KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 10.-11.10.2015

8605. IS-viikonloppu 10.-11.10.2015

Rampe10.10.2015 klo 13:22
Pallosen kovis oli tällä kertaa puolen tunnin keskis.
2. Eki10.10.2015 klo 13:31
No niin, se mainostus taas unehtui. Ei siellä sen kummempaa yllätystä, pehmis on meikäläiseltä.

Tai siis onhan tämä oikeasti tavaton viikko: LAVONIUKSEN PALUU!
3. Juha N10.10.2015 klo 13:41
Tervetuloa takaisin, Heikki!
4. Juha N10.10.2015 klo 15:08
Eki jostakin syystä vähättelee, tai ainakin kerran on vähätellyt, näitä Iltiksen lauantaipiilosanojaan. Ne kun muka ovat ilman sen kummempaa vaivannäköä tehtyjä pikalaadintoja. Tämänkertaisesta haluan kuitenkin nostaa esille, että sen kuusi pitkää sanaa, kaksi 13-kirjaimista ja neljä 12-kirjaimista, ovat KAIKKI jaotelmia!

Lisäksi huomiota herättää eräs pikkusanavihje, joka sattuneesta syystä on tavallistakin näppärämpi: "Juhlittavana keskiviikkona... ei vaan siis tänään. (4)"

Ettei tämä piilosana olisikin syntynyt jo muutama vuosi sitten, jolloin Eki kalenterista katsoen olisi tuumannut, että aika on kypsä ristikon julkaisulle vasta vuonna 2015...
5. Pike10.10.2015 klo 15:15
Miten ristikoitten vastaukset voi lähettää viimeistään 11.10.? Ei meiltä ainakaan lähde postia viikonloppuisin. Onko taas jonkun moka?
6. O10.10.2015 klo 15:54
Rampe.
Hieno suoritus sinulta, onnea. :) Minulla kesti paljon kauemmin, mutta nautinto oli sitä suurempi, kun sain tämän herkkuristikon täytettyä!

Kiitos Teemu Pallonen / Heikki Lavonius ja P. A. Manninen.
7. Juha N10.10.2015 klo 17:20
Teemun tämänkertainen kovis on sanastoltaan tavanomaistakin laadukkaampi ja sopisi Ristikkoakatemian laadintakurssille malliesimerkiksi siitä, millaiseen sanastoon tulisi pyrkiä. Missä TITIT, TITAT, TIIAT, TIIT, TAIT, TATI, TATA, TATE, TEAT, NEAT, REAT, RIAT, IRAT, RATI, TARI, ITAR, ISAR, ISAI, IASI, TASI, ISAT, ISTA ja muu vastaava ristikkotrivia, jota kukaan harvoin onnistuu näin täydellisesti välttelemään? Hyvästä yleissanastosta ovat tässä poikkeuksena vain ATIKAISEN KÄYTTÄMIÄ (4) ja MITALI MIEHIKSI (4), joiden vihjeitystapa ja sijainti 4 x 11 ruudun aukiossa ovat kuitenkin lieventävä asianhaara.

Sille laadintakurssin sessiolle, jolla tämän malliesimerkin pohjalta käsiteltäisiin hyvän ristikkosanaston ominaisuuksia, kannattaisi myös Gummeruksen kustannustoimittaja kutsua oppimaan, millaista laatua maamme hyväsilmäiset ja virkeäaivoiset mummot ja papat ansaitsisivat pukinkonttiin ristikkovuosikirjan muodossa saada - ja millaista eivät.
8. Eki10.10.2015 klo 18:11
Juhan siteeraus: "Ne kun muka ovat ilman sen kummempaa vaivannäköä tehtyjä pikalaadintoja."

Mielestäni olen sanonut, että teen nämä rennommalla kädellä, en purista vaikeutta tarpeettomasti ja annan helpompia suoria vihjeitä kuin muualla keskimäärin.
9. Tarja10.10.2015 klo 19:42
Minusta on tosi mukavaa, että Iltiksen piilosanat ovat sellaisia, että kokemattomampikin piilosanaratkoja niistä selviää. Itse olen nimenomaan sellainen, ja nautin kovasti näistä lauantaipiilosanoista.
10. Mie10.10.2015 klo 20:16
Mainitkaa aina tarkkaan tasot kiitos.

Oletan että kyse on 2,5 -tasoisesta Koviksesta.
11. Rampe11.10.2015 klo 08:12
Mie,
kyse on 2,5 tasoisesta ristikosta , joka minun mielestäni oli rankkaustaan helpompi.
Ristikon vaikeustaso ei kylläkään ole mitenkään yleispätevä rankattava.
Esimerkiksi kesäkuun viimeisen koviksen sain täyteen noin viikkoa myöhemmin kuin esimerkiksi O.
Silloinkin vasta sen jälkeen kun olin vinkkejä kysellyt ja saanut.
Sama toistui heinäkuun viimeisessä Ekin ja Joonas Anttilan ristikossa.
Ne vain eivät minulle auenneet, toisin kuin tämä.
12. O11.10.2015 klo 13:04
Rampe.
Suuri ero voi johtua myös siitä, että kuinka intensiivisesti voi ratkoa keskeytyksettä. Minulla esimerkiksi oli nyt vieraita. Eihän sitä silloin kehtaa istua ristikko edessä. :)
13. Miramarita11.10.2015 klo 14:58
Ratkottu. Minulla sama juttu kuin O:lla, keskeytyksiä tulee välillä. Melkoisen vähän oli tässä pohdittavaa. Tosin yksi ihmetyksen aihe: tyttöjen ratkaisuksi sain adjektiivin, mahdoinko ratkoa oikein?
14. Marco Poloinen11.10.2015 klo 17:24
Miramarita,
vihjeruutua "monimielisesti" tutkaillen pystyt kyllä itsekin vastaamaan kysymykseesi! :)
15. Miramarita11.10.2015 klo 20:34
Kiitos vinkistä Marco Poloinen, mutta ei aukee?? Täytyy tarkastaa sitten kun ratkaisu julkaistaan.
16. O11.10.2015 klo 20:54
Miramarita.
Minäkin uskon, että olet ratkonut sen kohdan oikein.
17. Meester_Henk31.10.2015 klo 10:41
Kukahan kertoisi, miksi oikean alakulman vihjeestä "podella" tulee ratkaisusanaksi "Kati"???
18. - - -31.10.2015 klo 10:45
No jos pedolla on kita, niin - - -.
19. Meester_Henk31.10.2015 klo 10:46
Kiitos, niinpä niin, aina sitä menee välillä halpaan....
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *