KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3384
12042. HS 3384
Rampe15.8.2025 klo 10:31
Ruutuihin C11 ja O26 tulevat kirjaimet eivät toimi molempiin suuntiin.Luulen, että laatijakin on tuon huomannut, mutta antanut olla.
Muuten ristikossariitti mukavasti puuhaa täksi aamuksi.
2. make15.8.2025 klo 11:01
Kyllä noihin lkirjaimiin öytyy selitykset kun etsii tietolähteistä ja kieliversioista
3. Uusi15.8.2025 klo 11:14
RampeVihje A 12 on sitaateissa.
Minä en tunnista O 11, joten harmaat muodostui ilman sitä varmennusta.
4. Jiikoo15.8.2025 klo 11:35
Samat kohdat kiusana minullakin. Tuota kuvaa A–C12 en ollut aikaisemmin nähnyt, mutta löytyy käyttämällä ilmeistä ratkaisusanaa Google-hakusanana. Toisenlainen logo olisi tuntunut tutummalta. Muuan takavuosien työmarkkinaveljeskuntakin muistuu tuosta vihjeestä samalla mieleen :•) Ikävää vain, että kirjain C1 ei toimi pystysanassa. Samoin vihjeestä O16 saatavan pystysanan ilmeisin viimeinen kirjain johtaa ilmeisen epäuskottavaan veljesnimeen – kukapa anglosaksi antaisi pojalleen ”valehtelijaa” merkitsevän etunimen? Varsin ikäviä ristiriitaisuuksia (ellen ole totaalisesti pihalla)!Vasemmanpuoleisissa harmaissa yhä vajausta, muualla täyttä (oikeellisuusvarauksin).
5. make15.8.2025 klo 11:43
Ihan samat ongelmat ensimmäisissä harmaissa ja O11:ssa sekä logossa N12
6. Uusi15.8.2025 klo 11:48
Palaan vielä tuohon vihjeeseen A 12.Siitähän on käytetty nimitystä Putinin "P......v"
Minulla myös vielä tuo logo N 12 vain arvattu.
7. Jiikoo15.8.2025 klo 12:24
Lainaus: 6. Uusi 15.8.2025 klo 11:48Palaan vielä tuohon vihjeeseen A 12.
Siitähän on käytetty nimitystä Putinin "P......v"
Varteenotettava mahdollisuus, ottaen sitaattimerkit huomioon. Kieroa sinänsä, mutta mikäpä ettei!
8. Mörökölli15.8.2025 klo 12:25
F9 en saa kyllä mitään järkevää
9. make15.8.2025 klo 12:33
N12 onkin sähkölaite mutta F9 kala on outo
10. make15.8.2025 klo 12:34
Ylin harmaa viittaa kirjaan
11. Jiikoo15.8.2025 klo 12:36
Nyt minulla on jokaisessa ruudussa kirjain ja jonkinlaiset selityksetkin niiden oikeutuksille löytyvät, mutta liikaa kökköä höttöä on minun makuuni! Tällaisia en toivoisi joutuvani hyväksymään. AL on niin monet kerrat osoittanut pystyvänsä paljon parempaankin!
12. Jiikoo15.8.2025 klo 12:44
Lainaus: 6. Uusi 15.8.2025 klo 11:48Palaan vielä tuohon vihjeeseen A 12.
Siitähän on käytetty nimitystä Putinin "P......v"
Viittaisikohan tuo jonkinlaiseksi sananmuunnokseksi katsottava ratkaisusanavaihtoehto siihen, että sen käyttäjä arvelee noinkutsuttujen kapineiden rysähtelevän poikkeuksellisen useasti hallitsemattomasti alas?
;o)
13. Jon15.8.2025 klo 13:47
Tuo A12 sananmuunnos sisälsi aikoinaan yhden lisävokaalin ymmärryksen helpottamiseksi.Nyt on täysi ja uskallan sanoa kaikkien kirjainten olevan oikein.
Ei kylläkään parasta Aulista.
14. Tarkkailija15.8.2025 klo 15:37
Lainaus: 8. Mörökölli 15.8.2025 klo 12:25F9 en saa kyllä mitään järkevää
F9 sain järkevän ratkaisusanan, mutta vihjeen logiikkaa en ymmärrä.
J-L26 TOINEN VELJEKSISTÄ on minusta vihjeitysvirhe. Ratkaisusana on kelvollinen, koska se on esim. TV-sarjan nimi.
Lainaus: 12. Jiikoo 15.8.2025 klo 12:44
Lainaus: 6. Uusi 15.8.2025 klo 11:48
Palaan vielä tuohon vihjeeseen A 12.
Siitähän on käytetty nimitystä Putinin "P......v"
Viittaisikohan tuo jonkinlaiseksi sananmuunnokseksi katsottava ratkaisusanavaihtoehto siihen, että sen käyttäjä arvelee noinkutsuttujen kapineiden rysähtelevän poikkeuksellisen useasti hallitsemattomasti alas?
;o)
Vihjekuvan A-C 12 yliäänikoneita useitakin rysähti alas onnettomuuksissa 1970-luvulla. Oli hengenvaarallinen kulkuväline - huonosti kopioitu ranskalaisilta.
15. juju15.8.2025 klo 17:19
F9?
16. Tarkkailija15.8.2025 klo 18:04
https://www.suomisanakirja.fi/ löysin F 9 kalaan sopivan sanan (Kielitoimiston sanakirjassa merkitystä ei ole eikä Nykäsessä eikä Wikisanakirjassa). Ihmettelen, mitä väärinpäinen numero 5 vihjeessä tekee? Onko vihjeessä tavuviiva kalan yläpuolella?H 11 VALIOKUNTA ratkaisusanaksi ei tule valiokunnan nimen lyhenne. Ratkaisusana on kyseisen valiokunnan eräiden dokumenttien lyhenne.
Lainaus: 3. Uusi 15.8.2025 klo 11:14
...
Minä en tunnista O 11, joten harmaat muodostui ilman sitä varmennusta.
En minäkään tunnistanut. Löysin kuvan. Kyseessä on lähes 50 v. sitten kuollut näyttelijä, jonka rooleja en tunne yhtään. Ilmankos ihan outo.
17. Artsi15.8.2025 klo 20:13
Muutoin ristikon ratkonta sujui mallikkaasti, mutta vihjeen F9 ratkaisu teetätti töitä. Suomi sanakirjasta löytyi ratkaisu johon oli tyytyminen. Olen nyt tyytyväinen saamiini ratkaisuihin. Taas kerran liian paljon haaleita vihjekuvia. Minulle ei tuottanut vaikeuksia tunnistaa O11 Oscar palkittua näyttelijätärtä. Hänen roolisuorituksensa olivat huikeita.
18. Eikka15.8.2025 klo 20:39
Ihan mukavaa ajankulua kesän päätöshetkiin. Terrorisit, kommarit (samaa porukkaahan ne ovat) ja Intia loistivat poissaolollaan, kiitos siitä,Kun kesätauon jälkeen pääsee taas ratkomaan, podiumille pääsevät ristikkomaisimmat vihjeet: A24, T3 ja Y18. Näitä saisi ollan enemmänkin. Kunniamaininnat serkuksille H4 ja Y10. ABC12 muistuttaa ajoista, jolloin "sai" lentää itään. Ratkaisusana oli tuolloin enemmän käytössä kuin varsinainen/vihjesana, syystäkin. Huonot autot jättävät tielle, mutta nämä eivät ole koskaan jääneet reitilleen.
19. Elva15.8.2025 klo 20:47
Käsitin vihjeen JK 26 viittaavan muusikkoveljeksiin jotka viime kuussa tekivät stadion come backin.
20. Elva15.8.2025 klo 21:15
F9 vihjeeseen saamani sana tarkoittaa sanakirjan mukaan nimenomaan kalojen nopeita liikkeitä, joita ilmeisesti nurinpäin oleva viitonen ilmentää.
21. Artsi15.8.2025 klo 21:50
20. Elva. Olen kanssasi samaa mieltä.
22. Yksivaan15.8.2025 klo 22:15
Suomisanakirja antaa (minusta) virheellisen tuntuisen selityksen, kun se sanoo L:ssa kyseessä olevan nopean liikkeen. Sekä Nykäri, että kirjallisuus kuvaa L:sen olevan velttoa, apeaa, hidasta, vähin ponnisteluin tapahtuvaa, hassunkurista tekemistä. Ei oikeastaan mitään aktiivista tekemistä ollenkaan.Mitä kuumemmat kelit, sitä vähemmän kala liikkuu. Siksi kun kala L:taa kesäkuumalla, niin ei se siellä säntäile. Hitaasti eviä liikutellen pysyy ehkä paikallaan tai hitaasti siirtyy
Kalan alle tuskin on ollut Lehdon tarkoitus piirtää 5-numeroa nurin. Kala vain tulee oikealta, liikettä kuvaava vauhtiviiva perässään, tekee u-käännöksen ja jatkaa takaisin tulosuuntaansa, sama liikettä kuvaava viiva perässään.
Tämä elokuinen sanojen halkominen ihan vaan siksi, että saadaan toinenkin mielipide asiaan.
23. Artsi15.8.2025 klo 22:57
22. Yksivaan. Huomasin ristiriidan ratkaisun merkityksen suhteen eri lähteiden välillä jota kommentissasi kuvasit. Tuon kalan liikehdinnän voi tulkita myös veltoksi jolloin Nykärin ja kirjallisuuden kuvaus olisi oikea. Jätin ratkaisuksi sanan mikä siihen muodostui. Muutakaan en siihen keksinyt.
24. Yksivaan16.8.2025 klo 06:34
Tuo ratkaisusana, L:va sanamuotona on käsitykseni mukaan adjektiivi, ellei peräti adverbi. Se siis kuvaa tekemisen tapaa. Sanan Nykäri-selostuksen mukaan se tarkoittaisi tosiaan aika hidasliikkeistä tekemistä.
25. Tarkkailija16.8.2025 klo 07:17
Lainaus: 24. Yksivaan 16.8.2025 klo 06:34Tuo ratkaisusana, L:va sanamuotona on käsitykseni mukaan adjektiivi, ellei peräti adverbi. Se siis kuvaa tekemisen tapaa. Sanan Nykäri-selostuksen mukaan se tarkoittaisi tosiaan aika hidasliikkeistä tekemistä.
Nykäsessä 5. kirjaimeksi liikkumiseen liittyvänä sanana en saa risteävään kunnon sanaa. Liikkumista ilmaisevan verbin johdannaisena sen pitäisi mielestäni myös olla muutama kirjain pidempi. Vain eri kirjaimella sain sanan, mutta se ei ainakaan Nykäsen mukaan liity liikkumiseen. Eikä tunnu enää Suomisanakirjankaan mukaan liittyvän. Selityksistä on poistunut liikkumiseen liittyvä selitys.Voi olla, että ratkoin joiltakin osin väärin.
26. Jontte16.8.2025 klo 07:33
Mitähän otuksia ovat T12 ja Z3. Terv. nim. merk. eläinoppi vielä vaiheessa.
27. Jontte16.8.2025 klo 07:46
Sorry. Otukset selvisi ja ristikko on valmis. Hyvää viikonloppua kaikille
28. suht aloittelija16.8.2025 klo 09:08
Mitäpä sitä anteeksi pyytelemään. Vastauksesta voisi olla hyötyä jollekulle toiselle. Minulla jumittaa kyllä tuo luoteiskulma. AB 1 ja A 6-7. Yön yli nukkuminen selvitti taas muut.
29. Harmittaa16.8.2025 klo 09:40
N12 ei selviä. Sähkölaite? en löydä kuvaa enkä nimeä. Muuten ristikko valmis
30. suht aloittelija16.8.2025 klo 09:54
Selvisihän sekin. Minua kyllä harmittavat ratkaisuissa nuo uros- ja naaras- sitä ja sitä. Mielestäni silloin pitäisi myös vihjeessä olla viitettä sukupuoleen tavalla tai toisella. Ilmiö tuntuu olevan kovin yleinen.
31. Jiikoo16.8.2025 klo 10:43
[T12: Helsinki-Vantaan lentoaseman parkkipaikka noin 45 vuotta sitten: vaimoni, minä ja silloin polvenkorkuinen esikoispoikamme kävelimme alueen halki. Ohitimme läheltä auton, jonka kuskin penkillä istui tunnettu ja arvostettu jazz-henkinen naismuusikko (edesmennyt toistakymmentä vuotta sitten). Hänen huomattavan rehevä habituksensa näkyi auton avoimesta ikkunasta kuin TV-ruudussa ikään. Naperomme pysähtyi hänen kohdallaan kuin naulittuna tuijottamaan näkyä. Kuulimme takaamme ihmettelevän toteamuksen: ”MAPIT SOU!”. Meillä ei ollut sisäiseltä huvitukseltamme ja noloudeltamme varaa kääntää päitämme siihen suuntaan.Istuin vuosia myöhemmin ravintola Elitessä vaimoni kanssa juhlimassa hänen syntymäpäiväänsä. Asiakkaita ei ollut paljoakaan. Ravintolasalin toisella puolelle bongasimme iloisen seurueen juhlimassa tuon taannoin lentoasemalla näkemämme sankarittaren synttäreitä. Rohkaistuin seuraavana päivänä kaivamaan esiin hänen sp-osoitteensa ja lähettämään hänelle onnitteluviestin. Arvelin hänen huumorintajunsa ja itsetuntonsa olevan sitä sorttia, että kerroin myös tuosta aikaisemmasta ”tapaamisestamme”. Sain vastauksen: ”Olisitte ihmeessä liittyneet Elitessä seuraamme!” Ja tuosta poikamme lausahduksesta: ”Ihan tuttua, miesvainajanikin kutsui minua monesti Miss Piggyksi”. ]
32. Arto16.8.2025 klo 10:53
Lainaus: 29. Harmittaa 16.8.2025 klo 09:40N12 ei selviä. Sähkölaite? en löydä kuvaa enkä nimeä. Muuten ristikko valmis
Logo löytyy kyllä googlaamalla mutta ei löydy helposti.
33. outsider16.8.2025 klo 12:19
N 12 teetti kyllä töitä - sen verran paljon on logoja maailmassa! Aulikselle riittää materiaalia...
34. Tarkkailija16.8.2025 klo 16:18
Lainaus: 33. outsider 16.8.2025 klo 12:19N 12 teetti kyllä töitä - sen verran paljon on logoja maailmassa! Aulikselle riittää materiaalia...
Google Lens löysi nuolikuvion ilman vaihtoehtoja ja Gemini ilmoitti, mitä se tarkoittaa.
Jos on kovin suttuinen kuva Google Lens ei tarjoa apua vaan valittaa kuvan suttuisuudesta.
35. Jontte16.8.2025 klo 16:41
N12 löytyi helposti. Tuote maksaa kuluineen 3 euroa ja 14 centtiä. Elämä on
36. Tarkkailija16.8.2025 klo 16:47
Lainaus: 35. Jontte 16.8.2025 klo 16:41N12 löytyi helposti. Tuote maksaa kuluineen 3 euroa ja 14 centtiä. Elämä on
AI kertoi sen olevan erään asian symboli, ei mikään tuote. Toki symbolin kuvan hinta voi maksaa jotain.
37. Jontte16.8.2025 klo 16:57
Tarkkailija. Olet oikeassa. Se on myös symboli. Sorry vaan
38. Jontte16.8.2025 klo 17:00
Jatkan vielä. Se ei siis ole logo vaan symboli. Mitä se sitten lieneekään. Kirjoittakaa Googleen saamanne sana ja perään symboli. Elämä on
39. Tarkkailija16.8.2025 klo 17:06
Lainaus: 37. Jontte 16.8.2025 klo 16:57Tarkkailija. Olet oikeassa. Se on myös symboli. Sorry vaan
Symbolimerkityksen laitoin ratkaisusanaksi.
Suomisanakirja ihmetyttää. Nyt taas se antaa F9 liikkumiseen liittyvän selityksen asiaan liittyvälle verbille. Välillä ei tätä selitystä näkynyt.
Nykäsessä liikkjmiseen liittyvän verbin 5. kirjain on eri ja verbi on kolme kirjainta pidempi ja ratkaisusanaksi johdettuna kaksi kirjainta pidempi.
40. Funny16.8.2025 klo 19:31
Tuo Suomisanakirja näyttää olevan hassu sivusto. Tietoja häviää ja tulee takaisin. Joku taitaa pelleillä teidän kanssanne. Taannoin itsekin totesin, että siellä on sellaista matskua, jolle ei löydy vahvistusta mistään. Aivan samoin kuin Ratkojissa.
41. Kanka17.8.2025 klo 09:47
Mikä kala T1?
42. Aksu17.8.2025 klo 10:03
T1 lienee meikäläinen järvikala.
43. Artsi17.8.2025 klo 14:15
40. Funny. Joo Suomisanakirjaan ei kannata luottaa. Kannattaa aina hakea useammasta lähteestä tietoa.
44. Ilona17.8.2025 klo 15:24
R8 kirjain toimii minulla vain vaakasuuntaan olevaan vihjeeseen.Ja N19 on mielestäni väärin... vaatisi yhden a-kirjaimen lisää, jotta olisi oikein.
Minun makuuni ristikossa oli pikkaisen turhaa kikkailua, mutta hauskaa ajankulua silti. Ja sehän tässä on tärkeintä.
45. isoäiti17.8.2025 klo 15:59
Ilona, R8-kirjain toimii molempiin suuntiin, tarkista vaakasana. N19-sana on tässäkin muodossa Kielitoimiston sanakirjan mukaan oikein, tosin murteelinen.
46. Teräsmies17.8.2025 klo 20:13
Katsokaapa suomisanakirjasta vaikka sana mökä.
47. lapatossu18.8.2025 klo 10:38
Lainaus: 46. Teräsmies 17.8.2025 klo 20:13Katsokaapa suomisanakirjasta vaikka sana mökä.
---
suomisanakirja on kyllä niin täynnä virheitä, että pitäisi mokoma kieltää kokonaan
Ihmettelin joskus aiemmin, miksi hakuuni 'rauva sukunimi' AI väittää, ettei se ole sukunimi vaan kohtelias puhuttelu vaimolle ... suomisanakirjastahan tuokin hölmöys on kotoisin
48. Pekkatyttö18.8.2025 klo 15:28
AL on netanjahun miehiä vslehtelee niin että varpaatkin heiluu
49. Tarkkailija18.8.2025 klo 16:23
Lainaus: 47. lapatossu 18.8.2025 klo 10:38Lainaus: 46. Teräsmies 17.8.2025 klo 20:13
Katsokaapa suomisanakirjasta vaikka sana mökä.
---
suomisanakirja on kyllä niin täynnä virheitä, että pitäisi mokoma kieltää kokonaan
Ihmettelin joskus aiemmin, miksi hakuuni 'rauva sukunimi' AI väittää, ettei se ole sukunimi vaan kohtelias puhuttelu vaimolle ... suomisanakirjastahan tuokin hölmöys on kotoisin
Ihan kuin Aulis olisi napannut F9 kalavihjeen merkityksen Suomisanakirjasta (silloin kun selitys oli esillä), sillä en muualta osumaa löytänyt.
50. kummaa19.8.2025 klo 10:21
A1 johon ratkaisutkin sain, en vaan ymmärrä mistä sana rakentuu. -ja lopussa ihan ookoo. Tipahtaako tuo -ja jostain ja siitä sana??
51. Arto19.8.2025 klo 12:05
Lainaus: 50. kummaa 19.8.2025 klo 10:21A1 johon ratkaisutkin sain, en vaan ymmärrä mistä sana rakentuu. -ja lopussa ihan ookoo. Tipahtaako tuo -ja jostain ja siitä sana??
Meni vai .... ?
52. Tarkkailija19.8.2025 klo 12:21
F9 jatkona se, että ehkä Suomisanakirja käyttää nykyisin selitysten tuottamiseen jotain tekoälyä. Kun tekoälyt hakevat tietoa mistä sattuu, virheitä tulee mukaan. Luotettavuus on siten erittäin huono ja on verrattavissa ratkojat.fi-sivustoon. Ehkä Lehdon löytämä ajatus oli vain tekoälyn hallusinaatio jonkin toisen samankaltaisen sanan pohjalta? Lehto kuten me kaikki saatamme kohdata tekoälyn odottamattomissa paikoissa.
53. Tarkkailija19.8.2025 klo 12:27
Tekoälyn käyttö selittäisi myös sen, että hakutulokset voivat vaihdella päivien välillä. Muuten on vaihtelua aika vaikea selittää.
54. Funny19.8.2025 klo 12:37
Suomisanakirja ja AI ne yhteen soppii... sellaista minäkin olen tuuminut. Jos tekoäly jotain selittää taikka tekee kuvan, emme saa kahta kertaa aivan samaa tulosta. Se kyllä selittäisi tuon haparoinnin. Silloin, kun tarvitaan täsmällisyyttä, tekoälyä ei hyödytä käyttää. Eikä Suomisanakirjaa. Laatijan ainakaan ei kannata sitä käyttää, yhtä vähän kuin Ratkojia. Siellä tosin tietääkseni pysyy se, mikä sinne kerran on pantu, oikein taikka väärin.
55. Heppu19.8.2025 klo 12:56
Hyvä ristikko, normikummajaisineen. Tosin M 18 ei ole ammatti enkä näe U8 kuvassa sitä mitä ratkaisuksi tulee.
56. Tarkkailija19.8.2025 klo 13:09
Lainaus: 55. Heppu 19.8.2025 klo 12:56Hyvä ristikko, normikummajaisineen. Tosin M 18 ei ole ammatti enkä näe U8 kuvassa sitä mitä ratkaisuksi tulee.
M 18 on tosiaan arvonimi.
U8 - käännä ristikko.
Gemini AI kommentin lopussa kun laitoin hakuun M 18 ratkaisusanan "...kertoo SuomiSanakirja. " Taas osoitus Geminin toiminnasta - ja viittaa vahvasti siihen, että Suomisanakirja ja Gemini ovat kimpassa.
57. Arto19.8.2025 klo 13:24
Lainaus: 55. Heppu 19.8.2025 klo 12:56Hyvä ristikko, normikummajaisineen. Tosin M 18 ei ole ammatti enkä näe U8 kuvassa sitä mitä ratkaisuksi tulee.
U6 ?
58. Heppu19.8.2025 klo 13:44
Joo pallurat oikein kun käänsi lehden väärin. Kiitos.
59. Jondalar19.8.2025 klo 22:03
Vasta nyt sain kuntoon N19 alla olevan paikan. Miinulla oli väärin ylimmän harmaan sanan loppu. Luulin siinä olevan kyseessä vaarin naamalla lepäävän kirjan raskaus, mutta vihdoin viimein ymmärsin. Ei ole ristikon ratkaiseminen yhtä helppoa kuin ennen vanhaan.
60. Ihmettelijä20.8.2025 klo 11:39
Täällä on pyöritelty F9 ratkaisusanaa välillä suomisanakirjan ja välillä tekoälyn tuotoksena - sanahan on ilmaantunut jo perjantaina ratkojiin kenen lie tuotoksena - nyt "faktantarkastajat" voisivat kommentoida sen oikeellisuutta.
61. Ulla20.8.2025 klo 11:55
Mitä ihmettä tarkoittaa D7 vihje SUOMEEN - mielestäni poikittaiset sanat ovat järkeviä mutta em, vihjeeseen en saa mitään järkevää ratkaisusanaa.
62. Tarkkailija20.8.2025 klo 12:26
Lainaus: 61. Ulla 20.8.2025 klo 11:55Mitä ihmettä tarkoittaa D7 vihje SUOMEEN - mielestäni poikittaiset sanat ovat järkeviä mutta em, vihjeeseen en saa mitään järkevää ratkaisusanaa.
Sain adverbin, joka sopii hyvin vihjeeseen.
63. Jiikoo20.8.2025 klo 12:28
Ulla, SUOMEEN lienee nominin sijamuoto, mutta tähän olin saavinani paikkaa ilmaisevan adverbin. Suomen kielen kielioppia olen tosin päntännyt kallooni viimeksi yli 56 vuotta sitten, joten taidan olla vähän heikoilla jäillä.
64. Tarkkailija20.8.2025 klo 12:35
Lainaus: 60. Ihmettelijä 20.8.2025 klo 11:39Täällä on pyöritelty F9 ratkaisusanaa välillä suomisanakirjan ja välillä tekoälyn tuotoksena - sanahan on ilmaantunut jo perjantaina ratkojiin kenen lie tuotoksena - nyt "faktantarkastajat" voisivat kommentoida sen oikeellisuutta.
Selitys on laittajan kasaama, luovasti omaa mielikuvitusta ja AI:n selityksen huomioiva. Minusta selitys on puoliksi mielikuvitusta, jos laittaja ei löydä tekstiä, jossa sana on selityksessä kuvatulla tavalla esillä.
65. Tarkkailija20.8.2025 klo 12:38
Lainaus: 63. Jiikoo 20.8.2025 klo 12:28Ulla, SUOMEEN lienee nominin sijamuoto, mutta tähän olin saavinani paikkaa ilmaisevan adverbin. Suomen kielen kielioppia olen tosin päntännyt kallooni viimeksi yli 56 vuotta sitten, joten taidan olla vähän heikoilla jäillä.
Adverbin olemassa olon voi tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta, niin myös tässä tapauksessa. Ei tarvitse jäädä epävarmuuteen. En minäkään paljoa muista, mutta onneksi on apuja.
66. Jiikoo20.8.2025 klo 12:39
Lainaus: 60. Ihmettelijä 20.8.2025 klo 11:39”Täällä on pyöritelty F9 ratkaisusanaa välillä suomisanakirjan ja välillä tekoälyn tuotoksena - sanahan on ilmaantunut jo perjantaina ratkojiin kenen lie tuotoksena - nyt "faktantarkastajat" voisivat kommentoida sen oikeellisuutta.”
Toden totta, Ratkojiin näkyy perjantaina ilmestyneen sana, jonka minäkin olen vihjeestä F9 risteåvien sanojen avulla saanut! Sieltä siis voi joskus bongata kuvallisenkin vihjeen perusteella framille nousseita ajankohtaisia ristikkosanoja. Vähän onomatopoeettisen makuinen, kuvaileva verbijohdannainen. Olenpa saattanut joskus käyttää omassa puheessanikin, vaikka sitä tässä vähän vierastinkin.
67. Ulla20.8.2025 klo 12:54
Kiitos Tarkkaija ja Jiikoo sain muotoiltua sanan joka saattaa olla jopa oikein.
68. Allez20.8.2025 klo 14:25
Kyllä on tehty helpoksi kun aloittaa vasta viikonloppuna ratkojiin lisättyjen sanojen jälkeen. Täyttyi nopeammin kuin HS:n lasten ristikko, jonka ratkaisuja en löytänyt ratkojista. Nyt vain kännykkäkuva sähköpostiin ja odottamaan, josko uurastuksestani ja oivalluksistani tulisi myös palkinto! Näille vihjeille löytyy uusimmat lisäykset, vanhempiakin toki löytyy:TRILLERI
KÄLVIÄLLÄ
LUCIANO
TALVITOIMENPIDE
KEMIJÄRVEÄ
TOISIN KAHDESTI
CARMEN
PESINÄ
HINTAS LÄNTEEN
VAAPPU
NIIN?
VALIOKUNTA
"TUPOLEV"
VR:N PULMIA
VIIMEISENÄ SYÖTÄVÄ
KARHUMIES
LEINO
MOTORISOITUJAKIN
KUUMUVIA
VOIVOI
SUOMEN JÄRVI
TUPAKKATUOTE
TOINEN VELJEKSISTÄ
NAISNIMI
MITTAYKSIKKÖ
69. Pähkäilijä20.8.2025 klo 14:52
Lainaus: 68. Allez 20.8.2025 klo 14:25Kyllä on tehty helpoksi kun aloittaa vasta viikonloppuna ratkojiin lisättyjen sanojen jälkeen. Täyttyi nopeammin kuin HS:n lasten ristikko,
Onneksi olkoon- olet löytänyt ideaalisen tavan ratkoa HS-ristikoita - onnea arvontaan.
70. Allez20.8.2025 klo 21:07
Kiitos! Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Jo koulussa ymmärsin, että kannattaa luntata vastaukset vierustoverilta. On täysin yliarvostettua, että ristikkojen ratkonta olisi mukava harrastus ja aivoille hyödyllistä toimintaa. Ei ole! Lopputulos on pääasia, saavuttipa sen sitten miten tahansa ja mieluiten mahdollisimman vähimmällä vaivalla ja nopeimmin.Et kai vain tuhlaa liikaa kallista aikaasi ratkontaan ja käytä taitojasi sekä harkintaa turhanpäisiin ristikoihin? Onhan Ratkojat! Pähkäile sitä.
71. juju20.8.2025 klo 22:31
Lunttauksesta puheen ollen: opettaja epäili p-Kallea kokeen aikana tapahtuneesta vierustoverilta lunttauksesta. Kalle kiisti tietysti kaiken. Mutta...Kun vierustoveri oli vastannut "en tiedä", niin Kallen paperissa luki "en minäkään!"
72. Jiikoo20.8.2025 klo 23:01
[Koulun kokeissa pärjäämiseen suosittelen lunttilapun laatimista! Asiat painuvat mieleen sitä kirjoittaessa eikä lappu ole enää tarpeen kokeissa.]
73. Tarkkailija21.8.2025 klo 13:57
Suomisanakirjasta vielä. Synonyymi-osastossa ei ole kalaan liittyvää selitystä. Mutta jos klikkaa linkkiä Määritelmä, siirrytään Sanakirja-osastolle, josta löytyy kaksi selitystapaa. Joskus taisin klikata linkkiä ja joskus en tai haku vei määritelmäpuolelle. Ei taidakaan vaihdella sisältö. Testasin vielä Geminiä kysymällä, mitä tarkoittaa ... (saamani ratkaisusana). Se ei anna Lehdon käyttämää merkitystä vaan vain Kielitoimiston kaltaisia selityksiä. Sivuston takana ei siten välttämättä ole tekoälyavustusta, vaikka välillä niin tuntuu.
Lehdon vihjeelle sopivan selityksen löysin vain Suomisanakirja-sivustolta, joka on tainnut olla Lehdonkin lähde. Epäluotettavaan lähteeseen ainakin vihjeen rakensi. Ratkojiin selityksen laatinut lienee soveltanut Suomisanakirjasta löytyviä selityksiä.
74. lapatossu21.8.2025 klo 18:57
Laitoin googlehakuun sanan 'motitus'... ja kun hakutuloksissa oli suomisanakirjan selitys, niin siitäpä sainkin hyvät naurut
KOMMENTOI