Etusivu
Keskustelut
         Ristikot
         Muut aiheet
Pakinat
Mielipidekysely
Linkit

Artikkelit
Ristikkoarkisto
Kauppa

Yleisiä kysymyksiä

KESKUSTELUT: MUUT AIHEET INFO
 6825. Yhdyssanaketju -124
Lähettäjä: Ari 9.5.2012 klo 23:02
Tässä ketjussa ketjutetaan yhdyssanoja. Jatkosanan alkuosan pitää olla sama sana kuin edeltävän sanan loppuosa. Monikko- ja yksikkömuoja saa sekoittaa, samoin eri sijamuotoja. Esimerkiksi kävelykengät - kengänkanta on hyväksyttävästi jatkettu. Koko sanan pitää olla sellainen että se voisi olla esimerkiksi tietosanakirjan hakusana, joten loppuosan pitää olla perusmuodossa ellei se ole erisnimi. Silloinkin on suotavampaa käyttää mieluummin perusmuotoa, paitsi jos perusmuoto on jotenkin "huono" sana ja taivutettu erisnimi (kirja, elokuva, musiikkikappale...) on paremmin tunnettu.

Saman yhdyssanan toistumista pyydetään välttämään. Etsintä onnistuu useimmilla selaimilla näppäinyhdistelmällä Ctrl-F ja/tai valikosta Muokkaa - Etsi (Edit - Find).

Varmuuden vuoksi kannattaa hakea yksikkömuodon ja monikkomuodon yhteisellä osalla, siis esimerkiksi haku ruokapöy löytää sekä sanan ruokapöytä ja ruokapöydät.

Moniosaisten yhdyssanojen käyttö on sallittua ja niistä voi jatkaa yhdestä tai useammasta täydestä sanasta. Esimerkiksi sanasta jengityöntekijä voi jatkaa joko työntekijä- tai tekijä-alkuisilla yhdyssanoilla.
Koko sanasta ei saa jatkaa.

Sellaista sinänsä hauskaa temppua ei sallita missä sana jaetaan "mahdottomasti". Esimerkiksi tapauskova jakautuu tapa-uskova, ei tapaus-kova koska jälkimmäinen ei ole mielekäs sana. Jatkon pitää siis olla uskova-alkuinen, kova-alkuinen ei käy.

Jo käytettyjen sanojen lista löytyy säikeestä "4941. Yhdyssanaketjun kooste" joka löytyy osoitteesta:

_http://tinyurl.com/nzpgya


Jatkuu sanasta vaakanävertäjä

 Takaisin aiheisiin

Lähettäjä: arvid 9.5.2012 klo 23:11
nävertäjänaaras

Lähettäjä: Arskis 9.5.2012 klo 23:27
naarashevonen

Lähettäjä: Hakro 10.5.2012 klo 00:05
hevosajopeli

Lähettäjä: Arskis 10.5.2012 klo 00:11
peliriippuvuus

Lähettäjä: PS 10.5.2012 klo 11:22
riippuvuussopimus

Lähettäjä: T.Avis 10.5.2012 klo 14:23
sopimussähkö

Lähettäjä: lk 10.5.2012 klo 14:34
sähkötupakka

Lähettäjä: Hakro 10.5.2012 klo 17:50
tupakkapuntti

Lähettäjä: PS 10.5.2012 klo 17:53
punttikello

Lähettäjä: lk 10.5.2012 klo 18:24
Kellovaara

Lähettäjä: O 10.5.2012 klo 21:51
vaaratekijä

Lähettäjä: - 11.5.2012 klo 08:12
(vaaratekijä on jo koosteessa)

Lähettäjä: PS 11.5.2012 klo 09:52
vaarakylä

Lähettäjä: anni 11.5.2012 klo 11:12
Kylätohtori (osakeyhtiö Oulussa)

Lähettäjä: lk 11.5.2012 klo 13:40
tohtorinhattu

Lähettäjä: anni 11.5.2012 klo 19:05
hattumalli

Lähettäjä: lk 11.5.2012 klo 20:46
mallipukine

Lähettäjä: O 11.5.2012 klo 21:50
pukineosasto

Lähettäjä: arvid 12.5.2012 klo 09:19
osastoryhmä

Lähettäjä: Hakro 12.5.2012 klo 11:10
ryhmäkytkin

Lähettäjä: lk 12.5.2012 klo 11:39
kytkinneste

Lähettäjä: Hakro 12.5.2012 klo 11:50
nestejarru

Lähettäjä: lk 12.5.2012 klo 17:23
jarrulevy

Lähettäjä: PS 12.5.2012 klo 17:38
levytriööri

Lähettäjä: Hakro 12.5.2012 klo 18:40
triöörisylinteri

Lähettäjä: O 12.5.2012 klo 22:12
sylinteritilavuus

Lähettäjä: Hakro 12.5.2012 klo 22:29
tilavuusosa

Lähettäjä: O 12.5.2012 klo 22:35
osaomistustodistus

Lähettäjä: Hakro 12.5.2012 klo 22:56
todistusaihe

Lähettäjä: PS 13.5.2012 klo 09:25
aihetodiste

Lähettäjä: lk 13.5.2012 klo 12:39
todistepino

Lähettäjä: O 13.5.2012 klo 14:01
pinokorkeus

Lähettäjä: lk 13.5.2012 klo 16:21
korkeusjana

Lähettäjä: Hakro 13.5.2012 klo 22:54
janalävistys

Lähettäjä: O 13.5.2012 klo 23:57
lävistyskielikoru

Lähettäjä: Arskis 14.5.2012 klo 00:01
korusähke

Lähettäjä: Hakro 14.5.2012 klo 01:07
sähkesiirto

Lähettäjä: PS 14.5.2012 klo 09:00
siirtohihna

Lähettäjä: lk 14.5.2012 klo 14:36
Hihnatekniikka

Lähettäjä: PS 16.5.2012 klo 22:33
Tekniikantie (Espoossa)

Lähettäjä: Hakro 16.5.2012 klo 22:55
tiemääräraha

Lähettäjä: Arskis 16.5.2012 klo 23:56
rahatoimikamari

Lähettäjä: Hakro 17.5.2012 klo 00:02
kamarimuusikko (syö pottumuusia peräkamarissa)

Lähettäjä: lk 17.5.2012 klo 10:02
muusikkopiirit

Lähettäjä: Arskis 17.5.2012 klo 11:12
piirikuri (myk-ketjusta napattu)

Lähettäjä: PS 17.5.2012 klo 12:24
kurileiri

Lähettäjä: Arskis 17.5.2012 klo 12:29
leirisauna

Lähettäjä: PS 17.5.2012 klo 12:41
saunaämpäri

Lähettäjä: Arskis 17.5.2012 klo 12:45
ämpäriperuna

Lähettäjä: O 17.5.2012 klo 13:03
perunalaarikoko

Lähettäjä: Hakro 17.5.2012 klo 16:57
kokoaalto

Lähettäjä: O 17.5.2012 klo 18:11
Aaltomallisto

Lähettäjä: lk 17.5.2012 klo 18:53
mallistosuoja

Lähettäjä: O 17.5.2012 klo 19:06
suojavaatemateriaali

Lähettäjä: arvid 17.5.2012 klo 20:14
materiaaliylivoima

Lähettäjä: lk 17.5.2012 klo 20:25
ylivoimamaali

Lähettäjä: Hakro 17.5.2012 klo 21:21
maalikerros

Lähettäjä: Arskis 17.5.2012 klo 21:29
kerrosvuode

Lähettäjä: arvid 17.5.2012 klo 21:45
vuoteenoma

Lähettäjä: PS 18.5.2012 klo 08:19
omatunto

Lähettäjä: lk 18.5.2012 klo 09:04
tuntopuutos

Lähettäjä: PS 18.5.2012 klo 12:19
puutoslista

Lähettäjä: lk 18.5.2012 klo 15:06
listapihdit

Lähettäjä: T.Avis 18.5.2012 klo 17:37
pihtihyökkäys

Lähettäjä: Hakro 18.5.2012 klo 18:10
hyökkäysaalto

Lähettäjä: PS 18.5.2012 klo 20:39
aaltovoimala

Lähettäjä: O 18.5.2012 klo 21:18
voimala-alue

Lähettäjä: Hakro 18.5.2012 klo 21:31
aluevaihteisto

Lähettäjä: O 18.5.2012 klo 21:35
vaihteistovika

Lähettäjä: Hakro 18.5.2012 klo 22:23
vikakohde

Lähettäjä: Arskis 18.5.2012 klo 22:56
kohdeääni

Lähettäjä: anni 18.5.2012 klo 22:59
ääntenlasku

Lähettäjä: Hakro 18.5.2012 klo 23:12
laskusumma (älkää vain jatkako "summamutikassa")

Lähettäjä: lk 19.5.2012 klo 09:21
summalasku

Lähettäjä: Arskis 19.5.2012 klo 10:12
laskunmaksuautomaatti (siirtyvät pian historiaan)

Lähettäjä: lk 19.5.2012 klo 10:56
automaattipesukone

Lähettäjä: Arskis 19.5.2012 klo 12:28
pesukonehana (takaiskuventtiilillä)

Lähettäjä: lk 19.5.2012 klo 15:54
hanamallisto

Lähettäjä: arvid 19.5.2012 klo 21:20
mallistovalikoima

Lähettäjä: Arskis 19.5.2012 klo 21:22
valikoimanhallinta

Lähettäjä: O 19.5.2012 klo 21:44
hallintaoikeus

Lähettäjä: - 19.5.2012 klo 21:46
(hallintaoikeus on jo koosteessa)

Lähettäjä: O 19.5.2012 klo 22:01
hallintarekisteri (sorry)

Lähettäjä: arvid 19.5.2012 klo 22:07
rekisterivirhe

Lähettäjä: O 19.5.2012 klo 22:15
virhetulkintamahdollisuus

Lähettäjä: Arskis 20.5.2012 klo 10:37
mahdollisuustarjous

Lähettäjä: lk 20.5.2012 klo 11:56
tarjousesite

Lähettäjä: PS 20.5.2012 klo 19:34
esiteläjä

Lähettäjä: Hakro 20.5.2012 klo 19:56
läjäpää

Lähettäjä: O 20.5.2012 klo 20:25
pääkallosormus

Lähettäjä: Arskis 20.5.2012 klo 23:28
sormusmitta

Lähettäjä: arvid 20.5.2012 klo 23:42
mittahävikki

Lähettäjä: Hakro 21.5.2012 klo 00:19
hävikkikustannus

Lähettäjä: lk 21.5.2012 klo 08:31
Kustannustaito

Lähettäjä: T.Avis 21.5.2012 klo 10:32
Taitoneliö

Lähettäjä: Arskis 21.5.2012 klo 13:44
neliöjalka

Lähettäjä: O 21.5.2012 klo 14:05
jalkapöytäluu

Lähettäjä: Hakro 21.5.2012 klo 16:59
luuvitonen

Lähettäjä: [Hakro] 21.5.2012 klo 17:03
[Tässä vielä edelliseen liittyvä
kuva:http://img.yle.fi/uutiset/lappi/article550232
1.ece/ALTERNATES/w580/]

Lähettäjä: O 21.5.2012 klo 18:16
vitosluokka

Lähettäjä: anni 21.5.2012 klo 20:19
luokkariita

Lähettäjä: Hakro 21.5.2012 klo 21:42
riitajuttu

Lähettäjä: O 21.5.2012 klo 21:45
juttutuokioaika

Lähettäjä: PS 22.5.2012 klo 08:45
ajantasa

Lähettäjä: Arskis 22.5.2012 klo 10:04
tasatulos

Lähettäjä: lk 22.5.2012 klo 10:15
tulosseuranta

Lähettäjä: Arskis 22.5.2012 klo 10:27
seurantanumero

Lähettäjä: lk 22.5.2012 klo 15:38
numerokoru

Lähettäjä: Hakro 22.5.2012 klo 16:29
korukuvio

Lähettäjä: arvid 22.5.2012 klo 16:44
kuviokellunta

Lähettäjä: lk 22.5.2012 klo 16:51
kelluntatakki

Lähettäjä: O 22.5.2012 klo 18:09
takkimallistorekki

Lähettäjä: Hakro 22.5.2012 klo 18:36
rekkiliike

Lähettäjä: T.Avis 22.5.2012 klo 18:41
liikkeellelähtö

Lähettäjä: Arskis 22.5.2012 klo 18:46
lähtöilmoitus

Lähettäjä: Hakro 22.5.2012 klo 18:54
ilmoitussivuhinta

Lähettäjä: lk 22.5.2012 klo 19:29
hintaralli

Lähettäjä: O 22.5.2012 klo 22:36
ralliautonäyttely

Lähettäjä: lk 23.5.2012 klo 08:34
näyttelyhihna

Lähettäjä: Arskis 23.5.2012 klo 09:38
hihnaremmi

Lähettäjä: lk 23.5.2012 klo 13:41
remmikorkokengät

Lähettäjä: arvid 23.5.2012 klo 18:20
kengänkannat

Lähettäjä: T.Avis 23.5.2012 klo 18:28
[kengänkanta on koosteessa, kelpaako monikko?]

Lähettäjä: [arvid] 23.5.2012 klo 21:03
[OK. Tarkistin vain sanan kengänkannat; monikkomuodossa ei ollut koosteessa; kengät myös monikossa, joten "kannat" pitäisi kelvata, mutta oikeampi sana olisi ollut kenkienkannat]

Lähettäjä: arvid 23.5.2012 klo 22:17
Kenkäteollisuus [jatketaan sitten yksikkömuodossa)

Lähettäjä: lk 24.5.2012 klo 09:25
teollisuusmuotoilu

Lähettäjä: arvid 24.5.2012 klo 11:45
muotoilukyky

Lähettäjä: Hakro 24.5.2012 klo 14:02
kyvynnäyttö

Lähettäjä: T.Avis 24.5.2012 klo 17:45
näyttöpaine

Lähettäjä: lk 25.5.2012 klo 09:20
painekyllästys

Lähettäjä: Arskis 25.5.2012 klo 09:54
kyllästysaine

Lähettäjä: lk 25.5.2012 klo 14:53
aineriippuvuus

Lähettäjä: O 25.5.2012 klo 18:24
riippuvuusahdistus

Lähettäjä: anni 25.5.2012 klo 21:39
ahdistuskohtaus

Lähettäjä: lk 26.5.2012 klo 12:36
kohtausluettelo

Lähettäjä: T.Avis 26.5.2012 klo 19:09
luettelokortisto

Lähettäjä: arvid 26.5.2012 klo 19:42
Kortistolaatikko

Lähettäjä: Hakro 26.5.2012 klo 22:05
laatikkojalka (box section leg. Lähde: Tekniikan ja kaupan sanakirja

Lähettäjä: anni 26.5.2012 klo 22:38
jalankulku

Lähettäjä: Arskis 26.5.2012 klo 23:49
kulunvalvonta

Lähettäjä: Hakro 27.5.2012 klo 00:18
valvontahenkilökunta

Lähettäjä: lk 27.5.2012 klo 12:27
henkilökuntalahja

Lähettäjä: arvid 27.5.2012 klo 13:38
lahjakirja

Lähettäjä: lk 27.5.2012 klo 18:06
kirjateltta (messualueella)

Lähettäjä: anni 27.5.2012 klo 18:13
telttasänky

Lähettäjä: Hakro 27.5.2012 klo 22:26
sängynpohja

Lähettäjä: arvid 27.5.2012 klo 23:03
pohja-aika

Lähettäjä: lk 28.5.2012 klo 09:16
aika-asetus

Lähettäjä: Arskis 28.5.2012 klo 13:26
asetusliike

Lähettäjä: T.Avis 28.5.2012 klo 14:03
liikeharjoitus

Lähettäjä: lk 28.5.2012 klo 17:59
harjoitussyke

Lähettäjä: arvid 28.5.2012 klo 18:38
sykemittari

Lähettäjä: Hakro 28.5.2012 klo 22:03
mittarilentosäännöt

Lähettäjä: lk 29.5.2012 klo 09:15
sääntökoulutus

Lähettäjä: arvid 29.5.2012 klo 14:06
koulutusvapaa

Lähettäjä: anni 29.5.2012 klo 17:35
vapaapaini

Lähettäjä: lk 29.5.2012 klo 19:17
painipaita

Lähettäjä: anni 29.5.2012 klo 20:28
paitahylly

Lähettäjä: O 29.5.2012 klo 22:09
hyllykerrosväli

Lähettäjä: PS 29.5.2012 klo 22:13
välikyljys

Lähettäjä: O 29.5.2012 klo 22:32
kyljyskruunu (lampaasta)

Lähettäjä: lk 30.5.2012 klo 09:29
kruunulamppu

Lähettäjä: hs 30.5.2012 klo 10:49
lamppuhelmi

Lähettäjä: PS 30.5.2012 klo 14:19
helmikirjoahven (Cichlasoma biocellatum)

Lähettäjä: Hakro 30.5.2012 klo 14:45
ahvenselkä (purjeessa)

Lähettäjä: lk 30.5.2012 klo 17:14
selkärankavaurio

Lähettäjä: arvid 30.5.2012 klo 18:52
vauriotarkastaja

Lähettäjä: O 30.5.2012 klo 21:03
tarkastaja-ammattikunta

Lähettäjä: lk 30.5.2012 klo 21:22
ammattikuntalaitos

Lähettäjä: O 30.5.2012 klo 21:39
laitoshuoltajatutkinto

Lähettäjä: lk 31.5.2012 klo 09:17
tutkintorakenne

Lähettäjä: anni 31.5.2012 klo 13:35
rakennekorjaus

Lähettäjä: Arskis 31.5.2012 klo 17:44
korjausmääräys

Lähettäjä: Sepeteus 31.5.2012 klo 19:54
määräysvalta

Lähettäjä: Sepeteus 31.5.2012 klo 19:58
määräystapa (korvaa tuon -vallan, joka olikin jo)

Lähettäjä: lk 1.6.2012 klo 08:58
tapariippuvuus

Lähettäjä: Arskis 1.6.2012 klo 10:21
riippuvuusanalyysi

Lähettäjä: PS 1.6.2012 klo 11:58
analyysimenetelmä

Lähettäjä: Hakro 1.6.2012 klo 12:19
menetelmäharha

Lähettäjä: lk 1.6.2012 klo 16:42
harha-askel

Lähettäjä: Hakro 1.6.2012 klo 18:23
askeljako

Lähettäjä: PS 1.6.2012 klo 21:07
jakopihti (sahan haritustyökalu)

Lähettäjä: O 1.6.2012 klo 21:27
pihtikinttu

Lähettäjä: [PS] 1.6.2012 klo 21:29
[pihtikinttu on koosteessa]

Lähettäjä: O 1.6.2012 klo 21:51
pihtisynnytys (sorry)

Lähettäjä: - 1.6.2012 klo 21:53
[pihtisynnytys on koosteessa)

Lähettäjä: anni 1.6.2012 klo 21:57
pihtipuristin

Lähettäjä: O 1.6.2012 klo 21:59
puristintehomittaus

Lähettäjä: Hakro 1.6.2012 klo 22:41
tehomittaustulos

Lähettäjä: arvid 1.6.2012 klo 23:38
tuloskuri

Lähettäjä: PS 2.6.2012 klo 09:44
kurinpitokeino

Lähettäjä: Hakro 2.6.2012 klo 11:19
keinotie

Lähettäjä: arvid 2.6.2012 klo 13:19
tiesora

Lähettäjä: PS 2.6.2012 klo 14:15
sorakuoppa

Lähettäjä: Arskis 2.6.2012 klo 14:51
kuoppapallo

Lähettäjä: lk 2.6.2012 klo 15:14
Pallojalka

Lähettäjä: O 2.6.2012 klo 18:20
jalkapohjarakkula

Lähettäjä: PS 2.6.2012 klo 18:32
rakkularauhanen

Lähettäjä: Hakro 2.6.2012 klo 21:28
rauhaskammio

Lähettäjä: arvid 2.6.2012 klo 21:45
kammionseinä

Lähettäjä: Hakro 2.6.2012 klo 21:50
seinäala

Lähettäjä: PS 3.6.2012 klo 08:52
Alahärmä

Lähettäjä: Arskis 3.6.2012 klo 10:55
Härmäkate (Härmäkate Oy, Alahärmä)

Lähettäjä: arvid 3.6.2012 klo 11:01
kateenkorva !

Lähettäjä: PS 3.6.2012 klo 11:25
korvahylkeet

Lähettäjä: lk 3.6.2012 klo 12:44
hyljekoira

Lähettäjä: [Arskis] 3.6.2012 klo 12:44
[Eikö kate taivu: katteen?]

Lähettäjä: Hakro 3.6.2012 klo 12:59
katelasi

Lähettäjä: (arvid) 3.6.2012 klo 13:45
(toki taipuu noin, ehdotukseni tein "kieli poskessa" joka lienee sanaseppoilussa sallittua; huutomerkki perässä, koska arvasin jonkun huudahtavan)

Lähettäjä: Arskis 3.6.2012 klo 13:52
lasikoira (koriste-esine, niin jatkuu koira-)

Lähettäjä: Hakro 3.6.2012 klo 16:39
koirankorva

Lähettäjä: arvid 3.6.2012 klo 16:41
korvalääkäri

Lähettäjä: Sepeteus 3.6.2012 klo 16:49
lääkäriopisto

Lähettäjä: lk 3.6.2012 klo 18:28
opistohanke

Lähettäjä: PS 3.6.2012 klo 19:39
hankeorganisaatio

Lähettäjä: iso S 3.6.2012 klo 22:27
[Zot zot! Huumorin kukka on kaunein kukka ja sanaseppoilussa saa yleensä olla kieli poskessa, mutta tässä ketjussa on sääntönsä ja niitä olisi hyvä noudattaa. Kateenkorva on ilman muuta väärä jatko ja siksi se ja sen seuraajat pitäisi hylätä ja jatkaa sanasta Härmäkate.]

Lähettäjä: + 3.6.2012 klo 22:32
[Härmäkate-sanasta jatkoi jo:
Lähettäjä: Hakro 3.6.2012 klo 12:59
katelasi]

Lähettäjä: lk 4.6.2012 klo 09:14
organisaatiokulttuuri

Lähettäjä: PS 4.6.2012 klo 11:26
kulttuurimaisema

Lähettäjä: arvid 4.6.2012 klo 12:15
maisemanpilaaja

Lähettäjä: lk 5.6.2012 klo 08:11
pilaajaääliö

Lähettäjä: Arskis 5.6.2012 klo 10:47
ääliökääpiö

Lähettäjä: PS 5.6.2012 klo 11:17
kääpiöpuhveli (Anoa depressicornis)

Lähettäjä: T.Avis 5.6.2012 klo 14:00
puhveliheinä (Bouteloua dactyloides)

Lähettäjä: arvid 5.6.2012 klo 14:25
heinänuha

Lähettäjä: lk 5.6.2012 klo 14:38
nuhasumutin

Lähettäjä: anni 5.6.2012 klo 15:51
sumutinpullo

Lähettäjä: lk 5.6.2012 klo 16:25
pullonpalautushihna

Lähettäjä: Hakro 5.6.2012 klo 17:06
hihnakäyttö

Lähettäjä: anni 5.6.2012 klo 18:00
käyttömies (ammattinimike mm. Kemiralla)

Lähettäjä: lk 6.6.2012 klo 09:09
miestenvessa

Lähettäjä: Hakro 6.6.2012 klo 10:34
vessanpytty

Lähettäjä: Arskis 6.6.2012 klo 12:34
pyttykerho

Lähettäjä: lk 6.6.2012 klo 16:42
kerhomatka

Lähettäjä: PS 6.6.2012 klo 21:34
matkareittivalinta

Lähettäjä: arvid 6.6.2012 klo 22:09
valintakokous

Lähettäjä: Hakro 6.6.2012 klo 22:55
kokouksenpito

Lähettäjä: anni 6.6.2012 klo 22:58
pitotarjoilu

Lähettäjä: lk 7.6.2012 klo 08:07
tarjoiluastia

Lähettäjä: PS 7.6.2012 klo 08:16
astiainkuivauskaappi

Lähettäjä: Arskis 7.6.2012 klo 10:17
kuivauskaappiritilä

Lähettäjä: Hakro 7.6.2012 klo 11:07
ritiläpohja

Lähettäjä: lk 7.6.2012 klo 11:39
Pohjanpystykorva

Lähettäjä: T.Avis 7.6.2012 klo 15:17
korvaklinikka

Lähettäjä: lk 7.6.2012 klo 15:36
Klinikkaklubi

Lähettäjä: PS 7.6.2012 klo 22:17
klubiholkki (löytyi pölliklubiaskista)

Lähettäjä: anni 7.6.2012 klo 22:21
holkkihihapusero

Lähettäjä: lk 8.6.2012 klo 08:43
puserokaava

Lähettäjä: PS 8.6.2012 klo 08:51
kaavalevy

Lähettäjä: lk 8.6.2012 klo 11:27
levykokoelma

Lähettäjä: O 8.6.2012 klo 21:46
kokoelmakansiorivi

Lähettäjä: PS 9.6.2012 klo 08:47
rivimetri (viljelytermi, esim. porkkanansiementä 1 g rivimetrille)

Lähettäjä: lk 9.6.2012 klo 10:27
metrimakkara

Lähettäjä: PS 9.6.2012 klo 11:18
makkarakutteri

Lähettäjä: Hakro 9.6.2012 klo 11:38
kutterinpuru

Lähettäjä: lk 9.6.2012 klo 17:48
purutupakka

Lähettäjä: anni 9.6.2012 klo 19:14
tupakanhimo

Lähettäjä: O 9.6.2012 klo 22:12
himosienestäjä

Lähettäjä: Hakro 9.6.2012 klo 23:22
sienestäjäryhmä

Lähettäjä: O 9.6.2012 klo 23:32
ryhmäterapiaistunto

Lähettäjä: Arskis 10.6.2012 klo 00:29
istuntokerros

Lähettäjä: T.Avis 10.6.2012 klo 10:12
kerrosjogurtti

Lähettäjä: PS 10.6.2012 klo 10:18
jogurttiviskositeetti

Lähettäjä: lk 10.6.2012 klo 12:35
viskositeettimittaus

Lähettäjä: Hakro 10.6.2012 klo 18:40
mittauslinja

Lähettäjä: O 10.6.2012 klo 21:05
linjapuhesuunnittelu

Lähettäjä: [O] 10.6.2012 klo 22:47
[linjapuhe: ohjelmapuhe tai -julistus]

Lähettäjä: lk 11.6.2012 klo 08:10
suunnitteluala

Lähettäjä: arvid 11.6.2012 klo 09:43
alapohja

Lähettäjä: lk 11.6.2012 klo 11:18
pohjakassa

Lähettäjä: arvid 11.6.2012 klo 16:12
kassaneiti

Lähettäjä: Hakro 11.6.2012 klo 22:57
neidinryöstö (modernisoitu versio neidonryöstöstä)

Lähettäjä: Arskis 12.6.2012 klo 01:03
ryöstösaalis

Lähettäjä: Hakro 12.6.2012 klo 01:20
saalishauki

Lähettäjä: Arskis 12.6.2012 klo 01:22
hauenleukapihdit

Lähettäjä: Hakro 12.6.2012 klo 01:32
pihtiässä (coupler on pliers; lähde: Suomalais-englantilainen tekniikan ja kaupan sanakirja)

Lähettäjä: T.Avis 12.6.2012 klo 09:01
ässähai

Lähettäjä: PS 12.6.2012 klo 10:06
hainmaksaöljy (erinomainen A-vitamiinilähde)

Lähettäjä: arvid 12.6.2012 klo 10:37
öljymiljonääri

Lähettäjä: lk 12.6.2012 klo 13:27
miljonääriäiti

Lähettäjä: Hakro 12.6.2012 klo 14:21
äidinmaito

Lähettäjä: T.Avis 12.6.2012 klo 16:44
maitohappo

Lähettäjä: PS 12.6.2012 klo 17:21
happokylpy

Lähettäjä: lk 13.6.2012 klo 09:33
kylpysuola

Lähettäjä: Arskis 13.6.2012 klo 10:08
suolapanos

Lähettäjä: Hakro 13.6.2012 klo 12:01
panossarja

Lähettäjä: anni 13.6.2012 klo 12:15
sarjatilanne

Lähettäjä: Hakro 13.6.2012 klo 17:50
tilannesilmä

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 17:52
tilannekomiikataito

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 17:53
silmäripsiväri

Lähettäjä: anni 13.6.2012 klo 18:13
väripurkki

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 18:22
purkkiananas

Lähettäjä: PS 13.6.2012 klo 21:26
ananasmurska

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 21:47
murskatappio

Lähettäjä: - 13.6.2012 klo 21:55
(murskatappio on jo koosteessa)

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 21:57
murskavoittoputki

Lähettäjä: Hakro 13.6.2012 klo 23:02
putkenkatkaisu

Lähettäjä: O 13.6.2012 klo 23:52
katkaisuhoitokeino

Lähettäjä: arvid 14.6.2012 klo 00:13
keinoaine

Lähettäjä: PS 14.6.2012 klo 08:21
ainehukka

Lähettäjä: lk 14.6.2012 klo 09:22
hukkapala

Lähettäjä: anni 14.6.2012 klo 12:49
palasokeripaketti

Lähettäjä: Hakro 14.6.2012 klo 14:26
pakettiautonkori

Lähettäjä: PS 14.6.2012 klo 15:07
korituohi

Lähettäjä: lk 14.6.2012 klo 16:22
tuohisormus

Lähettäjä: Arskis 14.6.2012 klo 16:31
sormusmitta

Lähettäjä: anni 14.6.2012 klo 17:30
mittatilaushousut

Lähettäjä: lk 14.6.2012 klo 18:57
housunhaara

Lähettäjä: O 14.6.2012 klo 21:29
haarahaukkapoikue

Lähettäjä: Hakro 14.6.2012 klo 21:55
poikueluku

Lähettäjä: PS 15.6.2012 klo 10:05
lukusanajono

Lähettäjä: lk 15.6.2012 klo 10:25
jononpituus

Lähettäjä: arvid 15.6.2012 klo 12:06
pituusakseli

Lähettäjä: lk 15.6.2012 klo 13:16
akselitappi

Lähettäjä: anni 15.6.2012 klo 13:49
tappisorvi

Lähettäjä: O 15.6.2012 klo 17:51
sorvitaituri

Lähettäjä: Hakro 15.6.2012 klo 19:07
taiturinäytös

Lähettäjä: O 15.6.2012 klo 19:28
näytöselämys

Lähettäjä: Hakro 15.6.2012 klo 22:07
elämysmatkaohjelma

Lähettäjä: O 15.6.2012 klo 22:10
matkaohjelmasuunnittelu

Lähettäjä: Hakro 15.6.2012 klo 22:49
suunnitteluvaihe

Lähettäjä: O 15.6.2012 klo 22:51
vaihetyöntekijäkurssi

Lähettäjä: Hakro 15.6.2012 klo 23:25
kurssinmuutostarve

Lähettäjä: O 15.6.2012 klo 23:54
muutostarveharkintaostos

Lähettäjä: PS 16.6.2012 klo 09:21
ostoskäärepaperi

Lähettäjä: lk 16.6.2012 klo 09:42
paperinippu

Lähettäjä: O 16.6.2012 klo 13:30
nippusidepakkauskoko

Lähettäjä: Hakro 16.6.2012 klo 14:26
kokoaalto (sähkötekniikan termi)

Lähettäjä: [PS] 16.6.2012 klo 19:20
[kokoaallon olet jo laittanut n. kk sitten]

Lähettäjä: Hakro 16.6.2012 klo 20:19
kokoaaltoantenni

[Enpä muistanut, ja hain sitä vain koosteesta.]

Lähettäjä: lk 16.6.2012 klo 20:54
antennijohto

Lähettäjä: PS 16.6.2012 klo 21:21
johtopyörä (vesiturbiinissa)

Lähettäjä: Hakro 16.6.2012 klo 22:26
pyöräkaista

Lähettäjä: PS 17.6.2012 klo 10:05
kaistaviivamaalaus

Lähettäjä: Arskis 17.6.2012 klo 11:20
maalausala

Lähettäjä: Hakro 17.6.2012 klo 12:13
alapäähuumori

Lähettäjä: lk 17.6.2012 klo 12:19
huumorinkukka

Lähettäjä: PS 17.6.2012 klo 13:32
kukkavaasi

Lähettäjä: O 17.6.2012 klo 15:36
vaasikokoelmahylly

Lähettäjä: Hakro 17.6.2012 klo 21:26
hyllyelevaattori

Lähettäjä: O 17.6.2012 klo 21:51
elevaattorilaite

Lähettäjä: lk 18.6.2012 klo 08:59
laiteharkinta

Lähettäjä: O 19.6.2012 klo 21:15
harkintaostokiintiö

Lähettäjä: PS 19.6.2012 klo 21:21
kiintiöluettelo

Lähettäjä: Hakro 19.6.2012 klo 21:34
luettelonumerointi

Lähettäjä: lk 20.6.2012 klo 08:38
numerointileimasin

Lähettäjä: PS 20.6.2012 klo 09:22
leimasinkirves (metsähommissa)

Lähettäjä: Arskis 20.6.2012 klo 10:05
kirvespölkky

Lähettäjä: lk 20.6.2012 klo 10:12
Pölkkyruoho

Lähettäjä: Hakro 20.6.2012 klo 11:20
ruohonpoltto

Lähettäjä: arvid 20.6.2012 klo 14:09
polttoleikkuri

Lähettäjä: lk 20.6.2012 klo 17:11
leikkuriteräs

Lähettäjä: PS 20.6.2012 klo 22:22
teräsvieteri

Lähettäjä: O 20.6.2012 klo 22:31
vieterileluvalikoima

Lähettäjä: lk 21.6.2012 klo 09:05
valikoimaneuvonta

Lähettäjä: PS 22.6.2012 klo 11:47
neuvontatoimi

Lähettäjä: anni 22.6.2012 klo 18:16
toimiupseerikerho

Lähettäjä: lk 23.6.2012 klo 11:53
kerhokaveri

Lähettäjä: PS 24.6.2012 klo 09:18
kaverikirja (ennen facebook:ia)

Lähettäjä: lk 24.6.2012 klo 10:57
kirjarahasto

Lähettäjä: Hakro 24.6.2012 klo 12:35
rahastoapuraha

Lähettäjä: Arskis 24.6.2012 klo 12:42
apurahakalenteri

Lähettäjä: O 24.6.2012 klo 20:55
kalenterimiesmalli

Lähettäjä: PS 24.6.2012 klo 21:16
mallivankila

Lähettäjä: Hakro 24.6.2012 klo 21:23
vankilanmuuri

Lähettäjä: PS 24.6.2012 klo 21:38
muurinpohjalettupannu

Lähettäjä: O 24.6.2012 klo 21:59
lettupannuvalikoima

Lähettäjä: lk 25.6.2012 klo 09:16
valikoimasopimus

Lähettäjä: PS 25.6.2012 klo 20:08
sopimusviljelypeltoala

Lähettäjä: arvid 25.6.2012 klo 21:49
alatalo

Lähettäjä: Arskis 25.6.2012 klo 22:59
talonrakennusosasto

Lähettäjä: lk 26.6.2012 klo 19:28
osastopako

Lähettäjä: arvid 26.6.2012 klo 19:39
pakosuunnitelma

Lähettäjä: O 26.6.2012 klo 21:52
suunnitelmavaiheaika

Lähettäjä: Hakro 26.6.2012 klo 22:38
Aikamiehet-yhtye

Lähettäjä: lk 27.6.2012 klo 11:08
Yhtyeritarit

Lähettäjä: arvid 27.6.2012 klo 14:44
ritari-ässä (takavuosien tv-sarja; taitaa tulla uusintoja vieläkin)

Lähettäjä: lk 27.6.2012 klo 20:16
ässähai

Lähettäjä: PS 28.6.2012 klo 18:14
hainnahka (onkin usein valmistettu keihäsrauskusta)

Lähettäjä: lk 28.6.2012 klo 18:46
nahkalakki

Lähettäjä: Hakro 28.6.2012 klo 19:43
lakkikangas (ei nahkalakissa)

Lähettäjä: lk 29.6.2012 klo 08:56
kangassäkki

Lähettäjä: anni 29.6.2012 klo 22:35
säkkipuku

Lähettäjä: PS 30.6.2012 klo 08:53
pukukangaspakka

Lähettäjä: lk 30.6.2012 klo 10:41
Pakkarakenne

Lähettäjä: PS 2.7.2012 klo 09:00
rakennesortuma

Lähettäjä: lk 2.7.2012 klo 14:02
sortumavaara

Lähettäjä: Hakro 2.7.2012 klo 14:16
vaaraloisto (hazard beacon, ilmailutermi)

Lähettäjä: PS 2.7.2012 klo 14:46
loistoauto

Lähettäjä: anni 2.7.2012 klo 15:44
autopaikka

Lähettäjä: lk 2.7.2012 klo 18:23
paikkavarausjärjestelmä

Lähettäjä: O 2.7.2012 klo 21:58
varausjärjestelmäpäätös

Lähettäjä: PS 2.7.2012 klo 22:16
päätöspöytäkirja

Lähettäjä: lk 3.7.2012 klo 14:38
Kirjakuja

Lähettäjä: O 3.7.2012 klo 18:14
kujakollikissa

Lähettäjä: PS 3.7.2012 klo 18:22
kissarastas (Dumetella carolinensis)

Lähettäjä: O 3.7.2012 klo 21:15
rastaspoikuemäärä

Lähettäjä: lk 4.7.2012 klo 17:40
määräalakartta

Lähettäjä: O 4.7.2012 klo 21:31
karttakirjapiirtäjä

Lähettäjä: Hakro 4.7.2012 klo 23:11
piirtäjäkurssi

(mielestäni pitäisi sanoa "karttakirjaNpiirtäjä", mutta sama se)

Lähettäjä: Arskis 4.7.2012 klo 23:18
kurssipuku

Lähettäjä: anni 5.7.2012 klo 08:15
Pukumies (Oy, vaatettaa myös oululaisia naisia)

Lähettäjä: Arskis 5.7.2012 klo 10:16
mieskosmetologi

Lähettäjä: PS 5.7.2012 klo 10:51
kosmetologikurssi

Lähettäjä: lk 5.7.2012 klo 14:05
kurssitoveri

Lähettäjä: O 5.7.2012 klo 21:39
toverituomioistuin (neuvosto-venäjän aikaan)

Lähettäjä: - 5.7.2012 klo 22:19
(toverituomioistuin on koosteessa)

Lähettäjä: O 5.7.2012 klo 22:37
toverituomioistuinsyyttäjä

Lähettäjä: O 5.7.2012 klo 22:37
toverituomioistuinsyyttäjä

Lähettäjä: Arskis 5.7.2012 klo 23:42
syyttäjälaitos

Lähettäjä: lk 6.7.2012 klo 17:17
laitosvalio (sertifikaatin saanut)

Lähettäjä: PS 6.7.2012 klo 21:30
Valiosähkö (Oy Helsinki)

Lähettäjä: O 6.7.2012 klo 21:32
sähköjunahankinta

Lähettäjä: PS 6.7.2012 klo 21:45
Hankintatukku (Oy Helsinki)

Lähettäjä: O 6.7.2012 klo 22:51
tukkukauppiaskokous

Lähettäjä: PS 7.7.2012 klo 13:28
kokousvirkailija

Lähettäjä: anni 7.7.2012 klo 16:30
virkailijakunta

Lähettäjä: O 7.7.2012 klo 23:23
kuntaliitosongelma

Lähettäjä: lk 8.7.2012 klo 10:58
ongelmavirus

Lähettäjä: O 8.7.2012 klo 20:17
virusviljelmätulos

Lähettäjä: Hakro 8.7.2012 klo 20:40
tulosvastuuyksikkö

Lähettäjä: PS 8.7.2012 klo 23:15
yksikkönapa

Lähettäjä: Arskis 8.7.2012 klo 23:32
napatyrä

Lähettäjä: lk 9.7.2012 klo 14:03
tyräleikkaus

Lähettäjä: PS 9.7.2012 klo 17:26
leikkaussyvyys (esim maanrakennuksessa)

Lähettäjä: Arskis 10.7.2012 klo 00:45
syvyyspommi

Lähettäjä: PS 10.7.2012 klo 12:52
pomminheitto

Lähettäjä: Arskis 10.7.2012 klo 12:58
heittoliina

Lähettäjä: lk 10.7.2012 klo 18:21
liinatärkki

Lähettäjä: Arskis 10.7.2012 klo 18:50
TärkkiNetti

Lähettäjä: Hakro 10.7.2012 klo 23:17
nettiauto (www.nettiauto.com)

Lähettäjä: Arskis 11.7.2012 klo 00:30
autopuhelin

Lähettäjä: Hakro 11.7.2012 klo 00:35
puhelinmaksu

Lähettäjä: lk 11.7.2012 klo 06:37
maksuosoite

Lähettäjä: Arskis 11.7.2012 klo 10:50
osoitteenmuutos

Lähettäjä: lk 11.7.2012 klo 13:57
muutosrekisteröinti

Lähettäjä: Arskis 12.7.2012 klo 00:06
rekisteröintikatsastus

Lähettäjä: lk 12.7.2012 klo 13:58
katsastuskohde

Lähettäjä: Arskis 12.7.2012 klo 23:31
kohdekaupunki

Lähettäjä: O 13.7.2012 klo 20:41
kaupunkikohdesuunnitelma

Lähettäjä: lk 14.7.2012 klo 09:15
suunnitelmatunnus

Lähettäjä: PS 14.7.2012 klo 11:10
tunnuslippu

Lähettäjä: O 14.7.2012 klo 20:50
lippukassakone

Lähettäjä: PS 15.7.2012 klo 10:49
Koneviesti

Lähettäjä: lk 15.7.2012 klo 12:51
viestiliikenne

Lähettäjä: T 15.7.2012 klo 13:56
Liikenneradio

Lähettäjä: Arskis 15.7.2012 klo 13:58
radiokanava

Lähettäjä: O 15.7.2012 klo 14:03
kanavapuhallinsarja

Lähettäjä: T 15.7.2012 klo 14:25
Sarjakuvafestivaaliyleisö

Lähettäjä: PS 15.7.2012 klo 14:34
yleisömagneetti

Lähettäjä: Wexi 15.7.2012 klo 14:35
yleisöryntäys

Lähettäjä: Wexi 15.7.2012 klo 14:36
magneetti-istukka

Lähettäjä: O 15.7.2012 klo 14:48
istukkahormoniaika (n. 9 kk)

Lähettäjä: lk 15.7.2012 klo 15:18
aikataksa

Lähettäjä: O 15.7.2012 klo 17:40
taksamittarilukema

Lähettäjä: anni 15.7.2012 klo 17:47
mittarilukemalasku

Lähettäjä: O 15.7.2012 klo 18:25
laskuvesiajankohta

Lähettäjä: anni 15.7.2012 klo 21:24
ajankohtaisuutinen

Lähettäjä: PS 16.7.2012 klo 08:56
uutisruispuurojauho

Lähettäjä: Arskis 16.7.2012 klo 09:30
Jauholahti

Lähettäjä: lk 16.7.2012 klo 14:24
Lahtipuu

Lähettäjä: Hakro 17.7.2012 klo 15:11
Puupäähattu

Lähettäjä: PS 17.7.2012 klo 21:36
hattumutteri

Lähettäjä: Arskis 18.7.2012 klo 10:27
mutteripannu (kuusikulmainen)

Lähettäjä: lk 18.7.2012 klo 13:42
pannupizza

Lähettäjä: Rakel L 18.7.2012 klo 14:44
pizzapohja

Lähettäjä: anni 18.7.2012 klo 16:17
Pohjanpää

Lähettäjä: lk 18.7.2012 klo 20:41
pääjuttu

Lähettäjä: PS 19.7.2012 klo 17:07
juttujako (käräjillä)

Lähettäjä: T.Avis 19.7.2012 klo 17:57
jakovuoro

Lähettäjä: anni 19.7.2012 klo 21:39
vuorotanssi (venäläinen, Russki perepljas)

Lähettäjä: PS 20.7.2012 klo 09:43
tanssiparketti

Lähettäjä: lk 20.7.2012 klo 14:55
parkettirauta

Lähettäjä: anni 20.7.2012 klo 22:00
rautaviini (alkoholipitoinen rautaliuos eli "rautaviini" oli vuosien ajan suosittu vahvistava ja anemian hoitoon käytetty lääke.)

Lähettäjä: Arskis 20.7.2012 klo 23:55
viinimarjamehu

Lähettäjä: O 20.7.2012 klo 23:58
marjamehurivistö

Lähettäjä: lk 21.7.2012 klo 10:54
rivistöjono

Lähettäjä: PS 21.7.2012 klo 12:55
jonoleikkain

Lähettäjä: lk 21.7.2012 klo 18:17
leikkaintyökalu

Lähettäjä: PS 21.7.2012 klo 19:01
työkaluviilari

Lähettäjä: lk 22.7.2012 klo 12:49
Viilarinkenttä

Lähettäjä: anni 22.7.2012 klo 13:27
kenttäurheilulaji

Lähettäjä: lk 22.7.2012 klo 17:57
lajiteoria

Lähettäjä: anni 22.7.2012 klo 18:50
teoriakehitys

Lähettäjä: PS 23.7.2012 klo 08:12
kehitysliuos

Lähettäjä: Arskis 23.7.2012 klo 11:04
liuoslasku

Lähettäjä: lk 23.7.2012 klo 16:45
laskukaavake

Lähettäjä: PS 23.7.2012 klo 19:45
kaavakekaavailu

Lähettäjä: lk 24.7.2012 klo 13:21
kaavailuistunto

Lähettäjä: Arskis 24.7.2012 klo 18:29
istuntokäsittely

Lähettäjä: anni 24.7.2012 klo 19:30
käsittelypäivä (käräjäoikeudessa)

Lähettäjä: Arskis 25.7.2012 klo 10:22
päivänkorento

Lähettäjä: PS 25.7.2012 klo 12:26
korennonsiipi

Lähettäjä: anni 25.7.2012 klo 13:34
siipirataslaiva

Lähettäjä: lk 25.7.2012 klo 14:25
laivavarustamo

Lähettäjä: Arskis 25.7.2012 klo 14:44
varustamoliikelaitos

Lähettäjä: lk 25.7.2012 klo 17:14
liikelaitostila

Lähettäjä: anni 25.7.2012 klo 19:48
tilapäismajoitus

Lähettäjä: PS 26.7.2012 klo 07:45
majoituspaikkakunta

Lähettäjä: anni 26.7.2012 klo 08:00
paikkakuntasää (löytyy googlettamalla)

Lähettäjä: Arskis 26.7.2012 klo 11:09
Sääruutu (Maikkarilla 1989-1991)

Lähettäjä: PS 26.7.2012 klo 14:19
ruutukuningatar

Lähettäjä: anni 26.7.2012 klo 14:37
kuningatarhillo

Lähettäjä: Arskis 26.7.2012 klo 14:40
hillomarja

Lähettäjä: arvid 26.7.2012 klo 14:53
marjanpoimija

Lähettäjä: anni 26.7.2012 klo 15:13
poimijakortti (poimijakoulutuksen suorittaneelle)

Lähettäjä: lk 26.7.2012 klo 19:49
korttiliima

Lähettäjä: Hakro 26.7.2012 klo 20:23
liimapuoli (teipissä)

Lähettäjä: PS 26.7.2012 klo 21:26
puolijohde

Lähettäjä: O 26.7.2012 klo 22:16
johdesuojalaitevalmistus

Lähettäjä: Hakro 26.7.2012 klo 22:16
johdevalo

Lähettäjä: anni 26.7.2012 klo 22:43
valmistussarjanumero

Lähettäjä: Arskis 26.7.2012 klo 23:56
sarjanumerokilpi

Lähettäjä: Hakro 27.7.2012 klo 00:28
kilpikangas (tekstiiliteollisuuden termi)

Lähettäjä: Ari 27.7.2012 klo 08:38
[ Jatkuu seuraavassa osassa. ]

 Takaisin aiheisiin

KOMMENTOI

Lähettäjä:


Teksti:

Viestilistan lopussa on lomake, johon voit kirjoittaa kommenttisi. Täytä kaikki lomakkeen kentät ja paina lähetä.