KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3221

10192. HS 3221

lapatossu1.7.2022 klo 08:55
Mainio ristikko taas. Pikkuisen pettynyt olen siihen, että pääkuvan taulun pallomäärä ei vastaa annettuja hintoja, eikä sitä mitenkään noteerattu ristikossa, mutta eihän sitä kaikkea voi saada. :)
Vasemmassa yläkulmassa minulla on jotain pikku häikkää, mutta eiköhän selvinne pienellä jatkomietinnällä.
2. Jiikoo1.7.2022 klo 09:41

Välineurheiluksi meni, tavan mukaan. Ratkojissa tuoreita täsmäapuja riittämiin. Yhtä piilokirjainta vajaa on vielä ja vihjekuvan A1 töllöstä pakkaa pukkaamaan sanaa, joka päättyy epäkelpoon kirjaimeen. Mutta olipahan taas rattoisaa tekemistä perjantaiaamun täytteeksi.
3. Uusi1.7.2022 klo 10:29
Minullakin A 1 viimeinen kirjain mietityttää. Ja myös pääkuvan laskutoimitus, josta olisin odottanut jonkun ratkaisusanan.
4. kaplas1.7.2022 klo 11:11
Mukiinmenevä!
5. Amatööri1.7.2022 klo 13:01
Ilman parempaa vaihtoehtoa laittaisin A1 aikamuotoilmaisuna sen, mitä tuonnäköinen laite teki aikansa. (Usein
olen toki vääriä ehdotellutkin.) S20 kuvasta en ymmärrä mitään, joten piilokirjain toistaiseksi auki.
6. Uusi1.7.2022 klo 14:13
Imperfekti minullakin on A 1. Ja S 20 kaikille tärkeä.
7. Heppu1.7.2022 klo 14:25
Eipä herätä suuria intohimoja. Olikohan ainoa virhe taulun hinnoittelussa? Verestä paras harhautus? Tampereen kulkuväylä ei ollut vielä Ratkojissa!
8. Heppu1.7.2022 klo 14:26
Jaa noh. Kai A1 voi pitää virheenä?
9. Tuulitukka1.7.2022 klo 15:26
Vähän apukeinoin melkein täynnä. ST 1 tökkii. On täysin himmeä. Se, mikä meinaa tulla, ei kuitenkaan saa vahvistusta lähes näkymättömästä kuvasta.
10. Artsi1.7.2022 klo 16:01
Minullakin tökki 1A (A1) vihjeen vuoksi. Laitoin imperfekti muodossa loppujen lopuksi. En tunnista 5A (A5) tummatukkaista naista. Luulen, että on näyttelijä.
11. vintilä1.7.2022 klo 16:20
Lainaus: 9. Tuulitukka 1.7.2022 klo 15:26
Vähän apukeinoin melkein täynnä. ST 1 tökkii. On täysin himmeä. Se, mikä meinaa tulla, ei kuitenkaan saa vahvistusta lähes näkymättömästä kuvasta.

Kuvassa näkyy mielestäni ykkönen ja kaksi nollaa osittain.
12. Tuuitukka1.7.2022 klo 17:25
Kiitos Vintilä. Sitten kyllä tuleva sana sopiikin.
13. Artsi1.7.2022 klo 17:40
10. Artsi. Nyt hiffasin kuka on vihjeen 5A henkilö.
14. kaplas1.7.2022 klo 18:22
Jostain syystä yläoikean leskijuttu ei tahdo selvitä.
15. Evastiina1.7.2022 klo 18:45
Hei, onko A 12 tunnistettava vai onko kyseessä jokin yleissana?
16. Jiikoo1.7.2022 klo 18:50
Lainaus: 14. kaplas 1.7.2022 klo 18:22
Jostain syystä yläoikean leskijuttu ei tahdo selvitä.

Raamatullisia juttuja, luulisimmatusti.
17. Artsi1.7.2022 klo 18:54
15. Evaatiina. On hyvinkin tunnistettavissa. Huomio, että henkilö näkyy osittain. Muoto seikka tärkeää.
18. Ristoreipas1.7.2022 klo 19:00
Eräänkin vihjeen ratkaisu oli lisätty ratkojiin eilen. Ymmärränkö oikein, että laatija on lisännyt ratkaisun ratkojiin? Jos näin, onko siis sanaristikoiden ratkomisen nykyään tarkoituskin tapahtua lunttaamalla sanoja internetistä ja nimenomaan ratkojista? Ja vastaavasti laatija laatii etsimällä sopivia sanoja internetistä ja ratkojista, ja lisää sanat jälkimmäiseen jos ne sieltä puuttuvat, koska eihän sanaa pelkän vihjeen perusteella helposti keksi?
Toivottavasti olen käsittänyt väärin.
19. Jiikoo1.7.2022 klo 19:03
Lainaus: 5. Amatööri 1.7.2022 klo 13:01
Ilman parempaa vaihtoehtoa laittaisin A1 aikamuotoilmaisuna sen, mitä tuonnäköinen laite teki aikansa.

Niinpä. Vierastan silti ratkaisusanaa, joka ei ole verbi perusmuodossaan (infinitiivissä) eikä myöskään edusta toista sanaluokkaa perusmuodossa. Esimerkiksi SYÖTTI minulle kelpaisi syöttää-verbin taivutusmuotona, jolla substantiiviksi miellettynä voi myös onkia kaloja. Tässä tapauksessa olen ymmälläni.
20. lapatossu1.7.2022 klo 19:05
Ristoreipas, epäilin aiemmin samaa, mutta sitten tapahtui se, että "eilisen" lisäyksen tehnyt oli lisännyt väärän vastauksen. Eli, se on vain joku, joka ratkoo ristikon verkossa torstain puolella.
21. Evastiina1.7.2022 klo 19:13
Ketuttaa, mutten tunne tyyppiä en oikein enkä väärinpäin katsottuna. Onko suomalainen henkilö vai onko kyseessä jokin fiktiivinen tyyppi
22. Artsi1.7.2022 klo 19:15
21. Evastiina. Hyvin tunne suomalainen ja oikein päin katsottuna.
23. Artsi1.7.2022 klo 19:18
22. Artsi. Minun lait pätkii. Siis tunnettu suomalainen jne…
24. Ristoreipas1.7.2022 klo 19:19
lapatossu, ahaa näitä voi ratkoa siis netissä jo aiemmin! Kiitos vastauksesta, onneksi olin väärässä!
25. kaplas1.7.2022 klo 19:23
Jiikoo(16), niinpä. Eli siis ei niitä nerokkaimpia...
26. Elva1.7.2022 klo 19:42
Evastiina, tässä täysi kuva runollisesta daamista. https://aijaa.com/n3o4m2
27. Evastiina1.7.2022 klo 20:09
Kiitos tuhannesti. Nimi on tuttu ja sopii, mutten vaan osannut ajatella, kun on ikäänkuin yksi kirjain liikaa…en siis ole runollinen????. Tämä kuva on paljon parempi. Suhina Lempi tuli Hesarin kuvasta mieleen.
28. Jiikoo1.7.2022 klo 21:38
Lainaus: 27. Evastiina 1.7.2022 klo 20:09
Kiitos tuhannesti. Nimi on tuttu ja sopii, mutten vaan osannut ajatella, kun on ikäänkuin yksi kirjain liikaa…

Ristikkoparadoksihan tämä: kun kuvasta puuttuu jotain, tulee ratkaisusanaan vastaavasti jotain lisää. Ihan meinaa minullakin ymmärrys kuormittua. Suomen kieli on sijamuotojen juhlaa!

Tuosta vihjeestä tuli mieleen, että joskus tulevaisuudessa varmaan näemme vähän typistetyssä harmaasävykuvassa Hectorin, josta pitäisi löytää ratkaisusanaksi ------. Ellei tällaista sitten liene jo nähtykin?
29. kaplas1.7.2022 klo 21:55
Hauska esimerkki tuo Hector!
Ja jos vielä värillisiin ruutuihin...
30. tschau1.7.2022 klo 23:08
En pidä noista kuvalinkeistä mitä Elva (26) tänne usein laittaa. Ei tarvitse paljonkaan osaamista sen jälkeen, että saa kuvaan nimenkin. Voilà!
Niille jotka eivät vain osaa tai viitsi etsiä, niin katsoin juuri ratkojista, että sinne on jo eilen laitettu mm.
R1 Stokkan
N3 Canto
K10 Axleyn filmi
I18 Albert
L19 Daniela
Että olkaa hyvät! Tuntuu varmaan hyvältä, kun saatte ristikon täyteen.
31. O1.7.2022 klo 23:29
Kaikki kiitos Elvalle !
Välität empatiaa.
32. Rr2.7.2022 klo 09:59
Vinkkiä kuvaan F10? En tunnista.
33. TTH2.7.2022 klo 11:01
Tuskinpa pallojen määrä on laatijan moka, vaan taulunmyyjän myyntikikka. Sitä ei ehkä ostaja huomaisi, mariseva ratkoja vain. Luulisin...
34. Jondalar2.7.2022 klo 11:05
Samaa mieltä.
35. lapatossu2.7.2022 klo 11:36
Lainaus: 33. TTH 2.7.2022 klo 11:01
Tuskinpa pallojen määrä on laatijan moka, vaan taulunmyyjän myyntikikka. Sitä ei ehkä ostaja huomaisi, mariseva ratkoja vain. Luulisin...
---
Myyntikikka on hinta/pallo. Ja odotin siis vain, että virhe huomioitaisiin harmaissa. Enkä minä marise asiasta.
Mutta jos olo tuntuu tyhmältä, kun ei itse huomannut asiaa, niin ei se mitään. Eihän kaikkea voi huomata.
36. TTH2.7.2022 klo 12:11
Sorry. Turhaa näykkimistä multakin. ;-(
37. Jaskari2.7.2022 klo 15:07
A1 saattaa vihjeen antaa töllön päällä oleva antenni, sitä aikaa.
38. Vasta-alkaja2.7.2022 klo 16:52
Hyvä tschau (30),
On hienoa, että osaat kaikki ilman apuja. Ja koska et pidä siitä, että muita autetaan, kiellät sen.
Sanaristikkojen ratkojia on kuitenkin eri tasoisia. Osa jopa ihan aloittelijoita, jotka näiden apujen kanssa saavat onnistumisen kokemuksia ja oppivat teiltä konkareilta. Kiitos heille!
Taitavat osaajat voivat ylpeinä jättää katsomatta nuo (väärään aikaan) Ratkojiin ilmestyvät sanat.
39. Jontte2.7.2022 klo 17:07
Vasta-alkaja. Olen samaa mieltä. Ilman apuja ei tämäkään ristikko olisi minulla valmis. Nyt on ja siitä hyvä mieli. Kiitoksia vaan avuille.
40. PM2.7.2022 klo 19:40
Leppoisasti kiirehtimättä ratkoen tämä täyttyi hetki sitten. Oli mielestäni tyypillinen laatijansa tuotos hyvinen ja vähemmän hyvine piirteineen, plussapuolella selkeät ilmaisut harmailla pystyriveillä pääkuvasta. Hieman huumoriakin tai myyjän juonittelua mukana. Melko paljon kuitenkin harvoin esiintyviä erisnimiä, onneksi ei rykelminä. Pääsinkin avuitta päätyyn asti, muutamin "valistunein arvauksin". Niistä tarkistuksissa paljastui kaksi väärää (piilo)kirjainta.
Minua ei yhtään kiusaa ratkojat.fi-sivuille joidenkin mielestä liian varhain tulevat vihjeet. Sivuiltahan voi pysytellä poissa niin pitkään kuin haluaa ratkoa omin neuvoin.
41. Tarkkananyt2.7.2022 klo 20:59
Lainaus: 30. tschau 1.7.2022 klo 23:08
"En pidä noista kuvalinkeistä mitä Elva (26) tänne usein laittaa. Ei tarvitse paljonkaan osaamista sen jälkeen, että saa kuvaan nimenkin. Voilà!
Että olkaa hyvät! Tuntuu varmaan hyvältä, kun saatte ristikon täyteen."

---
Ainahan se tuntuu hyvältä, kun saa ristikkonsa täyteen! Jotkin "kovis"-tyyppiset ristikot ovat sellaisia, että ratkaisut löytyvät omasta päästä, ei tarvitse hakukoneita käyttää. Toisissa tarvii, kun on kosolti ulkomaisia henkilönimiä, paikkakuntia tms.

Kenenkään ei ole pakko noita annettuja kuvalinkkejä avata ja sieltä liian helpolla ratkaisuja katsoa.Eikä etenkään Ratkojiin ole kenenkään pakkoa itse mennä, vaikka muut menisivät.

Sanaristikot ja niiden ratkonta nyt ovat kuitenkin tähän nykyiseen 2022 vuoden malliinsa mennyt ja kehittynyt. Netti on ihan eri tavalla mukana, kuin oli vaikka 2002, jolloin netti silloinkin oli jo vahvasti olemassa. Kelloa ei saa takaisinpäin.

Tuskinpa Ratkojissa lakkaa ilmestymästä edes Palkintoristikoiden vastaussanoja jatkossakaan. Ei vaikka tuossa palvelussa sitä hurskaasti toivotaan.

Ehkä jo ristikonteolla elantonsa hankkiva Sanaris Oy päättää ostaa Ratkojat itselleen, niin silloin he tietysti voivat rajoittaa sen palvelun sellaiseksi kuin haluavat.
42. Elva3.7.2022 klo 00:20
Luin äsken motkotukset vihjeistäni ja kuvista, jotka muka auttavat ratkojia liian kanssa.

Ensinnäkin kuvani ovat melkein pelkästään samat kuin ristikossa olevat kuvat, vähän selvemmät vain, mikä on mielestäni kohtuullinen apu. Toiseksi annan vihjeitä vain pyydettäessä, ja pyrkimyksenä on että ne eivät olisi liian helppoja. Eivätkä ne mielestäni vaikeusasteeltaan poikkea muiden antamista vastaavista.

Ymmärrän että ne saattavat ärsyttää joitakuita, ja ehkä on ihan terveellistä yrittää ratkoa omin voimin.
43. Tarkkananyt3.7.2022 klo 01:26
Tämä keskustelupalsta lienee ainakin 30 v. vanha. Vai tietääkö joku tarkasti kuinka kauan? Joka ikisenä vuotena täällä on napistu, että joku antoi nyt liian paljon ja liian selkeitä vinkkejä.

Kaikillahan ei ole tietoteknisiä taitoja osata jonkin 9x9 mm kokoisen, vaillinaisen, ja kovasti rasteroidun kuvan perusteella hakea kyseistä henkilöä netistä.
Itse en pidä paremman kuvalinkin antamista Ristikoiden Maailmanliiton sääntöjen vastaisena tai muutenkaan liian suurena vinkkinä. Pakko ei ole kenenkään kaikkia linkkejä klikkailla. Ja mitä sitten, jos joku muu sitä linkkiä klikkaa?.

Jos ulkomaisen nimen ratkaisusanassa on 1...2 piilokirjainta, niin juuri se oikea kuva olisi kuitenkin löydyttävä, tai muuten ei saa oikeata ratkaisua ristikkoon.
44. Ylläpito3.7.2022 klo 07:50
Ikää 19,5 vuotta.
45. Pike3.7.2022 klo 09:43
Samaa mieltä kuin tschau (30) lisättynä vielä saman tyypin kaikilla kaikilla muilla joka ristikon päsmäröinneillä.
46. yksi lisää3.7.2022 klo 09:59
Vaikea ymmärtää vihjesanaa "päsmäröinti", Pike (45)
47. Pike3.7.2022 klo 10:10
Etsipä sen sanan kaikki merkitykset, jos osaat!
48. Ylläpito3.7.2022 klo 10:10
Elva ei päsmäröi. Elva on muutenkin Ylläpidon suojeluksessa. Hän on aina ystävällinen.
49. Pike3.7.2022 klo 10:10
Ymmärryksesi voi hiukkasen lisääntyä!
50. Pike3.7.2022 klo 10:13
Edellinen tarkoitettu nim. "yksi lisää", vaikka sama taitaa sopia myös Ylläpidolle.
51. Heppu3.7.2022 klo 10:40
Ei ristikkokulttuurista enää mitenkään saa nettiapuja pois. Enkä ymmärrä tschaun ja Piken kaltaisia tiukkapipoja. Keneltä se on pois jos toinenkin saa ristikkoa täytettyä. Käykää kurkkaamassa New York Timesin ristikot ja pelit tehtäviä. Heti kun ne julkaistaan , päivittäin, pompahtaa valtava määrä vihjeitä, vinkkejä ja suoria ratkaisuja nettiin. Voi pähkäillä yksin tai hakea apua eikä kukaan valita. Your choice.
52. seitenvitonen3.7.2022 klo 11:57
Mitä yhtäläisyyttä on nimimerkeillä Anna H, Asta, Eki , HT?: Kal
annah asta tule
eki ht i (Tuttu vaiva, Väite pitää paikkansa. koettu on. Nimimerkki pelaajalle: viisitoista vuotta sitten valitsin tämän nimimerkin. On tullut aika vaihtaa, ja poistua tältä palstalta. Euron kysymys: mikä on seuraava nimimekkini? Tulen kaipaamaan teitä kaikkia : otv.aa. ej.loa tuffaa Porist. pelaajaa, joka aina sai hyvälle tuulelle, y.m.. Mutta onhan jäljellä Jondalar, iso S. y.m. TJV.lle ja nimimerkki O.lle: kiitos. (TJV: kerrotko kuka oot).Tulen täyttämään ristikoita, ja seuraamaan keskusteluja jatkossakin Eläkää kauan!
53. kaplas3.7.2022 klo 12:05
Elvaa kannatetaan!
54. Ylläpito3.7.2022 klo 12:18
Kielosen päsmäröinti-määritelmä on ilmeisesti vajavainen.
55. Lempi3.7.2022 klo 12:48
Lainaus: 48. Ylläpito 3.7.2022 klo 10:10
"Elva ei päsmäröi. Elva on muutenkin Ylläpidon suojeluksessa. Hän on aina ystävällinen."

Taitaa olla Ylläpidolla ja Elvalla kiihkeä suhde!!
Onneksi olkoon kesäpariskunnalle:-)
56. Lempi3.7.2022 klo 12:51
Lainaus: 52. seitenvitonen 3.7.2022 klo 11:57
" On tullut aika vaihtaa, ja poistua tältä palstalta. Euron kysymys: mikä on seuraava nimimekkini?"

--
Arvaan että Ysikymppinen.
Ottaisin sen euron palkkioni mieluusti pankkisiirtona. Jää silloin todiste tästäkin veikkausvoitostani.
57. Lempi3.7.2022 klo 12:58
Lainaus: 51. Heppu 3.7.2022 klo 10:40
"Käykää kurkkaamassa New York Timesin ristikot ja pelit tehtäviä. Heti kun ne julkaistaan , päivittäin, pompahtaa valtava määrä vihjeitä, vinkkejä ja suoria ratkaisuja nettiin. Voi pähkäillä yksin tai hakea apua eikä kukaan valita. Your choice."

--
Taitaa edellyttää lehtitilausta, ennen kuin pääsee kokeilemaan.
https://www.nytimes.com/crosswords
Olisi ollut mukava vilkaista, kuinka isot, kansainväliset spoilerit pilaa nettiin laittamillaan vinkeillä ilon pois kaikilta muilta ratkojilta. Tämä on yleismaailmallinen ja laaja ongelma. Internetti toi sen pysyväksi vaivaksi perinteisemmille ristikon ratkojille.
58. pelaaja3.7.2022 klo 13:00
Seitenvitonen, voi että olenkin kauan joutunut odottelemaan ristikkokuulumisiasi! Ei ole meinannut sen takia mistään tulla mitään. Nyt taas kelpaa. Onnea meille ja eletään hurjasti!
59. Lempi3.7.2022 klo 13:02
Lainaus: 44. Ylläpito 3.7.2022 klo 07:50
"Ikää 19,5 vuotta."

--
Siis tämän palstan ikä 19,5 vuottako, olisi perustettu v. 2003?

Onkohan ensi tammikuulla tulossa mitään juhlallisuuksia tänne, kun palsta pääsee täysikasvuiseen miehen, taikka naisen ikään?
60. Ylläpito3.7.2022 klo 13:07
Maaliskuun alussa 2023 tulee 20 vuotta. Voidaan miettiä juhlallisuuksia.
61. Jondalar3.7.2022 klo 14:05








Täällä muodostuu helposti ystäväpiirejä sellaisten keskustelijoiden kesken, jotka tykkäävät toisistaan. Silloin
tunnetaan luottamusta ja ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan. Moni voisi luetella pitkän listan mukavista ihmisistä.

Elva on empaattinen ja sympaattinen, taitava ja fiksu keskustelija. Samaa voi sanoa pelaajasta.

Onnittelut seitenvitoselle syntymäpäivän johdosta! Tuohon ikään muutkin haaveilevat yltävänsä...
62. lapatossu3.7.2022 klo 14:07
Lainaus: 57. Lempi 3.7.2022 klo 12:58

Taitaa edellyttää lehtitilausta, ennen kuin pääsee kokeilemaan.
https://www.nytimes.com/crosswords
Olisi ollut mukava vilkaista, kuinka isot, kansainväliset spoilerit pilaa nettiin laittamillaan vinkeillä ilon pois kaikilta muilta ratkojilta. Tämä on yleismaailmallinen ja laaja ongelma. Internetti toi sen pysyväksi vaivaksi perinteisemmille ristikon ratkojille.
---
Älypuhelimeen saa äppiksen Daily Themed Crossword -pääsee ratkomaan englanninkielisiä ihan ilmaiseksi. Ovat kyllä aika helppoja
63. tschau3.7.2022 klo 14:19
Kommenttini (30) on täällä aiheuttanut keskustelua. Olisiko puolustuksen puheenvuoro? Kenenkään ei ole PAKKO tulla tälle foorumille, saati avata linkkejä, eikä varsinkaan mennä ratkojiin katsomaan muiden sinne laittamia valmiita sanoja. En tee niin itsekään, kunnes vasta kun olen omin avuin saanut ristikon valmiiksi. Piste. Sen jälkeen on hauska katsoa, mistä täällä keskustellaan sekä katsoa esim. joku Intian kylä ratkojista, onko se sama, mihin itse olin päätynyt. En kiellä ketään käyttämästä apuja, kuinka voisinkaan?

Mutta se pointti on, että nämä HS-ristikot ovat palkintoristikoita! Harmittaa kuin pientä oravaa, kun olen ennen muita saanut valmista (kuten kesäkuun kk-liitteen) ja sitten Joukkovoima ja Ylläpito saavat sen lopulta ratkaistuksi. Sitten kaikki vuodetaan ratkojiin ja kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset voivat meilata ristikkonsa. Näin mahdollisuuteni arvonnassa vähenee eli se ON minulta pois. Olenkin voittanut vain 4 kertaa kalenterivuoden aikana.

On tekopyhää kieltää suorat vihjeet foorumilla, kun niitä kuitenkin esiintyy. Lisäksi kuvalinkistä saa yhdellä klikkauksella selville nimenkin. Ratkojat se vasta tekopyhä onkin; kieltää säännöissään suorat ratkaisut ennen palkintoristikoiden viimeistä jättöpäivää, eikä tee mitään, vaikka ne ilmestyvät sinne jo ennen printtilehden julkaisua.

Ymmärrän aloittelijoiden kaipaaman avun, aloitin itsekin vasta reilut 2 v sitten. Vuoden verran opettelin ja katsoin oikeat ristikot 3 vk päästä. Sitten uskaltauduin lähettämään vastauksiani. Enkä enää koe mitään iloa, jos en ole sitä omin avuin tehnyt. Ne eivät valmistu aamukahvin aikaan, vaan niihin menee tunteja, joskus päiv(i)ä ja googlessa joutuu kokeilemaan välillä lähes kaikilla kirjaimilla mm. piilokirjaimia. Mutta se tunne on ihan eri kuin katsoa jonkun muun valmiita ratkaisuja. Varokaa vain utamit, näin voi käydä teillekin! Ristikot itsessään ovat mukava asia ja niitä voi kukin “ratkoa” tavallaan ja kyvyillään sekä niitä on myös eri vaikeusasteisia.

Kiitos Pikelle ymmärryksestä tiukkapipoa kohtaan.
64. Pike3.7.2022 klo 14:50
tschau, olen taaskin samaa mieltä. Minuakin harmittavat suunnattomasti nämä Ratkojien vapaamatkustajat ja tällä sivustolla vinkkejä/kuvia auliisti jakelevat suosion kerjääjät. Tschau, olet ihana! Olet niitä harvoja, jotka uskaltavat sanoa sanottavansa suoraan näille paljastelijoille. On todella paljon ratkojia, jotka ajattelevat samoin kuin sinä!
65. Tuu3.7.2022 klo 16:48
Toivon pikku vihjettä kuvasta V19. Kuka hän lie?
66. kaplas3.7.2022 klo 17:06
Minusta tuo yo. vihjeistyskeskustelu on ihan tyhjänpäiväistä ja turhaa...
67. Pike3.7.2022 klo 17:21
Tuu, ei yhtään piilokirjainta sanassa, Onko sinulla siis 5 pystysuoraa sanaa tyhjinä? Voi herranjestas, pikku vihje ei taida auttaa, jos olet noin tietämätön. Ja kaplas, sinä taidat ratkoa ristikkosi Ratkojista ja tämän palstan vihjeiden avulla. Häpeäisit!
68. Pike3.7.2022 klo 17:23
Tuu, Elva varmaan lähettää kohta suurennetun kuvan ko. tyypistä, mutta epälenpä, ettet tunnista siitäkään.
69. Tuu3.7.2022 klo 17:25
Löysin varmistuksen heti pyydettyäni vihjettä, näinkin Ratkojat auttaa! Kiva, kun on Ratkojat, tietämätön on iloinen!
70. Pike3.7.2022 klo 17:37
Tietämättömien ei pitäisi yrittääkään ratkoa näitä ristikoita.
71. kaplas3.7.2022 klo 18:31
Naurattaa nuo Piken epätoivoiset provosointiyritykset!:-)
72. Lempi3.7.2022 klo 19:19
Lainaus: 70. Pike 3.7.2022 klo 17:37
"Tietämättömien ei pitäisi yrittääkään ratkoa näitä ristikoita."

--
Tää olis aika tylsä palsta, jos täällä olis pelkästään Tietäjiä paikalla.

Kaikki hienovaraisesti vihjaillen tuputtaisi vinkkejä erilaisiin hankaliin kuva-arvoituksiin. Mutta ketään ei kiinnosta pätkääkään kuunnella tai lukea, koska kaikki muutkin ovat jo saaneet ristikkonsa ratkottua.

Itse annan suuren arvon juuri palstaa elävöittäville tietämättömille. Heille jotka eivät jostakin kuvasöheröstä tunnista bhutanilaismiehen kasvoja, tai eivät ulkomuistista muista läheskään kaikkia Intian kauppaloita nimeltä.

Ilman tietämättömiä tämä palsta olisi kuollut, dead. Ei päästäis kukaan mukaan palstan 20-vuotisjuhliin saakka ensi maaliskuulle. Niistä on tulossa oikein juhlien juhlat! Tietäjiäkin kutsutaan mukaan, jos osaavat käyttäytyä kunnollisesti ja arvokkaasti sinne saakka. Pike on nyt ihan siinä kinthaalla, että kolahtaako kutsua.
73. Lempi3.7.2022 klo 19:33
Lainaus: 63. tschau 3.7.2022 klo 14:19
" En tee niin itsekään, kunnes vasta kun olen omin avuin saanut ristikon valmiiksi. Piste."

-- Minusta kunnolla omanarvontuntoisen ei pitäisi katsoa sieltä ikinä mitään. Lähettää vaan omien aivojensa jälkeisen ratkaistun ristikon sellaisenaan arvontaan, ja toivoo parasta. Sentään niin selväsanaisesti koko saitti ja sen käyttäjäkunta tuli edellä kritisoitiua.

" Ratkojat se vasta tekopyhä onkin; kieltää säännöissään suorat ratkaisut ennen palkintoristikoiden viimeistä jättöpäivää, eikä tee mitään, vaikka ne ilmestyvät sinne jo ennen printtilehden julkaisua."

-- Siitä tekopyhyydestä... kts. yllä. Muutenkin, teknisesti aivan mahdotonta hommaa koetat sälyttää Ratkojat-saitin niskoille nyt. Eihän ne siellä voi mitenkään tietää, minkä lehden ristikkoon tänäänkin tulleet vihjeet oikein liittyvät. Täys mahdottomuus seuloa mitään tämän päivän "liian aikaisin" annetuista uusista sanavinkeistä sieltä pois.
74. Kuukkeli3.7.2022 klo 20:01
Lainaus: tschau 63. "Mutta se pointti on, että nämä HS-ristikot ovat palkintoristikoita! Harmittaa kuin pientä oravaa, kun olen ennen muita saanut valmista (kuten kesäkuun kk-liitteen) ja sitten Joukkovoima ja Ylläpito saavat sen lopulta ratkaistuksi. Sitten kaikki vuodetaan ratkojiin ja kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset voivat meilata ristikkonsa. Näin mahdollisuuteni arvonnassa vähenee eli se ON minulta pois. Olenkin voittanut vain 4 kertaa kalenterivuoden aikana."

Itse en ole ikinä lähettänyt ratkaisuani arvontaan (enkä tule lähettämään vastaisuudessakaan), teen näitä vain omaksi ilokseni, en rahan takia. Näin ollen ei haitanne, vaikka käytän apuja ratkaisuissani, ne auttavat, kun tilanne alkaa liikaa jumittaa.
75. Jukkis3.7.2022 klo 20:39
Lainaus: 63. tschau 3.7.2022 klo 14:19
"Olenkin voittanut vain 4 kertaa kalenterivuoden aikana."
______________________________________________

Voi ei, sympatiaa täältä. Mä lähetän kaksi ratkaisua joka viikko ja voitto viimeksi v. 2019.
76. PM3.7.2022 klo 21:11
Raha ei ole ratkonnan keskeinen motiivi minullakaan. Arpaonnea on kuitenkin ollut, kohdalleni on osunut kaksi rahapalkintoa ristisanatehtävistä viimeisten 12 kk:n aikana, euroina kolminumeroinen luku. Toinen palkinnoista on HS:n perjantairistikosta.
77. Pike3.7.2022 klo 21:25
Kuukkeli (74) ynnä muut "omaksi iloksenne" ratkojat, tulette kuitenkin kärkkäästi tänne palstalle kyselemään ja etsiskelemään vastauksia/"vinkkejä" heti lehden ilmestymispäivänä. Miksette katso oikeita vastauksia sitten kun ne julkaistaan? Valehtelette julkeasti: "En ikinä lähetä ratkaisua nyt enkä tulevaisuudessakaan." Haistakaa...
78. tschau3.7.2022 klo 21:43
En tee näitä pelkästään rahan takia, sillä ovat ne mukavaa ajankuluakin. Mutta ei haittaa, että pystyy pienentämään Hesarin yli 500 euron vuosimaksua.

En yhtään yllättynyt, että juuri kaplas (66) kommentoi vihjeiden antamisen oikeutusta. Hänhän tuntuu olevan täysin riippuvainen tästä foorumista ja luultavasti ratkojistakin. Joko antaa tänne itse (turhia) neuvoja tai sitten anoo niitä. Hyvä esimerkki oli kesäkuun kk-liite, johon kaplas kirjoitti 29 (kaksikymmentäyhdeksän) kertaa! Kuka niin tekee? Alkuun olin vain huvittunut, mutta sitten aloin miettiä, miten tämä mies(/nainen/joku muu) oikeasti voi.
79. Jondalar3.7.2022 klo 21:56
Taitaa olla parasta jättää tämä palsta tschaun ja Piken keskustelualustaksi. Heillä näkyy synkkaavan.
80. kaplas3.7.2022 klo 21:59
Kiitos kysymästä, voin erittäin hyvin!
Tykkään kollektiivisesta tarjonnasta, myönnetään.
Vihjeiden anomiseni kyllä pani hymyilyttämään.
Ikäväksi meni tämä keskustelu..
81. kaplas3.7.2022 klo 22:12
Kollektiivisesta ratkonnasta
82. Virkku4.7.2022 klo 10:38
Jälleen ristikon postittamisvaihe käsillä. Askarruttamaan jäi vielä H5- vihjekuva. Täytyykö epäselvän kuvan mies tunnistaa. Kysymys on piilokirjaimesta. Järkevä sana tulisi ilman tunnistamistakin.
83. Amatööri4.7.2022 klo 10:40
Alle vuoden HS-harrastajana en taida saada kutsua palstan 20-vuotistapahtumaan, mutta voisin tulla ovelta
kurkistelemaan. Sidottakoon huoneen vastakkaisille seinille kiivaimmat vastapuolet, mistä saavat toisiaan sylkeä
riittävän ajan. Sitten siivotaan ja ryhdytään leppoisaan seurusteluun keventynein mielin.
Ja asiallistakin: Kuukausiristikon kulmassa on Aulis Lehto mainittu, mutta viikkoristikossa ei. Se ja edellinenkin
olivat minusta helpohkoja, ikäänkuin joku muu laatisi käyttäen Lehdon arkistoja, mutta erikoisemmat ja
humoristiset koukut puuttuvat. Kunhan vaan utamoin.
84. Heppu4.7.2022 klo 11:28
Luulin että rahan vuoksi ratkojat olisivat samanlaisia taruolentoja kuin Eikan anoppi. Mutta eipä näköjään. Kaikki kukat kukkikoon.
85. Jondalar4.7.2022 klo 14:19
Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia kuin eräs fiktiivinen henkilö. Sillä silloin ihmisten välinen kommunikointi olisi silkkaa pilkantekoa, halveksuntaa ja vähättelyä. Sapiskaa saisivat ikääntyneet, vammaiset, heikkonäköiset sekä he, jotka ratkaisevat muita hitaammin Hesarin ristikon. Ja pyytävät pientä vinkkiä. Jokainen luulisi olevansa kaikkia muita viisaampi ja ylivoimainen ykkönen varsinkin kieliopissa. Mahtaako sellaisia ihmisiä olla oikeasti olemassa? Maailmassa ei aina tiedä, mikä on unta ja mikä totta.
86. kaplas4.7.2022 klo 14:27
Amatööri, haamukirjoittaja minullakin joskus käynyt mielessä...
En niin väitä, mutta mielessä käynyt.
En tiedä, tokko tuo valtava asia olisikaan
87. Elva4.7.2022 klo 14:55
Virkku, tässä parempi kuva, ehkä siinä vastaus. https://aijaa.com/71RzXk
88. Virkku4.7.2022 klo 16:35
Kiitos Elva ( taas) ! "aijaa" auttoi. Hesarin typistetystä suttuisesta pikkukuvasta en saanut riittävää selvyyttä.
89. nynne4.7.2022 klo 16:42
Aiemmin HS ristikossa kysyttiin monikkomuodossa Tampereen kulkuneuvoa, ristikkoon tuli väärä sana eli kaksi tai useampi kulkuneuvoa tamperlaisittain on NYNNE .
90. Pike4.7.2022 klo 16:45
Elva päivystää täällä vuorokauden ympäri
91. Pike4.7.2022 klo 16:46
Ja juna on nykyään JOSSE joka puolella Suomea, samoin kuin posti.
92. tschau4.7.2022 klo 20:04
Taitaa olla parasta jättää tämä palsta Jondalarin ja kaplasin keskustelualustaksi. Heillä näkyy synkkaavan :-)

Alkuperäinen kommenttini (30) oli vain, että en pidä suorien ratkaisusanojen antamisesta, enkä kuvalinkeistä. Luulisi useimpien osaavan osoittaa kuvalinkin kuvaa hiiren oikealla painikkeella. Siitä “etsi kuvaa internetistä” ja saa yleensä heti ensimmäisestä kuvasta NIMEN, koska kuva on sama kuin ristikossa. Tämä ohje ainakin Microsoftin Edge selaimella. En ala IT-tueksi muilla selaimilla.

Mutta tämä on Ylläpidon mielestä ok, jopa KIITETTÄVÄÄ toimintaa, kuten Kesäkuun kk-liitteen keskustelussa näimme: PÖnäkkä (78) lähettää kuvalinkin bulgarialaisesta poliitikosta ja Ylläpito (79) kuittaa: “Kiitos, näillä avuilla sujui kuvan haku! (ja nimen…)

Nyt Elvan kuvalinkki (87) oli hyväksyttävä, koska tällä kertaa ei haettukaan henkilön NIMEÄ, mutta jos olisi, niin kokeilkaa saisiko nimen tuosta kuvalinkistä yhdellä klikkauksella.
93. Ylläpito4.7.2022 klo 20:07
Tuossa oli kyse älyttömästä sanasta! Muuten olisi huono juttu.
94. kaplas4.7.2022 klo 20:53
Sopii!Minun puoleltani Jondalarin kanssa on aina ilo keskustella!
95. Tahvo4.7.2022 klo 21:11
Olisi kiva tietää, kuinka moni tänne kirjoittava ratkoja on saanut tämän ristikon täyteen ilman jotain apuvälinettä.
Ennen nettiä käytössä olivat tietosanakirjat, karttakirjat, sanakirjat, nykänen ym. Oli vähän nykyistä työläämpää.
Tällä palstalla vo tietysti väittää, että kaikki ratkasut tuli omasta pääkopasta ja edes nettiä jossain muodossa ei tarvinnut käyttää.
96. Tarkkananyt5.7.2022 klo 01:53
Lainaus: 95. Tahvo 4.7.2022 klo 21:11
"Olisi kiva tietää, kuinka moni tänne kirjoittava ratkoja on saanut tämän ristikon täyteen ilman jotain apuvälinettä."

------
Heti kun ristikoiden laatijat alkavat taas tehdä ristikoita niin että eivät käytä tietoteknisiä apuvälineitä, vaan pelkästään niitä karttakirjoja, Nykysuomen sanakirjaa jne. niin silloin ihmiset pystyy taas alkamaan ratkoa ristikoita ilman Googlea ja muita netin härpäkkeitä.
97. Tarkkananyt5.7.2022 klo 02:03
Lainaus: 92. tschau 4.7.2022 klo 20:04
"Mutta tämä on Ylläpidon mielestä ok, jopa KIITETTÄVÄÄ toimintaa, kuten Kesäkuun kk-liitteen keskustelussa näimme: PÖnäkkä (78) lähettää kuvalinkin bulgarialaisesta poliitikosta ja Ylläpito (79) kuittaa: “Kiitos, näillä avuilla sujui kuvan haku! (ja nimen…)"

------
Olet tuossa nyt ainakin pariin kertaan väärässä.

Ylläpito lähetti oman kommenttinsa koskemaan viestiä nro 75, jossa oli annettu tällainen vihje:"Ukkeli on bulgarialainen poliitikko".
YP ei siis tosiaankaan kiitellyt Aijaa-palveluun lähetettyä kuvavinkkiä.

Lisäksi HS-kesäkuun kuukausiliitteen keskustelussa kukaan keskustelijoista ei sanonut: "KIITETTÄVÄÄ toimintaa". Tuonkin kohdan olet keksinyt ihan itse.

Nää on loppujen lopuksi niin todella helppoa tarkistaa jälkeenpäin, että mitä on sanottu ja mitä ei ole sanottu.
98. Elva5.7.2022 klo 08:06
tschau, sinulla on monia järkeviä ja hyvin perusteltuja mielipiteitä kuvalinkeistä. Katsoin asiaa pelkästään siltä kannalta, että parannan heikkolaatuisten kuvien selkeyttä.

Siitä huolimatta etten lähettele ratkaisuja lehteen, minuakin harmittavat liian selvät vihjeet, joten tulen käyttämään enemmän harkintaa kuvienkin suhteen.
99. kaplas5.7.2022 klo 08:41
Samoin minä,pyrin rajoittamaan lähettämieni viestien määrän max 25kpl/saitti tästä lähtien.
(Humor!)
100. Jondalar5.7.2022 klo 09:45
tschau, miksi sinä kaplasta pilkkaat? Ei ole mitään järkevää syytä panetella ihmisiä, joista ei oikeasti tiedä mitään. Olen ymmärtänyt, että kaplas harrastaa mieluusti koviksien ratkomista ja on siis tässä hommassa erinomainen. Ehkä minuakin HS-ratkojana voi pitää jonkinlaisena konkarina, niin kauan olen tätä harrastanut (yli 40 vuotta ja 40 voittoa).

Tykkään siitä, että palstalla keskustellaan ystävällisesti ja toinen toistamme kunnioittaen. Mielipiteensä voi esittää hyvässä hengessä. Riitely ja pilkanteko ei ole järkevän ihmisen toimintaa. Ilkeyksistä tulee vain paha mieli ja huono olo. Ihmiset ovat kaikki erilaisia, joka on hyvä ottaa huomioon.
101. BRiku5.7.2022 klo 10:58
Eikö kukaan kommentoi G kuudesta alkavaa sanaa? En löydä sille merkitystä. ' Maitotytön ' täytynee olla oikein kuin myös äidin kotipaikka. Voisiko joku mainita mihin aiheryhmään main. kuva liittyy? Yhä enemmän jouduin käyttämään hakuvälineitä onnistuakseni. Olen kokolailla
varma, että jos ei ole ' manselainen', niin ei luultavasti tiedä tuollaista Tampereella olevan. Lehdon käyttämät nimet, kaimat, kylät, kartat ja epämääräiset piirrostöherrykset tulisi poistaa. Ellei laatija siihen suostu, vaihdettakoon tekijää. Lehto laatijana on aivan priimatasoa, kun otetaan mainitsemani seikat huomioon. Olen näitä Lehdon tuotteita ratkonut nelisenkymmentä vuotta ja voin harmikseni todeta niiden ajautuneen yhä arveluttavimmiksi eli kehnoiksi.
102. Luke5.7.2022 klo 11:07
BRiku(101)

G6 liittyy maastomuotoihin.
103. nymasi5.7.2022 klo 11:57
Minusta A5-6 kuvan henkilö näyttää ihan amerikkalaiselta näyttelijä-laulajalta, Judyn ja Vincentin tyttäreltä. Mutta sitten A1 kuvan aparaatista tulevasta pystysuorasta sanasta ei tule mitäään järkevää. Jos A 5-6 kuvassa olisi Mian sisko, silloin A1 ruutua kuvaava pystysuora sana voisi olla verbi imperfektissä,mutta- minusta kuvan henkilö ei ole tämä kyseinen Mian sisko.
104. Jiikoo5.7.2022 klo 13:13
nymasi, A5–6 on nähdäkseni suomalainen, 1940-luvun jälkipuoliskolla syntynyt näyttelijätär. Ihan mittava filmografia niin elokuvien kuin TV-tuotantojenkin puolella.
105. tschau5.7.2022 klo 13:22
Asiallinen kommentti Elvalta (98). Kiitos, että harkitset jatkossa enemmän Aijaa-kuvalinkkien lähettämistä. Kuten olen jankannut, en pidä siitä, että niistä saa yhdellä klikkauksella selville nimenkin. Toinen syy on, että ne linkit avaavat yhdellä klikkauksella myös pornokuvaston. Miten? En kerro, mutta etsivä löytää. En halua, että Aijaa-sivustoa tuetaan täällä. Mutta kuten on sanottu, ei ole PAKKO avata linkkejä.

Mutta lukekaa huolella Ylläpidon kommentti (93). Kuvalinkin ja nimen paljastaminen kesäkuun kk-liitteessä oli (ja tulee ilmeisesti olemaan) perusteltua vain ja koska “Tuossa oli kyse ÄLYTTÖMÄSTÄ sanasta!” Ja sitten vielä oleellisempi: “MUUTEN OLISI HUONO JUTTU.” (ISOT kirjaimet minun tehosteita!)

Tämä siis vastauksena minulle (92), kun koin, että Ylläpidon mielestä tuollainen toiminta on KIITETTÄVÄÄ, koska KIITTI siitä 3 min (tuon kesäkuun) kuvalinkin jälkeen. Uskokoon Tarkkananyt mitä haluaa, mutta minä en usko, että Ylläpito kiitti tuosta klo 10:35 lähetetystä linkittömästä viestistä, jonka jälkeen saapui vielä Jiikoon ja Eikan viestit. Ja vasta klo 11:28 havahtuisi siihen, ettei ole muistanut kiittää tunti sitten lähetetystä viestistä, vaan tekeekin sen (taas) heti 3 min linkkiviestiin reagoiden. Tästä kiisteleminen on turhaa. Oleellisin asia on edellisessä kappaleessa.
106. tschau5.7.2022 klo 13:23
Jiikoo (104), tuo on erinomainen esimerkki, miten voi antaa vihjeen paljastamatta nimeä.
107. Elva5.7.2022 klo 13:28
kaplas, en ymmärtänyt Humor!- pläjäystäsi ennen kuin vasta äsken. Ethän anna kommenttien vaikuttaa mielenrauhaasi. Tällainenhan ilmeisesti kuuluu nykypäivän nettikeskusteluun ja siihen on suhtauduttava ”kuin vettä hanhen selkään”-tavoin. Itse ei tarvitse antauta samaan.

Minä ainakin kovasti arvostan sinua ja mielipiteitäsi.
108. kaplas5.7.2022 klo 14:14
Kiitos Elva! Tunne on molemminpuolinen.
Tässähän tämä virtuaalinen sosiogrammi alkaakin muodostua! :-D
109. Jukkis5.7.2022 klo 14:37
Jos tämä olisi amerikkalainen romanttinen komedia, niin seuraavat vuorosanat olisi: "Get a room!"
110. Jondalar5.7.2022 klo 14:58
No nyt sydämet jo lyövät samaan tahtiin.
111. Heppu5.7.2022 klo 15:34
Kovin äkkiä keskustelu täällä on yhtä äksyä kuin twitterissä. Lyhyet viestit tuppaavat olemaan huonosti tai huolimattomasti muotoiltuja. Joskus jopa tahallaan. Mutta eihän saitti olisi hengissä jos täällä kaikki olisivat samanlaisia ja samanmielisiä. Eläköön erilaisuus. Jatketaan.
112. kaplas5.7.2022 klo 15:50
Näin on. Vielä noihin frekvensseihin, minun viestini ovat yleensä lyhyitä. Joidenkin voivat olla tosi pitkiä.
Millä mittarilla näitä nyt sitten mitataankaan....
113. Jontte5.7.2022 klo 15:59
Täällä pohditaan äänekkäästikin sitä, että on annettu liian hyviä vihjeitä ongelmiin. Minä taas olen purnannut sitä, että vihjeet ovat perin kryptisiä.
Mikä taho pitää yllä ratkojat sivustoa. Sieltä saa joskus nopean tiedon ongelmaan. Jo ennen aamua. Siitäkin olen iloinen.
114. Jaska5.7.2022 klo 17:23
Joitakuita ärsyttää, jos jollakulla on heidän mielestään liian paljon viestejä. Se lienee kuitenkin sallittua, jos ei noteerata yhtä tunnettua poikkeusta. Siinä sivustolta pois potkittu kirjoitti määrällisesti liian paljon osin saadakseen näkyvyyttä omille intresseilleen. kaplaksenkaan ei siis pidä rajoittaa viestejään, etenkään kun ei voi pitää lupaustaan. 25 kpl saitilla kun on jo multimoninkertaistunut (humor).
115. Rampe5.7.2022 klo 18:11
Jaskan mainitseman poikkeuksen takia näillä sivustoilla on nykyisin korrektia sanoa että "isoisän olkihatun" lauloi Einojuhani Rautavaara.
116. Lempi5.7.2022 klo 18:45
Lainaus: 104. Jiikoo 5.7.2022 klo 13:13
"nymasi, A5–6 on nähdäkseni suomalainen, 1940-luvun jälkipuoliskolla syntynyt näyttelijätär. Ihan mittava filmografia niin elokuvien kuin TV-tuotantojenkin puolella."

. . . . . .
Tuo naisen kuva on nyt kohtalaisen hankala tarkistettavaksi. Sinällään vasemman yläkulman TV-koneeseen tulevaan pystysanaan ei oikein sovi kuin yksi sana ratkaisuksi. Mutta kun tuota A5–6 naista ei tunnista, niin aivan 100% varma ei voi olla asiasta. Jos jotakuta huvittaa laittaa kuvaparannusta Aijaa-palveluun, niin en pane vastaan.
117. Elva5.7.2022 klo 20:34
Lempi, en voi laittaa kuvalinkkiä samana päivänä kun lupasin ankaraa hakintaa, ja kukaan muu ei varmaankaan uskalla.
Mutta jos suo auttaa, voin kertoa että sama daami esiintyi eri kuvin ristikon 3216 alalaitaan osuvassa sanassa.
118. Jiikoo5.7.2022 klo 20:47
Lempi, tuon ilmaisen aijaa.com-kuvahotellipalvelun käyttöä ei täällä kovinkaan painokkaasti suositella. Koetin katsella sille vaihtoehtoa, mutta kokeilemani tuntuivat edellyttävän rekisteröintiä. Niinpä uskaltaudun tarjoamaan tässä aijaa-linkkiä kielloista välittämättä, olepa hyvä!

https://aijaa.com/XuDiSR
119. Jiikoo5.7.2022 klo 21:15
Ajattelin tässä saman tien lähettää kilpailuvastauksen, mutta pari kirjainta näkyikin puuttuvan edelleen, vaikka ratkonnasta on kulunut jo päiviä (ks. postaus 2.) Hammasta purren kirjoitin ruutuun B7 epämieluisan kirjaimen. Entäpä sitten vihjekuvasta J8 tulevan ratkaisusanan piilokirjain J12? Mitähän tuo kryptinen kuva yrittääkään esittää? Aulis-kuvataide ei tuntunut saavan minulla kelloja kalkattamaan. Piti lähteä käymään aakkostoa läpi. No, yksi konsonantti sieltä sitten löytyikin, jonka katsoin voivani hyväksyä. Onneksi minulta ei tulla kysymään ristikkomaestrollemme annettavaa kuvaamataidon arvosanaa – ja onneksi minullekaan ei tarvitse antaa piirretyn ymmärtämisen arvosanaa...

Tärkeintä sentään lienee, ettei jäänyt täyteen töhertämättä tämäkään luomus! Siispä odottelemaan ensi perjantaita.
120. Elva5.7.2022 klo 21:32
Jiikoo, rohkea ritari, mitähän sinulla mahtaa olla J 8:ssa. Se oli aivan ekoja sanoja, joita kirjoitin ristikkoon, sillä kotonani on samanlaisia. Ehkä me vain näemme Auliksen taiteellisen ilmaisun eri tavalla :)
121. lapatossu5.7.2022 klo 22:18
Minunkin mielestäni J8 on harvinaisen selkeä, ratkesi sen kummempia miettimättä.
B7:n laitoin kirjaimen, joka sopi vaakasanaan
122. Lempi6.7.2022 klo 00:24
Lainaus: 121. lapatossu 5.7.2022 klo 22:18
"B7:n laitoin kirjaimen, joka sopi vaakasanaan"

. . . .
Pelkkä B7 ei riitä, entäs se piilokirjain B6?

Noilla amerikkalaisilla kuvan etsimistoiminnoilla ei tehnyt mitään tuon suomalaisen näyttelijättären kuvan suhteen. Eivät muka siltikään löytäneet, vaikka antoi niilla etunimenkin avuksi.
Ne täällä jotka kuvan tunnistivat, tunnistivat sen oman päänsä kuvapankista. En kiittele kuvaparannuksesta, koska Tschau vetää siitä herneen nenuunsa, kun päävoiton saanti heikkeni taas niin paljon.

Nyt vaikka tuon naisen nimen tietää, vasemman yläkulman TV-vastaanottimen pystysana ei sovi siltikään mukaan.Piilokirjain B6 on ongelmallinen. Jos nainen olisi ollut Soraya, niin silloin olisi kaikki matchannyt, nyt ei oikeata kombinaatiota löydy.

Onko tässä kohtaa se jokaiseen Aulis Lehdon perjantairistikkoon nykyään kuuluva virhe kyseessä? Vai onko joku saanut kaikki sanat tuossa matchaamaan?
123. Jondalar6.7.2022 klo 08:32
Jos tuon matkatelevisiosta tulevan sana viimeinen kirjain olisi Ö, niin silloin se sopisi paremmin näytille pantavaksi.
124. Lempi6.7.2022 klo 13:01
Lainaus: 123. Jondalar 6.7.2022 klo 08:32
"Jos tuon matkatelevisiosta tulevan sana viimeinen kirjain olisi Ö, niin silloin se sopisi paremmin näytille pantavaksi."

. . . .
Kun vielä lulin että kuvan nainen on Soraya, tai joku muu saman etunimen omaava, niin silloin minulla oli siinä iso iita eli I-kirjain. Vihjesanan 'Uutisissa' ratkaisu ei k-kirjaimineen liittynyt sotimiseen, vaan maajussien murheisiin. Näillä säädöillä olisi saanut sopivan ratkaisun kaikkiin ristikon yläkulman sanoihin.

Mutta kun nainen nyt nimeltään on mikä on, niin TV-vastaanottimen pystysana ei mene millään opilla oikein. Onkohan joku saanut mielestään oikean ratkaisun tähän? Vai onko kysessä jokaviikkoinen Aulisbugi?
125. yksi lisää6.7.2022 klo 13:08
Jondalar (123) sanoo sen, mitä tästä asiasta voi sanoa. Suosittelen lähilukua.
126. lapatossu6.7.2022 klo 13:12
Suosittelen lukemaan myös ketjun alkupäästä, siellä tuota asiaa jo puitiin.
127. nymasi6.7.2022 klo 13:27
Jiikoo (104),(118) Kiitos paljon! Nyt asia selkis! Tarvittiin siis kaksi hyvää vihjettä, pari sadepäivää ja lähipiirin avuliaisuutta! Älkää ihmeessä lopettako vihjeiden antamista täällä, minulle ainakin ne ovat ehdottoman tarpeellisia että saantäyttö urakan maaliin!
128. Lempi6.7.2022 klo 13:30
Lainaus: 126. lapatossu 6.7.2022 klo 13:12
"Suosittelen lukemaan myös ketjun alkupäästä, siellä tuota asiaa jo puitiin."

. . . .
Tällaisen ehdotuksen sieltä löysin TV-kuvan ratkaisuksi:
"Minullakin tökki 1A (A1) vihjeen vuoksi. Laitoin imperfekti muodossa loppujen lopuksi."

Minusta imperfektit eivät mitenkään ole kelvollisia ristkkojen ratkaisusanoja, "juoksi", "istui", "katseli" jne.

Jos taas A-7 vihjeeseen laittaa ratkaisun ensimmäiseksi kirjaimeksi Ö, ei saa aikaiseksi järkevää ratkaisusanaa.

Mikäli oikein sovitetut ratkaususanat ovat jollekin löytäneet, niin olkaa hyvä ja esitelkää löydöksenne 17.7. alkaen täällä. Silloin ristikon vastausaika on jo lopussa. On mukava kuulla, jos joku neropatti oikeasti on löytänyt tähän istuvat avainsanat.
Tällä hetkellä arvelen, että Lehdon aikanaan, 22.7.2022 julkaisemassa ratkaisussa tulee olemaan kenoviivalla eroteltuna "Ö / I" -kirjaimet ruudussa B7.
129. lapatossu6.7.2022 klo 15:00
Alkupäästä löytyy myös tämä:

Lainaus: 8. Heppu 1.7.2022 klo 14:26
Jaa noh. Kai A1 voi pitää virheenä?

--
Olen kyllä huomannut jo aiemmin, että ihan kaikki ristikkosanat eivät ole perusmuotoisia niin kuin kuuluisi.
Ehkäpä muutos on käynnissä sen säännön suhteen.
130. kaplas6.7.2022 klo 15:09
Lempi(128), anteeksi pieni tarkennus: viestin lopussa esittämäsi ö/I, kyseessä on vinoviiva eli entinen kauttaviiva.
Kenoviiva on toisin päin kenossa!
131. Lempi6.7.2022 klo 15:20
Lainaus: 130. kaplas 6.7.2022 klo 15:09
"Lempi(128), anteeksi pieni tarkennus: viestin lopussa esittämäsi ö/I, kyseessä on vinoviiva eli entinen kauttaviiva.
Kenoviiva on toisin päin kenossa!"

. . . .
No nyt kyllä täällä hävettää, kuin pientä sikapossua. Joskus 30 vuotta siten en edes tiennyt mitä merkkiä ATK-maailman "kenoviiva" tarkoittaa,
Nyt sitten oppimattomuuttani ja tautologiana lykkään sitä semmoisiinkin paikkoihin, mihin se ei sovi.
(Poistuu komeroon häpiämään...)
132. Lempi6.7.2022 klo 15:24
Lainaus: 129. lapatossu 6.7.2022 klo 15:00
"Olen kyllä huomannut jo aiemmin, että ihan kaikki ristikkosanat eivät ole perusmuotoisia niin kuin kuuluisi.
Ehkäpä muutos on käynnissä sen säännön suhteen."

. . . .
Voitkos antaa jonkun esimerkin, millaista sanahorjuntaa olet ristkoista löytänyt? Minun mielestäni on aika vaikeaa, ellei mahdotontakin saada tuollaista menemään läpi.

Noin 50.000-päinen yli 65-vuotiaiden ristikonratkojien lauma käy heti kimppuun, jos joku laatija menee moista sääntörikettä edes yrittämään.
133. Pike6.7.2022 klo 15:25
kaplas (130), turha pyydellä anteeksi! Kyllä kielenkäyttö on yhtä hutilointia näissä keskusteluissa. Ollaan tarkkana!
134. Jiikoo6.7.2022 klo 15:31
Lainaus: 128. Lempi 6.7.2022 klo 13:30
”Minusta imperfektit eivät mitenkään ole kelvollisia ristkkojen ratkaisusanoja, "juoksi", "istui", "katseli" jne.”

Riippuu imperfektisanasta. Jos sille löytyy erimerkityksinen, ristikkosanakelpoinen homonyymi, on asia OK. Esimerkiksi MARSSI voi olla marssia-verbin imperfekti tai imperatiivi tai toisaalta nominatiivimuotoinen substantiivi, joka kelpaa ristikkoon. Postauksessani 19. esitin sanaa SYÖTTI, joka voi olla syöttää-verbin imperfektimuoto tai (vaikkapa onkeen kiinnitettävä) täky.

Tämän ristikon töllövihjeestä väkisin muodostuvaa sanaa vierastan syvästi, hyi hyi!
135. Lempi6.7.2022 klo 15:43
Lainaus: 134. Jiikoo 6.7.2022 klo 15:31
"Riippuu imperfektisanasta. Jos sille löytyy erimerkityksinen, ristikkosanakelpoinen homonyymi, on asia OK."

. . . .
No miltäs se kelpuutettava homonyymi näytti tällä kertaa, tämän ristikon ratkaisuksi? Ja kelvolliseksi ristikkosanaksi homonysoituna, mitä toista tekemistä tai olemista se sana silloin tarkoittaa?


"Tämän ristikon töllövihjeestä väkisin muodostuvaa sanaa vierastan syvästi, hyi hyi!"
. . . .
Toivottavasti et oikeasti aio laittaa sellaista hyi-hyi-sanaa sinne ja postittaa HS:lle?? Tämä alkaa olla huolestuttavan laajeneva ongelma. Siis jos ennestään selväpäisinäkin pidetyt ihmiset alkaa antaa tässä kohtaa periksi, ja imperfekrtejä tarjoillaan ratkaisuiksi.
136. kaplas6.7.2022 klo 15:51
Lempi, hauska ilmaus se yli 65-vuotiaiden armeija.
:D
Jospa Lehto muistutti vanhasta esineestä sanomalla, että "tältä se *****i"
137. lapatossu6.7.2022 klo 16:45
Lainaus: 132. Lempi 6.7.2022 klo 15:24
Lainaus: 129. lapatossu 6.7.2022 klo 15:00
"Olen kyllä huomannut jo aiemmin, että ihan kaikki ristikkosanat eivät ole perusmuotoisia niin kuin kuuluisi.
Ehkäpä muutos on käynnissä sen säännön suhteen."

. . . .
Voitkos antaa jonkun esimerkin, millaista sanahorjuntaa olet ristkoista löytänyt? Minun mielestäni on aika vaikeaa, ellei mahdotontakin saada tuollaista menemään läpi.

Noin 50.000-päinen yli 65-vuotiaiden ristikonratkojien lauma käy heti kimppuun, jos joku laatija menee moista sääntörikettä edes yrittämään.

--
Viimeisimmästä havainnosta en voi vielä kertoa ratkonta-ajan ollessa kesken.
Muita en muista riittävän tarkasti, täytyykin ryhtyä kirjoittamaan niitä ylös, että voin sitten käydä laatijoiden kimppuun oikein huolella, kun liityn yli 65-vuotiaiden armeijaan. :D
138. Jontte6.7.2022 klo 16:46
Jotenkin tuntuu ja näkyy, että ristikot, niiden laatijat ja ratkojat ovat suurten ikäluokkien juttu. Paperiversiolehdet häviää, media ja elämä sähköistyy. Yritetään sinnitellä. T. 70+
139. Lempi6.7.2022 klo 17:34
Lainaus: 136. kaplas 6.7.2022 klo 15:51
"Jospa Lehto muistutti vanhasta esineestä sanomalla, että "tältä se *****i""

. . . .
Jotta ei paljasteta ratkaisusanaa, niin saman tyyppinen ilmaisu on "tältä se haisi".
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/490

Sekä haisee että haisi ovat molemmat verbejä. Kumpikaan muoto, 'haisee' tai 'haisi' ei kelpaa sanaristikon ratkaisusanoiksi, vain 'haista' -muoto kelpaa.

Olen melko varma, että 68-vuotias Lehto ei ole tarkoittanut tällaista ratkaisusanaksi tähän(kään) ristikkoon. Paremminkin hän olisi mukana siinä 50.000 papan armeijakunnassa, joka jyrkästi nousee tällaista päätöntä menoa vastustamaan.
140. kaplas6.7.2022 klo 18:01
Juu. Siis lempi käy.
141. Jondalar6.7.2022 klo 18:03
Sanotaan myös, että tuoda *****ille taikka *****ille pano. Tarkoittaa esille laittoa. Silloin kantasana voisi olla ko. ratkaisusana.
142. Lempi6.7.2022 klo 19:56
Lainaus: 141. Jondalar 6.7.2022 klo 18:03
"Sanotaan myös, että tuoda *****ille taikka *****ille pano. Tarkoittaa esille laittoa. Silloin kantasana voisi olla ko. ratkaisusana."

---
Noiden muotojen kantasana on n-alkuinen verbi. En laita suoraa linkkiä jossa ko. sana ilmenisi, mutta voi googlettaa hakusanoilla "Liite:Verbitaivutus/suomi/n?????ä", niin pääsee yhdelle tämän verbin taivutuksia esittelevälle sivulle.

Mielestäni tuota(kaan) kautta hakien sopivaa sananselitystä ja ratkaisua ei löydy.
Kieliopissa olen aina ollut korkeintaan keskinkertainen, joten joku tietävämpi pystyy hyvinkin antamaan paremmat selitykset.
143. Luke6.7.2022 klo 20:31
Jondalar(141)

Taidan peesata tätä.
Aika paljon sama kuin: olla tyrkyllä => tyrkky

En sitäkään löytänyt Nykäsestä mutta Ratkojissa on.
Ehkä Ratkojien kielitoimisto tämänkin vielä hyväksyy.
Ei tarvitse imperfektiä tarjota.
144. lapatossu7.7.2022 klo 14:38
Ja kun jotakin pannaan talteen, niin sehän on tietenkin talsi, mistä se myöhemmin löytyy ;)
145. Jondalar7.7.2022 klo 17:44
Se kysäsi suoraan, että pääsiskös saatille?
Mitä se sitten teki?
Saatti.
Miten se saattoi? No hyvä, että saatiin. (Humor)
146. Kirsikka8.7.2022 klo 21:17
Q 18 onko kaikille selkeä? Mulle ei. Onko joku logo?
147. kaplas8.7.2022 klo 22:01
Ei ole logo. Enempi tekninen symboli sähköpiirustuksiin.
148. Kirsikka9.7.2022 klo 05:03
No eihän siihen muu sana voi käydäkään. Kiitos ystävällisestä avusta.
149. Johanna10.7.2022 klo 21:24
Lainaus: 63. tschau 3.7.2022 klo 14:19
Kommenttini (30) on täällä aiheuttanut keskustelua. Olisiko puolustuksen puheenvuoro? Kenenkään ei ole PAKKO tulla tälle foorumille, saati avata linkkejä, eikä varsinkaan mennä ratkojiin katsomaan muiden sinne laittamia valmiita sanoja. En tee niin itsekään, kunnes vasta kun olen omin avuin saanut ristikon valmiiksi. Piste. Sen jälkeen on hauska katsoa, mistä täällä keskustellaan sekä katsoa esim. joku Intian kylä ratkojista, onko se sama, mihin itse olin päätynyt. En kiellä ketään käyttämästä apuja, kuinka voisinkaan?

Mutta se pointti on, että nämä HS-ristikot ovat palkintoristikoita! Harmittaa kuin pientä oravaa, kun olen ennen muita saanut valmista (kuten kesäkuun kk-liitteen) ja sitten Joukkovoima ja Ylläpito saavat sen lopulta ratkaistuksi. Sitten kaikki vuodetaan ratkojiin ja kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset voivat meilata ristikkonsa. Näin mahdollisuuteni arvonnassa vähenee eli se ON minulta pois. Olenkin voittanut vain 4 kertaa kalenterivuoden aikana.

On tekopyhää kieltää suorat vihjeet foorumilla, kun niitä kuitenkin esiintyy. Lisäksi kuvalinkistä saa yhdellä klikkauksella selville nimenkin. Ratkojat se vasta tekopyhä onkin; kieltää säännöissään suorat ratkaisut ennen palkintoristikoiden viimeistä jättöpäivää, eikä tee mitään, vaikka ne ilmestyvät sinne jo ennen printtilehden julkaisua.

Ymmärrän aloittelijoiden kaipaaman avun, aloitin itsekin vasta reilut 2 v sitten. Vuoden verran opettelin ja katsoin oikeat ristikot 3 vk päästä. Sitten uskaltauduin lähettämään vastauksiani. Enkä enää koe mitään iloa, jos en ole sitä omin avuin tehnyt. Ne eivät valmistu aamukahvin aikaan, vaan niihin menee tunteja, joskus päiv(i)ä ja googlessa joutuu kokeilemaan välillä lähes kaikilla kirjaimilla mm. piilokirjaimia. Mutta se tunne on ihan eri kuin katsoa jonkun muun valmiita ratkaisuja. Varokaa vain utamit, näin voi käydä teillekin! Ristikot itsessään ovat mukava asia ja niitä voi kukin “ratkoa” tavallaan ja kyvyillään sekä niitä on myös eri vaikeusasteisia.

Kiitos Pikelle ymmärryksestä tiukkapipoa kohtaan.

Kiitos että toit mielipiteesi julki. Olen asiasta täysin samaa mieltä. Aloitin ratkomisen vuonna 1998 muutettuani Etelä-Suomeen HS:n vaikutusalueelle. Opettelin ratkomisen ilman Ratkojia. Vuosien varrella olemme mieheni kanssa voittaneet palkintoja noin kerran vuodessa. Toisin on nyt: kohta kolmeen vuoteen ei arpa ole osunut kohdallemme, vaikka ratkaisut ovat olleet oikein. Voittajien luettelossa on entistä harvemmin "vanhoja" tuttuja nimiä. Syy siihen on Ratkojat -sivuston liian suuri avuliaisuus. Joskus aiemmin voittajien luettelossa herätti närää se, että voittajissa saattoi olla kaksi henkilöä, joilla oli sama sukunimi: toisen etunimi oli moderni, ilmiselvästi lapsen etunimi. Ei voinut muuta päätellä, kuin että mummo oli lähettänyt ratkaisun myös lapsenlapsensa nimellä.
150. Nättilä22.7.2022 klo 05:47
Vasemman yläkulman TV-vastaanotinta esittävän vihjeen ratkaisuksi on Helsingin Sanomien mukaan laitettava vastaukseksi NÄYTTI, mikäli halusi 20 € kisaan osallistua.
Siltikin, vaikka imperfekti-muodot kuten "näytti", "juoksi", "esitteli", "kätteli", "pomppi" jne eivät ole sanaristikkosääntöjen mukainen esitysttapa.
151. isoäiti22.7.2022 klo 10:55
Ihmeteltyäni ratkoessani näytti-sanaa kertoi lapsenlapseni, että opettajat laittavat materiaalinsa näyttiin. Kysyin, josko opet laittavat tuotokset näytille, mutta ei, näyttiin.
152. Nättilä22.7.2022 klo 17:16
Lainaus: 151. isoäiti 22.7.2022 klo 10:55
"Kysyin, josko opet laittavat tuotokset näytille, mutta ei, näyttiin."

. .
Ei tainnut kuitenkaan olla suomenkielen opettaja kyseessä?

Jos olisi aikanaan ainekirjoituksessa kirjoittanut että "laitettiin näyttiin", niin tummakulmainen ja jämpti suomenkilenopettaja Rautio olisi arnotta punakynällä kirjoittanut päälle että "laitettiin näytille."
153. isoäiti22.7.2022 klo 19:30
Nättilä, en kysellyt sen tarkemmin näyttiin laittamisesta. Eipä olisi aikanaan yksikään äidinkielen opettajistani tainnut näyttiä hyväksyä (olisi varmaan vielä erikseen varoitettu, että älä tee tuota virhettä yo-kirjoituksissa). Mutta kielikin muuttuu.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *