KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 1.-2.4.2023

11196. IS Viikonloppu 1.-2.4.2023

Ylläpito31.3.2023 klo 09:58
Huomenna kaksi ja puoli tähteä kolmesta arvioitu Vuokila/Lavonius. On teemanpoikasta ja Kärkkäisen neljä pääkuvapiirrosta. Piilis Parkkiselta.
2. Täätestataan31.3.2023 klo 16:29
Tänne sitten heti HEP-ilmoitus ensimmäiseltä joka saa huomisen IS-ristikon ratkottua.

Kun näitä samoja tulee koko loppuvuoden ajan, niin aletaan saada hiukan omaa tilastoa siitä, että onko noi oikeasti sen arvoisia vaikeudeltaan, kuin sanaristikot.net itse niitä arvioi.
3. Joutilas1.4.2023 klo 18:07
En HEPitä, enkä suuremmin kepitäkään tekijöitä. Vihjeet "tankomaisin välinein" ja "väkevää" ovat mielestäni suht väljästi tulkittu. Piirros lounaassa valkeni minulle vasta luupilla katsomalla. (lienee asiaa optikolle?) Kuvista lähtevistä keltaisista kaksi oli helppoja ja kaksi sitten taas ei. Uuttakin opin jälleen monta asiaa, tosin Googlella piti kutsumattomana käydä kyläilemässä. Kokonaisuudessaan ristikko oli mukavaa viihdettä ja vaikeusaste jälleen kerran
makuasia. Kiitokset koko poppoolle!
4. pelaaja1.4.2023 klo 18:54
Minulle aika harvinaista herkkua, että olen nyt päässyt ratkomaan 3 IS-viikonlopun kovista peräkkäin. 1. yllytyshulluna Pallosen "kovin", 2. ennakkoäänestyskäynnillä saatu "pelottava" Vaalamo ja 3. tänään ehdoin tahdoin hankittu Vuokila. Semmoinen trio.
Tänäinen vaikutti ensin olevan 3½ mutta kun pääsin alkuun, niin asteikko onneksi muuttui kakspuoloseksi. Viihdyin mainiosti, en muuta viserrä. Eiku se onkin näköjään kaksi ja puoli tähteä kolmesta..
5. Kingineka1.4.2023 klo 20:15
Olen nyt sen verran kehujen tarpeessa, että ilmoittudun HEP-kisaan mukaan. Ratkonta-aikaa meni kalenterin mukaan klo 14 ja 19 välinen aika. Siinä oli useita taukoja, kahvittelua, 0,5 h ulkona käyminen, ruokailu ym. samassa aikavallissa mukana.
Alarivin rullaluistelupimulle tuli sana,mutta se on hiukan kökköinen, siksi kun VÄLIAIKAINEN risteävä ja LENTOKONE ratkaisusanoina eivät ole nautinnollisia, vaan ovat kumpikin kökköisiä nekin.
6. Epävarma1.4.2023 klo 20:31
Minusta alareunan keltapohjaisessa sanassa on hauska sanaleikki. Leikillisiähän kaikki pääkuvista johdetut ratkaisusanat ovat. Vihjeen LENTOKONE ratkaisusana on pikemminkin triviaali kuin kökkö. Vihjeen VÄLIAIKAINEN? ratkaisusana on sekin trivaali, mutta vihje ihan hauska.
7. Rampe1.4.2023 klo 20:32
Kingieka, malta vielä sitä HEP-juttua.
Rullaluistelupimulle tuleva sana ei googletarkastuksen jälkeen ole kökköinen, samaten nuo kaksi mainitsemaasi pystysanaa ovat ok.
Yleissivistykseni puutteista johtuen vaakakeltainen ja oikeanpuoleinen pystykeltainen vaativat googlaamista, mutta ideana nuo kaikki neljä olivat hyviä ja varsin ekimäisiä.
Omalla asteikollani kakspuolonen on oikea vaikeustaso.
8. Kingineka1.4.2023 klo 20:44
Lainaus: 7. Rampe 1.4.2023 klo 20:32
"Kingieka, malta vielä sitä HEP-juttua.
Rullaluistelupimulle tuleva sana ei googletarkastuksen jälkeen ole kökköinen, samaten nuo kaksi mainitsemaasi pystysanaa ovat ok."
. . .
En vedä HEP:iäni takaisin. Ihan oikeat puuttuvatkin kirjaimet oliin sinne laittanut himmeällä. Nyt tarkistin, ja ne edellä kökköäinä pitämäni kaksi pystysanaa varmistuivatkin tosiaan olevan triviaaleja, tylsimyssanoja.
Alarivi tuli samalla varmistettua olevan oikein. Se ainesosiltaan on kyllä ollut ristikkoapureissa tiedossa jo ainakin 3 v. ajan.
9. Justiina1.4.2023 klo 21:05
Koviksessa hyvät, ymmärrettävät ja hauskat vihjeet, ja kerrankin ratkesi koko ristikko jo lauantai-iltana. En näe mitään kökköyksiä enkä myöskään googlattavaa. Mieluisaa ratkottavaa.
10. Ylläpito1.4.2023 klo 21:21
Epävarma, siteerasit yhtä vihjettä väärin, me korjasimme sen. Helpotit sitä, trivialisoit!
11. Epävarma1.4.2023 klo 22:13
Pahoittelen ja pyydän anteeksi.
Ristikko on kiva, mutta myös minuun sopii nimim. Joutilas kommentti "Uuttakin opin jälleen monta asiaa, tosin Googlella piti kutsumattomana käydä kyläilemässä."
Ihmettelen sitä, että nimim. Justiinalle kaikki oli ennestään tuttua eikä hän tarvinnut Googlea. Jotten helpottaisi, en kerro, mitkä kaikki ratkaisusanat tai niihin liittyvät faktat olivat minulle entuudestaan outoja.
12. Rampe1.4.2023 klo 22:26
Toinen googlaamistani sanoista näkyy olevan 70 vuotta sitten painetun Nykysuomen sanakirjan sivuilla, joten yleissivistyksen puutteesta on kyse.
Toisessa vetoan maalaisuuteeni ja korkeaan ikääni.
13. Justiina1.4.2023 klo 22:43
Epävarmalle lohduksi, että sattui omaan aihepiiriin nuo sanat, joita ehkä joku on joutunut googlaamaan. Ja päinvastoin kuin Rampe, koin, että ratkesivat korkean ikäni ansiosta!
14. Tuulitukka2.4.2023 klo 11:08
Meikäläiselle oli aluksi vaikea, ”mahdoton”, ja mikä riemukas olo, kun ihan ite, toki kovasti apukeinoja käyttäen, valmis paria sanaa vaille. Kivan näköinenkin kovin. Tällaista lisää.
15. Kuju2.4.2023 klo 14:15
Juu, hep, meni vajaat kolme tuntia, mutta koviksille tyypilliseen tapaan tähänkin tarvitsi googletusta, korjailuja, pähkäilyä, oivalluksia ...
16. iso S2.4.2023 klo 17:00
Muutamassa kohdassa yritin jouduttaa ratkaisua kysymällä Googlelta, jos tuntui olevan selkeästi tietopohjainen vihje. Pari kertaa auttoi, pari kertaa ei. Esimerkiksi Kingin ensimmäinen piti ratkaista ihan itse, kun hain väärää kuningasta, nähtävästi Vuokilan lukkarinrakkauteen luottaen.

Tällä kertaa kovis ratkesi uniristikkona jo lauantai-iltana, eli hyvin voi nvahvistaa että kolmostason alapuolella pysyttiin. Kiitos siitä, ei rassannut päätä liikaa vaan sopivasti.

Yhdessä pääkuvista huomio kiinnittyi ratkaisun kannalta epäoleelliseen yksityiskohtaan. Miekka oli vasemmassa kädessä. Tämä tuntuu toistuvan tilastollisesti katsoen kohtuuttoman usein, olipa sitten kyseessä miekka, tikari tai pistooli. Olen miettinyt syytä moiseen. Olisiko niin että aseen heiluttelun uhkaavuutta korostaa se että rintamasuunta on kohti vasenta? Normaali lukusuunta ja sen myötä kuvaa katsottaessakin katseen luonnollinen suunta on vasemmalta oikealle. Silloin katse ikään kuin törmää uhkaan eikä katsoja ole uhkaajan kanssa kaverina ja samassa rintamassa, vaan uhattuna. Ase täytyy tietysti piirtää etupuolella olevaan käteen, muutenhan uhka osittain peittyisi. Toinen mahdollinen selitys on se että meidät vasenkätiset halutaan kuvata kieroonkasvaneina ilkimyksinä, jotka uhkaavat oikeamielisiä oikeakielisiä oikeakätisiä. Ei kai sentään.
17. happonen4.4.2023 klo 17:20
Tuli vasta keskiviikkona ratkottua tämä lounastauolla. Oikein viihdyttävä ristikko. Tykkään kyllä pääkuvista, joista lähtee pientä sanaleikkiä tms. Avarahko keskialue oli hieman hankalampi kuin reunat. Pari juttua piti hakea verkosta kun alkoivat työhommat painaa päälle ja ilman apuvälineisiin sortumista olisi varmaan mennyt pidempi tovi keskiosan kanssa.
18. Ritu9.4.2023 klo 17:51
Vasen reuna ratkesi ilman suurempia mutkia. Loppu olikin sellaisten pienten umpisolmujen availua. Ei aina herkuinta herkkua, mutta solmun auettua helpotti kummasti. Parissa kohtaa pidin vääriä ratkaisusanoja liiankin pitkään. Eihän sitä niiden kanssa sitten eteenpäin päässyt.
Googlettaakin piti, että muutama vihje ratkesi. Osaan piti vain saada varmuus, kun niihin tarvittava tieto ei ollut minulla aktiivisessa muistissa. Pääkuvaideasta minäkin tykkäsin. Sitten kun tänään useamman tunnin mietinnän jälkeen tuli vihdoin valmista niin kyllä se vaan ratkojan mielen valtasi toviksi taas sellainen onnellisuuspuuska.
Siinä sitä oli saanut useamman tunnin ajan nauttia auringon paisteessa niin ruuasta, ristikosta kuin kahvista. Ihan parasta!
19. Epävarma11.4.2023 klo 08:31
Seuraavien vihjeiden ratkaisusanoja joko etsin tai tarkistin netistä.
METROPOLIN TAKANA - sain risteävistä, mutta piti tarkistaa kehen viitataan, onko kyseessä kirjailija vai elokuvaohjaaja.
EIVÄT LANGANLAIHOJA piti tarkistaa netistä, koska en ole ilmaisua ennen tavannut.
GRÖNLANNIN HALKI hain netistä suoraan, kun en tiennyt.
EX-KESTÄVYYSJUOKSIJA tuli osin risteävistä, mutta piti tarkistaa netistä.Olen joskus kuullut, mutta olin unohtanut.
KUITUA MALVAKASVISTA - teetti eniten töitä löytää netistä etsitty sana.
KUKA KIRJOITTI! piti katsoa netistä, kenestä on kyse.
NANSOLLE 2005 piti tarkistaa netistä. Ihan suoraan ei selvinnyt.
DONALD - näitähän riittää, mutta ei tässä nettiä olisi tarvittu.
NIMI RUMISTA tarkistin netistä, löytyykö tunnettua henkilöä.
Alaosan keltaiset - piti katsoa netistä, miten ratkaisusanan alkuosa kirjoitetaan.
20. Ritu11.4.2023 klo 10:28
Minulla on tunne, että olisin törmännyt jossain ristikossa ennenkin tuohon vihjeeseen Nansolle. Sitä en muista oliko vuosiluku mainittu kuten nyt, mutta ratkaisusana oli kuitenki sama kuin tähänkin ristikkoon tullut. Vihje NIMI RUMISTA on aivan hiljan ollut jossain ratkaisemassani ristikossa myös. Samoin vihjeen GRÖNLANNIN HALKI oli risteävistä tulleiden apujen jälkeen tuttu nimi. Ei tainnut sekään nimi ensimmäistä kertaa ratkaisusanana olla.
Minulla ratkonta kesti kauan osaksi siksi, etten jaksanut ulkoa lähteä aina sisälle googlettamaan. Olisihan sitä nopeammin sillä keinoin päässyt eteenpäin. Vihjettä LEFFAN KUNINGAS ENNEN pidin hauskana. Vihjettä PRINSSEILLE mietin kauan, tuskastumiseen asti. Ja kas kummaa, ettei mielessä käynyt se, mikä siihen sitten tuli. Se ristikoissa muutenkin kuninkaallisiin liitetty ratkaisusana! Miten joku vihje ratkaisusanoineen voikin olla niin ärsyttävä ja samalla niin ah ihana. Tarvittiin vain se älynväläys! Toinen samanlainen vihje oli TAISTELUSTA KUULU.

Olisi minullekin jäänyt epävarmuutta ja ehkä tyhjiä ruutujakin ilman googlettamista. Joskus googlettaminen ärsyttää ihan hitokseen. Ja toisinaan ei ärsytä kuin se, että miksei voinut muistaa jotain asiaa, vaikka siitä on taatusti kuullut.
Ihanan lämpimille ja aurinkoisilla päiville osuneet vapaapäivät veivät minusta kaiken ärsytyksen mennessään. Iloa koin ristikosta, jonka sain kuin sainkin selätettyä. Alkuunpääseminenkään ei tuottanut tällä kertaa vaikeuksia, kun vasen laita lähti aika pian rullaamaan.
21. Epävarma11.4.2023 klo 11:40
Grönlannin halki ekana kulkenut on nimenä tuttu. Oli pelkkää laiskuutta katsoa netistä. Muu tunnettu naparetketkeilijä ei nimen pituuden perusteella olisi edes toiminut. Ensimmäisenä mieleen tuli Amundsen, mutta kirjaimäärä ei sopinut.
KOTIKENTTÄNÄ MEHRABAD taisin katsoa netistä maan. Itse ratkaisusanan päättelin.
LEFFAN KUNINGAS ENNEN oli tosiaan hauska kuten myös MAAILMANENNÄTYS, EI MUUTA!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *