KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-RISTIKOIDEN VASTAUS/SIIRTO MUUT AIHEET OSIOSTA

8454. IS-RISTIKOIDEN VASTAUS/siirto Muut aiheet osiosta

Marco Poloinen26.5.2015 klo 23:08
Siirrän ratkojien näkyville:

8452. IS-RISTIKOIDEN VASTAUS
Lähettäjä: PIENI HARMI 26.5.2015 klo 10:22
Tajusin tänään, että iltiksen vastauslähetyksiin pitääkin laittaa tilinumero. Vaihtoehtoina on tekstari tai kortti. Olen niin vanhanaikainen, etten lähetä tilinumeroa avoimessa kortissa tai puhelimella bittien avaruuteen.

Lähettäjä: Marco Poloinen 26.5.2015 klo 21:54
Niinpä näyttää olevan. Vähän hatarasti on tullut noita ohjeita luettua, liekö käytäntö muuttunut samalla kertaa kuin vastauspäiväkin.

Tietoturvan kannalta hienoisesti epäilyttävähkön tilinumeronäpyttelyn lisäksi myös nimen ja osoitteen kirjoitus saattaa aiheuttaa aiempaan käytäntöön verrattuna työläydessään hylkimisreaktion tapaisen (voi tietty laatia jonkun vakipohjan, mutta silti).

Liekö Iltiksen ja Sanarisin välillä ollut puhetta muutoksen perusteluista?

Lähettäjä: Eki 26.5.2015 klo 21:57
Oli siitä jotain puhetta, että helpottaa IS:n päässä, mutta ei siis välttämättä ratkojalle hyvä. En ota enempää kantaa.
2. PIENI HARMI27.5.2015 klo 14:01
Mihinkähän asiasta voisi valittaa?
3. Eki27.5.2015 klo 14:12
Keskus 09-1221 ja sieltä Juhani Tolvanen.
4. jenisei27.5.2015 klo 15:05
Laita useamman päivän vastaukset eri kortille ja samaan kirjekuoreen, pääset yhdellä postimerkillä ja voit laittaa tilinumeron mukaan. Toimii, on kokeiltu!
5. O27.5.2015 klo 15:25
Huonosti on luettu täälläkin.
Olen, siis turhaan lähettänyt ristikkoni, sillä tilinumero on jäänyt laittamatta.
Koska tuo tilinumeron laittaminen tuli pakolliseksi?
6. Emma27.5.2015 klo 15:37
Veikkaanpa, että IS:n matkapuhelintuloissa tapahtuu pienoinen notkahdus...
7. Kaapo27.5.2015 klo 16:04
Mitä mitä!!!

Olen vuosia lähettänyt tekstarilla pelkän avainsanan. Voittoja ei koskaan.

Eikö voittoon siis ollut mahdollisuuttakaan??
8. Marco Poloinen27.5.2015 klo 17:03
Elähän Kaapo hermostu! Ihan lähimenneisyydessä tuo tili- ja osoitetietojen vaatimus näyttää ilmaantuneen. Ei tietysti olisi ollut pahitteiksi jos IS avoimen tiedonvälityksen esitaistelijana olisi ilmoittanut muutoksesta vähän isommilla kirjaimilla ja kehottanut katsomaan tarkemmat tiedot palautusohjeista.
9. PIENI HARMI27.5.2015 klo 19:31
Ihanaa lukea teidän viestejänne. En siis ole ihan "pönttöpää", vaikka vastustankin muutosta. Mielessäni oli jo tuo jenisein temppu. Pohdiskelin, että meneekö suoraan roskakoriin, mutta olet siis todennut konstin tepsivän. Sehän on myös edullisinta, jos useamman lähettää.
10. Auroran pappa27.5.2015 klo 19:43
No siinä se on ollut syy etten ole voittanut juuri lainkaan IS Ristikoihin lähettämillä avainsanoilla, kun ei siinä ole ollut kuin 9 kirjainta lähettämällä osallistuu ja jos voitto osuu IS ottaa yhteyttä.
Olen myös lähettänyt monta korttia samassa kuoressa,ei mitään voittoja.
Ensolle vielä sellaista lehteä nähnytkään missä käsketään tilinumero laittaa.
11. pelaaja27.5.2015 klo 19:58
Eräässä(kin) ristikkolehdessä on näköjään vastauslipuke, jonka voi lähettää paljaaltaan eli nimi, osoite ja tilinumero vapaasti nähtävillä. Mutta siinäpä on erikseen mainittu, että jos ei halua tietojaan tällä tavalla julkistaa, ratkaisun voi lähettää kirjekuoressa kunhan laittaa ristikkonumeron kuoreen näkösälle. Tiedä sitten, luetaanko ohjeita missään ikinä loppuun asti vai mennäänkö vanhalla muistilla. Ja juuri sen takia IS olisi kyllä voinut painottaa uutta meininkiä.

Auroran pappa, minä taas en ole montaakaan semmoista lehteä nähnyt missä tilinumeroa EI kysyttäisi..
12. PIENI HARMI27.5.2015 klo 20:39
Voitin muutama viikko takaperin pelkällä avainsanalla, joten se on toiminut, mutta harvoin on kohdalle kolahtanut. Voiton sai noutaa tai pyytää tililleen Danske Bankista. Ei siis kannata menneitä murehtia, ei vain tärppää.
Laitetaanhan esim. Hesarinkin ja moneen muuhun ristikkoon tilinumero, mutta se piilotetaan yleensä kirjekuoreen.
13. O27.5.2015 klo 21:11

Voisiko joku kertoa, että milloin tuo tilinumeropakko tuli?
14. -27.5.2015 klo 21:21
Iltiksen ohjeissa on maininnat vain kahdesta mahdollisuudesta, tekstiviesti ja kortti. Kirjeestä ei puhuta mitään.
15. Emma27.5.2015 klo 21:29
Koko tilinumeron ilmoittamispakko kirjallisena on riskaabelia. Parempi oli entinen käytäntö, jossa ristikkotoimittaja soitti arvonnassa olleeseen numeroon ja kysyi ao. tiedot. Nytkö sitten joka ikinen ratkaisija tarjoaa tilitietonsa kenen tahansa käyttöön?! Entä mihin lopulta nämä kortit päätyvät - tuskin niitä kukaan jaksaa silppuriin laittaa? Nyt tuli kyllä paha kolaus ratkojan tietosuojalle... Miettikää vähän!
16. O27.5.2015 klo 22:00

Voisiko joku vastata kysymykseen MILLOIN?
17. PIENI HARMI27.5.2015 klo 22:06
Vastauksen saa kait soittamalla edellä mainitulle herra Tolvaselle. Itse huomasin asian eilen aamulla maanantain lehdestä ja aloitin tämän urputtamisen.
18. HM27.5.2015 klo 22:57
Ei ollut vielä viime viikonloppuna. Kuten PIENI HARMI, minäkin sain vuosien tekstailun jälkeen satasen ja "lähetteen" Danske Bankiin jokunen aika sitten. Nyt en yhtään ymmärrä, miten uusi käytäntö helpottaa palkitsijoita, kun se osoite on varsin helposti löydettävissä. Kyllä minustakin on ikävä säilyttää puhelimessa tilitietoa vaikkapa varkaiden varalta.
19. Jussi vain27.5.2015 klo 23:17
Miksi tilinumero pitää lähettää, jos on kännykällä osallistunut arvontaan, en ole minäkään mitään kuittausta saanut lähettämiini avainsanoin. Puhelinlasku noussut vastauksen takia. En kyllä ole montakaan kertaa lähettänyt vastausta tekstivestillä. Kuittauksettomuus tekee sen, ettei kukaan enää haluakaan ristikoihin vastata. Ekillä olisi tässä pieni selvittelyn paikka.

Yleensä, jos lähettää tekstiviestin mihin kilpailuun tahansa tulee vähintään ilmoitus, että äänesi on rekisteröity. Iltasanomilta ei tule mitään ilmoitusta, mutta korjaa rahat puhelinlaskun muodossa.
20. Jussi vain27.5.2015 klo 23:19
Niin ja ilman pankkitiliäkin tämä onnistuu :)
21. Auroran pappa28.5.2015 klo 06:59
Olin tuonne viestiini jättänyt ennakkosyötön valitseman sanayhdistelmän.
Olen tarkoittanut en ole.

Sitten vielä noista tekstiviestillä lähetettävistä ristikkovastauksista.

Seura ja sen ristikkoliitekin tuli siihen ryhmään sen jälkeen kun Eki alkoi laatia sinne ristikoita.

Ehkä ei hänen aikaansaannos, mutta kun siinä on kolmattakymmentä tehtävää ja jos jokaisesta lähettää viestin ja voi vahingossa voittaa kympin.
22. Eki28.5.2015 klo 07:05
Minulla ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, Seurankaan.
23. HM28.5.2015 klo 15:06
Jussi vain, tuota nurinaa tekstareista en ymmärrä ollenkaan. Saman verran maksaa postimerkkikin, etkä varmaan saa kirjettä, jossa kerrotaan että kirjeesi on perille! Haluan ehdottomasti vastata tekstarilla, mutta toinen vaihtoehto saa minun puolestani olla siellä myöskin.
24. HM28.5.2015 klo 15:12
... tullut perille siis. Ei tullut minulle myöskään ilmoitusta, että olen voittanut, mutta rahat kyllä tulivat.
25. Tuulia29.5.2015 klo 07:29
Lähetän aina esim. maanantairistikot ja Tv-liitteen ristikot postikorteilla samassa kuoressa. Valmiit tarrat osoite- ja tilitietoineen korteissa. Tänä kevään on voittoja tullut kolme kertaa, joten kyllä tämä toimii ja halvaksi tulee.
Ostin viime kesänä monta tuhatta postikortteja nettihuutokaupasta. hinta 20 euroa ja Tiimarin loppuunmyynnistä 2780 korttia 10 euron hintaan, joten nekin riittävät pitkäksi aikaa.
26. O30.5.2015 klo 13:00
Koskeeko tuo "pankkitilin numero IBAN-muodossa" ainoastaan tiistain UUTISRISTIKKOA (tiistai 26.5.2015), sillä tänään PEHMIS/KOVIS ristikoissa ei ole sitä vaadittu?

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, sillä tämä on minulle hieman epäselvä asia?
27. Eki30.5.2015 klo 13:02
Väittäisin että koskee.
28. O30.5.2015 klo 13:17
Asia selvä.
Kiitos Eki!
29. Tulokas31.5.2015 klo 15:59
Nyt viikonvaihteen Iltasanomissa ei taas vaadittu tilinumeroa ristikko- vastaukseen! Oli vain ne samat vanhat löpinät tekstiviestistä ja kortista... Mikä mahtaa olla totuus?
30. Marco Poloinen31.5.2015 klo 16:55
Ei vaadittu viime, eikä toissaviikonkaan viikonvaihteessa. Eikä kai aiemmissakaan. Tilinumerokäytäntöä sovellettaneen näköjään vain arkipäivien ristikoihin. Kaipa muutoksen taustatkin aikanaan selviävät.

Jatketaan (ainakin toistaiseksi) viikonvaihderistikoiden kanssa entiseen tapaan.
31. Jussi vain2.6.2015 klo 00:15
Ei juuri kiinnosta nämä okeat ratkaisut. Itse en koskaan lähetä ratkaisuja eteenpäin. Ratkaisut luen mieleelläni. <3
32. Jussi vain2.6.2015 klo 00:18
Ei juuri kiinnosta nämä oikeat ratkaisut. Itse en koskaan lähetä ratkaisuja eteenpäin. Ratkaisut luen mieleelläni. <3
33. HM7.6.2015 klo 22:22
Nyt vaadittiin vkl-ristikossakin tilinumeroa. En laittanut, yhden naisen kapina! Ja napina päälle.
34. HM25.6.2015 klo 21:23
Nyt toivoisin asiasta tietävältä taholta vastausta siihen, onko se tilinumero tosiaan aivan pakollinen? En ole sitä laittanut, ja mietin, menevätkö euroni hukkaan.
35. O25.6.2015 klo 21:54
HM.
Nyt vaaditaan kaikissa IS-ristikoissa tuo IBAN tilinumero, myös Koviksissa.
Laitan vastaukset korttiin ja tarvittavat tiedot, mutta kortit laitan kuoren sisään.

Kysyisinkin, että katsotaanko sitä kuoren sisällä olevaa korttia lainkaan?
36. Matias-Myyrä25.6.2015 klo 22:06
Minun tilinumeroni on FI80 5600 0520 4702 23
Ihan oikeasti. Mitä vahinkoa te pystytte tekemään minulle tietämällä tuon numeron? Tuskin mitään. Verkkopankkitunnukset ja niiden salasanat kannattaa pitää salassa, mutta ei tilinumeron tietäminen auta rosvoa.
37. O25.6.2015 klo 22:18
Haluaisin silti saada kysymykseeni vastauksen, että menevätkö euroni hukkaan, kuten haluaa myös nimim. HM.
38. PIENI HARMI25.6.2015 klo 22:49
Viikonlopun Ilta-Sanomien tehtäväsivuilla 41 luki, että "samassa kuoressa voi vastata useampaan tehtävään".
39. O25.6.2015 klo 22:52
PIENI HARMI.
Kiitos tiedosta! ;)
40. Emma25.6.2015 klo 23:55
Tilinumero, nimi, osoite (nehän vaaditaan myös) ja väärennetty henkilötodistus - ammattilaiselle "piece of cake" - menee vain ja nostaa tilin tyhjäksi?
41. Auroran pappa26.6.2015 klo 09:02
Ei varmaan katsota mitään avattavia kuoria, koska olen jo vuosia lähettänyt niin enkä ole voittanut.
Vastauksia tulee ihan tarpeeksi muutenkin.
Sen vuoksihan otettiin tuo helppo tapa tarkistaa voittajat.
Yhdeksän kirjainta vain ristikkoa kohti jaksetaan tarkistaa.

Jossain lehdissä riitti jokin lause oikeaksi ratkaisuksi jotka lähtivät pääkuvista.
Siellä oltiin vähän viitteliäämpiä.
42. Marco Poloinen26.6.2015 klo 15:17
Elähän nyt pappa! Se, ettet just sinä ole voittanut, ei riitä minkään salaliiton todisteeksi. On niitä voittamattomia tekstareitakin vuosikausia lähettäneitä, semmoista se arvontahomma nyt vaan on.

Useita vastauksia kerrallaan kuoressa lähettäneitä voittajia löytyy - jos et usko niin kysy vaikka Rustarin Riitalta!

Näitä voittoasioitahan on setvitty väsyksiin asti säikeessä 1563, Voitot ristikkoarvonnoissa
43. Matti26.6.2015 klo 20:34
ET-lehdessä riitti vastaukseksi, kun laski ratkaisun e-kirjainten lukumäärän. Fiksua?
44. Heikki26.6.2015 klo 22:47
Nyt vasta huomaan tältä palstalta, että jo toukokuun lopussa joku valitti, että pitää tekstiviestissäkin ilmoittaa tilinumero. Minulla on tallessa maanantailehdet 15.6. ja 22.6, joista olen tekstarilla vastannut kaikkiin 14 tehtävään vanhan mallin mukaisesti, lisäksi olen vastaillut muihinkin ristikoihin, mm. IS Ristikkoekstra-lehdessä. Onko nyt niin, että näitä viestejä ei enää huomioitasikaan ja suuri määrä rahaa on mennyt 'harakoille'? Tehtävien yhteydessä on näissä lehdissä vanha ohje esim. Starttis- ja Julkkis-ristikoiden yhteydessä, joissa lukee: Lähetä tekstiviesti IS Ristikko x ABCDEFGHI numeroon 17152 (eikä muuta). Nyt vasta huomaan, että uusi ohje on vain Tehtävän 3 eli Ristisanan vieressä, jossa lukeekin pitemmästi ja pyydetään myös IBAN-numeroa. Kyllä tämä olikin melkoista huijausta. Ratkaisujen lähettäminen päättyi minun osaltani tähän, vaikka useita satasia onkin aikaisemmin tippunut tilille. Kiitos.
45. HM26.6.2015 klo 23:10
Sitä vastausta odottelen edelleenkin, hylätäänkö tilinumerottomat...
46. O27.6.2015 klo 20:32
HM.
Minä odotan sitten sinun kanssasi! ;)
47. HM27.6.2015 klo 21:05
Toivottavasti odottavan aika ei ole pitkä! ;)
48. O27.6.2015 klo 22:51
HM.
Ans kattoo!
49. Auroran pappa28.6.2015 klo 08:58
Niinhän se on, että ei se riitä vertauskuvaksi voittamattomuudesta jos minä en ole voittanut.
Kuka tietää onko et- ristikkolehti lopetettu kun minulle ei ole tullut enää moneen kuukauteen vaikka on ollut toisen tilaama kestotilaus.(tilaaja ehkä lopettanut maksamisen, vaikkei myönnä,)sitä ei irtonumeroina mistään saa.

Et lehdessä oli aikoinaan tuo e kirjainten etsiminen.
Sitä samaa yritti takavuosina myös apu ristikkolehti.
Siinä oli joskus mahdottomiakin urakoita kun jostain isosta ristikosta piti laskea esim.
K kirjaimet.
Saattoi olla niin että ratkaisu oli oikein mutta laskenut väärin kirjainten lukumäärän.
Sitten se lehti luopui siitä tyylistä
50. iso S28.6.2015 klo 11:46
Kyllä ET-ristikot näyttäisi elossa olevan. Ainakin Sanomakaupasta sen voi tilata, jolloin kestotilaus alkaa 23.7.2015 numerosta 8. Mahtaisiko tilauksen loppuminen liittyä jollakin tavalla ristikkolehtien omistusjärjestelyihin? Vaikea sanoa kun anoppi takavarikoi tuoreemmat lehdet. Minulla uusin on joulukuun lehti.
51. Tulokas2.7.2015 klo 11:20
Huomasin, että viime maanantain Iltasanomien ratkaisujen lähetystiedoissa (postitse) oli eri osoite - PL 280 -kun se ennen on ollut muistaakseni 130. Virhe vai onko muuttunut?
52. PIENI HARMI2.7.2015 klo 11:50
Mielestäni viikonlopun ristikoilla on eri postilokero kuin maanantain ristikoilla. Ei minulla virallista tietoa ole, mutta olen aina tarkistanut asian, että menisi oikeaan lokeroon.
53. Ripa2.7.2015 klo 15:51
Tulokas, kyllä tuo PL 280 on ollut voimassa maanantain ristikoille jo pitemmän aikaa.
54. miisku3.7.2015 klo 23:19
Voiko joku neuvoa kuinka IS RISTIKON Vastaus tulee lähettä puhelimella, mitä minä kirjoitan vastaanottajan paikalle.
55. Marco Poloinen4.7.2015 klo 00:29
Lähetysohjehan löytyy (useammasta ensimmäisen) ristikon yhteydestä lehdestä. Olennaisin osin siteerattuna näin:

Tekstiviestiin: IS RISTIKKO, (ristikon numero, esim. 26), ristikon 9:n numeroidun ruudun kirjaimet numerojärjestyksessä), NIMI, ASUINKUNTA sekä pankkitilin numero IBAN-muodossa. Ja sitten koko komeus numeroon 17152 (vastaanottajan paikalle ei siis tarvita muuta - oman kännykkäsi luetteloon voit tietysti merkitä hakusanaksi vaikka ILTIS tms. :-) ) Vastausviestiä ei tule.
56. Tulokas5.7.2015 klo 16:21
Kiitos vastauksista. Yleensä lähetän vain viikonlopun Koviksi vastauksen, siksi oli jäänyt huomaamatta, että PL on toinen.
57. Taloudellisen nuuka16.9.2015 klo 09:13
Maanantairistikoissa on nyt oikein selvästi se, että kaikki vastauskortit voi lähettää samassa kirjekuoressa.
Koska naapurinikin on innokas näitä ristikoita lähettelemään, voisimmekohan postimaksun puolittamiseksi lähettää molempien (ja ehkä vielä kaikkien sukulaistenkin :-) ) vastaukset samassa kuoressa. Liittimellä eri vastaajien kortit omaksi nipukseen vaan.
58. PIENI HARMI16.9.2015 klo 10:18
Mitenkähän ne voittajat arvotaan, laitetaanko eri ristikoiden vastaukset omaan laatikkoonsa? Silloin kannattaisi niputtaa saman ristikon eri henkilöiden ratkaisut. Liittimetkin tietysti saattavat painollaan nostaa postituksen hintaa......
59. toinen nuuka16.9.2015 klo 14:43
Olen jo viimeisen vuoden ajan lähettänyt kaikki maanantairistikoiden vastaukset yhdessä kirjekuoressa ja olen tullut siihen tulokseen, että ne menevät suoraan silppuriin ja voitot jaetaan tekstareilla vastanneiden kesken koska ilmeisesti IS saa tuosta maksullisesta tekstiviestistä jokusen sentin köyhään kassaansa!
60. PIENI HARMI16.9.2015 klo 17:24
Olisi mukava tietää, onko kukaan voittanut postikorttisysteemillä?
61. Taloudellisen nuuka16.9.2015 klo 21:46
Olen voittanut postikorttisysteemillä (samassa kuoressa kaikki esim. maanantairistikoiden vastaukset) useamman kerran tänä vuonna.
Tekstarivastauksethan tulevat tosi kalliiksi, kun jokainen vastaus omalla tekstiviestillä. Esim. maanantaisin 14 x tekstiviestin hinta 0,99.

Mutta kyllä siis postikorteillakin voi voittaa.
62. PIENI HARMI16.9.2015 klo 22:41
Postikortteihin minäkin olen siirtynyt kustannussyistä, mutta nyt ei ole vaan onni osunut.
63. Tuttu16.9.2015 klo 22:55
Voisiko Ylläpito vastata tuohon kysymykseen, kuinka eri tavoin lähetettyjen ristikkoratkaisujen voittajat arvotaan.
64. ---16.9.2015 klo 22:57
Mikähän järki on siinä, että vastaukseen pitää kirjoittaa IS RISTIKKO se ja se? Meneekös Iltikseen muitakin kuin Ilta-Sanomien ristikkoja?

Hesarin kuoressa piti vuosikymmenet olla Suurristikko se ja se, kunnes hoksasivat toimituksessa, että pelkkä Ristikko riittää vallan hyvin.
65. Eki16.9.2015 klo 23:13
Tämän sivuston ylläpito ei pysty vastaamaan Iltiksen arvonnasta sen enempää.
66. Marco Poloinen16.9.2015 klo 23:27
Aiheeseen liittyvää (lisä)tietoa säikeessä 1563 'Voitot ristikkoarvonnoissa. Voittamattomuuttaan murehtivien (ja systeemiä epäilevienkin) kannattaa vilkaista keskustelua esim. 15.9.2011 klo 19.56 alkaen...
67. joopajoo13.10.2015 klo 19:35
Iltiksen maanantairistikoiden vastausohjeissa on nyt, että kaikki vastukset voi postittaa samassa kuoressa.
Voisikohan se Juhani Tolvanen vastata, että voiko monien ratkojien vastaukset postitella samassa kuoressa, esim. naapurit, työkaverit ym. Tämähän säästäisi edelleen niissä postimaksuissa.
68. joopajoo29.10.2015 klo 07:35
Ei ole Juhani vastannut.....
69. IBAN-laskija12.6.2016 klo 00:29
Helppo IBAN-laskuri löytyy täältä:
https://www.nettilaskuri.com/raha/iban-laskuri
70. Ratkoja18.7.2016 klo 15:58
Olen laittanut samaan korttiin useat numeroidut ratkaisut ja lähettänyt ratkaisut kirjekuoressa. Korttiin olen merkinnyt nimen ja osoitteen sekä pankkitilin numeron. Kirjekuoren päälle olen vielä laittanut ratkaisujen numerot. Onni ei ole kyllä potkaissut. En tiedä ovatko ratkaisuni olleet mukana jokaisen tehtävän arvonnassa, jotka olen korttiin laittanut. Tuntuu oudolta lähettää vaikkapa 8 korttia samassa kuoressa?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *