KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2914

8955. HS 2914

Surku12.8.2016 klo 11:11
Mainio teema ja noin niin ku ristikkoon sopiva.
Hankalia kohtia ei tällä kertaa ollut.
2. helepohko12.8.2016 klo 11:25
Aamukahvia juodessa täyttelin, pari googletusta tosin, vasemman alakulman mieshahmo jäi arvoitukseksi, ken lienee?
3. Potter12.8.2016 klo 11:34
Nyt kyllä kävi niin, että ei tullutkaan aamupäivällä valmiiksi, eikä taida tulla iltapäivälläkään. En keksi alavasemmalla olevaa rakennusta ja sen myötä naista ja miestä.
Muuten kyllä mukava ristikko ja hyvä teema.
4. helepohko12.8.2016 klo 12:03
Potter, rakennusta ei tarvitse tietää, vain sijainti, nainen lähinaapurin kuuluisuus
5. Rampe12.8.2016 klo 12:55
Rakennuksen nimi on sama kuin ympäristönsä. Tienoo on kai saanut nimensä tämän laitoksen mukaan.
Tosiaan mukava teemaristikko. Googlettaa piti pari vaakunaa ja teeman päähenkilö.
Nämä kaikki olivat hyvästä syystä mukana, ukon kuva etenkin.
6. tuffa Porist12.8.2016 klo 13:34
Mukava ratkottava, Rampen vihje auttoi, mutta talosta koilliseen olevasta miehestä sain vähän oudon sanan...
7. Jondalar12.8.2016 klo 13:43
Laadukas ristikko. Tuffa Porist, ei se ole outo sana. Mies oli yhtenään reissussa.
8. tuffa Porist12.8.2016 klo 14:35
Jondalar
Selkis! Siinä olikin pikku "mutka".
9. helena12.8.2016 klo 15:33
Kävikö peräti kerran ulkomailla....
10. Potter12.8.2016 klo 15:41
No nyt kun otin asian uudesti esille, ja pyyhin koko sen alueen pois, niin johan ratkesi. Paikkakuntalaisille tuo rakennus lieneekin heti selviö, mutta minulle ratkaisevaa oli tuo heppu, joka kävi kuulemma oikein ulkomaillakin.
11. rosa rugosa12.8.2016 klo 17:49
Heips,
taitaa olla valmis, mutta Teriksen kanssa meni hommat solmuun.
12. uusi12.8.2016 klo 19:08
Ihan mukava ristikko, ja tosiaan minullakin tuo matkustava tuotti vähän päävaivaa.
13. arja12.8.2016 klo 19:38
Kiitos Potter ja Rampe, teiltä sain vihjeen tuon hankalaksi osoittuneen ala vsemman ratkaisuun Molemmilla vastauksessa
sana joka minulla hakusessa
14. HT12.8.2016 klo 19:47
Se Googlen hae kuvan perusteella -toiminto, josta oli taannoin puhetta, selvitti vähän keskikohdan yläpuolella näkyvän herrasmiehen.
15. arja12.8.2016 klo 19:50
niin ja myös Surkulla vihje
16. Masa I12.8.2016 klo 21:19
Morjens !
Vettä on roiskinut joka paikassa,nyt Katinkullassa ristikko ok,paitsi tuo sama alakohta kuin monilla muillakin takkuaa. Kukahan lie reissumies ? täytyy googlata.
17. Aksu12.8.2016 klo 21:59
Masa I ja kumppanit!
Kyllä vasemman alakulman mies pitää tuntea, ainakin meidän suomalaisten!
18. Iisakki13.8.2016 klo 08:58
Vasen alakulma tökkii pahemman kerran. Talo, mies ja nainen tuntemattomia. Taitaa jäädä tämä ristikko täyttämättä. Teema oikein hyvä.
19. kaplas13.8.2016 klo 09:12
Toinen nimi Kristian
20. kaplas13.8.2016 klo 09:16
Nainen tuttu mm. elokuvista,joita tänä kesänä näytettiin n. 20..
21. Rampe13.8.2016 klo 09:29
..joista nainen esiintyi vain yhdessä, vuonna -74 valmistuneessa .
22. Lauantai13.8.2016 klo 10:38
Hei! Samaan nurkkaan juutuin, kiitos teille. Ja tarvittiin täsmällinen tieto kaukaisen tapahtuman päivämäärästä, että sain yhden apusanan kohdalleen. Nyt se on valmis, ulkona sataa joten otettava kai viimeisin kuukausiliitteen ristikko esille.
23. Tulokas13.8.2016 klo 10:39
Tulipa outo sana Teräsmiehestä! Missähän lie vika?
24. Virkku13.8.2016 klo 10:42
Samaa ihmettelen kuin Tulokas. Niin se vaan risteävistä tuli. Liekö oikein.
25. mummu13.8.2016 klo 10:54
Tulokas ja Virkku! 1. kirjaimen jälkeen tulee - -merkki.
26. tuffa Porist13.8.2016 klo 11:31
mummu
Rinnassa on "S" ja loppuun "+"
27. Rampe13.8.2016 klo 12:38
tuffa,
rinnassa S, mutta vihjeestä "PALLOMAINEN" tuleva kolmas kirjain tekee siitä sanasta ainakin minulla epäsanan.
28. kaplas13.8.2016 klo 12:58
Rampe,etsi synonyymia
29. kaplas13.8.2016 klo 13:00
Mielenkiintoinen ristikko!😊 Oman aikansa se aina vie..
30. Rampe13.8.2016 klo 13:17
kaplas,
Ratkojista löytyy sopiva "pallomainen", mutta koskaan en sanaa muista kuulleeni.
Mitä Nykänen sanoo tähän? Itse en kirjaa omista.
31. Virkku13.8.2016 klo 13:27
Ratkojista piti etsiä sopivampi PALLOMAINEN. En kuunaan ole moista sanaa kuullut. Paremminhan se passasi.
32. apua13.8.2016 klo 13:41
- miten pitää ymmärtää vihje "- RÄMÄK" ?
33. Jondalar13.8.2016 klo 13:53
Ei se ole -rämäk vaan

-RÄM-
ÄK

Minusta yksi hienoimmista vihjeistä. Ota peili avuksi, kun katsot sitä vihjettä.
34. -13.8.2016 klo 13:56
Nykäsen mukaan pallomaisesta tuleva sana on harvinainen ja merkitsee samaa kuin se yleisempi.
35. kaplas13.8.2016 klo 14:17
Ajattelin, että se luetaan idästä. Pallohan on sama joka suunnasta! 😊 Mutta,hylkäsin idean..
36. Tulokas13.8.2016 klo 14:21
Kiitos vain kaikille vihjeistä. Minulla oli PALLOMAISESSA se tavallisempi sana.
37. Iisakki13.8.2016 klo 14:45
Kyllä vasemman alakulman mies olisi pitänyt tuntea. Näistä pienistä tummista katkotuista kuvista se joskus vaikeaa, kuten nyt. Se kulmaus nyt selvä, talon paikkakin selvisi. Eihän tuommoista talon paikkaa voi tietää, jos ei ole sitä koskaan nähnyt. Risteävien avulla selvisi, ja googlen kokeilemalla. Voisihan joskus olla kuva vaikkapa Pihtiputaan kirkosta. Ja risteävät avuksi.
38. niisku13.8.2016 klo 15:14
Muuten ristikko valmis, mutta pääkuvan alapuoliset sanat rumasti rötsöttää auki. Ylhäällä muki ja tausta kummaksuttaa.Profiilikuvan mies tunnistamatta. Moni sukunimi kävisi, muttei kuvahausta löydy. Näyttää olevan rillit päässä. Apua! Ihan jumissa.
39. Mattus13.8.2016 klo 15:24
Pääsin aloittamaan vasta mökillä. Myrskyää.
Reissu-Lassen tunnistin mutten keksi siihen tulevaa t:llä alkavaa sanaa. Kun vaakavihjeetkin takkuavat. Talo tuntematon, samoin elokuvatähti vuodelta 74. Vaakunan kunta lienee Pohjois-Savossa.
40. kaplas13.8.2016 klo 15:39
Mattus.siteeraan itseäni. Kts. 09.12!
41. Klenkku13.8.2016 klo 15:40
Niisku, sivukuvassa edesmennyt tehtailija.
Muki taustoineen aika usein esiintyviä vihjetyyppejä, hoksaat kyllä.
42. tre13.8.2016 klo 15:55
Oikean yläkulman piilokirjain puuttuu. Lieneekö Palinin yläpuolella osa vaakunaa, sitaateissa? Kuva epäselvä ainakin painoksessani.
43. Mattus13.8.2016 klo 16:13
Kaplas, sen noteerasin eli Lauri Kristianin tunnistin heti. Kun vaakasana päättyy t:hen, en keksi pressasta sopivaa sanaa, mistä vielä alku jää pois.
44. tre13.8.2016 klo 16:20
Mattus, muistatko, mitä historian tunneilla saatettiin luetella...
45. POH13.8.2016 klo 16:21
Taasen kirjain joka ruudussa. Tarvinneeko tulevien keskusteluvihjeiden perusteella muuttaa kirjaimia, vaiko aikanaan tulevan oikean ratkaisun aiheuttama masennus opettaa jälleen nöyryyttä.
Jo aiemmassa tapahtumaristikossa HS2773, säie 7728, 29.11.2013 oli enteitä tämän aiheen esilletulosta vihjeellä 21.12.1913, ratkaisuna N.. Y... W.... R....... .
Silloin tämä, nyt ansiokas ristikko, olisi ollut vieläkin enemmän ajan hermolla.
46. Aksu13.8.2016 klo 16:24
Uskomatonta!
Kun sana alkaakin "väärällä" kirjaimella, niin heti on pallo hukassa! Vilkaiskaa edes wikipediaa ennen kuin paljastatte tietämättömyytenne!
47. kaplas13.8.2016 klo 16:48
Mattus,luepa lauseeni vielä kerran!
48. Mattus13.8.2016 klo 17:06
Aksu, kuinkahan sinulla sujuisi ratkonta, jos äidinkielesi ja ainoa kielesi olisi ollut 22 vuotta ranska ja koulutkin käyty alppimaassa. Nyt kielivoimistelen ristiköilla suomea.
49. **13.8.2016 klo 17:31
tre, se on osa tohmjärven vaakunaa
50. kaplas13.8.2016 klo 17:37
Mattus,ok!😊 No,vihjeestäni sen kuitenkin löydät. Tämän saitin kirjoittamaton sääntö on,ettei kaikkea paljasteta. Eli,jos ei aukea,jääpä kuulolle!
51. **13.8.2016 klo 17:42
korjaan tre: tohmajärven
52. Nix13.8.2016 klo 17:44
**,
Tohmajärven???
53. työmies13.8.2016 klo 17:45
** kirjoittaa soopaa.
54. Jondalar13.8.2016 klo 18:10
Ei Tohmajärven eikä Värtsilän. Oikea löytyy kuntavaakunoita selaamalla.
55. Rampe13.8.2016 klo 18:19
Kyllähän Tohmajärven vaakunastakin alasin löytyy, mutta ei oravaa. Vaakuna tai sen osa on sitaateissa.
56. tre13.8.2016 klo 18:37
Rampe, kiitos, hauska vihje oli! Kuvasta en saanut selvää, en edes alasimesta.
57. Maria13.8.2016 klo 18:53
Keskellä,ison kuvan oikealla puolella on vaakuna,jonka yhteyttä syntyneeseen ratkaisuun( substantiivi ) en vaan tajua. Olen etsinyt propria, taidan olla harhateillä. Tässä apu kelpaisi!
58. Aija13.8.2016 klo 19:10
Jos pallomainen on tuo ratkojissa oleva harvinaisempi, tulee Intiaa vihjeeseen minusta sana, jota en sieltä suunnalta löydä. Kylläkin useampi paikka muualla. Onkohan kartoissani vikaa 😊
59. kaplas13.8.2016 klo 19:12
Maria, kävisikö vene?
60. Aija13.8.2016 klo 19:21
Selkis pallomainen, ratkojissa on nyt jo monta pallomaista mahdolisuutta. Nykänen tiesi!
61. pelaaja13.8.2016 klo 19:25
Maria, sekin vaakuna kannattaa napata silmien eteen vaakunaluettelosta ja tutustua sitten asukkaisiinsa.

Ratkojien hauskin tällä hetkellä on 'dome'. Tänään sinne laitettu. Monet varmaan käyttävät sitä ja saatan uskoa, miksi..
62. tuffa Porist13.8.2016 klo 19:34
Aija
Auliksella taitaa olla kaikkien maailman säähavaintoasemien luettelo, myös Intian!
63. Maria13.8.2016 klo 19:40
kaplas, pelaaja kiitos! Asia on ihan kirkas! Hassua on se,että katsoin vaakunaluettelon, kuva oli vaan mennyt ohi. Nyt katsoin varmaan tarkemmin ja vaakuna löytyi ihan alkupäästä. Venettä siinä tosiaan tarvitaan ja yhteys ratkaisuun oli ihan selvä. Nyt on ristikko valmis, uutta odottamaan.
64. Aija13.8.2016 klo 19:49
Tuffa, uskon että on, mutta, nyt luotan omiin karttoihini ja Nykäseen tuossa pallomaisessa. Valmis, piste, kiitos ja mukavaa ja jännittävää yötä keihäskisan merkeissä.
65. pelaaja13.8.2016 klo 20:50
Öö, siis tuo "hauska" mitä viittävaillepuolikahdeksalta kirjoitin, tarkoitti loppuosaltaan sitä pallomaista. En kai minä tiedä, mihin ristikkoon se liittyy mutta päivämäärän ja risteävän kanssa voisin kuvitella, että tähän. Mitäpä siitä.
66. niisku14.8.2016 klo 10:35
Klenkku kiitos! Ristikko valmis. Jäin kylläkin äimistemään vastaussanaani (joen nimi) vihjeeseen -RÄM- ÄK. Vastaus tuli risteävistä. Vihjettä en ymmärrä.
67. Jondalar14.8.2016 klo 10:44
Ilman tavuviivaa ja yhdellä rivillä vihje näyttää tältä:

ÄKRÄM-
68. niisku14.8.2016 klo 10:58
No olipa se vihje. Nyt hoksasin. Kiitos Sinulle Jondalar.
69. Kapu14.8.2016 klo 13:55
Ei ensimmäinen presidenttimme
70. *14.8.2016 klo 18:41
Kapu, ei sentään noin helppoja vihjeitä !
71. pekka15.8.2016 klo 16:29
Laatijan perjantaimaksalaatikot maistuvat sahanpurulta, voisiko niihinsaada edes joskus rusinoita?
72. Mimosa16.8.2016 klo 10:47
Kummaa, että juuri tämä ristikko tökkii tavallista enemmän, toisin kuin muilla, joilla jo valmista pukkaa. Vaikkapa alemmassa isossa kuvassa henkilönnimeä en saa kiinni, vaikka tutuhkolta näyttääkin. Myös kuvasta hiukan yläoikealla olevat herrojen kuvat ovat minulle outoja.
73. tain16.8.2016 klo 10:58
Mahtaako alasin olla suomalainen?
74. Jondalar16.8.2016 klo 11:10
Mimosa, kuvassa on sanaristikoiden laatija vuodelta 1913. Yläoikealla on Marskin kumppani Päämajassa. Kolmannessa kuvassa terroristi.
75. Virkku16.8.2016 klo 11:20
tain. Alasin on suomalainen ja sen päällä on orava, josta ei ainakaan minun ristikkokuvasta saa mitään selvää.
76. tain16.8.2016 klo 11:49
No niinhän onkin. Kuolettavan tylsää selata noita vaakunoita, on mennyt ohi silmien.
Eihän tuo ole Remu kumminkaan ainakaan nenästä päätellen. Siis mies tuossa ylävasemmalla.
77. Virkku16.8.2016 klo 12:35
tain. Ei ole Remu, kuvassa on kenkäteollisuusmies. Sen nimisissä saappaissa olen minäkin tallustellut.
78. Th16.8.2016 klo 22:24
Tuo Vatanen alleviivauksella ei aukea, hiukan vihjettä kaipaan.
79. Juho16.8.2016 klo 23:07
Th, koetapa keksiä jotakin etunimestä.
80. Uusikko17.8.2016 klo 09:21
Alavasemmalla:
silmälasipäinen mies, hammasrivistö ja lihoiksikin epävarmoja, voisiko joku auttaa?
81. Hups17.8.2016 klo 09:37
Uusikko. meniköhän suunnat ristiin.
82. kaplas17.8.2016 klo 09:40
Uusikko,palataan jouluna asiaan?😊
83. Virkku17.8.2016 klo 09:42
Th. Kun kenkä hiertää varvasta, varpaasta tulee a.......
Uusikko. Siis alaoikealla.Mies mietiskelee, hampaiston kohdalla voisi olla monenlainen muunlainen kuva. lihoiksi (kin).
84. kaplas17.8.2016 klo 09:49
Th,henkilö oli aika kerkiävä..
85. kaplas17.8.2016 klo 09:52
Th,siis tämä alleviivattu va-vihje siis! Alkupäässä nopea mies
86. "F.O.S. Siili"17.8.2016 klo 09:56
Taas oli palikka-aivot ahtaalla… Täyteen tuli, mutta aikanaan seviää menikö jossain lepikkoon.
87. Uusikko17.8.2016 klo 09:58
Sori, meni suunnatkin sekaisin. Ennen kuin ehdin lukea teidän vihjeet, ilmeisesti alitajunta oli oivaltanut ratkaisut, mutta kiitokset kumminkin!
88. Kalle17.8.2016 klo 10:10
Oikealla ylhäällä Lapin neidosta koilliseen oleva karttakuva-vihje tuottaa vaikeuksia.
89. -17.8.2016 klo 11:50
Kalle, tuo on kyllä sen verran helppo karttakuva ja tuo madonnäköinenkin pitäisi olla aika selvä.
90. Tamara18.8.2016 klo 14:18
Pallomainen, Intiaa ja S-rintaisen kuva - en saa soviteltua niitä yhteen! Saanko palapeliini apua?
91. Aksu18.8.2016 klo 15:19
Tamara,
eiköhän Ratkojat osaa auttaa!
92. Tamara18.8.2016 klo 16:49
Ei osaa! Pallomaisen ja Intian saan sopimaan keskenään mutta siihen S-rintaiseen tulee jotain ihan outoa!
93. Virkku18.8.2016 klo 16:59
Tamara. Sen vihjeen PALLOMAINEN tähän kohtaan tarvittavaa synonyymiä ei ratkojista löydy. Sinulla on varmaan sen ensimmäinen kirjain väärin. Siihen ei tule se tavallinen sana. Laita se tavallinen synonyymi ratkojiin niin sieltähän löytyy. Tätä kohtaa minäkin ihmettelin ja sana oli täysin tuntematon. Jotta vastaussanan ymmärtää, lue mummun 13.8. klo 10:54 apu. Siis se S-kirjain.
94. Tamara19.8.2016 klo 10:54
Virkku, kiitos! Valmiiksi tuli.
95. Ananias23.8.2016 klo 15:47
Vasemman alakulman terveyskeskuksessa annettiin ainakin joskus napakoita katkaisuhoitokuurejakin, mutta nykyisestä tilanteesta en tiedä, kun olen näiden tautien osalta ollut viime vuodet Mehiläisen miehiä.
96. ep26.8.2016 klo 10:15
Nyt tuli pulma oikealla alakulma -Håkan-vihjeen yläpuolella
jokin musta jossa valkea viiva, en saa selvää
97. Ansa26.8.2016 klo 10:47
Hei ep. En minäkään saa selvää kuvasta, mutta risteävistä sain kaupantekoon liittyvän sanan.
98. ep26.8.2016 klo 10:54
Kiitos Ansa olit avuksi taas kerran.
99. mummo 80v.26.8.2016 klo 11:00
Mitä tarkoittaa yläreuna keskellä Sulin ylösalaisin ja sitten oikein päin. Mummo on nyt pulassa.
100. Klenkku26.8.2016 klo 11:19
mummo 80v, kuvissa ei ole Inga vaan eräs toinen ristikoiden vakionimi, kymmenkunta vuotta nuorempi suomalainen
101. mummo 80 v.26.8.2016 klo 11:23
Kiitos Klenkku nyt otti" ohraleipä" kun olin näkvinäni
siinä Inga Sulinin.
102. Seitenvitonen26.8.2016 klo 11:32
mummo 80 v,
Vihjehän on ihan "huiikean" hyvä! (anteeksi Martti Kyllönen). Jos olet pelannut korttia, olet huomannut, ettei kortti ole milloinkaan ylösalaisin.
103. mummo 80.v26.8.2016 klo 11:35
Kiitos Seitenvitonen korttipeli ei ole ollut minulle missään vaiheessa tuttu.Näinkin voi erehtyä.
104. Seitenvitonen26.8.2016 klo 11:35
p.o. Matti Kyllönen.
105. miisu26.8.2016 klo 13:01
Oikea ihan reunimmainen pystyrivi pikku" q" tai jokin loistaa ei mitään hajua apu on tosi tarpeeseen.
106. Klenkku26.8.2016 klo 15:10
miisu, aivan oikeaa asiaa siinä näet, se on q joka loistaa.
107. miisu26.8.2016 klo 16:19
Kiitos Klenkku avusta tosi paljon.
108. ep26.8.2016 klo 18:40
Keskioikealla- SUOMISELLA -vihjeen - laivoista oikealla on pari viivaa
ristissä en saa niihin mitään??
109. Ansa26.8.2016 klo 19:00
ep, minun ratkaisuni mukaan viivoilla ei ole suurta merkitystä ja kuva voisi olla aivan erilainen. Se on vaan sellainen alue...
110. kaplas26.8.2016 klo 20:49
ep,Ansa, ei se ihan helppo ole ilman risteäviä. Niiden kanssa kylläkin sitten aukeaa.. Ansan viesti kannattaa lukea tarkkaan loppuun asti.
111. ep27.8.2016 klo 10:29
Kiitos rakkaat kanssaratkojat- Ansa -ja- kaplas- luotan aina avun saantiin vaikka olette jo varmaan uusien kimpussa!!
112. Toivoton27.8.2016 klo 10:56
Mitä ystävät näette kuvassa ylhäältä kolmas rivi kalan alla lapsi
tai nainen juo jotain pullosta?? ja mitä se lentokone antaa vastaukseksi kun oikealla reunssa on sama kone?(vaikeaa)
113. Aksu27.8.2016 klo 11:08
Toivoton,
huomaa, että toisessa kuvassa kone näkyy kokonaan mutta toisessa ei.
114. Jondalar27.8.2016 klo 11:13
Kuvassa lapsi nauttii jäätelöä.
115. Klenkku27.8.2016 klo 11:13
Toivoton, sen "kalanalaisen" ilme johtaa jäljille.
116. Virkku27.8.2016 klo 11:13
Toivoton.Kalan alla lapsi syö jotain hyvältä maistuvaa. En löydä, missä nainen joisi jotain pullosta. Huomaa, että ylhäällä olevasta lentokoneesta puuttuu etuosa, oikean laidan koneesta tulee koko koneen nimi.
117. toivoton27.8.2016 klo 11:27
Vaikka olen toivoton niin sain Teiltä tosi paljon apuja Kiitokset Aksu,Klenkku Jondalar ja Virkku
118. miisu27.8.2016 klo 12:04
Oikealla ylhäällä on vihje jälki, mutta mikä on se" madon" osa
samassa vihjeessä??
119. kaplas27.8.2016 klo 12:30
miisu,vetbiä pukkaa
120. kaplas27.8.2016 klo 12:30
Verbiä
121. miisu27.8.2016 klo 16:11
Kiitos kaplas etsinpä verbin.
122. ep28.8.2016 klo 11:45
Nyt meni hermot. Vasen yläkulma pääkuvan vieressä on kello ja joku pyörylä liittyykö se kelloon tai aikaan ?
123. Klenkku28.8.2016 klo 11:48
ep, se on aivan tietynlainen kello, "joku pyörylä" kuuluu siihen
124. ep28.8.2016 klo 14:23
Velä olit Klenkku kuulolla kiitos siitä.
125. mummo 80v.2.9.2016 klo 11:55
Tarkistaessani 2914 ristikon oikeat vastaukset , jäin taas kerran
ihmettelemään vastausta, joka on oikeassa reunassa ylhäällä laivan kanssa, minun vanhat silmäni näkee siinä postilaatikon osan?
Vastaus on kuitenkin -liit-
126. Jondalar2.9.2016 klo 12:05
Mummo, siinä taitaa olla liidun pätkä, jonka päätä ei näy, siksi on sana katkaistu. Li Anderssonin kaimat on ratkaisu.
127. mummo 80v.2.9.2016 klo 18:07
Voi kiitos Jondalar sen verran pitkä tuo vaalea oli ,etten parhaimillanikaan olisi keksinyt vajaaksi liiduksi, mutta kiitokset niinhän se nyt näyttää.
128. iso S2.9.2016 klo 18:13
Miten mahtaa mennä Li Anderssonin etunimen oikeaoppinen taivuttelu: Lit vai Liit, Lille vai Liille? Etunimien taivutusopas
_http://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/index.php ?s=abc&k=L
ei tunne etunimeä Li joten sieltä ei saa apua.

_https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.4.ht ml
tuntee, mutta silloin viitataan kiinalaisiin nimiin:

"Kiinalaisten nimien viimeistä tavua lienee paras käsitellä taivutuksen kannalta kuten erillistä sanaa, vaikka se kirjoitettaisiin yhteen edeltävän osan kanssa. Jos nimi siis loppuu yksinäis­vokaaliin, sitä pidetään taivutuksessa pitkänä. Tämä on kiinan kielen rakenteeseen sopivaa ja eduksi etenkin silloin, kun nimi ajatellaan luettavan kiinan mukaisesti, tooneja käyttäen.
Li : Lihin
Jingdi : Jingdihin

Tällainen tulkinta vaikuttaa tietysti myös partitiivin muodostukseen: Litä, Jingditä."

Etunimien taivutus tuntee rakenteeltaan samanlaisen nimen Bo (konsonantti + vokaali) jota voisi käyttää verrokkina. Sen taivutuksessa ei tule vokaalin kahdennusta:

nominatiivi Bo, Bot
genetiivi Bon, Boiden t. Boitten
partitiivi Bota, Boita
illatiivi Bohun, Boihin
allatiivi Bolle, Boille
129. Rampe2.9.2016 klo 18:33
iso S,
jos käyn tapaamassa Virtasen pariskuntaa, käyn Virtasilla kylässä.
Missä käyn kylässä, jos käyn Sarasvuon pariskunnan luona?
Minä en oikeasti tiedä. Pähkäilin tätä jo 30 vuotta sitten erään toisen vuo-loppuisen pariskunnan kohdalla.
En rohjennut heiltä itseltään kysyä.
No, ei liity tähän ristikkoon mitenkään. Pahoitteluni etukäteen.
130. iso S2.9.2016 klo 19:00
Pahoittelut samalla, koska vastauskaan ei liity ristikkoon. Tuleepahan ehkä käyttökelpoinen linkkivinkki niille tämän ristikon ratkojille, jotka eivät vielä ole huomanneet että Kielitoimisto on julkaissut ohjeet etu- ja sukunimien taivutuksesta. Ne löytyvät osoitteista

_http://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/
_http://kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/

Jälkimmäinen tuntee Sarasvuot. Kylään mennään Sarasvoille ja ollaan Sarasvoilla. Varmuuden vuoksi tähdennän että tämä ei ole kutsu, ettei ala Sarasvoiden (tai maun mukaan Sarasvoitten) ovikelloa soitella suuri joukko nimentaivutustaitoisia!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *