KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2795

7961. HS 2795

sofia1.5.2014 klo 08:10
Hauskaa vappuristikkoa! Suurennuslasi on tarpeen, eikä auta aina sekään.
2. Ukuli1.5.2014 klo 10:18
Useat valokuvat liian vaaleita. Vasen yläkulma täyttyi viimeisenä. Mukavasti vaikeutta pitkästä aikaa.
3. ellu1.5.2014 klo 11:13
Huonojen vaaleiden kuvien vuoksi ratkominen hankalaa.
4. Aksu1.5.2014 klo 11:18
Niin kuvat kuin tekstitkin näyttävät kopion kopioilta, myös näköislehdessä sama vika. Mutta täyttyihän tämä.
5. O1.5.2014 klo 12:14
Hauskuuksia mukavasti pitkästä aikaa ja muutenkin
oli kaikin puolin hyvä ristikko.
Välillä mietitytti, että mikähän tuohonkin tulee, mutta
selvisihän se, kun sai muut kohdat täytettyä.
6. joskus1.5.2014 klo 13:04
Kun keksi ratkaisun, keksi sitten usein vihjeenkin. Monta kivaa niksiä mukana.
7. Juho1.5.2014 klo 13:31
Eipä ollut vaikea, kunhan ensin hoksasi, mistä oli kysymys.
8. Kake Kortelainen1.5.2014 klo 13:38
Samaa mieltä, kivoja, hoksottimia vaativia niksejä, paitsi tietysti näille ällittömille ämmille (Mape etunenässä), jotka kohta ryntäävät areenalle kysymyksineen.
Bonne fête du printemps!
9. Kaken poika1.5.2014 klo 14:17
Me Kaken pojat pidämme tästä eteenpäin koneen auki koko tulevan viikonlopun (isä töissä arkisin) ja arvuuttelemme jo, kuka onkaan ensimmäinen toinen ja kolmas kyselijä, jonka aivokapasiteetti ei riitä näihin Hesarin ristikoihin. Vetojakin on perheen ja suvun kesken lyöty. Ihmettelemme vaan, miten näiden kyselijöiden itsetunto kestää jatkuvaa avun anomista.
10. O1.5.2014 klo 14:26
Sitä voi joskus joutua umpikujaan tai ei saa selvää joistakin
kuvista. Silloin ymmärrän, että tarvitsee apuja.
Ei siinä mitään häpeämistä ole.
11. Pasi1.5.2014 klo 14:30
Täytyy kysyä kuka on se heppu vasemmassa yläkulmassa?Voi voi,nyt kyllä meni veto pieleen ellette ole epärehellisiä toisillenne.
12. B1.5.2014 klo 14:49
kyllä on kaken pojat mukavan pelin keksineet, miten hauskaa . hyvä kun riittää harrastuksia ja vielä ilmaista sellaista.
13. Kaken poika1.5.2014 klo 15:09
Pasia ei meistä kukaan arvannut ensimmäiseksi kysyjäksi, mutta epäilemme kuitenkin, että joku surkastuneet aivot omistava ämmä on harhauttamistarkoituksessa ottanut nimimerkikseen "Pasin". Nyt arvuuttelemme seuraavaa kysyjää. Melko varma nakki meikäläisellä!
14. O1.5.2014 klo 15:19
Lisää. Olen vain pieni hupsu. Kaunista vapun jatkoa
15. mormor1.5.2014 klo 15:24
Kakella ja pojilla on erikoinen harrastus, ratkojakyttääminen. Asenteidensa perusteella kuulunevat varmaan myös ns.kerrostalokyttääjiin, joilla joskus oli netissä hupaisia sivujakin. Minulla tämänkertainen ristikko on vielä pahasti kesken, on paljon vaativampi kuin viimeviikkoinen, jossa ei ollut kovin vaikeuksia. Mutta aikaahan minulla on ennenkuin seuraava ristikko tulee.
16. ämmä1.5.2014 klo 15:53
Sydämmmmmellistä vappua Kakelle ja Kaken pojille !
17. O1.5.2014 klo 16:01
O. 1.5. klo 15:19
Oletko vapunhuumassa unohtanut jo oman nikkisi?
18. B1.5.2014 klo 16:14
En varmaan ole ainoa joka ei saa selvää kuvista. mitä esittää kuva, joka on turkin pankin ja kenkänimen ruudusssa ? Poikien ei tarvitse vastata !!
19. Ö1.5.2014 klo 16:34
Kaken pojat.
Kuka on mies, joka makaa lavitsalla harmaiden rivien kuvassa?
En tunnista.
Onko Kake?
20. ämmä1.5.2014 klo 18:19
Kakeksi minäkin hänet tunnistin...
21. Hillevi-Hiiri1.5.2014 klo 18:23
Velo oli suomenruotsalaisten nimitys polkupyörästä paikkakunnalla, jossa asuin
22. O1.5.2014 klo 18:35
Hillevi-Hiiri.
Liittyykö se tähän ristikkoon jotenkin?
23. mormor1.5.2014 klo 18:43
Joo, Kake on päässyt lavitsalle! Kaken pojilta kysyisin, kuka on se tutun näköinen tyyppi siellä oikeassa ylänurkassa hirsimökin alapuolella? En millään saa päähäni, kun aivoissa on jo vähän surkastumista. Pakko kysyä, kun vaivaa kovasti....
24. Ö1.5.2014 klo 18:53
Mormor.
Kaken pojat ovat kai lähteneet juhlimaan, kun ei kuulu vastauksia.
Eikös se kysymäsi henklö ole Paul Anka. Sekä etu- että sukunimi sopivat.
Valitan suoraa paljastusta.
Tämä nyt on tällaista kevyttä vappuherjaa.
Ristikko on oikein kiva, ja sen täyttäminen iloinen asia, kuten täällä on monesti todistettu.
25. MARA1.5.2014 klo 19:02
Miten Kuivalahden kunnanvaakunan puolikkaasta (kiitos) tulee ratkaisuksi
ISAI. Eikös siinä pitäisi olla IIn vaakuna. Tämä ristikkoni on niin hailea, että sitä on mahdoton ratkoa.
26. B1.5.2014 klo 19:08
MARA. siinähän kiitetään.
27. MARA1.5.2014 klo 19:20
Onko Kuiva(lahti) yhtä kuin I ? Tai sitten en ymmärrä laatijan ajatusta.
28. B1.5.2014 klo 19:22
MARA. valitse toinen.
29. O1.5.2014 klo 20:27
Täällähän on ristikkoasiaa käsitelty todella hienosti!
Pitänee odotella vapun jälkeistä aikaa. :)
30. m1.5.2014 klo 20:59
Valmis ja EHKÄ oikeinkin :) Haastetta ja oivaltamisen iloa riitti!
31. Terveen paperit1.5.2014 klo 21:04
Enpä ole aiemmin valitellut kuvien hämäryyttä mutta nyt ovat aivan pelkkää
usvaa. Vaikka scannerillä otin tumman kopion ei auttanut asiaa. (vaimo ratkoo originaalia). Älliään täällä kehuskelevat vähän ällöttävät.
Ratkeaa hitaasti mutta epävarmasti.
32. m1.5.2014 klo 21:17
Hitaasti ratkesi minullakin ja oivalsin ja hahmotin suurimman osan kuvista vasta, kun ratkaisusana oli melkein valmis. Ensin ajattellin, että tätä en tule saamaan valmiiksi koskaan. Kun aikansa tuijottaa, niin kummasti vaan ratkeaa kuin ihmeen kaupalla!
33. O1.5.2014 klo 22:34
m.
Pääkuvan lauseetkin olivat hauskoja.
Arpapelillä vähän mentiin!
34. Masa I1.5.2014 klo 23:00
Morjens ja Vappua viel !
Huh, ehdin ostaa paikkakunnan viimeisen hesarin kun hokasin ettei huomenna ilmesty. Ja nyt täytyy sanoa että monista kuvista ei saa mitään selvää, så what ! Ratkee nämä arvaamallakin, esim. siitä ILMOITETTAVIA kaakkoon kuva : näkeekö joku siinä jotain mitä siihen tulee ? Mulle tuli , vaan en näe !
35. O1.5.2014 klo 23:21
Morjens Masa I.
Mikäli tarkoitat sitä kuvaa, missä on painomustettakin,
niin käännä ylösalaisin.

Vappua viel!
36. otv-a1.5.2014 klo 23:26
Minä puolestani en nää yhtään mitään kuvassa, joka on yläreunan pikku perheen alla.
37. otv-a1.5.2014 klo 23:30
Näinkin jo, taskulampun avulla, mutta vastatkoon ken haluaa, jos joku muu ei näe.
38. Masa I2.5.2014 klo 00:10
Morjens otv-a !
Minun lehdessä siitä kuvastakaan ei saa mitään selvää.
P.S. Olenkin ihmetellyt missä olet ollut, kun ei ole kommentteja pitkään aikaan näkynyt ?
39. Hkk2.5.2014 klo 05:48
Mara, Kuivaniemi ei -lahti
40. uusi2.5.2014 klo 07:53
Hitaasti ratkeaa täälläkin. Aluksi ajattelinkin, että tätä en saa ikinä valmiiksi. Täytyy vaan tuijotella harmaita kuvia, yrittää keksiä eri vaihtoehtoja, ja omituista kyllä, yht´äkkiä joku aina ratkeaa risteävienkin avulla. Vielä olisi vasemmat harmaat työn alla. Mutta nyt kyllä oli ja on ristikossa kaikelle ylimääräiselle ajalle mietittävää:)
41. Kaken poika2.5.2014 klo 08:05
Kiitos "ämmä" sydämellisistä vapputoivotuksistasi, välitän ne isä Kakelle myös, kun hän kotiutuu huomenna Ranskasta kokousmatkalta. Tekaisimme ristikon vappupäivän aamuna, se on jo Itellan laatikossa.

Pasille suosittelen paluuta takaisin koulun pulpettiin kertaamaan historiaa tai aloittamaan opinnot ihan alusta.
42. Pasi2.5.2014 klo 08:29
Kaken poika,jos viittaat kommentillasi vasemman yläkulman"Kairon varkaaseen" niin huti tuli.Kommenttini 1.5. oli tarkoitettu satiiriseksi mutta mitäpä sinä siitä ymmärtäisit.
43. sofia2.5.2014 klo 09:12
Kyllä tällä aivottomalla ämmällä on nyt vaikeuksia, kun ei selviä kävelevän perheen alla oleva tosi himmeä kuva. Muut myös tosi himmeät ovat selvinnet, mutta ko kohta vain enää takkuaa.
44. Aksu2.5.2014 klo 09:53
sofia,
jos tarkoitat sitä 6-kirjaimista sanaa, niin arvaat, kun saat vaakasanat oikein. Niin ainakin minulle selvisi. Kuvasta viis!
45. Juho2.5.2014 klo 10:01
Alhaalla, melko keskellä, JAPANIA- kohtaan saattaa saada kolmanteen kirjaimeen parikin vaihtoehtoa, vai?
46. apua2.5.2014 klo 10:47
sofia 2.5.2014 klo 09:12,

kiitos kysymästä, sofia, minunkin puolestani. Näillä main pähkäilen minäkin - johtolanka tuntuu tykkänään puuttuvan. Kun keksit, anna minullekin vihje.
47. otv-a2.5.2014 klo 10:55
Sofia, apua ym.,
Luulen, että kuvaan sopivan alun voi löytää puun oksasta. En ole ihan varma kuitenkaan.
[Masa I, paperilehti sai taas innostumaan]
48. apua2.5.2014 klo 10:57
Juho 2.5.2014 klo 10:01;

laitoin siihen entisen pääkaupungin.
49. apua2.5.2014 klo 11:01
otv-a 2.5.2014 klo 10:55

kiitos vihjeestä, mutta pollaani se ei vielä tarttunut.
50. yhtä vailla2.5.2014 klo 11:10
En löydä mitään järkevää sanaa klemmarin ruudussa olevaan koukkuun.Jos muut sanat ovat oikein,puuttuu kolmas piilokirjain.
51. sofia2.5.2014 klo 11:16
Aksu, kiitos kannustuksesta. Kyllähän siihen kirjaimia veivaamalla ympäristöön sopiva sana muodostui, kaipa se kuvaan liittyy, ei voi olla varma...
otv-a, ei taideta olla samoilla vesillä.
52. joskus2.5.2014 klo 11:20
Ei se ole koukku ollenkaan. Kuvan hämäryys vain antaa tämän tulkintamahdollisuuden.
53. sofia2.5.2014 klo 11:24
Niin, kun sen risteävän karttakuvan ratkaisun tajusin, aukesi koko solmu - kupeissakin, ohoh!
54. Jondalar2.5.2014 klo 11:26
Himmeän kuvan tulkinnassa on ehkä sallittua auttaa. Minusta kuvassa näytetään suolistoa.
55. apua2.5.2014 klo 11:46
- tai sitten linnun pää ja terävä nokka ?
56. sofia2.5.2014 klo 11:50
Minä näin siinä katon ja piipun - joten kyllä arvailuksi menee.
57. tp2.5.2014 klo 12:02
Tulkitsetteko te nyt kuvaa, joka on ylhäällä keskellä perheen alapuolella? Minä näen siinä USA:n kartan tai ylösalaisin olevan teekannun. Vaihtoehtoja tuntuu olevan siis runsaasti tarjolla. Vasemmassa reunassa KIELELLISTÄ yläpuolella kuva on myös niin hämärä, etten näe siinä mitään. Ratkaisusanan sain kuitenkin risteävistä.
58. O2.5.2014 klo 12:15
apua. 11:46.

Tulkitsin samoin kuin sinä tuon liittimen yläpuolella
olevan kuvan (vaakaan 5)
59. Juho2.5.2014 klo 12:22
O ja apua, sen kuvan tunnistaa parhaiten kaakon suunnasta katsoen, mutta vain sen perheen alapuolisen kuvan aihe jää tunnistamattomaksi, sanahan siihenkin toki tulee, kuten muihinkin haaleihin kuviin.
Onneksi huomisaamun posti tuo taas uutta herkuteltavaa KK-liitteen muodossa.
60. Jondalar2.5.2014 klo 12:34
Floridan rannikon kartalta kuva minustakin ensi alkuun näytti. Mutta vilkaiskaapa sitäpähän yhtä joutavaa suolen mutkaa goglaamalla. Floridalta sekin näyttää, vaikka sieltä ei päästä Miamista Havannaan.
61. uusi2.5.2014 klo 12:37
Olipa urakka, ainakin minulle. Mutta mukavaa sellaista:)
62. Potter2.5.2014 klo 12:55
Katsoin vasta tänään digihesarini, ja tämän harmillisen suttukuvaisen ristikon.
Arvailemallahan se meni jotenkuten, mutta enpä kyllä erikoisemmin tykkää tällaisista sutturistikoista.
63. Kake Kortelainen2.5.2014 klo 13:34
nyt oli semmonen ristikko etten saanu täyteen..eikä noista toope lapsistakaan ollu apuja
64. ET2.5.2014 klo 14:31
Lähetin HS:n palautetta täysin painokelvottomasta jäljestä ristikossa 1.5. Toivottavasti moni muukin tekee niin, jotta asiaan saataisiin parannusta.
65. m2.5.2014 klo 15:03
Saattaa olla tarkoituksella huono ja vaalea painojälki ja kuulua tämän ristikon luonteeseen. Kuvan "näkee" vasta, kun sana muodostuu muuta kautta.
66. Ylläpito2.5.2014 klo 15:27
Tässä viesti laatijalta itseltään:

"Ristikko lähti hyvälaatuisena, mutta työstettiin lehteen kehnonlaisena. Ero on selvä kun vertaa lähtenyttä ja julkaistua ristikkoa."
67. kaken veli2.5.2014 klo 16:01
Laitoin Kaius Niemelle eilen 1.5.2014 palautetta. En pyytänyt korvausta vaan toimenpiteitä, jotta nämä ristikot saadaan "selkokielisiksi" tai siis "selkonäköisiksi". Sain tänään vastauksen, jossa hän lupasi, että asia tutkitaan lähiakoina. Nähtäväksi jää muuttuuko mikään.
68. Pähkinänsärkijä2.5.2014 klo 16:02
[Vappu vietetty ns. nyrkin ja lieden välissä, vanharouva piti eilistä Hesaria piilossa, ja antoi sen ahnaihin käsiini vasta tänään.]

Sujuihan se sokkoratkontakin sitten pienessä kankkusessa oman ristikkoihistoriani surkeimmista kuvavihjeistä (huolimatta).

Ihmettelen kyllä lehden työstäjien taidokkuutta ja pahaa tahtoa, jos ovat laatijan "hyvälaatuisen" aineiston lähes totaalisesti kyenneet haalistamaan.

No, lisäsi tuo ainakin vaikeusastetta ja vaati tavallista enemmän arpomista, mutta lopputulos näyttäisi kuitenkin kelvolliselta. Pari pirullusen pitkää sanahirviötä mukavana mausteena sanasopassa.
69. Marija2.5.2014 klo 16:12
Tämä ämmä on ratkonnut ja lähettänyt kolme edellistä ristikkoa, mutta tähän ristikkoon olen jäänyt ihan jumiin. Olen saanut sanan sinne toisen tänne. Täysin hämäriä kuvia tiiraillessa siitepölystä kärsivät silmät sen kun vuotavat. Kyllä nyt nostan kädet pystyyn. Ei tähän auta silmätipatkaan.
70. Seitenvitonen2.5.2014 klo 17:07
Ylläpito 15.27,

Löytyisiköhän lehdestä ristikon "työstäjälle" vähemmän vaativia hommia?
71. yhtä vailla2.5.2014 klo 17:40
Kiitos O, Apua,Juho!Vihjeenne auttoi.Olin koukussa ihan väärään ratkaisuun.
72. O2.5.2014 klo 18:21

Ylläpito.

Kiitos, että (klo 15:27) kerroitte laatijan ilmoituksen.

Minua on harmittanut kovasti se, että eräät henkilöt
ovat kivenkovaa ja usein väittäneen Aulis Lehdon
tahallaan laittavan haaleita tai muuten epäselviä
kuvia, jotta siten ristikko vaikeutuisi.

Nyt toivottavasti loppuu tuo, jo vainoharhaisia piirtetä
saanut, panettelu Aulis Lehdosta.
73. [O]2.5.2014 klo 18:25
[Erikoisterveiset Pähkinänsärkijälle.]
74. Pähkinänsärkijä2.5.2014 klo 18:46
O 2.5.2014 klo 18:21

Voi pyhä yksinkertaisuus, mikä tuota naista vaivaa? Taas kimpussa kuih herhiläinen. Lisäksi, kuten tavallista, puolesta sanasta pieleen ymmärtäneenä.

Jätetään vainoharhaherjat omaan arvoonsa, ja keskustellaan itse asiasta.

Laatija on kuulemma ilmoittanut ristikon lähteneen "hyvälaatuisena". Mikään tunari ei painotalossa voi saada aikaan Auliksen skannaamia kuvia alati vaivaavaa epäterävyyttä ja -selvyyttä. Sen linjan siis on laatija valinnut - joko tahallaan tai taitamattomuuttaan.

(Olisi hyvä tietää, millä pelillä ja menetelmällä materiaali laatijalta lehdelle siirtyy. Siinäkin saattaa ilmetä lopputulosta heikentävää "kohinaaa".)

Tällä kertaa haittana on ollut kuvien haaleus, painovärin vähyys vissiin, joka on tehnyt ne tulkintakelvottomiksi. Se saattaa olla aikaansaatu laatijan materiaalia työstettäessä. Hienoinen haaleus näkyy myös samaa painoarkkia olevalla sivulla B 5 . M.O.T.
75. Jondalar2.5.2014 klo 18:55
Painomusteen vähyys himmeistä kuvista tuli ensimmäisenä mieleen. Hyvä tietää, että laatija valvoo, vastoin meidän epäluuloa, lopputuotteensa laatua. Mutta jonkun myös tartteis tehrä jotain.
76. [O]2.5.2014 klo 18:57
[Pähkinänsärkijä.
Hieman liioittelua tuo ensimmäinen kappaleesi.
(Kimpussa kuin herhiläinen?)

Laitoin sinulle ainoastaan erikoisterveiset! ]
77. aloittelijatar2.5.2014 klo 19:02
"Voi pyhä yksinkertaisuus, mikä tuota naista vaivaa? Taas kimpussa kuih herhiläinen."

Mielenkiintoista, että Pähkinänsärkijä kokee, että O:n viesti ylläpidolle kohdistuu häneen. Häntä itseään lainaten "Jätetään vainoharhaherjat omaan arvoonsa, ja keskustellaan itse asiasta."

Mukava ristikko, mutta haaleus lisää haastavuutta. Minusta ei ole paha, jos todella haaleita kuvia avattaisiin vihjeiden muodossa. Taidanpa itsekin kohta kysyä vinkkiä, jos ongelmakohta ei pian ratkea.
78. Kaken poika2.5.2014 klo 19:11
2.5.2014 klo 13.34, identiteettivaras Kake Kortelainen, ettäs kehtaat tulla julkisuuteen isämme nimellä.

Identiteettisi on eli ip:si on jo kauan ollut tiedossa, haluatko nimesikin julkisuuteen?
Isämme Kake on tällä hetkellä Ranskassa ja meidän perheen ristikko on jo aikaa sitten ollut postissa. Emme ole yhtä tyhmiä tolvanoita kuin sinä varas.
79. pelaaja2.5.2014 klo 19:13
Jännää tämä ns. ristikkokeskustelu. Eilisaaamupäivän ristikkokommentit muuttuivat sitten ns. terveisiksi Kakelle, aplodit vaan hänelle ennennäkemättömän suosion johdosta :-). B kysyi yhdestä kuvasta eilen klo 16.41. Kenelläkään ei liene siihen vastausta? Minä näen siinä ison linnun nokan aukinaisena mutta tuo tummennettu pompula vähän hämää. Ei se nyt sit mitään, ristikon näkemistasohan on jo kuulutettu. Maran vaakunakyselyä hieman kummeksun, meinaan kun on pelit ja vehkeet ja Kuivalahti näyttäisi olevan kylä Eurassa ja Kuivaniemi sitten taas ei. Ja muutenkin.
Hep, terveiset otv-alle.
80. Kaken poika2.5.2014 klo 19:16
Sitä paitsi tämän ristikon haastavuus oli juuri siinä, etä oli paljon haaleita kuvia. Olipa kerrankin joillekin teille puupäille päänvaivaa - ei meille! Kaikki haaleat kohdat ratkesivat mukavasti, jos osasi ratkaista risteävät sanat. Ei mitään pulmia. Toivottavasti saadaan yhtä haastavia ristikoita jatkossakin. Turhaan purnaatte, oli mukava ratkottava.
81. Kaken poika2.5.2014 klo 19:23
Tiedoksenne vielä, että isällämme Kakella ei ole veljeä. Ja jos olisi, ei ainakaan noin tyhmää kuin tuolla edellä esiintyvä ns. "kaken veli" 2.5. klo 16.01. Lienee jonkun muun itseään vielä paljon tyhmemmän kaken veli.
82. ET2.5.2014 klo 19:26
Minäkin kiitän laatijaa vastauksesta. Kehno ulkoasu ei innosta ratkomaan. Katsotaan miten HS jatkossa toimii. Tämän ristikon jätän suosiolla väliin - vaikka Lehdon ristikoista kovasti pidänkin.
83. B2.5.2014 klo 19:42
pelaaja, siitä kuvasta, kukaan ei noteerannut, mutta kyllä selvisi. Vastaus
yllätti , linnun nokkaa tai saksia ajattelin , mutta ei ollutkaan.
84. tp2.5.2014 klo 19:53
Onnistumisen iloa pitkän pähkäilyn jälkeen! Kiitos Jondalar joutavista suoli -vihjeistä, kun ne tajusin niin jo alkoi Lyyti kirjoittaa.
85. tp2.5.2014 klo 19:53
Onnistumisen iloa pitkän pähkäilyn jälkeen! Kiitos Jondalar joutavista suoli -vihjeistä, kun ne tajusin niin jo alkoi Lyyti kirjoittaa.
86. pelaaja2.5.2014 klo 19:53
B, juu. Hauska kuulla, että joku toinenkin näki siinä sen nokan. No, vastaus on mikä on. Enpä ole tämännäköistä ristikkoa ennen ratkonutkaan.
87. B2.5.2014 klo 20:06
pelaaja, parempia painoksia odotellen. Tämä valmis kaikesta huolimatta.
88. O2.5.2014 klo 20:34
B.
Lauantaina tulee Kuukausiliite ja siinä pitäisi olla
ristikko.
Värillinenkin vielä. :)
89. B2.5.2014 klo 21:12
O. siispä huomiseen, pää ja kynä terävinä.
90. [O]2.5.2014 klo 21:16
[aloittelijatar.
Taisit sitten saada selville ne epäselvyydet?

Huomiseen sitten ja Kuukausiliitteen ratkontaan.
Mukavaa kesän odottelua sinulle! ]
91. Jondalar2.5.2014 klo 21:21
Kiitos kiittämisestä, tp. Aika paha on hahmottaa pelaajan mainitsemaa kuvatusta. Linnun tai peräti krokotiilin aukinaista suuta se muistuttaa. Kokeilin vahvistaa hentoa piirrosta kuivamustekynällä. Yksi mahdollisuus on saksien terät niitattuna yhteen saranaruuvilla. Taikka peräti keritsimet.
92. O2.5.2014 klo 21:50
Hei Jondalar.
Oli mitä tai mikä vaan, niin vastaus on selvä! ;)
93. Jondalar2.5.2014 klo 22:00
Totta, O. Saksien siis pitäisi olla ylösalaisin. Omituinen ristikko. Vastaukset ovat selviä, vaikka osasta vihjeitä ei saa mitään selvää. Haitanneeko tuo tahtia.
94. [aloittelijatar]2.5.2014 klo 22:30
[O
Kiitos kysymästä! Sain kuin sainkin vihdoin monen sovittelun ja kumituksen jälkeen sanat kohdalleen. Ylälaidan vempain tuotti vaikeuksia, enkä saanut haaleuden takia selvää, mitä LAATIKKOONKIN-vihjeen vasemmalla puolella (vempaimen yläpuolella) oleva kuva esitti. Ratkaisu alkoi muodostua, kun sain vanhemmalta väeltä vinkkiä naiseen, joka muistuttaa Satu Silvoa.

Huomenna uudet haasteet!
PS. Satoiko teilläkin valtavia rakeita? Ne vähän häiritsivät kesän odottelua ;)]
95. [O]2.5.2014 klo 22:45
[aloittelijatar.
Ihan vetenä tuli ja välillä pilkahti aurinkokin! :D
Kyllä se kesä tulee.

Jondalar.
Eipä loppujen lopuksi sitten haitannut. ]
96. putko3.5.2014 klo 04:21
hesassa satoi rakeita eilen
97. juno3.5.2014 klo 13:18
Hei, sain juuri ristikon 2795 täytettyä, mutta yksi kohta siinä hieman mietityttää. Alimmalla vaakarivillä on padan kuvan, mutta vastaukseksi pystyn hahmottamaan ainoastaan patojen ja pannujen pinnan käsittelyyn käytetyn aineen. Saitteko te muut saman vastauksen vai onko tuohon kohtaan jokin paremmin itse kuvaa vastaava ratkaisu?
98. HUUTAVAN ÄÄNI KORVESTA3.5.2014 klo 14:11
Kerrassaan kummallista, ettei opita, että

AINOA KEINO häirikkö-kaken vaientamiseksi on olla
- näkemättä
- kuulematta, ja siis
- kommentoimatta

hänen kirjoituksiaan täällä.

Panee ajattelemaan, että hänen sairasta "viihdettään" täällä ihan kaivataan joidenkin kirjoittajien taholta. Hävetkää, oi hävetkää.
99. HT3.5.2014 klo 16:52
Ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen jätin kesken, ulkoasu oli niin luotaan työntävä. Painotekniikalle laatija ei voi mitään, mutta sen mahdolliset puutteet voisi ottaa huomioon ja rakentaa kuvalliset vihjeet siten, että niistä saa varmasti selvää tai korvata ne sanavihjeillä.
100. ET3.5.2014 klo 17:00
Hesari huomioi huomautukseni painokelvottomasta ristikosta: sain uuden HS:n, jossa yhtä haalea ristikko :).
101. Pasi3.5.2014 klo 17:04
juno,on.Eikä aina laisinkaan.
102. Pasi3.5.2014 klo 17:04
Aine
103. juno3.5.2014 klo 18:32
Pasi, ok. Mutta kohta on kyllä mysteeri. Vastaussanani XY voi kyllä lukea myös adjektiiviksi tyyppiä "Y kuin X", mutta ilmeisesti et tarkoita tällaista adjektiivia? Osittain minua hämää jotenkin epäselvä kuva, joka antaa tämän kohdan viimeisen kirjaimen. Onko tuo laattamainen kuvio useimmiten kankaasta vai keramiikasta tehty? Tällä hetkellä olen kallistunut keramiikkaan, mutta en kyllä oikein hahmota, mitä kuvassa itse asiassa on.
104. B3.5.2014 klo 18:49
juno, kuvio, juuri se minkä kirjoititkin, sana vain ei ei kokonainen niinkuin kuvakin kertoo. ehkä keramiikka.
105. juno3.5.2014 klo 18:53
B, niin arvelinkin. Ja jos saari, josta tulee padan kuudes kirjain, on sekä Paraisilla että Alaskassa, niin piilokirjaimeni pataan rajoittuu melkeinpä siihen, joka siinä nyt onkin. Mutta omituinen sana minusta tuohon kohtaan kyllä tulee, jos se noin on. Tosin tuonnimistä patojen puhdistusainetta myydään netissä. Saaren vieressä minulla on pystysuorassa pysähtymiseen liittyvä sana ja sen jälkeen tietynlaiseen vääristämiseen liittyvä monikkomuoto.
106. pelaaja3.5.2014 klo 19:01
Varmaan, juno, käytit ratkaisusanaa kuuklessa? Ekalla sivulla se näyttäytyy tuona kuvana - laatija lienee napannut sen siitä.
107. pelaaja3.5.2014 klo 19:02
=> siis sitä pataasi
108. Rapu3.5.2014 klo 19:04
Enpä ole minäkään ennen törmännyt näin hailakoihin kuvavihjeisiin. Täyteen kuitenkin sain, vaivalla.
Yhtä vastaustani kuitenkin vielä tässä kummastelen. Ylälaidassa korvanlehdestä vasempaan on ikäänkuin merenlahti (5 pystyyn) tms... vastaukseni ei mielestäni istu kuvaan.
109. aloittelijatar3.5.2014 klo 19:07
Rapu
Kyllä se istuu. Jos kuvaa näkyisi hieman enemmän, olisi vastaussanakin pitempi ;)
110. B3.5.2014 klo 19:09
Rapu, läheisyyteen se liittyy (merenlahti).
111. O3.5.2014 klo 19:12
Rapu.
Siitä karttakuvasta puuttuu pari kirjainta.
112. [O]3.5.2014 klo 19:14
[aloittelijatar.
Näin sitä tuli kerralla kolme vihjettä! ]
113. Rapu3.5.2014 klo 19:25
Kiitti! Näkyvissä onkin maata, eikä merta.:=)
114. juno4.5.2014 klo 11:07
Pelaaja, tosiaan kuuklen haulla tulee juuri tuo kuva ensimmäisenä. Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, sanahan voi tarkoittaa myös padan pinnalle käytössä muodostuvaa värjäytymää, sillä jälkiosa voi olla myös substantiivi, ei ainoastaan adjektiivi. Tämä siis, jos ratkaisusanani tuohon kohtaan on oikein ylipäätään.
115. isto ämmä4.5.2014 klo 12:24
Kyllähän täällä helppo on "ämmiä" retostella ja kehua ristikon täyttymisellä mutta on sitten eri asia onko ne ristikot oikein. Kun näkyy olevan kuitenkin palkinnon voittaneiden nimet usein samoja vuodesta toiseen niin epäilyttää nuo väitteet .



k
116. Hinssu4.5.2014 klo 12:33
Uskaltaudun minäkin taas tähän keskustelutulvaan. En saa millään selvää alhaalta oikeasta reunasta kuudennen sarakkeen vihjekuvasta. Puuttuva kirjain on piilokirjain, enkä muiden kirjainten perusteella tulevaa mahdollista sanaa pysty kohdistamaan vihjekuvaan. Omituinen häkkyrä!!
117. Hinssu4.5.2014 klo 12:34
Uskaltaudun minäkin taas tähän keskustelutulvaan. En saa millään selvää alhaalta oikeasta reunasta kuudennen sarakkeen vihjekuvasta. Puuttuva kirjain on piilokirjain, enkä muiden kirjainten perusteella tulevaa mahdollista sanaa pysty kohdistamaan vihjekuvaan. Omituinen häkkyrä!!
118. Hinssu4.5.2014 klo 12:35
Siis yhtä puuttuu!!
119. otv-a4.5.2014 klo 13:14
Hinssu,
Tarkoitatko tuota kuvaa, jossa nainen kantaa laukkua?
120. Aksu4.5.2014 klo 13:17
Ehkä Hinssu tarkoittaa sitä, mikä näyttää kirjoituskoneelta, mutta onkin paljon suurempi (7)!
121. Hinssu4.5.2014 klo 13:31
otv-a
Tarkoitan kuvaa, joka on sen laukkua kantavan naisen oikealla puolella olevan sarakkeen vihjekuva hieman ylempänä.

Aksu
Näyttääkö se kuva kirjoituskoneelta, minusta se näyttää joltakin pääkoristeelta, värikkäältä kruunulta. Yritin katsoa digilehdestäkin, mutta ei aukene!
122. POH4.5.2014 klo 13:51
Hinssu
Minusta näyttää rahanarvoiselta hymyltä, jonka omistaja on paennut kauhuissan ja jättänyt kaikki ukset auki.
:) :) :) :)
123. Hinssu4.5.2014 klo 13:54
POH, kiitos, taisipa selvetä. Laitan siihen sanan, joka tulee siihen luontevimmin!!
124. Hinssu4.5.2014 klo 13:55
POH, kiitos, taisipa selvetä!!
125. otv-a4.5.2014 klo 14:10
Laskutaito jumissa.
126. O4.5.2014 klo 17:32
POH. Klo 13:51.
Vihjeesi oli yksi parhaista ja hauskimmista vihjeistä
ikinä!

(Älä nyt vaan ota tätä mielistelynä, sillä sitä tämäkään ei ole.)
127. Leea4.5.2014 klo 18:15
Ylhäällä," laatikkoonkin" vasemmalla puolella, mitä ihmettä? Edellä usein mainitusta syystä en saa mitään havaintoa. Voisiko joku vinkata esim.: kivi-, kasvi-,eläinkuntaa vai ihan jotain muuta?
128. B4.5.2014 klo 18:28
Leea, taivas on sininen ja valkoinen.
129. Leea4.5.2014 klo 18:30
B, Kiitos!!!
130. POH4.5.2014 klo 18:42
0
Sarkasmi on huomioitu.
131. [O]4.5.2014 klo 18:53
[POH.
Ei ollut sarkasmia!
OK. annan olla. ]
132. nappi4.5.2014 klo 19:01
Vielä epäselvistä vihjekuvista. Alhaalta 9. vaakarivi: kolme "jotakin", joissa pisteet. Ei aavistustakaan siitä, mitä ne voisivat olla. Muut vaakasanat paikoillaan paitsi se pieni eläin, jota epäilen kissaksi. Voisiko saada vähän apua. Pukkaa tuo kohta hikeä päälle.
133. jykä4.5.2014 klo 19:06
ylhäällä keskellä vielä tyhjää. Lastenrattaat, kuuluttaja, Itämeren kartta?
134. huuhaa4.5.2014 klo 19:06
nappi,
ei oo kissa, vaikka siksi minäkin sitä ensin arvelin.
135. nappi4.5.2014 klo 19:12
Ei taida olla kissa. Ratkaisusana on vaikea mutta löytyi kotikirjastostani
136. tp4.5.2014 klo 19:32
jykä, "kuuluttaja" on saapasmaan salaatti. Millaisia valtioita on Itämeren ympärillä? Lastenrattaat eivät kulje yksin.
137. sofia4.5.2014 klo 19:34
Jykä.
Kartan ratkaisu ei ole maantietoa.
138. sofia4.5.2014 klo 19:39
tp, ei kai kuuluttaja "salaatti" ole, kuvan naishenkilöön vihjeesi kyllä sopisi.
139. epik4.5.2014 klo 19:41
Sattuuko se vasemmalla ylhäällä oleva kaunis nainen liittymään johonkin rahapelliin?
140. B4.5.2014 klo 19:45
epik, sattaa olla , mutta rahaa on ansainnut ainakin ulkoisilla avuillaa.
141. tp4.5.2014 klo 19:58
Sofia, sitä naishenkilöä tarkoitinkin, kun luulin jykän sitä kysyvän. Nyt vasta tarkemmin ristikkoa katsottuani, tajusin mitä kuuluttajaa jykä tarkoitti, siis vieressä puuhailevaa miestä.
142. jj4.5.2014 klo 20:02
Oikeasti kirjoitetaan "keellä" . Muttei ole sophie
143. ö4.5.2014 klo 20:07
Kertokaa, mikä on harmaiden yläpuolella oikku ja kysyvä - sanben kanssa olevan kuvan merkitys. kun ei vieressä olevien numeroiden merkityskään avaudu.
144. jj4.5.2014 klo 20:16
Ylhäällä on osa naapuri maatamme Ruotsia.
145. tp4.5.2014 klo 20:19
ö, kuva viittaa agraariyhteiskuntaan, jo tosin menneeseen.
146. B4.5.2014 klo 20:23
ö, ei ole sande. numerot voisi ajatella rahaksi.
147. sofia4.5.2014 klo 20:24
Ö,
Numerot viittaavat maksuun. Oikku löytyy sivistyssanakirjasta. Kysyvä tekee tärkeän kysymyksen
148. ö4.5.2014 klo 20:40
Kiitos. Kun oli haileasta kuvasta alaspäin pistettynä "puupalttoo" niin ei t-tä löytynyt sitten millään. Kun samalla katsotaan missikisoja.
149. nappi4.5.2014 klo 20:51
Palaan klo 19.01 avunpyyntööni. Vihjettä en saanut, tosin kissasta olen luopunut.
150. B4.5.2014 klo 20:54
Nappi voisitko tarkentaa mistä kysyt !
151. huuhaa4.5.2014 klo 20:58
nappi, hiukan halveksiva nimitys toisesta elukasta.
152. sofia4.5.2014 klo 20:59
Nappi, ei ole kissa, vaan hieman halventava nimi eräälle toiselle lemmikille. Haaleasta kuvasta muodostui minulle outo sana, joka kyllä selvisi googlesta
153. B4.5.2014 klo 20:59
nappi, taisinkin löytää kysymäsi kuvan,, näitä käytetään vaikka muistin tukena. sana tosin mulle tässä muodossa oli tuntematon.
154. tp4.5.2014 klo 21:02
Nappi, kuvassa on lappusia. Kun kyseessä ei ole kissa, niin kannattaa kokeilla koiraa.
155. nappi4.5.2014 klo 21:15
B, huuhaa, sofia, tp. Kiitos. Eläimen nimi sopi oikein hyvin, mutta lappusista tuli outo sana. täytynee hyväksyä. Eihän näissä ristikoissa mitenkään harvinaista ole, että tulee erikoisia sanoja.
156. Mansikki5.5.2014 klo 08:31
Aiemmin palstalla on vaihdettu mielipiteitä alimmalla vaakarivillä olevasta padasta ( junno ja pelaaja). Koko ristikosta puuttuu yksi kirjain, joka on patasanan piilokirjain. Olen etsinyt sitä ummet ja lammet, siis ratkojat ja googlet, mutta ei vain löydy. Siispä tukeudun näin hädän hetkellä teidän apuunne. Jos kyse on padanpuhdistusaineesta, ei sopivaa löydy. Patakuvia olen katsellut, ei niistäkään ole apua. Mistähän te muut olette tuon sanan saaneet? Mokomakin pata, saattaa vielä kattilaakin soimata.
157. Aksu5.5.2014 klo 08:40
Mansikki,
oiskohan siulla joku (kirjoitus)virhe, jos et puuttuvaa kirjainta keksi? Tarkista!
158. Mansikki5.5.2014 klo 09:02
Kiitos Aksu, mutta pystysanojen "pitäisi" olla oikein. Pata- sanallahan se alkaa, sitten piilokirjain ja lopuksi sain naisen nimen, joka voisi olla väärin.
159. Ö5.5.2014 klo 09:27
Mansikki, taitaa saari pystyyn olla sulla väärin.
160. Mansikki5.5.2014 klo 09:36
Kiitos Ö. Niinpäs olikin, saaren viimeinen kirjain oli väärin. Kokeilen uudelleen.
161. Mansikki5.5.2014 klo 09:58
Löytyi vastaussana padalle ihan heti, kun korjasin saaren nimen. Kyllä tuon saaren tiesin, olin vain jossain vaiheessa korjannut sen väärin. Googlesta vielä tarkistin padan. Meni turhan paljon aikaa pähkäillessä, ja vain yksi kirjain väärin. Kiitos. Ristikko valmis, Itella odottaa jo.
162. Hetkinen Hämeestä5.5.2014 klo 11:55
Oikealla melko keskellä, laulajanaisen oikealla puolella SAW.
Saan siihen sanan, joka paristakin eri lähteestä katsottuna on oikein.
Mutta mitä se TARKOITTAA ?
163. Jondalar5.5.2014 klo 12:39
Hyvä kysymys. Ratkaisuksi tulleesta sanasta löysin kyllä selityksiä. Se on ollut Egyptin pääkaupunki 26. dynastian aikana. Sitä en tiedä, milla tavalla Saw tuohon kaupunkiin yhdistyy. Onko toinen nimitys kaupungille vai onko nimi muuttunut. Yhteys sanojen välillä näkyy sanaristikkokirjoista.
164. Maria5.5.2014 klo 12:46
Mikä lienee tuo vempain ylärivillä pilvistä lounaseen, sotkee koko sen kulman ratkaisun, kaipaisin jotain viitteitä.
165. Hetkinen Hämeestä5.5.2014 klo 13:12
Maria, minä luulin sitä polkupyörän polkimeksi sivulta päin katsottuna.
Mutta eihän se ole se. Googlesta ja laivatekniikasta löysin vastauksen. Enempää en osaa liikaa paljastamatta sanoa.
166. Hinssu5.5.2014 klo 13:13
Maria
On aika tasapainoilemista näiden vihjeiden ja sanojen kanssa!!
167. Hinssu5.5.2014 klo 13:27
Saaduista vihjeistä on monesti aika vaikeata saada selvää. Paras vihje ja apu minulle tuli jokin aika sitten tällä palstalla, so. Ratkoja, sieltä olen löytänyt lukemattomia ratkaisuja. Tosin jokin ratkaisusana saattaakin olla Ratkojissa virheellinen (vrt. HS Kuukausiliitteen toukokuun ristikossa Plevnakin-vihjeen kohdalla).
168. Surku5.5.2014 klo 13:34
Heitetäänpä väite, että vastaussana on
kreikankielinen vastine vihjesanalle SAW.
169. jykä5.5.2014 klo 14:15
Kun hyviä vihjeitä sain niin valmiin ristikon vein.

Huuhaalle: sori että vahingossa käytin nimeäsi. Tekstarissa naputetaan vastaanottaja mutta täällä lähettäjä. Unohdin sen.
170. Jondalar5.5.2014 klo 14:19
Eipä taida kreikkaa olla. Todennäköisesti historiantutkijoiden kartta on ollut heikosti skannattu tuhrukuva. Ovat tulkinneet himmeän kartan nimen väärin. Sellaista sattuu.
171. Juho5.5.2014 klo 14:47
Maria, koetapa hakea auton osaa nimellä koiranluu.
172. Uskotaan5.5.2014 klo 15:04
Ylläpito siis uskoo ilman todistajia, että Lehdon ristikot ovat tarkempia lähtiessä häneltä.
173. Maria5.5.2014 klo 15:08
Kiitos auttajille!Asia selvisi, nämä auton tarvekalut on jääneet oppimatta ja koirakin kalusi vähän muuta luuta.Oppia ikä kaikki!
174. Surku5.5.2014 klo 15:12

Täyty sit mennä googleen
ja siellähän seisoo että:
.... is the Greek name for the Ancient Egyptian city Sꜣw (Zꜣw)
175. sofia5.5.2014 klo 16:54
Uskotaan
Kuukausiliitteessä Lehdon ristikot ovat huomattavasti selvempiä, vaikuttaako paperilaatu noin paljon painojälkeen.
176. eh5.5.2014 klo 19:23
Miten saitte avattua vasemmalla (kaakossa) klemmarin vieressä olevaa kirjoituksen oloista?
177. B5.5.2014 klo 19:33
eh. se olikin pulmallinen , ankkuriksi sitä luulin mutta vastaus tuli pystysanoista. piilohan siinä on mutta piti käydä kaikki aakkoset läpi ja laittaa mikä tuntui sopivalta. kuva ja vastaus on mielestäni tosi outo.
178. pelaaja5.5.2014 klo 20:20
Kun OIKEIN tarkkaan katsoo sitä ankkuria/kirjoitusta/ ongenkoukkua, niin kyllä siinä hahmottuu ratkaisusanan pää.
179. B5.5.2014 klo 20:37
pelaaja. olen suurennuslasilla melkein reiän saanut siihen kuvaan, mutta kun OIKEIN TARKKAAN taas katsoin niin oikeassa olet. Johtui varmaan siitä kun älysin mitä etsin .
180. O5.5.2014 klo 21:14
B.
"Nenä" näyttää itään päin.
181. kaart5.5.2014 klo 21:14
Siis aivan sama,mitä kuvassa mielestään näkee,kunhan sana on oikein. Moni sana tässä ristikossa on muodostunut näin.
182. Hinssu5.5.2014 klo 21:49
Panenpa minäkin lusikkani tuohon ankkuri/kirjoitus/ongenkoukkusoppaan. Ne neljä reunimmaista kirjaintahan tulee risteävistä sanoista, mutta keskimmäinen on hämärän peitossa. Laitoin siihen kirjaimen, jolloin muodostui lähivuosien entisen kuuluisuuden nimi ja kun sitä sanaa hain joko googlesta tai ratkojista, esiin tuleva sana tuntui sopivan kuvavihjeeseen. En tiedä, osuinko oikeaan, mutta ristikko on jo Itellan matkassa.
183. Mape6.5.2014 klo 07:28
Huomenta! Klemmarin "kaverikuvan" ja vastaussanan välillä en näe mitään yhteyttä, sana vain tuli risteävistä sanoista. Näinhän näissä ristikoissa näyttää olevan, että ensin tulee vastaussana ja sitten selviää vihje( tai on selviämättä). Ristikko jo Hesarilla. Uskon sen olevan oikein, sen verran tarkkaan tätä ristikkoa pitä ratkoa.
184. Hinssu6.5.2014 klo 10:33
Kun laitoin ankkuri/kirjoitus/ongenkoukku-kuvan osoittamaan kohtaan sanan ja hain sillä sanalla googlesta kuvaa, löysin vempeleen, jonka yksi osa on sama kuin vihjekuvassa. Joten sanani on oikein!!
185. mika6.5.2014 klo 10:53
hinssu..et tuota kuvaa etkä sen osaa löydä googlesta :D
186. Hinssu6.5.2014 klo 10:56
mika, nyt on näkemyseroja! Katsotaan kolmen päivän kuluttua. Minä pysyn kannassani, googlesta löysin kyseisen vempeleen, josta osa on tuossa vihjekuvassa.
187. Pertti Henrikki6.5.2014 klo 11:41
Katselkaapa sitä kuvaa vaikkapa hieman vinoittain.
188. --6.5.2014 klo 11:43
Ihan varmasti löytyy "vempele" googlesta

__http://lintuyhdistyskuikka.net/suojelu/
189. epätietoinen6.5.2014 klo 11:46
Vaikka ko. "häkkyrää" katsoisi" päällään seisten" en siitä selvää
ota. Kun pysytyistäkään ole varma. Tosi kinkkinen juttu
190. Mape6.5.2014 klo 12:02
Hinssu. Oletan, että itselläni on sama sana siinä "ankkuri"- kohdassa kuin sinulla. Ottaen huomioon risteävät ei siihen mielestäni muuta voisi tullakaan. Mielenkiinnosta googlasin sanan ja kuvahausta löytyi monenlaista, tosin en tarkoittamaasi kuvaa havainnut. Oikein se sinulla on.
191. Kanerva6.5.2014 klo 12:18
Minä en hahmota oikealla alakulmassa olevaa PE- haaleaa vihjettä?? (RAAMATUSSA) vihjeen kanssa samassa??
192. tuffa Porist6.5.2014 klo 13:11
Kanerva
Saapasmaassa ollaan.
193. mummeli6.5.2014 klo 14:05
Kiitos taas vihjeistä. Olen saanut ristikkoni melkein valmiiksi. Puuttuu vain ihan ristikon keskipisteestä NORJALAINEN. Onko henkilö- vai paikannimi vai mikä? Ehkä minulla on jotain väärin vaakasuorissa, mutta nyt jumittui tekeminen tähän. Pientä vihjettä, please.
194. Juho6.5.2014 klo 14:32
Kanerva, se PE- on alkutavu sille sanalle, joka tulee siihen pystyyn,
siinä ei ole kuin yksi piilo, joka on helppo vaikka arvata.
195. Juho6.5.2014 klo 14:40
mummeli, siinä kai haetaan norjalaista jokivarren naispuolista asukasta.
196. Kanerva6.5.2014 klo 15:33
Kiitos tuffa Porist ja Juho avuistanne.
197. sofia6.5.2014 klo 15:58
Hinssu oikeassa olet, ihan Googlen kuvahausta löytyy, en kylläkään sitä vempeleeksi tai sen osaksi sitä nimittäisi. Se on tavallaan piilokuva, kun oikeasta kulmasta osaa katsoa niin aivan selvä juttu.
198. B6.5.2014 klo 19:41
ankkuri /ongenkoukkua on tässä hieman "väännetty", mielenkiintoni heräsi
minkä HINSSU on siinä nähnyt kun puhuu vempeleestä, tarkkoittaen varmaan jotain esinettä. uskallan olla eri mieltä :)
199. Hinssu6.5.2014 klo 20:16
Näen siinä erään pyyntivälineen osan. Muuta en näe, vaikka kuinka kääntelisin kuvaa. Ensin laitoin sanan ja sen perusteella etsin googlesta verkkohaulla (en ensin kuvahaulla, koska kuvahaku näyttää erästä taannoin paljon julkisuudessa ollutta henkilöä). Tuli mainittu pyyntiväline, johon kuuluvaa osaa on tuossa mielestäni kuvattu. Niin, ja eihän se vielä tulevana perjantaina 9.5. selviä, vasta 23.5. luulisin. Jos olen erehtynyt, niin ei mitään vahinkoa ole tullut, onpahan vain syntynyt keskustelua tuostakin vihjeestä.
200. B6.5.2014 klo 20:55
virtuaali veto vaikka satkusta Hinssun kanssa ,että olet erehtynyt.
keskustelua kyllä.
201. O6.5.2014 klo 21:06
Minusta siinä on siivekkään pää ja se katsoo oikealle hieman ylöspäin.
202. pelaaja6.5.2014 klo 21:06
Ja toinen satku täältä.
203. pelaaja6.5.2014 klo 21:10
O, niin juuri, ratkaisusanan pää, kuten eilen(kin) jo totesimme. En minäkään sitä hetsillään hahmottanut mutta nyt siis satkun veto.
204. O6.5.2014 klo 21:14
pelaaja.
Virtuaalisellainen tulee täältäkin!
205. B6.5.2014 klo 21:14
Voisipa vedon käydä "oikeasti", mutta näillä mennään.
206. Hinssu6.5.2014 klo 21:24
Sopii, siis virtuaalisatkun veto seuraavien kanssa: B, pelaaja ja O! Siis 300 minulta teille tai teiltä 300 minulle. On jännittävät kolme viikkoa edessä, siihen mahtuu vielä äitienpäivä ja MM-jääkiekko. Jos häviän, teille kaikille kolmelle kunnia, minulta hartiat luisuun. Mutta siitä taas eteenpäin puhtaalta pöydältä.
207. Hinssu6.5.2014 klo 21:25
Lisäys, nyt ei enää muita vetoja mukaan. Juna meni jo.
208. B6.5.2014 klo 21:28
Hinssulla on asenne kohdallaan !
209. O6.5.2014 klo 21:34
B.
Jep, mutta ei niitä hartioita silti tarvi ... .
210. Seitenvitonen6.5.2014 klo 21:37
Pitkän pohdinnan jälkeen sain tulokseksi lievästi selällään olevan kömpelösti kirjoitetun E -kirjaimen, jonka jäljessä on viiva, tarkoittaen tietysti, että ratkojan on keksittävä sanan loppuosa.
Nyt työ mokomat vesititte koko hienon ajatuskuvioni. Ja mikä pahinta, taidatte olla oikeassa. Harmittaa.
211. O6.5.2014 klo 21:46
Seitenvitonen.
Jess!
(Miksi harmittaa?)
212. Jondalar7.5.2014 klo 08:22
Mielenkiintoisia vaihtoehtoja ongenkoukuista. Minä näin sen piilokirjainta sanaan laittaessani sellaisen esineen pyrstönä, jolla heitetään Pubissa tripla kakskymppisiä. Dartsia ja mökillä heitellään. Tuskin koskaan selviää, onko se lintu vai jokin muu.
213. -7.5.2014 klo 09:31
Totta mooses se on lintu. Heittäkää kuuklen kuvahakuun käpytikka niin loppuu pähkäily.
214. Junamies7.5.2014 klo 09:34
Helppoa kuin heinänteko näitten aulisten ratkominen. Saisi olla enemmän näitä himmeitä tai valkoisia ruutuja, jotta olisi haastetta ratkontaan, kun sanasto on niin tuttua, että on kovin helppoa arvatakin sanoja. Lisää vaikeutta kehiin!
215. mummeli7.5.2014 klo 09:39
Kiitokseni Juholle
216. Marle7.5.2014 klo 10:06
Olipa herkullista luettavaa nuo pohdiskelunne ongenkoukku/lintu/ym. vihjeestä!
Kun en pääse enää mukaan vetoonne, veikkaan faunaa. Tarjoan pullakahvit itselleni lähikuppilassa, jos voitan :-)
Seitenvitonen: elä harmittele! Väärässä tai "väärässä" oleminen johtaa useammin täysin uuteen oivallukseen toisaalla. On osa lateraalista luovuusprosessia, versus looginen pikaratkaisu. Lukekaa vaikka Edward de Bonon teos "Uusi tapa ajatella".
Sorry viisasteluni, nyt nyrkit multaan--eikun kukkaset...
217. eh7.5.2014 klo 15:20
Kun totesin, etten saa noista sutuista selvää, ajattelin katsoa tilaamastani digi-lehdestä selvennyksiä, mutta sivusto ilmoitti, että salasana ei kelpaa, kun nyt pitää olla myös numeroita. Vaihtamisohjeitakaan en saanut... (jätän pois koko jokukon änkyröintiä, kokeiluja ja kiroiluja) ... ja loppujen lopuksi näköislehti ei latautunut.

Tulin siis tänne valittamaan, ja tästähän olikin kovasti hyötyä... kiitos Aksu (1.5.2014 klo 11:18) tiedosta ettei siitä näköislehdestä ole hyötyä ja myös kaikille niille, jotka selittivät jotakin Floridan rannikosta: Se ruutu on paperilehdessäni niin haalea, etten ole ollut varma, onko siinä tyhjä ruutu ja hiukan painossa tarttunutta likaa Urpilaisen nenästä vai siis ihan oikea vihje. Yritänpä nyt sitten katsoa uudestaan, olettaen että siinä on vihje.
218. Pähkinänsärkijä7.5.2014 klo 16:01
Seitenvitonen 6.5.2014 klo 21:37

Turhaanhan harmittelet, koska ratkaisusanaksi olet saanut saman kuin palstan ornitologit - pubien partaveitsi Jondalar.

Näin Lehdon ristikoiden kuvavihjeitä ratkotaan: ympäri käydään, ja yhteen tullaan.
219. Seitenvitonen7.5.2014 klo 16:34
Eilisiltainen 21:37 harmitteluni ei ollut vakavasti otettava.
Kun kuvan pystyi hahmottamaan, löytyi oikea selitys sanalle.
Ja mieltä lämmittävät, rohkaisevat jäsenten kannustukset auttavat kestämään elämän ongelmissa.
220. Kake Kortelainen7.5.2014 klo 18:02
Seitenvitonen, olisiko jo aika varata paikka saattohoitokodista?
221. O7.5.2014 klo 18:07
Seitenvitonen.
Olet oikeassa. Nämä ovat välillä, jopa elämää suurempia
ongelmia! (Joskus tuntuu siltä.) :)
222. pelaaja7.5.2014 klo 19:11
Jukrat, aika hyvä tuo Seitenvitosen E-. Hyväksytään äänin 1-1. "Harmittaa" minuakin vähäsen ajatuksen vesitys :-) Mutta näen virneen naamallansa. Matkin nyt sitä.
223. ;D7.5.2014 klo 22:02
:D
224. Keno7.5.2014 klo 22:57
Tuosta "ongenkoukusta" saa selvän kuvan, kun katsoo sitä kaakosta päin (täällä jo sanottukin). Ratkaisusana on aivan kuvan mukainen.
225. [Pipsa]8.5.2014 klo 00:41
[Täällä sitä vänkytetään taas siitä ongenkoukusta/kaljakapakan heittovälineestä,..., kun odotellaan perjantaita. Onhan maailmassa muutakin kuin Hesarin ristikko. Minä olin tänään 2- vuotiaan Tuulin kanssa punaisen ristin kassikirppiksellä: sain kassin, ja kaikki, mikä mahtui siihen kassiin maksoi kaksi euroa. Tuuli sai kahdella eurolla suuren määrän tarpeellisuuksia, ja minä sain paljon hyvää mieltä mummoudestani.]
226. Jondalar8.5.2014 klo 08:49
Kovin heppoisesti täällä mielletään ihmiset vänkyttäjiksi ja kaljakapakoissa aikaansa viettäviksi. Tarkoitukseni oli vain kertoa mitä vihjekuvassa kuvittelin näkeväni, kun siitä ratkaisua ristikkoon kirjoitin. Dartsia olen nähnyt vain televisiosta, kaljakapakoissa en käy koskaan, sillä en käytä alkohoholia.

Kuvasta vielä sen verran, että varmasti 2 vuoden ikäinen lapsikin osaa piirtää enemmän linnun näköisen kuin ristikon kuva on.
227. HT8.5.2014 klo 09:57
Täällä jauhetaan ristikkoasioita siksi, että tämä on ristikkopalsta. Ei pohdiskelu ole pois muusta elämästä. Saa täällä toki mummouden autuuttakin ylistää, jos semmoiseen tarvetta tuntee.
228. Pähkinänsärkijä8.5.2014 klo 11:07
Jondalar 8.5.2014 klo 08:49

Älä pahastu öisistä pöpinöistä, äläkä ainakaan minun "pubien partaveitsi" -heitostani, jonka laitoin vain erotukseksi meistä "ornitologeista" tässä hilpeässä vänkäyksessä, joka minustakin toteutti hyvin palstan erästä keskeistä tarkoitusta. Ei siis ollut leima vaan kielikuva.

Viime yön kommentoijalle sen sijaan voisi tokaista, että alkoholin nauttiminen vaikka pubissa olisi huomattavasti hallitumpaa (valvotumpaakin) alkoholinkäyttöä kuin öinen tissuttelu tietokoneen ääressä. Mutta en nyt kumminkaan tokaise, ettei tulkita tölvinnäksi.
229. Jondalar8.5.2014 klo 11:57
Pähkinänsärkijä, en "oikeesti" pahastunut. Humoristisena kielikuvana sen otin. Sivullisten lukijoiden mielikuva olisi saattanut saada muodon: on varmaan viinamäen miehiä, kommentoijalla voi olla tietoa.

PS. Nuoriso on näköjään ottanut sanan "oikeesti" kaiken selittäväksi muotisanakseen. Aikaisemmin käytössä oli veellä alkava ruma sana. Sanan oikeesti vastakohta on tietysti "leikisti", jonka he olivat juuri oppineet tarhassa. Niin kehitys kehittyy parempaan suuntaan.
230. Pähkinänsärkijä8.5.2014 klo 12:13
Jondalar 8.5.2014 klo 11:57

Hyvä niin.

Totta tuokin mielisanajuttu. Nuorison suussa sen sietääkin - vaikka ei "aikuisten oikeesti" - mutta erityisen ikävä on muutamien poliitikkojen tämän tästä käyttämä "ihan aidosti". Voisi ajatella, että tuon toistelija puhuu "ihan falskisti" silloin kun ei päinvastaista vakuuta.

Edukseen poikkeava poliitikko onkin Kokoomuksen johtoon pyrkivä P. Risikko, joka puhuu omaa pohojalaastansa niin aidonlaisesti, ettei enempiä vakuutteluja tarvitse. Jos olisin kokoomuslainen puoluekokousvaltuutettu, antaisin Paulalle oitis ääneni. Saisivat kypäräpsapit kerrankin myös rehellistä työtä tehneen emännän poliittisten broilerien sijaan.
231. Elmo8.5.2014 klo 12:16
Keskiosassa "ilmiön" vasemmalla puolella istuva kaveri askarruttaa. Onkohan risteäviä väärin kun ei aukea.
232. Hinssu8.5.2014 klo 13:09
Elmo
Mielestäni siihen tulee eräs verbi murremuodossa, joka muoto on hyvin yleinen. Sanassahan on vain yksi piilokirjain, ei paljoa erilaisia vaihtoehtoja piilokohtaan. Meniköhän taas pieleen, niin kuin ongenkoukku/lintutapaus😚?
233. sofia8.5.2014 klo 13:36
Hinssu
Niin kiinnostaisi tietää mitä laitoit siihen "ongenkoukkuun", kun oletat menneen pieleen? Ihmiset hahmottavat/näkevät/lukevat asioita niin erilailla. Tänän kertainen saitti sen todistaa.
234. O8.5.2014 klo 14:26
Pähkinänsärkijä klo 11:07.

"Viime yön kommetoijalle ..."
"kuin öinen tissuttelu tietokoneen ääressä."

Eipä paljon jäänyt valinnanvaraa ketä tarkoitit.
Tokaisit sitten kuitenkin. Oliko pakko?
235. Hinssu8.5.2014 klo 14:44
sofia
Laitoin siihen juuri tuota ongenkoukkua sivuavan kapistuksen, mutta en nyt uskalla tarkemmin sanoa, kun siitä saa sapiskaa. Sitä kapistusta olen tarjonnut jo aikaisemmin. Olen lyönyt virtuaaliveroa sanasta, ja tilanne selvinnee viimeistään perjantaina 23.5. Olen luvannut nöyrtyö, jos minun sanani on väärin. Paljonhan oikea sana selviää risteävistä sanoista, ja jos jokin niistä on väärin, mutta sopii muutoin kokonaisuuteen, silloin puheena oleva sana voi mennä syteen tai saveen.
236. sofia8.5.2014 klo 15:10
Hinssu
Niin, onhan siitä sanasta taitettu peistä jo tarpeeksi. Täytynee olla varovainen näiden "vanhojen" konkareiden seurassa, heille kuulostaa "aulismikin" aukenevan parista viivasta, mutta perästä tullaan ja opiksi otetaan. Hauskaahan tämä on.
237. POH8.5.2014 klo 15:24
O 8.5.2014 klo 14:26
Kommentti tähän:
Lukaisit varmaan kaiken siihen liittyvän täällä edellä olevan ystävällisen keskustelun aiheesta?
Miksi sinä tokaiset sitten näin?
Onko pakko vain nimimerkkisisi esillesaamiseksi?
Kun riittävän pitkään täällä käytävän keskusteluketjuun viitataan, niin ehkä kukaan ei niitä jaksa uudelleen lukea ja kaikki väitteet ovatkin tosia.
238. O8.5.2014 klo 15:29
Kyllä tokaisija oli P-S klo 11:07!
239. POH8.5.2014 klo 16:03
Yksittäisen sanan "tokaista" taakse yrität kätkeä oman vain mieltymyksesi muiden tavallisten kirjoittajien helposti/nopeasti/hyväntahtosesti tänne kirjoitettuihin kommentteihin mollaamiseen.
[Nyt on 238 kommenttia. Alamme saavuttaa 255 kommenttia, jonka jälkeen laskuri ei enää lisäänny . Melkeimpä saavutamme oikein vaikeiden ristikoiden kommentointimäärän.
Näin nyt täällä on meno, kun on tuska jotakin jostakin kommentoida.]
240. [O]8.5.2014 klo 16:31
[POH.
Koita päästä pois siitä ikävästä tuskastasi.]
241. POH8.5.2014 klo 16:53
0
Heh Heh
Puolin jos toisinkin, jota osaltasi lietsot.
(241 kommenttia)
Mukava kirjoitella kun huomenna aloitetaan puhtaalta pöydältä.
242. Hedvig8.5.2014 klo 17:10
Minä luovutan. Lehdessä on niin vaaleat kuvat etteivät selviä suurennuslasillakaan. Hesarin paino voisi valvoa vähän paremmin painojälkeä.
243. Hedvig8.5.2014 klo 17:28
Ristikon laatija lähettää kai niin himmeän ristikon ettei Hesarin paino parempaa saa.
244. Ylläpito8.5.2014 klo 17:48
Tämä asia on selvitetty jo ylempänä, laatija sanoutuu irti vaaleudesta.
245. Hilu8.5.2014 klo 20:52
Hedvig, miekii meinasin luovuttaa jo heti kun näin painojäljen, mutta aloitin kuitenkin ja kumma kyllä, täyteen tuli ja ihan tolkullisin sanoin, tiedä sitten ovatko laatijan tarkoittamia. En ois uskonut että moisesta himmeydestä kuuna päivänä mitään selvää saa. Vielä on ratkonta-aikaa jäljellä.....
246. Pähkinänsärkijä8.5.2014 klo 21:56
O 8.5.2014 klo 14:26

Mikään ei jää sinulta havaitsematta - eikä kommentoimatta.

Naurata meidät kuoliaaksi pohtimalla vielä ennen huomista ristikkoa, mitä entinen äijä oli tehnyt tai jättänyt tekemättä tokaistessaan: "Ohoh, oli päästä pieru, mutta ehdin vetää sen takaisin niin että paukahti."
247. O8.5.2014 klo 22:16
P-särkijä. Klo 11:07
Et vastannut kysymykseeni. Oliko pakko?
248. Pähkinänsärkijä8.5.2014 klo 23:45
O 8.5.2014 klo 22:16

Anteeksi viivästys, olen joutunut twiittaamaan buuaus- ja kannustusohjeita poliittisesti valveutumattomille euroviisujen kanssaseuraajille.

Sellaista huoli kommentaattoritoverin hyvinvoinnista teettää. Pikku pakko siis olisi ollut.
249. Kommentoija9.5.2014 klo 08:45
Huono painojälki on aika heppoinen tekosyy peitellä omaa tyhmyyttä. Hesari voisi julkaista joskus ristikon, jossa kaikki vihjeet olisivat pimennossa eli ns. tyhjän ristikon. Erottuisivat kerrankin jyvät akanoista ja saisivat akat pähkäiltävää.

Ei tarvitsisi Hinssunkaan enää päivitellä "omituisia häkkyröitä", ja otv-a voisi syystä ilmoittaa "ettei näe mitään". Marija ehkä saisi näkyviin "sanan sinne, toisen tänne", ja Hedvig luovuttaisi heti kättelyssä. B, mara, HT ja apua kyselisivät sitkeästi, onko oikeassa nurkassa harmaa vai valkoinen ruutu jne. jne.
250. Hedvig9.5.2014 klo 09:00
Hilu, kiitos sinulle. Sinnikkyydellä ratkaisin ristikon. Tapanani ei yleensä ole luovuttaa ja ratkaisin ilman avun pyyntöjä.
251. Hilu9.5.2014 klo 18:58
Hedvig, oli tosi mukavaa jos kommenttini antoi sinulle uutta puhtia. Mie kun oon tämmöinen hämyisten iltojen yksinäinen ratkaisija, enkä kovin helpolla ota apua vastaan, vaikka sitä tarjolla olisikin, niin ymmärrän ja jaan sen tunteen kanssasi, kun on saanut ristikon ihan ite ratkottua.
252. Wilde9.5.2014 klo 21:09
Jondalar 8.5.2014 klo 08:49
"Kuvasta vielä sen verran, että varmasti 2 vuoden ikäinen lapsikin osaa piirtää enemmän linnun näköisen kuin ristikon kuva on."

Minusta kuva oli varsin taidokkaasti piirretty.
253. B9.5.2014 klo 21:36
Kommentoija. onko oikeassa nurkassa harmaa vai valkoinen ruutu ?
254. Jondalar9.5.2014 klo 21:36
Taidokkaasti sutaistu kiemura. Jos pitäisi sanoa ilman risteävien sanojen apua, mitä kuvassa on, niin näkisin siinä veteen heitetyn ankkurin tai ongenkoukkuparin. Hyvällä tahdollakaan en siitä linnun muotoa löydä. Onko siinä sitten pikkutipunen olevinaan kokonaan vaiko linnun pää? Linnun lajia tuosta puolen millimetrin syheröstä ei ainakaan voi määrittää. On sanottu monta kertaa, että pitää katsoa kaakosta, linnun nokkaa olisi ankkuriköysi. Normaalisti annan helpolla periksi ja sanon kaverille: sinä olet oikeassa, mutta nyt yhä väitän, että takojalinnun kuva on epäselvä. Ollaanko samassa kuvassa?
255. Wilde9.5.2014 klo 22:08
Kyllä se kuva vielä avautuu, kun oikeasta kulmasta katsot. Tämä sama kuva on ollut joskus aikaisemminkin jossain Auliksen ristikossa. Taidolla tehty ns. piilokuva, josta on kaikki, paitsi oleellinen riisuttu. En minäkään sitä ensin hahmottanut siksi, vaan pidin sitä levissä liattuna ongen(tupla)koukkuna, tai ankkurina.

Pelkkä pää siinä on, etukaulaa ja rinnan alkua. Ja lajinkin tunnistaa heti, kun se kuva kirkastuu. Tai ainakin lajityyppi.
256. HT9.5.2014 klo 22:09
Arvelen, ettei kyseessä ole piirros vaan netistä tai ties mistä poimittu kuva, joka pienennyksessä on menettänyt osan ohuista kohdistaan. Tuossa on vihje suurennettuna:

*http://aijaa.com/sDQawM

Samassa asennossa päätään pitäviä käpytikkoja löytyy Googlen kuvahausta niin paljon kuin viitsii hakea, ja yhdennäköisyys on ilmeinen.
257. Jondalar9.5.2014 klo 22:32
Hyvä. Uskon nyt järkipuheisiin. Minulla on tallella ristikosta kopio ja siinä tietysti tuhruisempi kuva. Kiitoksia.
258. O9.5.2014 klo 22:47
HT.
Kiitos!
259. geusi11.5.2014 klo 08:54
Vieläkö joku vastaa? Kuva ATUM-sanasta oikealla ei näy lainkaan.
260. Juho11.5.2014 klo 09:24
geusi,
Minä näen siinä pystyhirsistä kootun kulkuesteen.
261. Mape11.5.2014 klo 10:14
geusi,
Vastaan vielä. Juho jo vastasi, mutta täydennän. Kyseessä kulkueste ikäpuista. Kuva tosiaan himmeä.
262. geusi11.5.2014 klo 17:45
Kiitokset!
263. Hinssu23.5.2014 klo 05:49
O, B ja pelaaja, hävisin vetomme ja pulitan nyt teille kolmelle 'a 100 virtuaalieuroa:'(! Näin siinä kuviossa uistimen päässä olevan koukkusysteemin. Virhenäkemykseeni johti myös risteävä sana, ratkaisussa nikka, joka oli minulla väärin. Onnea teille kolmelle, käyttäkää vetosatasenne järkevästi:-)! Minun täytyy nyt kiristää vyötä!! Ja uusi alku, onneksi aurinko paistaa jo heti aamusta ja on jo oikea kesä:-):-)!
264. Jondalar23.5.2014 klo 09:10
Minun ratkaisussani oli yksi kirjain erilailla kuin olisi pitänyt olla. Vihjeenä oli JAPANIA, laitoin Nara, olisi pitänyt olla Naka. Risteäväksi pystysanaksi sain URISTA. Vihjeessä vanha ukko ätyröi ja ähkii AI ja ÄH. Piti muka olla UKISTA, laitoin urista. Japanissa on kumpikin kaupunki olemasssa,, Nara ja Naka.
265. pelaaja23.5.2014 klo 17:22
Hinssulle tattis velkojen maksamisesta! Tekstistäsi ei tosin käynyt ilmi, minkä sanan siihen sitten olit laittanut? Käytän rahan peliin, joka ei kuitenkaan ole se peli, jota joku voisi luulla minun pelaavan.
266. Hinssu23.5.2014 klo 18:20
Se virheellinen sana sen tikan pään kohdalle oli tiura.
267. O23.5.2014 klo 18:30
Hei Hinssu!
Kiitoksia minunkin puolestani.
Minä laitoin pottini talteen kasvamaan korkoa. :D
268. B23.5.2014 klo 18:35
Hinssu, kiitos, pelaillaa.
269. ep25.5.2014 klo 14:05
2795 ristikossa alavasemmalle tuli sana "paakarimestari" ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää mistä tuo nimitys???
270. ????25.5.2014 klo 14:12
ruots. baka=leipoa
271. Ansa25.5.2014 klo 14:22
ep, tervetuloa takaisin!
272. ep25.5.2014 klo 14:23
Kiitos lähettäjä. Onko kyseessä tunnettu leipuri??
273. ep25.5.2014 klo 16:35
Ansa hei!Olen kerännyt rohkeutta muutaman viikon, etten olisi
"älyttömien ämmien" listalla.(olisi kai viisainta olla provosoitumatta . Kiva kun huomiot minut.
274. O25.5.2014 klo 17:09
ep.
Älä tuollaisten asioiden takia jää pois, sillä onhan täällä
muuten mukavaa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *