KESKUSTELUT > RISTIKOT > SANASEPPO 4 2022

11094. Sanaseppo 4 2022

Jaska19.12.2022 klo 14:12
Lehti tuli äsken, anteeksi mahd. mielipahat. Heti tsekkaamaan kesäpäiväratkaisu, josko erinäisiä tuntikausia (ainakin tuplaten ta-vik-sen aika) kestäneen vääntelyn ja kääntelyn jälkeen päädyin oikeaan ratkaisuun etenkin lounaassa.

Enpä onnistunut. Lounas on oikein, mutta keskellä vasemmalla pro ASKIT minulla on ASIAT. Siis että kuvassa on kirjoja, joissa on asioita, höh. Vähän sitä kummastelin, olisi pitänyt hokata vaihtaa varmat totolappuni -lipuiksi. Minulle siis i. Houkutus on lohduttautua samalla arvosanalla ratkaisun toteuttajalle. Menköön nyt kuitenkin joulustressin piikkiin. Laatijoille ja eteville ratkontajoukkueille luonnollisesti ällä.
2. Jaska19.12.2022 klo 22:41
Taisin olla liian ankara itselleni. Askeista eli rasioista on arviolta viidennes näkymättömissä. Siis R-typiste = ASIAT on hyväksyttävä duaali.
3. Jukkis21.12.2022 klo 19:19
Joskus takavuosina kyselin tätä ja silloin sain vastaukseksi lähinnä näsäviisasta vittuilua, mutta kysynpä silti uudestaan.

Kun Sanasepossa kerrotaan, että palkintoristikkoon tuli esim. 50 vastausta, joista 35 oli oikein ja 15 väärin, niin lasketaanko noihin vääriin vastauksiin kaikki vastaukset, joihin on edes jotain kirjaimia laitettu, vai vain sellaiset, joissa kaikkiin ruutuihin on kirjoitettu kirjain, joista siis osa on väärin?
4. Tuomas L.21.12.2022 klo 19:46
Ainakin niissä tiedoissa, jotka minulle lähetetään postipalstaa varten, on lueteltu yleisimmät ristikossa tehdyt virheet; joskus on maininta "tyhjiä ruutuja". Tämä siis viittaa siihen, että ainakaan jokaisessa ruudussa ei tarvitse olla kirjainta.

Sitä en tiedä, otetaanko huomioon yhtä lailla melkein täydet ristikot tai ratkaisut, joissa on vain muutama sana.
5. Jukkis21.12.2022 klo 20:03
No täytyyhän siinä joku täsmällinen kriteeri olla. Ei sitä silloin takavuosina kukaan osannut kertoa, osaakohan nyt.
6. ++juh22.12.2022 klo 16:34
Jos palkintoristikossa on (vilkaisemalla havaittavia isohkoja) tyhjiä alueita, niin se on jäänyt kesken. Sitä ei sen kummemmin tarkasteta eikä lasketa mukaan vääriin vastauksiin.
7. Jukkis22.12.2022 klo 21:09
OK, minusta tosin ristikko on jäänyt kesken jos yksikin ruutu on tyhjä ja väärin ratkottu jos yksikin kirjain täyteen ratkotussa ristikossa on väärin. Mutta en minä tätä kysellyt siksi että pitäisin jotenkin hirveän oleellisena asiana Sanaseppo-lehdessä. Kunhan jotain jutun aihetta virittelin.
8. paivi4.1.2023 klo 19:51
Pekka Joutsin ristikossa "Kahden kauppa" sivulla 20 on pystysana vihjeenään "Rantavesien eläin", johon en millään saa tunnistettavaa sanaa. Onkohan tuohon löytynyt ratkaisua..? Jos on niin sitten pitää vaan jatkaa
yrittämistä...
9. Joutilas4.1.2023 klo 20:21
8. paivi. Sain siihen eläimen, mitä Googlekaan ei tunnista, tai sitten en osaa hakea oikealla tavalla. Mielestäni kaikki risteävät oikein, piilokirjaimesta ei varmuutta.
10. Jaska4.1.2023 klo 21:31
Joutilas, sinulla lienee jokin väärä kirjain. Se siis löytyy googlesta. Huumoria: "noin 2 osumaa".
11. paivi4.1.2023 klo 21:40
Joo, piilokirjaimen varioinnilla sain lopulta sanan, jonka Google löysi yhdeltä sivulta (nuo 2 osumaa), mutta vastaavuus vihjeeseen jää siinä vähän vajaaksi. Jos noin on tarkoitettu niin ei voi kovin kelvolliseksi luokitella tätä vihjeen ja vastaussanan kombinaatiota...
12. Joutilas4.1.2023 klo 22:19
Kaksi osumaa kuukkeli minullekin antoi.
Tosin ne olivat Suomi 24:lla, mitä en ole tottunut pitämään ihan validina. ;)
13. Jaska4.1.2023 klo 22:22
Minusta vihje on riittävän täsmällinen. Edellyttäen tietysti, että kyseinen eläin ristikkoon tulleella lajinimellä on todella olemassa ja elelee rantavesissä. Se riittää minulle. Ehkä paivi kaipasi rantavesien täsmentämistä. Kysytään Joutsilta palautusajan päätyttyä.

Minä puolestani oudoksun linkistä löytyvää keskustelua, jossa listataan eläinlajeja ja mainitaan "kreationistinen eläintiede". Siihenkin saanemme lisävalaistusta aikanaan.
14. ++juh4.1.2023 klo 22:45
Perusasioita:

1. On muitakin hakukoneita kuin google, esim. duckduckgo.com, startpage.com, yahoo.com, bing.com, ...
2. Samalla kertaa voi hakea sanan taivutusmuotoja, esim.: vastaus OR vastaukset
3. Tietoa voi hakea myös suoraan wikipediasta
15. Joutilas5.1.2023 klo 08:57
14. ++juh, lämmin kiitos tietämättömän/osaamattoman valistamisesta. Ohjeillasi löysin oikeaa tietoa ja vahvistuksen ratkaisuni oikeellisuudesta.
16. Iso S5.1.2023 klo 14:07
Google osaa jonkin verran ymmärtää monikkoja ja taivutusmuotoja, joskus liikaakin. Tässä tapauksessa ei - pitää hoksata vääntää rattkaisusana monikkoon, niin löytyy wikipedia-artikkeli ja vahvistus: merien rantavesissä eläviä ovat.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *