KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 4.-5.3.2023

11174. IS Viikonloppu 4.-5.3.2023

Ylläpito3.3.2023 klo 06:50
Huomenna Vuokilan ja Lavoniuksen kovis, ehkä täsmäkakspuolikas.
2. Kuju4.3.2023 klo 22:07
Helpommin tuo toki ratkesi kuin viimeviikkoinen, vaikka lopussa tuli jo höntti olo, kun koilliskulmaan ei meinannut millään saada järkevää sommitelmaa. Löytyi sittenkin.
3. Joutilas5.3.2023 klo 08:49
Minulle tämä taas oli vaikeahko. Kolme pientä reikää jäi eripuolille ristikkoa, enkä meinannut millään löytää oikeita paikka-aineita. Lopulta kuitenkin löytyi oikeat tällit ja ristikko täyttyi. Pidin etenkin luoteesta lähtevistä keltaisista. Kiitokset!
4. Rampe5.3.2023 klo 10:10
Keltaisissa mainio idea. Alussa meinasi ratkonta tökkiä, mutta kyllä kakspuolonen lienee oikea vaikeustaso.
Ristikkoon jäi kaksi ratkaisusanaa, joiden yhteyttä vihjeisiin en tajua.
Molemmat oikeassa alaneljänneksessä.
5. Kuju5.3.2023 klo 12:04
Rampe, minulla on oikeassa alaneljänneksessä yksi sana, jonka yhteys vihjeeseen jää epäselväksi. Muut kyllä ymmärrän
6. Rampe5.3.2023 klo 15:05
Kuju, yksi sana on minullakin enää ymmärtämättä. Toinen osoittautui loppujen lopuksi aika simppeliksi, mutta niinhän usein käy.
7. Kuju5.3.2023 klo 15:12
Taisin jo ymmärtää sen viimeisenkin.
8. Jiikoo5.3.2023 klo 18:07
Enpä meinannut hidasälyisenä päästä kartalle lehden ostopäivänä, mutta nyt katson jälkijunassa päässeeni maaliin. Olisikohan tämän päivän 15 km:n hiihtolenkki avannut ajatuselimiä? Täytetty viimeistä ruutua myöten, ymmärretty ja tekstarikin on lähtenyt pyyntiin. Rankkaus 2½ epäilemättä kohdallaan, vitsikkyyttäkin kiitosta ansaitsevasti!
9. PM5.3.2023 klo 19:10
Kovis tänään ratkontavuorossa.
Alussa nousi kysymys, onko tämä teflon-pintainen, kun oikein mistään ei näyttänyt löytyvän aloituskohtaa. Tämä meni onneksi ohi, lounaan kuomalta pääsin ratkonnassa alkuun.

Etenin sitten, hitaahkosti, mutta vähin erin kuitenkin. Mielessä koko ajan vertailu viikon takaisen kolmitähtisen ratkontakokemukseeni. Keltapohjaisista avautui ensin kaakon ja sitten vasemman puoleiset. Ristikon yläosa avautui sittemmin, viimeiseksi aivan pääkuvan vierestä, ja paljasti huumoria.

Hyvää lisäksi myös se, ettei harvinaisuusia esiintynyt. Ymmärtämättömyyksiäkään ei jäänyt. Ratkonta-aikani samaa luokkaa kuin viikon takaisen kolmitähtisenkin, silti vaikeusasteen koen olleen kohdallaan.
10. Joutilas6.3.2023 klo 08:01
Älyämättä jäi ison kuvan alta puhekuplasta "MINUN JUTTU" alas lähtevän nelikirjaimisen ratkaisun idea, vaikka risteävät lienevät oikein. En utele siihen selvitystä, vaan sitä, että oliko se muille ihan pässinlihaa? Valaistumisen toivossa! :)
11. PM6.3.2023 klo 08:57
Joutilas, Nelikirjaimisella sanalla on selitys, ja uskon sen löytäneeni. Selvää pässinlihaa ei sen voi sanoa olevan, mietintää vaatii, mutta niinhän kovisvihjeen kanssa usein on.

Löytämäsi sana on todennäköisesti oikein.
12. Pike6.3.2023 klo 09:11
Joutilas, minulle sen ratkaisu oli heti ensi vilkaisulla selvä. Niin pitäisi järjen mukaan olla jokaiselle suomalaiselle.
13. Jiikoo6.3.2023 klo 10:00
Ihan tuohon minun juttuun puuttumatta: Pitääkö minun olla huolissani siitä, että niin moni käyttää nykyisin kolmannen persoonan omistusliitteitä eli possessiivisuffikseja ensimmäisen tai toisen persoonan yhteydessä? Näen sieluni silmillä 1960-luvun äiskänmaikkojeni punakynän heiluvan! Minäkin olen ”kovasti pahoillaan” moisesta meiningistä.
14. Joutilas6.3.2023 klo 12:14
Kynä, minun käteni jatke, raapusti kyllä oikean (ratkaisu)sanan, mutta minun pääni oli pahasti eksynyt etsimään jotain ihmeellistä yhteyttä vihjeen ja ratkaisun välillä. Tällaista tämä toisinaan on. :)
Kiitokset 11. PM, 12. Pike ja 13. Jiikoo.
15. Jaska6.3.2023 klo 14:05
Minunkin olisi siis suomalaisena pitänyt keksiä kyseinen ratkaisusana ensi silmäyksellä. En kuitenkaan onnistunut. Sana muodostui itsestään risteävistä, joita piti ensin kaksijapuolipitkään silmäillä. Yhteys vihjeeseen ei myöskään avautunut välittömästi. Sanaa ja vihjettä piti arviolta puoli minuuttia mulkoilla.

Minulla on viime aikoina esiintynyt enenevästi järjen karkailua. Silti tämän as(t)iallisen kakspuolosen kokonaistäyttöaika oli kategorian selvästi lyhin tänä vuonna. Pitäisikö minun olla mielissäni? Ei toki vain tilastollisesta sattumasta. Minun pitäisi olla jatkuvasti huolissani takamukseni kulumisesta ratkontatuolissani.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *