KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 10/2015

8348. SK 10/2015

tapio7.3.2015 klo 14:58
Piilosana vaikutti aluksi melko helpolta, mutta joitakin sanoja sai paljonkin miettiä. Ihan hauska.
2. tuttu7.3.2015 klo 15:24
Vaikea kaksitähtiseksi!!!
3. Jukkis7.3.2015 klo 15:24
No kai tästä nyt joku vihje löytyy, jonka muuttamista huonommaksi voisit ehdottaa?
4. tapio7.3.2015 klo 16:05
Tylstynyt piikki, Jukkis, ei satuttanut.

Mitä ristikkoon tulee, vaikea kaksitähtiseksi eli minusta 2+ -tasoa.
5. tapio7.3.2015 klo 16:50
Eki kyllä edellyttää aika sivistynyttä ratkojaa. Jouduin monta asiaa googlella tarkastelemaan, jotta voisin olla varma ratkaisusta. Ratkon mieluummin Ekin piilosanoja - Eki laittaa niihin harvoin goolaamista tarvitsevia vihjeitä (yrittää Eki silti sivistää junttia ratkojaa satunnaisesti niissäkin).
6. tapio7.3.2015 klo 17:04
Ei kuitenkaan mikään googlausristikko - vihjeitä sai miettiä. Kiitoksen arvoinen ristikko.
7. tapio8.3.2015 klo 09:25
Tiedoksi, että Jukkiksen 7.3.2015 klo 15:24 piikki liittyy erääseen toiseen sangen kiivassävyiseen säikeeseen - olisi kuitenkin hyvä, jos eri säikeiden asioita ei sotkettaisi keskenään. Tosin syyllistyin itse säikeen sotkemiseen SK 9/2015 kohdalla ottamalla siihen pointin, joka liittyi säikeeseen SK 8/2015. Pahoittelen itse tällaista säikeen sotkemista ja toivon, että muutkin voisivat edes yrittää olla sotkematta säikeitä jatkossa.
8. Eki8.3.2015 klo 09:37
Hyvä esimerkki siitä, miten eri tavalla ristikko nähdään, tuli nimittäin myös mm. tällainen viesti siihen ratkaisun mukana: "Helpohko verrattuna muihin **! Jokseenkin läpikirjoitettu."
9. pelaaja8.3.2015 klo 09:45
["Nämä sanat haluaisin ristikkoon": tapioida, tapiointi, tapioitus, tapioiminen.]
10. tapio8.3.2015 klo 09:59
Eki 8.3.2015 klo 09:37

Kai tässä kyse siitä eri ratkojille eri laatijoille tyylit aukenevat helpommin kuin toisille.

Ihan noin Ekin puolustukseksi, kyllä Eki vaikeitakin ristikoita osaa laatia. Eräs arkiston vaikea IS (tai Iltalehti) ristikko oli todella haastava - yksikään SK:ssa oleva Ekin ristikko ei ole ollut niin haastava, joskin ristikko oli kooltaan paljon isompi kuin SK:n ristikot.

Joskin mielestäni Eki on parempi piilosanojen laatijana ja pääsääntöisesti hänen piilosanavihjeensä ovat todella herkullisia (en silti pidä Ekin laatimuksia aina virheettöminä vaan itse asiassa annan niistä kritiikkiä hieman tiukemmalla otteella kuin muiden laatijoiden).

PS. Pelaajan kommentti huvitti. Jukkis voisi lopettaa trollaamisen ja pysyä asiassa. Yritän välttää trollaamista, mutta suhtaudun kirjoittamiseen toisinaan liian kiihkeästi.
11. Eki8.3.2015 klo 10:04
Kiitos puolustuksesta.

Ei kyse ole vain laatijoiden tyyleistä, mutta laatijoille tekee kyllä hyvin vaikeaksi osua oikeaan vaikeusasteeseen, kun tällainenkin ihan tavalliseen tapaan vihjeitetty ristikko heittelehtii jo kahdessa kommentissa läpikirjoitetun ja 2+:n välillä.
12. tapio8.3.2015 klo 10:50
Ja minunkin arviointini heittelevät jonkin verran kulloisenkin vireystason mukaan.
13. --8.3.2015 klo 21:40
"en silti pidä Ekin laatimuksia aina virheettöminä"

Onko Ekin piilosanoista löytynyt oikea virhe, siis ei mielipiteen pohjalta vaan kiistaton virhe?
14. Matti8.3.2015 klo 22:59
En muista löytäneeni. Näiden vuosikymmenien aikana.
15. tapio9.3.2015 klo 18:41
Kyseessä on tulkinnoista.

Ks. tapio 6.3.2015 klo 21:46 säikeestä 8330. SK ->45/2014 piilosanat

Siinä minä esitän tulkintaeron tasolle jäävän vihjeen. Minusta virhe, mutta Eki kiisti.

Samassa säikeessä Juha N esittää kritiikin, jossa kyse tietynlaisesta pikkuvirheestä.

Säikeessä SK 8/2015 pitkä käsittely eräästä ongelmallisesta vihjeestä. Jää kyllä mielipidetasolle. Kyse ehkä enemmän vihjeen tyyliongelmasta.

Muodosta itse oma mielipide noista. Mitä yleisesti tulee, Ekin piilosanat ovat yleisesti erittäin korkeatasoisia. Pääsääntöisesti kritisoin Ekiä enemmän tyyliseikoista kuin piilosanojen rakenteen oikeellisuuteen liittyvistä seikoista (niitä vain kaksi kpl joista toinen enemmän tyyliseikka).
16. tapio12.3.2015 klo 10:21
Mitä vaikeustaso arviointiini tulee, unohda se. Ratkoin ristikkoa liian väsyneenä enkä pidä itsekään arviointiani luotettavana.
17. tapio19.3.2015 klo 08:47
Maitille

8330. SK ->45/2014 piilosanat

Minun kokemukseni noista piilosanoista + SK 1-8/2015 on se, että n. 1%:ssa yksittäisten vihjeiden määrästä Ekillä on huonosti laadittu vihje, jossa en pidä suoraa vihjettä kunnollisena.

Laadullisesti Pertti Oskalan piilosanat ovat siten hieman Ekin piilosanoja laadukkaampia. Jos jätetään pois tuo 1%, molemmilla tosi hyviä piilosanavihjeitä. Kyllä Jarinkin piilosanavihjeet ovat hyviä, mutta satunnaisesti niissä lällyjä vihjeitä (vähän vaikea arvioida, milloin liian helppo vihje, koska Jarin tehtävänä on luoda hieman helpompi piilosanoja kuin Ekin tai Pertin).
18. tapio19.3.2015 klo 08:49
Muut nykyisin elävät SK:ssa piilosanoja laatineet eivät herätä intohimoja sen enempää puolesta kuin vastaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *