höh, piti vielä sanoman että sanassa aggressiivisuus on kolme i-kirjainta. Opettele vielä hiukan, kyllä se siitä.
84. Hih19.10.2014 klo 19:27
Heh, edellinen, ...piti vielä sanomani (siis i-kirjain puuttui!!).
85. ohhoh19.10.2014 klo 19:49
onkos nyt koulukiusaajat tulleet tänne uhoomaan ? lopettakaa ihmeessä !
86. jykä19.10.2014 klo 20:16
Aloitin vasta ja tuo poikittainen kello ihmetyttää. Toivon hauskan vinkin, en mitään pitkiä höpölöpöjuttuja
87. Motti19.10.2014 klo 20:27
jykä. Hieno, ei MTV:llä.
88. etsivä19.10.2014 klo 21:05
jykälle Motilta nerokas vihje!!
89. [O]19.10.2014 klo 21:16
[Hyvä Motti.
Todellakin yksi parhaista naismuistiin!]
90. ------19.10.2014 klo 23:07
Vihjehän on melko yleinen.
91. "F.O.S. Siili"20.10.2014 klo 08:41
Tämä siis "helpohko?" Näen jo painajaisia niistä vaativammista...
92. jj20.10.2014 klo 09:22
Eipä korostella sukupuolia. Tarttee sanoa, ett 'henkilömuistiin'. Silloin ei pahoiteta mieliä.
93. Kake Kortelainen20.10.2014 klo 10:20
Marlella ( ks. 19.10. klo 08:52) ovat jääneet apukoulun alaluokatkin kesken. Voiko noin tyhmää ihmistä nykymaailmassa enää ollakaan? Myös ile (19.10. klo 14:13)voi mennä aloittamaan peruskoulun alusta, kai se jossakin iltakoulussa vielä hänellekin on mahdollista.

Eipä silti, tänne on alkanut pesiytyä myös täysin ällittömiä äijiä, kun ämmät ovat hakeutuneet muille sivustoille lapsellisine kysymyksineen. Tarkoitan nyt lähinnä jokaviikkoista kyselijää jykää sekä edellä tumpeloineita arvidia ja Exodusta.

Pähkinänsärkijälle lämpimät terveiset! Olet sivuston suola ja etikka ja piikki monen ällittömän lihassa. Olet oikeassa, pidä pintasi!
94. mormor20.10.2014 klo 14:14
Tämän palstan otsikko on 2819 ja se tarkoittaa sitä, että täällä keskustellaan ko. ristikosta eikä tämän ristikon ratkaisijoiden luonteenpiirteistä. On aika rasittavaa lukea ilkeitä kommentteja anonyymeistä ihmisistä. Itse ristikkoa koskevista huomioista olen oppinut paljon ja niinpä tässä vuoden verran ratkottuani nämä alkavat sujua ja ratkomisesta voi jopa nauttiakin. Siis lopettakaa jo ihmeessä toistenne nälviminen, ei tämä niin vakavaa touhua ole.
95. POH20.10.2014 klo 15:33
Korvat hörölle ja teflonia pintaan
Tämä vain Googeen ja ensin lukuun HS pääkirjoitus ja sitten siitä seuraavat muut, varsinkin HS säie 7796 49er:n aloittama keskustelu.
Aina kun alkaa "pänniä", niin päätän lukea näitä ja kummasti on aina helpottanut.
Kaikki täällä kirjoittavat jotka joutuvat (nälvimisen) kohteiksi ovat käsittääkseni "vanhoja konkareita" ja ovat jo teflonpintaisia,ja pakkoko on täälläkään kaikkea jäljelläolevaa soopaa lukea.
Ei tämä niin vakavaa touhua ole etteikö vapaata p****n kirjoittamista pitäisi rajoittaa huomioiden varsinaisen kommentointi tarpeen otsikon mukaiseen kimuraan keskusteluun.
Nyt ei pänninyt, vaan ajankuluksi tätäkin rustailin.
(Kolme iloista ilmentävä hymiötä.)
96. **20.10.2014 klo 19:20
mormor, hyvä, olen aivan samaa mieltä.
97. jykä20.10.2014 klo 19:38
kiitti Motti vihjeestä ja terkkuja kakelle
98. jj20.10.2014 klo 23:20
Sääliksi käy semmoista, jonka ainoa ilo on nimimerkin takaa sättiä kanssaihmisiä. Minuakin ne ensin otti päähän, nykyisin iltarukouksessani toivon heidän saavan lääkityksensä kohdilleen jotta voisivat alkaa elämään ihmisiksi. Meitä on joka junaan ja jotkut jää asemallekin...
99. aamunkoi21.10.2014 klo 06:40
Taisi eilisessä Hesarissa olla kirjoitus nettikiusaamisesta. Tällä palstalla se on mennyt törkeyksiin asti. Uskoisin, etteivät ällittömät ämmät ole siirtyneet muille palstoille kysymyksineen vaan ovat oppineet ratkomaan näitä Auliksen jippoisia ristikoita.
Viisaasti he antavat pölyn laskeutua, niin hirveitä nuolia he ovat selkäänsä saaneet ( myös ukot). Lukemattomat mukavat keskustelijat ovat jättäytyneet keskusteluista pois. Tulkaa toki takaisin. Kyllähän täällä on epäilty monien älliä, jotka eivät edes kysy mitään. Totuus on, että hyvin monet vihjekuvat ovat tuhruisia, siis keskustelu esim. niistä on ihan paikallaan. Jatketaan mukavat nimimerkkien takana ovevat immeiset!
100. Marle22.10.2014 klo 08:36
No jo vain, heh! Tälle säikeelle ovat sitten pesiytyneet Suomifinlandian lapsellisimmat tyypit. Miehiä kaikki, näemmä. Ei monta, vaan sitäkin naiivimpia, kliseisempiä stereotypistejä, suoraan jostain noin nelivuotiaiden hiekkalaatkolta. Fiksummaksi Pähkistäkin luulin, hmm... Muuten, aamunkoi: lues tuo kolmas lauseesi, melkoisen sovinistinen sekin.
No, eipä tosin minua mokoma hetkauta, itsennehän nolaatte silmissäni. Sääli vain tosiaan, jos täältä porukat tuon takia poistuvat.
Seuraavaa ristikkoa odotellessa :-)
101. Pähkinänsärkijä22.10.2014 klo 13:49
[Marle 22.10.2014 klo 08:36

Kiinnostuin lämpimikseni, ketä meistä Pähkinä-alsuista nimimerkkiä tarkoitit huokaamalla: "Fiksummaksi Pähkistäkin luulin, hmm...".

Jos juuri kirjoittavaa, kerro vielä mikä luulosi kommenteissani on muuttanut. Olisi hyvä saada asiallista palautetta, jotta voi joko selventää sanansa tai sitten parantaa tapansa.]
102. Aksu22.10.2014 klo 14:07
[Jatka vain entiseen tapaan, Pähkinänsärkijä!

Enkä kyselisi mitään Marlelta, joka sekoittaa Karibian hurrikaanit ja Japanin taifuunit.]
103. Marle22.10.2014 klo 15:07
Joo, sorry aito P-särkijä, kyllä kyseessä on lähinnä -syöjä. Ja tietysti muutamat muut. Hörhö-nimitystä käytit kyllä sinäkin, no meköön tuo mun sivistys-seulani läpi.
Ei muuten tarvii sun Aksu, eikä muidenkaan, uskoa, mutta tiesin kirjoittavani väärästä hurrikaanista. Tuulen suuntakin jo kertoi, mistä päin oli kotoisin. Että näin tänään, arvon herrat.
104. Seitenvitonen22.10.2014 klo 17:40
Aksu,
Ilmari Susiluotoa mukaillen: "Älä huoli, jos olet leimaantunt mieheks. Mut sen mie sanon, et siul on pirun hyvä viiteryhmä".
105. Koinen22.10.2014 klo 20:01
On keskiviikko ja 'lupa' pyytää vihjeitä. Siis vih jei tä:

- Kolmen nuolen vieressä oleva mies?
- Mies vas. reunassa keskellä puhelimen alla?
- Ylhäällä keskellä Aatun alla oleva musta pilkku?
- Ihan ihmeellinen tuliluikku on lounaahkossa...mahtaako tuo alkaa ärrällä?
106. etsivä22.10.2014 klo 20:40
Koinen, keskiviikkona jj on luvannut antaa vihjeitä, kun saa ed. perjantain HS:n käsiinsä, siitä tämä keskiviikko. Mutta kyseliy vihjeitä:
-erään tällä hetkellä tapetilla olevan tasavallan perustaja ja 1. presidentti
-hauska monsieur lomariemuissa
-eräs ulkomainen tiedonvälittäjä
107. jj22.10.2014 klo 23:45
Rynnäkkökiväärin toinen slangimuoto, rynnäri on se toinen. Ataturkinhan kaikki tuntee ja maailman suurimpiin kuluvan matkapuhelinoperaattorin. Tuolla ranskalaisella hauskuuttajalla on yleensä vihjekuvissa piippu suussa.
108. Seitenvitonen23.10.2014 klo 07:36
No tulihan viime tingassa niitä kysymyksiä, ja päivystäjä jj ehti kuin ehtikin antaa paljastavat vastaukset keskiviikon puolella.
Mutta tarkalle meni. Huh!
Pahempaa on, ettei ehtinyt ensimmäisenä.
109. jj23.10.2014 klo 09:55
Vielä on viikko aikaa, jos haluaa ratkaisun lähettää arvontaan.
110. ***23.10.2014 klo 13:16
jj,
ole itsellesi armollinen ja hakeudu hoitoon!
111. Koinen23.10.2014 klo 16:41
Kiitos jj, kiitos.

Sain olla jälleen muunkin kommentin väärti, kiitos kun minut näit, seitenvitonen.

Täällä muuten taitaa olla lääkäreitä sun muuta hoitohenkilökuntaa (kuten vaikkapa ***), kun niin usein kehotetaan kirjoittajia hoitoon hakeutumaan tai lääkkeitä napsimaan. Vois aatella, että joskus sais kysyä jotain passelia reseptiä kolotuksiinsa.
112. jj23.10.2014 klo 16:45
Tämän ristikon tulee olla 1.11. HS toimituksessa ollakseen ajoissa. Että vielä ehtii...
113. Seitenvitonen23.10.2014 klo 18:15
Olet varmasti kanssamme samaa mieltä, että olet huippuälykäs, epäitsekäs, hyväsydäminen, avulias ihminen, joka pyyteettömästi jeesaa hidasälyisempiä.
Mutta haittaisiko, jos harjoittaisit hyväntekeväisyyttä vähemmän näkyvästi. Tällä "foorumilla" kun ehkä on muitakin, jotka ovat ratkaisseet ristikkonsa, ja kenties osaisivat antaa vihjeitä, jotka voisivat olla jopa parempia kuin sinun.
Kunhan vain ehtisivät.
114. JP23.10.2014 klo 19:36
Harmaakuvien oikea puoli ei aukene: pikkupojat kuvassa ja arkinen? Auttakaapa, kiitos.
115. HöH23.10.2014 klo 20:06
JP
harmaakuvat? pikkupojat? arkinen? Missä ne ovat ristikossa2819?
116. Hilu23.10.2014 klo 20:11
JP, kuvassa aika jykevän sukunimen omaavan veljessarjan kaksi poikaa. "Arkisen" löysin itse vanhasta tieto-opuksestani, toki alkukirjaimet olivat jo valmiina, on ns. sivistyssana.
117. Rampe23.10.2014 klo 20:12
JP,
pikkupojat ovat kirjallisissa hommissa menestynyttä veljessarjaa, paha sanoa ketkä heistä. Mutta sitähän ei kysytäkään.
118. JP23.10.2014 klo 20:19
Kiitos Hilu ja Rampe, auttoi ja selvisi!
119. Hilu23.10.2014 klo 20:31
JP, tulivat aika peräkkäin nää meijän vihjeet, mut kiva, jos olivat sopivan auttavia, kun ei aina tiedä, että mitä tänne voi vihjata. No, olen vielä ilmeisesti ällillisten ämmien joukossa, tiijä sitten jatkosta...
120. jj23.10.2014 klo 23:23
Yksi veljeksistä oli Yleisradion johtajana, se oli kai palkkiovirka mm siitä vakuutusyhtiöitä penkoneesta jutusta?
121. miisu24.10.2014 klo 11:38
Uskaltaisiko tunnustaa tyhmyytensä ja kysyä tuota "aatun" alla olevaa firmaa, voiko sen kirjoittaa niin kuin se väkisinkin tulee??
Logo on mielestäni oikea.
122. Rampe24.10.2014 klo 12:16
Miisu,
en laittanut ph:ta vaan äffän. Jos nyt samassa firmassa ollaan.
Ei ole lehti nyt käsillä.
123. Miisu24.10.2014 klo 15:09
Sama firma oli kyseessä kiitos avusta Rampe.
124. Marle24.10.2014 klo 23:31
Hilu, 23.10. klo 20.31.
Tarkoitit varmaan, että olet jatkossa älyllisten naisten joukossa, eikö :-)
125. Hilu25.10.2014 klo 11:00
Marle, miun kielikorvani kertoo, että ällittömän vastakohta on ällillinen tai ällikäs. Eiväthän nämä ihan kirjakieleen sovi, mutta kun täällä tuota "ällitöntä" niin kovin suositaan ja varsinkin meihin ämmiin kohdistetaan, niin pitihän miun vähän tuikata.
126. Marle25.10.2014 klo 14:53
Hilu, tuosta nimenomaisesta termistä olisi jo aika päästä eroon, sitä tarkoitin. No monesta muustakin, itse asiassa.
127. POH25.10.2014 klo 16:15
Hyvä Marle
suomi sanakirja.fi Sivistyssanakirja: (arkikieltä) älli => äly, järki.
Moninaisistako ilmaisuistako täällä halutaan eroon.
Erilaiset, ehkäpä oudoimmatkin avaukset kielemme syövereihin tuottavat uutta näköalaan kullekin.
Jos taas kohdistit viitteesi sanaan ämmi, niin kunnioittavaan ilmaisuun mummiin, mummoon tai isoäitiin ei voi ymmärtää.
128. Hilu25.10.2014 klo 18:07
Hei Marle, eihän niissä sanoissa itsessään mitään vikaa ole, itse vaan olen tällainen niuho. Kiitos POH, että selvitit tätä ällillisyyttäni hieman tarkemmin. Ämmiksi en ole vielä päässyt, mutta ämmä tai eukko, joskus jopa akka voin hyvinkin olla.
129. Ananias28.10.2014 klo 15:18
Olettekos huomanneet, että Aulis Lehto, Kemijokivarren suuri poika, muistaa aika ajoin Rehellistä Lapin Miestä sujauttamalla nimimerkkini joko kokonaan tai osittain ratkaisuksi tai vihjeeksi, ja näin tälläkin kertaa...
Ihanhan tässä kohta posketkin punertaa kuin syksyn omeniakset!
130. Jondalar28.10.2014 klo 15:57
Etelän hetelmässäkin voi lymytä Lapin mies. Big Brotherissa Andte edustaa joikukansaa aika mukavasti.
131. etsivä13.11.2014 klo 09:45
Kysymysmerkkinä olen vasemman yläreunan 5. sarakkeen vihjeestä "Ryhdyn" ratkaisusanaksi tulleesta Ismo-sanasta!! Kuka selittäisi, kiitos.
132. kaart13.11.2014 klo 09:56
etsivä, muistaakseni Ismo Alanko= ryhdyn ?
133. etsivä13.11.2014 klo 09:58
kaart, kiitos! Nerokas vihje!
134. Motti13.11.2014 klo 10:02
etsivä. Itselläni ei ole enää ristikkoa käsillä. Muistaakseni siinä viitataan laulajaan Sielun veljet yhtyeessä.
135. etsivä13.11.2014 klo 10:17
Motti, vihje selvisikin jo, kiitos. On vain Ismo Alanko mielestäni viime aikoina vähemmän ollut julkisuudessa, joten ei millään "lamppu sytyttänyt". Heti, kun kaart kertoi ratkaisun, tuli Ismon kasvotkin heti mieleen. Vähemmän kuitenkin seuraan noita rokkareita, mutta Ismo oli jäänyt mieleen. Olenpa joskus nähnyt ja kuullut häntä livenäkin, ja hyvä oli esitys!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *