ARTIKKELIT > RISTIKKO SM 2003 HUIPENTUU
↶ Takaisin Artikkeleihin

Ristikko SM 2003 huipentuu

Kaikkien aikojen vaikeimmat alkuerät ovat takana Ilta-Sanomien ja Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n joka toinen vuosi järjestämässä ratkontakisassa. Välieriin, jotka järjestetään 5.4. Helsingissä, osallistuu lähes 100 alkuerien parasta. Toisin kuin aiemmassa jutussa mainittiin, paikkana on Ravintola Pääposti nykytaiteen museo Kiasmaa vastapäätä. Tilaisuus alkaa lauantaina kello 10, mutta ratkojat kerääntyvät paikalle 8.30 alkaen.

Välierien kuusi parasta pääsee finaaliin ratkomaan suuriruutuista ristikkoa yleisön edessä. Mestaruus ratkeaa pääasiassa virheettömyyden perusteella, mutta nopeus ratkaisee luonnollisesti yhtä hyvien suoritusten paremmuuden.

Ristikoiden takana on Sanaris Oy:n viisikko, jota nykyisin kutsutaan nimellä. Team Katalin. Koko kilpailun historian ajan siihen ovat kuuluneet laatijoina Erkki Vuokila ja Pekka Joutsi sekä piirtäjänä Heikki Lavonius. Juha Hyvönen liittyi mukaan jo vuosia sitten ja tänä vuonna uutena neljänneksi laatijaksi tuli aiempien kisojen kärkimies Teemu Pallonen. Nuoria laatijoita/piirtäjiä on Teemun lähdettyäkin runsaasti mukana yrittämässä mestariksi,. mm. Jani Enilä, Tapio Kotipelto, Erkko Lehtonen, Juha Leinonen, Ilari Lindholm, Kimmo Sillankorva ja Jyrki Takala. Myös lähes kaikki entiset mestarit ja suurimmat menestyjät ovat tulossa paikalle.

Kuvassa Veikko Sonninen loppukilpailussa 1995.

↶ Takaisin Artikkeleihin