KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2791

7915. HS 2791

uusi4.4.2014 klo 09:16
Onpa mukava kuvavihje.
2. Annamaria4.4.2014 klo 11:35
Niinpä on. Muusta ei saa paljon selvää, painojälki on ala-aliarvioineet.
3. Jondalar4.4.2014 klo 11:46
Mukava ristikko. Vihjettä "7.6." piti tovi pohtia.
4. Joutilas4.4.2014 klo 11:46
Nyt on Lehdolla oikea suunta.Ei ole älyttömästi tunnistettavia kuvia,nimiä,eikä outoja paikkakuntia.Sanatkaan eivät olleet kökköjä teennäisiä yhdyssanoja.Vähän vielä ÄLYÄMISTÄ vaativia
vaikeampia vihjeitä lisää,niin hyvä tulee.Plussaa oli sekin,ettei tarvinnut lähdeteoksia kaivella.Kiitos!
5. O4.4.2014 klo 12:15
Joutilas.
Peesaan sinua.
Tämä oli jotenkin erilaista Aulis Lehtoa. Tykkäsin kovasti.
Painojälki on ristikossani moitteeton!
6. Pähkinänsärkijä4.4.2014 klo 12:22
Minunkin lehdessäni oli moitteeton painoasu. Auliksen ristikkoonsa skannailemat vihjekuvat vain olivat taas kovin suttuisia.
7. uusi4.4.2014 klo 13:10
Samoin olen tyytyväinen, ettei tarvinnut paljon lähdeteoksia kaivella esiin. Mukavaa keksimisen iloa ja ajankulua. Kiitos kivasta ristikosta.
8. Juho4.4.2014 klo 13:53
Hyvää ajanvietetä viimeiseen sanaan saakka. Viimeiseksi vajaaksi jäi vielä tunnistamatta vas. akakulman kuva miehestä, mutta eiköhän tuokin vielä löydy. Se kesäkuun päivän sankari yksi parhaista.
9. Maria4.4.2014 klo 14:40
Mukava ristikko, lauseet hauskoja!Vasemman alakulman mies on vielä tunnistamatta, mutta jääköön hautumaan.Huomenna tulee uusi ristikko!Sitä odotellaan.
10. anna h4.4.2014 klo 14:58
Minä ihmettelen vasemmassa yläkulmassa, kahden ekan harmaan välissä, otto-vihjeen alla, mitä siinä kuvassa on? jos se on uuni, eka kirjain ei täsmää rahaa-vihjeestä tulevaan käypään sanaan. Paljon oli taas googletettavia henkilöitä ja autoja
11. anna h4.4.2014 klo 15:10
se olikin osa vaakunaa, joten selvisipä sekin. Huomista kovista odotellessa, heippa
12. Joku4.4.2014 klo 15:46
...olisi kenties halunnut keksiä tuon itsekin:)
13. vihjeittäjä4.4.2014 klo 16:37
Keksinkin sen kaijan ennen tänne tuloa. Tervakaupunkia on.
14. Masa I4.4.2014 klo 17:29
Morjens !
Leipomossa aloitin , alaosa jäi kun ulkoilu kutsui. Nyt sen kimppuun. Hyvä ristikko !
anna h : miksi hätäilet , en ollut sitä vielä keksinyt itse ?
15. [O]4.4.2014 klo 18:37
[Jondalar.
Etkö muista, että on ollut aiemminkin?
Hyvä oli silti edelleenkin. :)
16. Seitenvitonen4.4.2014 klo 19:34
Onnea Aksu! Olet fiksu, vaikka et kiiruhdakaan ensimmäisenä päivänä ilmoittamaan, että ristikko OLI kiva, vaikea, helppo tai
jotain muuta.
17. [O]4.4.2014 klo 19:44
[ONNEA AKSU!
Huomasin vasta nyt.
Seitenvitonen.
Oli silti kiva ristikko. ;)]
18. Aksu4.4.2014 klo 19:47
[Seitenvitonen,
tuplakiitokset, siis myös niistä viime vuotisista! Ollaan vaan ihan hissunkissun!]
19. [ ]4.4.2014 klo 20:54
[My arse.]
20. eh4.4.2014 klo 20:59
Kovasti vaihtelua tuossa painojäljessä. Viime viikolla kuvat olivat niin selkeitä, että oli ihan ilo ratkoa, tällä viikolla ovat minun lehdessäni yhtä suttua -useimmat voisi yhtä hyvin korvata kysymysmerkillä.
21. O4.4.2014 klo 21:49
eh.

