KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3244

11082. HS 3244

Jiikoo9.12.2022 klo 05:21
Tällaista tällä kertaa. Tulipa heti mieleen pari vuotta sitten lukemani Ari Turusen kirja Mulkerot, eikä vasemman laidan nuoren väen tunnistamisessa ollut suuriakaan vaikeuksia. Kolmanneksi alin heistä jäi viimeiseksi, kun olin pannut aluksi vihjeestä G18 ehdolle sanan, jonka kantasanana oli vasemman alanurkan kakara. Kelpo harhautus oli tuo itkusilmä D18-19!

Olin sattumalta valveilla, kun oviluukku kolahti klo 3.22. Kun ei ihmeemmin nukuttanut, tartuin toimeen ja ristikkoni täyttyi vähän alle kahdessa tunnissa. Ihan laatuunkäypää Lehtoa, ei nosta protestimielialaa!
2. Uusi9.12.2022 klo 07:04
Minusta oli virkistävä ristikko. Lapsikuvissa kun oli tietty ajatus, oli helpompaa keksiä. AIvan samoin, kuin Jiikoo, sain Hesarin jo ennen neljää, joten mukavaa ajankulua.
3. Eikka9.12.2022 klo 08:38
Kyllähän lapsikuvat oli ajatuksia herättävä kattaus. Ja tässä kohtaa ihan asiallinen. Muistin jostain ABC 16-18:n, arvaamalla meni ABC 25-27 ja tavallaan XYZ 1-2 ja 15-16, kun niihin ei hirveästi vaihtoehtoja ollut. ABC 22-24 olisi pitänyt heti tunnistaa, mutta tapahtui vasta alkukirjaimen löytymisen jälkeen.

Harmaiden sijoittelu erilleen tuottaa yleensä laadukkaimpia sanoja risteäviin, niin nytkin. Hyvä, että ristikoihin saadaan uusia nimiä, esim. LM15:n ratkaisua ei liene aiemmin ollut.

Jiikoon kanssa samaa mieltä D18-19:n oivalluksesta, vaikkakin itse harhauduin pahiten T14:n kohdalla. Olisihan tuo pitänyt muistaa. Vanhoista kuvista huolimatta painoasu tällä kertaa varsin selkeä. En kuitenkaan tunnistanut heti W23:a, niin se aika kuluu…
4. Tulkitsija9.12.2022 klo 08:48
Tällä kertaa varhain tuli tehtyä ja mukava ristikko oli. E10 piilokirjainta uupuu, mutta lienee se
mikä oletettavaa on, en toistaiseksi katkaistua ukkoa tunnista. Pahikset aika helposti, kolmanneksi
alimman kanssa viimeisenä vähän jumitti.
5. Jiikoo9.12.2022 klo 10:02
Lainaus: 3. Eikka 9.12.2022 klo 08:38
”Harmaiden sijoittelu erilleen tuottaa yleensä laadukkaimpia sanoja risteäviin, niin nytkin. Hyvä, että ristikoihin saadaan uusia nimiä, esim. LM15:n ratkaisua ei liene aiemmin ollut.”

Sinäpä sen sanoit :•)
6. lapatossu9.12.2022 klo 10:02
Kiva ristikko. Muistuttaa siitä, että kaikki ovat joskus olleet lapsia.
Oletteko muuten huomanneet, että googlen kuvahakuun on tullut mukaan kuvan lähde?
Näiden Lehdon käyttämien kuvien kohdalla lähteenä näyttää yleensä olevan Helsingin Sanomat.
Jossakin toisessa säikeessä oli keskustelua kuvien käytön tekijänoikeuskysymyksistä, joten tämä selittää.
Noita lapsikuvia en tosin ole tarkistanut, lienevät tekijänoikeusvapaita muutenkin.
7. Jiikoo9.12.2022 klo 10:13
Lainaus: 4. Tulkitsija 9.12.2022 klo 08:48
”Tällä kertaa varhain tuli tehtyä ja mukava ristikko oli. E10 piilokirjainta uupuu, mutta lienee se
mikä oletettavaa on, en toistaiseksi katkaistua ukkoa tunnista.”

Kuvan toisintoa en Google-kuvahaulla äkkiä löytänyt, mutta luullakseni kyseessä on tänä vuonna iäkkäänä edesmennyt suomalainen kulttuurivaikuttaja. Risteävien kirjaimet ainakin natsaavat, en epäile oletustasi lainkaan.
8. Rampe9.12.2022 klo 12:00
Aulikselta tulee aina välillä näitä teemaristikkoja, joihin on nähty enemmän vaivaa kuin jokaviikkoiseen rutiiniin.
Tykkäsin myös tämänpäiväisestä, enkä vähiten siksi, että nyt ei tarvinnut googlea juuri käyttää.
Toki ihan lopussa muutaman itselleni oudon asian tarkastin, mutta ratkojien päivityksiä ei tänään tarvinnut odottaa.
9. Ultsi9.12.2022 klo 12:06
Täyttyi täälläkin helposti.
E 10 viimeiseksi pähkäilin.Päädyin kuitenkin amerikkalaiseen,joka näin vanhemmiten ja sairaana on muuttunut liki tunnistamattomaksi.Tiedä häntä sitten onko oikein.
10. kaplas9.12.2022 klo 12:48
Ihan ok. V9-pysty vähän kangertaa.
11. Jiikoo9.12.2022 klo 14:10
Lainaus: 9. Ultsi 9.12.2022 klo 12:06
”E 10 viimeiseksi pähkäilin.Päädyin kuitenkin amerikkalaiseen,joka näin vanhemmiten ja sairaana on muuttunut liki tunnistamattomaksi.Tiedä häntä sitten onko oikein.”

Joo, en ole mitenkään varma tuosta kuvasta, joka ei ole kaikkein selvimpiä ja on tylysti rajattukin. Olisi minulla toinenkin isoille kymmenille keskuudessamme vaikuttanut kotimainen kulttuuripersoona tarjolla ehdokkaaksi. Sama etunimi, syntymä- ja kuolinvuosi vuotta aikaisemmat kuin ehdokaskaimallaan.

Piilokirjaimestani (E10) uskaltaisin joka tapauksessa lyödä vetoa.
12. Jiikoo9.12.2022 klo 14:15
kaplas, V9 pysty on luvattoman epäselvä niin paperi- kuin näköislehtiversiossakin. Luulenpa, että kuvassa on tuotepakkaus, jopa minulle aikanaan (kokeilumielessä) tutuksi tullutta merkkiäkin. Merkki lienee poistunut markkinoilta jo aikoja sitten ja itse lopetin vastaavien tuotteiden käytönkin jo 50+ vuotta sitten.
13. pelaaja9.12.2022 klo 14:21
Juicen eräässä laulussa V9 kirveli.
14. vaari9.12.2022 klo 14:25
12. Kyllä tuon tuotteen design paljastaa ilman tekstiäkin, jopa käyttämättömällekin - mainoksia oli tuhottomasti?!:)
15. Luke9.12.2022 klo 14:28
Ultsi (9) +
E10: sveitsiläinen, kuollut -61
16. Rampe9.12.2022 klo 14:40
Vaari, mainoksia ei ole ollut lähes viiteenkymmeneen vuoteen, eikä kai kyseistä tuotettakaan tuotettakaan.
Eli ainakin nuoremmalle väelle outo. Vanhempaa polvea tämä merkki houkutti harrastuksen pariin halvemmalla sippiversiollaan.
17. Eikka9.12.2022 klo 14:59
Lainaus: 13. pelaaja 9.12.2022 klo 14:21
Juicen eräässä laulussa V9 kirveli.

No ei ihan. Spritekin sensuroitiin häneltä.


Lainaus: 15. Luke 9.12.2022 klo 14:28
Ultsi (9) +
E10: sveitsiläinen, kuollut -61

Niinpä, ei ole Jiikoon (7.) kulttuurivaikuttajaksi tituleerama huijaripelle. No hyvähän se olisi, jos edes yksi titteli hänelle jäisi.
18. kaplas9.12.2022 klo 14:59
Juu, selvisi! Kiitokset kaikille kontribuuttoreille.
"Kovaa peliä" myös.
19. anna h9.12.2022 klo 15:04
P 22 ja E 10 piilokirjaimet puuttuvat. Olipa erikoinen teema, avautui kyllä nopoeasti vaikka en heti ketään tunnistanut näistä lapsuukuvista Aulis tuntuu tykkäävän pahiksista.
20. Jontte9.12.2022 klo 15:10
Itelle tuotti I18 lontoota älytöntä päänvaivaa. Sitten äänetön yhtiöhenkilömme ratkojissa sanoi vastauksen. Äänekkäät yhtiömiehet, saitteko todella itse aikaan siihen ratkaisusanan. Epäilen
21. kaplas9.12.2022 klo 15:11
Epäilen,että Aulis tykkää pahiksista. Luulen, että ei tykkää.
22. Eikka9.12.2022 klo 15:23
Lainaus: 20. Jontte 9.12.2022 klo 15:10
Itelle tuotti I18 lontoota älytöntä päänvaivaa. Sitten äänetön yhtiöhenkilömme ratkojissa sanoi vastauksen. Äänekkäät yhtiömiehet, saitteko todella itse aikaan siihen ratkaisusanan. Epäilen

Eipä tuossa tarvinnut paljon Lontoota muistella, kun risteävistä tuli kaikki kirjaimet. Kaksi melko nopeasti ratkenneista kuvista ja kaksi ristikoiden vakiovihjeistä. Ylimmästä kirjaimesta onkin jo todettu, että sen vs:n ratkaisu oli varsin hauska ja epätavallinen, mutta kun piirrosta katsoi tarkkaan ja huomasi, ettei perinteinen ratkaisu käykään, niin sieltähän sekin kirjain putkahti.
23. vaari9.12.2022 klo 15:27
16. Tupakan mainoskielto tuli 1.3 1973, mutta kyllä "Yes sir, Boston" on vielä monien mielissä ja ollut monien huulten välissä - ei tosin omieni!:) Myöhempien aikojen hitti oli sitten Marlboro! Kyllähän tupakka ja viina näkyy vielä hyvin kaikkialla, vaikka niitä yritetään tekopyhästi piilotella ja nuuska on kovin yleistä entiseen verrattuna, puhumattakan huumeista. Alkoholin haittoihin kuolee Suomessa n.5 henkeä päivässä ja huumeisiin yksi viikossa.
24. Eikka9.12.2022 klo 15:30
Podium unohtui. Tällä kertaa se onkin sopivasti valmiiksi ykkösrivillä: EF, QR ja ST.
25. Aslakki9.12.2022 klo 15:33
Kyllä oli taas Suomen huippulaatijalta mielenkiintoinen uusi aihe. Todella huippuristikko. Tällaisia ei muilta "huippulaatijoilta" ole näkynyt. On ihme, että kukaan ei ole vielä tyrmännyt tätä laatimusta. Ainahan sellaisia on ollut ja epäilen, että kyllä tähänkin tyytymättömiä kohta löytyy.
Nyt taisi tulla eräältä ratkojalta kaikkien aikojen nopein ratkaisuaika, kun ristikko oli valmis 05.21 ! Ehkä joku digilehden ratkoja voisi tuon alittaa, jos se lehti ilmestyy keskiyöllä.
26. pohtija9.12.2022 klo 15:44
Eikö se ilmesty tirstaina klo 18?
27. Eikka9.12.2022 klo 15:44
Lainaus: 25. Aslakki 9.12.2022 klo 15:33
Ehkä joku digilehden ratkoja voisi tuon alittaa, jos se lehti ilmestyy keskiyöllä.

Digilehti ”ilmestyi” eilen.
28. pohtija9.12.2022 klo 15:47
Ja minä tarkoitin torstaina.
29. Eikka9.12.2022 klo 15:54
Francis Ford Coppola on tekemässä ajankohdasta elokuvan jatko-osaa. Sen nimeksi tulee ”Ilmestysdigilehti. Nyt”.
30. Jiikoo9.12.2022 klo 15:59
Lainaus: 15. Luke 9.12.2022 klo 14:28
Ultsi (9) +
E10: sveitsiläinen, kuollut -61

Kiittipaljon, Luke! Ja nöyrä anteeksipyyntö kaikilta, joita olen harhaan johdatellut. Nyt löytyi oikea mies, oikea kuva ja syy tuohon otsan brutaaliin rajaukseen! Olenhan minä psykologiaa lukiossani joutunut lukemaan, kun vaihtoehtona oli biologia eikä kumpikaan aine kiinnostanut vähääkään. Ja niistä ajoista on turkasen kauan! No, pääasia ettei kumille tullut käyttöä.
31. Jiikoo9.12.2022 klo 16:10
Lainaus: 24. Eikka 9.12.2022 klo 15:30
”Podium unohtui. Tällä kertaa se onkin sopivasti valmiiksi ykkösrivillä: EF, QR ja ST.”

Mehevänmehukkaita olivat kaikki kolme.

ST:n leski kuulemma muisteli vainajaa: ”XXXXX:lla oli ruhtinaalliset tulot, mutta suuriruhtinaalliset menot!”
32. Vierailija9.12.2022 klo 18:24
Ristikon idis oli vähän liian helposti hoksattavissa, joten lähinnä aukikirjoitettavaa, aika tylsä. Pisteet siitä, että Ricky Gervaise on tälläkin naurattanut!
33. Eikka9.12.2022 klo 18:33
Lainaus: 32. Vierailija 9.12.2022 klo 18:24
Ristikon idis oli vähän liian helposti hoksattavissa, joten lähinnä aukikirjoitettavaa, aika tylsä. Pisteet siitä, että Ricky Gervaise on tälläkin naurattanut!

Ehkä sinun olisi pitänyt tylsää ristikkoa aukikirjoittaessasi(?) keskittyä siihen, että olisit ollut terävä ja kirjoittanut nimen Gervais oikein.
34. Evastiina9.12.2022 klo 19:20
L11 naishenkilö? Tuntematon
35. Evastiina9.12.2022 klo 19:31
Naishenkilö L11 ken hän on
36. Jiikoo9.12.2022 klo 19:48
Evastiina, L11 on kuvataiteilija – taidemaalariksi ja -graafikoksi mainittu.
37. Artsi9.12.2022 klo 20:05
Ristikon idean oivaltaminen hyvin aikaisessa vaiheessa helpotti harmaiden ratkaisemisessa. Ideana toimiva. Minulle hankalin kohta oli tällä kertaa W3 vihjeen oivaltaminen. Lopultakin hiffasin ratkaisun.
38. Evastiina9.12.2022 klo 20:23
Kiitos Jiikoo, selvis!
39. Ultsi9.12.2022 klo 20:47
Kiitos Luke,.Väärää henkilöä arvailin.
En näitä kuitenkaan lähetä,vaan omaksi Pe aamun ratoksi ratkoskelen.
Oli taas mukava ratkottava.
40. Tulkitsija9.12.2022 klo 21:14
Artsi, ei se W3 minusta mikään helmi ollutkaan. Aiemmin mainitut kohokohdat minustakin hauskoja.
Pikku humoristisuus tuo aina oman värinsä näihin HS-teoksiin.
41. Artsi9.12.2022 klo 21:45
40. Tulkitsija. W3 vihje oli ongelmallinen / puutteellinen nimittäin kyseisessä lipussa on seitsemän vaakasuoraa punaista raitaa ja tästä kyseisestä vihjeestä puuttui alin punainen raita. Punaiset raidat musta valkoisessa vihjekuvassa näkyvät mustina. Sen vuoksi koin vihjeen muodostuneeseen ratkaisuun puutteellisena, mutta hyväksyn ratkaisun.
42. Eikka9.12.2022 klo 22:20
Lainaus: 41. Artsi 9.12.2022 klo 21:45
40. Tulkitsija. W3 vihje oli ongelmallinen / puutteellinen nimittäin kyseisessä lipussa on seitsemän vaakasuoraa punaista raitaa ja tästä kyseisestä vihjeestä puuttui alin punainen raita.

Kannattaisiko Artsi sinun laskea nuo punaiset raidat uudestaan? Ihan vaikka alkuperäisten siirtokuntien vuoksi. Ja kerro sitten mikä puuttuu.
43. Pekkatyttö9.12.2022 klo 22:32
Miksi lehto(hs) laatii vain nettitilaajille ristikkoaansa
Kuinka se ei palvrle paperilehtitilaajiaansa melko outoa palvelua ei ihme että tilaajat kaikoavat ja rahat loppuvat sanomilta ja kremlinherrat hekottelee
44. Artsi9.12.2022 klo 22:41
42. Olet Eikka oikeassa. Vanhuus ei tule yksin. Minulla on ollut ongelmia silmien kanssa jo lähemmäs vuoden ajan. Odotan pääsyä tarkempiin tutkimuksiin. Haittaa näkemistä, kun silmät valuu vettä. Lasit menee taas kerran uusiksi.
45. Eikka9.12.2022 klo 22:53
Lainaus: 44. Artsi 9.12.2022 klo 22:41
42. Olet Eikka oikeassa. Vanhuus ei tule yksin. Minulla on ollut ongelmia silmien kanssa jo lähemmäs vuoden ajan. Odotan pääsyä tarkempiin tutkimuksiin. Haittaa näkemistä, kun silmät valuu vettä. Lasit menee taas kerran uusiksi.

Artsi hyvä, näin se menee, ei voi mitään, tiedän ”sattuneesta” syystä. Siksi toivonkin oikeasti nykyaikaisia nettiversioita paperisten lisäksi.
46. Pekkatyttö9.12.2022 klo 22:56
Milloin hesari alkaa tekemään töitä?
47. Rampe9.12.2022 klo 23:41
Pekkatytön (43) kalsarikänni taitaa olla alkanut ja jatkunee aamuyön sammumiseen asti.
48. Pekkatyttö10.12.2022 klo 06:21
Rampen peratsiininotto jatkuu ikuisesti
49. Pike10.12.2022 klo 08:10
Sinä tarvitsisit perisiatsiinia!
50. Pekkatyttö10.12.2022 klo 09:17
Kts pike ammatimaisesta käyttäjäkokekemuksestasi puhehelinnäppäilyni virheet johtuvat kossunpuutteesta kyseisellä hetkellä
51. Pekkatyttö10.12.2022 klo 09:19
Muuten pike miksi et ole ystäviesi luona moskovassa?
52. kaplas10.12.2022 klo 10:26
Ylen sivuilta maalikimaraa katsellessa kiinnitti huomiota hauska "tautología." Toista uudelleen.
53. Jiikoo10.12.2022 klo 11:47
Lainaus: 52. kaplas 10.12.2022 klo 10:26
”Ylen sivuilta maalikimaraa katsellessa kiinnitti huomiota hauska "tautología." Toista uudelleen.”

Entäpä entäpä tautofonia?

”Toista toistamiseen, toista toistamasta päästyäsikin!”

;o)
54. Hisku11.12.2022 klo 08:30
T2 "pariskunta", en hoksaa mihin se viittaa?Apua!
55. Tulkitsija11.12.2022 klo 08:43
Ei ole pariskunta. Leikittele vähän heidän nimillään yhdessä, jospa välähtäisi siitä johdannainen.
Hehän ovat lainausmerkkien sisällä. Risteävillähän se kyllä tulee.
56. Apu tarpeen11.12.2022 klo 12:43
Q-S12 (R14 -R 20-27) tuo naisellinen maalaus teemakuvana. Kukahan on?
57. lapatossu11.12.2022 klo 12:50
Lainaus: 56. Apu tarpeen 11.12.2022 klo 12:43
Q-S12 (R14 -R 20-27) tuo naisellinen maalaus teemakuvana. Kukahan on?
---
Kuningatar, joka sopii hyvin tähän henkilögalleriaan.
Kansan antama "lempinimi" on mukana vastauksessa.
58. Heppu11.12.2022 klo 13:19
Tämä oli kohtuuvaikea. Erillisinä kuvina en olisi tunnistanut yhtään lapsukaista. L11 oli vaikea todentaa googlellakaan. Eikan kolmen kärki kohdillaan. EF 1 jekku ei minun löytämän ymmärryksen mukaan ratkea naamatunnistuksella.
59. Luke11.12.2022 klo 13:57
=> Heppu(58)
EF1: Naamatunnistus ratkaisun synonyymillä!
60. lapatossu11.12.2022 klo 13:58
Lainaus: 58. Heppu 11.12.2022 klo 13:19
EF 1 jekku ei minun löytämän ymmärryksen mukaan ratkea naamatunnistuksella.

---
Ratkeaa, jos tunnistaa ukon ja huomioi hipsut. Itselleni vastaussana tuli risteävistä, joten osasin etsiä oikean ihmisen kuvaa varmistukseksi
61. Heppu11.12.2022 klo 14:13
Joo, kiitos Luke ja lapatossu. Löytyy tosiaan nimikuje tuohon turpaan. Ajattelin sitä kautta mikä osa kropasta on kuvassa. Ratkaisuhan tulee väkisin risteävistä.
62. Tupsu11.12.2022 klo 15:28
Ihan vain tiedoksi kaikille, että ASAHI ei ole JOOGAA. Se on länsimaiseen lääketieteeseen perustuvaa Suomessa kehitettyä terveysliikuntaa. AsahiNordic-instituutti on avainlipputuote ja toimii kiinteässä yhteistyössä esim. UUK-instituutin kanssa..
63. Heppu11.12.2022 klo 15:49
Tupsu, hyvä oikaisu. Näitä Aulikselle sattuu. Sushi olisi ollut parempi vihje.
64. Virkku11.12.2022 klo 16:17
Mainio ristikko. Teeman oivaltamisen jälkeen ratkominen sujui sutjakasti. Ongelmakohtina kuitenkin ovat vihjeet W7 ja V9 vaakaan. Eivät aukea.
65. Maikku11.12.2022 klo 16:36
Vihje O6 Mikan muunnoksen toiseksi viimeiseksi kirjaimeksi sopii kaksi eri vokaalia. Molemmat nimet näyttää löytyvän. Pitäisikö laittaa kautta viivalla molemmat? Se ei ilmeisesti ole muilla epäselvä.
66. Risto11.12.2022 klo 16:39
Aslakki! Lienenkö ensimmäisiä moittijoita! Kyllä moitittavaa löytyy.Lehdolla on tapa irrottaa ko. sana jostakin toisesta. Esim. viisainta(U2). Jesse-
nimisen muusikon sukunimi tähän kaiketi tulee, vaan mitä.........? Sitten vieressä tuttu vaakuna(asun naapurissa). Hirmuvaltias siihen tulee. Lehdolle näyttäisi kelpaavan -otti(tutti). Kolmatta alhaalta en tiedä. Piirteet viittaavat
' Luvatun maan ' kansalaiseen. Isossa koulussa tarkoittanee jotain lukioon liittyvää yhdyssanaa, en vaan tiedä mitä. Olenkohan oikeassa, jos löydän pari sukulais-Krohnia ja myös kirjallisuutemme merkkimiestä? HS edellyttää selvästi kirjoitettuja vastauksia. Kohtuullista olisi vaatia Lehdolta myös vastaavia ristikoita.
67. Eikka11.12.2022 klo 17:38
Lainaus: 65. Maikku 11.12.2022 klo 16:36
Vihje O6 Mikan muunnoksen toiseksi viimeiseksi kirjaimeksi sopii kaksi eri vokaalia. Molemmat nimet näyttää löytyvän. Pitäisikö laittaa kautta viivalla molemmat? Se ei ilmeisesti ole muilla epäselvä.

Jos sopivia kirjaimia on enemmän kuin yksi, niin eihän niitä muita vaihtoehtoja tarvitse laittaa.
68. Eikka11.12.2022 klo 17:49
Risto (66.) olivatko mainitsemasi vihjeet mielestäsi huonoja vai virheellisiä? Siinä on huomattava ero.
Esim. tuo mainitsemasi vaakuna on osa vihjettä, jonka tuolla aiemmin nimesin ristikon parhaimmistoon. Makuasia sanoi koira, kun…
69. isoäiti11.12.2022 klo 18:29
Risto, vaakunavihje on minusta mukava ja uusi. Huomaathan, ettei tutti-sanasta tarvita kuin tti-osa. Minulla taitaa ratkaisussa olla vain yksi Krohn ja yhden suomalaisen kirjailijan etunimi. Vasemmassa laidassa oleva henkilö ei ole Israelista. Jos sinulla on pystysuorat oikein, on loppu helppo arvata ristikon teeman mukaan.
70. Apu tarpeen11.12.2022 klo 21:19
ABC 10-11 ei vielä auennut! Luulin jo että olin valmis mutta tarkistus tarvitaan, sillä tuntuu että jokin vielä mättää! Kiitän etukäteen!
71. Harmitus11.12.2022 klo 21:22
Ukkeli R11? Hyvis vai pahis?
72. Tulkitsija11.12.2022 klo 21:54
70. Teki pahaa jälkeä Afrikassa.
71. Hyvis, tutkija.
73. Hisku12.12.2022 klo 09:01
Kiitos Tulkitsijalle. Viimein välähti Sari et Ola.
74. Jiikoo12.12.2022 klo 09:30
Lainaus: 72. Tulkitsija 11.12.2022 klo 21:54
”70. Teki pahaa jälkeä Afrikassa.”

Yksi eilisen sunnuntai-HS:n kulttuuriosion kokosivu on omistettu kolonialismiin pureutuvalle ranskalaiskirjailijan teokselle. Ristikkomme tämä ”sankarikin” on siinä varsin keskeisenä tekijänä mainittu.
75. Kaari12.12.2022 klo 09:39
Z 3 ?? Ei sytytä?
76. Heppu12.12.2022 klo 11:17
Kaari, eiköhän siinä lähes satasesta haaveilla.
77. Pike12.12.2022 klo 11:53
Antaisitte nyt viikon kulua, vastausten kyselijät?
78. Pike12.12.2022 klo 12:34
ja vastaajat
79. Katti12.12.2022 klo 13:29
Z 3 hämmästyttää minuakin. Siihen tarjoutuu mielestäni muitakin vaihtoehtoja. Oma ongelmani on hyväksyä risteävän monikko. Muuten ratkesi tämä ristikko aika helposti. Pidin enemmän kuin tapahtumaristikoista.
80. Elva12.12.2022 klo 13:55
Maikku 65, toista etunimeä löytyy Suomesta yli 800:lla, toista alle 10:llä.

Katti 79, jos tarkoitat Z 3 sanaan päättyvää monikkoa, niin sellaista monikkoa ei ristikossa ole.
81. Elva12.12.2022 klo 14:02
Maikku, jäi sanomatta, että kannattaa myös tsekata ratkaisusanan järkevyyttä.
82. lapatossu12.12.2022 klo 14:30
Ruutu O12 taitaa olla tämän ristikon sudenkuoppa. Kummallakin kirjaimella myös vaakaan löytyy kelvollinen sana, joista tutumman nimen kanssa risteävä on outo. Harvinaisemman nimen kanssa risteävä taas on "peruskauraa".
Vihjeeseen sopivat molemmat.
83. Katti12.12.2022 klo 15:10
Tarkoitin kuvasta V 9 tulevaa monikkoa. Minulla oli siinä kuvaa tarkoittava sana. Se ei ilmeisesti käykään.
84. Elva12.12.2022 klo 15:21
Maikku, ratkaisusanalla (81.) tarkoitan ristikkoon tulevaa sanaa.

Katti, monikko ei käy.
85. Maikku12.12.2022 klo 16:28
Elva 80-81. Tarkistin kyllä nimien lukumäärät. Kumpikin vokaali kuitenkin siihen sopii ja risteävästäkin PA-alkuisesta sanasta molemmilla vokaaleilla tulee järkevä 8-kirjaiminen sana.
86. Elva12.12.2022 klo 16:48
Maikku, mielestäni sana jonka ratkoja kirjoittaa ristikkoon on ratkaisusana = järkevä sana.
87. Katti12.12.2022 klo 16:50
Ilmeisesti z kolmoseen on useampia ratkaisuvaihtoehtoja. Vihjeistä huolimatta en oikein tiedä, mihin pitäisi päätyä. Kuvassa askilla käy mielestäni kaksi kättä, joten monikkokin olisi mahdollinen. Se sopisi täällä esitettyyn melkein sataseen. Kun oikein alkaa pohtia, löytyy myös murresana ”oikein paljon unia näkevä”.
88. Elva12.12.2022 klo 17:03
Katti, sinun kannattaa miettiä boksin ulkopuolelta, mikä siihen olisi ainoa järkevä sopiva sana, joka myös käy kaikkien risteävien kanssa.
89. Katti12.12.2022 klo 18:47
Kiitos Elva ystävällisestä avustajia. Juuri oikea sana minulla on ollutkin, luulen, mutta ei oikeaa ratkaisua sillä synny. Ainakaan se ei sovi siihen melkein sataseen. Näin sitä jumittuu. Arvaan ratkaisusanan, mutta en ihan tajua, miten siihen pääsisin.
90. Katti12.12.2022 klo 18:52
Taisinpa jo keksiä. Kestipä minulla kauan. Kiitos kärsivällisyydestä.
91. Elva12.12.2022 klo 21:21
Onneksi olkoon Katti! Uskonkin että sinulla on oikea sana. Itse keksiminen on aina hauskempaa kuin tulla serveeratuksi valmiit ratkaisut.
92. kaplas13.12.2022 klo 09:28
Kumpi? Odotellaan vaan rauhassa perjantaita vai odotellaan vain rauhassa...
93. Ou nou13.12.2022 klo 19:19
Suuuurennnuslasi oli tarpeen!!!
94. Elva13.12.2022 klo 20:12
kaplas, olen ymmärtänyt että vain on oikein, mutta kaikkihan sen lausuu vaan. Ehkä joku tietäväinen voisi kertoa.

Nyt alkaa matsi. Kannatan Kroatiaa, toisin kuin kaikki muut.
95. Jondalar13.12.2022 klo 20:21
Ei odoteta perjantaita hermostuneina, vaan ihan kaikessa rauhassa. Silloin kaikki selviää, odotellaan vain rauhassa.
96. Elva13.12.2022 klo 20:32
Jos joku ihmettelee 94., niin kisastudiohan alkoi eikä matsi.
97. Eikka13.12.2022 klo 20:46
Lainaus: 95. Jondalar 13.12.2022 klo 20:21
Ei odoteta perjantaita hermostuneina, vaan ihan kaikessa rauhassa. Silloin kaikki selviää, odotellaan vain rauhassa.

Mikä selviää perjantaina? Ei ainakaan tämä ristikko, eikä maailmanmestaruus.

Elvalle tiedoksi, minulla on Hrvatska-lakki päässäni. Sama oli 4 vuotta sitten, kun olin Kroatiassa katsomassa (valitettavasti päättynyttä) loppuottelua.
98. Aslakki13.12.2022 klo 20:48
Elva 96. Minulle peli alkaa 21.00, kun en koskaan viitsi katsoa noiden potkupalloilijoiden jorinoita. Meillä ei ole vielä jalkapallojoukkueita niinkuin olemme Euroopan eri turnauksissa nähneet eli tipahdamme jatkosta jo kättelyssä ja lopputurnauspaikat ovat kaukaisessa tulevaisuudessa. Varmaan joku on eri mieltä ja saa ollakin
99. Eikka13.12.2022 klo 20:58
Aslakki, samaa mieltä kommentoijien tarpeettomuudesta. Ihmettelen miksi heitä pitää olla niin paljon. Tämä kun johtaa keskinäiseen kehumiseen ja lässyttämiseen. Ja toimittaja säestää ja yrittää olla vertainen kaveri. Toivottavasti heille ei makseta palkkaa, ainakaan verovaroista.

Seurajoukkueidenkin ”menestyksestä” helppo olla samaa mieltä. Maajoukkueella sen sijaan nousu aallonpohjasta alkanut, kun on unohdettu ulkomaalaiset, yli-ikäiset ja -hintaiset tuulipukusedät.
100. Heppu13.12.2022 klo 23:01
Kun tämä siirtyi kisastudioksi niin todettakoon että puusilmälläkin saattoivat hitaimmatkin havaita että Kroatia meni aikamoisella säkällä näin pitkälle. Brasseja vastaan riitti yksi laukaus maalia kohti..tänään ei edes kaksi ollut tarpeeksi.
Ja Antti Pohja on paras jalkapallon livekommentaattori. Muutoin aika samaa mieltä liiallisesta studiohöpöttämisestä.
101. kaplas14.12.2022 klo 09:29
Eikka (97), ei kai mikään "selviä." Mutta , Lehdon ristikko taas tulla tupsahtaa iloksemme!
102. Jondalar14.12.2022 klo 10:06
Niin kun ei me olla oltu edes humalassa. Koko ajan selvin päin.
103. Eikka14.12.2022 klo 11:42
Lainaus: 95. Jondalar 13.12.2022 klo 20:21
Silloin kaikki selviää, odotellaan vain rauhassa.

Lainaus: 101. kaplas 14.12.2022 klo 09:29
Eikka (97), ei kai mikään "selviä."

Totuus on varmaan puolimatkan krouvissa. Selviämässä, ehkä…
104. kaplas14.12.2022 klo 12:00
Juu, "selviämässä" ehkä...
105. Pete14.12.2022 klo 14:02
Kuva EF 1 yhä mysteeri. Sanaa, joka siitä näyttäisi tulevan, on ymmärrykseni ulkopuolella.
106. Jiikoo14.12.2022 klo 14:46
Pete, huomaa puolilainausmerkit. Parrakasta kaveria ei ole pakko tuntea, mutta tunteminen auttaisi varmaan ymmärtämään ratkaisusanan paremmin.
107. Riku15.12.2022 klo 17:07
Vai Lehto huippulaatija! Esitän eriävän mielipiteeni. Hyvä tekijä pitäytyy kielemme sanakirjamuodoissa
Esim. viisainta. Kun ratkaisusanaksi kelpuutetaan joku räppäri tai hiphoppari, niin eihän sillä ole mitään yhteyttä main. vihjeeseen. Kolmas keskenkasvuinen kaveri alhaalta lienee aikuisena riehunut natsijohtaja matadorien maasta, mutta paha ja alakuloinen eivät sovi kuvaan. Jospa joku kertoisi mielipiteensä. Isossa koulussa on myös aikamoinen ' kökkö '. Enpä ole moiseen yhdyssa-
naan törmännyt, vaikka koulumaailma on tullut tutuksi. Tykkään ratkoa näitä ' lehtoja ', mutta enemmän arvostan esim. Joutsia, Kalpaa, Vuokilaa ja Pihlajanmaata. Josko mainituista löytyisi seuraaja. Vaihtaminen ' virkistäisi.'
108. Eikka15.12.2022 klo 17:30
Lainaus: 107. Riku 15.12.2022 klo 17:07
... mutta paha ja alakuloinen eivät sovi kuvaan. Jospa joku kertoisi mielipiteensä.

Mielestäni sopivat erittäin hyvin (k)uvaan ja jonkun toisenkin mielestä tuo taisi olla ristikon parhaita vihjeitä.

Suuri rikkaus suomen kielessä on se, että yhdyssanoja voi muodostaa melko vapaasti. Eihän ratkaisu vihjeeseen "isossa koulussa" ole mitään arjen perussasanastoa, edes ammattillisesti, mutta vaikea tuota sanaa on väittää kieliopillisesti vääräksi tai edes vaikeaselkoiseksi. Minäkin tunnen muutaman tuollaisen tehneen, vaikka en ehkä ensimmäiseksi tuota nimenomaista sanaa asiasta käyttäisikään.
109. Jiikoo15.12.2022 klo 19:31
Riku, olen saanut sen kuvan, että et halua hyväksyä muunlaisia kuin sinun säännöilläsi laadittuja ristikoita. Nuo sääntösi vaikuttavat olevan kieliortodoksisuudessaan ahtaanpuoleiset. Luulen, että pitäisin niillä laadittuja ristikoita vähemmän mielenkiintoisina kuin vaikkapa nämä Lehdon aikaansaannokset.

Mikään Lehto-fanaatikko en ole ja olen täälläkin toistuvasti antanut hänen ristikoilleen risuja siinä missä ruusujakin. Hänen hyvänä päivänä laatimansa ristikon ratkonta tuottaa monesti oikeasti nautintoa. Toisinaan hän ilmiselvästi helpottaa taakkaansa antamalla itselleen anteeksi sellaista, mitä saa ihmetellä niin kokeneen ja tasokkaan laatijan kyseessä ollen. Nuo rimanalitukset haiskahtavat monestikin tahallisilta.

Lehto vaikuttaa olevan laatijakunnassa Lehto – ikioman tiensä kulkija. Toisiin laatijoihin häntä on ihan turha verrata ja laatijoiden paremmuusjärjestykseen paneminen on mielestäni muutenkin kyseenalaista.

Lehdon laatimuksissa joka tapauksessa on sitä jotakin, joka saa minutkin odottamaan perjantai-HS:n ja lehden kk-liitteen kotiinkantoa mielenkiinnolla. Olen iloinen siitä, että päivittäisen sanomalehteni julkaisijalla on tallissaan tuollainen omaperäinen laatija! Muunlaisia ristikoita kaipaaville ovat lehtihyllyt käytettävissä ja tarjontaa väärällään.
110. Jondalar15.12.2022 klo 20:05
Seuraava ristikko näkyy jo HS-viikossa. Mielenkiintoiselta näyttää. Kengäntekijöistä muodostetaan lauseita.

Postiluukustani Hesari tulla tupsahtaa yleensä yöllä noin kello yhden aikaan. Muutamaan vuoteen en ole harrastanut muita ristikoita kuin näitä Auliksia. Tänä vuonna palkintoja on tullut sen verran, että olen yhä jaetulla kärkipaikalla.
111. Jiikoo15.12.2022 klo 23:22
Lainaus: 110. Jondalar 15.12.2022 klo 20:05
”Seuraava ristikko näkyy jo HS-viikossa. Mielenkiintoiselta näyttää. Kengäntekijöistä muodostetaan lauseita.”

Niinpäs näkyy, totta vie! Olen pari kertaa yrittänyt torstain puolella tiirailla, joko löytyisi perjantain näköislehteä, löytämättä sellaista otsikon Näköislehdet alta. Enpäs ole älynnyt vierittää tarpeeksi, otsikon HS Viikko kohdalle. Kiitos, veli Jondalar!

Seppo Hanski -vainaa myönsi erehtyneensä kerran laulaessaan, että ”tuomita ei kenkään kai silloin voi”. Erikoinen tuollainen tuomio minusta olisikin – ei kai edes jalkinetyöntekijää voi muualle pistää kuin poseen, tavallisten kuolevaisten lailla...

Tuollaista tuli mieleen käynnistäessäni perjantairistikon ratkontaa näin ensi kertaa torstain puolella. Sinänsä pientä sen rinnalla, että olen tässä vanhan vuoden joulukuun puolivälissä ehtinyt ratkoa jo muutaman tehtävän ornitologiajulkaisu Punaisen Pelikaanin ensi vuoden ensimmäisestä numerosta!

Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun aikamatkailu onnistuu tällä tavalla.
112. PM15.12.2022 klo 23:25
Näitä voi ratkoa joko tunnistamalla henkilöt risteävien avulla tai ilman, tai puhtaasti arvaamalla.
Kuvan H16 naisen ja kolmanneksi alimman nuorukaisen kohdalla en ole onnistunut kumpaisellakaan tavalla.
Asiaa monimutkaistaa, kun Lontoon paikaksi taitaa olla pari vaihtoehtoa, ja tuon nuorukaisen vierestä vs sanan 3, kirjain saanee myös kaksi vaihtoehtoa.
Joillakin tämä on ollut jo valmis perjantai-aamuna ennen aamukahvia!
Jäänee siis kesken!
113. Jiikoo16.12.2022 klo 08:43
PM, ainakin Riku on vihjaillut (107.) kolmanneksi alimman nuorukaisen henkilöllisyyttä. Tartupa siihen ja kokeile Google-kuvahakua ”XXXXXX as child”. Ruudulle pitäisi ilmestyä perhepotretti, josta tuo kuva löytyy. Lontoon, tässä tapauksessa Lontoon Ealingin (kaupunkipiiri, ”borough”) osan pitäisi löytyä Google-haulla ”XXXXX London”.
114. Jondalar16.12.2022 klo 08:52
Pojalla on ollut monta etunimeä. Tunnetun lisäksi Paulino Hermenegildo Teódulo. On siinä ollut papilla kastetilaisuudessa kieli keskellä suuta.
115. PM16.12.2022 klo 09:58
Kiitos Jiikoo & Jondalar, Minulla oli ´paha´ liian suoraan alakulman pahiksen nimestä. Lontoon paikka oli kyllä oikein, kahdesta valiten.

Olen tunnistanut itsessäni sen puutteellisuuden ratkojana, että maailman nykyisissä ja entisissä julkisuuden henkilöissä on sellaisia, joita en tunnista edes nykykuvista, lapsuudenkuvistaan puhumattakaan.

Tämän HS-ristikon ratkonnassa kyllä oli avuksi myös jonkinlaiset muistikuvat historian kouluopinnoista ja uutisten seuraamisesta. Kuitenkaan nekään eikä täällä jo postatut vihjeet ole auttaneet DE7 - miehen tunnistamiseen, vaikka nimensä on suht. varmana paperilla.

Muutamia päiviä sitten oli tarkoitus ratkoa Taloustaito - lehden krypto. Siinä oli kuitenkin vihjeenä kuva mieshenkilöstä, josta olisi saanut kolme kirjainta. En saanut, kun en tunnistanut eikä kanssaratkojakaan! Sokkokryptona olisin voinut yrittää, mutta luovuin. Joten näitä sattuu!
116. Ylläpito16.12.2022 klo 10:19
PM, ei ollut kyse miehen tunnistamisesta, sen verran voinee auttaa!
117. Jiikoo16.12.2022 klo 13:33
Lainaus: 115. PM 16.12.2022 klo 09:58
”Kiitos Jiikoo & Jondalar, Minulla oli ´paha´ liian suoraan alakulman pahiksen nimestä.”

Sama juttu minullakin – mainitsin siitä tämän säikeen avauksessani. Ei tietenkään voi olettaa, että olisit jaksanut kahlata koko säikeen läpi. Tuo ”virheellinen” ratkaisusana olisi kyllä ollut kovin osuva, vaikka alakulman pahis kuinka väittäisi olevansa ristiretkellä juuri ratkaisusanan edustamaa aatetta vastaan. Projisoinniksiko sitä mustan ja valkean nurinniskoin kääntämistä viestinnässä kutsutaankaan?
118. Riku17.12.2022 klo 13:25
Eikka! Olisihan tuon apean pojan synonyymi pitänyt hoksata, mutta kun en sitä käytä, niin apu tuli muualta. Jiikoo! Osuit persoonaani kuvatessasi kokolailla asian ytimeen. Edelleen korostan kannanotoissani tietynlaista puhdasoppisuutta. Vihjeitten ratkaisusanojen tulee olla niiden aiheisiin liittyviä. Miten esim. viisainta liittyy tiettyyn muusikkoon? Mitä tulee outoon yhdyssanaan J6? Aniharva lienee äkännyt Lehdon tarjouksen. Ei moinen sanahirviö kuulu kieleemme. Kun en tuota tajua, niin laitan ko. yhdyssanan määräysosaksi hukan synonyymin. Vielä haluaisin selvennystä B10-11 henkilökuvaan Kyseessä kaiketi muita vanhempi ' lapsonen', vaan kumpiko lienee, tyttö vai poika ja mistä kotoisin?
119. lapatossu17.12.2022 klo 14:39
Lainaus: 118. Riku 17.12.2022 klo 13:25
> Vihjeitten ratkaisusanojen tulee olla niiden aiheisiin liittyviä. Miten esim. viisainta liittyy tiettyyn muusikkoon?

Mistä päättelet, että vastauksena on tietty muusikko? Tosin ei ole merkittäviä todisteita kaimojensakaan viisaudesta.

> Mitä tulee outoon yhdyssanaan J6? Aniharva lienee äkännyt Lehdon tarjouksen. Ei moinen sanahirviö kuulu
> kieleemme. Kun en tuota tajua, niin laitan ko. yhdyssanan määräysosaksi hukan synonyymin.

Hukan kanssa yhdyssanasi ei tosiaankaan ole järkevä. Vihjeen mukainen sana sitä kyllä on.

> Vielä haluaisin selvennystä B10-11 henkilökuvaan Kyseessä kaiketi muita vanhempi ' lapsonen', vaan kumpiko > lienee, tyttö vai poika ja mistä kotoisin?

Nimi pitäisi olla selvillä risteävien perusteella. Keskustelussa on jo annettu lisävihjekin.
Miksi et tilaisi Punaista Pelikaania, niin voisit ratkoa ihailemiesi laatijoiden tekemiä ristikoita. Itselleni ko. lehti on suuri ilo.
120. Eikka17.12.2022 klo 14:51
Lainaus: 118. Riku 17.12.2022 klo 13:25
Eikka! Olisihan tuon apean pojan synonyymi pitänyt hoksata, mutta kun en sitä käytä, niin apu tuli muualta. Jiikoo! Osuit persoonaani kuvatessasi kokolailla asian ytimeen. Edelleen korostan kannanotoissani tietynlaista puhdasoppisuutta. Vihjeitten ratkaisusanojen tulee olla niiden aiheisiin liittyviä. Miten esim. viisainta liittyy tiettyyn muusikkoon? Mitä tulee outoon yhdyssanaan J6? Aniharva lienee äkännyt Lehdon tarjouksen. Ei moinen sanahirviö kuulu kieleemme.

Riku, nyt on Karjalan mänty kovilla. Tai s(e)inä. Puhdasoppisuudesta samaa mieltä siltä osin, että ratkaisusanojen tulee olla "puhdasta" suomea. Joku minua viisaampi osaa varmaan kertoa enemmän ristikkosäännöistä, mutta onhan meillä kaikissa vähänkin vaativammissa ristikoissa esimerkkejä siitä, kuinka ratkaisussa ollaan täysin vihjeen aihealueen ulkopuolella. Usein tämä johtuu sanojen¨homonymiasta eli samalla tavalla kirjoitettu sana tarkoittaa useampaa asiaa, esim. kuusi, maali tai juuri. Lisäksi sijamuodoilla voi kikkailla: laiteetaan kuva jostain kartasta ja ratkaisuksi tulee "maata", joka maa-sanan partitiivinä ei kelpaisi ratkaisuksi, mutta kun se on myös "samannäköisenä" verbin perusmuoto, ratkaisu on sääntöjen mukainen.

SItten erilaiset yhdistelmät. Muutamaan kertaan on ollut esim. Suomen Punaisen Ristin logo ja Iin kunnan vaakuna. Ratkaisuna sprii tai jos vihjekuvat ovat olleet puiolilainausmerkeissä, ratkaisu on ollut esim. "tenu". joka ei kai ole ihan samasta aihealueesta kuin vihjeet.

J6:n yhdyssanaa voi pohtia osina: sanan kaksi ensimmäistä osaa ja kaksi jälkimmäistä osaa muodostavat varsin ymmärrettävän yhdyssanan. Kaikki osat yhdessä (= ratkaisusana) on ihan kelvollinen ja mahdollinen sana, jonka epäämiselle ei löydy mitään kieliopillista tai ammatillista perustetta.
121. lapatossu17.12.2022 klo 14:52
Jätit mainitsematta sen vihjeen tästä ristikossa, jota itse pidän arveluttavana. Kyseessä on L2: PA....LI . Tämän tyyppisissä vihjeissä pitäisi olla jokin yhteys vihjeeseen muodostuvan sanan ja vastaussanan kanssa mielellään niin, että vastaussanalla täydennetty vihje on oikea vihje vastaukselle. Nyt on samantekevää, kummalla mahdollisella tavalla tuon tulkitsee, kumpikaan vastaus ei täytä tuota kriteeriä.
122. Jiikoo18.12.2022 klo 12:48
Lainaus: 118. Riku 17.12.2022 klo 13:25
”Vihjeitten ratkaisusanojen tulee olla niiden aiheisiin liittyviä.”

Olen Eikan tavoin vahvasti eri mieltä, ainakin kahden-kolmen tähden ristikoissa askaroitaessa. Juuri ratkaisusanan poikkeavuus vihjeen maailmasta ja tämän jujun tajuaminen on hyvin usein se suola, joka maustaa keitoksen.

Näitä Lehdon HS-ristikoita on vaikea tähdittää eikä onneksi tarvitsekaan. Näissä on paljon helppoutta alkuun pääsemiseksi, mutta toisaalta kimurantteja kohtia ihan riittämiin. Hakukoneiden ym. lähteiden käyttöä nämä vaativat liiaksi, ainakin minulta. Muutaman sadan ratkomani perjantairistikon joukosta muistan yhden ainoan, jonka olen saanut täyteen ilman apuneuvoja. Näiden luomusten viihdearvo saa antamaan tämän laatijalle anteeksi.
123. Eikka18.12.2022 klo 13:27
Lainaus: 122. Jiikoo 18.12.2022 klo 12:48
Lainaus: 118. Riku 17.12.2022 klo 13:25
”Vihjeitten ratkaisusanojen tulee olla niiden aiheisiin liittyviä.”

Olen Eikan tavoin vahvasti eri mieltä, ainakin kahden-kolmen tähden ristikoissa askaroitaessa. Juuri ratkaisusanan poikkeavuus vihjeen maailmasta ja tämän jujun tajuaminen on hyvin usein se suola, joka maustaa keitoksen.


Hyvähän se on, että on monenlaisia mielipiteitä, mutta kun ratkotaan jonkun asian oikeellisuutta, niin säännöt ovat ne, jotka ratkaisevat. Mielipiteet häviävät taiston faktoille. Sääntöjä voi toki tarpeen tai halun tullen kritisoida. Sääntöjen osaltahan nuo kaikki mainitut vihjeet ovat virheettömiä.

Olen aiemminkin tainnut mainita esimerkin anopin mieliristikoista, joissa vihjekuvana on ananas ja ratkaisuksi tuherretaan onnen ja voitonriemun kyynelten läpi ”ananas”. Sitten appelsiinit (tai ananakset) kainaloissa ompelukerhoon elvistelemään.
124. Jiikoo18.12.2022 klo 14:55
Lainaus: 123. Eikka 18.12.2022 klo 13:27
”Hyvähän se on, että on monenlaisia mielipiteitä, mutta kun ratkotaan jonkun asian oikeellisuutta, niin säännöt ovat ne, jotka ratkaisevat.”

Tuo on varmasti totta. Ristikkosäännöillä en ole itseäni juuri vaivannut, koska pelailen ainoastaan ratkojapuolella. Tiedän hyvin, ettei minun kannata yrittääkään laatimisen kaltaisia juttuja.
125. Hilu18.12.2022 klo 15:35
Onneksi näitä voi ratkoa ilman tietoa mistään säännöistä, kivaa pähkäillä ja itseään haastaa vaikka ois vaikeetakin. Sitten kun on saanut hankalan kohdankin oikein, tuntuupa hyvältä. Meitähän on ratkojissa moneksi kuten ristikoissakin, joten jokainen valitkoon itselleen ja taidoilleen sopivat ja jättäköön valitukset vähemmälle, kiitos!
126. iso S18.12.2022 klo 17:09
Joka tietoa lisää hakee, se ei välttämättä tuskaa lisää. Ratkojan elämääkin auttaa esimerkiksi se säännöistä löytyvä tieto, että yksittäisten ratkaisusanojen pitää olla perusmuodossa. Sitten ei kirjoita ristikkoon munii, jos kuvassa kana pyöräyttää ahteristaan munan. Tämä on esimerkki elävästä elämästä, olen nähnyt ristikon johon oli saatu kuusi sanaa, niistä neljä väärin. Tuo muniminen oli yksi niistä.

Skyttä kertoo tuoreessa Sanasepossa, miten hyödyllinen ratkojakurssi voi olla. Yksi sankari oli heti ensimmäisen session päätteeksi saanut ahaa-elämyksen: nyt hoksasin, että ristikoissa osa sanoista menee vaakasuoraan ja osa pystysuoraan! Varmaan helpotti jatkossa, mutta voihan sitä mennä vaikeimman kautta jos haastetta haluaa.

Kertauksena: säännöt löytyvät säikeestä 1550. Ristikkosäännöt, joista ollaan samaa mieltä.

Muistisääntö: kun numerot tulkitaan niitä muistuttaviksi kirjaimiksi, säikeen numero on anagrammi nimimerkistä iso S ja takaperin Ossi, joka on tunnetun trumpetistin/säveltäjän etunimi. Ossi Runne ei tosin noita sääntöjä säveltänyt.
127. Riku18.12.2022 klo 21:49
Niinpä niin poijaat! Taidanpa lopettaa hyödyttömän keskustelun vihjeisiin liittyvien ratkaisusanojen ' puhtaudesta' , koska eräät ovat niin Lehdon lumoissa, että hyväksyvät kaiken minkä hän kuvittelee sopivaksi ja hyväksyttäväksi. Olen kyllästynyt mies- ja naisnimiin(kaimoihin), vaakunapuolikkaisiin, sukunimiin( viim. rist. 3), karttatöherryksiin ja yleensä henkilökuviin. Kun jatkossa pidän kestotauon, niin edelleenkin pohdin J6-vihjettä. Taatusti tiedän 6 viim. kirjaimen olevan oikein, mikäli Jordanian poju on kuvassa. Opinahjoon tuo vihje liittynee. Suokaa vanhalle(80v) hitusen avunantoa. Hyvää Joulua ja tulevaa Uutta Vuotta sekä ' raikkaita' pohdintoja Lehdon parissa.
128. Jaska18.12.2022 klo 22:25
Niin se on poijaat, totesi korpraali Möttönen. Joutui siitä erään puolueen bannaamaksi, kunnes Kekkonen vihelsi häpeällisen pelin poikki. Nyt Riku on bannannut itsensä, annan arvoa. Etenkin jos/kun kestotauko on kaikkia osapuolia tyydyttäen lopullinen.
129. Aslakki19.12.2022 klo 12:13
127 Riku. Tällä palstalla on useamman kerran sanottu, että kannattaa mennä kioskille ja valita noin 70 ristikko lehdestä mieluinen.
Lahjarikasta Joulua Sinulle ja viihtyisää Uutta Vuotta Mantan Helppojen parissa.
130. Ananias19.12.2022 klo 15:11
Rovaniemen linja-autoaseman pitkän savupiipun itäkyljessä oli tämän V9-tuotteen neonputkimainoskin pitkälle 70-luvun puolelle. Jostakin kumman syystä juuri tämä talvi-iltainen näkymä on kaivertunut syvälle aivopoimuihini.
Ilmeisesti mainonnalla kuitenkin on tehoa?
Yes Sir!
Mutta mitä kummaa tämän vihjekuvan vaakariville muodostuu - eli Z3-vihjeestä ei millään tule järkevää, jos siihen monikkoa pukkaa?
131. lapatossu19.12.2022 klo 15:36
Ananias, käsitelty jo tässä säikeessä 79,80
132. Jiikoo19.12.2022 klo 17:09
Lainaus: 127. Riku 18.12.2022 klo 21:49
”Taatusti tiedän 6 viim. kirjaimen olevan oikein, mikäli Jordanian poju on kuvassa.”

Jordanian kaveri ei kuulune tämän ristikon tematiikkaan. Itse sain tähän ratkaisusanaksi nimen, jonka kantajia on esiintynyt niin Jordanian kuin muidenkin Lähi-Idän maiden johdossa. Vihjekuvan poju yksi jälkimmäisistä.
133. Ananias19.12.2022 klo 18:43
Eli onko kuitenkin niin, että tähän Z3-vihjeeseen tulee vastaukseksi entinen Satu Tiivolan miehen pankin emoyhtiö?
134. lapatossu19.12.2022 klo 19:16
Ananias, niin oletin
135. isoäiti19.12.2022 klo 19:30
Riku, minä en ihan ymmärrä, mistä vihjeen "isossa koulussa" ratkaisu sinulla kiikastaa. Alku vai loppu? Alkuun isolle synonyymi lyhennettynä, sitten se osa, joka varmaan on sinulla oikein ja sen jälkeen kolmekirjaiminen karriääri ja valmis. Onhan sinulla oikein serkkumme kuvassa I9-10?
136. Jiikoo19.12.2022 klo 19:53
Rikua mitä ilmeisimmin kiusaa vihjeestä ”isossa koulussa” tulevan ratkaisusanan typerä teennäisyys. Typerän teennäinen se on minustakin, mutta en anna mokoman kiusata. Yhtä kökköjä yhdyssanatekeleitä näkee harva se perjantai. Jos antaisi niiden kiusata, niin lopettaahan tämä leikki pitäisi! Viisaimmat ovat tainneet jo lopettaakin.

Mutta ei – hauskaahan näiden parissa on pakertaa, kökköyksistä viis!
137. Eikka19.12.2022 klo 20:22
Jos tuota sanaa pohtii, niin alun 2/3 on varsin käytetty yhdyssana, sattuneesta syystä enenevässä määrin. Jälkimmäinen 2/3 hyvinkin kelvollinen sana myös, mutta kaikki kolme osaa yhdistelmänä vähän kömpelö ehkä.

Kuitenkin mielestäni muutama pitkä, vaikeasti ennakoitava sana sopii mausteeksi näihin ristikoihin. Jos joku ei pysty näitä ratkaisemaan, ei vielä riitä luokittelemaan sanaa epäkelvoksi suomen kieleen.
138. Aslakki19.12.2022 klo 20:28
Onko muilla ongelmia tämän lähettämisessä sähköpostilla? Minun lähetys ei mennyt perille kun Postmaster sen hylkäsi.
139. Ananias21.12.2022 klo 15:16
Pistiköhän Aulis ruudussa L12 kompiaisen vai väriliidun imeskeltäväksi?
140. Riku22.12.2022 klo 12:38
Jaska(128) kommenttisi oli raikas. Annan sille arvoa. Lopullisuudesta en ole suinkaan päättänyt.Jatkossa tyydyn keskustelemaan Lehto-tuntijain kanssa toisin tavoin.
Aslakki(129) Mantan vuosikerran voitin toista vuotta sitten ja Pelikaaneja ratkon silloin tällöin. Kummatkin ristikkovihot ovat ' ykkösluokkaa' Lehtoon verrattuna aik. main. vihjesanojen runsauteen. Jk(132) Kenetköhän luulet kuvassa olevan? Uskon ' pystyjen' olevan oikein. Silloin poikanen liittyy Jordanian kuningashierarkiaan.
J6:n ratkaisusanaa odotellessa kertaan aikaisemmin tekstaamani toivomukset.
141. lapatossu22.12.2022 klo 13:09
Riku, eihän tuon niminen Jordanialainenkaan kuningas hyvis ollut, mutta itse uskon Jiikoon tavoin, että tämä on lapsonen on tunnettu pahis naapurimaasta. Ratkaisuun se ei kuitenkaan vaikuta.
142. Eikka22.12.2022 klo 13:22
Voihan tuon tarkistaa googlesta, ettei tarvitse turhaan spekuloida. Ensimmäisenä osumana tuli ko. kuva. Ei siis jordanialainen.
143. lapatossu22.12.2022 klo 15:03
Kas vaan. Yritin kyllä löytää kuvan, kun asiasta oli ensimmäisen kerran puhetta, mutta google palautti silloin vain vanhempia henkilöitä ja jos yritinkin kysyä lasta, niin tuloksissa oli ihan muita lapsia
144. lapatossu22.12.2022 klo 15:07
Ahaa! Hakuun pitää laittaa 'baby' niin johan löytyy. Google ei siis lasta käännä.
145. Eikka22.12.2022 klo 15:08
Lainaus: 143. lapatossu 22.12.2022 klo 15:03
Kas vaan. Yritin kyllä löytää kuvan, kun asiasta oli ensimmäisen kerran puhetta, mutta google palautti silloin vain vanhempia henkilöitä ja jos yritinkin kysyä lasta, niin tuloksissa oli ihan muita lapsia

Laitoin koko nimen ja perään ”as child”. Toimii varmaan kaikkien muidenkin lapsikuvien kohdalla.
146. Riku30.12.2022 klo 11:01
Hyvät ratkojaystävät! Palaan vielä tälle kommenttipalstalle, vaikka taisin toisin luvata. Kuva ABC13-15 on tai oli Hussein. En vaan maininnut kumpi, Irakin vai Jordanian. Samannäköisiä arabipojat lienee. Sitten naiskuva H16. Kehtaan väittää kasvopuolikkaan esittävän kirj. Leena Lehtolaista, ei ketään Liinaa, kuta Lehto tarjoaa. Silloin tuo apea tarkoittanee maseaa - m ja ratkaisusana on ASEA, ei ASIA. Kun pohdin ja kyselin vihjeen isossa koulussa ratkaisusanaa, en voinut uskoa vihjekuvan esittävän apinaa(uakari). Mielestäni Lehto oli HUOLIMATON ko. ristikkoa laatiessaan. Ratkaisurikasta Tulevaa Vuotta!
147. Eikka30.12.2022 klo 11:38
Riku, muuten hyvä tarina, mutta LEENA tuossa tänään julkaistussa ratkaisussa lukeekin… Olisi tietysti käyttäjäystävällisempää, jos ratkaisut eivät olisi käsin ruutupaperille tuherrettuja.
148. Jiikoo30.12.2022 klo 11:59
Riku, ABC13–15 on Irakin Saddam Hussein, eikös vain?

https://de.wikipedia.org/wiki/Datei:Saddam_in_chil dhood.jpg

Jordanian pitkäaikainen kuningas Hussein ei taida leimallisesti kuulua tämän ristikon pahiksiin. Hänen harrastuksiinsa kuului mm. radioamatööritoiminta, kutsumerkki eli asematunnus taisi olla JY1A. Monella suomalaisamatöörilläkin on QSL- eli kuittauskortti henkilökohtaisesti hänen kanssaan pidetystä radioyhteydestä. Kohtasi myös kuolemansa imusolmukesyövän eikä langetetun kuolemantuomion kautta kuten Saddam-kaimansa.

Leena Lehtolaisen kuvasta on saatu LEENA, julkaistun ratkaisun E-kirjaimet vain ovat kovin kapoiset. Olkoon se sitten vaikka huolimattomuutta... Minun rilleilläni E on kuitenkin E eikä I.

Hyvää uutta vuotta!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *