KESKUSTELUT > RISTIKOT > MAANANTAIKESKIS

8934. maanantaikeskis

Heikki25.7.2016 klo 12:45
Juuri tuli Keskis valmiiksi. Oli sopivan kieroja vihjeitä, joista kuitenkin selvisi kuiville. Vain vihje SURMASI jäi kummastuttamaan. En tunne tuon nimistä surmaajaa, surmatun kylläkin. Ehkä ammattilaatijallekin on tullut erehdys?
2. Jaska25.7.2016 klo 18:44
On se lapsus, jos laatijan aatos kulki samaa rtaa kuin Heikin. Niin ei välttämättä ole tapahtunut.
3. Jaska25.7.2016 klo 18:45
rataa
4. Matti26.7.2016 klo 16:37
Piilokirjain antaa runsaasti vaihtoehtoja.
5. -26.7.2016 klo 19:47
Kiinnostuneena odotamme ensi maanantaina julkaistavaa ratkaisua. Eiköpähän loppujen lopuksi kumminkin osoittaudu, että ketjun aloittaja oli oikeassa.
6. Heikki27.7.2016 klo 08:37
Aloittaja jatkaa: Kokeilin kyllä kaikki aakkoset piilokirjaimen kohdallakin siltä varalta, että kyseessä olisi ollut kompa. Vaan eipä löytynyt surmaajaksi sopivaa. Voi toki olla olemassa vähemmän julkisuutta saanut surmaajakin, jossa piilokirjain on X. Olisipa tämä piilokirjain ollutkin yksi kysytyistä yhdeksästä kirjaimesta.
7. Eki27.7.2016 klo 11:51
Pääsin tsekkaamaan asian. Eikös lampuri surmanne paljon lampaita elämänsä aikana...

Että silleen. Missä vaiheessa lie moinen kiepsahtaminen sinne pujahtanut.
8. Jaska27.7.2016 klo 11:53
Wolfgang
9. TJV27.7.2016 klo 12:41
Ei Ekin olisi tarvinnut tunnustaa, kyllä Amerikan historia tuntee erään ilmeisesti suomalaista sukujuurta olleen naisen. Vokaalilla.
10. Jaska27.7.2016 klo 17:46
Todellako on historiallinen henkilö? Nevöhööd-tapaus. Minä tiedän vain Aileen Wuornosin. Yhtä kaikki TJV:n selitys olisi mielestäni hyvin huono. Sitä vastoin rikostoverinsa kanssa jopa 27 ihmistä 1980-luvulla murhannut Wolfgang on TJV:n ehdokkaaseen verrattuna siuperjulkkis. Mutta tietenkin ratkaisusanalle hovikelpoisempi vihje olisi esim. VAKOILI.

En siis kelpuuttaisi vihjettä VELJENSÄ SURMAAMA puhumattakaan lampaiden tappajasta. Miksi en? Koska kyseinen henkilö on suomeksi yhden kirjaimen pitempi.
11. Wiki-Wiki27.7.2016 klo 18:02
Abel (Vanhassa kirkkoraamatussa Aabel) oli Raamatun Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan ensimmäisten ihmisten Aadamin ja Eevan toinen poika. Hänen veljensä Kain tappoi hänet.
12. A(a)bel27.7.2016 klo 19:12
Vuoden 1933 raamatunsuomennoksessa Aabel, vuoden 1992 suomennoksessa Abel. Eli Abel voidaan kelpuuttaa veljensä surmaamaksi Jaskan mielipiteistä huolimatta.
13. TJV27.7.2016 klo 19:16
Jaska, ihan oikeassa olet. Aioin jo muutenkin peruuttaa ehdotukseni.
14. iso S27.7.2016 klo 19:43
Joko alkukirjaimen koon ero on merkitsevä tai heikki/Heikki ei muista että vihje on todistettu säikeessä 8609. APU 42 oikeaksi, joskaan ei oikeaksi todistettuna hyväksi. Raamattuun ei tarvitse vedota, riittää kun perehtyy italialaisiin oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Jaska nähtävästi muistaa tuon säikeen, alkuperäisen tapauksen tai on itse nyt tehnyt tutkimuksia ja viittaa tähän Wolfgangiin:

_https://en.wikipedia.org/wiki/Wolfgang_Abel_and_M arco_Furlan

Ratkaisusana on siis paljastettu ja veljestä on täällä puhuttu, mutta mahtoiko veli olla alkuperäisessä vihjeessä mukana? Avausviestin perusteella ilmeisesti ei, mutta jos oli, niin sitten Wolfgang ei kelpaa.
15. Jaska27.7.2016 klo 21:42
A(a)bel, selvähän se. Näin kävi, kun vuoden 1992 raamatuntarkastajaporukka ei tiennyt mielipidettäni. Siispä annan sille anteeksi.
16. Eki27.7.2016 klo 21:47
Noin yleisesti ottaen ihan minun vaatimattoman oman mielipiteeni mukaan ei huvita poukkoilla noiden muuttuvien kirjoitusasujen perässä vaan hyväksyä kaikki ne, joita on käytetty yleisesti ja/tai jotka löytyvät suurista - vähän vanhemmistakin - tietoteoksista. Voihan sitä vähän yrittää seurata noita uusimpia, mutta stressaamatta. Hyvin ovat ristikot siten kelvanneet eikä kauheasti ole tultu päin naamaa haukkumaan.
17. iso S28.7.2016 klo 20:20
Niinpä, samaa mieltä. Niin kauan kuin kohtalainen määrävähemmistö ratkojista tarkistaa Raamatun henkilöiden nimet omasta vihkiraamatustaan, on minusta ihan kohtuullista hyväksyä myös nuo raamatunhuoltoaseman henkilökunnan muuttamia versioita kauemmin käytössä olleet muodot. Ties vaikka Sipilän jengi peruisi muutokset ja silloin ristikko olisi taas siinä kuosissa ettei tarvitse kitistä edes päin selkää!
18. Jaska28.7.2016 klo 20:40
Ovatko uuden Raamatun henkilöitä myös Moses, Aron ja Jesus?
19. Matti28.7.2016 klo 21:05
Ja Satana?
20. Jukkis28.7.2016 klo 21:23
Skandivammainen Sanaseppoartikkeli vuodelta 1996 käsittelee tätä nimiasiaa:
_http://www.sanasepot.fi/classic/artikkelit/raamat tu.html

Tässä oleellinen skandikorjattuna:

"Alkukielten asiantuntijoiden sana on painanut esim. ratkaistaessa nimien lyhyt- tai pitkävokaalisuutta. Lyhytvokaalisina kirjoitetaan nyt mm. ABRAHAM, ABEL, SET, LABAN, DAN, GAD, LEA, NATAN ja JOEL, koska tällöin ne pitävät yhtä alkuperäisen käytännön kanssa. Poikkeuksen tästä perussäännöstä muodostavat ne nimet, jotka ovat yleistyneet myös "maalliseen" käyttöön. Tällaisia ovat esim. AADAM, NOOA, SEEM, HAAM, ESAU, IISAK, JAAKOB, RUUBEN, JOOSEF, MOOSES, AARON, DAAVID, JEESUS ja JUUDAS."

Siis tietenkin uutta käännöstä tehtäessä on nimiasiaa tarkkaan pohdittu, ja päädytty tuohon. Jolloin tietysti joku itsensä tämänkin alan asiantuntijaksi ylentänyt (en mainitse nimiä, käytetään vaikka salanimeä "Jaska") patavanhoillinen jäärä on saanut aihetta asiasta loputtomasti naputtaa.
21. Jaska28.7.2016 klo 21:32
Niin kuin aisapari Jukkis- tapio todistaa, tosikot ovat loputtomasti uusiutuva luonnovara.
22. Tuomas L.28.7.2016 klo 21:52
Mainittakoon, että myös Eeden on Raamatussa edelleen Eeden, vaikka kylpyläketjun ansiosta kirjoitusasu Eden saattaa olla nykysuomalaiselle tutumpi.
23. Tuomas L.28.7.2016 klo 21:52
Mainittakoon, että myös Eeden on Raamatussa edelleen Eeden, vaikka kylpyläketjun ansiosta kirjoitusasu Eden saattaa olla nykysuomalaiselle tutumpi.
24. Jukkis28.7.2016 klo 22:06
Jaska otti itteensä ja veti tosikkokortin. No sori siitä.
25. A(a)bel28.7.2016 klo 23:08
Jukkiksen siteeraamassa jutussa ESAU mainitaan yhtenä poikkeuksena. Edellisessä suomennoksessa se kirjoitettiin EESAU, nykyisessä ESAU, joten se kuuluu samaan ryhmään kuin A(a)braham, A(a)bel yms. eli ei ole mikään poikkeus.
26. iso S29.7.2016 klo 10:49
Yleistyneet maalliseen käyttöön, mutta missä yleistyneet? Esimerkiksi Seem (nimipalvelun mukaan Suomessa alle 20 miestä ja alle 20 naista) ja Haam (tasan 0) eivät ole näillä tienoilla kovin yleisiä. Jos taas kriteerinä on ollut muualla (esimerkiksi englanninkielisissä maissa) yleistyminen, niin käsittääkseni esimerkiksi Adam on yleisempi kuin Aadam.

Näin ollen käännöskomitea olisi voinut noudattaa johdonmukaisesti asiantuntijoiden sanaa tai johdonmukaisesti siirtyä maallistettuihin versioihin (kotimaisiin tai kotimaisten puuttuessa ulkomaisiin). Nyt on kumarrettu ja pyllistetty vähän sinne sun tänne.

Vastaavasti virsiuudistuskomiteassa jonkun vanhoillisen jäärän kerrotaan aistineen sellaista henkeä että kaikki pitää ehdoin tahdoin muuttaa ja modernisoida ihan periaatteesta, vaikka asiaperusteista syytä ei olisikaan. Siksi hän ehdotti, että "Jumala ompi linnamme" -virren kohta "Jos veis he henkemme, osamme, onnemme" muutettaisiin muotoon "jos veis he maat ja veet, asunto-osakkeet". Kuinkahan monella a:lla Saara/Sara/Sarah nauroi?
27. Heikki29.7.2016 klo 10:50
Onpas keskustelu mennyt hakoteille. Vihje oli SURMASI. Se tarkoittaa silloin surmaajan nimeä, joka Raamatun tekstissä olisi KAIN. Abel on surmatun nimi. Löysin kyllä jostakin vähemmän julkisuutta saaneen surmaajan nimeltä AXEL, jota ei ristikon laatija varmaan tarkoittanut. Ja varmaan kaikki Allakan nimet sopivat surmaajien nimiksi, onhan niitä maailmanhistoriassa ollut suuret määrät.
28. Jaska29.7.2016 klo 11:33
Säikeen alkuperäinen aihe oli laatijan mahdollinen lapsus. Aika arkinen aihe. Siitä kiitos kuitenkin lankeaa Heikille, enhän minä muuten olisi kekannut eskaloida ansiokkaasti keskustelua suomenkielisen Raamatun nimien ortografisille urille. Heikin mielestä siis hakoteille. Noh, ihan okein siinä mielessä, että uusi aihe ei lainkaan vastannut säikeen otsikkoa maanantaikeskis.

Kyllä nyt rintaan pistää ja viluttaa, että en avannut uutta asianmukaisesti nimettyä säiettä. Otan virheestäni täyden vastuun. Toivottavasti se vapauttaa muut, minua hyvässä uskossa seuranneet keskustelijat vähäisestäkin osasyyllisyydestä ajattelemattomaan tekooni.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *