KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2851

8456. HS 2851

Oke29.5.2015 klo 07:56
Tällä kertaa Aulis näyttää selvinneen ilman suurempia tekovirheitä. Sääli vain, että nämä tapahtui-ristikot ovat yleensä sieltä helpommasta päästä. Mukavaa ajankulua tämäkin silti oli.
2. io229.5.2015 klo 09:18
Kaksi paikkaa auki (en pyydä vihjettä).
Ylärivi hieman keskustan oikealla puolella pystyyn "tyhmiä". Ei tule järkevää sanaa.
Vasen laita keskikorkeudella autonkuvan ja "istuis" välissä pystyyn.
Trikin huomaan, mutta silti ei aukea piilokirjain.
Tämän verran saa jäädä auki.
3. Tuohipää29.5.2015 klo 10:52
Ei ole kokonaan varjostettu.
4. Potter29.5.2015 klo 11:29
Mukava ristikko, ja kyllä tyhmistäkin tulee oikea vastaus. Voisi kai sanoa helpohkoksi.
5. Pietu29.5.2015 klo 12:51
Saatteko kunnon sanan 1935 ja sopivan risteykseen vaakaan (siis harmaaseen)? Samoin kuin joku muu ihmettelen tyhmiä, taidan olla sellainen, kun en saa siihen järkevää yhdistelmää! Kohta Kake älähtää,
6. Kommentoija29.5.2015 klo 13:07
"en pyydä vihjettä" -io2, miksi sitten tulet tänne kertomaan tarkkaan mitä et ole älynnyt omilla aivoillasi. Mistä näitä yklsinkertaisia io2:ia oikein sikiää jatkuvasti?

Seuraavaksi sitten tänne ryntäävät kyselemään nämä vähä-älyiset naikkoset, jotka eivät vielä viikossakaan ole saaneet edellistäkään ristikkoa valmiiksi (ks. 2850). Ei voi muuta kuin ihmetellä, jos tästäkin helposta tekeleestä vielä joku löytää jotakin kysymistä.
7. Kommentoija29.5.2015 klo 13:09
Tule jo Kake paikalle ja sano jotain kärkevää. Sinulla on sana hallussasi paremmin kuin minulla. Olen kyllä yhtä suivaantunut näihin kysyjiin ja vastaajiin kuin sinäkin. Pietu, varo vaan, Kake osaa haukkua sinutkin.
8. Pietu29.5.2015 klo 13:13
Kaikki selvää, unohtakaa ruikutukseni! On tää mennyt turhan totiseksi, pitänee laittaa aina ristiko vähäksi aikaa vatulointikoriin ja pysyä pois täältä, niin ei mieli pahoitu!
9. tuttu29.5.2015 klo 13:20
Kommentoija - Kake, yksi ja sama henkilö!!
10. uusi29.5.2015 klo 13:37
niin tai näin, mutta alhaalla naiskaimat outoja, tai sitten jotain pielessä.. Muuten olisi kai ok, paitsi että tyhmiä en ole aikaisemmin kuullut.
11. vaari29.5.2015 klo 14:28
Nuevo: Siitähän se pystysanoista tulee tämä naisten nimi?! Miesmuotojakin on!
12. Aksu29.5.2015 klo 14:28
uusi,
eikö väestörekisteri tunne NAISKAIMOJAsi?
13. --29.5.2015 klo 14:52
Ei tämä se totisempaa touhua ole, kunhan yksi häirikkö vaan hakee huomiota.
14. Juho29.5.2015 klo 15:07
Mistähän tuon 1955 "lausekkeen" saisi tarkistetuksi? Pystysanoistahan se siihen ilmestyi ilman piilokirjaimia.
Tummien kielestä tuttu tuo tyhmiä raklollekin.
15. Aksu29.5.2015 klo 15:17
Juho,
jospa kirjoittaisit "lausekkeen" googleen!
16. Masa I29.5.2015 klo 15:35
Morjens !
Leipomokahvilassa taas. Kysyvä ei tieltä eksy : melko alhaalla nuolen yläpuolella vihje , onko se OUA vai OIJA ? Kiitos !
17. *29.5.2015 klo 16:15
OUA
18. ---30.5.2015 klo 09:34
io2 29.5.2015 klo 09:18:

Juu, sama kutakuinkin on minun ongelmani, vaikka tein tätä jo vuorokauden verran pitempään: -> vuosien 1945 ja 1955 lauseiden alkusanat, jostain syystä, kaihertavat kovasti. En ymmärrä - jään odottelemaan valaistumistani, ellei joku teistä sytytä lamppua.
19. ---30.5.2015 klo 12:51
Huomasin, että YK:n peruskirja allekirjoitettiin 26.6.1945, mikä auttaa tätä lausetta. Kuitenkin edelleen auton etuovi on kateissa . . .
20. ---30.5.2015 klo 12:55
. . . mutta ei ole enää. Voin siis levätä rauhassa, se on täytetty!
21. vaari30.5.2015 klo 19:07
Mikähän maa on doro- alapuolella ?
22. kaart30.5.2015 klo 19:20
vaari, luultavasti alue, mutta vajaa.
23. tre30.5.2015 klo 21:40
En ymmärrä -65 vihjeestä alas lähtevää logo-palasta lounaassa, tarkoitan 3. pystyriviä. Liina? Logo?
24. Aksu30.5.2015 klo 22:03
tre,
on logo, josta loppuosa puuttuu. Piilokirjain on helppo arvata.
25. EJlo31.5.2015 klo 08:27
io2 ja uusi
Kysykääpä tuota tyhmiä-sanaa ensimmäiseltä romaanilta, joka tulee vastaan !
26. ZEUS31.5.2015 klo 12:10
Oikealla keskellä "KAUPPAA ENSIN" yläpuolella oleva kuvio. Haetaanko
siinä kehitysvaihetta vai mistä tullut vai mitä ?
27. Mattus31.5.2015 klo 12:48
Zeus, kyllä vaan kehitysvaihettapa hyvinkin.
Minä pyörin vielä 1945 kohdan ensimmäisen sanan kahden ekan pysysanan kohdalla. Varsinkin se toinen pystysana säkättää, en ymmärrä, mikä siinä on vihjekuva/sana.
28. EJlo31.5.2015 klo 13:05
Mattus ; Tarkoitatko vihjesanaa ISTUIS. Näin tekis jos ois saanut "kakkua". Kuvasta on annettu vinkki aiemmin ja jos oikein muistan, siinä painotettiin että sitä auton osaa on vain osin tummennettu.
29. Maria31.5.2015 klo 13:33
Zeus, itse sanoit, mistä tullut! Vuosi 1955 ei kokonaan aukea,Toisen sanan ensimmäinen kirjain muodostuu kuvasta,jota en ymmärrä.Löytyykö vihjettä?
30. EJlo31.5.2015 klo 14:34
Maria ; Ikävä kyllä uutiset kertoo nuorison eilen illalla olleen tällaisessa tilassa monin paikoin.
31. Maria31.5.2015 klo 14:56
EJlo, kiitos! Vaarallisia paikkoja nuo rannat!
32. Mattus31.5.2015 klo 17:02
Ejlo, juu, auton ovi- ja istuisvihjeet (kielosta alas) oivalsin mutta niiden välissä pystyyn? Ja vaakaan kolmen ruudun sana? Lähinnä en hiffaa vihjeitä niihin?
33. **31.5.2015 klo 17:07
Mattus, katso tarkemmin kolmen ruudun sanaa :)
34. Mattus31.5.2015 klo 17:31
**, tuijotettu kauan, u_u
35. noviisi31.5.2015 klo 17:49
Kiitos kaikille vihjeiden antajille. Noviisi ei tälläista ratkottua vielä saa, mutta pikku hiljaa oppii.
36. Rapu31.5.2015 klo 17:53
Mattus, eikö sinun painoksessasi näy u-kirjainten välissä oleva vihje?
37. Virkku31.5.2015 klo 18:05
Mattus. U-u ei tule vastaussanaa. Siinä välissä on vihjekuva, josta alas tulee vastaussana.
38. kaplas31.5.2015 klo 19:05
Apua haikailen:
Oikealla keskellä partamies?
Oham? Ymmärrän, että Go West!
39. Ansa31.5.2015 klo 19:11
kaplas, partamies ei edusta fast foodia, päinvastoin.
40. Mattus31.5.2015 klo 19:24
**, Rapu ja Virkku, kiitos
Voi minua, tulkitsin koko ajan u-u:n välissä olevaa s-vihjettä omaksi kumitukseksi ja ihmettelinkin, ettei se lähde pois. Siinähän kaikki oli oikein ratkaistu. Joskus näin.
41. **31.5.2015 klo 19:29
Mattus, näin se homma etenee :)
42. Hilu31.5.2015 klo 20:19
Täytyypä luottaa "tyhmiä" vihjeestä muodostuvaan sanaan, sillä vastaani ei kävellyt ensimmäistäkään sepitteellistä proosakertomusta, eikä yhtä ainutta romania. Miulle ihan outo sana, joten kiva oppia taas jotain uutta.
43. kaplas31.5.2015 klo 20:48
Kiitos Ansa! Sainkin tuon Ohamin keksityksi, oli lukenut sen väärin idästä huolimattomuuttani..
Mielenkiintoinen sana!
Muutenhan tämä kovin vaikea ollutkaan.
Tuo harmaa-45 kyllä vähän takkuaa, voisiko joku antaa pientä jelpinkiä noin yleisellä tasolla!
44. **31.5.2015 klo 21:06
kaplas, maapallo.
45. joskus31.5.2015 klo 21:07
Päivämäärästä voi päätellä, että sodan loppumiseen sen täytyy (yleisesti) liittyä.
46. Markka31.5.2015 klo 21:30
Kaplas, luitko 'hamo' niin kuin minä? :)
47. kaplas31.5.2015 klo 21:54
Markka, luin tosiaankin sen samoin eli 'hamo' :)
48. kaplas31.5.2015 klo 21:56
**,joskus, alan päästä jyvälle. Suunnilleen tietänen mistä kyse
49. Marle1.6.2015 klo 09:30
Maapallo? Keskimmäiset kaksi tapahtumaa vielä hakevat selitystään: ei löytynyt 1955-riimin avulla googlesta. Entä 1945 piilokirjain, teonsanallako alkaa? Helppiä siis kiitos, joutsis jo tämäkin arkistooni...
Ps. "joutsis", onko kukaan kuullut? Näin niitä uusia sanoja syntyy, tällä kertaa kirotusvihreenäni ;)
50. joskus1.6.2015 klo 09:36
Tapahtumiahan nämä kuvaavat, myös 1945.
51. **1.6.2015 klo 10:24
Marle, maapallo, "se asia" on maapallon laajuinen. tämähän on vain vinkki :)
52. ---1.6.2015 klo 10:34
Marle 1.6.2015 klo 09:30:

1945: Kansainliitto meni, entäs tilalle?
1955: -> turhia toiveita vain . . .
53. Marle1.6.2015 klo 10:46
Tnx joskus,** ja ---
Selvisi!
54. kaplas1.6.2015 klo 11:03
Selvillä ollaan! Vielä tosin kangertaa se tokaharmaan-45 eka kirjain suhteessa risteävään etunimeen.. Jos ok, olisi minulle selvempi kuin *k..
55. L-a1.6.2015 klo 11:56
Rohkenen kysyä yhtä synnyttämättä syntynyttä sanaa: kaakkoiskulmaan pystyyn tuli 4-kirjaiminen sana vaakunan puolikkaasta. Onko vaakuna ulkomainen vai kotimainen? Pizzerian sijamuotokin sillä varmistuisi.
56. Potter1.6.2015 klo 12:00
L-a, kyllä se kunta on Keski-Suomessa
57. Potter1.6.2015 klo 12:01
Tai oikeastaan Pohjois-Savon alueella.
58. kaplas1.6.2015 klo 13:10
L-a, lähellä kuntaa, jolla sama nimi kuin eräällä tunnetulla (tv:stäkin) kirjailijalla!
59. Seitenvitonen1.6.2015 klo 13:45
L-a 11:56,
Kun paat hakuun kuntavaakunat, pääset selaamaan kaikkien nykyisten ja lakkautettujen kuntien vaakunoita. Mielenkiintoinen ja hyödyllinen harrastus. Kun melkein joka viikko noita selaa, aina joku jää mieleen. Ja jokainen vaakuna kertoo paikkakunnan
erityispiirteistä tai historiasta.
60. L-a1.6.2015 klo 15:53
Kiitokset kaikille vaakuna-asiassa auttaneille! Vaakunatietoutta kannattaa tosiaan kartuttaa.
61. "F.O.S. Siili"1.6.2015 klo 17:04
Taas sitä ollaan kuin Liisa Ihmemaassa. Paljon uusia outoja sanoja.
62. Kake Kortelainen2.6.2015 klo 09:18
Kiitos Kommentoija (29.5.) - sielunkumppani! Ihmetellään yhdessä tätä pöljäkkeiden seurakuntaa. Jokunen äijäkin on nyt ilmaantunut ällittömien ämmien kööriin.

Voivatko joittenkin aivot tosiaan olla niin klimpissä kuin näillä täydellisillä toopeilla, esim. ---, vaari, tre, ZEUS, Mattus, Maria, lukutaidottomat kaplas ja Markka sekä "rohkenen kysyä - L-a" puhumattakaan "arkisto-Marlesta"? Taas kerran - hohhoijaa! Pistä nyt jo typerä ämmä se tyhjä pääsi sinne arkistoosi äläkä tule tänne esittelemään typeryyttäsi. Ketään ei tosiaankaan enää jaksa kiinnostaa sinun arkistosi. Ihan sama, vaikka pyyhkisit sillä ristikolla p...seesi!
63. Rampe2.6.2015 klo 10:06
Kake
Nyt kun vielä nimimerkillä "Kommentoija" ylistät ylläolevaa aivojesi tuotetta, niin hyvä tulee!
64. kaplas2.6.2015 klo 10:08
Kake Kortelaiselle kiitos, kun lukutaitoisena olet kirjoittanut nimimerkkini oikein eli pienellä alkukirjaimella.
Pöljäke on sinällään hauska ilmaus. :)
65. Silja2.6.2015 klo 15:50
En ole ennen tänne kirjoittanut, vaikka seuraankin palstaa. Tämän lukeminen on
ihan vapaaehtoista ja jokin siis Kakea ja Kaken sivupersoonaakin täällä viehättää.
Eihän sitä muuten jaksaisi kysymyksiä ja vihjeitä lukea ja kaiken lisäksi vielä
melko tarkkaan, koska lukuisat nimimerkit saavat terveisiä. Ollaan siis iloisia,
että tämä tuottaa huvia ja hauskuutta muillekin kuin meille ongelmien
ratkojille.
66. **2.6.2015 klo 19:30
Kake, palstan kevätpörriäinen ja sitsontiainen.
67. jj2.6.2015 klo 19:35
Toivottavasti Kake saa lääkityksen kohilleen. Kun hän ottaa sen kolmannenkin sivupersoona keskustelemaan, niin ei muita tarvitakkaan. Ei taida Sipilän hallituksen leikkauksetparantaa tämmöisten avopotilaiden asemaa? Tosin
68. Marle2.6.2015 klo 21:29
Oho! Johan olen taas saanut runsaasti palstatilaa täällä, pitänee oikein rintaa röyhistää ;D
69. Mimosa2.6.2015 klo 22:47
Antakaahan Kakenkin ilmaista itseänsä, tämähän on vapaa maa tiettävästi, ja jos se helpottaa, kaikki ok!
Minulla muuten valmis, mutta -Kivi tökkii oikealla ylhäällä, en toisekseen keksinyt mitään kaunista pikkuisen kohdallekaan, joten help me, please,,,
70. *2.6.2015 klo 22:57
se pikkuinen on naapurin pikku prinsessa
71. kaplas2.6.2015 klo 23:01
Minomosa
Se -kivi:
Yritit löytää siihen sanan. Mikäpä olisi synonyymi sanalle yrittää..
Yritin eli ****** auttaa.
72. ***3.6.2015 klo 10:12
Kun jj avaa suunsa, haisee koko sivusto!
73. Jondalar3.6.2015 klo 11:22
Kaken roolihahmot pitää ymmärtää vailla käytöstapoja oleviksi yksinkertaisiksi yksilöiksi. Hän yrittää hahmoissaan esittää olevansa ylivertainen nero täällä pöljien joukossa. Viisas ihminen ei missään tapauksessa esiintyisi nettikiusaajana kyttäämässä muutamien ristikonharrastajien vuoropuhelua. Kyllä ihmisellä pitää olla mielekkäämpää tekemistä. Moinen kiusaaminen on ärsyttävää siinä mielessä, että se on tyhmää ja epäoikeudenmukaista.
74. **3.6.2015 klo 11:46
Mimosa, koeta vielä sen kiven kanssa.
75. tuttu3.6.2015 klo 13:51
Kake Kortelainen = Kommentoija = *** = yksi ja sama henkilö, tunnistaa samanlaisesta törkeästä kielenkäytöstä!!!!
76. Yksvaan3.6.2015 klo 17:27
Alhaalla keskellä PIZ- ja siitä koilliseen oleva PEKKA R:N JA PEKKA T:N VÄLISSÄ- ongelmat vaivanani.
Ystävällisesti apua anelen, kiitos.
77. kaplas3.6.2015 klo 17:41
Yksvaan, Lylyn edeltäjiä
78. Yksvaan3.6.2015 klo 17:52
Kiitos, siis tarkoitat Pekka-ongelmaa? Niiden välissä joku entinen suksi?

Huhhuh, menipä vakeaksi.
79. Ida3.6.2015 klo 17:59
Huomasitko, että kaplas kirjoitti Lylyn isolla alkukirjaimella?
80. kaplas3.6.2015 klo 21:17
Isolla kirjaimella kuten SAK
81. Yksvaan3.6.2015 klo 21:44
Ida, huomasin kyllä. Mutku tiedän vain kaksi Lylyä, Rajalan ja Häkämiehen, en keksinyt mitään siltä pohjalta. Ja koska arvelen molempien vihjeessä mainittujen Pekkojen olevan maalivahteja, niin johan on kinkkistä!

Viittaisikohan kaplaksen SAK kuitenkin jotenki Lyly Häkämieheen, joka palkkojen kanssa häärää. Vaan miten saada tuosta Petra Freyn R:stä etelään monikollinen L y l y t, voi herranpieksut
82. EJlo3.6.2015 klo 21:57
Yksvaan ; Mene nyt ihmeessä vaikka Googleen ja laita siihen sanat SAK ja Lyly. Muista että kaplas kirjoitti edeltäjä.
83. Virkku3.6.2015 klo 22:20
Voi herranpieksut tosiaan. Nyt Sinä Yksvaan olet Lylyjen kanssa hakoteillä. Pekka pitäisi sovittaa annettujen kirjainten väliin. Lylyllä kaplas tarkoitti nykyistä Lylyä, jonka kerrallisesta edeltäjästä Pekasta tulee vastaussana annettujen kirjainten väliin.
84. Mimosa3.6.2015 klo 22:20
Kiitos, kanssakulkijat, Aleksis selvisi, mutta huomasin, että vuoden 1965 j 1975 alkupuolelle jäi ikävästi yksi kirjain n:llä alkava kummajainen selvittämättä,,,siis pystyyn,,,sori jos kiusaan vielä,,,
85. Yksvaan3.6.2015 klo 22:23
Kaplas kirjoitti: edeltäjiä. Hitokseenko pitää suomenkielessä olla kaksi monikkomuotoa. Kohta mie romahan.
86. Virkku3.6.2015 klo 22:32
Yksvaan, älä romahda. Joskus tämä ristikon ratkominen on tämmöistä. Ei Pekan sukunimi tule monikkonan, vaan T-kirjain on annettu jo laatijan vihjeessä. On mainittu jo SAK. Piilokirjaimiakaan ei ole. Jos nimen alkukirjaimen olet saanut, etsi vaikka ratkojista. Eiköhön se siitä.
87. kaplas3.6.2015 klo 22:38
Mimosa,

Lähettäjä: tre 30.5.2015 klo 21:40

En ymmärrä -65 vihjeestä alas lähtevää logo-palasta lounaassa, tarkoitan 3. pystyriviä. Liina? Logo?


Lähettäjä: Aksu 30.5.2015 klo 22:03

tre,
on logo, josta loppuosa puuttuu. Piilokirjain on helppo arvata.
88. Mimosa3.6.2015 klo 22:44
Juu,,juuri sitä logoa en hoksaa, sitä tarkoitan, on kait elämässä mennyt ohi juuri tuo logo,,,,
89. kaplas3.6.2015 klo 22:59
Mimosa,entisistä ajoista jatkaakseni KOP KOP KOP
90. Mimosa3.6.2015 klo 23:25
No nyt selkisi, kiiitos! En ole asiakas, joten,,,no, hyvää ötyä Jussi Jurkan sanoin, jonka sekosi kirjoituskoneen kirjasimissa, silloin ennen vanhaan,,,
91. Kesänainen4.6.2015 klo 07:44
Huomenia, muuten ratkaistu, v. 1945 auton ja istuis-kohdalta suoraan alaspäin ei tule oikein kunnon ratkaisua (se pidempi sana), help!
92. Virkku4.6.2015 klo 08:34
Kesänainen. Katsopa 31.5. klo 18:05 ja klo 19:24. Se kohta on muitakin hämännyt. Vihjeen istuis-kohdalta alas ei tule vastaussanaa. Toinen kirjain ylhäältä katsottuna on vihjekuva, josta alas tulee järkevä vastaus. Vihjekuva näyttää kirjaimelta.Et sitä kumillakaan saa pois.
93. Pike4.6.2015 klo 08:53
Hyvä Kake, olet palstan piristys! Van sinun vuoksesi käyn joskus lukemassa tätä palstaa.
94. ahaa4.6.2015 klo 10:39
Hikeä pukkaa..lippuko kamman ja hikisen pojan välissä ja mistä ..no.d ?
95. tuffa Porist4.6.2015 klo 10:44
ahaa
Ei lippu vaan logo...
96. ahaa4.6.2015 klo 10:45
Kiitos tuffa Porist, niinhän se on.
97. Hohoi4.6.2015 klo 16:00
Ei kukaan ole vielä ihmetellyt kamman tynkää vasemmahkolla, hikipojan ja "lipun" oikealla puolen. Siispä tulin sitä kummastelemaan.

Alkaako sen yläpuolella oleva nuottimerkintä o:lla?

Rohkenen pyytää vihjeitä, kiitos jo etukäteen!
98. **4.6.2015 klo 16:21
Hohoi, kampa käy laskimestakin.
99. heleena4.6.2015 klo 16:21
Hohoi, "vähän jäljellä". Minua vain askarruttaa PIZ, muuten hoksasin kaikki.
100. kaplas4.6.2015 klo 16:32
heleena,
Santerit, pohjoisen kunnat. Kiinnitä huomio, hohtavatko kirjaimet
101. kaplas4.6.2015 klo 16:37
Hohoi, ei ala o-kirjaimella..
102. heleena4.6.2015 klo 17:32
Kiitos kaplas. Hieno vihje kertakaikkiaan.
103. Uudehko4.6.2015 klo 19:43
Vuoden 1945 viimeisen sanan jälkimmäinen kirjain ei näytä tuottavan järkevää loppua risteävälle pystysanalle, joka ei tuntuisi tarvitsevan tähän paikkaan mitään kirjainta. Vai olenko aivan hakoteillä?
104. Pipsa5.6.2015 klo 00:09
Laatijan nykyinen linja tykästyttää minua kovasti: uusia juttuja, entisten käyttämistä kivasti kuin vain, uudesti. 22.- 29. 6. 1955 oli minusta ristikon paras vihje.
105. Marle5.6.2015 klo 07:39
Pipsan kanssa samaa mieltä! No, uudehko tarvii apuja: jos kyse on tennis-kuvasta, niin siinä on meneillään lyöntihetki.
106. mummo muoniosta5.6.2015 klo 11:26
Uusi ristikko odottaa ja minä en saa oikealla reunassa olevasta "partasuusta" miehestä, selvää kirjaimet on, mutta miten ne
niveltyy mieheen. Tarttis rautalangasta väännön.
107. Aksu5.6.2015 klo 11:45
mummo muoniosta,
eiköhän "partasuusi" ole ihan ok. Ota huomioon, että "nuppi" ei näy kokonaan.
108. mummo muoniosta5.6.2015 klo 12:57
Kiitos Aksu kun olit vielä tämän "vanhan" säikeillä
.
109. Hönttikö5.6.2015 klo 17:01
Takkuaa takkuaa takkuaa,
aina vaan

saan kuvasta 22. - 29.6.1955 lauseen: Viikko Hesakin haikaili. Höntiltä kuulostaa tuo "viikko", joten lienee jotain pielessä. Pielessä olo johtunee siitä, etten saa sanaa syntymään vihjeistä 'nuottimerkintä' ja tuo harvapiikkikampa.

Auttaisitko, pyydän lujasti!
110. kaplas5.6.2015 klo 17:10
Hönttikö,oletko käynyt armeijan? Nuotti kannattaa aloittaa ihan aakkosista
111. Hönttikö5.6.2015 klo 21:27
Edelleen apua anelen:
nuottimerkintä? sen lähellä oleva kampa?
112. **5.6.2015 klo 21:47
Hönttikö, taidat olla, vihjeitä annettu monta, viimeksi kaplas.
113. Tuikku5.6.2015 klo 22:51
viikko = vaikka
aamukampa
114. Marle6.6.2015 klo 08:19
Nuottimerkintä = kaksoissävel. Hönttikö, no ei! Ilmeisesti vain ratkojana uudempi, oletan. Ainakin Hesarin ristikoiden. Pulaan ei jätetä :)
115. Hönttikö6.6.2015 klo 16:09
Kiitos teille jeesaajille! Vatulointi on vihdoin loppunut.

Olin todella ymmälläni vihjeittenkin kanssa. En millään tajunnut kampaa miksikään laskimeksi. Yritin kyllä kaplaksen armeija-vinkin perusteella hoksata, mutku armeija on minulle todellakin hyvin vieras konteksti: Isä kuoli jo ammoin, lapsuuskodissa pelkkiä siskoja, omat lapset kaikki tyttöjä - älyä nyt sitten kampaakin aamujen laskukoneeksi!
Olin myös s-haituvan ymmärtänyt ikkunalasissa olevaksi heijasteeksi ja räntännyt siitä 'kirkas'.
116. kaplas6.6.2015 klo 17:32
Hönttikö,hyvä homma!
Oppia ikä kaikki😅
117. Hönttikö6.6.2015 klo 19:47
Erikoiskiitokset sinulle, muillekin yhtä erikoiset!
118. [Pipsa]11.6.2015 klo 02:40
[Tämän uuden pääministerin, isän ja insinöörin termi "vatuloida" onkin aikalailla pidetty ilmaisu.

Antakaas kattoa, kun veitikat, kolme S:ää saavat mielin määrin vatuloida, siinä Pihtiputaan mummokin saa huomata olevansa se, jota vatuloidaan: "Talkoot" on käynnissä: Mummolta viedään eläkkeensaajan asumistuki, lääkkeiden Kela- korvaukset, veroprosennttia saneerataan. Kyllä mummo saa oikein viimeisen päälle tuta "vatuloinnin".

Pikkuisen politiikkaakin tälle palstalle. Omatuntoiset jättäkööt väliin tämän mielipiteenilmaisun.]
119. Tuttu11.6.2015 klo 07:39
Kuulepas Pipsa, kyllä eläkkeellä olevia vatuloidaan myös toisin päin. Mielestäni 36,5%:n vero ihan riittää osaltani yhteiskuntavastuun kattamiseksi. Mutta ei kuulu tähän, tehdään me vain näitä ristikoita.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *