RISTIKON ANATOMIA > IS KOVIS 5.1.2019
↶ Takaisin

IS kovis 5.1.2019

Minulla oli yhdessä aiemmassa koviksessa pääkuvassa Facebookin Mark Zuckerberg. Kun luin lehdestä, että Amazonin Jeff Bezos oli noussut listan kärkeen maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, oli siinä minusta hyvä syy pistää Bezosin kuva pääkuvaksi.

Yritin löytää lauseisiin sanoja, jotka eivät olisi kaikkein ilmeisimpiä. Lauseet muodostuivat lopulta seuraaviksi:
• vaakaan lähtevä: AMAZONMILJARDÖÖRI ÖKYISTÄ RIKKAIN
• pystyyn lähtevä: NYTPÄ BEZOS RÖKITTÄNYT GATESINKIN

Seuraavaksi jälleen vihjeansojen avaamista. Pääpaino on rakennevihjeissä, mutta mukana on myös joitakin tietopuoleisia läpikäyntejä. Käsittelyjärjestys on vanha tuttu: ensin vaakasanat vasemmalta ylhäältä oikealle alas, sen jälkeen pystysanat samassa järjestyksessä.

Vaakaan:

• piirros pääkuvan oikealla puolella => KALA; piirroksessa kapula, josta puuttuu keskiosa

• MONIA MUUTETAAN => NAOMI; monia ja Naomi toistensa anagrammeja

• TÖÖRKEÄ => SIIKA; ensimmäisen tavun vokaalit pidennetty kummassakin sanassa

• SELKÄÄ VASTEN PARHAITA => ANOJAT; selkää vasten ovat nojat, a-nojat parasta laatua

• PIENIKIN PONNISTAA! => SYLI; pieni = S, ponnistuksen tuloksena mennään yli

• KUMOA SEINÄJOELLA => KAARA; Pohjanmaalla tunnetusti ei kuule d-kirjainta

• UIVA ANDERSSON => LIEVIN; Anderson = LI, uiva = evin

• ENNÄ- => AATE; ämmät puuttuvat: mennä maate

• HAKKU => SISU; vokaalit vaihtaneet paikkaa: hukka = susi

• SOPASTA => APSO; sopa ja apso anagrammeja

• SPORAN SISÄLLÄ => ATIK; spora = ratikka

• D KESKELLÄÄN MUKAVAMPIA? => TÄIT, d keskellä tädit

• piirrosvihje limaavasta etanasta: LIMA => PERUA

• valokuva vasemman laidan noin puolivälissä => BALI; pyysin valokuvaa Balin saarelta

• TASAVALTA => ALTAI; Wikipediassa lukee näin: ”Altain tasavalta sijaitsee Altain vuoristossa Keski-Aasian ja Siperian rajalla.

• OUDON ALUSSA => ERIK; outo = erikoinen

• UNILEVERILLÄ => KNORR; Knorr on yksi Unileverin tuotemerkeistä

• 1971 – 1997 => Zaire; Wikipedian mukaan Zairen tasavalta eli vihjeessä mainitun aikavälin. Nykyään alue kuuluu Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

• YLIMYKSISTÄ => TOTT; kyseessä suku, johon kuului varsinkin sotilaina kunnostautuneita miehiä

• KUNNAN ARMEIJA => ISAI; kunta = Ii, sen sisällä armeija SA

• ETENEVÄ => MAAS; Maas on yksi useimmin ristikoissa esiintyviä jokia; joessa vesi etenee

• PU - - - - - I? => OSKAR; vastaussana luettavissa suoraan vihjeen viivojen kohdalta

• PORSILLA TALOA => TUAT; talossa ovat porstuat

Pystyyn:

• (puhekuplassa) MINUN KESKIARVO OLI 8,7 => KANI; keskiarvo = KA

• RYHMÄNÄ AUTONOMINEN => AZORIT; Wikipedia: ”Azorit on Atlantilla sijaitseva Portugalille kuuluva autonominen saariryhmä.”

• MELKEIN PELIN LOPPU => MATT; tuo pelin loppu olisi matti

• K - - - - OHUEMPI => ORSI; vastaussana luettavissa vihjeen viivojen kohdalta

• TYYLILLÄ KUSTAAKSI => AASA; kun vastaussanaan lisätään v (tyyli), saadaan Vaasa

• OOTETTUJA => MIITAT; kummankin sanan ensimmäisen tavun vokaalit on kahdennettu

• SUURIN STATE ROSKA => ALASTARO; suurin state on Alaska; nyt sen väitetään olevan Roska; ala on muuttunut muotoon ro, alasta on tullut ro => ALASTARO

• AAVIKKO (V kirjoitettu punaisella) => VARMIN; kyseessä Armi Aavikko, punainen v on siis Armin

• ANS => PAUL; kummastakin jätetty lopusta pois vokaali A

• SARJIS-DIANA => PALMER; kyseessä Mustanaamion eli Fantomin mielitietty

• KOUKUTTAVA => ATARI; Atari on yksi legendaarisista pelikoneista eli on ainakin ollut mukana koukuttamassa

• P - - - - I AIKANAAN => AATU; vastaussana luettavissa vihjeen viivojen kohdalta

• TUSKIN R - - - - KO => OTIS; samanlainen tapaus kuin edellinen

• RAJANAAPURISTA => ATNA; yksi ristikoissa usein esiintyvistä joista; Atna on yksi Norjan pisimmän joen, Glomman (604 km) sivujoista

Jälleen, jos jotakin jäi epäselväksi, heitä kysymyksellä, vastaan ja analysoin mielelläni.

Palaamme näissä merkeissä. Seuraava kovis on jo laadittu, vihjeitys on vielä aloittamatta. Mukavaa ja ratkoisaa lopputalvea!

Antti

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin