KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > 1900-LUVUN PITKÄIKÄISIMMÄT

12080. 1900-luvun pitkäikäisimmät

iso S25.9.2025 klo 12:43
Vanhassa Julkkiksessa törmäsin vihjeeseen Barbara Cartland ja ratkaisu oli tuottelias. Pitää paikkansa, hän kirjoitti yli 700 julkaistua romaania ja häneltä jäi 120 julkaisematonta käsikirjoitusta.

Cartland syntyi 9.7.1901 ja kuoli 21.5.2000 98-vuotiaana, täsmällisemmin 36111 päivää syntymänsä jälkeen. Todennäköisesti joku julkkis on onnistunut elämään 1900-luvun vielä tarkemmin. Ketkä ja kuka on onnistunut täsmällisimmin?

Virallisesti 1900-luku sisältää vuodet 1900-1999. Onhan se loogista, mutta epäreilua ensimmäistä vuosisataa kohtaan. Valitettavasti nollaa ei ollut keksitty tai se ei ollut ainakaan yleisesti tunnettu parituhatta vuotta sitten. joten näin laskettuna 1. vuosisata (0001-0099) ei olekaan 100 vuotta, vaan 99. Samasta syystä Jeesus (jonka todellisesta syntymävuodesta ei ole varmuutta) ei oikeastaan syntynyt minään vuonna! Hän on syntynyt joko eKr tai jKr, eli ennen syntymäänsä tai sen jälkeen. Hän aloitti ihmeiden tekemisen siis heti syntyessään.

Siksi hyväksyn tänne kelpaaviksi 1900-luvun tai "1900-luvun" ihmiset, eli sellaiset, jotka ovat eläneet 1.1.1900-31.12.1999 tai 1.1.1901-31.12.2000 välisenä aikana, siis 100 vuoden aikana vanhemmaksi kuin Cartland, yli 36111 päivää. Korkein mahdollinen tulos on 36524 päivää (molemmissa aikajaksoissa on 24 karkausvuotta).

Yleensä toivotetaan terveyttä ja pitkä ikää, tässä ei terveyttä vaadita.
2. eol25.9.2025 klo 16:25
Tarjoukseni on Carl Barks (27.3.1901-25.8.2000): 36311 päivää (joissa niissäkin mukana syntymä- ja kuolinpäivistä vain toinen)

Ajanjakso 1.1.1901-31.12.2000 on muuten yhden päivän tuota "toista vuosisataa" pitempi, sillä 2000 oli karkausvuosi, mutta 1900 ei ollut.
3. iso S25.9.2025 klo 23:17
Joo, kyllä Barks on hyvä tarjous. Se on minunkin listallani voittaja.

Ennemmin tai myöhemmin joku poikkeaa aiheesta, joten teen sen itse. Kerron, kuka on on tiedossani olevien päivien mukaan elänyt lähimmäs sataa vuotta, mutta ei ole ehtinyt täyttää sataa:

"Tyttökulta" Betty White, 17.1.1922-31.12.2021, 36508 päivää. Betty ei ole vastaus tämän säikeen kysymykseen, koska ei mahdu asetettuihin aikaraameihin.

Excelissä on tähän tarkoitukseen kätevä funktio Päiväysarvo. Kun sille antaa parametriksi päivämäärän niin se palauttaa päivän järjestysnumeron. Bettyn syntymäpäivä on päivä numero 8053 ja kuolinpäivä numero 44561. Näiden erotus on elettyjen vuorokausien määrä. Tietysti jos tarkkoja ollaan niin pitäisi tietää kellonajatkin. Jos joku syntyy tänään kello 23 ja kuolee kahden tunnin kuluttua, niin eihän siitä täyttä vuorokautta kerry. Toisaalat jo joku on syntynyt tänään kello 00:01 ja kuolee huomenna kello 23:59 niin se on käytännössä kaksi vuorokautta. Sovitaan että tämän säikeen vaatimalla tarkkuudella kaikki syntyvät ja kuolevat klo 12, lounastauon aikaan, niin ei mene työaikaa hukkaan.

Kätevyyttä himmentää kaksi asiaa.

Excelin mielestä maailma luotiin 1.1.1900 ja se on päivä numero yksi. Edeltäviä päiviä ei ole, mutta funktio haluaa olla höveli ja antaa niillekin arvon ja sekin on yksi. Kaikki vanhat päivämäärät sisältyvät sen mielestä ensimmäiseen päivään.

Lisäksi funktiossa on bugi. Sen mielestä 1900 on karkausvuosi ja päivämäärä 29.2.1900 on olemassa. Sen numero on 60. Päivämäärän 31.12.1900 numero on 366, mikä on loogista jos 29.2.1900 on olemassa. On myös loogista, että päivän 1.1.1901 numero on myös 366, koska 1900 ei oikeasti ole karkausvuosi. Se ei ole loogista että kahdella peräkkäisellä päivällä on sama jrjestysnumero. Tämän vuoksi vuonna 1900 syntyneiden elinpäivien laskeminen antaa oikean tai yhdellä heittävän tuloksen riippuen siitä, onmo syntynyt ennen vai jälkeen helmikuun 29. päivää.

Muut karkausvuodet Excel ilmeisesti käsittelee oikein. Esimerkiksi vuosi 2000 on sen mielestä karkausvuosi, mutta 2100 ei ole.

Suomalaisista lähimmäs sataa vuotta pääsee minun tiedoillani Eva Anttila, 30.3-1894-1.8.1993. 36283 päivää, jos oikein laskin. 1800-luvun päivät pitää räknätä itse.

1900-luvulla syntyneistä lähimmäs pääsee Eino Jutikkala, 24.10.1907-22.12.2006, 36219 päivää. Enemmän kuin Cartland, vähemmä kuin Barks, mutta väärä syntymävuosi.
4. isoäiti26.9.2025 klo 01:04
Myös Britannian kuningataräiti eli melkoisen pätkän 1900-lukua, syntyi 1900, mutta hän kuoli vasta 2002.
Syntymäpäivää en tarkistanut, taisi olla elokuussa.
5. kravattimies26.9.2025 klo 07:16
Kuningataräiti (eli kauemmin kuin tässä laskussa)

Alkaen ja mukaan lukien: Lauantai, 4. elokuuta 1900
Päättyen ja mukaan lukien: Sunnuntai, 31. joulukuuta 2000

Tulos: 36 675 päivää
Alkamispäivästä päättymispäivämäärään on 36 675 päivää, päättymispäivämäärä mukaan lukien.

Tai 100 vuotta, 4 kuukautta, 28 päivää päättymispäivämäärä mukaan lukien.

Tai 1204 kuukautta, 28 päivää päättymispäivämäärä mukaan lukien.
6. iso S26.9.2025 klo 09:01
Enrique Cadícamo, argentiinalainen tangosanoittaja, runoilija ja kirjailija
15.7.1900-3.12.1999, 36300 päivää, häviää Barksille 11 päivää. Barks jyrää!

Pietro Maria Bardi, italialainen kuraattori, brasilialaisen Sao Paulon taidemuseon 1. johtaja
21.2.1900-1.10.1999, 36382 päivää. Barks on lyöty päivien määrässä, mutta on varmasti Suomessa tunnetumpi kuin Bardi. Elämän laatu on tärkeämpi kuin pituus, sanotaan.
7. eol26.9.2025 klo 13:32
Jos sallitaan pieni sivupolku asian viereen (tavallaan jopa täysin vastakkaiseen suuntaan), niin voitaneen hetki tarkastella myös sellaisia tunnettuja henkilöitä, jotka elivät "juuri ja juuri" yli koko viime vuosisadan. Esimerkkinä jo mainittu Britannian kuninkaan Yrjö VI:n puoliso kuningataräiti Elisabet, 4.8.1900-30.3.2002, joka siis eli vuosien 1901-2000 yli.

Elokuvamoguliksikin kutsuttu Risto Orko, 15.9.1899-29.9.2001, eli yli koko vuosisadan, määriteltiinpä se kummalla tavalla tahansa, 1900-1999 tai 1901-2000.

James Houston "Jimmie" Davis, 11.9.1899-5.11.2000, taas eli yli vuosisadan 1900-1999. Tämä kantri- ja gospelmusiikin alalla varsin menestynyt yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä toimi myös kotiosavaltionsa Louisianan kuvernöörinä 1944-1948 sekä 1960-1964.
8. iso S26.9.2025 klo 18:58
Pieni ploku sivun halki vie vai miten se vanha laulu menikään. Tässä on ajoituksessaan hiukan epäonnistunut Bardia pitkäikäisempi:

Evelyn Irons, skotlantilainen sotakirjeenvaihtaja. Ensimmäinen naispuolinen joka sai raskalaisen kunniamerkin Croix de Guerre. Mahtoiko ehdokkaita olla parijonoksi asti? Varmaan kuitenkin ansaitsi prenikkansa. Syntyntymäpäiväänsä ei voi valita. Sitä paitsi mistäpä Irons olisi voinut aavistaa joutuvansa myöhemmin tällaisen kilpailun ehdokkaaksi.
17.6.1900-3.4.2000, 36450 päivää, mutta ei jatkoon.

Baseballin pelaajat sen sijaan hallitsevat ajoituksen. Lou Polli, USA:
9.7.1901-19.12.2000, 36323 päivää.

Tämän lyöminen vaatii jo melkoista tarkkuutta: Louis Leprince-Ringuet. ranskalainen fyysikko, tietoliikenneinsinööri, esseisti ja tieteenhistorioitsija. Moneen ehtii kun käyttää vuosisadan tarkkaan.
27.3.1901-23.12.2000, 36431 päivää
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *