KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2807

8080. HS 2807

uusi25.7.2014 klo 08:39
Taitaa olla taas vaikeahko.
Pääkuva mukava, mutta harmaat siitä huolimatta vielä hakusessa. Sivustat olisi kyllä ok. Onneksi aloitin oikealta alhaalta.
2. Potter25.7.2014 klo 09:14
Nyt tuntuu vaikeammalta kuin viime viikolla. Harmaisiin vaikea päästä kasiksi, kun pitkät vaakasanat eivät ota auetakseen. reunat ratkesivat kyllä nopeasti. Voipi olla, että jätän lepäämään.
3. Ukuli25.7.2014 klo 10:13
Mielestäni edellistä helpompi. Muuten täynnä, mutta yläosan sienestä puuttuu 2 tai 3 kirjainta ensimmäisten neljän joukosta.
Täytyy pitää huilitauko. Harmaisiin tuli ihan mukavan tuntuiset sanaparit.
4. Potter25.7.2014 klo 10:16
Kyllä tämä kuitenkin ratkesi lopulta. Yksi sana on hiukan outo, mutta jätän sen myssyyn hautumaan.
Vaikeutta ehkä saman verran kuin viime kerralla.
5. Ukuli25.7.2014 klo 10:18
Sienikin selvisi, kun otin käyttöön suurennuslasin. Ei näytäkään kasvavan joka paikassa.
6. otv-a25.7.2014 klo 10:45
Onnittelut, jälleen kerran, sille kelle usein ennenkin!
7. Juho25.7.2014 klo 10:48
Onnea vaan, aakkosjärjestyskin taas onnistuneempi.
8. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 11:53
Juu,onnittelut O.
9. pelaaja25.7.2014 klo 11:57
(Etukäteisonnitteluja tästä ristikosta vai?)
10. anna h25.7.2014 klo 13:25
Ei taida olla tapahtumat-ristikko, kun pääkuvasta puhutaan? Siinä tapauksessa lähden ostamaan lehden.
11. Aksu25.7.2014 klo 13:59
Kiitos, Potter!
Valoit minuunkin uskoa enkä luovuttanut, vaikka vaikealta näytti. Yläharmaiden risteäviä jouduin viimeiseksi mutustelemaan.
12. O25.7.2014 klo 14:01

Helteistä perjantaita kaikille!

Taakse aion poistua, mutta on muutama sana vielä.
Ns. vanhoista:

Aksu, olet aina ollut suora ja viisas nainen. Onneksi minulla on sinulta muisto ja siitä kiitos.

HT, ei ole ongelmaa, jota et täällä olisi ratkaissut. Sinulta tänne laatimasi ristikot ovat kaikki minulla tallessa. Niitä on mukava katsella silloin tällöin.

Jondalar, todellinen herrasmies.

"Uudemmista".

Pasi Kannisto, olet loitava "vihjeilijä".
Viimeisin oli tosi hauska.
"SMH, ei tuu ristikkoosi eloa jos siihen pistät meloa." (22.7. klo 15:38).

Hinssu, Aina positiivinen ja sinulla on parhaat hymiöt.

aloittelijatar, tutulta tunnuit heti ja tosi mukavalta. Oikeasti eräs tosi rumia kirjoittava väitti minun olevan sinun isäsi . Hän oletti minun olevan vanha ukko luultavasti koko ajan.
Olisi mukava tunea sinut.

Valitettavasti tässä vain muutama tärkeä teistä kaikista ristikkolaisista. Ristikoita en aio tietenkään jättää, vain tänne kirjoittelun.

Suurin kiitos kuuluu sinulle laatija Aulis Lehto !
13. Kake Kortelainen25.7.2014 klo 14:07
Olipa taas yksi kesän helpoimpia. Pojat kiikuttivat jo postiin.
Älkää vaan tumpelot taas aloittako "keskustelua" 2806-tyyliin:

Epätietoinen: Minulle ei avaudu HELS.
jj: sana

Hinssu: Keskimmäinen harmaa kokonaan auki, help edes yksi sana!

Hinssulla on pahasti vääristynyt kuva keskustelusta, samoin kuin Pipsalla (lue 2806): "Jopa suoria ratkaisusanoja sallin mielisuosiolla." Siis enää ei kysellä vain piilokirjaimia vaan röyhkeästi kokonaisia sanoja ja sitten hihkutaan innosta, kun on saatu kopioimalla oikea vastaus: "Jes, nyt postiin!"

Eivätköhän nuo turhat kyselyt vähitellen laantuisi, jos kukaan ei kiinnittäisi ruikutuksiin mitään huomiota (tai hilmiota Ylläpitoa lainatakseni). Jospa vastausten jakajat hillitsisivät kerrankin vaikkapa pari viikkoa järjetöntä paljasteluhaluaan, niin olisi hauska seurata mikä itku ja hammasten kiristys akkaporukassa alkaisi, täysi paniikki varmaan.
14. uusi25.7.2014 klo 14:37
Minulle ei olut kesän helpoin. Riitti haastetta. Nyt tehty, mutta tuo käsi-pullo sana outo, tai sitten jotain väärin. Täytyy miettiä.
15. kaken veli25.7.2014 klo 15:34
Vuoden paras uutinen tuo O:n lopettaminen. Tuskin kukaan jää kaipaamaan.
16. Potter25.7.2014 klo 15:43
Aksu, varmaan samassa yläharmaiden risteävässä minäkin viimeiseksi tuossa aamupäivällä äimistelin.
17. Masa I25.7.2014 klo 15:50
Morjens O !
Miksi ihmeessä aiot poistua ? Älä tee sitä. Olet tämän palstan 'sielu' ja 'äiti' !!
18. Ö25.7.2014 klo 15:50
Kun Kake Kortelaisen pojat jo kuskasivat vastauksen postiin, niin mitäs K.K:lla on enää aihetta herjata ihmisiä tällä palstalla. Mitä K.K ehdottaa keskustelunaiheeksi kahden eka viikon aikana, jos ei ristikosta voi vaihtaa mielipiteitä. Mitä ehdotat? Haukutaanko toisiamme?

Nimimerkki O.
Vetoan Sinuun, että olet mukana keskustelussa edelleen. Raikkaita mielipiteitäsi tarvitaan.
19. Kake Kortelainen25.7.2014 klo 15:56
Olenko kieltänyt mielipiteitä vaihtamasta? Kysymykset ja niihin suorat vastaukset tai naiivit vihjeet eivät mielestäni ole keskustelua. Niillä pilataan onnistumisen ilo ja tuotetaan mielipahaa itsenäisesti ratkovilta, jotka sattuvat poikkeamaan tälle paljastuspalstalle.
20. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 16:38
O,et kyllä poistu.Itse olet aikaisemmin kehoittanut muita poistujia jäämään vaikka lokaa tulisikin,noudata omia ohjeitasi.
21. sofia25.7.2014 klo 16:40
Voi harmi O, niin tykkäsin lukea kommenttejasi.
22. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 16:42
kaken veli 15:34,puhut suuta suuremmalla.Et sinä päätä kuka ketäkin jää kaipaamaan.
23. POH25.7.2014 klo 17:16
O
Vaikkakin SOME:n puolella olleet äiti amman tyyppiset turhat mielipiteesi olivatkin mielestäni pelkkää mielistelyä, joita aiemmin kritisoin puheenvuoroissasi, niin kaikki muu sinulla on rautaista asiaa.
Älä poistu täältä!
24. O25.7.2014 klo 17:27
K.K klo 15.56
Olen samaa mieltä paljastelusta ja liian selvistä vihjeistä ja niiden aiheuttamasta keksimisen ilon menettämisestä.
Mutta kun tällainen keskustelupalsta avataan nimenomaan siksi, että keskustellaan ristikosta numero se ja se, niin väkisin keskustelu menee yksittäisiin vihjeisiin ja vastauksiin. Sitä ei voi välttää, mutta paljastelua ja haukkumista voi välttää.
25. Ö25.7.2014 klo 17:40
Sorry O
Edellinen klo 17.27 tuli minulta. Vaihdan nikkiä ja olen tulevaisuudessa Öö, ettei tule sekaannusta. Tule O takasii.
26. pelaaja25.7.2014 klo 18:15
"Kuule oi kun kutsu soi..."

Hankalat alaharmaat meikämannelle. Emmä oikein jaksa keskittyäkään nyt. Saas nähdä, auttaako Potterin kannustus tällä kertaa.
27. Kommentoija25.7.2014 klo 18:43
Silloin harvoin kun käyn lukaisemassa tätä palstaa, olen huomannut saman kuin Kake. Ristikosta ei kukaan osaa keskustella, lukuun ottamatta Pähkinänänsärkijää, joka sentään silloin tällöin yrittää viritellä keskustelua.

En ole ihan vakuuttunut siitä (25.7. klo 17.27), että tällainen palsta on avattu siksi, että kaikki epätietoiset voisivat kysyä ja vähän tietävämmät jaella vastauksia ja että kaikki tämän palstan löytäneet saisivat ristikkonsa täyteen kopioimalla sanat viimeistään kolmantena päivänä lehden ilmestymisestä. Miksi muilla palstoilla sitten ei ole samanlaista paljastelua (vrt. esim. Iisakin ristikot)? Mitä varten ne on avattu?

Sitä paitsi näyttää siltä, että samat, enimmäkseen naiselliset nimimerkit ovat jatkuvasti esittämässä kysymyksiään ja samat kiitoksia kerjäävät tyypit haluavat julistaa tökeröllä tavalla tietämystään. Kaikki sympatiani ovat Kaken puolella. Hän on täysin oikealla asialla puolustaessaan rehellisyyttä. Vilpilliset ratkojat voisivat ruveta täyttelemään sellasia ristikoita, jotka vastaavat paremmin heidän osaamistaan (tai osaamattomuuttaan).
28. fedor25.7.2014 klo 19:13
Kuina käynee rotukysymyksen? Arvoitukseksi jää tumma piilokirjain.
Hedelmää haukkaava ehkä varustautunut eväin tai eläin?
29. Partasuu25.7.2014 klo 19:39
Kiitos Kommentoija! Meitä on näköjään jo useampia.
Kiinnostaisi kuulla mielipidettä ammattiratkojilta tämän tyyppisestä ristikosta. Molemmat laidat sujuivat kirjoitusvauhtia. Harmaiden ukopuolella on nyt tyhjänä enää 37 ruutua ja sitten tuli täysi stoppi. Nyt pitää siirtyä mietintävaiheeseen. Paljon enemmän minua miellyttäisi ristikko jossa saa miettiä heti alusta alkaen jokaista sanaa.
30. lassi25.7.2014 klo 20:34
Partasuu klo 19.39

Oletko kokeillut Iisakin ristikoiden Simbergin viimeisen aukeaman ristikkoa ?
Itse olen koukussa Auliksen ristikoihin ja niiden hauskoihin "piilokuviin" ja harmaisiin sanoihin, jotka pakottavat ratkaismaan ristikon, että saisi selvää kyseisistä sanoista.
31. lassi25.7.2014 klo 20:38
O klo 17.27

Älä lopeta. Älä provosoidu vaikka provosoidaan.
32. [O]25.7.2014 klo 20:55
["O klo 17:27"

Ei ollut kirjoittamani.
Ainoa kommenttini oli klo 14:01.]
33. Öö25.7.2014 klo 21:17
Kommentti klo 17.27 oli minun. Nikissä kirjoitusvirhe
Korjaus klo 17.40.
34. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 21:24
Masa I sanoi sen jo klo 15:50."Äiti".Komppanian vääpeli ei voi kieltäytyä velvollisuuksistaan,tervetuloa takaisin O!
35. Partasuu25.7.2014 klo 21:36
lassi klo 20:34

Ostin aikanaan Iisakin ihan sen takia,että siinä oli Auliksen vaikea. Nyt on jo varmaan joitakin vuosia edellisestä. Käyn huomenna hakemassa!
36. Hinssu25.7.2014 klo 21:55
Herra Kakelle, ensinnäkin olen erittäin otettu, että olen päässyt listoillesi, toki omista ansioistani. Toiseksi, milloin joku on nähnyt, että Kake-herra keskustelee? Hänen kommenttinsa ovat yksinomaan hänen mittapuunsa mukaan tyhmien palstalaisten listaamista ja mollaamista, toisaalta omien tekemistensä ylistämistä. Mutta todella kiitos huomiosta!
37. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 22:22
Hinssu,epäilen että Herra Kake keskustelee perheensä,vaimonsa ja koiransa kanssa,keskustelu luultavasti helppoa sillä vastalauseita ei hyväksytä.Saatan olla väärässäkin ja puhelee itsekseen niin kuin vanha äitini 89v.tolkun juttuja silti ilmaisee vaikkei aina huomaa että saattaa puhella itselleen.
38. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 22:31
Pelaaja klo 11:57,meni ohi tuo kirjoituksesi jostain syystä,en onnitellut todellakaan etukäteen vaan aikaisemman ristikon ratkaisusta ja palkinnosta.
39. Pasi Kannisto25.7.2014 klo 22:36
Ymmärsin että myös otv-a onnitteli n. tuntia aikaisemmin "henkilöä" O.O,pistin heittoihin tuon henkilön ettei tulisi liian helpoksi.Suonet anteeksi.
40. [Pipsa25.7.2014 klo 23:02
Kake- Nuppuni klo 14.07

"Jopa suoria ratkaisusanoja sallin mielisuosiolla". Se mitä en mielisuosiolla salli on Sinun tapasi rynnistää tänne, jo valmiiseen järjestelmään anarkisesti räyhäämään.

Sinulla on ihan selvästi sanomista, mutta sano se nätisti, Nuppuni, reuhaamatta ja muita loukkaamatta.]
41. uusi26.7.2014 klo 08:09
Pitäisi kai osata vaieta, mutta vanhana HS ristikoiden ratkojana ja tätä palstaa aina välillä tarvinneena, olen Kommentoija 18:43 ja Partasuu 19:39 kanssa pitkälti samaa mieltä. Tämän palstan kulttuuri on muuttunut. En minäkään soisi näkeväni suoria vastauksia heti samana viikon loppuna. Vihjeitä kyllä välillä tarvitsen. Nyt harvinaista kyllä, ollaan lauantaiaamussa, ja kysymys-vastaus-rumba ei ole vielä alkanut.
Oma ongelmani 14:37 poistui, kun tsekkasin yhden nimen googlesta.
Mutta omat oivallukset tuntuvat hienolta!
42. tuffa Porist26.7.2014 klo 08:36
"Ratkojat" ratkonut koko ristikon! Joku ollut ahkerana.
43. uusi26.7.2014 klo 09:06
No niinpä onkin . Nyt ei tätä sivustoa tarvitakaan enää.
44. pelaaja26.7.2014 klo 09:22
Ei tarvita? Oletko sinäkin "uusi" siis koko ajan ollut sitä mieltä, että tämä on perustettu kysymyksiä ja vastauksia vaan ei keskustelua varten? Ihan varmasti aitoja ratkojia on paljon. Ratkaisujen kopioiminenhan on kuin pistäisi toisen puhumaan puolestaan. Niinkin tosin tapahtuu alvariinsa, häpeällistä kyllä.
45. Kati26.7.2014 klo 09:35
Mukava ristikko, edellinen paljon vaikeampi. Kiva, ettei tarvitse näin kauniina päivänä kauaa istua ratkomassa, kiitos Aulis!
46. Potter26.7.2014 klo 09:39
Ei varmaan tunne enää oivaltamisen iloa kun vaikeimmat sanat on haettu ratkojista, tai pahemmassa tapauksessa saatu suorana tai vähemmän suorana toisilta ratkojilta.
Se on vähän niin kuin jossakin lehdessä, jossa oikea ratkaisu on seuraavalla sivulla, ja sinne helposti tulee kurkistaneeksi.
Sitten vielä postiin ja odottamaan kakskymppistä.
47. lse26.7.2014 klo 09:46
Outoa marisemista ratkojista Sinne menijä tietää tasan tarkkaan mitä on saamassa, jos kirjoittaa vihjesanan.
48. pelaaja26.7.2014 klo 09:47
Heh, Potter. Siinä kakskymppisessä ja 'nimen saamisessa lehteen' onkin kummaa taikaa. Lyön satasen vetoa että jos HS lopettaa rahojen jakamisen turhana eleenä, loppuvat enimmät "mitä-varten-tämä-sitten-on" -kaakotukset ja pienenee kummasti Ratkojien ratkaisusanaluettelo.
49. uusi26.7.2014 klo 09:47
Pelaaja
En ole ollut ollenkaan sitä mieltä, mutta niin kuin 8:09 kirjoitin, tämä palsta on muuttunut. Ja kun etsii keskustelua, salakavalasti huomaakin saaneensa vastauksen. Mutta ehkä nyt "ratkojat" tuo tähän ratkaisun. Ja hyvänen aika, sieltähän puuttui vielä LAPSILLE, siinähän on yksi piilokirjain........
50. lapsille26.7.2014 klo 09:52
EI PUUTU,,katsoo vaan ratkojista :(
51. pelaaja26.7.2014 klo 09:52
uusi, :-) paitsi että minusta sekin näytti olevan siellä.
52. uusi26.7.2014 klo 10:00
No just, niinhän onkin ......voihan jysäys.......
53. Hinssu26.7.2014 klo 10:19
Nyt sitten puuttuu enää se tatti. Minulla on ristikko jo täynnä, mutta se tattijuttu tuotti eniten päävaivaa. Harmaatkin ratkesivat omilla oivalluksilla päähinenahoista huolimatta.
54. Hinssu26.7.2014 klo 10:22
Siis tämän ristikon tatti puuttuu ratkojista. Ratkojat-sivusto pitäisi lopettaa, toisaalta on itsestä kiinni, avaako sitä sivustoa.
55. uusi26.7.2014 klo 10:27
Hinssu, oletko tosissasi ?
56. Hinssu26.7.2014 klo 10:40
No, en kai, mutta limbo on minusta esimerkiksi juuri tämä lapsille-vihjeen paneminen sinne ratkojiin.
57. Hinssu26.7.2014 klo 10:44
Yhtä asiaa olen tämän puolen vuoden aikana ihmetellyt joskus, kuinka tuttuja HS-ratkaisijat ovat keskenään. Silloin tällöin kun onnittelevat toisiaan kaksikymppisistä.
58. uusi26.7.2014 klo 10:44
...entäpä tatti.....
59. Jonna26.7.2014 klo 10:46
Ristikko oli helppo, eilein aamusella jo valmis, ilman apuja. Tulin katsomaan, josko parjaajat ovat liikkeellä. Kyllä. Jos kyselijät ja vastaajat ärsyttävät, perustakaa oma
HS xx, jutustelijat tms.
60. Juho26.7.2014 klo 10:46
Hinssu, katso tatin tunnukset lakista ( ei piposta ) ja suurenna riittävästi, niin näet.
61. Hinssu26.7.2014 klo 10:51
uusi, sitä tarkoitin, etteivät innokkaat laita esimerkiksi sitä tattia sinne Ratkojiin, tulee liian helpoksi muille. Lisäyksenä tuohon toistensa tuntemiseen, täällä kun on käytössä nimimerkit.
62. Hinssu26.7.2014 klo 11:02
Juho, kiitos neuvostasi. Minulla ei ole kunnollista suurennuslasia, on varmaan hankittava, kun niin useasti sellaista näiden ristikoiden ratkaisemisessa tarvittaisiin.
63. tp26.7.2014 klo 11:23
Valmis on. Tatti selvisi, kun kaivoin luupin esiin. Ylärivin oikeanpuoleisimman kuvan ratkaisusana oli minulle vieras, mutta kyllä tuokin sana on suomen kieltä. En tiedä, käytetäänkö sitä muualla kuin ristikoissa.
64. punatulkku26.7.2014 klo 11:38
mikä tatti ?
Tatteja poimin joka syksy, mutta en saa tunnettua tuohon kohtaan.
Lisäksi mitä on kemistillä? Vihje please.
65. jorge26.7.2014 klo 11:43
Vasemman laidan kynttilä tuottaa päänvaivaa, ei sytytä mikäli Istvan on se perinteinen? Tai josko palvon väärää jumalaa...
66. Hinssu26.7.2014 klo 11:51
punatulkku, ei olekaan tavallinen tatti, menee Suomen maantiedon puolelle urbaaniin ympäristöön. Kemisti tutkailee myrkkyjä.
67. Hinssu26.7.2014 klo 11:52
jorge, mitä lämpö saa aikaan kynttilälle!!
68. Tepa26.7.2014 klo 12:33
Ylärivin tatin sisustaa en erota luupillakaan.Pystyyn sopisi erään
pohjoisen Suomen kansan nimi.
69. Hinssu26.7.2014 klo 12:46
Tepa, mene sen tattisi kanssa Perämeren rannoille
70. tp26.7.2014 klo 13:35
Näitä tatteja kannattaa kerätä kreivin aikaan.
71. kaart26.7.2014 klo 13:47
Viimeisenä ratkesi tatti, Kuvassa näin maaoravan. En tiedä liittyyko se kuvaan mitenkään, mutta Hinssun ja tp:n vinkit varmistivat. Kiitos niistä.
72. tp26.7.2014 klo 13:49
Kemistillä vihjeeksi sopisi myös "testi harjuuni".
73. Hinssu26.7.2014 klo 14:00
kaart, se ei ole orava, on paljon, paljon isompi. Syvenny tp:n vihjeeseen paremmin. Jos on digiversio käytössä, lähes 1000-kertainen suurennos ratkaisee kysymyksen.
74. Potter26.7.2014 klo 14:01
tp, tuossapa kerrankin kunnollinen ovela vihje.
75. Sepi26.7.2014 klo 14:11
Koilliskulman suihkupää ei ratkea. Olisiko vihjettä tarjolla?
76. **26.7.2014 klo 14:14
Sepi, tätin tatti.
77. Sepi26.7.2014 klo 14:26
Kiitos **! Uusi sana varastooni...
78. kaart26.7.2014 klo 14:45
Hinssu, kyllä tuo ratkaisusanani kelpaa ilman maaoravaakin, kun digiversiota ei ole käytössä. tp:n vihje oli toinen varmistaja .Näillä mennään.
79. Masa I26.7.2014 klo 15:55
Morjens O !
Jos kuiteski luet näitä vielä, niin etkö voisi hieman valottaa meiille 'vanhoille' mikä saa Sinut takavasemmalle ? Onko joku nimim. loukannut vai liittyykö se 'Ylläpitoon', kuka se sitten liekin, tuskin Eki ??
80. Tamara26.7.2014 klo 16:58
En saa selvää mitä yläreunassa on sienikuvion sisällä! Vasemmalla yläreunassa on bussikuski, josta tulee ihan kummallinen sana - mikäli miellän naisen kuvan oikein!
81. [O]26.7.2014 klo 17:01
[Morjens Masa I.

Ei liity Ylläpitoon, eikä suinkaan Ekiin.
Olen vain ollut mielestäni liiankin kauan täällä.

Pelionnea! ;) ]
82. minä26.7.2014 klo 17:07
arvelen, että O ilmestyy toisella nim.merkillä sivuille.
oli aika sotkuinen kuvio ylläpidon kanssa, ihan turhasta (vertaan Kaken asiattomuuksiin ja nimittelyyn ).
83. tp26.7.2014 klo 17:15
Tamara, sienestä on jo annettu runsaasti vihjeitä, lue yltä. Bussikuskista tulee ihan tavallinen sana, jos sinulla on Pikku-Myy oikein.
84. Masa I26.7.2014 klo 17:47
Morjens !
Kiitos O ja kaikkea hyvää. Toivon, että jatkat täällä jollakin toisella nimimerkillä !
On tämä meno täällä muuttunut aika levottomaksi, mutta koeta jaksaa.
P.S. Tulipa Aksustakin mulle ihan uutta tietoa. Luulin mieheksi. Terveisiä vaan Aksulle !
85. Tamara26.7.2014 klo 18:02
Minulla oli molemmat yläreunan tummaihoiset väärin! Ylävasemmalla on vielä epäselvyys siitä, mitä LAPSILLE on tarjolla - ruokaako?
86. tp26.7.2014 klo 18:09
Lapsille on vain yksi piilokirjain. Kun ratkaiset pystyt, niinsana selviää. Eihän ihan kaikkea voi täältäkään kysellä.
87. tp26.7.2014 klo 18:11
Tamara, LAPSILLE on vain yksi piilokirjain. Kun ratkaiset pystyt, niin sana selviää. Eihän ihan kaikkea voi täältäkään kysellä.
88. Tamara26.7.2014 klo 18:57
Kyllä kysellä voi mutta vastausta ei ole pakko kenenkään antaa! :)
89. kaart26.7.2014 klo 19:00
Tamara, jos vähän seuraat saittia, vastaus tulee ihan ilmaiseksi.
90. tuse26.7.2014 klo 19:32
Pientä vihjettä kaipaan, onko vasemmalla puolella olevat vaakunat Suomesta? Älkää vaan lopettako tätä palstaa vihjeineen, eikä myöskään ratkojat.fi palstaa. Ei niiden perusteella saa koko ristikkoa täyteen, mutta apuja välillä.
91. tuse26.7.2014 klo 19:54
Keksin jo vaakunat, ei ollut suomalaisia.
92. apua26.7.2014 klo 20:56
Tamara ja tp 26.7.2014 klo 18:11

LAPSILLE-vihjeen sanan alkukirjaimen antava "alkupysty" saattaa helposti mennä vikaan, kuten minulle aluksi kävi. Ahosen vierestähän ei katsele viiksimies Peter SELLERS, vaikkakin melkein.
93. tuse26.7.2014 klo 21:06
Päähineturkiksiin saan niin oudon sanan, että apua.
94. pelaaja26.7.2014 klo 21:10
[tuse & co, älkää peljätkö. Ei kukaan mitään ole lopettamassa (valtuuksien puuttuessa...).
Nyt kun sekä monet kieltäjät että kysyjät ovat osoittaneet antipatiansa toisiaan kohtaan, voidaan todeta pelin päättyneen jonkinmoiseen tasatulokseen ko. tunteitten suhteen. Ylläpito on useaan otteeseen vahvistanut, että HS-säikeissä on muihin ristikoihin nähden poikkeuksellisesti lupa vinkkailla. Luulisin monen toivomuksena silti olevan, että kysyjäpuoli ei pitäisi kysymys-vastaus-palvelua ainoana, siis ainoana oikeana tapana keskustella ristikoista: "Jos ei saa kysyä, niin mistä sitten puhutaan, puutarhanhoidostako?" tai "onpa taas turhaa lätinää, hyppään ne aina yli" jne. En ole vieläkään onnistunut ymmärtämään mistä moinen käsitys on syntynyt ja miksi se niin vahvasti pitää pintansa?

Hahaa, O, vai liiankin kauan... Olikohan tuo vinkki :-) ]

tuse, se loppuosa on aika tuttu sana ristikoista
95. Tamara26.7.2014 klo 21:45
Minulla oli apuan kanssa aluksi sama virhe, mutta onneksi huomasin korjata nimen oikeaksi! Mies olikin liian vakava ollakseen Sellers! Ristikkoni on nyt valmis.
96. Heppu26.7.2014 klo 22:12
Vaikea oli tämäkin kuten viimeviikkoinenkin. Pahimpia olivat kaksi kuvaa, joista en saa selvää ratkaisujen jälkeenkään. Vasemmalla puun vieressä oleva syyssanko sekä täällä keskusteltu tatti. Minua on aina ihmetyttänyt kun monet sanovat saavansa näistä mustista tai miniatyyrikuvista selvää suurennuslasilla. Minulla ne hajoavat pelkiksi rakeiksi kun niitä suurentaa. Muuten tosi hyvä ristikko jälleen.

O peru puheesi näiden hyvien säiden aikana.
97. tp26.7.2014 klo 22:37
Heppu,vaikka sainkin ristikon valmiiksi, en minäkään näe kuvassa metsän antimia enkä keruuastiaa. Mutta uskon, että ne kuvassa ovat, kun ratkaisusanat syntyivät risteävistä. Toivottavasti ensi viikolla on Tapahtui -ristikko, kun kuukausikin ehtii juuri sopivasti vaihtua.
98. jj27.7.2014 klo 15:45
Tatin sisällä on entisen seminaarikaupungin vaakunaa.
99. lse27.7.2014 klo 15:53
Hinssu, tp 26.7.

Kiitos sienivihjeisrä. Sain sopivan sanan mutta en pysty vieläkään näkemään kuin söpön kissanpään sienen sisällä. Ehkä olen liian tykästynyt kissoihin niin että näen niitä kaikkialla. Yritin nähdä karttaa, ei onnistu.
100. Hups27.7.2014 klo 17:25
jj on viimevihjeissään ollut ihan asiallinen, ei liian paljastava, ainoastaan jo ratkaisseita vahvistava. Jos joku viimevihjeellä pääsi ratkaisuun, se sallittakoon hänellekin vaivannäöstä ja sinnikkyydestä.
101. Rapu27.7.2014 klo 19:19
Jopas tuotti tuskaa keksiä tuo tatti. jj:n vihje klo 15:45 sen sitten varmisti. Itsekin olen ko. kaupungissa osan koulujani käynyt. Siksi erityisesti harmittaa, kun en sitä itse keksinyt ;=)
Pitänee lähteä suurennuslasiostoksille.

Ratkaisua hidastavia mokiakin tuli tehdyksi "omilla varmoillaan".
Esim. tuo ylä vasemman tuoli ja Pehmeää bisnestä -vihje.
Onneksi mukavaa viihdettä riittikin siksi pitempään.;=)

(O, mieti vielä)
102. ------27.7.2014 klo 19:47
Rapu 27.7.2014 klo 19:19,

oli kyllä tattiin mennyt vaakuna niin kertakaikkisen himmeä, ettei sitä moni heti tunnistanut - vaikka kuinka suurensi. Tosiaan vihjeet tulivat ainakin minulle "kreivin aikaan", mutta - ihme kyllä - itseäni iäkkäämpi 80-vuotias puolisokea sisareni arvasi tuonkin sanan jo minua ennen.

Kun lehti muuttui tabloidiksi, myös ristikon kuvien yleinen himmeys (kontrastittomuus) lisääntyi. Näön hiukankin vielä huonontuessa kaipa edessä on väistämätön lopettaminen. Näköislehden "suurennuslasin" käyttö auttaa vain osittain.
103. Hinssu27.7.2014 klo 19:54
--------, minä näin digilehden ko. kohdan n. 800-900 -kertaisessa surennoksessa sen puhutun kaupungin vaakunan hevosineen, ritareineen töyhtöhattuineen ihan selvästi. Sitten vain kuntien vaakunahaku ja kaupunki oli siinä.
104. sofia27.7.2014 klo 19:59
Onkohan niin, että HS-ristikon viehätys on osittain näissä suttukuvissakin, kyllä niin on hyvä mieli kun suurennuslasilla hahmottaa jotain ja sitten oivaltaa.Tosin ne metsänantimet eivät hahmottuneet kuvasta, risteävät ja arvailu auttoi. Kiva ristikko.
105. Hups27.7.2014 klo 20:16
Muistakaamme myös näkösairausia potevia ja ikänäkönsä takia heikkonäköisiä. Saattaa aiheuttaa pahaa mieltä leikittely epäselvillä kuvilla.
106. pelaaja27.7.2014 klo 20:43
Minä onnistuin sen vaakunan kanssa siksi, että se oli viime ristikossakin (yhtä epäselvänä). Jotenkin vain se tuhru tuntui tutulta ja niinpä lunttasin. En edelleenkään usko, että söherrykset olisivat tahallista kiusantekoa. Tietotekniikkaa ennemminkin. En niitä nyt silti viehättävinäkään pidä. Minusta olisi mukavampaa oivaltaa ilman suurennuslasia - toisin siis kuin mitä sofia sanoi.
Vas.suht. alareunan sillannäköinen kuva vähän kismittää. Voi kai sen noinkin ajatella tai sitten näen omiani.

(Mutta kiva, saan pyyhkiä pois eilisiltaisen tuntehikkaan paatokseni. Täällähän nyt puhellaan ristikosta nätisti eikä vain pelkäämälläni "ainoalla oikealla tavalla".)
107. Pähkinänsärkijä27.7.2014 klo 22:51
Paahteinen paattiretki taas takana - ei hellittänyt helle merelläkään. Häikäisi niin, että tuhrut vaikuttivat tavallistakin tuhruisemmilta.

Oli vähän kova pala veneilijän vehkeillä ratkaistavaksi: muutama yläharmaiden seudun ratkaisu vaati risteävien ratkeamista avautuakseen. KEMISTILLÄ, KOREALAISIA ja HEDELMÄHYLLYJÄ tuottivatkin sitten sanoja, jotka minulle olivat outoja (vielä vesillä, vaan ei enää maihin ja verkon ääreen päästyä). PÄÄHINETURKIKSIA toi hauskaksi ratkaisuksi tuotteen, jota ei varmaankaan joka persaukinen ulkoilija saa hankituksi neulesellaistaan korvaamaan.

Pääkuvasta itään olevan alueen täytin viimeiseksi, kun se tuntui vähän rasistiselta (hyvä ettei alempaan alueen vaakaan sentään tullut sanaa NEKRU). Naisen otsan viereen tuherretun sieniääriviivan sisällä olevaa kuvaa ei ilman digilehden suurennoksia olisi kyennytkään tulkitsemaan, joten vain villi arvaus toi ratkaisun.

Toverimme pelaajan harmittelema vihje (27.7.2014 klo 20:43) sen sijaan sopi omaan käsitykseeni ns. aulismeista, ja tuotti ainakin minulle kivan kutkun.

[Nimimerkin Aloittelijatar (ja parin muunkin) viime keskusteluun vuodattamat vihamielisyydet voisi viisaasti jättää kommentoimatta, mutta on korjattava pari väärää syytöstä: en ole "tytötellyt" sen kummemmin nimimerkki O:ta kuin muitakaan kanssakommentaattoreitani (jos olen kirjoittanut tytöistä, olen yleensä maininnut myös pojat - esimerkiksi viitatessani kotuksen ns. kaikkia kukkia kasteleviin kielenhuoltajiin). Myös olen ainakin yrittänyt osoittaa vinoilunikin suoraan niiden kohteisiin - en piiloutunut epämääräisten vihjailujen varjoihin.

O:n tavoin minuakin vähän tympii näiden muutamien keskustelijoiden osoittama outo agressiivisuus, mutta en silti aio julistaa juhlallisia jäähyväisiä palstalle (kommentoidakseni sitten hakasulkujen sisällä julistuksesta johtuneita kommentteja).]

Muilta osin, parahultaista jatkoa - ratkonnalle tai muulle ajanvietteelle.
108. lse27.7.2014 klo 22:51
jj, kiitos

Vaakuna näkyy nyt kissan sijaan selvästi. Iisakeissa Auliksen ristikoiden kuvien laatu on aivan toinen, niissäkin tiukalla rajauksella kuvien hahmottamisesta saa mukavaa pohdittavaa. Lienevät sofia sekä pelaaja molemmat oikeassa.
109. jiiem28.7.2014 klo 10:55
Minä haluaisin muuttaa vastausohjeet selkeämmiksi. Esim. Lähetä vastaukset osoitteella: Helsingin Sanomat, PL 38, 00002 Helsinki. Merkitse kuoreen tunnus "Ristikko 2807". Vastausten on oltava perillä 9.8. mennessä. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kymmenen 20 euron palkintoa.
110. fedor28.7.2014 klo 12:53
Palaan kohtaamiini omakohtaisiin ristikkomurheisiini 25.7., 19:13
Odotinkin puuttuuko joku, pähkinä kenties, rotukysymykseen? Uskottava kai, että kyseessä vanhakantainen 'rotu' eikä suinkaan googlattava maahanmuuttaja Ritu Abdullah (kuvaa kun ei löydy)? Oikeampi kuva kohdalla kenties t iloinen shiba inu?
Noh, toinen ihmetyksen aihe: piirtäjän näkemys hedelmää haukkaavasta oliosta. Esittäneekö piirros jonkin sortin eläintä, apina-rotua, gorillaa, simpanssia vai kenties veikeäilmeistä ihmislajin edustajaa varustautuneena omin eväin?
Ihmetyksin rotukoira Fedor
111. Hiljainen todistaja28.7.2014 klo 14:31
Pähkinänsärkijä 27.7.2014 klo 22:51
Sääli ettet aio jättää juhlallisia tai edes vähemmän juhlallisia hyvästejä palstalle, sillä tämä palsta olisi niin paljon mukavampi ilman sinua. Sinä olet juuri se joka eniten on O:ta kiusannut. Tässäkin viestissäsi ikävästi arvostelet O:n vastaamista hänen pois lähtöönsä liittyen. Allekirjoitan kaiken mitä edellisessä vitjassa sinusta sanotaan. Mene hyvä ihminen itseesi ja lopeta jatkuva itsesi nostaminen muiden kustannuksella.
112. ????28.7.2014 klo 14:36
Pähkinänsärkijä, jatka samalla volyymilla, olet palstan suola ja pippuri. En ole huomannut ikinä mitään loukkaavaa kiusaamista kirjoituksissasi. Olet sopivan suorapuheinen. O on saanut juuri sen mitä on ansainnutkin.
113. Pähkinänsärkijä28.7.2014 klo 14:55
fedor 28.7.2014 klo 12:53

Leikki leikkinä. Sovittelin kumminkin ylempään vaakaan sanaa hutu, joka olisi sentään viitannut tiettyyn heimoon, mutta mielikuvitukseni ei löytänyt sienen sisällölle sopivaa h-alkuista sanahirviötä. Sopivan kutkuttava kulmahan tuokin oli: ratkaisin sen todellakin aivan viimeiseksi.
114. Ansa28.7.2014 klo 15:42
Makuja on monenlaisia ja meillä kaikilla on oikeus mielipiteisiimme. Jos harrastaisin hymiöitä, lähettäisin hyväntahtoisen hymyn Pähkikselle ja vielä perään ehkä peräti sydämen. Tyydyn kuitenkin vain toteamaan, että luen aina hänen kirjoituksiaan mielenkiinnolla ja mielelläni.
115. mara28.7.2014 klo 16:33
Puuttuiko tästä ristikosta jotakin? Ei tarvinnut pähkäillä (suomalaisia) sukunimiä!
Edellisessä ristikossa ruotsalainen jäi auki piilokirjaimen takia.Jääköön.En rupea
googlaamaan nimeä, joka ei suomalaiseen ristikkoon kuulu.Nyt on sitten uusi
tattilajikin. odotellaan ensi perjantaita! (35vuotta näitä ratkottu)
116. Ylläpito28.7.2014 klo 16:37
Aulis Lehto on laatinut näitä n. 35 vuotta!
117. Wilde28.7.2014 klo 16:45
Hiljainen todistaja 28.7.2014 klo 14:31
Naurettavin viesti miesmuistiin. "Kiusannut"?? Minä en ainakaan ole lukenut ainuttakaan PS:n viestiä, joka edes lähimain muistuttaisi kiusaamista. Muuten - ihmettelen miksi et ole aikaisemmin niihin "kiusaamisiin" puuttunut. Nikkisi vaikuttaa juuri äsken keksityltä. Hyhhyh...
118. pelaaja28.7.2014 klo 17:57
Luin miljoona kertaa jiiemin uudet lähetysohjeet mutta samaan paikkaan samalla aikataululla ja samalla palkintosummalla näköjään silti ollaan menossa?
Voih, tytöttelisipä joku minua! Ihastuisin. Mutta ei, Pähkinänsärkijäkin sanoi vain toveriksi sillan alla.
119. [Seitenvitonen]28.7.2014 klo 18:42
["Sitä paitsi kaikki aggressiivinen nettipuhe ei edes ole varsinaista aggressiota, Mika Panzar huomauttaa. Suurin osa puheesta on autokommunaatiota, itsekseen höpisemistä tietokoneen ääressä, tajunnanvirtaa ...."
(HS/27.7, sivu c8, 90 mm. vasemmasta laidasta, 168 mm.ylhäältä.
oletko läheinen tyttöystäväni pelaaja samaa mieltä?).
120. Seitenvitonen28.7.2014 klo 18:47
p.o. Mika Pantzar
121. Seitenvitonen28.7.2014 klo 18:56
p.o. kommunikaatiota, vaikeaa tuo norjankieli.
122. [aloittelijatar]28.7.2014 klo 19:17
[Hei O!
Tein samanlaisen ratkaisun kuin sinä jo viime maanantaina. Kun joku vapaaehtoinen asia alkaa aiheuttaa enemmän mielipahaa kuin iloa, on parasta kääntää uusi lehti elämässä. Ymmärrän ratkaisusi. Tässä tilanteessa ei auta, että vaihtaa nimimerkkinsä toiseksi. Mutta minunkin on tosi vaikea ajatella, mitä palsta olisi olisi ilman sinua, sinä olet todellakin tämän palstan sielu ja kantava voima.

Tulintälle palstalle 4,5 vuotta sitten, kun päätin alkaa tehdä Hesarin ristikoita. Mutta eihän niitä noin vain tehtykään, sillä ne ovat ihan oma maailmansa. Aiheutin täällä melkoisen polemiikin, koska olihan ennenkuulumatonta, että joku joka ei osaa ratkoa ristikoita, tulee tänne kysymään kaiken maailman typeriä kysymyksiä. Sain paljon lokaa niskaani. Vain Sinä O jaksoit kannustaa ja auttaa viikko toisensa jälkeen. Hesarin ristikoita ei opi ratkaisemaan niin, että odottaa 3 viikkoa oikeita vastauksia. Jos ja kun niistä ei tajua, minkälaisen logiikan kautta ne ovat ovat muodostuneet, ei pelkistä vastauksista voi paljon oppiakaan. Sinun avullasi opin ratkomaan näitä ristikoita. Joskus harvoin täytyy tulla katsomaan, josko saisi johonkin hankalaan paikkaan vihjettä. Ostan nykyään aina myös PuPen, jota ratkon Hesarin ristikoiden välissä. Joten SUURI kiitos oppiäidilleni! Sain tästä tosi kivan harrastuksen.

Lopuksi ihmettelen ääneen paria seikkaa. Minusta on ällistyttävää, kuinka negatiivisesti täällä suhtaudutaan niihin, jotka tulevat tänne kyselemään ja oppimaan. Välillä tuntuu siltä, että yritetään kynsin hampain estää, ettei kukaan ylimääräinen vain lähettäisi ratkaisuaan ja veisi jonkin jo vuosia tämän ratkaisemisen taidon hallinneen ihmisen nenän edestä 20 euron voiton. Summa on niin naurettavan pieni, että jos budjetti oikeasti vaatii tuon kaksikymppisen, sitten kannattaa ruveta mieluummin keräämään pulloja, niillä pääsee kyllä paremmille palkoille. Vai olisiko niin, että teissä pahimmissa uusien ratkojien vastustajissa elää jokin salainen toive saada jonkinlaista kuuluisuutta, ja siihen riittää nimi Hesarin ristikkovoittajissa ;)

Ristikkojen ratkomisperinteen jatkumiselle olisi tärkeää, että tämä palsta olisi ystävällinen ja kannustava, nyt se ei sitä ole. Kun nykyisten innokkaiden ratkojien sukupolvi kuolee sukupuuttoon, ei ole tulossa uutta ristikkosukupolvea. Ei nykynuorisoa juuri kiinnosta ristikot ja vaikka kiinnostaisikin, täällä otetaan viimeisetkin luulot pois, - ja toivotetaan “ämmitellen” tervemenoa pois kyselemästä.

Edellisen viikon ketjussa oltiin tyytyväisiä ylläpidon toimintaan. Jos tämä olisi minun palstani, tekisin selväksi, ettei täällä suvaita toisten kiusaamista, haukkumista eikä muutakaan epäsopivaa käytöstä. Tällainen linjaus olisi helppo toteuttaa samoin kuten muillakin nettipalstoilla, joissa on edellä kuvattu nettietiketti. Epäsopivat ja rienaavat viestit yksinkertaisesti poistetaan. Ei ole oikein, että sananvapauteen vedoten sallitaan jatkuvaa kiusaamista ja huonoa käytöstä. Vaikka täällä kirjoitetaan nimimerkein, kirjoittaja ei ole mikään kirjan- tai numerojono, vaan tunteva ihminen, jota ei ole oikeutta loukata ja halventaa.

Mukavaa loppukesää kaikille! Ja O:lle kaikkea hyvää ja paljon halauksia! Olet ihana ihminen <3

PS. Tässä tuli metrikaupalla sitä Seitenvitosen mainitsemaa autokommunikaatiota, ilman aggression häivääkään :) ]
123. sofia28.7.2014 klo 19:44
Onkohan täällä menossa "äijät vastaan ämmät riita? No, tiedä häntä, nikeistä kun on kyse.
Komppaan aloittelijatarta! Myös minä opin aulismin oveluudet tätä palstaa lukien. Älkää vanhat konkarit häätäkö kyselijöitä, vaan auttakaa hienovaraisin vinkein, suoria vastauksia tuskin kukaan haluaa.
124. miten28.7.2014 klo 19:44
selvitään ilman ooota ja aloittelijatarta . O , palstan sielu ja kantava voima, tulee tilalle joku toinen äitee hahmo. Aikamoista nyyhkimistä ja aiheena HS- ristikot.
125. Hinssu28.7.2014 klo 19:48
O:lle 😊❤ !
126. pelaaja28.7.2014 klo 20:00
1. Seitenvitonen: ;-)
2. Kuin silloin ennen.
3. Miten "konkarit" ovat oppineet?
4. Sama.
127. pekka28.7.2014 klo 22:20
Hieno ratkaisu O:lta.
Kuka vaihtaisi hänen vaippansa?
128. Hinssu28.7.2014 klo 22:48
Onpa tämä omituinen palsta! Olen seurannut tätä uutena ratkojana nyt muutaman kuukauden. Ja todella ihmettelen "keskustelujen" sävyjä.
129. Hinssu28.7.2014 klo 22:50
Esimerkiksi tuota edellistä Pekan kommenttia O:sta!!
130. Jukkis28.7.2014 klo 23:23
Eihän siitä yläreunan tatista saa selvää. Onneksi Hinssu eilen (27.7.2014 klo 19:54) antoi oivan vinkin: pitää suurentaa kuva 800-900 -kertaiseksi, niin johan selvenee.

Niinpä skannasin kuvan, suurensin niin, että printattuna koko oli 900-kertainen alkuperäiseen, eli noin 9 metriä kanttiinsa. Paperia kului hiukka, semmoiset 1300 arkkia. Teippiä kanssa kului, melkein 40 rullaa Scotchin asiakirjateippiä. Siinä viime yö menikin.

Ja sitten ongelmaksi tuli, että miten tuota katselisi. Raivasin salongin lattian tyhjäksi, mutta eihän katonrajastakaan siitä kuvasta mitään selvää saanut. Onneksi tuli tänään Tampereen matka, niin sain luvan ripustaa kuvan teatteritalon räystäästä, kuten tämä valokuva kertoo:
_http://aijaa.com/zqX8ye

Siinä sitten useampikin tamperelainen tuli ihmettelemään, että mitä tuo esittää, mutta ei siitä kylästä kyllä löytynyt viisautta riittävästi tätä pulmaa ratkaisemaan. Enkä itsekään keksinyt vaikka miten kiikarilla ja ilman katselin.

Ongelma on varmaan se, että tuo 900-kertainen suurennus ei riitä. Kunhan pääsen paperikauppaan, tulostan kuvan 9000-kertaisesti suurennettuna. Onko ehdotuksia, mihin tuon sitten voisi ripustaa katseltavaksi? Pakko tämä ratkaisusana on kyllä selvittää.
131. Hinssu28.7.2014 klo 23:53
Jukkis, nerokasta!!
132. ZEUS28.7.2014 klo 23:55
Vasen alanurkka ja siellä toiseksi viimeinen sana. Mitä siellä oikein onkaan ?
Toiseksi viimeinen kirjain hukassa, konsonantti. Olen passailut kaikki nuo mokomatkin konsonantin. Sopivankaan en tajua.
Onko tämä siis yht kuin-paska loppu osapuilleen ?
133. ------29.7.2014 klo 00:17
Nimimerkki Jukkis on tosiaan taituroinut, kannattaa katsoa.
134. fedor29.7.2014 klo 01:36
Jukkis 28.7.2014 klo 23:23
Kannattaisi suurennos ripustaa Peränmeren rannikolle, jotakuinkin 64° N ja 65° N leveyspiirin välimaille. Sielläkin varmaan ihmettelevät, mutta saattavat jopa tunnistaa paikallisen tattilajikkeen?
Hakumme - _http://aijaa.com/zqX8ye - ei vastaa yhtään sivua.
135. ohje29.7.2014 klo 02:11
Alaviiva pois alusta!
136. jj29.7.2014 klo 07:28
Kuusi- Kuusisto,
Naava-?????sto.
137. fedor29.7.2014 klo 10:11
ohje, Jukkis
Totta maar etsittiin kuvaa ilman alaviivaa. F-Securen haku ei vain suostunut avaamaan. Palattiin IE:lle ja googlella löytyikin VR:n uusi kampanja: Nyt matkustat tarjoushinnalla Tattilaan. Onni-kuljetusten alettua, kilpailun kiristyessä kaikki keinot käyttöön. Täällähän hyörii jo ennestään Itellan agentti, nyt voinee Jukkiskin saada VR:ltä agentin paikan tai anoa Taiteen Edistämiskeskukselta apurahaa kaupunkikohteiden elävöittämiseksi.
PS. Voidaksemme kommentoida näyttävää, ajalleen omistautunutta julistetaidetta aijaa.comissa vaatii tarkastaja miukumaan: "Kirjoita eläin joka miukuu (bottitarkistus)". Koirana Fedor vain haukkuu ja murisee.
138. ????29.7.2014 klo 11:11
jj (07.28), etkö osannut lisätä sitä Ratkojiin, kun kaikki muut sanat olet sinne jo mennyt paljastamaan.
139. Hinssu29.7.2014 klo 12:58
Minä sitten diggaan tuota Jukkis-herraa! Kerrankin riittävän aloitekykyinen ja aikaansaapa palstalainen. Ryhtyi vaatimattoman vihjeeni perusteella ratkaisemaan tattiongelmaa, ei säästellyt niin voimiaan, yöntuntejaan kuin ei välineitäkään. Ei kuitenkaan vihje vielä auennut, lisätyötä vaatii. Muut palstalaiset esim. fedor on paneutunut vihjeen syövereihin Jukkiksen innoittamana ja Tattilan tatti lienee jo ratkennut. Näin voimme kaikki vähäisillä ominaisuuksillamme edesauttaa kanssaratkojia ristikoidensa saattamisessa Itella-kuntoon. Hyvää helteistä viikkoa kaikille, kohta saammekin taas käsittelyymme uuden tuoreen ristikon ja samalla selviää kymmenen onnellista uutta 20-voittajaa.
140. jj29.7.2014 klo 15:44
En käytä ratkojia enkä täydennä sinne mitään. Jeesailen vain täällä.
141. jj29.7.2014 klo 15:44
En käytä ratkojia enkä täydennä sinne mitään. Jeesailen vain täällä.
142. jj29.7.2014 klo 19:42
Tattilajikkeesta ei siis ole kyse. Ennemminkin paikkaan nimetystä yksilöstä, joka sijaitsee pohjoispohjanmaalaisessa pikkukaupungissa.
143. Pähkinänsärkijä29.7.2014 klo 20:11
jj 29.7.2014 klo 19:42 ja muutama muu

Eikö tämän olisi jo pitänyt olla selvä ilman rautalangan vääntelyä ja "jj-vihjeitä"? Kuvahan on suttuisista suttuisin (mikä lienee ollut laatijan tarkoituskin), joten aistit auki, kuten mielitytölläni nimeltä pelaaja (kävisikö tämmöinen tytöttely?), ks. 27.7.2014 klo 20:43.

Näinhän näihin laatijamme suttuvihjeisiin kai täytyy suhtautua: tuhrut tuhruina, ja visuaalista muistia harjoittamaan?
144. Jukkis29.7.2014 klo 20:57
Ei tatti tosiaan eilen 900-kertaisella suurennuksella avautunut. Niinpä suurensin saman tien 10000-kertaiseksi ja kävin ostamassa 160000 A4-arkkia ja 8000 rullaa asiakirjateippiä.

Onneksi muistin, että on tuttu Hollywoodin FBI:ssä, joten pyysin käyttööni sen suurennusohjelman (löytyi Linux-versiokin sentään), jolla saadaan näkyviin VHS:lle kuvatun kilometrin päässä pimeässä olevan miehen silmälaseista heijastuva auton rekisterinumero. Eli sillä suurensin, sitten printtaus ja teippaus, tuloksena 100 kertaa 100 -metrinen tatti. Ja sitten otin vaarin fedorin vinkistä (29.7.2014 klo 01:36), sattui muutenkin olemaan matkaa Perämeren suuntaan. Siellä pikainen soitto Pekkaniskalle, niin johan järjestyi kuvan katselumahdollisuus. Tässä osoitteessa dokumenttia valokuvan muodossa:
­http://aijaa.com/AThmBO

Paikalliset veneilijät heti tunnistivat, mistä on kyse, mikä tietenkään ei FBI:n suurennusalgoritmin soveltamisen jälkeen ole mikään yllätys.

Nyt pitäisi vielä keksiä, mikä se 14-kirjaiminen sana on, joka tuosta tulee.
145. Hinssu29.7.2014 klo 21:14
Hyvä, Jukkis!! Mutta nyt sohaisut pahaan paikkaan, Pähkinänsärkijä ei oikein sietäisi nyt enää kajoamista tattiongelmaan.
146. Aksu29.7.2014 klo 21:18
Totta! Tattia on muhennettu jo tarpeeksi. Eihän siinä ole enää mitään makua jäljellä!
147. Jondalar29.7.2014 klo 22:10
Tattivaakunassa näyttää Pietari ratsastavan katsellen paikkaa Rautaruukille. Ratsumiehen varusteissa kaikki muu on hopeaa, paitsi kypärän silmikko sekä viiri, suitset, satulaloimi ja kannukset kultaa”. Todella tarkan kuvan Aulis on vihjeeksi piilottanut. Pitää vain osata katsoa sillä silmällä.
148. fedor29.7.2014 klo 22:16
Jukkis 29.7.2014 klo 20:57
Tattilan ohittavasta radasta kerrottava, ettei ihan perille pääse ilman vaihtoa. Vihannissa junabussiin hypättävä. Ai, että kuitenkin veneillen? Niin, mitäs sitä VR:n agentiksi ryhtymään, kun on vetoa vesille ja kyvyt ja tuttavuudet Hollywoodiin asti. Johan olis pitänyt Tampereen ripustuksesta huomata luontaisuus teatterialalle. Kässärin väänne hyvinkin taidokasta.
Taideapurahaa haettaessa kannattaa ottaa yhteyttä oikeusriitojen välttämiseksi tattivaakuna-kollaasin graafikkoon, josko originaalisuunnittelija pitää kiinni tekijänoikeuksista, vaikka eipä Warholkaan joutunut korvauksiin ei käyttökieltoihin dollarin setelien eikä Campellin tomaattikeittopurkkien mukaelmista. Noh, mitäs apurahoihin turvautumaan, näyttävän ympäristötaideteoksen Kiasma oitis hankkii kokoelmiinsa, jos ei Perämeren rannikon nykytaiteenmuseo hoksaa?
Ei tällä kertaa enempää, on kiirutta kulmille kuseksimaan. Parasta jatkoa taideuralle! Avajaiskutsareita odotellen
Fedor-koira
PS. Taas on turvan tukkijoita liikkeellä.
149. pekka29.7.2014 klo 22:17
taitaa laatija muistella nuoruusvuosiaan ja kuinka hyvältä tuntui
raahelaisen tatti peräpuolessaan!
150. jj29.7.2014 klo 22:44
Olisko vielä kysyttävää?
151. pekka29.7.2014 klo 22:55
hienoja ratkaisusanoja lisää, smens, ratling,sovrin,maar,metsämarjaämpäri,jossa puolukat.
voi ittu!!!!!
152. Ex29.7.2014 klo 23:04
Sepratistien valtaama koko sivusto!
153. pekka29.7.2014 klo 23:04
paikkakunta intata, tosi fiksu ratkaisusana!
laatijalla mopossa sarvet jossain väärässä asennossa?
154. pekka29.7.2014 klo 23:15
kyrsii, kun laatija sextaa painajien kanssa, se separatismista!
155. joku30.7.2014 klo 07:28
Jo on textiä. Pitääkö helle kaikki sisällä koneen äärellä, joten ajankuluksi suolletaan mitä sattuu. Taidan skipata jatkossa tämän sivuston. Täällä 200-300 eripituisten juttujen joukosta ei löydä helpolla enää vinkkejäkään. Huomasin, ettei moni muukaan, vaan samoja asioita kysellään uudelleen. Ketähän tämä sivusto enää palvelee.
156. ------30.7.2014 klo 11:23
Nytpä on nimimerkki Jukkis (29.7.2014 klo 20:57) tehnyt varsinaisen taideteoksen! En kuitenkaan usko, että ristikon vihjeestä voidaan Jukkiksen kuvailemalla tavalla saada näin tarkkaa kuvaa, pikemminkin tarkkapiirteinen kuva on käyty erikseen hakemassa vaakunakokoelmasta.

Taidokasta joka tapauksessa, tavallinen tallaaja voi vain ihailla tätä virtuoosimaisuutta.
157. Jukkis30.7.2014 klo 11:34
Kyllä Hollywoodin FBI:ltä kuule ------ löytyy sellaiset ohjelmat, että suurentamalla saadaan kristallinkirkkaaksi Hesarin ristikon ihan minkä tahansa epäselvä suttukuva. Harkitsenkin firman perustamista, jonka toiminta-ajatus on Hesarin ristikoiden uudelleenjulkaisu Hollywoodin FBI:ltä liisatun suurennusalgoritmin läpi vietynä. Pika-analyysi antaa, että printatun ristikon koko tulisi olemaan luokkaa 25 m kanttiinsa. Ei tarvi enää täältä sen jälkeen kysellä vinkkejä.
158. Seitenvitonen30.7.2014 klo 12:21
Jukkis,
Olisikohan iskenyt vauhtisokeus? Mitä, jos varovasti alkaisit pienentämään kuvan kokoa?
Jatkettu vitsi menettää jossain vaiheessa teränsä.
159. fedor30.7.2014 klo 12:56
75 30.7.2014 klo 12:21
Kukin kokee miten kokee? Ai, ai, ai, tällä suurennos-episodi aiheuttanut suoranaista vauhdinhurmaa. Korvat lepattavat tullessa, huuli poskessa, helteen kulottama maisema vilistää ohi. Totta, lopulta voi iskeä sokeus, kuurous jopa mykkyys, pahimmillaan luonnollinen poistuma, sitähän täällä jotkut jopa toivovat.

JJ 29.7.2014 klo 22:44
Vielä kysyttävää: mikä outo otus aikoo haukata banaania?

Joku 30.7.2014 klo 07:28
Jo kannattaisi siirtyä ällikkä- ja tabi-aikaan, voi suoltaa omenapuun varjossa.
160. Jukkis30.7.2014 klo 12:56
No johan se tuossa pieneni. Pelkkä tattivihje oli 100 metriä, nyt analyysi näyttää, että koko ristikko vain 25 metriä. Yhdessä päivässä pieneni 112:nteen osaan. Näin tuotekehitys etenee, saas nähdä mihin päädytäänkään.
161. Jukkis30.7.2014 klo 12:57
Edellinen siis oli kommentti Seitenvitoselle.
162. Riitti30.7.2014 klo 13:10
Suurennus-vitsin kertoja ei osaa lopettaa. Huono homma.
163. jj30.7.2014 klo 13:40
Etelän hedelmää haukkaa elukan synonyymi.
164. Jukkis30.7.2014 klo 14:16
Voi voi, nyt minä lopetan kaiken kirjoittelun tänne kun ei tykätä. Enkä anna teille alennusta suurennuspalvelusta.
165. Novus30.7.2014 klo 14:32
Ottiatuota, de'här - de'där, jos alkaisin yrittää ratkoa HS:n ristikoita minäkin, ja täältä apuja saisin. Nyt pyydän ystävällisesti vinkkejä seuraaviin:

1. Vasemmalla keskellä vaakuna, ei löydy kuntavaakunoista.
2. Siitä yläviistoon Nenä ja Liimatainen?
3 Edellisen viereinen vaakuna?
4. Keskimmäisten nuolien yllä oleva, nakkia syövä olento?
5. Vasemmalla n. keskellä mansikka?
6. Sen alla oleva puu? Pöheikkö? Savu? Tomu?
7. Alhaalla keskellä Vieras lehti?
8. Siitä suoraan ylöspäin 5. ja 6. rivi a) pullon avaaja b) fantasiapeli?
9. Keskimm. nuolten vasemmalla puolen nukke vaiko joku lelu, vai mikä?
10. Kohdan 6. oikealla oleva tumma kuva, jossa jokuympyrä, vati?
11. Vas. olevan aseTonin oikealla oleva istuimet, mitä sorttia?
12. aseTonin alla oleva kynttilä?
166. Hinssu30.7.2014 klo 14:45
Novus hyvä, nyt olet kyllä liikkeellä liian vähin peruseväin!! Jotakin pitäisi tietää jo yleissivistyksen perusteella, esim. tuon Nenä-Liimatainen -yhdistelmän. Lisäksi noin suurta kysymyspatteristoa ei saa esittää, itsellesihän ei jäisi mitään pohdittavaa noiden vihjeiden ratkaisut saatuasi.
167. joskus30.7.2014 klo 14:49
En lähde minäkään vihjaamaan muuten kuin toteamalla, että vaakunoita on myös Ruotsissa ja Virossa.
168. Höh30.7.2014 klo 15:42
Älkääpäs nyt ihan tosissaan ottako tuota Novuksen huulenheittoa.
169. **30.7.2014 klo 17:04
Toivottavasti Novus viirus ei leviä.
Vastaus tusinaan kysymykseen, vaihda harrastusta.
170. fedor30.7.2014 klo 17:53
Ehkä problemaattiseen tatti-lajiin saa selvennystä soittamalla Luonto-Suomen sieni-iltaan. Asiantuntijat vastaavat. Lähetys alkaa tänään klo 18.03 Ylen Radio Suomessa.
171. Tatti30.7.2014 klo 18:26
Olen kuulolla.
172. [O]30.7.2014 klo 18:31
[Wilde.
28.7.2014 klo 16:45

Valitettavasti joudun vielä tarkentamaan sinulle, että en aio enää kirjoittaa tälle palstalle MILLÄÄN NIMIMERKILLÄ.

"Hyhhyh..."

(Luen tottumuksesta näitä kyllä silloin tällöin.)]
173. -p-30.7.2014 klo 19:00
Täällä on toisinaan puhetta lehden digiversiosta. Voiko ristikon tulostaa digilehdestä ja lähettää tulostetun ristikon arvontaan? Missä koossa - esim. A4 tai A3 - ristikon voi tulostaa? Onko digiversiosta siis paperiversion korvaajaksi, jos haluaa osallistua arvontaan?
174. Potter30.7.2014 klo 19:20
-p-, voihan sen tulostaa helposti, ja mieluummin kahdessa osassa jotta saa riittävän suurena. Hiukan tarkkana toki pitää olla kun siitä rajaa ne osat, että saa niistä samankokoiset. Jos omistaa A3-tulostimen, niin varman onnistuu kertalaakilla.
Arvontaan en juuri osallistu, mutta kaithan tuo onnistuu samalla tavalla.
175. Hinssu30.7.2014 klo 19:31
Olen lähettänyt digiversiosta tulostamani ristikon, olen maalannut tulostettavan alueen ja ottanut sitten tulostimesta 85%:sen version. Se on riittävän suuri A4-kokoiselle paperille. Sen olen täyttänyt ja lähettänyt. Uskon, että on kelvannut, kaksikymppistä kuitenkaan ei ole tullut.
176. pelaaja30.7.2014 klo 19:41
-P-
Jos on "terveen paperit" (silmien suhteen siis) niin A4:kin on ihan riittävä. Ja digikuvaahan voi lehdessä sitten suurennella ja sillä lailla luntata, jos printti tuntuu liian pieneltä. Minä ainakin joudun joitakin kuvia joka ainut kerta suurentelemaan. (En tosin ihan niin paljon, että saisin niistä Jukkiksen kuvan teatterin seinällle :-)) Ja tokihan se arvontaan kelpaa, paperia kun on sekin.

Potter, 13 ruutua vasemmalta ja 14 oikealta niin nätisti osuvat yhteen. Sinulla varmaan sama laskutapa.

Jotkutko ottivat tosissaan Novuksen karrikoidun "opetteluprovon"? "Eihän ilman kysymistä voi oppia." (Täällä on tosin joskus niin omituisia kommentteja ettei aina tiedä...)

Pähkinänsärkijäpoikasein, no niin, nyt minua on tytötelty. Ikäni mä mu-ui-uistan sen.
177. -p-30.7.2014 klo 20:21
Vastanneille kiitos tiedosta.

Digilehdestä voi siis tulostaa ja osallistua arvontaan niin monella vastauksella kuin haluaa.

Kävin Sanomatalon asiakaspalvelupisteessä kysymässä, voiko ristikkovastukset jättää heille, ettei tarvitse lähettää postitse. Kuulemma heille jätetään runsaasti HS- ja IS-ristikoiden vastauksia päivittäin.
178. Hinssu30.7.2014 klo 20:29
-p-, hyvä tietää, olenkin jo raskaasti miinuksella hukkaan menneiden postimerkkimaksujen suhteen!
179. jj30.7.2014 klo 21:44
Hienoa, Novus, olet oikeilla jäljillä. Kannattaa säilyttää puutelista pari viikkoa ja tsekata sitten julkaistusta ratkaisusta. Nää ristikot on oma maailmansa ja avaavat uutta näkökulmaa maailmankaikkeuteen.
180. Wilde30.7.2014 klo 22:44
Minä tulostan digilehdestä ristikon. 131/2 ruutua molemmin päin, niin ruudut pysyvät samankokoisina. Kokeilin myös tuota "pelaajan 13+14 moodia, mutten koskaan saanut ruutuja kohdilleen. Vaatii hyvän tulostimen, ettei haaleat kuvat häviä olemattomiin, mutta hyvin olen omalla printterillä pärjännyt. Jotain kuvia täytyy kyllä käydä koneella suurentelemassa.

[O 30.7. klo. 18:31
En tarkoittanut sinua sillä nimimerkkijutulla. Se, ketä tarkoitin, pysyköön salaisuutena. IS-kovissäikeellä tavataan, vai mitä?]
181. Novus31.7.2014 klo 01:35
Hinssu eilen klo 14.45
Voivoi Hinssuseni, rumasti puhut: "...Jotakin pitäisi tietää jo yleissivistyksen perusteella..."
Epäilet, etten jotakin tiedä! Ensin mies tutkitaan, sitten vasta hutkitaan - tämän tietäminen kuuluu yleissivistykseen. Pata kattilaa soimaa?

Tahdotkos tietää, mitä tiedän. Paljonkin tiedän, siitäpä tuskani suuri, mutta nyt en käy tieto/viisauslaariani aukomaan. Ihan vähän vain: Tottamaar Nenän ja Liimataisenkin tekstejä lukenut olen, mutta eipä vaan sytyttänyt, mitä tuosta duosta nyt pitäisi keksiä. Eli vika ei siinä kohtaa ollut yleisen sivistyksen puutteessa, vika on hoxottimissa, sytytyslanka ei nyt ota tulta, edelleenkään.

Kiito jj, ** ja Höh, teillä leikkasi lanttu! Smör bra!
182. Novus31.7.2014 klo 01:37
Novus tahtoi sanoa että kiitos, ei kiito.
183. joku31.7.2014 klo 07:51
Käväisin nyt vielä aamutuimaan lueskelemassa, ja nyt todella skippaan tämän sivuston. Ja edelleen mietin, keitä tämä sivusto palvelee. Osa varmasti kirjoittaa ihan keljuillakseen tai näyttääkseen, miten tyhmiä voi kysyä. Niin minä nuo jotkut tulkitsisin. Minuun ainakaan tämä huumori ei pure. Odotan perjantain HS, mutta ratkaisen sitä omin ja googlen avuin :)
184. jj31.7.2014 klo 09:41
Somessa nimimerkkiälyllisyys on yleisestikin tämmöisellä tasolla, jopa huonompaakin. Sama ilmiö on eteläisillä uimapaiklilla. Sielläkin sivistyneet kaupunkilaiset kuseksivat uimapaikkansa piloille. Kun tiedetään ettei kukaan tiedä ulostuksen alkuperää.
185. fedor31.7.2014 klo 10:34
JJ 31.7.2014 klo 09:41
Ei pelkästään etelässä, pohjalaisetkin ulostavat uimavetensä Oulun seudulla. Merellä levää. Fedor-koirakaan ei enää uskalla uiskennella kuin kirkasvetisissä erämaajärvissä.
186. pelaaja31.7.2014 klo 10:58
Miksiköhän pitää erikseen ilmoittaa, käykö täällä vai jättääkö käymättä? Minä päätin nyt leikkiä salaperäistä. Jätän arvoitukseksi, osallistunko enää ikinä vai tulenko osallistumaan kahta kauheammin.
187. joku31.7.2014 klo 11:15
Ja ketä kiinnostaa, sen enempää kuin sekään, että käykö "joku" täällä vai ei. Kommentti muiden joukossa ja osittainen pettymyksen purkauskin.
188. Junamies31.7.2014 klo 11:28
Jukkiselta oli aika hyvä vedätysyritys, mutta ei aivan kuitenkaan mennyt nappiin vielä eli kaipaa lisäharjoittelua. Raahen vaakunan nostoon tatin huipulle ei tarvita Pekka Niskan nostureita vaan Raahessa toimii E. Helaakosken nosturiliike, joka lienee lajissaan Suomen kolmanneksi suurin, jos nyt oikein muistan. Heillä on toimintaa koko Suomen alueella ja lisäksi ulkomailla. Tiernakaupungissa oli taannoin neljä Helaakosken nosturia siirtämässä kauppatorin rannassa suurinta makasiinia toiseen paikkaan. Minulla on tästä valokuvia todisteina. Lisäksi Helaakosken poika asui aikoinaan meillä jonkun aikaa. Saattaa olla nyt vaikka johtajana, sillä luullakseni yhtiössä on suoritettu sukupolvenvaihdos. Saatan olla väärässäkin, sillä en nyt ulkomuistista muista etunimiä.

Itse erotin Raahen vaakunan vihjeestä ilman mitään suurennuksia. Hieman ihmettelen tuota ratkaisusanaa ja sitä että oliko Aulis tosiaan niin pakkoraossa, että tuohon ei muuta sanaa voinut saada ja koko ristikko olisi kaatunut siihen. Ilmeisesti aikaa entraukseen ei ollut enkä itsekään ole koettanut entrata tehtävää, kun nyt taas useamman kierroksen tauon jälkeen ratkaisin tehtävän.

Joku puhui täällä, että Raaheen ei pääse junalla. Vihanti liitettiin viime vuoden alusta Raaheen. Raahen oma asema on vuokrattu ulos eikä Raaheen ole ollut vakituista henkilöliikennettä sitten lättähattujen. Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat Ry ajoi tänä kesänä kahtena viikonloppuna Raaheen eli Asemapäiville ja Pekanpäiville ja sen lisäksi raahelaisia ajelutettiin edestakaisin Tuomiojalle, joka on entiseltä nimeltään Lappi, jos joku vielä muistaa. Tapahtumat keräsivät runsaasti yleisöä.
189. Seitenvitonen31.7.2014 klo 12:10
kts. myös: Markku Lappi/Pro Agria/ Koko Suomi.
Miten tämä liittyy ristikkoon 2807? No ei millääviisii.
190. OOO31.7.2014 klo 14:42
Eipä ois luullut, että täällä sorrutaan tuollaiseen itsensä mittaukseen kuten O nyt teki. Niiiiiiin vanha konsti tuolla keskustelupalstoilla: Poistun pois, moi moi, pärjätkää.

Tietysti muutamat häntäkärpäset intoutuvat anelemaan takaisin, mukamas fiksuuttaan. Niinpä O:n rinta nousee koholle, hän kasvaa isoksi ja tärkeäksi.

Lapsellista, niin lapsellista, läpinäkyvää kuten lasten temput ovat.
191. Marle31.7.2014 klo 14:43
Pitkällä ollaan täytössä, lomanvietosta huolimatta! Pitihän tätäkin duunata, kun järvelle ei nyt pääse kalaan, liian tuulista! Vielä ahistaa oikea ylänurkka: tuo tratti lähemmin, ja naisia-ruudun kolmipalainen pätkä, lisävihjeet (vihjailevat siis) nyt tarpeen... Ja eräille tiedoksi: turha älliälli-ämmitellä ym, ei tehoa minuun ;-)
192. epätietoinen31.7.2014 klo 14:53
En ymmärrä niin yksinkertaista asiaa kun mitä vasemman reunan kaljapullo vaaka asennossa voisi merkitä??
193. Hinssu31.7.2014 klo 15:11
epätietoinen, ei sisällä kaljaa, mutta sen tapaista, on tuttua ainakin Hämeen eri puolilla.
194. Ex31.7.2014 klo 15:13
epätietoinen,
Seppo Ahti.
195. Epätietoinen31.7.2014 klo 15:18
Kiitokset Hinssu ja Ex , en ole "tuotetta " nähnyt näin pakattuna.
Olitte tosi avuksi.
196. Pasi Kannisto31.7.2014 klo 16:06
OOO,puhut lapsellisuudesta asiassa josta voit vain syytä arvailla,puhut läpinäkyvyydestä ja lasten tempuista etkä huomaa itsessäsi näitä piirteitä.O oli asiallinen keskustelija vuosia tällä palstalla ja ansaitsee siitä kunnioutuksen.Syytä siihen miksi lopetti saamme arvuutella itse kukin mutta se ei anna aihetta aihetta tehdä tyhjäksi niitä apuja joita joillekin ratkojille antoi.
197. Hinssu31.7.2014 klo 16:23
Marle, se tratti, sama kuin tällä palstalla paljon nyt keskusteltu luonnontuote ä-pilkuilla varustettuna. Laita se tuleva sana vielä vaikka googleen ja kuvahaulla, saat varmistuksen. Ja muistaakseni se kolmipätkäinen juttu viittasi filminpätkään. Lehti on jo paperinkeräyksessä, joten tämä vihje tulee nyt muistinvaraisena.
198. Hinssu31.7.2014 klo 16:44
Marle, älä laitakaan googleen sitä sanaa kuvahakuna, ei tule esiin näkyviin se esine. Mutta ratkojista näköjään löytyy synonyymi.
199. Marle31.7.2014 klo 17:22
Hinssu, kiitos! Selkeni --- vaan saman tien pimeni --- meni mökiltä sähköt! Mukulatkin tiessään, "pakko"romantiikkaa kynttilän valossa siis. No, asiaa vielä: tuo NE- vihjeestä tuleva sana ei edelleenkään sano mulle mitään, mut älkää kertoko enempää, jääkön muhimaan. Jaksellaan kaikki täällä ukkosmyräköiden keskellä!
200. kaart31.7.2014 klo 18:54
Marle. Rakentele takaperin.
201. Marle31.7.2014 klo 20:46
Kaart, niinpä, tnx! Pitäis jo jonkin aikaa näitä ratkoneena muistaa Auliksen perusjipot, tämäkin klassikko.
202. Hiljainen todistaja31.7.2014 klo 21:49
Wilde 28.7.2014 klo 16:45
Et ole sitten paljon HS:n pastoja seuraillut jos et ole huomannut PS:n ikävää käytöstä O:ta kohtaan. On siihen pari tyyppiä yrittänyt puuttua saamatta mitään parannusta aikaan.
203. Hiljainen todistaja31.7.2014 klo 21:50
p.o. palstoja
204. Ehkä1.8.2014 klo 00:31
Saattaa olla niin, että Pähkinänsärkijällä ja O:lla, palstan pitkäaikaisilla hahmoilla, on ollut arvovaltakamppailua kukkulan kuninkuudesrta.

Tottakai täälläkin henkilökemioilla on vaikutus ihmisten käyttäytymiseen.
205. jj1.8.2014 klo 07:27
Naisia-ruudussa on filminauhaa tai- negatiivejä näkyvissä. Alakuvat eivät näy.
206. jj1.8.2014 klo 09:04
Marle, haetaan vanhahtavaa naisen nimen monikkomuotoa. NE- on takaperin olevasta säilöntää kuvaavasta ilmaisusta.
207. Kake Kortelainen1.8.2014 klo 11:05
Hinssu ja jj päivystävät täällä nähtävästi aamuin, päivin ja illoin. Heillä ei muuta elämää lienekään.
208. jj1.8.2014 klo 18:31
So what?
209. Kommentoija1.8.2014 klo 18:40
Aika surullista!
210. Marle1.8.2014 klo 19:10
Jep, jj:llekin tnx hyvin rakennelluista lisävihjeistä, tosin selvisi jo kaart'in vastaavista.
p.s. Edellinen ristkko pahasti kesken, ja silleen jääköönkin, enpä jostain ristikoista tai vastaavista patteja ota. Vaikkakin nämä HS:n ristikot omassa lajissaan Suomen parhaimmistoa ovatkin.
211.  hp1.8.2014 klo 22:31
Olipa hupaisaa lukea juttujanne. Pähkis, Jukkis, Kake ja muut tekstailijat, TATTISTA vaan : )
212. jennifer4.8.2014 klo 19:58
Kertoisiko joku, mitä on ristikon keskiosassa 'korealaisia'-vihjeen yläpuolella (samassa vihjeruudussa) olevassa kuvassa? Mulle sattunut tosi suttuinen kuva, en näe oikein mitään siinä. Ratkaisusana liittynee ravitsemukseen?
213. Juho4.8.2014 klo 20:10
jennifer, oikein taisit nähdä, porukka on ruoka-aikaan kotona.
214. pelaaja17.8.2014 klo 20:42
Hahhah,
kuulin vasta nyt että se banaania haukkaava eläin harmaitten liepeillä on Aku Ankassa komisario Sisu! Aanailin kyllä jonkun sortin hahmoa mutta enpä tuota silloin tunnistanut.
215. fedor22.8.2014 klo 13:16
pelaaja 17.8.2014 klo 20:42
Näinkö tosiaan vaiko huulen heittoa? Jotain tuttua hahmossa tunnistavinaan, muttei syntynyt kuvaa mihinkään suuntaan. Vai että poliisimestari Simo Sisu alias Chief O'Hara? Lieneekö koko Ankkalinnan poliisilaitos ja roistoporukkakin koirakuntaa?
Aku on ankka, Mikki on hiiri, Pluto on koira, Heluna on lehmä, Hannu on hanki jne. Lieneekö Simo sitten jokin sortin irlantilainen? Näyttää kyl' enemmän bernhardinkoiralta kuin miltään irkkuhaukulta? Oh, hoh, Karhukoplakin englanniksi Beagle Boys, vaikuttaa kovin vaarattomalta.

https://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie =UTF-8&rlz=1T4ACAW_enFI493FI494&q=chief%20o%20hara %20disney&gws_rd=ssl&tbm=isch
216. pelaaja22.8.2014 klo 13:26
Tosiaan, fedor :-)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *