KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 19/2023

11238. SK 19/2023

Rillo12.5.2023 klo 21:16
Miten mä voinkaan olla niin eri aaltopituudella kuin H.Lahtinen.Tunnen itseni ihan H.Moilaseksi.
2. Jiikoo12.5.2023 klo 21:25
Tiukkaa tekee minullakin. Muistelen saaneeni tähän mennessä vasta yhden Lahtispiiliksen täyteen. Muun muassa PuPe 3:n piilisosasto on Lahtisen osalta pahan kerran vajaa enkä ole hänen tämänkertaiseen SK-luomukseensa onnistunut saamaan vielä montakaan sanaa. Kaveri tuntuu olevan eri maata kuin tähän mennessä tutuksi tulleet konkarit. Syy vierauden tunteeseen lienee minussa eikä hänessä.
3. TKu13.5.2023 klo 09:12
Lahtisen piiliskäsiala on sen verran muista laatijoista poikkeava, että kesti aikansa päästä siihen kiinni. Olen enemmänkin lyhyiden ja oivaltavien vihjeiden ystävä, mutta kyllähän tässä oli monia hienoja rakennelmia vähän pitempinä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa V15 ja P6. Suosikkejani olivat kuitenkin napakat P7 ja V9, jossa harhautettiin taitavasti ainakin minun ajatuksiani väärille poluille. P12:ssa yhteys vihjeen ja ratkaisusanan välillä jäi mielestäni kovin löysäksi.
4. Heppu13.5.2023 klo 20:41
Ristikko oli sanastoltaan raikas. Jari venäläinen tuli onneksi risteävistä.
5. Tuikku14.5.2023 klo 10:29
Nyt taitaa käydä niin, että piilis jää ratkaisematta. Vain sana siellä täällä, nekin sanat varmaan vääriä, kun ei risteäviä sanoja saa avuksi. Yleensä ensi lukemalla ilmenneiden ongelmien jälkeen on pienet päiväunet auttaneet ja vihjeet valjenneet. Nyt ei edes useista pidemmistäkään päiväunista ole ollut apua.
6. lapatossu14.5.2023 klo 12:31
Tämä oli mielestäni helpompi Lahtisen piilis kuin PuPen -tai ehkä kyse on oppimisprosessista.
Vain kaksi vihjettä sai minulta kyssärin ja niidenkin uskon olevan oikein.

Joutsin kaksitähtinen vaikutti ensin vaikeahkolta, mutta onnistuin ratkomaan sen ilman Googlea, joten kaksi tähteä lienee just sopiva.
7. vintilä14.5.2023 klo 16:04
Olipahan vaikea piilosana! Minulla oli samat tunnelmat kuin Tuikulla tuossa ylempänä. Pelkäsin jo menettäväni yöunet runsaiden "apupäikkäreiden" vuoksi. Mutta vähitellen sai lisää sanoja ja nyt on kaikissa ruuduissa kirjain. Ovatko ne oikeita, se selviää aikanaan.
8. pius16.5.2023 klo 09:49
Ristikon teemaa ja kala -vihjeiden osalta ristikko jää kesken, varmaan risteävissäni on virheitä, joita en ymmärrä mutta piilokirjaimiin en löydä järkevää ratkaisuja.
9. Kipa17.5.2023 klo 19:52
Piilis 19. Näin hankalaan en ole törmännytkään. Vintilän tavoin ruudukko täysi, mutta P1 vihje avoin.
Uutta odotellessa.
10. PM18.5.2023 klo 22:11
Miesmuistiin ei ole jäänyt SK:n piilis ratkaisematta tai vähintään yksi vastaussana löytymättä vihjeiden ensi lukemisella. Nyt kävi! Molemmat!

Ristikko onneksi tarjosi oivallusten, onnen js joissakin kohdissa tietämisenkin avulla mahdollisuuden päästä ratkomisessa maaliin. Ristikon teeman osalta oli ulkoinen apu tarpeen.
11. lapatossu18.5.2023 klo 22:22
Onkos tässä karenssiaika ratkaisuille vai joko huomenna aletaan keskustelu?
12. Ylläpito18.5.2023 klo 22:44
Keskiyöllä voidaan aloittaa.
13. Tuikku18.5.2023 klo 23:59
Ratkaisematta piilis jäi sitten minullakin. Yksi pystysana, joka ei ratkennut. Nyt odotan jännittyneenä, mitä tästä eteenpäin selviää.
14. lapatossu19.5.2023 klo 00:02
Se on sitten keskiyö :)

Nämä kummastuttivat:

P1... Kelasta irtoaa varhaiseläke, jossa siimassa rimpuilee haiseläke, mutta onko VAR tosiaan 'kohutuomari'? Eikö se ole video

V18... Saostin paksuntaa, löytyy tina SN ja OSTI, mutta miksi A on varakapteeni?

Mutta uskoisin muuten ratkoneeni oikein tämän
15. eol19.5.2023 klo 07:23
P1: VAR = video assistant referee = videoerotuomari. Kyseessä on siis jalkapallo-ottelun pääerotuomaria avustava videolaitteistoa operoiva erotuomari. (Videoerotuomari[e]n ja videolaitteiston muodostamaa kokonaisuutta saatetaan kutsua VAR-järjestelmäksi.)

V18: Jääkiekossa (esim. parhaillaan Tampereella pelattavissa MM-kisoissa) joillakin pelaajilla on pelipaitansa rintamuksessa kirjain C ja joillakin kirjain A. Näistä kahdesta kirjaimesta C tarkoittaa joukkueen kapteenia (captain) ja A varakapteenia (alternate captain).
16. TKu19.5.2023 klo 07:26
Lainaus: 14. lapatossu 19.5.2023 klo 00:02

P1... Kelasta irtoaa varhaiseläke, jossa siimassa rimpuilee haiseläke, mutta onko VAR tosiaan 'kohutuomari'? Eikö se ole video

V18... Saostin paksuntaa, löytyy tina SN ja OSTI, mutta miksi A on varakapteeni?

Varakapteenin paidassa on A-kirjain, joten saostin on minusta selvä. A:n historiaa tai merkitystä en tiedä, mutta oletan sen tulleen Assistantista tms. VARiakin minä pohdin, löytämättä selkeää selitystä, mutta kun varhaiseläke muuten tuntui selvältä, pistin pulman oman tietämättömyyteni piikkiin enkä viitsinyt edes googlata.

Jään odottamaan tietävämpien valaistusta
17. lapatossu19.5.2023 klo 08:20
En tiennytkään tuosta varakapteenin paidasta, kiitos TKu! Aina voi oppia jotain uutta :)

Minä yritin googlata kohutuomareita, mutta olivat kaikki henkilöitä. Googlaus-matkalla opin, että VAR on se videointi-järjestelmä, jolla tilanteet tarkistetaan jälkikäteen. No, ehkä sitä voi pitää jonkinlaisena tuomarina, vaikka ihmiset ne päätökset kai silti tekevät.
18. PM19.5.2023 klo 13:15
Nyt selvisi ps1 ja vs18, jonka ratkoin, mutta en ymmärtänyt vihjeyhteyttä. Kiitos!
Entä vs1 ja ps5, ei sytytä sorron ympärillä järjen ja sivistyksen (eipä taida omani tässä riittää!) henki, enkä kotimaisia filmilegendoja osaa yhdistää epämuodollisuuteen.
19. lapatossu19.5.2023 klo 14:13
Vs 1: V-ALISTUS-AATE -onhan se sortoa tuommoinen alistuskin.
Ps 5: AN-TOI-SA -eli filmilegenda tuo tuttu Taunon vastanäyttelijä, epämuodollinen 'tuo' eli toi sisällään
20. Pivot20.5.2023 klo 16:17
Minulle ei aukea ollenkaan V11 - taaksepäin lukemalla voisi olla SYSÄTÄ, mutta onko vihjesana heitä hiiteen?
21. lapatossu20.5.2023 klo 16:42
Pivot, niin minä arvelisin. Menee aina vähän aikaa ennen kuin pääsee sisälle uuden laatija kieleen
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *