KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE HUHTIKUU

7918. HS kuukausiliite huhtikuu

Pähkinänsärkijä5.4.2014 klo 12:00
Outoa, ettei verkosta löytynyt tämän numeron näköisversiota - ainakaan vielä. Olisi ollut tarpeen muutaman epäselvän kuvavihjeen tarkastamiseksi.

Keskikretuliinien koko alue oli nihkeästi ratkeava, kaakohkossa vihjeen "polkevia" idea sen sijaan oli aika veikeä.
2. O5.4.2014 klo 12:50
Ei meinanneet "keskikretuliinit" avautua.

Samaa mieltä Pähkinänsärkijän kanssa tuosta POLKEVIA (7)
vihjeestä. Ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen.
3. Juuso5.4.2014 klo 15:07
Kyllähän tuollaisen polkijan näkee joissakin rakennuksissa.
4. O5.4.2014 klo 15:07
Toinen hyvä oli KAKSI JA PUOLI HEHTAARIA (5).
5. mummo5.4.2014 klo 19:49
Pyyhekumi oli tarpeen useamman kerran. Monta kivaa keksimisen iloa sain kuitenkin tuntea.
6. Pietu6.4.2014 klo 10:08
Keskiosa jumittaa. Kehnoja rännejä ja kauppaan voisivat olla oikotie onneen. Löytyykö.
7. O6.4.2014 klo 11:48
Pietu.
KEHNOJA RÄNNEJÄ (14).
Yhdyssanan alkuun tulee rännin synonyymi (5) ja
loppu (9) kuvaa kehnoja.
8. Pähkinänsärkijä6.4.2014 klo 11:58
O-hyvä, mikä kiire tuli?

Aina löytyy avun anojia heti ristikon ilmestyttyä, mutta koska vitja näyttää näin verkkaisesti tayttyvältä, osa ei ehkä ole edes saanut liitettä, ja moni varmaan vielä haluaisi puurtaa oivaltaakseen - ilman opastustasi.
9. O6.4.2014 klo 12:19
Pähkinänsärkijä.

Kyllä tuohon jäi vielä pähkäiltävää, sillä en paljastanut
mitään.
Vihjehän tuo oli!
10. Namu6.4.2014 klo 13:11
Jotka haluavat puurtaa itsekseen niin tuskin ovat etsimässä täältä vihjeitä ja apua, sitä vartenhan tämä on.
11. vaari6.4.2014 klo 14:56
Ei tuo 0:n vielä paha ollut!:) Pace! (Polkeviakaan ei enää tarvita kun on tuo sähkö?! Jossain on vielä varalla vanha keino!)
12. O6.4.2014 klo 17:00
vaari.
Pari viikkoa sitten istuin polkevan takana. :)
13. TJ6.4.2014 klo 18:03
Chris:n yläpuolella oleva kasvi/oksa tuleeko kasvin nimi vai
jotain muuta ?
14. O6.4.2014 klo 18:07
TJ.
Jotain muuta.
15. Pax6.4.2014 klo 18:20
Nigerilainen? Onko paikka, joki, tauti.....
16. Mie6.4.2014 klo 19:12
Pax,
paikka on.
17. Pax6.4.2014 klo 20:48
Kiitos Mie, yritän etsiä kartalta. Voi olla, että havuvihje on minulla väärin.
18. Pax7.4.2014 klo 07:48
Junnaan edelleen nigerialaisessa ja havussa. Ei Ratkojistakaan apua. Vähän vihjettä kaivataan.
Mutta oi, miten ihana aamuaurinko ja nyt uimaan.
19. Juho7.4.2014 klo 08:09
Pax, se havu taitaakin olla jotakin syötävää, löytyisikö vaikka yrttimaalta?
20. Pax7.4.2014 klo 10:07
Kiitos Juho. Minulla taitaa olla siinä kohdin muutakin pielessä, kun mikään maustenimi ei käy - ehkä niiden käyttö... Pohditaan.
21. Johanna7.4.2014 klo 10:42
"Havun" kuvasta tulee outo sana, joka löytyy Nykysuomen sanakirjasta.
22. Pax7.4.2014 klo 10:52
Nykästä ei ole, joten hoksata vain pitäisi.
23. Johanna7.4.2014 klo 12:01
Pax; löytyneekö kirjaa lähikirjastostasi. Ratkaisusana on synonyymi tutulle, jokapäiväiselle sanalle!
Nimitin sanaa oudoksi, koska en olisi arvannut millään, että se Nykäsessäkin on. Löytyy se internetistäkin eräästä sanakirjasta... (enempää en vielä vihjaa :) ). On se asiaan liittyvän verbin puhekielen eräs taivutusmuotokin.
24. Juho7.4.2014 klo 12:28
Pax, jos olet saanut siihen oksaseen vanhan brittiauton nimen, olet melko lähellä ratkaisua.
25. Tarja7.4.2014 klo 14:25
Menee hermot! Voisko joku antaa vihjeen rikkinäisestä lasista? Alkaako p kirjaimella?
26. Tuula7.4.2014 klo 14:48
Osa on tosiaan kadonnut.
27. Tuula7.4.2014 klo 14:50
Juu, se alkaa p:llä.
28. Pähkinänsärkijä7.4.2014 klo 15:22
"Kehnoja rännejä ja kauppaan voisivat olla oikotie onneen. Löytyykö?"

"Onko paikka, joki, tauti..."

"Entä mikä mahtaa olla visikirjaimisen ratkaisusanan toinen, kolmas, neljäs ja viides kirjain?"

Ainahan joku meistä alkaa kysellä apuja heti ratkontansa jumiuduttua vaikka hetkeksikin. Aikanaan yleensä "kollektiivinen ratkonta" hienovaraisten lisävinkkien avulla on alkanut vasta myöhemmin, mieluusti palautuspäivän perään.

Nyt alkavat Tuulat, Johannat ja Juhot ynnä monet muut (päivystävän O:n ohella) näämmä opastella - osa jopa kirjain kirjaimelta - korkeintaan parin päivän ikäisenkin ristikon ratkontaa.

Mahtaisiko Ekillä tai muulla ylläpitäjällä olla mahtia ja kiinnostusta suitsia säännöin, säätelyin tai sanktioin tätä villiä menoa, joka Hesarin ristikkokeskustelut on viime ajat leimannut?
29. Mara7.4.2014 klo 15:44
TJ ja O: kiitos viesteistänne. Juuri tämänkaltaista vihjekeskustelua kaipaa, kun muuten puurtaa yksinään.
30. Pax7.4.2014 klo 15:53
Psärkijä, perusta oma keskustelukerho, jonka otsikossa ilmoitat Ei vihjeitä tms.
Toisaalta meillä on ilmaisun vapaus ja sensuuria ei kaivata. Kun palkinnot ovat kahvirahan luokkaa, en vastauksia lähettele enkä viitsi paria viikkoa pulmakohtia pohtia. Ystävyydellä
31. kaken veli7.4.2014 klo 16:02
Hyvä Mara ja Pax, komppaan!
32. Hups7.4.2014 klo 16:44
Kateelliset yrittävät kuolettaa keskustelun. Pysyn diagnoosini takana.
33. Johanna7.4.2014 klo 16:48
Pähkinänsärkijä hyvä! Antamani vihjeet olivat niin varovaisia, että on melkein sama vaikka en olisi niitä antanutkaan.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että liian suoria vihjeitä - puhumattakaan suorista vastauksista - ei missään tapauksessa saa antaa.
34. aloittelijatar7.4.2014 klo 16:50
En keksi millään MARISTA (7). Tuleeko vastaukseksi jokin oudompi ns. nykässana? Kiva ja selkeäkuvainen ristikko.
35. kaart7.4.2014 klo 17:02
aloittelijatar, mene ratkojiin
36. Tamara7.4.2014 klo 17:09
Violettien alapuolella kuva miehestä (ilman päätä). Vastaukseen ei päitä tulekaan?
37. aloittelijatar7.4.2014 klo 17:11
kaart
Kiitos vinkistä, menenpä sinne tutkailemaan.
Tamara
Ei, keskitytään muihin osiin.
38. Tamara7.4.2014 klo 20:36
aloittelijatar
Tarkoitin päillä olkasellaisia!
39. aloittelijatar7.4.2014 klo 20:58
Tamara
Ihmettelinkin, kun puhuit päistä monikossa :)
40. Tamara8.4.2014 klo 10:34
Epäselvää on edelleen päättömästä miehestä alaspäin tuleva sana ja sen myötä vaakaan tulevat sanat ristikon alareunassa! Tulisiko apuja?
41. Tulokas8.4.2014 klo 12:20
Tamara,
naisesta tuleva sana mielestäni aika yleinen ristikoissa. Jotkut vaakasanat ovat kyllä aika teennäisiä (jos ne ovat minulla oikein). Vihjeestä TALOUDELLISIA tuleva sana kyllä ihan tuttu. Ei näistä kyllä varmaan paljon apuja ole, mutta en tohdi kovin suoria vihjeitä antaa.

Mutta kylläpä tuli outo sana NIGERIALAISEEN. Näytti olevan Ratkojissa. En kyllä mistään löytänyt asialle vahvistusta.

Ristikko on nyt täysi, mutta harvoin on Kuukasiliitteen ristikko näin paljon tettänyt töitä.
42. mummo8.4.2014 klo 13:00
Näyttää ilmestyvän ratkojiin kaikki ongelmasanat kun ei uskalleta vielä antaa vihjeitä tällä palstalla.
Itse koin tämän kertaisen ristikon tavallista helpommaksi johtuen pääkuvan selvistä lauseista. Kun kirjoitin kaikki kuvassa näkemäni asiat loogiseen järjestykseen ruudukkoon niin loppu olikin helppoa.
43. Mape8.4.2014 klo 15:25
Kylläpä taas oli harvinaisia etu- ja sukunimiä. Kyseinen naisnimi yleensä kirjoitetaan j:llä. Oman versioni mukaan sukunimiä on alle viisi. Täynnä ristikko vihdoinkin on. Pöhköjä vihjeitä melkein
Elli , melkein Saddam. Sinne vain kirjaimet paikoilleen. Muuten ihan kiva ristikko.
44. jykä8.4.2014 klo 21:38
vasemman laidan klanipää ja koilliskulman rillipää pitää kai kuuklata? Ei tarvii vihjata mutta saa jos haluaa
45. O8.4.2014 klo 21:57
jykä.
Neuvostoliittolainen kommunisti.
46. O8.4.2014 klo 21:59
Lisäys.
Oikea yläkulma.
47. jykä9.4.2014 klo 19:06
O, rillipäätä en tosiaan tunnistanut. Nyt tunnen ja luin kaverista kuuklesta.
Vasemman reunan klanipääksi laitoin nimen joita varmaan on miljoona. Ehkä heistä joku on tuon näköinen?
48. O9.4.2014 klo 20:56
jykä.
En lähtenyt sitä klanipäätä minäkään etsiskelemään. :)
49. Annele9.4.2014 klo 22:39
No niin, äsken vasta sain ristikon käteeni.Näyttää aika haastavalta.Keskustelua täällä vilkaisin,mutta en taida uskaltaa kysyä mitään. Hmmm...Uskallanpas.Tuossa keskellä heti violettien yläpuolella vihreä havu.Onko kysymyksessä kasvin nimi vai muu käyttötarkoitus?Kysyy nimim."Ovela vihje olis kiva;=D"
50. ts9.4.2014 klo 23:56
Pikkuisen täytyy marmattaa nigerialaisesta. Googlesta löytyy yhtä helposti tai vaikeasti kaksi kärpäsenpaskan kokoista paikkaa, jotka kumpikin sopivat tähän ristikkoon. Ratkojiin ilmestynyt toki vähän paremmin. Jos joku sattuu asumaan jommassa kummassa paikassa, en ainakaan minä kirjoittaisi sanaa näin. Marmatus jää tässä vähän arvoitukselliseksi, kun en tahdo antaa yhtään kirjainta siitäkään huolimatta, että en todennäköisesti paljastaisi kenellekään mitään uutta.

Ratkojissa häiritsee se, että sinne näyttää ilmestyvän sanoja, joiden oikeellisuutta ei ole varmistettu. Saatan tietysti olla väärässä - sellaista on sattunut. Epäluuloani hälventäisi, jos ratkaisusanan viereen ilmestyisi joku selitys tai viite tietolähteeseen. Tämä tietysti vain, jos minun epäluuloni ketään vaivaa.
51. st10.4.2014 klo 00:09
Annele, lue Juhon vihje 7.4.
52. st10.4.2014 klo 00:17
ts
Saamasi paikkakunta/ Nigeria. Säitä pitelee!
53. ts10.4.2014 klo 00:28
Joo, perun kirjoitukseni ensimmäisen kappaleen. Olisi pitänyt tarkastaa loppuun saakka ennen marmatusta. Jälkimmäisen kappaleen takana seison ainakin toistaiseksi. Paitsi, että nyt menen nukkumaan.
54. Onea10.4.2014 klo 09:59
Lieneekö oikean yläreunan kellertävä kiemura logo?
55. kaart10.4.2014 klo 10:44
Onea, on se. Hiljattain ollut sama, mutta nimeä ei nyt kysytä.
56. Jondalar10.4.2014 klo 10:55
Nigerialaista ei löytynyt googlen karttahausta, sen sijaan verkkohaun kautta kyllä. Pieni paikka Biusta etelään.

Aukeaman tekee vaikeaksi monta hankalaa sanaa ristissä. Ilman risteävien sanojen apua on mahdotonta arvata esim. nigerialaista, sukunimiä, naisnimeä, kuusenoksan näköistä kuvaa ym. Kummajainen syntyy harmaisiin lauseisin sopivien sanojen sommittelusta.
57. Onea10.4.2014 klo 11:36
Kiitos kaart :)
58. Pähkinänsärkijä10.4.2014 klo 15:44
Jondalar 10.4.2014 klo 10:55

Oikeassa olet. Noiden keskikretuliinien selvittämiseen ei mahdollisesta nokkeluudesta ollut juuri apua, vaan se teetti tylsähköstä työstä käyvää hakuammuntaa verkossa.

Lopputulos ei tuottanut oivalluksen iloa. Kaksi löyhää nimivihjettä (jälleen varsin harvinaisin ratkaisuin) sekä alle 10000 asukkaan nigerialaisen puonläven etsintä jätti ennemminkin tympeän tunteen ratkojalle.
59. jykä10.4.2014 klo 17:18
ts,
ratkojapalsta on jatke tälle keskustelulle eli ei mikään tietosanakirja. Sieltä löytyy oikeita vinkkejä ja vääriäkin.
60. ts10.4.2014 klo 17:41
Olen huomannut. Kommenttilokeroa voisi silti täyttää parilla sanalla. Selviäisi meikäläisellekin esim. se, minkä maakunnan syrjäkylän koilliskolkan puhekielessä iili tarkoittaa puuskaa. Ei ollut tässä ristikossa.
61. jykä10.4.2014 klo 19:38
Ratkojapalsta ei minusta kaipaa perusteluja. On ihan hauskaa kun ei tiedä uskoako vinkkiä vai ei. Kuuklet ja tietosanakirjat ovat sitä varten että löytää vastauksen maakunnan syrjäkylän koilliskolkan vihjesanaan.
62. Vili10.4.2014 klo 22:55
jykä, siinä olet aivan oikeassa että ratkojat sivustoon ei aina kannata luottaa, sisältää meinaan jo niin paljon virheitä, että hirvitttää.
63. Jope11.4.2014 klo 13:50
Muuten näyttää jo aika mukavalta, 2,5 hehtaaria ei aukene, lienee ympäristössä jotakin pielessä.
64. B11.4.2014 klo 15:41
Jope, naurattaa :) vink vink.
65. Wilde13.4.2014 klo 19:08
Jondalar 10.4.2014 klo 10:55
PS 10.4.2014 klo 15:44

Täysin samaa mieltä tämän keskimmäisen retuliinin risukon ratkontanautinnon puutteesta. Auliksella on näitä silloin ja tällöin. Vähän tympeä maku jäi tästäkin.
66. Marle17.4.2014 klo 17:06
Nojoo, tällaista perus-Aulistahan tämäkin, kyl mulle käy. Vaan mitä tuosta kellertävästä litkusta tulee pystysuoraan? Kevytvihje vain siis!
67. kaart17.4.2014 klo 17:20
Marle, jos ollaan samassa paikassa, niin siinä kaadetaan vuokaan. Tottapa jo saa sanoa näin suoraan, kun postituspäivä meni jo?Voit viedä suoraan?
68. Marle17.4.2014 klo 19:04
Ikänä en postittele :-). Eli en tiedä palautuspäivistä mitään, teen kun huvittaa, tämänkin aloitin vasta tänään, kun oltiin Lapissa hiihtelemässä.
Vinkistä kiitos Kaart!
69. kaplas20.5.2014 klo 10:53
[Kaplas kuittaa vasta nyt huhtikuun ristikon! Oli osin helppo, osin vaikeammin avautuva. Vielä Toukokuun ristikko on otettava työn alle.]
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *