KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE TOUKOKUU

7965. HS kuukausiliite toukokuu

Owlie3.5.2014 klo 10:58
Avataan tämä netistä haettavia vaativa tuotos.
2. Potter3.5.2014 klo 11:12
Nyt oli painojälkikin taas kohtuullisen hyvä ainakin tässä minun digilehdessäni. Selkeät lauseet noista karhuista, ja muutenkaan ei mitään valittamista.
Jospa ei nyt kuitenkaan aloitettaisi sitä helpoksi kehuskelemista. Mukava aamuaskarteluhan tuo oli.
3. O3.5.2014 klo 11:17
Potter.
Minulla on hesarin välissä oleva Kuukausiliite.
Sekin oli ihan kiva ja selkeä.
Ihana tuo pääkuva!
4. Marle3.5.2014 klo 11:56
Ei kehuta sitten. Jäin kyllä miettimään tuota yläkerran sarjishahmolle saamaani ratkaisusanaa. Noinko on? No ei ole. Vai tarkoitetaanko juuri tätä tilannetta? Toinen varteenotettava vaihtoehto on, ettei sanani ookkaan oikein (joka ei mua mitenkään haittaa), jolloin edellä kirjoittamani jääköön omaan arvottomuuteensa...
5. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 12:12
Painojälki oli minunkin kappaleessani oivallinen. Vain kuvat olivat suhruisia - karhuja lukuunottamatta.

Ratkonta oli tällä kertaa kevyttä ruumiillista työtä, TAITETTU ARKKI -vihjeen loppupiilokirjaimista ratkaisua paitsi. Olen aina ollut kehno askartelija, enkä tässäkään kyennyt löytämään vahvistusta tulokselle.

En kumminkaan tahdo lisävinkkejä aiheesta.
6. Ö3.5.2014 klo 12:27
Täällä sama tilanne kuin Pähkinänsärkijällä.
7. uusi3.5.2014 klo 12:34
Marle, minusta on juuri tällä hetkellä noin, jos mietit sarjista. Ja voihan joskus tilannekin olla tuollainen ? Et kyllä kysynyt vihjettä, ethän pahastu, että vastasin.
Ja jos kyllästyy pähkäilemään, ja haluaa varmistua kirjaimista, arkki löytyy ratkojista.
8. O3.5.2014 klo 12:35
Ö.
Suhruiset kuvatko, vai TAITETTU ARKKI ?(7).
Minulla on kyllä selkeät kuvat.
9. O3.5.2014 klo 12:37
Ö.
Jakoa.
TAITETTU ARKKI löytyy Nykäsestä.
10. Marle3.5.2014 klo 12:57
Uusi: okei, sit oon sanaani tyytyväinen, tnx! Arkin löysin jo aiemmin jopa kuukkelilla, vaativaa vain oli löytää tärppäävät hakusanat. No opittiinpa taas ihan uusi tuon alan termi.
11. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 13:34
Itse asiassa käytin Google-haun sanana ratkaisuani, mutta en malttanut selata syvemmälle, josta löytyi kuin löytyikin mm. ikivanhan Pienen tietosanakirjan näköissivu sananselityksineen.

Ratkojat-sivustoon syydettyä aineistoa en pidä luotettavana varmistuksena. Ties vaikka sana olisi ilmestynyt sinne tänään tämän ristikon innoittamana.

Minunkin kappaleeni vihjekuvat ovat selkeästi painettu hyvälaatuiselle paperille. Niiden originaalit vain ovat olleet niin huonolaatuiset, että kaikista kuvista ei oikein tahdo saada selvää. Esimerkkinä vaikka itälaidan sinertäv värikuva sekä siitä länteen hailakanpunaraidallinen tuhru.

Tottahan niiden sanat ratkesivat, mutta liioittelua, suorastaan nuoleskelua, on kehua kuvia "selkeiksi".
12. otv-a3.5.2014 klo 13:40
Tänäänpä hyvinkin!
13. aloittelijatar3.5.2014 klo 14:14
"Tottahan niiden sanat ratkesivat, mutta liioittelua, suorastaan nuoleskelua, on kehua kuvia "selkeiksi"."

Ehkäpä kannattaisi sitten hankkia uudet silmälasit, jos tämänpäiväiset kuvat eivät näytä selkeiltä.

Sinulle näyttää kuitenkin olevan tärkeintä, että voit joka kerta jollain tavalla tölväistä ristikon laatijaa. Kuka ilonsa mistäkin saa... Ja ihan sama vaikka 100 ihmistä olisi sitä mieltä, että kuvat ovat selviä, mehän olemme vain nuoleskelijoita.

Pitäisi olla provosoitumatta tällaisista negatiivisuudesta ja muiden ihmisten mollaamisesta elämän ilonsa ammentavista marmattajista, mutta aina ei vaan pysty katsomaan sormien lävitse, kun samaa kohtuutonta marinaa suolletaan viikosta toiseen. Kuitenkin jokaisella on se mahdollisuus, ettei ratko juuri tämän laatijan ristikoita, jos ne tuntuvat niin vastenmielisiltä.
14. kapa3.5.2014 klo 14:15
Ihan mukava, verrattuna toissapäiväiseen epäselvään ristikkoon; vain oikean alareunan Deee- jäi vaivaamaan...Olisiko jotain pientä vinkkiä?
15. tp3.5.2014 klo 14:36
kapa, masiinamusasta on kyse.
16. O3.5.2014 klo 14:39
kapa.
Gooleen vaan, kun olet saanut kirjaimet kasaan.

Pähkinänsärkijä.
Miten sinulle osuukin aina huonot painokset.
Minulla ei ole minkäänlaisia punaraitaviivoja tai yhtään
epäselvää kuvaa.
17. Marle3.5.2014 klo 16:12
Kukin kokee kuvat, miten kokee, josko ei nahisteltaisi siitäkin? Mullakin on toki ollut paljon pelkkää utua tai syheröä noissa kuvissa. Jos ei ratkea, niin sitten ei. Mulle kelpaa joka tapauksessa, tämä terveisinä laatijalle. Vaikka kyseessä onkin ehkä sisällöltään Suomen parhaat ristikot, kyse on siis VAIN ristikoista tässä laveassa maailmassa. Vai mitä mieltä?
18. Ö3.5.2014 klo 16:17
O. 3.5.2014 klo 12.35 ja 12.37
KiItos vihjeestä, olen tilanteessa, että Nykänen ei ole käytettävissä. Mutta arvelen ratkaisuni olevan se mikä pitääkin.
Kuvat ovat varsin selkeät ja eri tasoa kuin Hesarissa.
Kiva ristikko.
19. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 17:09
aloittelijatar 3.5.2014 klo 14:14

Mukavaa, kun siteeraraan. On kuin opettaisi papukaijaa puhumaan.

Ei minulla ole tarvis tölviä laatijaa. Hän on tyylinsä valinnut - ja se siitä. Mielelläni suuntaan silloin tällöin kuitenkin pienen toverillisen tönäisyn erään yhteisen ystävämme tavalle aina ylistää näiden ristikoiden vihjekuvien "selkeyttä" (selkeää siinä on ainoastaan se, että väite on joka kerta itse asiassa yhtä toverillinen tölväisy juuri kirjoittavan suuntaan).

Tämän ristikon painojälkeä ei ainakaan vaivaa musteen vähyys, kuten eilisessä Hesarissa oli laita. Tekstaukset, pari mustavalkokuvaa sekä nallekuva ovat myös kohtuullisen selviä. Mukana on kuitenkin taas valokuvista peräisin olevia sekä mustavalkoisia että värillisiä tuhruja, koska niiden tarkkuus on jo valittaessa ollut huono. Ihan totta.

Edelleen - ja ties kuinka monennen kerran, vertailun vuoksi voi kukin lehden selaaja ihailla veitsenterävää ja hienosti värikohdistettua sinisen Volkkarin kylkeä mainoksessa sivulla 4, joka on samaa painoarkkia kuin ristikkomme. Erot ovat siis syntyneet painoon toimitettujen aineistojen tasoerosta.

Totean vielä kerran niin aloittelijattarille ja lopettelijattarille, että tämäkään asia ei ole elämää suurempi. Sekä sen, että ratkon näitä Sanoman ristikoita siksi, että olen Hesarin pitkäaikainen maksava tilaaja. Teen sen usein myös ihan mielelläni, kuten tänäänkin. Toistuva turha hymistely vain saa aikaan halun huomauttaa asiasta silloin tällöin uudelleen, vaikka argumentit näyttävätkin valuvan kuin vesi papukaijan selästä.
20. Seitenvitonen3.5.2014 klo 18:45
Selkeämpihän tämä on (ei oli!), kuin eilinen, mutta mieleni tulisi vielä iloisemmaksi, jos laatija vaivautuisi piirtämään, tai antamaan sanallisen vihjeen noiden vaaleanpunaisten kohdalle.
En tiedä, minkä kokoisena ristikko lehteen lähetetään, mutta nuo vaaleanpunaisenkukertavat usein menevät arvailuksi. Pähkinänsärkijä puhuu täyttä asiaa. Ja nuo yksiruutuiset karttapiirrokset (keskellä 9 rivi alhaalta) eivät myöskään kuulu hyvään ristikkoon. Kun ei karttojen selaaminen huvittanut, panin viimeisen kirjaimen arvaamalla.
21. aloittaja3.5.2014 klo 18:56
mitä vasemmassa alakulmassa on? joku kuva missä rakennuksia...
22. pelaaja3.5.2014 klo 19:10
aloittaja, juu, rakennuksiapa hyvinkin.
23. Ö3.5.2014 klo 19:10
Aloittaja.
Rakennuksia siinä on.
Hyvät ystävät. Iloinen asia ristikkojen lisäksi kuuluu YLE:n radio 1 :n kanavalta:
Taikahuilu........nyt
24. Eero Toikka3.5.2014 klo 20:19
Hieno esitys, olen itsekin sen soittanut.
25. O3.5.2014 klo 20:33
Seitenvitonen.
Lupaan muuttaa tuon oli sanaksi on!
26. aloittelijatar3.5.2014 klo 20:35
Pähkinänsärkijä

Kaunis ja selkeä autonkuva, jonka jälleen kerran mainitsit esimerkkinä, on kooltaan noin 30cmx15cm. Ristikon kuvat joudutaan mahduttumaan 1cmx1cm tilaan, tällöin ne eivät luonnollisestikaan voi olla samantasoisia kuvia kuin valtaisat automainokset. Monet käyttävätkin suurennuslasia aivan yleisesti ristikonratkonnan apuvälineenä.

Toteat olevasi Hesarin pitkäaikainen maksava(onko muunkinlaisia?) tilaaja ja siksi tekeväsi ristikoita. Meitä on kuitenkin muitakin, jotka maksavat lehtensä ja tekevät näitä ristikoita, joten laatija ei voi suunnitella lehden ristikoita vain sinun tarpeitasi varten.

Katsot, että sinun pitää puuttua asiaan, kun palstalla “toistuvasti turhaan hymistellään”. Kuten totesin, Lehto tekee näitä ristikoita myös muille kuin sinulle; meillä on täysi oikeus pitää tai olla pitämättä ristikoista, ja kertoa tuntemuksistamme tällä palstalla, olipa se sinusta turhaa tai ei. Myös positiivisiin tunteisiin on oikeus, vaikka ne harmittavatkin sinua. Vaikea ymmärtää, miksi on selvästikin sinulta jotenkin pois, jos jotkut näitä ristikoita kehuvat. Kaikenlainen positiivinen viestintä ja mielenilmaus on suotavaa näinä ankeina aikoina. Palsta ei kaipaa isällistä ohjeistajaa, joka kertoo, mistä saa pitää ja mistä ei. Eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia.
27. O3.5.2014 klo 20:47

Aloittelijatar.

Kiitos hyvästä ja asiallisesta kirjoituksestasi.

Hyväksi sen tekee se, että kirjoitit sen ilman
"sarvia ja hampaita!
28. aloittelijatar3.5.2014 klo 21:10
O,
Pitäisikin tilata hammaslääkäri, hyvä kun muistutit ;-)
29. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 21:31
[aloittelijatar 3.5.2014 klo 20:35

Huonostipa yritin opettaa papukaijalle puhetta. Kommentoit argumentteja, joita ei ole esitetty. Kaiken kukkuraksi perustat "psykoanalyysisi" toisesta samoihin lausumattomiin mielipiteisiin. Kun vielä lisätään ilmeisen puutteellinen sisälukutaiso arsenaaliisi, on kommenttisi kovin harhainen.

Mikäli se on tahatonta, ei ole aihetta heittää kaikkea toivoa: harjoitus voi tehdä mestarin.

Jos taas tahallasi puserrat toisen sanat sopimaan etukäteen laatimaasi negatiiviseen henkilökuvaan toisesta, olet kovin likellä ns. koulukiusaajasyndroomaa. Toivottavasti näin ei ole laita.

En tietenkää tahdo estää ketään tuntemasta sen paremmin positiivisia kuin negatiivisiakaan viboja mistään käsillä olevista asioista. Olen toistanut todisteluyritykseni ammatiissaan arvostamieni kirjapainotyöläisten kunnian puolustamiseksi "painojälkeen" tämän tästä kohdistetun, mielestäni kohtuuttoman, arvostelun takia. He työstävät laadukkaasti sen, mikä painettavaksi toimitetaan. Ristikon vihjeineen heille toimittaa sen laatija. Aineisto voi olla joko tasokasta, huonoa tai jotakin siltä väliltä. Auliksen ristikoiden kuvavihjeet ovat useimmiten kovin tuhruisia, kuten kaikki olemme (halutessamme) saattaneet todeta. Se taas voi johtua joko halusta vaikeuttaa tehtävien ratkaisemista tällä tavalla, tai sitten osaamattomuudesta.

Tämän taas on tuntemamme nimimerkki (ilmeisesti sinäkin) tahtonut tulkita miesparan tölvimiseksi, mikä ei ole ollut tarkoitukseni. Vain sen ymmärtäminen, että painoduunarit eivät näiden ristikoiden kuvavihjeitä tärvele.

Ja tietenkin sen, että mustaa ei pidä nimittää valkoiseksi - eikä päin vastoin.

Itse asiassa ko. nimimerkin toistuvat "selkeyttä" kehuvat ns. kuva-arvostelut sisältävät verhotun viestin, jonka koen vain pikku kiusoitteluna. Sen vakavammasta (toivottavasti) ei ole kysymys. Kuten ei siinäkään, että nimimerkki muistaa aina kiittää omieni kanssa vastakkaisia kommentteja.

Ihmettelen tässä jo myös omaa sinnikkyyttäni yrittää saada sinutkin ymmärtämään, mistä puhutaan ...]
30. O3.5.2014 klo 21:46
Pähkinänsärkijä.
Ketä mahdat tarkoittaa neljänneksiviimeisessä
kappaleessasi MIESPARKA?
31. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 21:48
Aulis-rukkaa tietysti, O-kuoma.
32. O3.5.2014 klo 22:00
Aulis Lehto ei ole mielestäni "miesparka".
33. uusi3.5.2014 klo 22:11
Olikohan tämä ristikko liian helppo?
Puuttuiko KK:n kommentit?
Mutta löytyi kuitenkin kommentoitavaa.

Jonkin asteisen kuvan epäselvyyden siedän, jotta siitä jää itselle keksimistä. Painotyöstä en tiedä ammattina mitään, joten enempää en asiaan puutu, eli onko tarkoituksellista vai ei..
34. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 22:12
[O, sancta simplicitas ... Ohi puhutaan. Emme taida tänäänkään krjoittaa samaa kieltä, O-poloinen. Ehkä tämä voisi olla tässä tällä kertaa.]
35. Jaana3.5.2014 klo 22:22
Minusta ei ole reilua eikä fiksua, että Ratkojiin syötetään välittömästi ratkaisusanoja, sellaisia, joiden vihjeet ovat niin erikoisia, etteivät taatusti toistu missään ristikossa enää.
36. O3.5.2014 klo 22:39
Pähkis.
Olen opetellut ristikontäyttelyn Hesarin ristikoista.
Olen Aulis Lehto fani.
En minäkään mikään poloinen tai parka ole.
Minulta ei mene ohi mitään, mutta P-poloisella taitaa mennä.
Minulle on tullut Hesari ja maksan aina tilaukseni.
Ristikotkin tulevat sen takia.
En siis ole tilannut Hesaria siksi, että siinä on ristikot,
vaan ihan eri syistä.
37. aloittelijatar3.5.2014 klo 22:52
Pähkinänsärkijä

Olen harvinaisen samaa mieltä, annetaanpa olla, kun yhteistä aaltopituutta ei löydy. Toivoisin, enkä varmasti ole ainoa, että lopettaisit nimimerkki O:n jatkuvan mollauksen. Se on epäasiallista ja sovinististakin; et taatusti viljelisi tuollaista poloinen, pyhä yksinkertaisuus -kieltä, jos kyseessä olisi mies.

Äitini ei ollut mikään suuri ajattelija, mutta sanoipahan sen, että itseään ei tarvitse korostaa muiden kustannuksella, sillä jos on älykäs, se huomataan muutenkin. Palstan henki kärsii alentuvista kommenteistasi.
38. aloittelijatar3.5.2014 klo 22:55
Jaana
Olen samaa mieltä kanssasi. Tylsä kun hyviä jippoja vesitetään laittamalla ne suoraan Ratkojiin.
39. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 23:07
[No, eihän tämä sittenkään päässyt olemaan tässä, koska ystävämme O juuri puki julistuksekseen sen, mitä olen aika ajoin aanaillut: hän ampui alas empimättä, erehtymättä ja täsmälaukauksin juuri ne argumentit, joita kukaan ei ole esittänyt (en edes minä).

Tästähän näyttää joka keskustelukerralla olleen kyse.

Kaiken kukkuraksi olen ajautunut perheriitaan kotona, koska kuulemma olen kirjoitellut tälle palstalle mies-chauvinistisian tapaan leimaamalla hupakoiksi ilmeisiä naisnimimerkkejä, jotka kuulemma "vain eivät juuri tässä asiassa satu olemaan samoilla aaltopituuksilla" päätelmieni kanssa, ja jotka ehkä kokevat ne haasteena tai uhkana omilleen.

Kielsin tietenkin kaiken, mutta yritämme silti nukkua ensi yömme eri makuuhuoneissa.]
40. O3.5.2014 klo 23:13
P-s.
Sinulla ei ole huumorintajua.
Otit siis tosissasi kirjoitukseni klo 22:39!
41. Pähkinänsärkijä3.5.2014 klo 23:29
[O 3.5.2014 klo 23:13

Ei kai sitten ole: tuokaan kirjoituksesi ei kutkutellut nauruhermojani mahdollisesti toivomallasi tavalla.

Tunnen pikemminkin hienoista väsymystä, joten aionkin siirtää petivaatteeni minulle ensi yöksi osoitettuun makuuhuoneeseen yrittääkseni toipua tästäkin päivästä.

Hyvää yötä - ja anteeksipyyntö muulle ristikkoyhteisölle yhteisistä intresseistä poikkeavasta inttelystä.]
42. Jondalar3.5.2014 klo 23:42
Riitelyä ja toisten ihmisten solvaamista ei voi pitää viisautena. Yksi on vankkumattomasti sitä mieltä, että ihan tahallaan laatija sumentaa vihjekuvat tuhruiksi. Jonkun mielestä painatus sanomalehteen pilaa kuvat. Kuvien kopionti netistä, zoomaus sentti kertaa sentti ruutuun tuottaa pulmia. Pitäisi osata sulattaa toinen toisensa mielipiteet pillastumatta. Kenellä on vastuu lehdessä julkaistavan ristikon laadusta? Ristikon laatijan pitäisi olla aktiivinen parhaan tuloksen saamiseksi. Sanomalehdestä pitäisi löytyä painosta vastaava henkilö ongelmia korjaamaan. Vaikea on uskoa tarkoituksella päästettävän käsistä niin kehnoa laatua, kuin oli viime perjantain ristikossa. Jos tuhruisuus on tahallista niin onpas hölmö konsti vaikeuttaa ristikkoa.

Minusta toukokuun kuukausiliitteen ristikon kuvien laatu oli riittävän hyvä. Kyllä tämä kelpaa. Pari kolme vaikeammin tulkittavaa kuvaa saa olla mukana.

Hesari minulle on tullut yhtäjaksoisesti vuodesta 1972 alkaen. Auliksen ristikoita opettelin täyttämään noin 30 vuotta sitten ja siitä asti olen vastaukset lähettänyt arvontaan. Kyllä Auliksen ristikko on tärkeä odotettu yhä vuodesta toiseen.

Jospa myös tämän säikeen keskustelu voisi joskus muuttua miellyttävämmäksi, sitä toivon.
43. st4.5.2014 klo 00:56
Kassimäen painotalon ristikko erittäin tarkka,ei ainoatakaan suttukuvaa, kiitokset tekijöille !
44. uusi4.5.2014 klo 07:45
Minullekin on hesari tullut vuodesta 1972 alkaen yhtäjaksoisesti. Ja todella odotan perjantain ristikkoa aina vaan. Muistan , että aluksi oli hankaluuksia saada täytetyksi, mutta vähitellen oppii laatijoiden tyyliä. Nykyään täytän myös päivittäiset hesarin sudokut, ja on mukavaa , että on nyt 2 eri vaikeusastetta, sillä niihinkin oppii.
45. Ö4.5.2014 klo 08:16
Huomenta!
O ja Pähkinänsärkijä.
Mikä sai teidät pilastumaan kuin pyllyyn ammutut karhut. Hesarin ristikon huono jälki johtuu varmaan niin sysistä kuin sepistäkin. Yksi syy voi olla paperin ohuus.
Sivuja käännellessä niitä en joskus saa irti toisistaan samalla tavalla kuin kaupan perunalaarilla ohutta pussia en saa auki. Nolostuttaa joskus käpälien kanssa.
Ehkä mennyt yö rauhoittaa kiistakumppanit.
Siperia opettaa.
46. pelaaja4.5.2014 klo 09:24
Anteeksi vain, mutta minua kyllä hauskuuttaa tuo Pähkinänsärkijän perhetragedia. Mies poloinen :-) :-). Toisaalta vaimo kyllä käytti sanojaan fiksusti, näki "uhkan". Ja toisaalta tiedän sen tunteen, kun sanoma ei mene perille sellaisena kuin sen on tarkoittanut, ei niin millään. Tiedä häntä sitten, onko aaltopituus luontaista vai voiko tietylle pituudelle pyrkiä. No voi. Ja tämä minunkin kommenttini on eripituinen riippuen lukijasta. Mutta että tuollainen yö takana, jukrat :-)
47. Ö4.5.2014 klo 10:22
Asiasta vähän toiseen, muutoinkin aihe on tässä poukkoillut.
Olen ollut Hesarin tilaaja v:sta 1964. En muista milloin lehti aloitti ristikon julkaisun, tietääkö joku?
Alkuun en ollut ristikoista kiinnostunut eikä ollut aikaakaan niihin syventymiseen.
48. Pähkinänsärkijä4.5.2014 klo 10:54
[pelaaja 4.5.2014 klo 09:24

Joo, naurattaa itseänikin. Nyt on taas kaikki hyvin täällä: yön kauhut takana, valmistamani aamiainen nautittu yhdessä; vaihdoimme muutaman sanankin, muuten luimme omat lehtemme sopuisan hiljaisuuden vallassa.

Kyllä tämä tästä iloksikin muuttuu, kunhan en hetkeen hanki itselleni merisairausoireita soutelemalla omieni kanssa eri aaltopituuksilla vellovien ajattelijoiden vesillä. Huonotuulisuus on tarttuva tauti.]
49. HT4.5.2014 klo 11:09
Ö:

Hesarin eka kuvaristikko ilmestyi 20.3.1955, laatija Osmo Kaila. Lehdon ristikoita HS on julkaissut helmikuusta 1979 alkaen.
50. Jondalar4.5.2014 klo 11:15
Hesarissa oli kerran viikossa julkaistava ristikko ainakin 1970 vuosikymmenen alkupuolelta asti. Ristikoita laatimassa oli ensi alkuun shakkimestari Osmo Kaila. Aulis Lehdon ja Osmo Kailan välimaastossa uurastuneen laatijan nimeä en tiedä. Asiasta on tällä palstalla keskusteltu ja Ekiltä saatu tarkempaa tietoa.
51. Jondalar4.5.2014 klo 11:22
HT, kiitos tiedosta. Klikkasin ruutuun oman sepustukseni päivittämättä palstaa.
52. Ö4.5.2014 klo 11:33
Kiitos tiedoista HT ja Jondalar.
Näin ovat muistikuvat heppoisia ristikoiden ilmestymisen suhteen.....ja alkavat olla muutenkin.
53. kapa4.5.2014 klo 11:52
Kiitos tp ja O; löytyihän se sieltä itselleni aivan outo juttu, mutta mukava oppia joka päivä jotain uutta...
54. HT4.5.2014 klo 12:13
Hesarin ristikkohistoriaa on täällä käsitelty monet kerrat. Malliksi yksi Ekin viesti ajalta 29.11.2007:

"Osmo Kaila laati Suomen ensimmäisen kuvaristikon 1955 ja mm. kaikki Hesarin ristikot 70-luvun lopulle asti. Ennen Lehtoa oli välissä 1-2 epäonnistunutta yrittäjää."

Noista "väliajan" laatijoista ei kukaan tunnu tietävän ja liekö väliksikään.

Kailan 60-luvun ristikoista on jäänyt mieleen muutama juttu. Vihjekuvassa oli lainausmerkkien sisällä lehmiä laitumella ja vastaus oli KARJAA. Vihjeenä oli "monista kulkuneuvoista?" tai jotain sinne päin, vastaus AUTOSTO. Virheet olivat siihen maailmanaikaan kovasti harvinaisia. Kerran tapahtui, että jos pani pystyyn VALITUT PALAT, vaakasana oli mieltä vailla, ja jos sijoitti vaakaan järkevän sanan, pystyyn tuli VALITUT PALAA. Nyt tuntuu uskomattomalta, että toimitus pahoitteli virhettä, siis ihan oikeasti, PAHOITTELI! Nykyään eivät lotkauta korvaansa.
55. Lyyra4.5.2014 klo 16:50
taitettu arkki,- ratkojista saatu sana ja PLEVNAKIN . jotain pielessä?
56. kaken veli4.5.2014 klo 17:03
Lyyra,
ratkojissa näyttää olevan vastauksessa kirjoitusvirhe, jos kirjoitat hakukenttään "taitettu arkki". Kun haet pelkällä arkilla, saat oikean vastauksen, joka stemmaa Plevnan kanssa.
57. Inkeri 655.5.2014 klo 11:36
Onpa tällä palstalla puhetta riittänyt. Aloittelijattaren äidin elämänohjeesta kuitenkin kiitokset!
58. Opposiittiö5.5.2014 klo 14:55
Inkeri 65 5.5.2014 klo 11:36

Minäkin yhdyn Aloittelijattaren (3.5.2014 klo 22:52) arvioon äitinsä ajattelun suuruudesta.
59. Tamara5.5.2014 klo 23:01
Minulle tuottaa vaikeuksia tunnistaa värillisten rivien alapuolella oleva silmälasipäinen mies! Vinkkejä?
60. Hinssu5.5.2014 klo 23:04
Tämän herran nimi on melkeinpä sääntö olla kaikissa mahdollisissa ristikoissa. Urheilijamiehiä, aikaisemmin aika paljon äänessä.
61. Tamara5.5.2014 klo 23:18
Hinssu
En neuvostasi huolimatta löydä oikeata nimeä. Olisiko Ilaskiven loppukirjain sitten itselläni virheellinen?
62. O5.5.2014 klo 23:28
Tamara.
Rouva itse.
Rillipäinen on nykyään aktiiviuransa jälkeen mm. runoillut.
63. Hinssu5.5.2014 klo 23:36
Tamara
Risteävistä sanoista tulee jo kolme kirjainta helposti, siis siitä blondista, rouva Ilaskivestä sekä Keski-Euroopan vahvan maan osavaltiosta, joka myös lähes poikkeuksetta aina on näissä ristikoissa lyhyen nimensä vuoksi. Sitten on enää jäljellä yksi piilokirjain kysymästäsi herrasmiehestä, joka herra nykyään tuossa kuvassa näyttää melko kulturellilta.
64. ristikon ratkaisija5.5.2014 klo 23:59

JESTAS!

Tulin ensimmäistä kertaa tälle sivustolle saadakseni vihjeitä
ristikkoon. Sisältö kuitenkin enimmäkseen keskinäistä
nälvimistä ja ärhentelyä.
65. Tamara6.5.2014 klo 10:02
Kaikki selvisi kunhan ensin korjasin kolmessa kohdassa olleet virheet! Ristikko valmis! :)
66. Jukkis6.5.2014 klo 15:21
"Tulin ensimmäistä kertaa tälle sivustolle saadakseni vihjeitä
ristikkoon" sanoi hän.

Olet saanut vissiin jotenkin viallisen lehden. Mun saamassa lehdessä vihjeet on siinä ristikossa.
67. Utami6.5.2014 klo 15:41
Auttaisko joku.Vasemmassa alanurkassa epäselvää.Kuva suttuinen,ja hämärä.Onko siinä jotain suuria rakennuksia,vai mitä?Ei suurennuslasillakaan saa mitään selvää.Muutkin punertavat kuvat huonoja.Oikeassa alakulmassa oleva punertava kuva,ei mitään käryä,mitä se esittää.Arvuuttelen,kun en edes ääriviivoja erota.
68. Jukkis6.5.2014 klo 16:06
Kovasti heittelee kuukausiliitteen ristikon painojälki. Yhdeltä vihjeet puuttuu kokonaan ja toisilla ne on punertavia tai muuten hämäriä. Minun lehdessä ovat riittävän selviä. Noita Utamin ihmettelemiä skannailin tänne:
aijaa.com/95Vedm
69. Pähkinänsärkijä6.5.2014 klo 16:54
Jukkis 6.5.2014 klo 16:06
Yhtä turhuisia näkyvät sinunkin kuvasi olleen kuin minunkin lehdessäni, etenkin punakretuliinikeltaraitainen luomus.

Suttuisen kuvan suurentaminen tietenkin vain lisää entisestään epäterävyttä, ei pienentäminen, kuten muuan nimimerkitär täällä aiemmin todisteli.

"Riittävän selviä" ne toki ovat olleet kaikille meille ristikon ratkaisseille, muuta en ainakaan minä ole väittänyt. Se ei kuitenkaan oikeuta niiden "selkeyden" ylenpalttista ylistämistä.
70. Jondalar6.5.2014 klo 18:28
Yhdestä kuvasta en saanut selvää, mitä se esittää. Sana siihen itsestään tuli, koska ei ollut piilokirjaimia. Kaakkoiskulmassa samassa ruudussa ituperunan kanssa punertava möykky. Heinäsuovako lienee vaiko kääpiökasvuisen naama, leuan alla sojottaa kaulaliina. Ymmärtääkö joku, mitä kuva esittää?
71. Juho6.5.2014 klo 18:39
Jondalar, näyttäisi olevan oikea käsi nyrkissä, pikkusormi ojossa.
72. Seitenvitonen6.5.2014 klo 18:44
Jondalar,
Kääpiötä minäkin veikkasin, mutta kuva selvisi, kun käänsin neljänneskierrosta vastapäivään.
73. Seitenvitonen6.5.2014 klo 18:47
Myöhästyin. Pyydän anteeksi, kun en antanut selvempää vihjettä.
74. Jondalar6.5.2014 klo 18:54
No niinhän se on, poijaat. Tämä selittää asian, sanoisi komisario Columbo. Jostain syystä aivot eivät suostuneet huomaamaan. Minulle tuo kuva oli tämän ristikon sumein. Ratkontaa ei kuitenkaan häirinnyt.
75. jykä6.5.2014 klo 18:59
en minäkään kuvaa ymmärtänyt mutta ratkaisu kelvatkoon. Nyt ois kiva kysyä kun painojäljen moittijat varmaan kohta vaikenevat. Mut kun ei oo kysyttävää tällä kertaa.
76. Annele6.5.2014 klo 22:15
Ei kyllä selvinnyt minullekkaan,mitä kuvat esittävät.(Kuvat on,kuin huonolla kopiokoneella jäljennettyjä.)Vai onko silmissä jotain perustavan laatuista vikaa,kun ei suurennuslasikaan auta?Tai sitten älyssäni.Epäilen viimeksimainittua.Help miiii!!!!
77. utami6.5.2014 klo 22:26
Kiitos Jukkis,Pähkinänsärkijä,Jondalar,Juho,Seitenvitonen ,ja jykä kommenteistanne.Eivät kyllä johtaneet toivottuun tulokseen.
78. st7.5.2014 klo 01:36
Utami,on.
79. Onea7.5.2014 klo 15:28
Arvoisat ratkojat, mitä mieltä olette "vanhaa"-vihjeen ratkaisusanasta? Itse en hyväksy ko. sanaa vanha-merkityksessä. Eihän esim. 60-luvulla painettu kangas ole re..., vaan se kangas, joka tuon 60-lukuisen kankaan kuosilla painetaan nykypäivänä.
80. Pasi7.5.2014 klo 15:38
Onea,älä sitten hyväksy vaan missä mahdat itse nyt olla?
81. Pähkinänsärkijä7.5.2014 klo 21:39
Onea 7.5.2014 klo 15:28

Kirjoitat asiaa: ratkaisusana vain esittää tai jäljittelee vanhaa olematta sitä itse.
82. HT7.5.2014 klo 22:23
Samaa mieltä kuin Onea ja P-särkijä. Kannattaa katsoa vaikkapa mitä Wikipedia sanoo ratkaisusanasta.
83. O7.5.2014 klo 22:34
HT.
Nostalgista olisi ollut parempi vihjesana.
84. mummo8.5.2014 klo 10:23
O ym.
Ehkä se olisi ollut liian helppo vihjesana.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää aina valittaa ja löytää jotain moitittavaa. RISTIKOIDEN TÄYTTÄMINEN PITÄÄ OLLA HAUSKAA JA HAASTAVAAKIN!
85. Onea8.5.2014 klo 14:13
Mummo: tässä ei nyt ollut kyse siitä, onko vihjesana helppo tai vaikea, vaan siitä, tarkoittaako vastaussana samaa, kuin vihjesana. Hauskoista ja ennenkaikkea haastavista ristikoista pidän minäkin :)
86. ristipisto8.5.2014 klo 15:21
mummo No älä sitten valita
87. HT8.5.2014 klo 17:48
Vihjeenä on PIDÄTTÄYTYÄ, joka osoittaa valintaa, omaehtoista menettelyä, kun taas ratkaisusana ei sellaiseen viittaa. Kaivoon hyppääminen on eri asia kuin kaivoon joutuminen.
88. pelaaja8.5.2014 klo 18:40
Tuo on ihan totta mutta hyvästä tekosyystä tietyissä tilanteissa sanojen "synonisoiminen" käy, minulla ainakin..
89. mummo8.5.2014 klo 20:13
On mukavaa huomata, että kielioppiläksyt on aikanaan luettu mutta eikö tuo sanojen saivartelu jo riitä.
90. pelaaja8.5.2014 klo 20:51
Ei. Ei riitä. Se on, mummo, yksi tämän alan mielenkiintoisimmista piirteistä. Lopun alkuakaan ei ole havaittavissa.
91. Hilu8.5.2014 klo 20:58
Nii justii, "sanojen saivarteluunhan" tää homma nimenomaan perustuu.
92. Pasi8.5.2014 klo 21:55
Kyllä kyllä,saahan sitä saivarrella,kun aloitin tätä tekstiä kirjoittamaan niin ennen pistettä se on jo vanhaa.
93. Heureka8.5.2014 klo 22:09
Mummo:Eikö se ole loppujenlopuksi tärkeää,että ristikon ratkaisu on oikein...Sillä ei mielestäni ole paljonkaan merkitystä,jos tänne nyt joltakulta joku kirjoitusvirhe lipsahtaa.Tämähän on vaan tällaista mukavaa "saivartelua",ja ajankulua.Älä ota elämää niin tiukkapipoisesti;=D
94. iso S9.5.2014 klo 09:07
Motto: kaikesta voi olla eri mieltä eikä silti tarvitse ryhtyä tukkanuottasille. Tuohon vanhaan viisauteen (jonka juuri keksin) nojautuen pari kommenttia.

"Ristikoiden täyttämisen pitää olla hauskaa ja haastavaakin." Ei ole välttämätöntä. Joskus saa aikansa kuluksi heittää aivot narikkaan ja ratkoa helppojakin. Hauskuuskin on määrittelykysymys. Vaikka ei naurattaisi, voi olla silti mielenkiintoista. Ristikoita voi ratkoa monilla motiiveilla, onhan meitä moneen junaan. Aloitteleva laatija voi ratkoa hyvän laatijan luomia helppoja ihan opiskelumielessä. Silloin pääsee näkemään enemmän lopputuloksia kuin visaisia pähkimällä.

"Eikö se ole loppujenlopuksi tärkeää,että ristikon ratkaisu on oikein." Mikäpä ettei, varsinkin jos aikoo lähettää ja toivoo pääsevänsä palkinnoille. Toisaalta, jos haluaa haastetta, voi omaksi ilokseen yrittää löytää ratkaisun joka ainakin pääosin on jotenkin kaukaa hakien johdettavissa vihjeistä mutta ei selvästikään ole laatijan tarkoittama. Tai, kuten esimerkiksi Jaska tuntuu tekevän, voi pyrkiä löytämään johonkin kohtaan vaihtoehtoisen ratkaisun (ihan eri vihjeillä) jolla pystyy korvaamaan jonkin epämiellyttävän fakkisanan tai rakenteellisen epäkohdan.
95. mummo9.5.2014 klo 09:34
Huomaan tulleeni täysin väärin ymmärretyksi. Ristikonlaatijan jatkuva arvostelu on vaan tuntunut pahalta. On mahdotonta laatia sellainen ristikko, joka olisi joka kerta jokaisen mielestä kohdallaan.
Itse en ole koskaan lähettänyt ratkaisua enkä lähetä jatkossakaan. Minulle riittää se, että olen oppinut Auliksen "käsialan" ja saan kuukausiliitteen ristikon täytettyä parissa päivässä. Vielä vuosi sitten sain siihen vain muutaman sanan. Hauskan ei tarvitse aina naurattaa.
96. pelaaja9.5.2014 klo 10:50
No hyvä, mummo, että oikaisit väärinkäsityksen. Kyllä minäkin luulin, että et vaan tykkää siitä kun sanojen merkityksistä ja alkuperistä ja sen sellaisista taitetaan peistä. Monethan eivät tykkää vaan tyytyvät mieluummin siihen, mitä sattui sanaksi syntymään. Laatijan arvostelusta sen verran, että kyllähän muutkin vastaavaa työtä tekevät saavat välillä kyytiä. Aulis L. tosin on mestari jakamaan mielipiteitä, jotka eivät ole tylsästi yhdensuuntaisia.
97. utami11.5.2014 klo 19:45
Auliksen ristikot ovat mitä parhainta ajanvietettä.Sanojen saivartelu kuuluu sanaristikkojen täyttöön niinkuin nenä naamaan.En tiedä toista laatijaa,joka saa ristikon tuntumaan joskus suorastaan pirullisen vaikealta,mutta aina ristikko kuitenkin ratkeaa.Oppii sitä sitkeyttä,jota Aulikset vaativat.
98. Muru15.5.2014 klo 21:45
Painetun kuvan tarkkuus johtuu digitaalisen kuvan resoluutiosta (pikseleistä tiettyä mittayksikköä kohti). Mitä pienempi arvo on, sitä huonompi kuvasta tulee painettaessa. Tosin myös painopaperin laatu vaikuttaa. Painotaloissa digitaaliselle kuvalle onkin olemassa tietyt alarajavaatimukset, jotta painetusta kuvasta tulisi kunnollinen. Kun digitaalisia kuvia käsitellään nettisivuja varten, kuvan resoluutiota pienennetään. Tämä johtuu siitä, että sivujen halutaan avautuvan nopeasti. Isokokoisetkin kuvat latautuvat kohtuullisen nopeasti.
Periaatteessa Pähkinänsärkijä oli oikeassa tässä asiassa. Olen nimittäin huomannut, että A. Lehto kopioi usein digitaalisia kuvia nettisivuilta erilaisista kuvakirjastoista. Näin tehtäessä kuvan resoluutio jää pieneksi ja painettaessa kuvasta tulee epätarkka.
Eipä tässä auta muu kuin toivoa, että HS opastaisi ristikon laatijaa kuvien laadun määrittelyssä.
99. Funny15.5.2014 klo 23:39
Tutkitaanpa ristikon toteutustapaa. Minusta näyttää, että nämä ristikot on tehty perinteiseen tapaan käsin paperille, kuvat leikattu ja liimattu. Tällöin noin pienten kuvien tarkkuus ei voi olla kovin hyvä. Tässäkin ristikossa erottuu saumakohtia, joissa ruudut eivät osu ihan kohdalleen.
100. kaplas20.5.2014 klo 19:44
Kylläpä onkin keskustelu hersynyt!
Mielestäni siitä mukava ristikko, että sen oisi melko varmasti saanut täyteen ilman googleakin, jos ei henkinen laiskuus painaisi päälle.
Ei vaikeammasta päästä.
[Nyt on rotelissa hommat, eli maalis,huhti ja touko urakoitu!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *