Ensimmäiset "nykyaikaiset" ratkonnan SM-kisan välierät olivat alkamassa. Olen jännittäjätyyppi, joten hieman oli perhosia vatsassa, kun puheenjohtaja Skyttä kertasi säännöt. Ei liikaa, vaan sopivasti, eipä ainakaan ollut liian flegmaattinen olo. Olin varannut purkkaa auttamaan keskittymisessä. Ei kai sitä lasketa dopingiksi? Pari purkkatyynyä oli valmiina pöydän kulmalla odottamassa kisan alkua. Ei kannata hosua, purkat suuhun vasta viime hetkellä, ettei maun väljähtyminen pakota varikkopysähdykseen kesken kisan! Ensimmäinen tehtäväpaperi oli edessä ylösalaisin.

Yksi, kaksi, kolme! Voitte aloittaa! Paperi ympäri - ja käsi alkoi täristä hillittömästi! Pidin toisella kädellä ranteesta kiinni, että kynä osuisi ruutuun. Suoritusta vaikeutti vieressä ratkova Veikko Sonninen, joka on nimensä mukaisesti melko rotevatekoinen. Molemmilla oli oma pikkupöytä, mutta pöydät olivat kiinni toisissaan. Veikon vauhdikas suoritus hytkytti minunkin pöytääni, eikä pöydän ja käden tutinaa saanut millään tahdistetuksi.

Tehtävä itsessään oli helppo. Siinä ei voinut tehdä virheitä. Eihän? Veikko sai omansa valmiiksi ja nosti kätensä. Valvoja lähti pujottelemaan pöytien välistä hakemaan paperia ja kompastui jalkoihini. Nostin katseeni, totesin tilanteen, koukistin koipeni - ja jätin piilokirjaimen täyttämättä. Jatkoin horkkaisen höyryveturin vauhtia kohti vasenta yläkulmaa. Tehtävä valmis, se oli niin idioottimaisen helppo, ettei siinä voi olla virheitä. Käsi lensi ylös. Katse kelloon: 8.10. Minulla olisi ollut 50 sekuntia ennen seuraavaa täyttä minuuttia. Siinä ajassa olisi puuttuva piilokirjain löytynyt. Olin olosuhteiden ja oman hermoiluni uhrina antanut muille tasoitusta 7.5 minuuttia.

Toiseen välierään siirsin vaivihkaa pöydän kauemmas Veikosta. Käsi ei tärissyt yhtään, koska haaveet menestyksestä olivat hautautuneet sakkominuuttien alle. Jatko meni kohtalaisesti, mutta sijoitus nousi vain 30:n sakkiin. Purkat olivat edelleen pöydänkulmalla.