KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 16.-17.3.2019

10012. IS-Viikonloppu 16.-17.3.2019

Eki16.3.2019 klo 07:49
Tänään Skyttää ja Kärkkäistä koviksessa kolmen tähden arvoisesti.
2. Siirto16.3.2019 klo 07:51
HT: Ensimmäisen tehtävän numero ei osu silmään. Lienee 26.

Kyllä.
3. JTL16.3.2019 klo 10:04
Nam!
4. Joutilas16.3.2019 klo 17:23
Taas opin pari uutta sanaa. Ei ihan vaikeinta Skyttää,mutta muutamassa kohdassa olin pitkään hakoteillä ja yläsinisessä minulla oli kauan aikaa kolme väärää kirjainta,mistä johtuen vasen ylämummo ei meinannut tokeentua kirveelläkään. Onneksi sitkeys taas lopulta palkittiin.
Kiitän kokonaisuudessaan laadukkaasta ja haastavasta ristikosta.
5. bossi17.3.2019 klo 02:26
Alkuun haastava päästä liikkeelle, mutta alkoi sitten sujua mukavasti. Vaikeusaste kohdallaan.
Palkitsevia oivalluksia ja ratkaisemisen iloa, kiitos tästä!
6. O17.3.2019 klo 19:45
Haastava ristikko kaikenkaikkiaan. Tuttu pääkuva useimmille, uskoisin. Loogiset lauseet niistä tulivat.

Kiitokset tekijöille!
7. Kuju19.3.2019 klo 21:32
Kyllä tuntuu työläältä tämä. Pähkäilyä, korjailua, googlailua, hikikarpaloita ... ja 30% jollan tavoin täytettynä.
8. Ripe20.3.2019 klo 17:50
Vasemmassa alanurkassa väittäisin olevan virheen, jollei täällä olisi jo kohdan ratkaisseita. Samoin avantoon astujan yläpuolelta puuttuu muutama sana. Muuten täynnä. Hyvä ristikko jälleen kerran.
9. Jaska20.3.2019 klo 18:45
Ei ole laatijan virhettä.
10. Täyttelijä21.3.2019 klo 23:22
Yksi piirtäjän virhe on - kerron ajallaan mikä se on. Sen verran paha, että mietin todella pitkään onko tahallinen eli vaikuttaako ratkaisuun.
11. Joutilas22.3.2019 klo 11:03
10. Täyttelijä: En usko,että vaikuttaa ratkaisuun,paitsi ehkä hidastavasti. Tämä tietenkin edellyttäen,että minulla tärppäsi sama virhe,kuin sinulla.
12. Rampe22.3.2019 klo 11:36
Minä en käsitä vasemmassa alanurkassa T-kirjaimen nielijästä tai sylkijästä syntyvää sanaa, en sitten millään.
Pintaan-vihjeeseen tuleva ratkaisusana oli minulle täysin uusi. Näyttää se silti oikea sana olevan.
13. Jaska22.3.2019 klo 12:01
Rampe, veikkaan, että ennen tiistaita ilmoitat käsittäväsi.
14. Rampe22.3.2019 klo 13:14
Miten lienee? Taidan kysyä asiaa tiistaina.
15. Ritu22.3.2019 klo 14:32
Minulla on muistissa Skytän Antin edellinen kolmonen, joka kyllä otti koville eikä ratkennut loppuun asti ilman anatomian apua.

Selätin silti sen puusepänkin pelkäämän taudin -rimakauhun - ja kokeilen uudemman kerran, että kuinka paljon auttaa se, että pähkäilee saman laatijan huippuvisaisia useamman pienellä aikaa. Mielenkiintoista nähdä, pääsenkö yhtään helpommalla tällä kertaa vai onko nämä oveluuden arkkitehdit aina monta askelta edellä.

Se mitä sain tänään kirkkaassa auringonpaisteessa terassilla silmiä siristellen valmiiksi, ei kovin lupaavalta näytä. Mutta ei ole ensimmäinen kerta mulla on se alkuun pääsy hankaloittamassa kovistaipaletta.
Ehkä tähän väliin on hyvä käydä kertaamassa muutama Antin laatima anatomia, josko sitä kautta pääsisi oikeille latu-urille.
Mutta sen päätin, että kun Antin ensimmäinen kolmonen ratkeaa kokonaan ilman apuja, ostan pullon skumppaa!
16. Täyttelijä26.3.2019 klo 08:38
Lainaus: 10. Täyttelijä 21.3.2019 klo 23:22
”Yksi piirtäjän virhe on - kerron ajallaan mikä se on. Sen verran paha, että mietin todella pitkään onko tahallinen eli vaikuttaako ratkaisuun.”

Ongen kohossa on värit väärinpäin. Mietin pitkään pitääkö vastaussana olla myös väärinpäin.
17. anna h26.3.2019 klo 08:53
Minä puolestani mietin mahtaako piirtäjä tuntea lihapiirakka-asiaa, siinä on kuva väärännäköinen.
18. Rampe26.3.2019 klo 09:56
Ei tosiaan ole lihapiirakoista kuin aihiot kuvassa.
Mutta nyt on jo pakko kysyä tuota vasemman alakulman T:n nielijää.
Minkä sanan saitte siihen ja ennen kaikkea miksi?
19. Heljä-Maija26.3.2019 klo 10:01
T + AVOIN > LAILLA. Näin ajattelin.
20. Rampe26.3.2019 klo 10:35
Kiitos, Heljä-Maija!
Sama sana minullakin, mutta ei minulle valjennut miksi.
Kuten aina, tuntuu siltä että olisihan tuo pitänyt tajuta.
21. Tuomas L.26.3.2019 klo 11:00
Lihapiirakkakuvan voisi tietysti selittää niin, että onhan siinä noita vastaukseksi tulevia vaikka kuinka paljon...
22. Mettalo26.3.2019 klo 13:22
Anatomiaa odotellessa: PALJAS INTTI?
23. Jaska26.3.2019 klo 13:28
Ei millään pahalla, mutta kyllä koviksessa kuvavihjeenkin ratkaisusana saa olla kokonaisuuden osaa tarkoittava. Sanavihjeen LIHAPIIRAKOITA ratkaisusanan ATOMIT hyväksyisivät kaikki kyseisen herkun tietävät nurkumatta. HK:n piirroksessa on siis lihapiirakoita. Se kelpaisi vihjeeksi myös lörtsyille. Nekin ovat lihapiirakoita.
24. Jaska26.3.2019 klo 13:33
Suomen armeija eli SA ilman vaatteita.
25. Ylläpito26.3.2019 klo 17:40
Anatomia on luettavissa.
26. anna h26.3.2019 klo 19:00
Atomeista vielä, että sanavihjeenä tosiaan lihapiirakat olisi hyväksyttävää, mutta kuvavihjeenä näin pelkistetyssä muodossa en oikein hyväksynyt, kyllä atomeista pursuaa ulos täytettä sen verran että se myös näkyy, terveisin nimim. omakohtaista kokemusta on ; )
27. Ritu4.4.2019 klo 09:45
Tuolla aiemmin lupasin itselleni, että kun Antin eka kovis ratkeaa minulle ilman apuja, ostan pullon skumppaa. Nyt näyttää pahasti siltä, että tulossa olisi skumpaton vuosi ellen myönnä itselleni poikkeuslupaa skumppapullon ostoon siinäkin tapauksessa, että muutama sana jää auki tai ratkaisusana ymmärtämättä.

Sotku, sotkumpi, sotkuin. Sellaiselta näyttää nyt ristikko, kun kaikki sanat ovat paikallaan. Enkä saanut TÄSSÄ SOTKUIN -vihjeen ratkaisun yhteyttä vihjeeseen vieläkään selvitettyä.
Apuwa pyytää hän sen takia itseään viisaammilta.

Tätä kovistahan oli siinä mielessä kiva lähteä ratkomaan, että kerrankin tuli ahaa ennen elämystä tai elämys ennen ahaata. Siis ennen kuin yhtäkään sanaa oli vielä paikallaan. Heti pääkuvan nähtyäni kaikki yläkerran lamput syttyivät: haaaa, tuon mä tiedän!
Vaan siitä ne lamput yksi kerrallaan sammuivat ja karu todellisuus muistutti, että tämä on kuules Antin laatima kovis.
Oli tämä kuitenkin minulle hiukan helpompi kuin edellinen, vaikka umpiluuta oleva pääni joutui miettimään vihjeeseen JOHTANUT IISTO RYTI tulevaa ratkaisusanan yhteyttä iät ja ajat. Niin ei olisi saanut enää olla. Mutta kun vaan oli.Arrrghhh! Tuo murina oli osoitettu itselleni eikä Antille.

Vaikka välillä ratkoessa tuntuukin, että pelaa shakkia itse Anatoli Karpovia vastaan, niin en heitä pyyhettä kehään vieläkään. Otetaan seuraava matsi taas, kun Antilta kovis ilmestyy.
28. Rampe4.4.2019 klo 09:58
Ritu,
varmaan olet saanut ratkaisusanaksi TAKU. TAKUssa oleva tukka on sotkuja täynnä.
29. Ritu4.4.2019 klo 10:10
Kiitos, TAKUhan minulla siinä oli, mutta kun ajattelin vihjeen olevan jotain miehisempää ja vierailin kaikki sotkut läpi! Olo kuin armeijan käyneellä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *