KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2891

8763. HS 2891

TJV4.3.2016 klo 05:30
Aikaisin saapunut lehti pani ratkaisemaan. Ilman kuuklaamista ei olisi sujunut. Suurkaupungin seutuvilla piti etsiä ainakin pari kuvaa.
2. uusi4.3.2016 klo 08:14
Tavanomaista ratkontaa. Tällä kertaa harmaat auttoivat. Aika paljon piti kyllä tarkistaa / tarkastaa , siis googlettaa.
3. Surku4.3.2016 klo 08:34
Heräsin samoihin aikoihin pissalle, kun TJV:n
ristikko oli valmis. Lehtikin oli tullut, mutta ei mitenkään
pakottanut minua ratkomaan ristikkoa, vaan
jatkoin nukkumista.
Se aamu jos joskus tulee, että lehti pakottaa
minut ratkomaan ristikkoa aamuyöstä tai pakottaa
yleensäkin tekemään jotain, toivon, että joku
läheisistä ohjaa minut lääkärin juttusille.
4. Pike4.3.2016 klo 08:55
Tavoitteeni on, että tällaiset pitää saada valmiiksi ennen yhdeksää teekupin ääressä. Niin kävi taaskin. Ehdinpähän tehdä muutakin tämän päivän aikana.
5. Tuttu4.3.2016 klo 09:43
Se on sitten etevä tuo Pike, ihan hävettää ola tällainen tumpelo, jolla ratkominen kestää ainakin pari päivärupeamaa!!
6. Tuulitukka4.3.2016 klo 10:10
Minulle on tärkeää, miten tuo ratkonta rassaa omia harmaita aivosolujani (on niitä vielä vähän jäljellä). Kiva, kun saa pähkätä ja pohtia ja lukea tätä palstaa pari kolmekin päivää. Voi, että rassaa, kun ei millään ratkea pari hankalinta kohtaa. Silloin te armaat sisaret ja veljet olette kultaakin kalliimmat :)
7. joskus4.3.2016 klo 10:16
Todella luontevat harmaat on tähän onnistuttu laatimaan!
8. Surku4.3.2016 klo 10:20
Todellakin mielenkiintoista, miten Hesarin ristikko
on ottanut otteen ihmisistä.
Joku herää keskellä yötä ratkomaan, jonkun on saatava
valmiiksi yhdeksään mennessä.
Kertokaapa ihmiset lisää.
Joudutko Pike perumaan menojasi, jos Aulis
pistää oiken hankalan, eikä ratkeakaan
yhdeksään mennessä ?
9. Jukkis4.3.2016 klo 11:04
Oli helppo. Ratkesi jo lehden postilaatikoltahakumatkalla, vaikka ei edes ollut kynää mukana ja piti juosta karhua pakoon. Jäi aikaa jo tänään tehdä huomenna tuleva kk-liitteen ristikko.
10. Marle4.3.2016 klo 11:04
Onko Anders oikein? Siis tuo Rainion kaima? Vastaussanani perusteella ei. Anders pitäisi olla hieman toisessa muodossa, eikö?
11. Virkku4.3.2016 klo 11:18
Ei minunkaan mielestä Rainion kaiman sukunimi ole oikein, mutta sinne päin. Samoja kirjaimia, kolme ensimmäistä oikeassa järjestyksessäkin, loput sekaisin.
12. Tuulitukka4.3.2016 klo 11:18
Jukkis, sinä olet nero!
13. Nix4.3.2016 klo 11:22
Marle,
Eihän tuo Anders tietenkään ole oikein.
Näitä samanlaisia kompurointeja Aulikselle sattuu tämäntästä.
Esimerkkinä Kaipainen vs Kaipiainen.
14. Potter4.3.2016 klo 11:56
Kehveli kun ei tullut lehdenhakumatkalla kynää mukaan, mutta minulla kyllä tuo hakumatka on niin lyhyt, että ei siinä valmista olisi ehtinyt tulla.
Viimeiset oikeasti ratkesivat vasta kuntosalireissun jälkeen. silloin tuntuukin olevan parhaassa vireessä.
Kyllä se jonkinlainen Anders kuitenkin googlella löytyy (rumpali ja laulaja).
15. [O]4.3.2016 klo 12:05
[Jukkis. 4.3. klo 11:04.
Harvoin täällä lukeminen naurattaa, mutta luettuani kommenttisi nauroin ääneen! :-D ]
16. Nappi4.3.2016 klo 13:49
Hyvä Jukkis. Mahtavaa.
17. POH4.3.2016 klo 14:36
Taas oli kiva ristikko.
18. Masa I4.3.2016 klo 14:43
Morjens !
Minnuu ei naarata !
19. pekka4.3.2016 klo 14:56
Laatijalle terveisiä. Käytä enempi aikaa laadintaan, voisi laatukin parantua!
20. Auku4.3.2016 klo 15:31
Vähän häiritsi,kun piti niin paljon googlettaa.Enempi oivaltamisen riemua toivoisin esimerkkinä vihje "iloisia?"
21. fedor 110 v4.3.2016 klo 15:44
Onneksi Jukkis pelastit henkes ripeällä toiminnalla! Pohjolan pedot ikuinen riesa, alituisesti ahdistavat. Karhu tallusteli hämärissä pihamaalla. En päässyt laatikolle lainkaan. Liekö tuo sama otso teillä päin? Sillä on luultavasti jotain harva-asutuksen aamujakelua vastaan? Päivän valjettua ahma sitten silppusi lehden. Susien ulvoessa metsän reunassa tuijotin jäljelle jäänyttä Nytin meno- ja tv-opasta.
22. Sartsa4.3.2016 klo 16:31
😆 ja peukku Jukkis ja ikämies Fedor! Nauratti ja hymy pysyi vielä pitkään huulilla. Tällaista lisää toivon ma!
23. Terveen paperit4.3.2016 klo 17:33
Hyvä Jukkis ja fedor 110 v. Tosikoita pitää aina vähän sohia !
24. tuse4.3.2016 klo 19:54
Taas kirjoitan samasta aiheesta kuin moni ennenkin, mutta lehteni painos on niin harmaa, että on vaikea saada selvää kuvista. Kuitenkin seuraavan sivun sarjakuvat ovat erittäin selvät, miksi ei ristikko?
25. Tulokas4.3.2016 klo 20:25
Jukkikselle,
minäpä sain kk-liitteen jo tänään, ja ristikko valmis! Kun olen tilannut paperilehden vain ma - pe (viikonloppuna ei tänne jaeta), saan kuukausiliitteen jo perjantaina.
26. apua4.3.2016 klo 22:23
tuse 4.3.2016 klo 19:54;

Sellaisia epämääräisen haaleita likatahroja olivat minunkin lehteni kuvat. Yritän nyt arvailla, mitä niissä voisi olla. NIAS:in jo toki keksin, mutta entäpä muut? Voi voi tätä huonon näön surkeutta.
27. riku5.3.2016 klo 10:51
Liekö imperfekti vai mikä oikeassa reunassa olevan ankkakäävälevihjeen alle. En ole Aku-tuntija,joten auttakaa tokkiinsa!
28. --5.3.2016 klo 11:49
Riku 10:51: äkillisestipä tuota kysyit!
29. Ex5.3.2016 klo 11:54
riku,
huomannet viivan 'pääkuvan' alla?
30. sentteri5.3.2016 klo 16:47
Muuten valmis, mutta pystyyn iloisia? sekä kaksi tavua KA-. Vähän kun saisi vinkkiä, niin olisi kerrankin saanut Hesarin ristikon valmiiksi.
31. Pöljä5.3.2016 klo 19:22
sentteri. Jos vähän tarkemmin paikantaisit, joku voisi löytää ja vastata.
32. **5.3.2016 klo 19:28
sentteri, KA- on sanan eka tavu mutta ei ole kana :)
33. Poh6.3.2016 klo 09:04
Iloisia? kohtaa minäkin pähkäilin, mutta sain siihen ihan loogisen ja puhuttelevan sanan. Samentua-sanan synonyymi tosin muuttui samalla vähän omituisemmaksi.
Mutta tuo naisen ja teen ratkaisu ei tunnu loogiselta, ainakaan minun kielioppiymmärrykseni mukaan. Se onkin viimeinen kohta ja yksi kirjain puuttuu. 😊
34. Poh6.3.2016 klo 09:04
Iloisia? kohtaa minäkin pähkäilin, mutta sain siihen ihan loogisen ja puhuttelevan sanan. Samentua-sanan synonyymi tosin muuttui samalla vähän omituisemmaksi.
Mutta tuo naisen ja teen ratkaisu ei tunnu loogiselta, ainakaan minun kielioppiymmärrykseni mukaan. Se onkin viimeinen kohta ja yksi kirjain puuttuu. 😊
35. Poh6.3.2016 klo 09:04
Iloisia? kohtaa minäkin pähkäilin, mutta sain siihen ihan loogisen ja puhuttelevan sanan. Samentua-sanan synonyymi tosin muuttui samalla vähän omituisemmaksi.
Mutta tuo naisen ja teen ratkaisu ei tunnu loogiselta, ainakaan minun kielioppiymmärrykseni mukaan. Se onkin viimeinen kohta ja yksi kirjain puuttuu. 😊
36. Uusaddikti6.3.2016 klo 09:05
Iloisia? kohtaa minäkin pähkäilin, mutta sain siihen ihan loogisen ja puhuttelevan sanan. Samentua-sanan synonyymi tosin muuttui samalla vähän omituisemmaksi.
Mutta tuo naisen ja teen ratkaisu ei tunnu loogiselta, ainakaan minun kielioppiymmärrykseni mukaan. Se onkin viimeinen kohta ja yksi kirjain puuttuu. 😊
37. Uusaddikti6.3.2016 klo 09:07
Miksi kertapainalluksella tuli useaan kertaan sama teksti?
Olen pahoillani!
38. *6.3.2016 klo 09:17
Tavallisestihan tuo kertautuminen tulee siitä, jos viesti ei heti tunnu lähtevän, niin painellaan Lähetä-nappia uudestaan.
39. kysyvä6.3.2016 klo 09:55
Sama teksti useaan kertaa, mutta eri lähettäjä nimillä. - Jos viitsisit paikantaa missä kohdin sijaitsee nainen ja tee, niin varmaan saisit useammankin apuvinkin.
40. kysyvä6.3.2016 klo 09:55
Sama teksti useaan kertaa, mutta eri lähettäjä nimillä. - Jos viitsisit paikantaa missä kohdin sijaitsee nainen ja tee, niin varmaan saisit useammankin apuvinkin.
41. taas kerran6.3.2016 klo 09:58
Tässä tyypillinen esimerkki siitä kun tabletista teksti ei tunnu lähtevän millään eteenpäin. Sitten kun viimein painaa toisen kerran niin tuleekin kaksi sanomaa.
42. Uusadikti6.3.2016 klo 10:08
En todellakaan painanut montaa kertaa, ja miksi nimi vaihtui? Täytyy olla joku tekninen vika. No, siis nainen ja tee eli Tea on oikeassa reunassa keskellä.
43. Uusaddikti6.3.2016 klo 10:14
Hei, kyllä olin laittamassa "poh"-alkuista nimimerkkiä, poh-tavu näkyy lähettäjänä kolme kertaa. En ollut siinä vaiheessa vielä kirjoittanu koko viestiä. Enkä varsinkaan lähettänyt.Täytyypä olla varovainen tämän iPhonen kanssa. 😊
44. jorge6.3.2016 klo 12:01
Talvisen puun yläpuolella melko epäselvä ja harmaa kuva. Onko kartta vai mikä lie, kun ei saa selvää?
45. Aksu6.3.2016 klo 13:21
jorge,
harmaan kuvan tulkitsin kartaksi, tiedä häntä!
46. Leena6.3.2016 klo 14:16
Kuka ukkeli mahtaa olla epeselvässä kuvassa ontto sanan yläpuolella.. alaoikealla
47. EJlo6.3.2016 klo 15:21
Leena
Suomalainen mies, Uljas on muuten yhtenä nimenä tällä Urholla.
48. TJV6.3.2016 klo 19:41
Käytin minulle kuuluvaa vapautta ratkoa ristikoita siihen aikaan, kuin itselleni sopii. Äsken selvisi maaliskuun Iisakin Kuukauden Aulis, eilen illalla HS kuukausiliitteen ristikko. Perjantain HS 2891:n tulin eilen maininneeksi. Kun eilisen lehden hain taloni nurkalta laatikosta 02:n aikoihin (karhut vielä talviunilla), luin A- ja B-osan aamiaista nauttiessani. Olin noussut 01.30; en siksi,
että voisin hakea lehden. Ristikon ratkonta kesti puolisentoista tuntia.

Toisinaan käy niin, että ratkon perjantain ristikon alkuviikosta. Onko valittamista?
Onko kenenkään syytä pillastua siitä, miten käytän aikani.
49. TJV6.3.2016 klo 20:05
Anteeksi, että puhuin tuossa eilisestä, kun piti olla perjantai.
50. -6.3.2016 klo 20:26
Miksi selittää miten ratkoo ja milloin?
51. **6.3.2016 klo 21:17
ketä kiinnostaa miten kukin aikansa käyttää ja ristikon täyttää.
52. Heleena7.3.2016 klo 13:18
Hei! Olen epävarma tuon "iloisia" -vihjeen kanssa. Onko ratkaisuna yhdyssana?
53. Heleena7.3.2016 klo 13:22
Toisen Ursulan nimi oli kirjoitettu väärin
54. mara7.3.2016 klo 13:42
Heleena: Ursuloita on monia. Tämän nimisiä myös.
55. Per Manto7.3.2016 klo 17:19
Heleena, olet oikeassa. Kaikkiaan 11 nimivihjettä, joista suurin osa ei ratkenne ilman Kuukkelia. Paheksun syvästi.
Iloisia ei minustakaan ole kovin onnistunut vihje, mutta jotakin siihen väkersin. P-rk-l-.
56. Heleena7.3.2016 klo 17:57
Niinpä onkin muitakin Ursuloita. Minä vain sitä ruotsalaista osasin ajatella.
PerManto, jotain mukamas iloista minäkin siihen väkersin. Omalla kohdallani ei ollut iloista.
57. pelaaja7.3.2016 klo 19:04
Hah, koska TJV ei 6.3. klo 20:05 varta vasten osoittanut selvitystään ratkojien ajankäytöstä ja elämäntavoista ensin huolestuneelle ja sitten kiinnostuneelle nimimerkille, niin merkit - ja ** menivät ihan sekaisin. Että mitä tää nyt oikein on..

Surku,
minä perun aina kaikki menoni, kunnes ristikko on valmis. Tulisi eläminen vieläkin halvemmaksi, jos peruisin menoni myös sen jälkeen.

Ps. Tässä ristikossa ei liene vihjettä Ursula tai 'toinen Ursula'. Ja koska täällä ei kertoilla omia ratkaisusanoja, niin.. no niinpä niin.
58. Seitenvitonen7.3.2016 klo 19:32
Heleena,
Jospa sillä Ursulalla onkin pallit?
59. **7.3.2016 klo 20:35
pelaaja, että sekaisin, älä nyt hulluja luule. Ei näin pienestä sekoa.
60. Virkku8.3.2016 klo 09:29
Iloisia- vihjeen vastaussanaksi sain yhdyssanan, jonka loppuosa ihan kelvollinen, mutta alkuosa jotakuinkin kummallinen. Niin se vaan risteävistä tuli. voihan se tarkoittaa kasvillisuusaluetta tai iskelmälaulajaa. Voi että iloisia?
61. Potter8.3.2016 klo 09:47
Virkko, olisko sinulla tuo eka kirjain väärin.
62. Virkku8.3.2016 klo 10:03
Potter. Voi ollakin. Eri kirjaimella saisi luontevamman sanan, mutta samentua- vihjeen synonyymi tuntuisi oudolta. Mietintään.
63. elmeri8.3.2016 klo 10:28
Puukruunun saatte kaikki oikein ratkonneet
64. Virkku8.3.2016 klo 11:49
Täällä on nyt keskustelussa tullut ilmi sekoa, mennä sekaisin. Seota ei tarkoita samentua (= saota). Ihmettelen edelleen iloisia?- vihjettä.
65. tuffa Porist8.3.2016 klo 13:30
Kiitos Potter! Sinä ja Nykänen auttoivat iloitsemaan!
66. Keltanokka8.3.2016 klo 16:46
Väitän, että blondin nuorenmiehen kuva keskellä, yläharmaiden vasemmalla puolella, esittää vastausnimen veljeä. Samainen vihjekuva pomppaa Googlen kuvahaussa ruudulle ensimmäisten joukossa, kun hakusanaksi laittaa Erik ..... Viimeistään eri puolella oleva jakaus paljastaa väärän broidin.

Kiva oli silti taas ratkoskella.
67. Potter8.3.2016 klo 17:35
tuffa Porist, muistat varmaan, että Sinuhessa "iloitaan". Ihan mukavaa, että teilläkin :)
68. niisku8.3.2016 klo 19:04
Ei selviä iloisia?-vihjeen sana, ei siis löydy samentua- sanan synonyymiä. Ei ole Nykästä, ei ole koko kaupungin kirjastoissa. Olen lukenut tämän palstan kirjoittelut, muttei ole löytynyt apua. Ei edes Ratkojista apua ainakaan vielä.
69. tuffa Porist8.3.2016 klo 19:36
niisku
Vaikeaa on ilman Nykästä, mutta ei se poikkea kuin yhdellä kir-
jaimella "tavallisista"...
70. EJlo9.3.2016 klo 09:02
Sana, jonka sain iloisia? vinkkiin on mielestäni hieman makaaberi jos olen ymmärtänyt tuon hienolta kuulostavan ilmaisun oikein. Täälläkin on ainakin eräässä kommentissa mainittu että ei siinä tilanteessa todella mitään iloista ole. Eri asia on olenko ratkaissut kohdan oikein. Jos se on oikei niin vinkki on suunnilleen sama kuin nuorison käyttämä käyttämä "sairaan hyvä" ilmaisu.
71. Mimosa9.3.2016 klo 10:51
Alaharmaissa jumittaa:
1.Mikähän kruunu on niiden vasemmalla puolella?
2.Pystyyn tuleva nuolien vasemmalla oleva vehje, ei aukea.
3.Puu-sanaankin tulisi vaikka kuinka monta ratkaisua...
4.En erota selvästi, mikä kapine on neljäs alakeskellä, "lenkin alapuolella.

Tavallisesti olen saanut vaivattomammin oivallettua, nyt tökkii...
72. Virkku9.3.2016 klo 11:44
Keltanokka kirjoitti 8.3. klo 16:46 arvelevansa keskellä harmaiden vasemmalla puolella olevan vastausnimen mukaisen kuvan olevan tämän veljestä. Katselinpa nämäkin kuvat. laittaapa kuvahakuun jomman kumman nimen niin samoja kuvia löytyy. Kuva ristikossa on todennäkäisestä ihan oikeasta veljestä. Kaipa ovat samannäköisiä. Tosin kuvahaussa hyvin usein on semmoistenkin henkilöidenkin kuvia, joita ei nimihaun mukaisessa kuvagalleriassa pitäisi ollakaan.
73. EJlo9.3.2016 klo 15:56
Mimosa
Katsoppa 8.3. nimimerkki elmerin ehdotusta tuohon 1. kysymykseesi !
74. huuhaa9.3.2016 klo 21:21
Mimosa, puu-vihjeessä ei haeta puulajia ja kapnetta ei tarvitse tunnistaa.
75. huuhaa10.3.2016 klo 00:31
siis kapinetta.
76. Hymynainen12.3.2016 klo 11:13
Joko se Iloisia?-vihje sai ihan oikean ratkaisunsa vai onko siinä jotain Auliksellakin mennyt vikaan? Minulle tulee vastaukseksi tosiaan jonkun muunkin mukaan makaaberi vastaus. Lattiataso lienee oikein,,,
77. pelaaja12.3.2016 klo 13:55
Kai te olette sitä "Iloisia?"-vihjeen ratkaisua tyrkyttäneet googleen ja sitä kautta huomanneet, että sana on noussut jonkunlaiseksi käyttösanaksi - jopa pinnaltaan enemmän iloiseksi kuin murheelliseksi. En pitäisi sitä laatijan, vaan tietyntyyppisten ratkaisusanan kanssa elävien "vikana". Ja vihjeessähän on tuo ? lopussa.
78. Ananias16.3.2016 klo 09:13
Kuka lienee tämä kynttilän ja onton kanssa samassa ruudussa kikkivä äijä?
79. Aksu16.3.2016 klo 09:46
Ananias,
Leena kyseli samaa ja EJlo vastasi jo.
80. pöltsi16.3.2016 klo 12:33
Kukahan on tuo urheilijan näköinen mies Dave-alapuolella ristikon keskivaiheilla ? Alkaa ilmeisesti F:llä ? Samaten "keisarinna" kuva RI siinä alapuolella aiheuttaa ylimääräistä ajanhukkaa. Erittäin epäselvä kuva on, ilmeisesti jostain tuulettajasta Sarvikuonokuvan lähellä oikeassa keskikulmassa ?
81. Aksu16.3.2016 klo 13:21
pöltsi,
Keltanokka kertoi, että kuvassa onkin hänen veljensä, jonka kaksi eka kirjainta jo tiedät. Luepa Keltanokan viesti!
82. Ananias16.3.2016 klo 15:45
Aksu:
Näin näyttää olevan ja käsnäsin tilanteen.
Rehellisenä Lapin Miehenä minun täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi kaiken maailman Philipien, vai Filipkö lienee, suhteen olisi reilumpaa korvata hämäkkä kuva selkeällä sanavihjeellä kuin pistää jonkin viulakkeen kuva arvailtavaksi - nyt olisi Aulis ryhtiliikkeen paikka näiltä osin!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *