KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 41 / 2016

9014. SK 41 / 2016

O13.10.2016 klo 21:59
Miellyttävästi eteni tämä kaksitähtinen ristikko. Pääkuvan aihe aika yllättävä.

Kiitos Jari Keränen ja Päivi Vesanto!
2. tapio17.10.2016 klo 16:10
Samoin. Piilosanatehtävä tuntui aluksi kovin helpolta, mutta muutamat pitkät sanat tuottivat vaikeuksia. Vihjeen pystysuoraan 6. ratkaisusana vaikuttaa sellaiselta, että se ei kuulu sanavarastooni.
3. tapio17.10.2016 klo 16:19
Ei sentään, löysin sopivan sanan.
4. tapio18.10.2016 klo 10:14
Luulen, että TU:lle minulle hankalat pitkät sanat eivät olleet hankalia, koska TU kertoi, että hän hahmottaa pitkiä sanoja usein muutamasta kirjaimesta. Itselleni toisinaan pitkän sanan hahmottamisessa vaikeuksia, vaikka joka toinen kirjain on risteävien avulla ratkaistu.
5. Ville18.10.2016 klo 11:39
Onkohan tapio itselleen oikean harrastuksen parissa ollenkaan?
6. tapio18.10.2016 klo 13:39
Ei hankalia tilanteita tule liikaa ja ne ovat lähinnä hidaste (yhtä Parkkisen sanaa en osannut ratkaista, vaikka kaikki risteävät sanat olin ratkonut). Ristikoissa yritän hyvin pitkiä sanoja ratkoa mahdollisimman paljon risteävillä. Piilosanaongelmaa ristikoissa ei ole.
7. tapio18.10.2016 klo 13:40
Anteeksi, tarkoitin piilokirjainongelmaa ristikoissa ei ole - piilosanatyyppisiä vihjeitä kylläkin, ja satunnaisesti niiden kanssa ongelmia.
8. tapio18.10.2016 klo 13:48
Nimetön joskus kehui ratkaisevansa kymmenessä minuutissa. Alku minultakin näytti lupaavan vauhdikkaalta, mutta vauhti tyssäsi muutaman pitkän sanan kanssa takelteluun. Kilpailuihin minusta siis ei olisi.
9. Jaska18.10.2016 klo 18:06
Silkkaa itsekkyyttä tapiolta. Kyllä näissä skaboissa tykinruokaakin tarvitaan. Järjestäjille olisi aika turhauttavaa, jos vain ne 10-20 jonkinmoiset mestaruusmahkut omaavat ilmoittautuisivat.
10. tapio18.10.2016 klo 20:54
Hauska kommentti Jaskalta. Mitä piilosanaan tulee, ihmettelin &-merkin käyttöä sekä "Just just" annettua merkitystä. Niihin haluaisin ratkaisuajan jälkeen Ekiltä perustelut.
11. Anna-Liisa19.10.2016 klo 17:06
Minäkin ihmettelin tuota &-merkkiä, vaikka vastauksen keksinkin. Sen tilalle olisi sopinut paremmin yksi sana, jota en voi tässä vielä sanoa. "Just just" menettelee vielä rimaa hipoen.
12. joskus19.10.2016 klo 19:54
Eiköhän se & ollut laatijan ajatusvirhe.
13. Tuttu19.10.2016 klo 20:33
Vihje on ihan oikein, jos on kysymys vihjeestä Jumala & city.
14. Tuttu19.10.2016 klo 20:36
Lisäys: tämän tapaisia vihjerakennelmia on alkanut olla aika usein.
15. TU19.10.2016 klo 20:57
Minusta olivat hauskoja, ihan ok vihjeitä.
16. tapio19.10.2016 klo 22:05
Rakenne on ihan selkeä, kyse vain ja ainoastaan siitä, että merkitys, joka on annettu &-merkille on outo - en milloinkaan ole tavannut tuota merkitystä ao. merkillä.
17. tapio19.10.2016 klo 22:09
"
Tuttu 19.10.2016 klo 20:33
Vihje on ihan oikein, jos on kysymys vihjeestä Jumala & city.
"

Tuo on ihan ok. Kyse oli piilosanatehtävästä ja siinä olevasta &-merkistä.
18. Tuttu19.10.2016 klo 22:43
Edelliseen vastine: minä kyllä tarkoitan ristikon ala/oikeassa laidassa olevaa vihjettä, jonka vastaussana tulee pystysuoraan. Piilosanatehtävää en ole katsonut.
19. tapio19.10.2016 klo 22:56
Sen &-kirjaimen suhteen olen samaa mieltä kuin:

"
joskus 19.10.2016 klo 19:54
Eiköhän se & ollut laatijan ajatusvirhe.
"

Ihmettelen vaan moista ajatusvirhettä.
20. Pike20.10.2016 klo 08:23
Aivan uskomattoman hieno vihje tuo tuo Jumala & city, kiitos siitä laatijalle. Kaikki tollot eivät vaan tajua.
21. tapio20.10.2016 klo 08:38
No kun siitä ei ole ollut kyse - eikö se ole jo tullut selväksi moneen kertaan. Nyt Pike ei ole lukenut säiettä huolellisesti - kuten ei Tuttu myöskään

"tapio 18.10.2016 klo 20:54
...Mitä piilosanaan tulee, ihmettelin &-merkin käyttöä...

"

Vähän huolellisuutta säikeen lukemiseen. Mitä Ekiin tulee, Ekiä on tainnut rasittaa itseään liikaa - mekin tällä saitilla olemme varmaan rasittaneet häntä liikaa.
22. Eki20.10.2016 klo 09:00
"Mitä Ekiin tulee, Ekiä on tainnut rasittaa itseään liikaa - mekin tällä saitilla olemme varmaan rasittaneet häntä liikaa."

Siis mitä?
23. Jukkis20.10.2016 klo 09:24
Tuossa piilosanan vihjeessä, jossa on &-merkki, ei ole kerrassaan mitään vikaa.
24. joskus20.10.2016 klo 09:44
Jukkis ja muutkin: Lauselogiikan perusteissa tehdään yksikäsitteinen ero &-merkin ja sen toisen merkin välille, jota tässä piilosanassa tarkoitetaan. Olen Tapion kanssa samaa mieltä.
25. Jukkis20.10.2016 klo 10:26
Ette nyt vaan tajua tämän vihjeen ideaa.
26. Anna-Liisa20.10.2016 klo 12:52
Pike, etkö tajua, että tässä on kyse piilosanasta
eikä ristikosta.
27. Tuttu20.10.2016 klo 15:57
Komppaan Pikeä, vihje on täydellinen ja tarkoitan nyt ristikon vihjettä. Katsotaan nyt sitten parin, kolmen viikon kuluttua ratkaisu. Jos en ole oikeassa, ihmettelen!!!!!!!
28. Panu20.10.2016 klo 16:06
:-)
29. joskus20.10.2016 klo 16:17
Vai ei tajuta? Ookko varma?
30. Juha N20.10.2016 klo 17:14
tapio, kielitajusi ontuu kummankin piilosanavihjemoitteesi osalta.

Toinen vihjeistä kuuluu: "Valitse näistä: hylätty & keksi! Lällällää! (6)"

Vihje on mielestäni sekä nerokas että kurantti. Nerokkuudella tarkoitan, että laatija on näppärästi keksinyt tavan kiertää se, ettei eräälle partikkelille ole kielessämme synonyymiä, jolla tuo partikkeli voitaisiin vihjeessä korvata. Kuranttiudella tarkoitan, että vaikkakaan pelkkä "hylätty & keksi" ei tässä olisi hyväksyttävä piilovihje, niin kehotus "Valitse näistä: hylätty & keksi!" on. Miettisit tapio vähän, sen sijaan että tuijotat jäykästi yksittäisiä merkkejä.

Toinen vihjeistä kuuluu: "Just just, väliaikainen lattianpeitteen pituuden selvitys kertoo, että se ei enää veny. (10)"

Sarkastisella äänenpainolla lausuttua ilmaisua 'just just' käytetään keskustelussa silloin, kun edellinen puhuja on sanonut jotain paikkansapitämätöntä tai typerää. Seuraavassa kolme käyttöesimerkkiä, joista kaksi ensimmäistä etsin netistä, kolmas on itse keksimäni.

1. Jaa että ostetuissa palveluissa ei ole "oikeaa meininkiä"? Just just.

2. No just just... on varmaan tapahtunut joo. Uskoo ken tahtoo.

3. Ai että tapion mielestä nuo kaksi vihjettä ovat virheelliset? No just just, taas on tapio löytänyt virheitä.

Ilmaisun 'just just' tilalla voitaisiin noissa kolmessa esimerkissä vaihtoehtoisesti käyttää esimerkiksi ilmaisuja 'joo joo' tai 'kappas' - tai sitä sanaa, johon laatija piilosanavihjeessään tällä kertaa viittaa.
31. tapio20.10.2016 klo 17:22
Saatan ymmärtää, mitä Jukkis tarkoittaa, mutta mielestäni sanamuodot eivät ihan toimi.
32. tapio20.10.2016 klo 17:32
Noita ei olisi pitänyt vielä tarkastella tässä vaiheessa.

"vaikkakaan pelkkä "hylätty & keksi" ei tässä olisi hyväksyttävä piilovihje, niin kehotus "Valitse näistä: hylätty & keksi!" on."

": tapio 20.10.2016 klo 17:22
Saatan ymmärtää, mitä Jukkis tarkoittaa, mutta mielestäni sanamuodot eivät ihan toimi."

tuolla viittasin itse asiassa juuri Juha N:n esittämään asiaan. Mielestäni sanamuoto ei tuohon tulkintaan vaan ihan toimi.

"Valitse näissä: "

olisi mielestäni ok.

"Just, just" - ei tule itse käytettyä ilmaisua vihjeen antamassa merkityksessä, joten tuntui siksi oudolta.
33. tapio20.10.2016 klo 17:40
Myönnän, että olin hätäinen, mutta

"Valitse näissä: hylätty & keksi!"

ajatuskulkuun liittyvä tulkintanäkökulma tuli mieleen myöhemmin.
34. tapio20.10.2016 klo 17:55
Juha oli myös hätäinen, sillä asia olisi pitänyt käsitellä myöhemmin.
35. Jukkis20.10.2016 klo 18:04
"Valitse näissä...". Hä? Taas ihan älyvapaa muka parannusehdotus.
36. tapio20.10.2016 klo 18:08
Inessiivi.
37. tapio20.10.2016 klo 18:16
Kun jotain laitetaan toisen sisään, asia ilmaistaan inessiivillä (joskus harvoin tehtäväissä adessiivi, mutta mielestäni tällöin vähän tökkii). Elatiivi tökkii minulle.
38. Jukkis20.10.2016 klo 18:30
Voi hyvä tavaton sun ajatuksenjuoksua taas.
39. Juha N20.10.2016 klo 18:38
tapio: Koska varoin tarkoin paljastamasta ratkaisusanoja tai niiden osia, saatoin ottaa asian esille.

Siksi toisekseen on mielestäni ihan eri asia ruotia tällä tavalla (ratkaisusanaa paljastamatta) jonkin peruspiilosanaristikon yksittäisen sanan oikeellisuutta (jonkun väittäessä vihjettä virheelliseksi ilman että virhettä on) kesken ratkaisuajan kuin tehdä sama koviskuvaristikon kohdalla.

Ne, jotka yleensä piilosanoja ratkovat ja kenties niiden ratkaisuja myös lähettävät, saavat kyllä piilosanan kuin piilosanan ratkaistua. Eivät nykypiilosanat loppujen lopuksi kovin vaikeita ole. Kysehän on käytännössä enemmän siitä, missä ajassa kukin tehtävän ratkoo kuin siitä, saako ristikon ratkottua vai ei. Siten jonkin yksittäisen piilosanavihjeen varovainen ruodinta ei antane ylimääräistä ratkonta-apua kenellekään.

Sen sijaan koviskuvaristikkovihjeitä ei kyllä pidä ennenaikaisesti selitellä sellaiselle, joka niissä virheitä perusteettomasti epäilee. Koviskuvaristikkovihjeet on tarkoitettu juuri niin vaikeiksi kuin miltä ne vaikuttavat. Joka ei vihjeitä tajua, niin saakin olla tajuamatta.

Toki sama päti piilosanapuolellakin viimekuisiin SM-alkuerätehtäviin, joiden kommentointi ei ollut sallittua ennen ratkaisujan päättymistä.
40. Juha N20.10.2016 klo 18:40
tapio, nuo viimeisimmät kommenttisi paljastavat, ettet ole tajunnut, millä logiikalla ratkaisusana vihjeestä rakentuu.
41. Juha N20.10.2016 klo 18:48
Korjaus klo 18:38 lähettämään viestiin, jonka toisessa kappaleessa piti lukea
... jonkin peruspiilosanaristikon yksittäisen vihjeen oikeellisuutta...
eikä
... jonkin peruspiilosanaristikon yksittäisen sanan oikeellisuutta...
42. tapio20.10.2016 klo 19:01
" Eivät nykypiilosanat loppujen lopuksi kovin vaikeita ole."

Eivät - monet vanhat piilikset ovat vaikeampia.

Ehkä tuli vähän liian rutiinilla tarkasteltua piilovihjettä "Valitse näistä: hylätty & keksi!"

Ensin jaotelmana, sitten jaotelman ja sisäkkö-vihjetyypin yhdistelmänä:

"Valitse näissä: hylätty & keksi!"

Valitsemista ilmaiseva sana toisissa sanoissa eli sijoita valitsemista ilmaiseva sana sanojen hylätty ja ja keksi väliin.

Mikähän sitten se kolmas - ja oikea tulkintalinja on.
43. Juha N20.10.2016 klo 19:42
tapio: Jos arvotte vaimosi kanssa kolikolla, kumpi ostaa baarissa molemmille kahvit, sinulla on ennen tekemääsi kolikonheittoa mahdollisuus sanoa vaimollesi joko esimerkiksi

"Valitse (jompikumpi) näistä (kahdesta): kruuna & klaava."

tai

"------ --- ------?"
44. tapio20.10.2016 klo 19:48
No tuossa rikotaan perinteisiä konventioita, sillä edeltävä osio antaa sanalle normaalista poikkeavan merkityksen.
45. tapio20.10.2016 klo 19:56
En edes osannut odottaa, että noin voidaan toimia.
46. Jukkis20.10.2016 klo 20:27
"...edeltävä osio antaa sanalle normaalista poikkeavan merkityksen."

Mitä ihmettä? Ihan normaali merkitys on sanalla.
47. tapio20.10.2016 klo 20:29
Tarkistin, että & = ja. Vai on kysyvä rinnakkaismuoto sanalle "tai". En missään yhteydessä ole kuullut, että & = vai.
48. Jukkis20.10.2016 klo 21:30
Ei kukaan ole väittänytkään että & = vai. Mistä ihmeestä sellaista saat päähäsi?
49. TU20.10.2016 klo 21:31
Ajattele kokonaisuutta.
50. tapio20.10.2016 klo 22:01
Tällöin vai pitää lisätä vain assosiaationa - edellytin, että pitää lisätä piilosanamaisesti osasena.
51. Juha N20.10.2016 klo 22:03
Nyt et tapio näe metsää puolta. Tuijotat tuota &-merkkiä niin yksioikoisesti, että kokonaisuus - lauseen ajatus - jää sinulta huomaamatta. &-merkki rinnastaa tässä ne kaksi asiaa, joiden väliltä komennettavan pitää valita jompikumpi, mutta rinnastus voitaisiin ihan yhtä hyvin ilmaista toisinkin.

Kun heität vaimosi kanssa kolikkoa viikoittaisesta imurointivuorosta, ennen heittoa sanot hänelle "kruuna vai klaava?" halutessasi hänen valitsevan jommankumman. Mutta oletetaan, että olette tutustuneet galaksiltaan saapuneeseen ET-otukseen, joka on jäänyt alivuokralaiseksenne ja samalla oppinut nopeasti suomen kielen. Kun nyt heität ET:n kanssa kolikkoa imurointivuorosta, valitettavasti onkin niin, että kulttuurisidonnainen "kruuna vai klaava?" -kysymys on ET:lle vielä täysin outo. Niinpä joudut käyttämään pitempää lausetta saman asian ilmaisemiseen. Voisit valita esimerkiksi jonkin näistä vaihtoehdoista:

"Valitse jompikumpi näistä kahdesta: kruuna ja klaava."

"Valitse jompikumpi näistä kahdesta: kruuna, klaava."

"Valitse jompikumpi näistä kahdesta: 1. kruuna, 2. klaava."

"Valitse jompikumpi näistä kahdesta: a) kruuna, b) klaava."

Ja kenties ytimekkäimmin: "Valitse näistä: kruuna ja klaava."


Kun asia taas seuraavalla viikolla tulee imurointivuoroa arvottaessa esille, ymmärtää ET:kin jo homman jujun kolmisanaisesta tynkälauseesta, josta verbi on homman nopeuttamiseksi jätetty pois: "Kruuna vai klaava?"
52. tapio20.10.2016 klo 22:11
" 20.10.2016 klo 22:01
Tällöin vai pitää lisätä vain assosiaationa - edellytin, että pitää lisätä piilosanamaisesti osasena."

Kyllä minä ennen selitystäsi tajusin, että & voitaisiin korvata muullakin - mutta piilosanatehtävien piilovihjeissä sanan osia ei yleensä poimita "lennosta", assosiaatiotasolla.

En voinut ajatella, että noin ylipäätänsä voidaan toimia.
53. tapio20.10.2016 klo 22:13
Kyse siis EI minulle ollut vain siitä &-merkistä, vaan myös toimintatavasta. Toki aluksi merkistä, mutta minusta assosiaatiotason lisäykset eivät toimi piilovihjeen osina.
54. tapio20.10.2016 klo 22:16
Kyse on nimenomaisesti siitä, etten hyväksy kunnon piilovihjeenä jonkun pois ottamista ja lisäämisestä ASSOSIAATIOTASOLLA. Osat pitää mielestäni löytyä konkretiatasolla (suoraan tai synonyymeinä).
55. tapio20.10.2016 klo 22:18
Varmaan Eki nyt yritti kehittää jotain uutta, mikä sinänsä on positiivista, mutta vain assosiaatiotason lisäykset kyllä tekevät piilovihjeistä todella mielivaltaisia - merkittävästi mielivaltaisempia kuin mitä vanhojen piilosanatehtävien mielivaltaiset anagrammit.
56. tapio20.10.2016 klo 22:22
Juha puolustanee sitten jatkossa sitä, että esim. jaotelmiin saa mielivaltaisesti lisätä VAIN assosiaatiotason osia eli pitää lukea rivien välistä ja sen perusteella lisäillä puuttuvia palasia - tähänhän tällainen assosiaatiolisäysperiaate johtaisi. Tosin noin saisi vaikeampia tehtäviä.
57. Juha N20.10.2016 klo 22:28
No tapio: nyt vain on niin, että ristikoiden ratkonnassa noin ylipäätään pitää osata assosioida. Olethan sanaristikkopuolellakin - toki niiden kaikkein vaikeimpien ristikoiden parissa - huomannut ratkontasi karahtavan välillä karille, kun juutut assosioinnin jähmeyden takia johonkin yksioikoiseen tulkintaan. Olet tämän myöntänyt itsekin.
58. seurailija20.10.2016 klo 22:28
Etkö tapio ole oppinut, että tällaisessa tilanteessa olet vain kerta kaikkiaan väärässä. Relaa jo ja usko!
59. Matti20.10.2016 klo 22:31
Miten te jaksatte jankuttaa ton tapion kanssa.
60. tapio20.10.2016 klo 22:31
En, koska piilosanatehtävien piilovihjeissä ei ole ollut tapana tämän tapainen menettely. Toki Ekillä on oikeus muuttaa pelisääntöjä. Olen pitänyt piilovihjeiden logiikan ja ristikoiden logiikan eri asioina ja olen edellyttänyt piilosanalogiikalta tietynlaista tarkkuutta. Siksi en nyt vain voinut odottaa tuonkaltaista menettelyä edes olevan olemassa.
61. seurailija20.10.2016 klo 22:32
Ei uskonut. Ei relannut. Voi voi.
62. tapio20.10.2016 klo 22:38
Pyydän anteeksi tätä kohtaa:

" Mitä Ekiin tulee, Ekiä on tainnut rasittaa itseään liikaa - mekin tällä saitilla olemme varmaan rasittaneet häntä liikaa."

Kyse oli vain siitä, että Eki kokeili uutta lähestymistapaa. Myönnän, etten voinut hyväksyä sitä, koska sellainen ei ole ollut tapana piiliksissä.

Tosin tavat ovat muuttuneet aikojen kuluessa.
63. TU20.10.2016 klo 22:48
Kirjoittiko Juha N tarkoituksella, että metsää puolta?
64. TU20.10.2016 klo 22:56
Ekin upeita vihjeitä molemmat, sikäli ei uutta auringon alla. Ei mullakaan heti säteile aina, eikä tarvitsekaan. Kivaa, että Eki säteilee ja siitä kiitos.
65. tapio20.10.2016 klo 23:03
Tarkastelen erityisesti piilosanatehtäviä aina aiempia tehtäviä vasten ja niissä olleita käytäntöjä vasten. Uudempiin vertailu on tosin aika suppea aikajakso (2013-2016).

Ristikoihin suhtaudun avoimemmin, mutta niissäkin joskus teen vääriä ratkaisuja etukäteisoletusteni pohjalta.
66. Juha N20.10.2016 klo 23:07
Ei tuo Ekin vihje mikään mahdoton eikä tyypiltään edes ennennäkemätön ole. Siinä eräs lauseke (= verbitön lause), joka on muotoa KRUUNA VAI KLAAVA, on jouduttu vihjeittämään kiertoilmaisun kautta siksi, ettei sanalle VAI ole kielessämme synonyymiä. Valittu kiertoilmaisu on tässä muotoa VALITSE NÄISTÄ: KRUUNA & KLAAVA. (Jos komennettavalle pitää vääntää asia rautalangasta, käsky voidaan toki laajentaa esimerkiksi muotoon HALUAN, ETTÄ VALITSET TOISEN KAKSIKOSTA KRUUNA JA KLAAVA, ELI KERRO NYT JO JUKOLISTE KUMMAN OTAT.)

Edellä mainittu vertautuu seuraavaan piilosanavihjeeseen, jossa eräs lause niin ikään esitetään omanlaisensa kiertoilmaisun kautta, aivan erilaisella lauserakenteella, mutta nyt ei minkään pakottavan syyn takia, vaan pelkästään siksi, että kielemme tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen leikittelyyn:

Kunnalle annettiin Vanhan Testamentin mies. (5)

Onkohan niin, ettei tapio kykene tätä ratkaisemaan, koska piilovihjeen lauseranne ja piilovihjeen pohjalta muodostettava lauserakenne eivät ole analogiset, eli suoria synonyymeja ei muodosteta?

tapio saa vastata, muut eivät.
67. tapio20.10.2016 klo 23:08
Piilosanatehtävissä on yksi käytäntö, johon on 1980-luvulta lähtien suhtauduttu sallivasti - ei aina ilmoiteta selkeitä sanajakoja (esim. hlönimi, jossa etunimi + sukunimi on 13 kirjainta ilmoitetaan "(13)" eikä esim. "(5,8)". Vähän ärsyttää, mutta siihen on alkanut tottua, enkä jaksa uusien kohdalla siitä enää murista, kun ei siihen ennenkään ole huomiota kiinnitetty.
68. Juha N20.10.2016 klo 23:08
TU: piti tietysti olla "metsää puilta".
69. tapio20.10.2016 klo 23:17
En nyt ryhdy Juhan leikkiin, mutta en muista aiemmista tehtävistä vastaavaa rakennetta, mitä "Valitse näissä: hylätty & keksi!" käyttää, minkä vuoksi sen tyrmäsinkin. Pitäisi varmaan oppia tunnistamaan paremmin aiemmasta kokemuspiiristä poikkeavat vihjeistysmuodot.

Joskus arvostelin myös puuttuvia vinkkejä väärin päin lukemiseen - ei niistä ennenkään välitetty (ainakaan 1980-luvun vaihteessa).
70. TU20.10.2016 klo 23:22
Juha N, kiitos selvennyksestä, ei tarvitse miettiä riu'un syvempää merkitystä tässä ajatustenvaihdossa.
71. TU21.10.2016 klo 00:41
Toivottavasti laatijat keksivät uusia koukkuja, siten mennään eteenpäin. Tosin minulle, keskivertoratkojana, riittävät nuo entisetkin. Tässä ristikossa oli tuo Jumala ja city juttu ihan kiva, mutta aika simppeli. Piilissanojen kaks tässä säikeessä käsiteltyä vihjettä hyvin ymmärrettävät. Sen sijaan, ristikossa on mulla kohta, jota en älyä vielä.
72. TU21.10.2016 klo 05:30
Jättiläinen ja nelikirjaiminen sana. Nyt en muista vinkkiä. Ei vaan kekkaa
73. tapio21.10.2016 klo 09:30
Kysehän ei ollut ollenkaan siitä, etteikö käsitelty piilisvihje olisi helposti hoksattavissa.

Just, just kohdalla kyse, että minusta sekä vihjepuolen "Just, just", että ratkaisupuolen vastine tuntuvat kontekstissaan oudolta. Kummassakaan ei minusta oikein ole Juhan esittämää sarkasmia. Eivät tunnu oikein vastinpareilta - tai sitten minulta puuttuu tietämys, mikä on oikea ratkaisusana ja laitoin sellaisen, joka kuuluu sanavarastooni (,joka ristikoita ajatellen on vähän suppea).
74. tapio21.10.2016 klo 09:37
Miten viisasta sitten on laatijalta laittaa vihje, jonka oikeellisuutta voidaan kyseenalaistaa? En nyt ollut edes tässä keskustelussa ainoa, jota vihje "Valitse..." ihmetytti.

Tähän asti pyrkimyksenäni on ollut, ettei piilisvihjeitäkään käsitellä perusteellisesti ennen ratkaisun lähettämisen päättymisen jälkeistä aikaa ihan selviä virheitä lukuun ottamatta (ne ovat johtuneet myös SK:n toimituksesta).

Jättilainen on viisikirjaiminen sana.
75. Juha N21.10.2016 klo 12:07
tapio, onko asia tulkittava niin, ettet tiedä, mikä on vastaus vihjeeseen

Kunnalle annettiin Vanhan Testamentin mies. (5)
76. tapio21.10.2016 klo 12:10
Jätän pohtimatta.
77. Eki21.10.2016 klo 12:12
Minusta Juha N on puhunut paljon asiaa, mm. "Ei tuo Ekin vihje mikään mahdoton eikä tyypiltään edes ennennäkemätön ole." En yhtään tajua, miksi tapio pitää sitä oudosti rakennettuna, vaikka olenkin yrittänyt kahlata nuo vuodatukset läpi.
78. Jaska21.10.2016 klo 12:23
Daavidin isä antoi pojalleen viisaita neuvoja (5)
79. Jukkis21.10.2016 klo 12:34
Tuohan on Auliksella aika usein ollut esim. niin että on kunnan vaakuna, joka sanoo "Kiitos".
80. Selma21.10.2016 klo 13:06
tapio, pitääkö tuota Juha N:n vihjettä pohtia, et siis muutamass sekunnisa tajua sitä?
81. tapio21.10.2016 klo 13:21
Jätin kunnolla lukematta - ristikoita ratkoessani usein jätän jotkin vihjeet huomioimatta. En yksinkertaisesti lähde tällaiseen leikkiin.
82. tapio21.10.2016 klo 14:38
Koen tuollaiset kiusaamisena - vähän erilaisena kuin nimettömien kiusaamiset. Yritän olla vastaamatta kiusaamisiin.
83. Juha N21.10.2016 klo 17:29
tapio: Tämä ei ole kiusaamista, vaan periaatteellista keskustelua siitä, millaisia jaotelmavihjeiden sinun mukaasi pitää olla ja millaisia niiden ei saa olla.

Annan nyt ratkaisun edellä arvuuttelemaani piilosanavihjeeseen:

Kunnalle annettiin Vanhan Testamentin mies. (5)

Jaotelmatyyppiä edustava piilovihje: KUNNALLE ANNETTIIN > II SAI
Suora vihje: VANHAN TESTAMENTIN MIES > IISAI

Jäsennetään piilovihjelause ja ratkaisulause:
KUNNALLE ANNETTIIN = datiiviadverbiaali + passiivimuotoinen predikaatti, ja
II SAI = subjekti + aktiivimuotoinen predikaatti
siten, että predikaatteina käytetyt verbit ANTAA ja SAADA ovat toistensa vastakohdat.

Verrataan tätä tapaukseen, jossa kyseiselle ratkaisusanalle onkin annettu ihan analoginen jaotelmavihje siten, että vihjelause ja ratkaisulause noudattavat samaa lauseenjäsennystä:

Kunta vastaanotti, mitä Vanhan Testamentin mies suvaitsi antaa. (5)

Piilovihje: KUNTA VASTAANOTTI > II SAI
Suora vihje: VANHAN TESTAMENTIN MIES > IISAI

Lauseenjäsennys:
KUNTA VASTAANOTTI = subjekti + aktiivimuotoinen predikaatti, ja
II SAI = subjekti + aktiivimuotoinen predikaatti
siten, että predikaatteina käytetyt verbit ovat toistensa synonyymit.


tapio: Edellä siis teilasit sen, että Eki oli antanut muotoa KRUUNA VAI KLAAVA olevalle lausekkeelle kiertoilmausta käyttävän vihjeen. Perustelit näkemystäsi sillä, että ratkaisuun pääseminen edellytti "sattumanvaraista assosiointia". Pidätkö siis myös jaotelmavihjettä KUNNALLE ANNETTIIN samasta syystä epäkelpona ratkaisulleen II SAI? Vaatiiko tällainen piilovihje mielestäsi kohtuutonta ja/tai sattumanvaraista assosiointia ratkaisuun pääsemiseksi? Onko analogista lauserakennetta edustava vihjeitystapa (KUNTA VASTAANOTTI > II SAI) mielestäsi ainoa sallittu?
84. tapio21.10.2016 klo 17:43
II+SAI tulee peräkkäin koko ratkaisusana. Ihan ok.

En vastaa heitettyihin vihjeisiin siksi, että koen ne ajattelua lukkiuttavina, ahdisteluna ja minulta edellytetään vastaus erittäin nopeasti ja jos en riittävän nopeasti anna vastausta, saa niskaani herjausta. Ilman ratkaisua laitetuista vihjeistä tulee siis erittäin epämiellyttävä olo ja sellaisten antamisen koen kiusaamisena.

Ekin vihjeessä osa "VAI" oli PELKKÄ assosiaatiolisä muun vihjeen assosiaation pohjalta, koska & ei ollut osa jaotelmaa.

Ihan mielelläni keskustelen yleisellä tasolla vihjeistyksestä. Joskus Juhan kanssa oli keskustelua epäsuorista anagrammeista ja kätköistä. Tarkemmin asiaa mietittyäni olisin nekin valmis hyväksymään.

Samoin hyväksyisin sen, että vinkki taaksepäin lukemiseen ei kätköjen osalta ole tarpeen. Niitä oli paljon Matti Hakon tehtävissä. Ei ole nyt antaa yhtään esimerkkiä, sillä tehtävät ovat jo paperinkeräyksessä.

Ei ole antaa esimerkkiä myöskään suht. lyhyestä vihjeestä, jossa epäsuora anagrammi.

Viimeksi puolittain epäsuoria anagrammeja oli Antti Parkkisella. Koska nykypäivän tehtävä, en niitä hoksannut, koska oletin, että nykypäivän tehtävissä ei ole epäsuoria anagrammeja.

Nuo toimisivat, jos vihje olisi lyhyt, sen tapainen kuin Antti Viitamäki käyttää ristikoissaan, joissa on epäsuoria kätköjä, esim.

LAULAJA PUHALTIMESSA > LARIN

Niiden käyttö edellyttäisi siis suurta vastuullisuutta laatijoilla, ettei tarpeettomasti laiteta hämäyksiä mukaan.
85. Juha N21.10.2016 klo 18:54
Minusta seuraavat kaksi tapausta

Kumpi on valintasi kaksikosta Norrback & Aadamin kolmas poika? Maailmassa eksisteeraavia molemmat. (9) > OLE VAI SET > OLEVAISET

ja

Kunnalle annettiin mitä Daavidin isä määräsi. (5) > II SAI > IISAI

ovat keskenään samankaltaisia siinä, että kummankin jaotelmavihje on annettu jollakin tavalla kiertoteitse ja vaatii sen vuoksi tavallista enemmän loogista päättelyä ja assosiaatiokykyä. Jos tapio hyväksyt jälkimmäisen, ihmettelen, miksi et voi hyväksyä edellistä. Jos tuohon yhteen &-merkkiin juutut, niin voi voi.
86. tapio21.10.2016 klo 19:01
En ymmärrä, mitä kiertotiemäisyyttä jälkimmäisessä on. Etenee II+SAI

Mutta OLE+(VAI)+SET

(VAI) - vain assosiaation varassa
87. Juha N21.10.2016 klo 19:04
tapio: Mitä tapaukseen LAULAJA PUHELIMESSA > [K]LARIN[ETTI] > LARIN tulee, niin nykysääntöisissä piilosanoissa tällainen epäsuora kätkö ei tietenkään tulisi kyseeseen. Kovissanaristikoissa moinen vihjeitystapa sen sijaan on erinomaisen suositeltava. Se erottelee ne, joilla assosiaatiokykyä on, niistä, joilla sitä ei ole.
88. Juha N21.10.2016 klo 19:08
Lopetan keskustelun osaltani tähän. Olen sanonut mitä halusin sanoa. Asian perille menoa en voi enempää edistää. Ugh.
89. ++juh21.10.2016 klo 19:28
a) "Valitse näistä: hylätty & keksi!"
b) "Kunnalle annettiin..."

Kummassakaan lauseessa a) ja b) ei ole jaotelmaa.

Muunnetaan lauseet säilyttäen merkitys (= "kiertotie").

c) "Hylätty vai keksi?".
d) "Kunta vastaanotti..."

Nyt kummassakin lauseessa c) ja d) on jaotelma.


(Larin Parasken etunimi oli "Paraske" ja "Larin" hänen miehensä kotitalon Larilan genetiivin lyhennetty muoto.)
90. tapio21.10.2016 klo 19:55
"d) "Kunta vastaanotti..."

"

Ei tullut kiinnitettyä tällä kertaa huomiota taivutusmuotojen täsmäävyyteen.


Ihan aina jaotelmissa tai sen kaltaisissa taivutusmuodot eivät 100% täsmää. Tulkitsin jaotelman olevan palasista kasatun koosteen, jossa päämääränä on myös taivutusmuotojen täsmäävyys, mutta kun näin ei aina 100% ole, laskin jaotelmaksi myös vähän väljemmin muotoillun vihjeen.

"Juha N 21.10.2016 klo 19:04
tapio: Mitä tapaukseen LAULAJA PUHELIMESSA > [K]LARIN[ETTI] > LARIN tulee, niin nykysääntöisissä piilosanoissa tällainen epäsuora kätkö ei tietenkään tulisi kyseeseen. "

Tiedän, mutta kyse olikin siitä, että sallisin sääntöjä muutettavan, että tuollaisetkin olisivat sallittuja. Tosin ehkä edellyttäisi piilisten tähdittämistä vaikeustason mukaan.

Ehdotin vain muutamia muutoksia nykysääntöihin.
91. Jaska22.10.2016 klo 18:37
Huomion kiinnittämisestä puheen ollen kerrattakoon piiliksen ratkoneille eilinen esimerkkivihjeeni.

Daavidin isä antoi pojalleen viisata neuvoja. (5)
92. tiipii22.10.2016 klo 18:47
Tänään en löydä piilovihjettä... Mutta Jaska on aina niin kiero, etten voi olla täysin varma, josko minulla vain hahmotusvaikeuksia...
93. Selma22.10.2016 klo 19:37
Ehkä vain krijoitusvihre.
94. tapio22.10.2016 klo 19:52
[eikös Jaskakaan ole asentanut selaimeen Voikko - sen taitaa saada Cromeen myös eikä vain Firefoxiin?]
95. Jaska22.10.2016 klo 20:02
Ääähh, piti olla viisaita. Mutta moka mikä moka, ja huomio mikä huomio. Siitä yksi pluspiste tapiolle ja Selmalle. Mutta kuka piiliksen ratkonut ansaitsee niitä ison säkillisen? Tsekatkaa!
96. Jaska23.10.2016 klo 12:42
Kukaan ei ole vielä tsekannut ratkaisuaan tai tsekkaus on jäänyt tuloksettomaksi. Hyvä niin, koska löin laimin varoituksen ratkaisusanan paljastamisesta. Ennen lähetysajan päättymistä (pe 28.10.?) voi huomiostaan kyllä laillisesti ilmoittaa hepillä.
97. Jaska29.10.2016 klo 12:44
17 pystyyn ei siis pärisyttänyt kenenkään herätyskelloa. Kokeillaan tuomiokirkon kellon jyhkeää jylinää: vihje on virheellinen.
98. Juha N29.10.2016 klo 13:47
Jaska kertoisitko miten se vihje ps 17 kuuluu. Lehti ei ole minulla tässä.
99. Hannu29.10.2016 klo 14:45
17 pystyyn: Raamatussa uljaan poikansa Daavidin syrjäyttämä. (4)
100. Matti30.10.2016 klo 01:25
No kunhan sieltä jokin raamatullinen nimi löytyy. Piru näistä sukulaisuussuhteista selvän ottaa, jos edes se.
101. Selma30.10.2016 klo 07:20
Yksi sopiva olis kyllä tuossa suorasn luettavissa mutta kun ei tiedä risteävistä tulevia kirjaimia?
102. Selma30.10.2016 klo 08:04
Tarkoitan siis että eikö Saulin pola D tullut Saulin jälkeen kunkuksi?
Voi kuitenkin olla, ettei tämmöinen ateisti muista oikein;-(
103. tapio30.10.2016 klo 08:07
Tuollaiset asiat voi netistä tarkistaa helposti.
104. Eki30.10.2016 klo 08:10
Siinä voi lukea asiavirheen, mutta Matin kommenttikin kertoo, että suora vihje voi olla vain eka kirjain.
105. tapio30.10.2016 klo 08:18
Joo oli siinä asiavirhe. Daavid toki tuli Saulin jälkeen, mutta Saulin poika Daavid ei muistaakseni ole. Ei tullut ratkottaessa mieleen moinen. Eihän tällaisia asiavirheitä pitäisi päästää läpi.
106. iso S30.10.2016 klo 10:38
Daavidin isä oli Raamatun mukaan ristikoista tuttu "kunta vastaanotti". Voihan tuon vihjeen hyvällä poliittisella tahdolla tulkita niin, että Daavid ei ole Saulin poika biologisessa mielessä, vaan sitä kautta että Saul on on kuninkaan ominaisuudessa valtakunnan ja alamaistensa "isä".

Suoraksi vihjeeksi kelpaa Raamatussa, koska Saul mainitaan Raamatussa. Piilovihjeenä on kätkö. Historiallista hyväksyttyä todistusaineistoa Saulin ja Daavidin peräkkäisestä kuninkuudesta ei ole, mutta tässä vihje nojaa tukevasti Raamatun väittämään.

Todellisuudessa uskon että laatijalle on tullut ajatusvirhe. Hän on muistanut tuon seuraussuhteen ja hairahtunut vanhan vitsin mukaiseen mielikuvaan kuninkaan ja presidentin erosta: kuningas on isänsä poika, mutta presidentti ei yleensä ole.
107. Jaska30.10.2016 klo 10:52
Eki tarkoittaa, että suora vihje on vihjeen ensimmäinen sana.

Virheitä tekevät siis parhaatkin laatijat. Parhaatkaan ratkojat eivät aina huomaa niitä, vaikka oikeakin on näkyvästi tarjolla: Daavidin isä antoi pojalleen viisaita neuvoja.

Matti siis väittää minua piruksi. Taitaa luulla minua raamatunlukijaveljekseen!
108. tapio2.11.2016 klo 17:57
"
TU 21.10.2016 klo 05:30
Jättiläinen ja nelikirjaiminen sana. Nyt en muista vinkkiä. Ei vaan kekkaa
"

TU on varmaankin tämän kekannut - omassa kategoriassaan jättiläinen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *