KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 9/2026

12219. SK 9/2026

Jiikoo27.2.2026 klo 08:42
Ristikosta ei pitkäaikaiseksi ajanvietteeksi ollut, mutta laatuajasta voi hyvällä syyllä puhua. Kyllä Pitkälä hommansa osaa vaikeusasteikon laidasta laitaan!

Pikin Eeliskin (sananmuunnos) ratkeili ihan omin voimin ja mukavan mallikkaasti avuitta aina viimeiseen sanaan (vs11) saakka. Siihenpä ei sitten arrakkitujauskaan oikein auttanut. Väkersin siihen lopulta omassa suussani hieman keinotekoisen makuisen sanajohdoksen, jota Kielonen ei sellaisenaan tunne enkä Nykästä isommin viitsi raottaa. Alan terminologia itselleni vierasta. Palkintokisaan osallistumisen kannalta samantekevää, koska kirjaimet 11 ja 12 saadaan risteävistä.
2. Tallukas27.2.2026 klo 11:24
Yhdeltä istumalta ratkesi. Ymmärtäähän sen, kun kaksi edellistä on antanut paljon pohdittavaa. Neljä erisnimeä piti lopuksi varmuuden vuoksi tarkistaa.
3. PM27.2.2026 klo 15:20
Ratkontani jälkeen fiilikset melko samansuuuntaiset kuin Jiikoolla (1).
Piiliksessä minulla vastaussanoista toiseksi viimeisenä valmistui vs11, joka oli uusi sana ja se piti tarkistaa ratkonnan valmistuttua. Viimeisenä löytämäni vastaussana oli vihjeelle ps3. Sanana tutttu, mutta musiikkiosasto aivoissani löi tyhjää. Onneksi laatijan vihjeet olivat hyviä noissa(kin) kohdissa.
4. Adelina27.2.2026 klo 15:38
Kivoja tehtäviä ja vaihteeksi vähän helpompia kuin vähään aikaan. Keväisen kepeitä koosteita.
Piilosanassa viimeiseksi minulla jäi VS1, jouduin vaihtamaan ratkaisusanani, jotta ratkaisusta tuli järkevä. Joitakin ratkaisusanoja tarkastin netistä, kun ei muuten ollut tarpeeksi luottoa omiin ratkaisuihin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *