KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN -141
5361. Kirjailijat ketjuun -141
MaikkiLainaa16.2.2010 klo 11:51
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.
Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta
–http://tinyurl.com/744rq4
ja tsekkaa!
Ketju jatkuu tästä:
Lähettäjä: Martta 16.2.2010 klo 11:44
Räsänen, Päivi (Päivien ketjusta - uskosta ja arjesta)
2. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 11:58
Väisälä, Vilho (Oma Maa; tietokirja Suomen kodeille; 1/11)
3. EkiLainaa16.2.2010 klo 12:53
Harri Hirvihuhta (Ansvarstrappan - hur kan barn och unga vägledas till att ta ansvar för sina gärningar?; toinen tekijöistä)(Kiitost vaan...)
4. MarttaLainaa16.2.2010 klo 12:58
Tobias Holmberg (Äiti, minulla on nälkä!)
5. EkiLainaa16.2.2010 klo 13:06
Gardenkrants, Laurie (Speak out! 1; yksi tekijöistä)
6. PauliLainaa16.2.2010 klo 13:24
Erkki Sakari Harju (Kuninkaallinen merikartasto 1791 - 1796)
7. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 13:38
J. W. Hoving (Käytännöllinen maan-hoitaja : tahi osviitta pellon...)(On se kiva, kun joku muistaa kiittääkin!)
8. -Lainaa16.2.2010 klo 13:48
(niin... noissa Arin roudaamissa ketjuissa ei kiitoksia jaella)
9. EkiLainaa16.2.2010 klo 14:28
Georgi Shurupov (Biznes-klass 1-6 = Bisnes-luokka 1-6; toinen tekijöistä)(Kiitost vaan kiittämisten kiittämisest...)
10. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 14:49
Veera Vallinheimo (Rukinlapa)(- Pieni vaiva, iso ilo)
11. MarttaLainaa16.2.2010 klo 14:55
Marja Mielityinen (Taukopaikka)
12. EkiLainaa16.2.2010 klo 15:13
Eila Lintunen (Biznes-klass 1-6 = Bisnes-luokka 1-6; toinen tekijöistä)
13. MarttaLainaa16.2.2010 klo 15:28
Tomi Muukkonen (Linnut vauhdissa ;1/4)
14. EkiLainaa16.2.2010 klo 15:36
Kannisto, Leena (Speak out! 1; yksi tekijöistä)
15. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 16:24
Aav, Yrjö (Suomen merikirjallisuuden bibliografia)
16. MarttaLainaa16.2.2010 klo 16:38
Jäger, Jan (Nuoren piirtäjän opas)
17. EkiLainaa16.2.2010 klo 21:11
Agatston, Arthur (South Beach - maailmanmenestysdieetti)
18. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 22:36
Reidar Brodtkorb (Musta veli)
19. EkiLainaa16.2.2010 klo 23:06
Bagge, Peter (Buddy)
20. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 23:22
Erik Jernström (Jääkärit maailmansodassa)
21. EkiLainaa16.2.2010 klo 23:52
Majoinen, Kaija (Sosiaalipalveluja seutuyhteistyöllä; yksi tekijöistä)
22. MaikkiLainaa16.2.2010 klo 23:54
Johan Vilhelm Murman (Setän opetuksia sielu-tieteessä)
23. EkiLainaa16.2.2010 klo 23:58
Arthur B. Busbey (Kivet & fossiilit; yksi tekijöistä)
24. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 00:01
Yrjö Kulovesi (Psykoanalyysi. Tekijä on ensimmäinen suomalainen psykoanlyytikko)
25. EkiLainaa17.2.2010 klo 00:16
Shaheen Bilgrami (Missä on hattuni?)
26. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 00:22
Meiju Bonsdorff (T.E.K. keksintöjen kirja; 1/3; myöh. aik.)
27. EkiLainaa17.2.2010 klo 00:25
Foster, Helen (Helppo GI-dieetti)
28. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 00:38
Erlund, Hildegard (Tyttö ja hattu)(...öitä...)
29. EkiLainaa17.2.2010 klo 00:41
Daniel Silva (Vakooja sumusta)(Tack det samma...)
30. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 11:32
Voitto Korhonen (Omin voimin yhteistoimin. Invalidiliitto RY 60 vuotta; 1/11)
31. EkiLainaa17.2.2010 klo 11:34
Heli Sahala (Sosiaalipalveluja seutuyhteistyöllä; yksi tekijöistä)
32. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 11:39
Lillja, John L. W. (Helsingin kaupungin vesijohtolaitos)
33. MarttaLainaa17.2.2010 klo 12:38
Wallis, Susanna (Huovuta neulalla)
34. EkiLainaa17.2.2010 klo 13:22
Aapo Roselius (Amatöörien sota)
35. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 13:40
Sovijärvi, Sampo (M-M-M laulukirja)
36. EkiLainaa17.2.2010 klo 13:49
Paul Willis (Kivet & fossiilit; yksi tekijöistä)
37. HesarinlukijaLainaa17.2.2010 klo 13:53
Samuli Sarén (Sanoisinko kuskille päivää; toinen tekijöistä)
38. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 14:03
Ruonala, Vilho (Omin voimin yhteistoimin. Invalidiliitto RY 60 vuotta; 1/11)
39. EkiLainaa17.2.2010 klo 16:20
Hilden, Harry A. M. (Elämän olemuksesta)
40. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 16:24
Myrberg, P. J. (Oma Maa; tietokirja Suomen kodeille; 1/11)
41. EkiLainaa17.2.2010 klo 16:27
Piironen, Vieno (Elintarvikekemia ja -analytiikka; yksi tekijöistä)
42. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 16:40
Oskari Autere (Saksa ja sen viholliset)
43. EkiLainaa17.2.2010 klo 16:48
Robert Capa (Sotakuvaaja)
44. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 16:51
Pasley, Fred D. (Al Capone)
45. EkiLainaa17.2.2010 klo 17:00
Danielsson, Pernilla (Painonsa arvoiset – lasten ylipainosta vanhemmille ja ammattilaisille; toinen tekijöistä)
46. MaritaLainaa17.2.2010 klo 18:35
Liisa Kosonen (Syytettynä isä ; 1/2)
47. EkiLainaa17.2.2010 klo 19:11
Saukko, Petri (Arvonlisäverotus 2009; yksi tekijöistä)
48. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 21:10
R. Dylion (Aikamme ritari)
49. EkiLainaa17.2.2010 klo 21:25
Ossi Martikainen (Ajasta aikaan - valta, valtio ja yksilö; yksi tekijöistä)
50. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 21:26
Aurell, Heikki (Kalle Kiekko, aikamme ritari)
51. EkiLainaa17.2.2010 klo 23:43
Karen, Michelle (Astrologiaa työn merkeissä - pomot ja alaiset astrologisina luonnetyyppeinä)
52. MaikkiLainaa17.2.2010 klo 23:57
Li Jy (Jou Pu Tuan)
53. EkiLainaa18.2.2010 klo 00:18
Jaakko Kara (Jumalaiset askeleet)
54. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 00:23
Raili Jokinen (Vähäkallion lapset)
55. EkiLainaa18.2.2010 klo 00:27
Karen Burke (Kiinteät reidet)
56. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 00:30
Kaija Kangasniemi (Terveyttä vai sairautta ruoasta; 1/6)(saa kääntääkin)
57. EkiLainaa18.2.2010 klo 00:32
Moore, Brian (Colour of Blood)
58. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 00:33
Arto Kauppinen (Keskipohjalaisen urheilun historia)
59. EkiLainaa18.2.2010 klo 00:36
Penttonen, Martti (Karjal-suomi-karjal sanakniigu = Karjala-suomi-karjala sanakirja - 14000 sanua livvispäi suomeh)
60. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 00:44
Tynan, Katherine (Säätynsä yläpuolella)
61. EkiLainaa18.2.2010 klo 08:13
Eero Tamminen (Bioenergian edistäminen ja sen tuloksellisuus Suomessa; toinen tekijöistä)
62. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 10:59
Matti Sverloff (Suenjelin saamelaisten perintö)
63. EkiLainaa18.2.2010 klo 11:03
Franz Hartmann (Kasvien metafyysiset ominaisuudet ja parantavat voimat)
64. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 12:02
Antti Räsänen (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
65. EkiLainaa18.2.2010 klo 12:14
Schacter, Daniel L. (Muistin seitsemän syntiä)
66. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 12:22
Leena Arnould (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
67. EkiLainaa18.2.2010 klo 12:23
Daniele Winterhager (Oi sä riemuisa - joululauluja pienimmille)
68. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 12:38
Rainer Palmunen (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
69. EkiLainaa18.2.2010 klo 15:13
Markus Lehtipuu (Bangkok ja Keski-Thaimaa - suomalainen matkaopas)
70. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 15:15
Pertti Kosonen (Totta vai tarua?; 1/6)
71. EkiLainaa18.2.2010 klo 15:56
Salminen, Kerstin (Bisnesetiketti; yksi tekijöistä)
72. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 16:00
Iris Hallankukka-Pesonen (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
73. EkiLainaa18.2.2010 klo 16:12
Stanislaw Cios (Perhokalastajan harjus; toinen tekijöistä)
74. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 16:15
Sirkka Salonen (Totta vai tarua?; 1/6)
75. EkiLainaa18.2.2010 klo 17:13
Leevi Myyryläinen (Elinkaariajattelu kiinteistönpidossa)
76. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 21:35
Emil Anton (Katolinen Paavi)
77. EkiLainaa18.2.2010 klo 22:04
Nihlen, Cecilia (Speak out! 1; yksi tekijöistä)
78. MaikkiLainaa18.2.2010 klo 22:05
Anttila, Marja (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
79. EkiLainaa19.2.2010 klo 10:25
Jari Lavonen (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)
80. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 11:20
Väinö Merivirta (Mikä johti punakapinaan)
81. EkiLainaa19.2.2010 klo 11:26
Tammi, Terhi (Sosiaalipalveluja seutuyhteistyöllä; yksi tekijöistä)
82. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 11:36
Hermann Detzner (Neljä vuotta ihmissyöjien parissa)
83. EkiLainaa19.2.2010 klo 11:38
Robert R. Coenraads (Kivet & fossiilit; yksi tekijöistä)
84. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 11:43
Dukes, Paul (Punaisen hämärän maa)
85. EkiLainaa19.2.2010 klo 11:45
Ulla Tammi (Speak out! 1; yksi tekijöistä)
86. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 11:49
Mattheiszen, Jarmo (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
87. EkiLainaa19.2.2010 klo 11:54
Maula, Markku V. J. (Corporate venture capital and the value-added for technology-based new firms)
88. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 11:56
Jussi Remes (Omin voimin yhteistoimin. Invalidiliitto RY 60 vuotta; 1/11; myöh. aik.)
89. EkiLainaa19.2.2010 klo 12:05
Saari, Heikki (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)
90. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 12:35
Kumlander, Sirpa (Omin voimin yhteistoimin. Invalidiliitto RY 60 vuotta; 1/11)
91. EkiLainaa19.2.2010 klo 12:43
Pulakka, Martti (Barcelona 1992; yksi tekijöistä)
92. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 13:10
Innes, Brian (Did you know; 1/15)
93. EkiLainaa19.2.2010 klo 19:51
Anu Penttilä (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)
94. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 21:14
Lokonen, Pentti (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
95. EkiLainaa19.2.2010 klo 22:05
Irmeli Perho (Arabiaa vasta-alkajille - seesam aukene!; yksi tekijöistä)
96. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 22:12
Hermann, Erich (Ainoa lapsi)
97. EkiLainaa19.2.2010 klo 22:27
Hirvonen, Heikki (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)
98. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 22:30
Kienanen, Kimmo (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
99. EkiLainaa19.2.2010 klo 22:35
Marketta Yliniemi (Bisnesetiketti; yksi tekijöistä)
100. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 22:37
Matti Uusitupa (Terveyttä vai sairautta ruoasta; 1/6)
101. EkiLainaa19.2.2010 klo 22:39
Paul Jääskeläinen (Ammatinhallinnan kehittäminen oppivassa organisaatiossa; yksi tekijöistä)
102. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 22:42
Erja Koikkalainen (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
103. EkiLainaa19.2.2010 klo 22:50
Esa Österberg (Alkoholihaittojen yhteiskunnalliset kustannukset Suomessa vuonna 2003; yksi tekijöistä)
104. MaikkiLainaa19.2.2010 klo 22:51
Goodwin, Gail (Äiti ja kaksi tytärtä)
105. EkiLainaa20.2.2010 klo 09:58
Larry Warren (BMW 3- ja 5-sarjat 1981-1991; toinen tekijöistä)
106. MaikkiLainaa20.2.2010 klo 20:38
Eino Rantala (Metsästäjän päiväkirja)
107. EkiLainaa20.2.2010 klo 20:39
Larry Lea (Hengelliset sota-aseesi)
108. MaikkiLainaa20.2.2010 klo 20:49
(Ja nyt kyllä käännän!)Rupert Thomas (Did you know; 1/15)
109. EkiLainaa20.2.2010 klo 20:50
Anu Aittoniemi (Bisnesetiketti; yksi tekijöistä)
110. MaikkiLainaa20.2.2010 klo 21:02
May, John (Did you know; 1/15)
111. EkiLainaa20.2.2010 klo 21:09
Haynes, John H. (Chevrolet Sprint & Geo Metro 1985-2001; toinen tekijöistä)
112. MaikkiLainaa21.2.2010 klo 16:18
Henry, Marguerite (Tuulen kuningas)
113. PPLainaa21.2.2010 klo 16:23
Eeva Hurskainen (Tunnet sen sydämessäsi. Henkilökuva Aurora Karamzinista äitinä)[Kun ette varmaan enää muista tällaista PP:tä, niin muistin virkistämiseksi kerron, että olen se jästipää, jolla on pinttymä jatkaa aina vain viimeisestä kirjaimesta. Kahden kuukauden projekti päättyy piakkoin ja nyt jo päätteeni päästi tännekin menemättä tilttiin. Hauskamukavaa!]
114. EkiLainaa21.2.2010 klo 16:25
Aspholm, Suvi (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)(Velekam päk, phiiphii!)
115. PPLainaa21.2.2010 klo 16:32
Igor Maltsev (Sinä)[Thääänks!]
116. EkiLainaa21.2.2010 klo 16:48
Viiri, Jouni (Aine ja energia - fysiikan työkirja; yksi tekijöistä)
117. MaikkiLainaa21.2.2010 klo 16:53
Ilmonen, Anneli (Häme taiteilijoiden kuvaamana 1818-1940)(Och det samma fron här, PP)
118. EkiLainaa21.2.2010 klo 16:54
Larry Baker (Flamingon siivin)
119. MaikkiLainaa21.2.2010 klo 17:03
Reg Grant (Did you know; 1/15)
120. EkiLainaa21.2.2010 klo 17:36
Teppo Suikkari (Askari Mangari ja Maijja Mafis; yksi tekijöistä)
121. MaikkiLainaa21.2.2010 klo 19:12
Räsänen, Aila (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
122. EkiLainaa21.2.2010 klo 19:36
Lucas, Matt (Inside Little Britain; yksi tekijöistä)
123. MaikkiLainaa21.2.2010 klo 22:30
Théresé, Mical (oik. Lindbergh, T.) (Seurusteluopas)
124. PPLainaa22.2.2010 klo 07:41
Luis Esparza (12 myyttiä maailman nälästä; 1/4)[Lyhyestä virsi kaunis. Eilen pääsin kyllä tänne, mutta lähetys ei sitten viitsinytkään tehdä tehtäväänsä. :-(]
125. EkiLainaa22.2.2010 klo 09:29
Anttila-Muilu, Sirpa (Geos 1 - sininen planeetta)
126. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 10:34
Pirkko Biström (Totta vai tarua?; 1/6)(;-¤)
127. EkiLainaa22.2.2010 klo 11:06
Mäki, Tuomo (Julkisen velan hallinta eräissä EU-maissa; yksi tekijöistä)
128. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 11:34
McDonald, W. (Did you know; 1/15)
129. EkiLainaa22.2.2010 klo 11:50
Walliams, David (Inside Little Britain; yksi tekijöistä)
130. PPLainaa22.2.2010 klo 12:30
Dr. Seuss (The Cat in the Hat Comes Back)
131. marjukoLainaa22.2.2010 klo 12:52
Stonehouse, Bernard (Kissaeläimet)[The big cats can't purr, so they push to show their solidarity: push, push, PP!]
132. EkiLainaa22.2.2010 klo 12:53
David Roots (Kivet & fossiilit; yksi tekijöistä)
133. PPLainaa22.2.2010 klo 12:58
Sayah, Chatarina (Parveke kukkii; 1/2)
134. EkiLainaa22.2.2010 klo 13:00
Antti Puustinen (Homon elämäkerta)
135. PPLainaa22.2.2010 klo 13:05
Nasretdin, Fazile (Vedenhaltijan kampa; 1/2)
136. EkiLainaa22.2.2010 klo 13:34
Legg, A. K. (BMW 3- ja 5-sarjat 1981-1991; toinen tekijöistä)
137. PPLainaa22.2.2010 klo 13:52
Kurjenluoma, Minna (Joka tyypin sisustuskirja; yksi kolmesta tek.)
138. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 13:58
Amrine, Douglas (Did you know; 1/15)
139. PPLainaa22.2.2010 klo 14:05
Silas, Petri (Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt; toinen tek.)
140. EkiLainaa22.2.2010 klo 14:06
Romppanen, Antti (Julkisen velan hallinta eräissä EU-maissa; yksi tekijöistä)
141. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 14:24
Timo Pakkala (Maailman ja Suomen suuratlas; 1/9)
142. PPLainaa22.2.2010 klo 14:30
Alanko, Tero (Neljäs sukupolvi - Suomalainen rock nyt; toinen tek.)
143. EkiLainaa22.2.2010 klo 14:46
Raunio, Antti (Järki, usko ja lähimmäisen hyvä)
144. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 15:00
Talvela, Paavo (Tolvajärven ja Ilomantsin taistelut
145. PPLainaa22.2.2010 klo 15:00
Illikainen, Alpo (Viiriltä Sompioon)
146. PPLainaa22.2.2010 klo 15:01
Ongelin, Petri (Rullamuovaus)
147. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 15:09
Rankka, Yrjö (Totta vai tarua?; 1/6)
148. PPLainaa22.2.2010 klo 15:28
Örn, Birkitta (Murujan noroja - osa1)
149. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 15:47
Arvila, Gitte (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
150. EkiLainaa22.2.2010 klo 15:49
Timo Matala (Asumisen tuki ja aravavuokralaiset)
151. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 16:15
Laurila, Margaret (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
152. EkiLainaa22.2.2010 klo 16:17
Tanninen, Timo (Asumistuesta itselliseen asumiseen vai toimeentulotukeen; toinen tekijöistä)
153. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 16:29
Motta, Giuseppe (Maailman ja Suomen suuratlas; 1/9)
154. EkiLainaa22.2.2010 klo 16:29
Pentti Hakkarainen (Ammatinhallinnan kehittäminen oppivassa organisaatiossa; yksi tekijöistä)
155. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 21:50
Elliot, Elisabeth (Operaatio Auca)
156. EkiLainaa22.2.2010 klo 22:23
Helenius, Jouni (Ammatinhallinnan kehittäminen oppivassa organisaatiossa; yksi tekijöistä)
157. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 22:42
Ingmar Berling (Nooan arkki ruohikossa; toinen tekijä)
158. EkiLainaa22.2.2010 klo 22:50
Gemmell, David (Legenda)
159. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 22:53
Dolly Ölander (Katalog över den svenska litteraturen in Finland 1926-32 1-2)
160. EkiLainaa22.2.2010 klo 22:57
Riitta Kuparinen ("Ei meidän naapuriin")
161. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 22:59
Räsänen, Petri (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
162. EkiLainaa22.2.2010 klo 23:02
Rajalin, Sirpa (Handsfree-lainsäädännön pidempiaikaiset vaikutukset matkapuhelimen käyttöön; yksi tekijöistä)
163. MaikkiLainaa22.2.2010 klo 23:06
Palojoki, Päivi (Kodin suuri niksikirja; 1/11)
164. EkiLainaa22.2.2010 klo 23:58
Viren, Matti (Julkisen velan hallinta eräissä EU-maissa; yksi tekijöistä)
165. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 00:01
Taisto Valkama (Maailman ja Suomen suuratlas; 1/9)
166. EkiLainaa23.2.2010 klo 00:05
Martin, Judy (100 hyvää ohjetta akryylimaalarille)
167. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 00:09
Darby, John (Westgaten arvoitus)
168. EkiLainaa23.2.2010 klo 00:16
Hilton, Boyd (Inside Little Britain; yksi tekijöistä)
169. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 00:34
Danilevski, Grigori (Naisenryöstö)
170. PPLainaa23.2.2010 klo 08:38
Ihonen, Virmeli (Sulavin sanoin etelään)
171. EkiLainaa23.2.2010 klo 09:17
Leena Pöysti (Handsfree-lainsäädännön pidempiaikaiset vaikutukset matkapuhelimen käyttöön; yksi tekijöistä)
172. PPLainaa23.2.2010 klo 09:55
Ismo Mäkinen (Piikkareita ja tanssikenkiä - Martti Vainion elämän tarina)
173. EkiLainaa23.2.2010 klo 10:01
Eeva Widström (Hammashoitouudistus etenee; yksi tekijöistä)
174. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 10:49
Muus, Bent J. (Sisävesien kalat ja kalastus; toinen tekijä)
175. EkiLainaa23.2.2010 klo 10:51
Jouni Vihmo (Alkoholihaittojen yhteiskunnalliset kustannukset Suomessa vuonna 2003; yksi tekijöistä)
176. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 10:55
Marta Colombo (Maailman ja Suomen suuratlas; 1/9)
177. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:00
Bengt Holbek (Interpretation of fairy tales)
178. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:04
Kurtz, Johan Heinrich (Kristillinen uskon-oppi, evankeliumillisen...)
179. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:05
Hiden, Paulus (Pääomarahastot ja niiden sijoitustoiminta; toinen tekijöistä)
180. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:06
Sean Moore (Did you know; 1/15)
181. PPLainaa23.2.2010 klo 11:09
Emilia Kullas (Mitä jokaisen kotiäidin tulee tietää sijoittamisesta; 1/2)
182. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:09
Susie Behar (Did you know; 1/15)
183. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:18
Raili Tähtivyö (Klasse C 4-5; toinen tekijöistä)
184. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:24
Yngve Bützow (Ratsuhevosen ja ratsastajan koulutus)
185. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:30
Westling, Achilles (Avioero-ositus)
186. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:37
Salonen, Ritva (Totta vai tarua?; 1/6)
187. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:39
Voitto Kiviharju (Askari Mangari ja Maijja Mafis; yksi tekijöistä)
188. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:44
Jukka Petäjä (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)
189. EkiLainaa23.2.2010 klo 11:45
Juhani Tähtinen (Askel menneisyyteen)
190. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 11:54
Thomson Burtis (Ilmojen sankari. Lentäjä Russ Farrelin seikkailuja)
191. marjukoLainaa23.2.2010 klo 12:01
Schrödinger, Erwin (What is Life?)
192. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 12:40
Niilo Söyrinki (Kasvistosta Oulankajoen-Pääjärven alueella...)
193. EkiLainaa23.2.2010 klo 12:51
Kauppinen, Tapani (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi - käsikirja)
194. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 13:10
Norlind, Tobias (Beethoven)
195. EkiLainaa23.2.2010 klo 13:20
Salo, Sirpa (Etiikan puutarhassa; toinen tekijöistä)
196. marjukoLainaa23.2.2010 klo 13:35
Pascal Boyer (Ja ihminen loi jumalat: miten uskonto selitetään)
197. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 13:38
Robert Pilchowski (Rakas Corinna)
198. EkiLainaa23.2.2010 klo 14:19
Kristina Slotte (Mamma är död; toinen tekijöistä)
199. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 14:25
Toivo Haapanen (Musiikin tietokirja; 1/4)
200. EkiLainaa23.2.2010 klo 15:27
Pohjolainen, Silja (Aurinko; yksi tekijöistä)
201. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 15:39
Jackie Douglas (Did you know; 1/15)
202. EkiLainaa23.2.2010 klo 15:43
Sami Tähtinen (Järjestelmäintegraatio - tarve, vaihtoehdot, toteutus)
203. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 15:49
Taneli Kuusisto (Musiikin tietokirja; 1/4)
204. EkiLainaa23.2.2010 klo 15:57
Tähtinen, Jyrki (Pääomarahastot ja niiden sijoitustoiminta; toinen tekijöistä)
205. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 16:14
Kyytinen, Pekka (Kuvantekijöitä ja kamerakauppaa)
206. EkiLainaa23.2.2010 klo 16:34
Koski, Pasi (Kaupunkilaisten liikunta ikäpolvittain; yksi tekijöistä)
207. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 16:48
Sandberg, Börje (Helsinki. Kuvakirja)
208. EkiLainaa23.2.2010 klo 16:54
Jukka Lehto (Elämä kutsuu; yksi tekijöistä)
209. PPLainaa23.2.2010 klo 16:59
Olli Latva (oppikirjoja, mm. yksi Kartio- Kuutio ja Kolmio -oppikirjojen tekijöistä)
210. EkiLainaa23.2.2010 klo 17:45
Vilja Tähtinen (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi - käsikirja)
211. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 21:40
Ignacio Agusti (Mariona)
212. EkiLainaa23.2.2010 klo 21:58
Tähtinen, Heikki (Etiikan puutarhassa; toinen tekijöistä)
213. MaikkiLainaa23.2.2010 klo 22:13
Kaarina Lammentausta (Myös sinä kerallani vanhene; toinen tekijä)
214. EkiLainaa23.2.2010 klo 22:16
Tähti-Niemi, Anitta (Kimppakerho)
215. MaikkiLainaa24.2.2010 klo 00:06
Annie Bock (Itsemurhaajan tunnustus)
216. EkiLainaa24.2.2010 klo 00:59
Charlie Christensen (Aarne Ankka)
217. MaikkiLainaa24.2.2010 klo 01:43
Svend Aage Voigt Andersen (Eurooppalaiset kunniamerkit värikuvina; 1/4)
218. EkiLainaa24.2.2010 klo 08:55
Stefan Gemmel (Olisinpa kuin sinä!)
219. MaikkiLainaa24.2.2010 klo 10:26
Lundø, Jørgen (Eurooppalaiset kunniamerkit värikuvina; 1/4)(Parin nimeä vielä)
220. EkiLainaa24.2.2010 klo 11:23
Erkinantti, Jan (Hammashoitouudistus etenee; yksi tekijöistä)
221. MaikkiLainaa24.2.2010 klo 11:28
Aubel, Karl (Ein Polarsomme. Reise nach Lappland und Kanin; toinen tekijä)
222. marjukoLainaa24.2.2010 klo 11:45
Langewiesche, William (The Wrath of Khan)
223. EkiLainaa24.2.2010 klo 11:53
Metsätähti, Sinikka (Elämä kutsuu; yksi tekijöistä)
224. MaikkiLainaa24.2.2010 klo 12:02
Karhu, Pirjo (Tuhattaito. 1000 rahanarvoista neuvoa, oivaa ohjetta ja nerokasta niksiä; 1/18)(yksi vielä)
225. EkiLainaa24.2.2010 klo 13:24
Jessica Gruner (Emily the Strange; yksi tekijöisä)
226. EkiLainaa24.2.2010 klo 13:25
Jessica Gruner (Emily the Strange; yksi tekijöistä)(lisäsin t:n jos tulee aloituskommentiksi...
227. (Maikki)Lainaa24.2.2010 klo 13:34
(tulee aloitukseen. tää riittää)
Kytke automaattinen viestien haku pois päältä
KOMMENTOI