KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2869

8594. HS 2869

Oke2.10.2015 klo 10:16
Ihan mukavaa aamupuuhastelua. Ja mukavia vihjeitäkin, kuten esimerkiksi 'Jones puraisi'
2. Pike2.10.2015 klo 14:44
Minustakin hauskin oli tuo "Jones puraisi", mutta se ratkesi helposti. Sen sijaan suurempaa päänvaivaa tuotti muutama muu kohta. Ne jääkööt tässä kertomatta. Kuitenkin kaikitenkin olen nyt lopputulokseen tyytyväinen.
3. pelaaja2.10.2015 klo 15:01
On se puraisukin hauska mutta laajemmassa mittakaavassa annan aplodini ristikon söpölle teemalle. Laatija on nähnyt vaivaa alaistensa etehen.
4. Potter2.10.2015 klo 15:31
Olivathan nuo JONES ja ISO ISÄ pikkuhauskoja, mutta minulle kyllä koko ristikko paremminkin vaikeanpuoleinen. Itse asiassa vähällä jäädä tekemättä.
5. [O]2.10.2015 klo 15:40
[pelaaja.
Samaa mieltä kanssasi. Loistava teema tässä ristikossa. :)

Kiitos Aulis Lehto! ]
6. Ari2.10.2015 klo 17:35
Nautin tästä ja olen iloinen, kunnes Pike tulee keskusteluun.
7. uusi2.10.2015 klo 18:48
Minulle myös ristikko enemmän vaikeanpuoleinen. Mutta erilainen ainakin..
8. Masa I2.10.2015 klo 19:02
Morjens !
'Työpäivä' , joten täst se lähtee. Söpö teema vielä hämärää ! No hätä !
9. Calvados2.10.2015 klo 19:08
Eipä ole ollenkaan helppo tällä kertaa vai mitä ajattele Rampe ?
10. PÖNTTÖPÄÄ2.10.2015 klo 19:11
Kappas vaan kun kortelainenkin on linjoilla sivupersoonuksien kanssa.
Minua ainakin hävettää.
11. Rampe2.10.2015 klo 20:03
Calvados,
Rampella aukkoja ristikossa tähän aikaan illasta, joten ei helppo.
12. **2.10.2015 klo 20:36
puh huijaa, vaikealle tuntuu.
13. sofia2.10.2015 klo 21:20
Kiva idea, mutta vaikee...
14. Masa I2.10.2015 klo 21:42
Morjens !
Parempi puoliskoni onneksi keksi teeman ja ristikko täyttyi. Ei tänne näköjään kannata tulla liian aikaisin, aina joku 'älypää'? joukossa.
Mukavaa risteilyviikonloppua meille jotka lähtee !
15. Rampe3.10.2015 klo 07:30
Kauan kesti, ennen kuin tajusin vihjeen JONES PURAISI.
Ratkaisusanahan oli piilokirjaimesta huolimatta valmiina, en vain nähnyt yhteyttä.
Hieno vihje!
16. "F.O.S. Siili"3.10.2015 klo 10:13
Kylläpä oli tosi raisu tehtävä. Olin aivan varma, että pyyhe pitää nakata kehään, mutta ihme kyllä homma toimi hyvän tuurin saattamana. Kyllä Aulis Lehto on melkoinen jehu!
17. ------3.10.2015 klo 13:12
Kovin on taas Lehto kehitellyt vähistä aineksista vaikean ristikon, saapa nähdä tuleeko se minulta valmiiksi vai jääkö kesken.
18. Jondalar3.10.2015 klo 13:42
Keskellä olevista harmaista muodostuu säännöllinen ympyrä. Vasemmassa laidassa on pystyviiva. Saattaa kuvata numeroa 10 eli lokakuuta. Taideteos kerrakseen.
19. Tulinukke3.10.2015 klo 13:51
Hieno kuvio! Tuota hieman haikeaa miestä siinä aika keskellä kuviota yritän tunnistaa, jotenkin on vähän "kielen päällä", mutta ei vaan yölläkään tullut. Tässä nyt on näin pakko kilauttaa kaverille: Mikä maa? Mikä valuutta?
20. Calvados3.10.2015 klo 15:21
Kylläpä on tautisin ristikko kahteen vuoteen. En ole vieläkään kärryillä
mitä nallukoista oikein haetaan.
Tuleekohan sinne jonnein rellun nimi.
Rampe ! Joko oot ratkaisut ?
21. **3.10.2015 klo 15:29
Calvados, jatka ....
22. Pike3.10.2015 klo 16:49
Mahtava teos laatijalta! Aplodit hänelle! Kiva uutuus eikä sittenkään ylivoimainen ... paitsi tietysti -ille, jotka kohtapuoliin aloittavat tällä rummutuksen kysymyksillään. Calvados, mene äitis helmoihin vai oletko joku trolli, ei noin yksinkertaista luulisi olevan olemassakaan. Jos ei ymmärrys riitä, mene apukouluun takaisin kertaamaan? Ari, mene imemään tuttia vielä muutama vuosi!
23. Calvados3.10.2015 klo 16:59
Pike eli tuo kaikkien vihaama Kake Kortelainen on taas huomannut etteivät hänen lapset ja saati sitten muija eivät pysty mihinkään älyllisiin suorituksiin.
Ei sinun Kake kannata olla näillä sivustoilla, kun tietotaito osaaminen on aivan nolla. Ainakin minua hämmästyttäisi moiset asiat. Käyhän Kake tekemässä itsellesi ja perheelisi jokin älykkyystehtävä.
En ole ikä päivänä aiemmin tavannut moista henkilöä, joka haluaa provosoida asiallisia ihmisiä.
Kiitos kake ja pike , en vieläkään ymmärrä teidän tarkoitusperiä.
Loukkaamatta teitä niin syyt ovat varmaan otsan yläpuolella olevilla elimillä.
24. ------3.10.2015 klo 17:14
Sen rohkaisemana, että "F.O.S. Siili" oli saanut ristikon valmiiksi, keräsin 3-hengen ryhmän, jossa oli 35-vuotias, 72-vuotias ja 80-vuotias sanoja tuumailemassa. Ja tulihan tämä lopulta valmiiksi - toki pari tarkistusta täytynee vielä tehdä - meiltäkin. Sanoisin, että tämä valmistui Elton Johnin ja Mauri Pekkarisen avulla. Vaikea oli !
25. ------3.10.2015 klo 17:19
Tulinukke 3.10.2015 klo 13:51;

Vihjeeksi, että auringonlaskun ratsastajahan se siinä.
26. Pike3.10.2015 klo 17:22
Calvados näyttää olevan nyt ihan sekaisin, kun ei tiedä kirjoittaisiko Pikelle vai Kakelle. Käyhän, hyvä Calvados, ottamassa itsellesi pari rauhoittavaa pilleripurkista tai nappaa vaikka se mainostamasi Calvados, jos sattuu varastoistasi löytymään. Ehkä sen jälkeen pystyt älyllisempiin suorituksiin.
27. ------3.10.2015 klo 17:22
Etäisten laaksojen mies siis.
28. Tulinukke3.10.2015 klo 17:44
Kiitos ------ runollisesta vihjeestäsi: Tykkäsin ja pääsin eteenpäin.
29. Junamies3.10.2015 klo 17:44
Ellen ole väärässä, niin O on taasen voittanut. Onnea!
30. Calvados3.10.2015 klo 18:18
Pike toimita nuo määräämäsi lääkkeet sellaiseen paikkaan, että näen mistä on kyse.
Ehkä tyhmyys, provosointi tai jokin muu.
31. sofia3.10.2015 klo 19:09
---- kiitos vinkistä, brittilaulaja auttoi kivasti. Heitähän on ristikossa useitakin.Mutta vielä riittää pähkäiltävää, vaikka teeman hoksasinkin.
32. Pipsa4.10.2015 klo 00:58
No jopas onkin ristikko mieleiseni. Eilisillan tuotos oli aika niukasti sieltä täältä arvailtuja ratkaisusanoja. Tänä aamuna heräsin vastasuodatetun kahvin tuoksuun: tyttärenpojat olivat itse syöneet ja lähdössä harkkoihin. Jäin Juhlamokan ja Hesarin ristikon kanssa mukavaan joutilaisuuteen. Ristikko täyttyi muuten, mutta ötökkä, "O" ja epäselvä kuva, jonka tulkitsin ihan hassusti teetti ajatustyötä pitkälle iltapäivään. Uskoin jo jossakin vaiheessa, että kolme vihjettä jää odottamaan ratkaisuaan viikoiksi, mutta selvisiväthän ne kuitenkin. Pidin kovasti tämänviikkoisesta ristikosta.
33. Rampe4.10.2015 klo 07:35
Calvadosille sen verran, että tajusin jo aloittaessani mitä laatija nallukkakuvilla hakee.
Tein itse listan käypäisistä sanoista harmaisiin ruutuihin.
Osa sanoista kävi, osa ei. Oli myös sanoja joita harmaisiin tuli, mutta listaltani ne puuttuivat.
Ristikko on täynnä, mutta kolmessa kohdassa täytyy olla jotain väärin.
Näitä ovat peukku, sonninpää ja kuuppa samassa ruudussa kuin APINOITA.
On melkoinen ristikko Aulikselta.
Jondalarin mainitsema symmetria jäi minulta huomaamatta aluksi. Osoitus laatijan taidoista sekin. Kiitän ja kumarran!
34. Owlie4.10.2015 klo 10:03
Rampe,

Mainitsemasi kohtiin sain ihan käyvät sanat. Ratkaisusanaan nähden "peukun" vihjeitys näyttäisi hiukka vajaalta.
35. Virkku4.10.2015 klo 11:27
Tämä ristikko. Tykkään, en tykkää, tykkään, en tykkää, tässä vaiheessa en tykkää.
36. ...---...4.10.2015 klo 12:19
Owlie, katsoppa tarkkaan, peukkukuva ei oo vajaa.
37. **4.10.2015 klo 12:37
Hyvin sanottu, mulla eilen sama fiilis mutta nyt "puhkuen" maalissa.
38. **4.10.2015 klo 12:51
Edellinen toteamus oli Virkulle.
39. vaari4.10.2015 klo 18:45
....ja eihän tämä paha ollut....?!
40. Pöljä4.10.2015 klo 21:06
Sain ristikon valmiiksi, kun taisi olla tavallista helpompi tällä kertaa. Voin antaa Pikelle tarvittaessa apuja.
41. jykä4.10.2015 klo 21:30
Minusta kuvavihjeteema on hauska mutta helpohko. Taidan olla ainoa joka ei tunnista alaoikean naurunaamaa
42. Johanna4.10.2015 klo 21:38
Täällä taitaa jäädä pöljääkin pöjempi pysäkille, kun näiden nallukoiden idea ei aukea.
Lokakuu, kymppi??? Ei oikein monta viikkoa onkin ristikot helposti ratkottu.
43. **4.10.2015 klo 21:42
Johanna, Calvados puhkui samaa, sinulle sama vinkki, jatka....
44. EJlo5.10.2015 klo 06:38
Johanna, etkö siis tunnista kuka tuo "nallukka" on ?
45. Johanna5.10.2015 klo 08:03
EJlo, en tunnistanut. Kävin läpi satuhahmoja, loruja yms. Vihjasit KUKA, joten lienee immeinen. Revitään siitä sitten.... Pari peluria, toinen veropakolainen...... tunnen.
46. Tulinukke5.10.2015 klo 08:22
"Tää outoa on, tätä ymmärrä en, kun syöty on hinajani..."
47. EJlo5.10.2015 klo 09:03
Siinäpä siteerattu Milneä parhaimmillaan... Hyvä Tulinukke !
48. jykä5.10.2015 klo 13:48
Keksin oikeaan alanurkkaan ratkaisun mikä kelpaa mulle. Keskellä melko alhaalla naikkosen piilovokaali puuttuu joten arvon sen
49. Fedor5.10.2015 klo 14:45
Vieläkin puhisuttaa...
50. mummo 80v5.10.2015 klo 15:50
Mikähän elukka mahtaa olla vasemalla - luomisvireen -alapuolella?
51. Fedor5.10.2015 klo 16:13
Tämähän on nyt kovinkin eläimellinen juttu, sanoisin melko puhdas nalle-ristikko. Syysmyrskyn rytistessä ulkonurkissa ristikoin iltapuhteena yömyöhään, pistelin menemään läpi rastikon.
Menin ihan liiallisuuksiin, niin että silmissä alkoi jo vilistää: näin nautaeläimiä laitumella, joten oli syytä sanoa hyvästit mansikille ja painua pehkuihin.
Aamulla heräsin kännykän pirinään. Juttuintoinen ystävä siellä kyseli tietoja Nalle Puhista. Kerroin voivani lainata kaikki Puh-kirjani, jos ei anna lapsiensa rähmätä kirjallisuuttani ruokatarhoin ja lupaa palauttaa kirjat putipuhtaana. Puhisin kiukusta: miksei ystävä käytä kirjastoa. Rauhoituin aamupuuron ja kahvin äärellä. Radiossa soi Pikkuoravat. Oli sittenkin ihan hyvä eläimellinen päivä aluillaan.
52. Iisakki5.10.2015 klo 17:41
Oiskohan jo aika vihjaista tuota " nalleilua"? Muu ristikko lähes täynnä paitsi harmaat nallet. Onkohan nyt kyse useista nalleista vai vain yhdestä nallukasta. Rohkenen kysyä, olen aivan jumissa. Olisi helpottavaa päästä "nallevauhtiin". Hunaja maistuisi, siis vihje.
53. spa5.10.2015 klo 17:48
Johanna, Iisakki: ei ole immeinen, vaikka Ejlo "kuka"-sanaa käyttikin. Aika paljon täällä mielestäni on vihjailtu, mutta ehkä sen huomaa vain, kun tietää. Nalle on yksi ja sama, mutta olettehan huomanneet, että vihjeissä on naaman lisäksi jotakin muuta.
54. spa5.10.2015 klo 17:51
mummo80v: oli minullekin outo elukka, mutta kun tuli risteävistä, niin tarkistin googlesta, että sellainen on olemassa. Jos ikäsi on tuo 80v, lienet pessyt pyykkiä elukka+L:llä.
55. mummo 80v5.10.2015 klo 18:01
Kiitos spa avusta. Kyllä tähän ikään on ollut jos jonkinlaista
pesupulveria totta sanoit. Aina oppii vielä uutta näillä kymmenilläkin.
56. Iisakki5.10.2015 klo 19:18
spa:lle kiitos "jotakin muuta"- vihjeestä. Se auttoi.
57. Virkku5.10.2015 klo 19:23
Ei tämä ristikko helpoimmasta päästä ollut. Vei oman aikansa ennenkuin pääsi puhkuilemaan. Sitä riittikin, hauska teema, uskomattoman hauska. Nyt olo puh puh puhki
58. ep6.10.2015 klo 10:45
Vasen alakulma ei riitä silmälasit erottamaan mitä on kuvassa
alueita vinkin yläpuolella
59. kaart6.10.2015 klo 11:15
ep, pienehkö henkilöauto
60. Jondalar6.10.2015 klo 11:15
Sellainen kolmipyöräinen.
61. ep6.10.2015 klo 11:17
Kiitos kaart ja Jondalar yritän keksiä menopelit.
62. kaart6.10.2015 klo 11:40
ep, ei taida niin kovin pieni ollakaan
63. EXODUS6.10.2015 klo 12:43
Keskellä ristikkoa on s+härän pää. En ole ainakaan vielä keksinyt mitä siinä oikein haetaan ?
64. Juho6.10.2015 klo 13:14
EXODUS, kyllä siitä osittain näkyvästä mullin päästä + s saadaan monikkomuotoinen museolaiva.
65. Mattus6.10.2015 klo 13:22
Lentokone- ja "0"- vihjeisiin tulevia sanoja en käsitä. Varmaan väärinymmärretty. Pientä valaistusta...
66. Mattus6.10.2015 klo 13:39
Hetihän minä keksin ratkaisun, kun puhittelin hieman.
Alarivin toinen kuva vasemmalta vielä hakusessa, joku teräkö... Piilokiraimeen olen kokeillut kaikkea..
Luoteessa misun vieressä oleva satuhahmokin on tuntematon.
67. kaart6.10.2015 klo 14:00
Mattus . Tarkoitat varmaan lippua.
68. MP6.10.2015 klo 18:30
Alhaalta kahdeksas rivi, vasemmalta yhdeksäs rivi, työkalu. Ei oikein löydy paikkaa mihin vihjeestä tulevan sanan laittaisi. Lähellä oikealla on kuvavihje, josta tulee kolme sanaa, mutta ei kai sinne tarvitse hypätä?
69. spa6.10.2015 klo 18:36
MP. Sitä minäkin hiukan ihmettelin, mutta kun niistä kolmesta sanasta ylempään vaakaan tuli sopivia kirjaimia, niin hyppäsin sinne.
70. MP6.10.2015 klo 18:41
Sinne kyllä tulee sopiva sana, mutta aika erikoista, että kolmen rivin yli pitäisi hypätä!!
71. EXODUS6.10.2015 klo 18:57
Juho 6.10.2015 klo 13:14

En kyllä vieläkään sulata asiaa, kaksi konsonanttia edessä ja se piilokirjain puuttuu. Onko se vokaali vai konsonantti.
72. kaart6.10.2015 klo 19:21
EXODUS, vokaali
73. EJlo6.10.2015 klo 23:06
Luulin jo selvittäneeni ristikon kunnes tarkistuksessa huomasin parin piilokirjaimen vielä puuttuvan. Ylärivillä vinkin KREIKAN VUORISTO vieressä teekeilee nuori poikalapsi jotain. Onkohan pojalla kasvukipuja vai äitiä ikävä, siinäpä se pulma. Rantahommissa ilmeisesti kuitenkin tuntuu olevan. Onko tämä muille ihan yksiselitteinen paikka.
74. Pipsa6.10.2015 klo 23:55
Ejlo

Pikkuinen lienee kolmivuotias ja tekee sille iälle ominaista juttua, kipaisee rannalla. Kun hän on neljän, jutut ovat eri, saati viisivuotiaalla. Eli pojalla menee nyt kuin kolmivuotiaalla yleensä.
75. mummo 80v7.10.2015 klo 10:16
Nyt ei vanha näe tai arvaa mitä on kauhassa vasemmassa reunassa -hesaa- vihjeen oikealla puolella??
76. Heppu7.10.2015 klo 10:51
En ole näillä sivuilla pariin vuoteen käynyt, mutta piti tulla kehumaan Aulista. Haaska ja luova laatija. Vaikea tämä oli muutoinkin kuin Nallen osalta. Vain Aulis saa patsaalle tukkalaitteen, puun palasesta melkein kuoleman ja maan lipun näyttämään taltalta.
mummo 80 v, eikö tuo mössöltä näytä.
77. jykä7.10.2015 klo 12:45
MP, pelastit päiväni. En hokannut missä vihje on
78. miisu7.10.2015 klo 14:34
Olen täysi "nolla" kun ei avaudu vasemman reunan "nollat".
Kaikki materiaali luettu moneen kertaan tuloksetta
79. **7.10.2015 klo 14:44
miisu, monesko on "0" ? funtsi , tajuat kyllä.
80. Pauli Katainen7.10.2015 klo 14:58
eksyi muuan Katainen ensi kertaa iäisyyksiin lukaisemaan HS-lankaa ja mihin törmäsikään -> no vanhaan piruun myös uteluna tunnettuun. Ei tunnu tuulet muuttaneen suuntaa sitten viime puraisun.

Kyllä on kohta aika Helsingin Sanomien tehdä viimeinen arvokas teko, kuten igumeeni Simforian aikoinaan, ja soittaa Pyhän Andreaksen sielunkelloa täsmälleen 12 kertaa (näin kuvainnollisesti puhuen).
81. Ansa7.10.2015 klo 19:33
Olen edelleen ymmälläni "nollien" ja siitä oikealla nallen vieressä olevan kuvan suhteen. Pitkään olen pohtinut ja vinkit lukenut, mutta oivallusta ei ole syntynyt. Toivoisin hieman lisää hienovaraisia vihjeitä.
82. Aksu7.10.2015 klo 19:55
Ansa,
erinomainen vihje tuli tänään klo 14:44.
Huomaapa ero "0" ja "nollien" välillä.
83. Ansa7.10.2015 klo 20:16
Kiitos Aksu. Vihje on kyllä luettu ja erokin huomioitu, vaan ei aukea. Piinallista, joten olisin edelleen kiitollinen vähäisestäkin avusta.
84. Ansa7.10.2015 klo 20:28
Oikea sanahan minulla "nollien" kohdalla koko ajan oli, mutta yhteyden keksiminen kesti. Nyt helpotti. Kahdelle tähdelle ja Aksulle vielä kiitokset!
85. Mimosa7.10.2015 klo 21:24
Puhit selvisivät osin puhisten, mutta
keskellä ylhäällä oleva kulkuneuvo vielä epäselvä samoin pariskunta sen vieressä.
Kaunis rillipäinen nainen alavasemmalla vaikuttaa tutulta mutta pälkäneen vierustalla oleva pariskunta ei oikein sytytä,,,
86. Aksu7.10.2015 klo 21:55
Mimosa,
paljonpa puuttuu vielä!
Kaunis rillipäinen nainen on Auliksen ristikoistakin tuttu Nana Mouskouri.
87. Mimosa7.10.2015 klo 22:24
Juu, kyllä tunnen Nanan, White roses of athens, no, ei tämä minun mielenrauhaani vie, vaikka jääkin vajaaksi, mutta hyvää ötyä kaikille, Jussi Jurkkaa lainatakseni, kun kirjoituskoneella vähän väärin osui kirjaimiin,,,
88. EJlo8.10.2015 klo 07:51
Mimosa huomenta. ! Nanahan se siinä täysin virheettömät rillitpäässä. Nimeä en saanut ristikkoon mahtumaan.
89. Marle8.10.2015 klo 07:56
Houmenta! (ystävääni lainaten) Mimosalle ja muillekin: Itsekin taistelin Nana Mouskourin, lentokoneen ym. kanssa, kunnes lähdin etsimään lentokonemerkkiä. Sitten selvisi, että Nanan paikalla voisi olla kuka tahansa rillipää. Ja vasemman laidan puussa ei olekaan kyse varisemisesta, vaan kertoo tulevasta. Eikä lehmät olleetkaan itikoita. No, saapihan sitä ihan itsekin ristikkoaan vaikeuttaa, eipä sitten ollut ratkaisu turhan helppoa :)
90. EJlo8.10.2015 klo 08:14
Pipsa , kirjoituksesi 6.10. Klo 23.55
Olen lukenut sanomasi ja koittanut miettiä perimmäistä tarkoitustasi pojan olemukseen. Se ei vain aukea, joten tarkistelin vaakasanat ilman että hoksaisin niissä muutettavaa. Hepun 7.10. klo 10.51 maininta puunpalan kuolemastakin on noteerattu, mutta näen siinä edelleen suht tuoreessa pöllissä vain puukolla siipaistun lastun jäljen. Olen kahdesta vaihtoehdostani kallistumassa niihin 3-vuotiaan "kasvukipuihin" ellei toisin todisteta. Odotellaan vielä jos välähtää !
91. Marle8.10.2015 klo 08:38
Kun tapanani on kaikkeen puuttua ja viisastella ihan ilman lupaa ;) niin EJlo:n puolella nyt olisin (sorry, Pipsa), eli ihan tuore on puupalikan viilto minullakin. Vähän tekemällä tehty on tällöin kolmivuotiaasta tuleva yhdyssana. No, myöhemmin nähtäväksi jää, mikä on oikea ratkaisu.
92. Huulinukka8.10.2015 klo 08:48
Eipä tälle ratkojalle aukea keppiä kohottavasta kotihengettärestä askel lounaaseen oleva musta kappale, jossa eri sivuillaan on valkoisia ruutuja, vaakaviivoja ja täpliä; eikä seitsemän päivän pähkäilykään ole tuonut valoa ikkunaan. Kuten eivät risteävätkään. Mahtavatko ne tavallisimmat apinatkaan päteä nyt tässä ristikossa? Valaiskaa hieman tätä pimeää päätä.
93. Seitenvitonen8.10.2015 klo 09:11
EJlo,
Mietipä vielä kerran Pipsan vaihtoehtoa. Jos laitat piilokirjaimiksi tutut vokaalit ilman yläpisteitä, ja katsot tarkemmin puupalasta, jonka viirun teossa ei ole käytetty työkalua, löydät viirullekin nimityksen.
94. joskus8.10.2015 klo 09:15
huulinukka: ehkä arvioit kuvan esittävän jotakin pientä kappaletta ja siksi ei mieleesi juolahda se, jonka jo itse mainitset: valoa ikkunassa.
95. Heppu8.10.2015 klo 09:34
EJlo ym. Nykäsen mukaan puupalassa on vahingoittuneen puun pintaan syntynyt, vaillinaisesti kyljestynyt haava, koro, joka jää usein avoimeksi, mutta sen päälle voi kasvaa ohut kuorikin. Puukkoa ei siis ole käytetty.
96. Marle8.10.2015 klo 09:51
Seitenvitosen äskeinen kommentti EJlo:lle herätti uteliaisuuteni: minullekin ihan uusi sana tulee tuosta puunkappaleesta, vaihdoin. Samalla poikasellekin vaihdettu parempi yhdyssana.
97. Kake Kortelainen8.10.2015 klo 10:21
Miten on mahdollista, että tällainen helppoakin helpompi ristikko on joillekin pallopäille taas niin ongelmallinen? Nuorin poikani, alakouluikäinen, nauroi katketakseen esim. Johannan pulmille (4.10. 21:38 ja 5.10. 08:03). Apinan tasolla jääneet ämmät Tulinukke, Johanna, miisu ja Ansu ovat huuli pyöreinä (sekä ala-että yläpäässä) taas kerran kerjuulla ja marle täydentämässä arkistojaan (heh, uskokoon marlea, kuka tahtoo). Marlen ristikko on jo postissa, kun on vastaukset täältä hakenut.

Mummo 80 v. voisi vähitellen harkita pyytävänsä eutanasiaa vastausten kerjäämisen sijasta. Näyttää olevan jo niin pihalla kuvioista. ep:lle suosittelen kaihileikkausta, kun mikään ei koskaan kirkastu. Huulinukka voisi pyytää joulupukilta partakoneen ja käydä koulunsa loppuun. Kaikille lopuille kyselijöille ja vastaajille suosittelen lobotomiaa! Esim. EXODUS, EJlo, Mattus ym. en ihmettele, että häpeätte esiintyä omalla nimellänne.
98. kirsikka8.10.2015 klo 10:48
Kahdesta piilokirjaimesta kiinni. Keskellä HANASTA. Jos sen ratkaisusana loppuu ä:hän, kuten ratkaisin, mitä ihmettä autokuva ja nuoli sitten tarkoittavat?
99. Vierailijanumero28.10.2015 klo 10:54
Kake-Pike. Voisin irrottaa tekstisi oppilailleni kouluun. Tehtävänannot olisivat: "Kuinka monta solvaus- ja kiusaamiskohtaa löydät?" ja "Etsi kaveruutta ja kannustusta osoittavat kohdat.". Säälin poikaasi. Millainen koulukaveri hän mahtaa olla "heikommilleen".
100. Altapäästö8.10.2015 klo 10:59
Älkää hyvät ihmiset provosoituko, kun Kake provosoi!
Tehän palkitsette Kaken (trollin) kommentoimalla hänen aivopierujaan!
101. Viski908.10.2015 klo 11:03
Onhan Kakella myös pointtia utelun vastaisuudessa, vaikka asiansa tosi tökerösti esittää.

Siksi arvostan palstalaisista eniten ehkä Paulia, koska Katainen osaa aina asettaa sanansa kalevalamittaan.
Viski90
102. Juho8.10.2015 klo 11:22
kirsikka, kaipa tuo nuoli tarkoittaa etupään ohittamista, siis prolatiivi.
103. ep8.10.2015 klo 11:25
Kake Kortelainen minulta on molemmista silmistä kaihit leikattu
voin antaa operoijan nimen. Mitä suosittelet toimeenpiteeksi
kaihia ei käsittääkseni leikata kuin kerran per silmä. Opaskoira
ei auta ristikon ratkaisussa.
104. mummo 80 v8.10.2015 klo 11:29
Yritän olla provosoitumatta, mutta noin karmeaa tekstiä en voi
puraisematta niellä. Kerran me täältä lähdetään kaikki, joten
jatkan täällä niin kauan kun kynä kädessäni pysyy
105. kirsikka8.10.2015 klo 11:31
Kiitos, Juho, nii aattelinkin. Mutta HANASTA näin ollen, mitä sieltä tulee?
106. Fedor8.10.2015 klo 11:37
ep,
kyllä aivoton, nyt vihjeen saaneena lobotomiaa harkitseva Fedor-piski auttaa, jos linjoille sattuu kerkeämän. Pitääpä kyselläkin heti Pieneläinklinikalta tuleeko lobotomia kalliiksikin, tekevätkö toimenpidettä ylipäätään viisasteleville dogmaattisille opportunisti haukuille ja onko seurauksena jotain vielä pahempaa.:purentavika?
Lirinää, Kirsikka, lirinää…
107. Kommentoija8.10.2015 klo 13:53
Kiitos Kake sinnikkäästä taistelustasi näitä vähä-älyisiä ratkojia vastaan. Ihmettelen, miten he kehtaavat viikko toisensa jälkeen kysyä vastaukset ja sitten "hyvällä omallatunnolla" osallistua arvontaan. Epistä!

Lisääpä Kake kyselijälistaasi vielä tuo kirsikka edeltä.
ep, olisiko ollut syytä valita operoija paremmin?
108. Pike8.10.2015 klo 14:24
Hyvä Kommentoija, ehkäpä ep:llä vika ei olekaan silmissä vaan ihan muissa osissa päänuppia. Siltä on näyttänyt jo pitkän aikaa.
109. ep8.10.2015 klo 15:32
Kerroppa Pike milloin olen alkanut vaivata Sinua tyhmillä kysymyksilläni jos kerran tiedät, että pitemmän aikaa.
Tyhmyyteni myönnän päässäni se iso vika kai sitten onkin
senhän ei sanota tarvitsevan olla iso kun se jo haittaa.
110. Marle8.10.2015 klo 16:12
Kun nyt olen itseni palstapoliisiksi nimittänyt, niin kehotan jättämään eutanasia-aiheen ja vastaavat arkaluontoisemmat pois. Hiukan harkintaa siis tännekin kirjoitteluun. Älliämmit, pölkkypäät ym. iloisesti lennelköön, nehän nyt ovat niitä hymähdyksen arvoisia, hiekkalaatikkotason juttuja ;)
111. jj8.10.2015 klo 16:43
Näyttää siltä, että nousukuu on taas aktivoinut kaken sivupersoonineen. Minusta on alkanut tuntua siltä, että joku hänen sivupersoonistaan myös kyselee saadakseen ratkottua.
112. **8.10.2015 klo 17:08
jj, jokseenkin samaa mieltä, myös , että kakepike ei ole ratkaissut yhtään ristikkoa , kunhan mölisee täällä.
113. jorge8.10.2015 klo 17:59
Kuka tää pirttihirmu kaulimenheiluttaja on, vai tuleeko se nimenä laisinkaan? Meitsillä on se 4-kirjaiminen vielä auki...
114. **8.10.2015 klo 18:00
jorge, pirttihirmu on kakepike :)
115. EJlo8.10.2015 klo 18:25
Jorge.
Tuolla aiemmin on jo selvitetty että sille pirttihirmun vasemmalla puolella olevalle jakoavaimellekin täytyy sanarivi löytyä, joten kokeile sitä sille nimen paikalle.
116. pekka8.10.2015 klo 18:47
Olen tyhmä, enkä ymmärrä miksi whitfield on ruosiksi fittvikt. mistä löytyisi selitys kyseiselle käännökselle?
117. Rampe8.10.2015 klo 19:02
pekka,
olet väärässä ketjussa.
118. pekka8.10.2015 klo 19:19
Huomasin erehtyneeni lähetä napin painalluksen jälkeen, sata jänistä anteeksi.
119. jorge8.10.2015 klo 19:52
Kiitos EJlo, enpä huomannutkaan tuota työkalua, päivänselvä nyt.
120. EJlo8.10.2015 klo 20:54
Pipsa, Seitenvitonen ja Heppu, kiitokset hyvistä, selventävistä vinkeistä. Pakko oli luopua varmana pitämästäni vuolaisusta ja kokeila siihen itselleni ihan outoa sanaa. Pojan yhdyssanaan olin sitä alkukirjainta miettinyt, mutta koska pidin puukonjälke ns pomminvarmana, en siitä halunnut luopua. En omista Nykästä, mutta tuo roso oli hyvä vinkki, jonka joku oli jo vuosia sitten laittanut ratkojiin. Mietin että pitäisikö näin moniaitten apujen jälkeen laittaa ristikko postiin ja odotella postimerkkirahaa Sanomilta. Toisaalta hylkäsin ajatuksen koska se edellyttäisi pankissa käyntiä, tilin avausta ja sen numeroitten paljastamista lehtitalolle. Liian työlästä !
121. epätietoinen9.10.2015 klo 10:27
Luulin selättäneeni ristikon, mutta oli vielä "musta aukko"
vasemmalla ylhäällä tuoli, jossa vahvennetut nojat. Onko
merkki vai jotain yleistä jota en keksi??
122. huuhaa9.10.2015 klo 10:40
epätietoinen, materiaali.
123. epätietoinen9.10.2015 klo 10:51
Kiitän Sinua huuhaa avusta.
124. ratkoja9.10.2015 klo 11:53
Kuka avartaisi tuon vasemman reunan "nolla" jutun noi saadut
kirjaimet sanaksi peräkkäin ei sano minulle mitään?? tosi iso
pulma.
125. Jondalar9.10.2015 klo 12:01
Muuta saamasi ratkaisu samaksi, minkä pappi on antanut.
126. ratkoja9.10.2015 klo 12:18
Kiitos Jondalar
127. Iida10.10.2015 klo 22:10
Mukava ristikko! :)
Yksi piilokirjain vielä auki. Keskellä "NYT VOLGA" vihjeen alapuolella olevasta kuvasta lähtevä alempi sana. En saa järkevää sanaa siihen sovitettua. Kuvastakaan ei oikein meinaa saada kunnolla selvää..
128. Uspe10.10.2015 klo 22:12
(http://sanaristikot.net/risrenki/renkiflash.html) > VOLGA
129. Uspe10.10.2015 klo 22:12
(http://sanaristikot.net/risrenki/renkiflash.html) > VOLGA
130. Uspe10.10.2015 klo 22:13
Anteeksi tupla ja sekin näköjään turhaan.
131. Pipsa11.10.2015 klo 00:48
Iida

Tarkoitatko kuvaa, josta lähtee kaksi ratkaisusanaa vaakaan, molemmat 4- kirjaimisia? Aika selkeitä ja alempi usein hesarin ristikossa toistuva tavaramerkki, taannoinen. Ylempi 4- kirjaiminen ratkeaa logiikalla: peukalo siinä on :-).
132. Hannele11.10.2015 klo 08:37
Onko siis tuotteen merkki ratkaisu nurinpäin? Vaikka tunnen monta Sanaseppoa, en löytänyt siihen sopivaa.
Muuten mukavaa pureskelua vaatinut ristikko on valmis.
133. tre11.10.2015 klo 09:01
Lounaiskulmassa puu, vajaa, ja Nallen pystyristeävä puuttuvat. Voiko Nallen sana olla monikko toisaalla tässä ristikossa esiintyvästä yksikkömuotoisesta?
134. Juho11.10.2015 klo 09:16
tre, puu taitaa esittää jo tulevan talven merkkejä, voinee kai näissä nallukkakuvioissa tulla yks. - monikkomuotojakin esiin.
135. tre11.10.2015 klo 09:24
😊
136. Hannele11.10.2015 klo 10:04
Sanaseppo löytyi, mutta ex-limsa ei sovi ainakaan tavaramerkkinä mitenkään päin, auttakkee!
137. Hannele11.10.2015 klo 19:34
Eipä taida kukaan avittaa minua tuossa limsaongelmassa, no eihän se suurimpia juttuja maailmassa toki ole,,,
138. Juho11.10.2015 klo 19:45
Hannele, eihän siinä ole kuin yksi piilo, Porissa tehtiin Spriten ja zupin kilpailijaa, hyvin maistui niin kauan kuin sitä sai.
139. Hannele11.10.2015 klo 20:01
Kyllä minulle on tuttu t-kirjaimelta alkava, ex-tuote, mutta sitä ei tässä haettane,,,
140. EJlo11.10.2015 klo 21:01
Hannele
Miksi sanot ettei limun nimeä haeta ? Onkohan sinulla ne pystysanat oikein ? Butilkasta tulee todella 2 nelikirjaimista sanaa, joista se ylempi on vähän "suurenteleva" siihen nähden mitä kuvassa näkyy.
141. Hannele11.10.2015 klo 21:24
Juu, saattaapi olla väärin pystysanoja, kun sain ratikkaan valot ja siitä oikealle olevan miehen vaariksi! Olen eka kertaa ratkomassa, mutta on niiin kutkuttavaa kun jotain osaa ja melkein koko ristikon! Anteeksi sössimiseni,,,Hymy
142. Ansa12.10.2015 klo 08:40
Hei Hannele. Onnea uudelle koukuttavalle harrastukselle. Laatijalla on tiettyjä, usein toistuvia jippoja, joihin tottuu vähitellen. "Sanaseppoa" on tällainen eli vastaus löytyy suoraan vihjeestä. Muita huomioita: minun raitiovaunussa valot eivät ole päällä, viereisen kuvan vastaus tulee alas ja vaakaan haetaan Lanzan etunimeä.
143. Hannele12.10.2015 klo 09:16
Kyllä laulajan nimi ja Seppokin löytyivät, eikä ratikassa todella ole valoja;tuo vanha pariskuntakin sai nimen, eli taitaa tosiaan käsittääkseni muillekaan ei ihan helppo ristikko täyttyä.
Pikkasen aprikoittaa vielä nollista oikealla oleva mötikkä, mutta kyllä siihen ei tyypillinen sana tulee,,,
144. Ida12.10.2015 klo 10:50
Hannele
Samaa mötikästä tulevaa sanaa itsekin aprikoin, kunnes hoksasin, että kuvasta puuttuu osa ja näin ollen vastaussanastakin ensimmäinen kirjain. Tulostimen sisältähän se mötikkä löytyy.
145. Calvados13.10.2015 klo 13:04
s ja härän pää. Joku vihjasi että on museolaiva. En vaan löydä tietoa moisesta. Puuttuu vain piilokirjain ja joku väitti sen olevan vokaali.
Onkohan näin ?
146. Aksu13.10.2015 klo 14:16
Calvados,
etsi toki ratkojista! Jos ei museolaivalla löydy, niin etsi vaikka pelkällä laivalla.
147. Junamies13.10.2015 klo 14:44
Kaksimastoisia purjealuksia
148. Alkuperäinen Johanna15.10.2015 klo 23:30
Olen näemmä saanut palstalle kaiman, tervetuloa :)

Taas ihmettelette selviä asioita, miksi kukaan ei ihmettele mustat lasit päässään esiintyvää miestä oikeassa reunassa!?
149. Ananias16.10.2015 klo 08:58
Mikä jumpra-huiti on tämä reaktiomoottoreilla varustettu, ilmeisesti nousukiidossa oleva lento-kone?
Sen kun saisi itselleen selvitettyä, niin olisi koko ristikko pots-lojo!
150. Juho16.10.2015 klo 09:14
Ananias, Kauhavalta lähti lentsikat ja varuskuntaan ruli pakolaisten vastaanotto, ei lennä enää kuin tuulihaukat härmänmaitten päällä.
151. Ananias16.10.2015 klo 09:42
Juho:
Kylläpä pukkasi varsin apokryfisen vihjeytyksen!
152. Fedor16.10.2015 klo 09:48
Ap Johanna, puertoricolainen muusikko
153. Ananias16.10.2015 klo 10:40
Onko niin, että näihin puhkuihin tulee vastaukseksi kaksi sukunimeä - silloin olisin onnessain!
154. Fedor16.10.2015 klo 11:08
Ananias,
epävarmuutta esiintyy, mutta täällä ilmeni kaksikin mahdollista eläinaiheista vastiketta: toinen hyppeli pikkuoravien kanssa langoilla ja toinen sai maaseudusta tarpeekseen, lähti läiskimään, sanoi sentään hyvästit Mansikille! Tiiä sitten onko faktaa vai fiktiota...
155. Fedor23.10.2015 klo 09:31
Miksi näin:
-pensasetana, luulin näkeväni laivan, kuvasta ei kyl' saanut mitään selvää eli jos se aluksen asemasta olikin kuitenkin pensas-etana?
-miksi heittomerkit tekevät 'peukusta' täyden poropeukalon, patus? Luulin peukutuksen merkitsevän juuri päinvastaista eli tsemppiä?
-apinoita = upera?
156. pelaaja23.10.2015 klo 09:41
Et sitten viitsinyt kertoa, missäpäin ristikkoa nuo ovat mutta sattumalta kaksi niistä osui silmiini:
-peukalossa näkyy myös roska, 'poro'
-apinoita = uakarit (alaspäin) ja apinoitten yläpuolella on kuva kuperasta, josta tulee se upera
157. Fedor23.10.2015 klo 09:42
Ristikko jo paperikeräyksessä. Ystävä valisti, että apinoiden kera kuvassa olikin myös osittainen kupera, > upera. Enhän enää muistanut höyrykupua.
158. Fedor23.10.2015 klo 09:50
pelaaja kiitos,
nyt on tullut aikani hankkia vihdoinkin suurennuslasi, että peukussakin näkyi 'poro'?
Kolmas pystyrivi vasemmalta melko keskellä 'pensasetana'.
159. kapa23.10.2015 klo 11:58
En vieläkään tajua vasemman toiseksiylimmäisen nallen vieressä alekkaisia nollia - enska! - ja viereistä nuti-sanaa; molemmat tulivat väkisin, mutta en ymmärrä...
160. Jondalar23.10.2015 klo 12:26
Eivät ole nollia, vaan O-kirjaimia. Ensimmäinen O on siis "ensi O" ja Enska on Ension lempinimi (Itkonen).
161. Jondalar23.10.2015 klo 12:33
Pensasetana tuli kolmannelle pystyriville oikealta lukien. On siis oikealla laidalla.
162. kapa23.10.2015 klo 12:50
Kiitos Jondalar, entäs se nuti, joka ei näytä nutilta?
163. Juho23.10.2015 klo 12:56
Kapa, kyllä siinä kuvassa näkyy naurava piirroslehmä ilman sarvia.
164. ep23.10.2015 klo 14:30
Tarkistaessani ristikon 2869 vastaukset, jäi vaivaamaan vastaus
joka tuli oikealla alhaalla "atomipommin" näköiseen vihjeeseen
upera tarkottaisko niin helppoa kuin kupera
165. kapa23.10.2015 klo 14:49
Juho kiitos; olenkin kohta menossa optikolle pitkästä aikaa...
166. pelaaja23.10.2015 klo 15:43
ep, juu.
Ks. Fedor klo 9:42.
167. ep23.10.2015 klo 16:29
Tosi paljon kiitoksia- pelaaja- , olin varma ettei kukaan lue
minun tyhmää kysymystäni
168. EJlo23.10.2015 klo 17:25
ep.
Muistaakseni siitä kuperasta kuvusta oli reunasta pieni osa näkymättömissä. Sillä tavalla (k)uperasta saatiin tuo sana. Varmaan jossain päin Suomea löytyy murre, jossa upera tarkoittaakin kuperaa, mene ja tiedä. En omista sitä kuuluisaa Nykästä
169. HT23.10.2015 klo 19:28
Nykäsen mukaan upera = uuttera, innokas. Tuossa se ristikossa ollut kuva:

-http://aijaa.com/KwIxnA
170. Fedor23.10.2015 klo 20:01
Jondalar,
niin, niin se hemmetin' pensas-etana' tuli kolmannelle pystyriville oikealta lukien. On siis oikealla laidalla. Mutta mikä se on?
Kuka selittää...
171. pelaaja23.10.2015 klo 20:21
Fedor,
mitähän selitystä mahdat kaivata... Siis kuvassa on etana pensaassa. Suomessa näyttäisi olevan 94 etanalajia nykysellään ja pensasetana on yksi niistä. Tokihan kuva on hämärä mutta ei siitä etanaa paremmin laivaa erota.
172. Jondalar23.10.2015 klo 20:23
Hyvä kysymys, Fedor. Uskoin, että sellainen nimitys on keksitty pensaissa oleskeleville etanoille. Mutta eipä googlesta tai kirjoista ainakaan heti löytynyt. Saattaa olla samanlainen kuin Matin ja Liisan rautatie. Mitä se hourii? Raatatie... No rauvasta tehty tie. Etkö tuota älyvä?

Laatija on nimennyt uuden lajin.
173. pelaaja23.10.2015 klo 20:33
Jondalar,
löysin pensasetanan Nykäsestä ja jostain muualtakin mutten enää muista sen farmisivun nimeä :-D Saattaa löytyä pensaskotiloden alta mutta emmä ainakaan viitti enää hakea. Ei siis kuitenkaan ole laatijan oma etana.
174. HT23.10.2015 klo 20:52
Eläinkirja ja Nykänen tuntevat puukäärme-sanan ("el. etupäässä puissa elävä käärme"), mutta lajia nimeltä puukäärme ei sellaisenaan ole olemassa. Tottapa tämä pensasetana pitänee katsoa vastaavanlaiseksi tapaukseksi.
175. ma23.10.2015 klo 20:59
Nykänen mainitsee mm harja-, kilpi-, kuori-, silo-, siru-, ukkoetanat ja lisäksi lehti-, pelto-, pensas-, siemen-, tarhaetanan
176. Jondalar23.10.2015 klo 21:42
Pensasetana kuulostaa sopivalta nimeltä ja sellaisen voi helposti kuvitella silmiensä eteen. Googlen ihmeelliseen maailman se ei vielä ole kunnolla ehtinyt, hidasliikkeinen kun on. Ratkojiin kysyjää ohjataan ja kohta varmaan tähän säikeeseen.
177. Fedor23.10.2015 klo 23:41
Kiitos todistajille. Uskottava on: pensaassa mataa pensasetana. Koville ottaa, mutta ihmeellinen luonto ja nilviäisemme

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/1 53592/1904_Mela_Suomen.pdf?sequence=1 (sivu 12)

"Alasuku. Eulota Hartm. H. fruticum L. Pe n s a s e t a n a . — Kuori avonapainen, valkea, vaaleankellertävä tai ruskeahko, 5—6-kierteinen, yksivärinen tahi 1-nauhainen ruskealla kurkiaisnauhalla. L. 18—21, k. 13— 14 mm. Eläin kellertävä, lihanvärinen tai ruskeanpunainen; vaippa tummatäpläinen. Lehdoissa ja pensaikoissa, pohjoisessa usein haavan lehtien alla. Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen…"
178. HT24.10.2015 klo 10:34
Tuon luontokappaleen tieteellisestä nimestä näkyy olevan neljä versiota (Fruticicola fruticum, Bradybaena fruticum, Eulota fruticum, Helix fruticum) ja pensaskotiloksi se on ristitty minun lähteissäni. Etanahan se ei varsinaisesti voi olla, koska etanoilla ei ole ulkoista kalkkikuorta. Mutta välikö hällä, ei merileijonakaan ole leijona eikä tervapääsky ole pääsky. Pääpointtihan tässä on, että kun sana kerran kirjoista löytyy, laatija olkoon oikeutettu sitä käyttämään.
179. Jondalar24.10.2015 klo 11:03
Näin juuri. Ja olihan Tuntemattomassa sotilaassa pensasneuvostoliittolaisiakin. Vanhala sen taisi keksiä.
180. Jaska24.10.2015 klo 18:27
No, kahjo sekoili.
181. Jondalar24.10.2015 klo 19:12
Totta. Nimeä käytti ensin Honkajoki. Vanhala sitä makusteli.
182. Fedor Harms1.11.2015 klo 12:13
Täällä kun kaiken aikaa aivottomuudesta toitotetaan, niin mistäpä se neurokirurgi silpaisee, lobotomian loihtii, jos ei klaanilla aivoja laisinkaan? Ammoinen aukko, suorastaan musta-aukko himmentää kärttyisten fysiatriatietoutta.
Niinpä kuten täällä on aiemmin ehdotettu, tilasin lobotomian, sähköshokkeja, koppikidutusta ja Siperian kartan, jos mikään muu ei auttaisi.

Menin sitten Pieneläinklinikalle. Tohtori totesi, ettei aivoja ollenkaan. Ei aivonystyrän aivonystyrää. Ihmettelin mitä kopassa sitten mahtaa olla?
– Ei mitään, vastasi tohtorimme.
– Noh, kai siellä nyt jotakin, ehätin kysymään?
– Ei ole, ei mitään, ei yhtikäs mitään, tohtorimme tuumasi.
– Noh, mitenkäs minä nyt sitten ylipäätään olen olemassa, ihmettelin.
– Se onkin iso ihme, että olette, tohtori tokaisi. – Ihmeitten ihme.
– Kuinka lobotomia voidaan nyt suorittaa, hätäännyin.
– Ei voida, kun ei ole aivoja, tylytti tri.
– Eikö voida? Yllätyksellinen vastaus iski päin pläsiä, siis siis kohti kuontaloa. – Eikö voida, eikö voida, toistelin toistelemasta päästyäni. Törrötin korvia ja viuhkasin häntää eestaas.
– Ei voida, tri vahvisti.
– Noh, entäpä ristipurenta, voidaanko korjata?
– Ei voida, tri tyrmäsi. – Yläpurentanne on mitä erinomaisimmassa kunnossa, ei vaadi toimenpiteitä. Alapurennasta tri ei maininnut mitään.
183. Virkku1.11.2015 klo 17:56
Fedor. Oli se sitten hyvä, ettei Sinulle voitu tehdä lobotomiaa. Näin jatkat tällä keskustelupalstalla mukavaa mieltä piristävää jutesteluasi. Jatketaan.
184. Marle2.11.2015 klo 09:04
Voi hyvä jysäys, Fedor! Jos tuollaisen pikku novellin (vrt. Hotakainen, Kyrö, Paasilinna jne.) pelkästä otsanahasta nykäiset, mitä sinä hyvä mies kirjallisuudessa ihan aivoilla aikaan saisitkaan? Luontevaa kerrontaa, etenee mielenkiintoisesti.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *