RISTIKON ANATOMIA > IS-KOVIS 16.9.2017
↶ Takaisin

IS-Kovis 16.9.2017

Tämän ristikon idea lähti numerosta 8. Pääkuvalauseet eivät sinällään ole vaikeita keksiä, jos huomaa, että on kyse kasista. Pääkuvan ideaa hauduttelinkin hyvän aikaa ja päädyin tässä käytettyyn vasta ristikon jo muuten vihjeitettyäni.

Ristikko on saadun palautteen perusteella ollut vaikeampi kuin useimmat aikaisemmat kovikseni. Osansa vaikeudesta tekevät monet Helin oivalliset kuvavalinnat, joista ei heti voi tietää, mitä ajetaan takaa.

Käyn läpi kinkkisimmiksi arvaamiani sanoja vihjeineen.

Vaakasuoraan:

• AVIOR – tässä vihjeellä ’lentävä’ haetaan espanjalaista lentoyhtiötä

• ILONEN – golffaaja Mikko Ilonen kyseessä; silloin tällöin onnistuu tekemään birdie-tuloksen

• TANIT - vihjeensä ’valit’; tuplaässä puuttuu molemmista, tanssit ja valssit

• NIINAT – kyseessä Niina Kelo, Tero Pitkämäen puoliso

• LAAKA – vihjeessä tavut vaihdettu, kuhaa ja kalaa

• LYSEOT – suora vihje, opinahjoja (tässä ahjoja voi harhauttaa miettimään, puuttuisiko alusta k tai l)

• OUTOUS – samasta ruudusta lähtee kaksi sanaa, vihje ’ekurin’ on outo sana; alaspäin sijoitetaan roti e:n ja n:n väliin

• RENU – myös rellu lempinimi Renault-autolle

• RUUT – ruudusta mustattu viidesosa eli loppu-u jää pois

• KALUT – molemmat sanat alkavat koolla, K-alut

• SAOTA – anagrammi sanalle osata

• AIAS – taruhahmo tuli hulluksi ennen kuolemaansa, sijoitetaan kirjaimet pisteiden paikalle

• TATAMI – kolme tavua eri järjestyksessä, määrittää ja mitata

• LIED – kyseessä lie + d

• TEHO – kaksi sanaa samasta ruudusta, ’rikotaan’ vihjeen valaehto kirjaimet kahteen eri sanaan

• VIERIKKO – näyttelee Risto Räppääjä –elokuvissa

• OMIA – sijoitetaan kirjaimet lauseeseen, lomat joskus omia

• SATAA ja LOSOTTAA – ’perussade’ ja kunnon losotus

Pystysuoraan:

• ALAVUS – anagrammi sanalle sulava

• OLETUS – sinä olet Urho Sankari, tässä Sankari sukunimi, otetaan nimikirjaimet

• OTILAT – tila on kuvattu ruutuna

• TURTA – viitataan paljon nähneeseen, joka ei enää pienestä hätkähdä

• ANAT – V-kirjain molempien alussa, vanat ja vesiin

• TAKU – toinen oravista

• OLAV – osa Olavi Virtaa, i puuttuu

• VITALI – sijoitetaan kirjaimet annetun A:n ympärille (valitettavasti toteutusvaiheessa yksi viiva A:n takaa on jäänyt pois)

• ELINAJAT – tässä kyseessä kuolinilmoitukset

• IKET – sijoitetaan kirjaimet, jolloin saadaan sana kaiketi (no, ei kovin hyvä..)

• TARTAN – kestää kulutusta juoksuradalla (tässä aluksi sana TATSAT, jota ei-hesalaisena kuvittelin myös käytettävän tatskojen ohella; tarkastajan huomautuksen jälkeen onneksi vain muutamaa kirjainta ja sanaa muuttamalla sain korjattua)

• JOSE – sijoitetaan kirjaimet, jolloin lause toimii

• PARAT – parat + iisi on paratiisi, mikä lienee paras mahdollinen paikka

• EROTIN – ks. vaakasuoraan OUTOUS

• EKAT – vaakavihjeen ensimmäiset kirjaimet punaisella

• ATON – lisätään MA, tulee Juhana Maaton

• LINNUT – mestariteos elokuva-alalla

• ABREU – on siitä jo kymmenen vuotta, kun Anna tuli kuuluisaksi!

• OSRAM – tekstinä hehkulampussa

• TUPOS – kylä valtatie 4:n varrella Limingassa; tupo-sopimus lisä-ässällä

• UNIO – yhtymän eli unionin alkuosa

• OSALA – kiekkoilija-Oskar sanan elOSALAmana sisällä

• IKOLA – Ismo Leikolan loppuosassa maailmanmestari Heikki Ikola

• RISALAKKI – sama kuin risakas eli lakki voisi olla kas

• NÄIN – nätin ja söötin, molemmista t pois

• ISOKARI – ison merkki L + veden alla uhkaava kari

• ANNOSTELU – nostelee palikkaa, jossa A-kirjain


Jari Keränen

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin