KESKUSTELUT > RISTIKOT > ANUN VAIKEAT RISTIKOT

8068. Anun vaikeat ristikot

Tuomo18.7.2014 klo 14:20
Tuollaisen uutuuden löysin sattumalta lehtihyllystä ja näin is-kovisten ystävänä pitää sanoa että mukavan oloisia ristikoita näyttää olevan. Etenkin viimeisen sivun Nina Hännisen ristikko tarjosi harmaille aivosoluille mukavasti haastetta.
2. Sirkka26.7.2014 klo 16:34
Minä olen Mikkelistä yrittänyt löytää "Anun vaikeat ristikot"-lehteä, mutta en ole onnistunut löytämään, vaikka olen käynyt monissa kaupoissa ja kioskeissa etsimässä. Todennäköisesti on minulle liian vaikeita, mutta olisi kiva tutustua uuteen lehteen.
3. kari kämäräinen26.7.2014 klo 16:56
Lehtipisteen sivuilta löytyy, missä Mikkelin kaupoissa Anun vaikeat-ristikkolehti on myytävänä. Aika monta kauppaa oli mainittu. Täällä Iisalmessa vain kahdessa kaupassa, mutta niistäkin olivat jo loppuneet, kun kävin tsekkaamassa.
4. T.Avis1.8.2014 klo 15:44
Löysin lehden Ikaalisten kauppakeskus Kompista.
Ristikot eivät mielestäni olleet erityisen vaikeita, Sanasepon viisilamppuisella asteikolla ehkä kekimäärin 2 ja risat.
5. J1.8.2014 klo 19:46
Hyvä että tekevät porukalla. Katsoin netistä ei ylitä minkään kustantanjan rimaa nuo ristikot.
6. J1.8.2014 klo 19:59
Ai miksikö? Kuvavihje ruutu esimerkiksi orporuutu. Nuolella keinotekoisesti saatu siihen ruutuun kuva.
7. Topi12.9.2014 klo 14:25
Ostin viikko sitten ko. lehden ja tykkäsin kovasti. Tähän asti olen ratkonut Ristikkomestareita ja Passeli Pelikaaneja, mutta tämä tuntui minusta oikein riemastuttavalta tuttavuudelta. Ostan jatkossakin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *