ARTIKKELIT > PIILOSANA SM 2016 ALKAA!
↶ Takaisin Artikkeleihin

Piilosana SM 2016 alkaa!

Hannes ja Pirjo Tiira yllättivät vuonna 2004 Kuuskajaskarissa aloittamalla vuosittaisen piilosanojen ratkonnan SM-kilpailun.

Paljon on Sanaseppojen kesäpäiviä sen jälkeen vietetty ja lähes vuosikymmenen ajan niihin kuului olennaisena osana Tiirojen organisoima kisa. He kuitenkin päättivät luovuttaa kisan oikeudet seuralle ja vuonna 2013 pääsi Pirjo Tiira viimein itsekin mukaan ratkomaan ja nappasikin Kotkassa hopeaa.

Vuonna 2014 pidettiin Suomen Kuvalehden kanssa komea 40-vuotisjuhlakisa. Siitä on parikin juttua tämän sivuston artikkeleissa. SK ei halunnut lähteä mukaan säännöllisiin kisoihin, joten Sanaseppojen johtokunta päätti järjestää kisan tästä eteenpäin itse joka toinen vuosi.

Nyt on jälleen kisan aika koittanut. Kaiken infon siitä saa mm. osoitteesta sanasepot.fi ja uusimmasta sanaris.fi-uutisesta. Alkavan viikon lopulla tehtävät ilmestyvät. Niitä on kolme ja mikä tahansa käy karsintatehtävästä. Jos et halua hankkia mitään noista lehdistä, voit ratkoa karsintatehtävän Sanaseppojen nettisivulta.

Lopputapahtuman 12.11. puitteet ovat hienot. Tuusulassa sijaitsevan Majatalo Onnelan kaksi juhlasalia yhdistetään suureksi kilpailuareenaksi. Poissa on viimekertainen välierän ahtaus (ainoa negatiivinen seikka juhlakisassa). Onnela tarjoaa hyvät puitteet piilosanaväen keskusteluille ja sinne voi tulla vaikka useammaksi yöksi.

Ohjelman teko on vielä kesken, mutta aikanaan kerrotaan, mitä kaikkea Onnelassa tapahtuu tuon lauantaipäivän aikana.

Erkki Vuokila


SM-piilosanojen laatijat ovat saaneet väliinsä tämänkertaisen kisan suojelijan Marjatta Leppäsen.

↶ Takaisin Artikkeleihin