Se on ollut aika usein, että jopa saman viikonlopun painomuste
vaihtelee.

Naapurin merikapteenilla oli paljon vaaleammat kuvat ristikossa,
kun minulla.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun samassa kaupungissa ilmestyvän
Hesarin ristikoissa on isot erot.
22. jykä4.4.2014 klo 21:55
Luin palstan ennen kuin rupean ratkomaan. Hassuinta oli kun yks kysyi ja sitten vastasi itselleen. Odottelen innolla Kaken kommentteja
23. O4.4.2014 klo 21:59
jykä.

Miksi? ;)
24. Kollo4.4.2014 klo 23:42
Jykä on varmaankin masokisti meidän useiden muiden lailla. Sairaan viihdyttävää tuo kaketus jotenkin, tai jotain sinnepäin.
25. B5.4.2014 klo 09:32
pääkuvan vieressä oleva "läjä" ? mihin se liittyy??
26. -p-5.4.2014 klo 10:47
Kuka on vasemmassa alakulmassa?
27. Kake Kortelainen5.4.2014 klo 13:35
Sikamaiset siivelläeläjät alkavat taas vallata palstaa. Mutta eikö niin B ja -p-, että "samassa keksinkin vastauksen, kun kirjoitin tänne kysymyksen. Vedän kysymykseni pois." Näinhän täällä on joillakuilla tapana toimia.

Mutta odottakaapa hetki, niin kyllä Kaart teille vastaa. Hän on tunnetusti paljastelijoiden kingi ja möläytyksillään kerjää avuttomien akkojen kiitoksia tyyliin:
...Ah paljon kiitoksia Kaart, valaistuin.
...Oi kiitoksia, nyt tajusin.
...Kiitos tuestasi. Ja nyt postiin! Hip hurraa vihdoinkin valmis!
...Kiitos kiltti ja ystävällinen. Nyt ristikko matkaan!
...Kiva kun taas autoit Kaart / Tarmo
...Kiitokset ystävälliselle tutorille!
...Kiitos vastauksesta, mutta en vieläkään ymmärrä yhteyttä vihjeeseen.

Kaart ja muut vastaavanlaiset paljastelijat ja pullistelijat ovat narsistisia hyypiöitä, joiden elämään ei näytä kuuluvan muuta kuin erilaisten ristikoitten ratkonta ja vastailu eri otsikoitten alla typerien tollojen kysymyksiin. Onko elämässänne vaikeuksia ottaa muulla tavalla kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen? Onko sosiaalisessa kanssakäymisessä pulmia?
28. -p-5.4.2014 klo 14:54
Moikka Kake, en keksinyt vielä. Entä sun lapset?
29. paapuuri5.4.2014 klo 14:58
O
Että ihan merikapteeni. Mun naapurissa asuu amiraali.
30. B5.4.2014 klo 16:18
kake, en toimi niin, älä yleistä omia tuntemuksiasi . Sosiaalinen puoli toimii erinomaisesti, ei pulmia. hyvin menee, mutta menköön.
kaada ittelles vaan !
31. Kaken poika5.4.2014 klo 16:49
Kuulkaas nyt -p- ja B, emme me halua teille vastauksiksi muuttua, vaikka te olette niitä koko iltapäivän täällä kärkkyneet. Meidän perheemme ristikko on jo postilaatikossa. Painikaa pulmienne kanssa ihan itseksenne, te ja muut löyhäpäät.
32. Potter5.4.2014 klo 16:50
Terveiset Turkista. Ei ristikosta hajuakaan, mutta tuleehan noita.
33. O5.4.2014 klo 17:06
Potter.
Kiitokset.
34. -p-5.4.2014 klo 17:10
Kortelaisen perheeseen onnittelut onnistuneen ratkonnan johdosta. Löyhäpäillä kestää vielä.
35. POH5.4.2014 klo 17:13
0
Kiitokset kun kiitit Potteria
36. [O]5.4.2014 klo 17:16
[P0H.
Terkkuja sinulle myös.]
37. Kaken poika5.4.2014 klo 17:17
Terve -p-, voisitko mitenkään edes syvimmissä unelmissasi ajatella sitä vaihtoehtoa, että odottelisit kolme viikkoa ja katsoisit ratkaisun silloin ilmestyvästä lehdestä. Vai onko hirveä hinku päästä osallistumaan huippusuurten rahapalkintojen arvontaan?
38. [ ]5.4.2014 klo 17:23
[O

Kiitos!!!:)))]
39. -p-5.4.2014 klo 17:29
Terve Kaken poika, jos pitää kahdesta valita, niin aiempi parempi. Saitteko sisarusten kesken ratkottua, vai auttoiko Kake? Osallistuiko äiti?
40. B5.4.2014 klo 17:32
kaken sakille, kerran kysyin, voin kokeilla toisenkin kerran. jos osaat niin laske , luet varmaan kaikki tarkasti, et muuten tietäisi missä mennään, vai mennäänkö missään.
joo , taisin provosoitua, no , ei voi mitään.
41. Kaken poika5.4.2014 klo 17:36
Muuten, eikö noita ristikkopalkintosummia voisi vähitellen korottaa? Meidän äijä on lähettänyt jo varmaan kolkytä vuotta vastauksia ja onko edes kymmentä kertaa saanut palkintoa tuona aikana. Takaan, että hänen ratkaisunsa ovat olleet oikein, kyllä äijä tietää. Johtuisikohan tästä KYSYMYS-VASTAUS-palstasta, että lähetettyjen ratkaisujen määrä on hirmuinen, kun täällä joka viikko jaellaan valmiiit vastaukset. Koko Suomi osaa nyt varmana täyttää olikein HS-ristikot ja odottaa kieli pitkällä huikeita rahapalkintoja.

P.S. Pitäkää minulle peukkuja, että YO-kirjoitusten tulokset menevät odotusten mukaan (5 ainetta ja 5 ällää lähti menemään).

P.S. Äijä on aika suorasanainen, mutta muuten ihan OK.
42. -p-5.4.2014 klo 17:55
Kaken poika, aikamoista. Pidän peukkuja. Mitä aineita kirjoitit?
43. Kaken poika5.4.2014 klo 18:15
-p-
Kiitos kysymästä, kirjoitin äidinkielen, englannin, ruotsin, historian ja biologian. Syksyllä yritän vielä yhteiskuntaoppia ja psykologiaa. Urakkaa riittää.
44. -p-5.4.2014 klo 18:36
Kaken poika, hyvät valinnat, ja tsemppistä tuleviin koitoksiin!

Jätetään tämä foorumi taas ristikkoasioille.
45. imelää5.4.2014 klo 19:00
kaken poika tölvii peetä ja pee kehuu kaken poikaa, näin mennään eteenpäin.
46. Juho5.4.2014 klo 20:31
Pitäisiköhän Kakelle ja sen sukulaisille erottaa ihan oma palstansa?
Ei muuten tule keskustelua. Toivottavasti yo-kirjoitukset menevät odotusten mukaisesti.
47. ????5.4.2014 klo 20:46
Keskustelua??? Onko tällä palstalla moneen vuoteen ollut mitään "keskustelua" ???
48. O5.4.2014 klo 20:58
????.
Ei ole ollut todellakaan aikoihin. Itse ristikkoasiat ovat
unohtuneet.
Joka viikko olen toivonut parempaa, mutta ei!
49. Eikka5.4.2014 klo 20:59
Onko olemassa joku keskustelufoorumi missä voisi keskustella ristikoista, esim. Hesarin ristikosta?
50. pohdiskelija5.4.2014 klo 21:48
Minä en usko, että viiden laudaturin abi kirjoittaa täällä nimimerkillä "Kaken poika". Jättäkää noiden satujen seuraaminen ja niihin kommentointi ja keskittykää ristikoiden sisältöön!
51. Sini5.4.2014 klo 22:13
Joko te olette selvittäneet pääkuvan vieressä olevan möykyn arvoituksen? Vaikuttaa pystyyn ja vaakaan. Onko joku puristanut plankkituubin tyhjäksi ja unohtanut puhtaalle liinalle?
52. X5.4.2014 klo 22:18
Saunavihta siinä lepää rätin päällä.
53. Heppu5.4.2014 klo 22:19
Hymyhuulet pääkuvasta. Se on tärkeää. Olipas Aulis laittanut paljon harhautuksia kuvien ratkaisuissa. Sivujuttuja tuli ratkaisuiksi. Uusi urheilutieto tuli korkeushypystä. Tuolla verbillä en usko riman ylitystä koskaan selostetun. Kaukana itse asiasta. Mukava kokonaisuus, mutta vasemman alakulman kaveri ihan uppo-outo. Minulla painojälki koVin himmeää.
54. apua5.4.2014 klo 22:28
Heppu 5.4.2014 klo 22:19

Vasemman alakulman miekkonen on radio- ja TV-toimittaja, juontaja yms. Ei ole Markus-setä, mutta Markus kumminkin - ja syntynyt v. 1937. Polttaako ?
55. Heppu5.4.2014 klo 23:20
No polttaa. Onpa vanha kuva ja nuorena vielä aika erinäköinen kuin tuttuna. Tuota sukunimeä kyllä sovittelin ilman hajuakaan henkilöstä. Kiitos, vaikka ehkä vähän turhan suora vinkki. Nimiä kyllä vaikea vihjata fiksusti.
56. Joku6.4.2014 klo 07:54
X
oli vähän turhan suora vihje tuokin.
Voisiko edes tämän ensimmäisen viikonlopun säästää "suorilta vastauksilta" :) :)
57. Leku6.4.2014 klo 08:44
Eikö kukaan ihmettele vasemman yläkulman ekaa sanaa? Mielestäni nurkkaus on aika simppeli, mutta tuo 4-kirjaiminen sana täysin utopiaa vai onko taas tässä jokin koira haudattuna?
58. Ansa6.4.2014 klo 09:06
Leku, minäkin ihmettelin samaa sanaa kunnes selitys löytyi - no, Ratkojista.
59. tp6.4.2014 klo 09:09
Leku, sana kyllä löytyy kaikista ristikkokirjoista - ja tietysti myös Ratkojista. Ei se tosin mitään jokapäiväistä puhekieltä ole, mutta eiväthän ristikkosanat sitä yleensäkään ole.
60. Leku6.4.2014 klo 10:07
Kiitos Ansa ja tp
Sieltähän se löytyykin.
61. Juho6.4.2014 klo 13:08
Vas. alanurkan pystysana ( 4 kirj. ) antaa kahdella piilollaan aika monta vaihtoehtoa sille salkulliselle naiselle.
62. rami6.4.2014 klo 13:31
juho.. joo vaihtoehtoja löytyy ehkä siihen tulee vaan " itse"
63. Rapu6.4.2014 klo 13:35
Juho,
se kulma tuotti päänvaivaa minullekin. Vaikka naisesta puuttuu osa, niin ajattelin, että vastauksesta ei. Vaihtoehtoja ei sillä logiikalla ole kuin yksi...
64. hermanni6.4.2014 klo 15:02
No kaikkiko te tunnistitte oikealla olevan karvalakkiherran? Minua vielä piilokirjain askarruttaa??? Viheltäkää vähän edes sinne päin.
65. Juho6.4.2014 klo 15:07
hermanni, ei kannata hakea karvalakkia, se on nim. knalli.
66. tp6.4.2014 klo 15:50
Hermanni, väliaikaista kaikki on vaan...
67. Koinen6.4.2014 klo 16:20
Mies tekee ristikon miehelle. Taas se näkyy. On automerkkiä, poraa sun muuta miehistä kalua ja tavaraa. Epistä.
68. jykä6.4.2014 klo 16:24
7.6. on tyttäreni nimipäivä. Siksi haksahdin heti väärille kesäisille poluille. Hieno vihje. Valkoiset autot ovat kinkkisiä, pakko kai kuuklata.
69. hermanni6.4.2014 klo 16:25
Jo oivalsin minäkin, kiitos! Ei ole miestä karvoihin katsominen.
70. apuva6.4.2014 klo 17:23
Kun täällä puhutaan,että helppo ratkaisu, joka tuli tehtyä suitsait.
Lehtoahan vaikeuttaa ristikoita. niin minä itse tekisin.

Nyt vasen ja oikea ylänurkka vaikeuksissa. Samoin oikealla ylhäällä knallipää ja viiksivallu....

Muuallakin ongelmia.

Liian vaikea tavalliselle tallaajalle, joihin ei varmaan kuulu kaikkitietävä ja lapsityövoimaa käyttävä Kake.
71. sofia6.4.2014 klo 17:43
Nyt ei yksi suttuinen kuva selviä millään, NUOLIMYRKYSTÄ vasemmalle. Joku riuku siinä näyttäisi olevan. Pystyikö joku antamaan vihjeen kuvaan, ei tietenkään ratkaisuun.
72. O6.4.2014 klo 18:11
sofia.
Silta.
73. kaart6.4.2014 klo 18:12
Sofia, eiköhän se silta ole?
74. tp6.4.2014 klo 18:19
apuva, viiksivallu on solisaliratti. sofia, kuvassa on tunnettu maamerkki ja nähtävyys.
75. Aksu6.4.2014 klo 18:20
sofia,
epäilen, että kysymäsi kuva on yhtä suttuinen meillä muillakin. Kunhan 3 - 4 vaakakirjainta on selvillä, niin kuvakin "kirkastuu". Turhaan hätäilet.
76. sofia6.4.2014 klo 18:30
Kiitokset! Tulihan apuja roppakaupalla. Aivan Aksu olit oikeassa, kun vaan osaa oikein katsoa, oli nääs tuo työkalukin hakusessa. Nyt selviää...
77. siri6.4.2014 klo 18:39
Onko suutarin käsi pipi?
78. O6.4.2014 klo 19:33
siri.
Ei ole.
79. elmeri7.4.2014 klo 10:26
kuka syö etanoita ?
80. Vierailija7.4.2014 klo 12:35
Elmeri,
minä syön, suurta herkkua ovat!
Jykä,
selvisikö googlaamalla alinna oleva auto? Jäin siihen jumiin.
81. Vierailija7.4.2014 klo 12:41
Jykä,
löysin automerkin, muotialan toimijassa oli viimeinen kirjain pielessä.
82. jykä7.4.2014 klo 15:19
Vierailija,
alempi auto löytyi, ylempää haen vielä. Ei hajuakaan mikä voisi olla?
83. -p-7.4.2014 klo 15:54
tp 6.4.2014 klo 18:19: "viiksivallu on solisaliratti."

Tarkoitatko solidaarimokraatti?
84. Hedvig7.4.2014 klo 16:31
Minulla pölähtää yli hilseen tuo "7.6." Ei hajuakaan mitä siihen pitäisi tulla. Uskaltaako pyytää pientä vinkkiä.
85. ????7.4.2014 klo 16:33
Ei uskalla.
Kato kolmen viikon päästä lehdestä ja mieti ankarasti siihen asti.
86. kaken veli7.4.2014 klo 16:48
Hedvig, vastaus löytyy Ratkaisijoista.
87. ihmettelijä7.4.2014 klo 16:59
Ratkaisijoista?
88. B7.4.2014 klo 17:48
jopas jotain, on jo ratkojiin laitettu 7.6. mitäs tähän lisäämistä :(
89. ulla7.4.2014 klo 18:32
Aika vaativa ristikko mielestäni! Muuten olen selvillä vesillä, mutta alhaalla keskellä pari sanaa hukassa. Tuo päärynä tarkoittanee kokonaista? En tunnu myöskään selvittävän tällä tätä...
90. tp7.4.2014 klo 19:34
-p-, "Solisaliratista" kuuluu kunnia Ilmari Kiannolle.
91. Ansa7.4.2014 klo 20:51
Päärynästä ei ole haukattu ja sen toisen kohdan selvittänet tuurilla.
92. ????7.4.2014 klo 21:06
kysymys - vastaus - kysymys - vastaus -kysymys - vastaus -kysymys - vastaus- kysymys - vastaus - vastaus -kysymys - vastaus - kysymys - vastaus - kysymys - vastaus

Voiko kenellekään enää jäädä mitään epäselväksi? Eikö näitten palkittavien ristikoitten tarkoitus ole se, että kukin yrittää ratkoa niitä kykyjensä mukaan? Ja jos ei ole kykyjä, jättää ratkomatta? Miten joku kehtaa useitten kysymystensä jälkeen lähettää ratkaisun, jos on täältä saanut valmiit vastaukset? En ymmärrä, halveksin kysyjiä ja vielä enemmän vastaajia.
93. [O]7.4.2014 klo 21:38
[????.
Mikä on sinun halu olla täällä?????]
94. Hilla7.4.2014 klo 22:40
Minulle aulismi on vielä uusi seikkailu. AVSAR (rasva) ja /in mietityttää.
Ratkojista ei apua.
Kummallista tämän palstan keskustelu. Haukutaan, jos kysyt ja haukutaan, jos vastaat/vihjaat. Sallittuja aiheita ovat: valmistui kahvilassa, kuvat himmeitä, epäselviä, kiva kuva/vihje, Nykäsessäkin, pölvästiksi nimittele ja irvailu ...
Positiivisuutta, kannustusta sekä kivoja vihjeitä odotellessa tsemppiä kaikille.
95. aloittelijatar7.4.2014 klo 22:49
Hilla
Jep, tämä on surullinen palsta, vaikka ristikoiden ratkomisen pitäisi olla positiivinen asia. Itselleni ikävintä on ollut huomata se, ettei ihminen viisastu vanhetessaan. Täällä on keski-ikä korkea, muttei se näy missään: kiusataan ja mollataan toisia, aivan kuin oltaisiin alakoululaisia.

/IN: katso ratkojista / ja mieti kokonaisuuden synonyymia.
96. Hilla7.4.2014 klo 23:35
Kiitos aloittelijatar, kiva vihje. Kiitos positiivisuudestasi. Hyv' yötä kaikille.
97. Vierailija8.4.2014 klo 07:50
Jykä,
ylemmässä kuvassa auto ei ole pääosassa, herra on siinä ilmeisesti itsekseen liikenteessä.
98.  ????8.4.2014 klo 11:37
itse en katso täältä ikinä vihjeitä..muuten vaan katselen sivustoa..ei ku..
99. Kaken täti8.4.2014 klo 11:40
Turha teidän on minun sukulaista parjata kake on hyvä ja killti poika.. t. Terttu Kortelainen
100. sofia8.4.2014 klo 12:31
Hilla, minulle myös oli alkuun hankalia nämä aulismit. Mutta olet hajulla AVSAR vihjeessä, mieti vielä alleviivattuja A- kirjaimia.
101. POH8.4.2014 klo 13:06
Ylemmässä kuvassa auto on pääosassa.
Google-auton kaltaisesta ********* kulkevasta autosta saa vaikutelman vierestä ihmetellen katsova henkilö.
102. ????8.4.2014 klo 13:09
O,
Teen väitöskirjaa, jonka aiheena (työnimenä) on "Alhaisen älykkyysosamäärän vaikutus kielelliseen kompetenssiin". Täältä kerään oivallista materiaalia.
103. [O]8.4.2014 klo 13:59
[????.
Huumorintajua sinulla nähtävästi kuitenkin on! :D:D:D.
Se on hyvä ominaisuus.]
104. Juho8.4.2014 klo 15:42
Jykä ja POH, kyllähän se auto ja renkaittenpotkija ovat 50 - 50 vihjeenä ruudussaan.
Espanjalainen uutuusmalli parin vuoden takaa, kuvasta on takapään takaa rajattu pari ohikulkijaa pois. Sama kuva on kuvahaussa alkuperäisenä esitteenä.
105. ylläpito8.4.2014 klo 15:51
Olemme pikapalaverissa päättänyt laittaa Kake Kortelaisen lyhyelle jäähylle.
Jos puheet eivät siistiydy, tulee pidempi aika ilman sananvaltaa.
106. Koinen8.4.2014 klo 16:11
Kiitos ylläpidolle.

Olen muuten ihmetellyt, miten täällä muutamat viitsivät kommentoida Kaken juttuja, jotku ihan niitä kaivanneetkin. Eivätkö vielä ole oppineet, että paras tapa vaientaa häirikkö on olla huomaamatta häntä - taito, joka tavallaan kuuluu yleissivistykseen, tai, no, jotensakin ihmissuhdetaitoihin.
107. Ylläpito8.4.2014 klo 16:20
Tuo aiempi ei ollut ylläpidon kommentti.
108. Koinen8.4.2014 klo 16:25

Ylläpito
Koska on muotia erisnimien pienellä kirjoittaminen, luulin muodin tarttuneen myös Ylläpitoon. Eipä haittaisi, jos Arwoisa Ylläpito jonkun sortin palaverin pitäisikin, kiitos.
109. Ylläpito8.4.2014 klo 16:40
Pohditaanhan näitä, mutta nimimerkin Koinen edellisen kommentin jatko kertoo kaiken. Jos Kortelaisen suvun jutut eivät miellytä, on paras jättää ne omaan arvoonsa.
110. POH8.4.2014 klo 17:05
Peruutan aiemman mielipiteeni itsestään selvän kuvan manipulaation johdosta.
Ratkaisusana voi kuitenkin olla sama laatijan tarkoitusperistä johtuen.
111. ylläpito8.4.2014 klo 17:09
Puhutaan sitten Vuokilan suvusta.
112. Koinen8.4.2014 klo 17:09
Ylläpito
Keeterum keenseoo karttaaginem esse delendam. )))
113. Ylläpito8.4.2014 klo 17:31
Meillä meni kääntäjä epäkuntoon
114. Ylläpito8.4.2014 klo 17:51
Valitettavasti näiden väärien ylläpitojen (2 ylempää) osoite vaihtuu sen verran, että jos ne alut suljettaisiin pois, lähtisi myös muita kirjoittajia.
115. ylläpito8.4.2014 klo 18:06
Eki. Tehtäisiinkö välirauha. Tulen olemaan jatkossakin piikki lihassasi,jos et nyt hyväksy ehtojani . Lopetat kirjoituskiellot
116. B8.4.2014 klo 18:31
nyt menee aivan hulluksi tää juttu, kevätkö porukan saa ylikierroksille ? !
117. Ylläpito8.4.2014 klo 19:51
Lähdenkin viemään lehtiä uskollisille tilaajilleni postituskseskukseen Kohta tavataan
118. O8.4.2014 klo 20:48
B.
No jo on pahaksi päässyt!
119. Ylläpito8.4.2014 klo 21:01
Seuraavaksi on vielä koiran ulkoilutus
120. jykä8.4.2014 klo 21:21
Juho,POH ja muut autoilijat. Kiitti mukavista vinkeistä ilman turhia lätinöitä.
121. ylläpito8.4.2014 klo 22:42
Nyt on perhe koirineen unten mailla. Nyt alkaa vasta laadintatyöni.
122. tre9.4.2014 klo 06:02
Miten me aikamme käytimmekään ennen sosiaalista mediaa ja kasvotonta keskustelumahdollisuutta, ketä haukuimme, keille kommentoimme.

Toivon hartaasti, että kymmenen vuoden kuluttua tämä uutuudenviehätys on kadonnut ja osaamme kysyä, vastata, keskustella ja kommentoida ilman pikkusormen katoamista pahan teille vieden koko käden mukanaan.

Tämä palsta on surullinen, mutta ah, niin kuvaava esimerkki aikuisten maailmasta ja innostuksesta someen.

Asiaahan täällä ei ole ollut aikoihin.
123. uusi9.4.2014 klo 09:45
tre

Olen monessa samaa mieltä kanssasi. Olen nyt käynyt tällä palstalla muutaman viikonlopun aikana , ja on aivan eri maailmasta kuin pari vuotta sitten, jolloin myös kävin vihjeitä kyselemässä ja hyviä sellaisia saamassa muutaman kuukauden ajan.

Ei mahda mitään, ajat muuttuvat. Mutta ilman tätä palstaakin voi elellä ja jatkaa ratkomisiaan. Se lohdutukseksi. Toivoisin kuitenkin parempaa:):):)
124. Kirsikka9.4.2014 klo 11:11
Tp, Elmeri, Ansa: kiitos.( Etanoita - yök!) Moni Reijo- ja Anne -vihjeiden keskellä itämainen mies, minkä alan ?
125. Mape9.4.2014 klo 11:31
Kirsikka. Kysymäsi mies on japanilainen poliitikko. Itse en ole tunnistanut oikealla laidassa olevia miehiä, viiksekästä enkä knallipäistä.
126. Onko ...9.4.2014 klo 11:43
..alareunan taaperosta mitään vihjettä?
127. Kirsikka9.4.2014 klo 12:11
Mape: kiitos. Suutari-poliitikko viiksekäs. Lähettäjä: kehitys----
128. kaart9.4.2014 klo 12:31
viiksekäs on entinenn kansanedustaja, toimittaja, knallipää sanoittaja ja kirjailija.Risteävillä pääset kuvahakuun.
129. Kataja9.4.2014 klo 13:53
Ylhäällä keskellä olevaa naista en tunnista.
130. Kirsikka9.4.2014 klo 14:12
Kataja: seksisymboli kaukaisilta farmeilta - ajallisesti, ei paikallisesti kaukaisilta.
131. sofia9.4.2014 klo 14:30
Onko...
Jos tarkoitat piirroskuvaa taaperosta, niin
mieti ihmisen kehitystä.
132. Piece of "kake"..9.4.2014 klo 15:11
..siivekkääni olikin väärin:)
133. apuva9.4.2014 klo 16:19
Yrittelin vielä täytellä. Osa ongelmapaikoista on ratkennut.

Tuskaa tuottaa oikea ylänurkka:
- ukko
-kokko
- jumalinen teko
- makeisiin

Myös alalaidan keskusta ihmetyttää, siis ne ratkaisut.
134. Eero Toikka9.4.2014 klo 16:49
Apuva,
Ukko on suomalainen ex-nyrkkeilijä.
Synonyymi kokolle, katso ratkojista.
Jumalinen teko, kun tapahtuu jotain johon on vaikea uskoa. Makeisiin tulee erikoinen sana, se alkaa kahdella vokaalilla. Terkuin epa.
135. Keno9.4.2014 klo 21:06
Täytyy kai taas heittää kolikkkoa. Nyt siitä, minkä ratkaisun laittaa alavasemman salkkua pitävästä naisesta.
136. O9.4.2014 klo 22:20
Keno.
Minusta siihen on vain yksi oikea ratkaisu.
137. Keno9.4.2014 klo 22:41
O:
Mikäli minulla harmaan eka kirjain on oikea, niin löytyy useitakin ratkaisuja, joista kaksi on naisen nimiä ja yksi suomenkielinen egoon viittaava sana ja sille myös latinan kielinen synonyymi. Olisi myös mahdollista laittaa flegmaattisuuteen viittaava sana. Monissa ristikoissa esiintyy naisen hahmo, josta ratkaisuksi tulee jokin etunimi, jota tässä en kuitenkaan pidä todennäköisenä. Mutta mikä on se kriteeri, millä perusteella ratkaisun laittaa?
138. Hinssu10.4.2014 klo 08:48
Mikä on idea vihjeen "7.6." ratkaisussa Viivi Avellan (tämän joku paljasti tällä palstalla aikaisemmin)? Ei lanttu leikkaa!!
139. EJlo10.4.2014 klo 09:01
Hinssu
Funtsipa noita numeroita roomalaisittain !
140. tuffa Porist10.4.2014 klo 09:02
Hinssu
Se on VII VI!
141. Joku10.4.2014 klo 09:18
Hesari voisi huomenna julkaista jo tämänkin ristikon ratkaisun. Miksi odotella turhaan kolmea viikkoa...
142. nappi10.4.2014 klo 09:22
Huomenna uusi ristikko, tämäkin on kesken ankarista pähkimisistä huolimatta. En sitten millään saa oikean ylälaidan kokolle synonyymiä (aiempi vihje) ratkojista. Ankan nimisiä olisi monikkomuodossa. Nuolimyrkyn alapuolella 0levasta naamakuvasta en saa vastaussanaa. Apua.
143. Seitenvitonen10.4.2014 klo 09:39
Minun mielestäni se 7.6 löytyy allakasta, ja kuvaa erään tutun sankarin ominaisuutta.
144. hinssu10.4.2014 klo 09:58
Kiitos, nyt oivalsin sen Viivin vihjeen. Mutta on epämiellyttävä ristikko, omituisia vihjeitä, esimerkiksi suutarin oikeanpuoleiset lukuisat kohdat ja siitä alaspäin valkoisen auton vihje.
145. Seitenvitonen10.4.2014 klo 10:18
Jos ratkaisuksi tulee SE Viivi, pitäisi lisätä ristikkoon yksi ruutu.
146. Seitenvitonen10.4.2014 klo 10:29
No pieleen meni. Väärässä olin. Pystyyn olin saanut OVELIN, (Roope-ankka). Niin käy, kun kirjoittaa hämärästi. Hävettää.
147. kaken veli10.4.2014 klo 11:42
nappi,
mietipä sille kokolle muita vaihtoehtoisia sanoja ja mene sitten ratkojiin
millainen se myrkytetyn ilme on?
148. L-a10.4.2014 klo 12:02
"Joku" ehdotti, että Hesari julkaisisi ratkaisun huomenna, siis samalla kuin uuden ratkaistavankin. Panen vielä paremmaksi: heti ratkaistavan kanssa yhtä aikaa ratkaisu ratkojiin, niin avun tarvitsijat voivat saada vastauksia tarpeensa mukaan ilman välikäsiä ja itse ratkomaan pystyvät tulevat toimeen omillaan. Menneitten aikojen lisävihjekisailuun ei taida olla paluuta. :(
149. O10.4.2014 klo 14:08
L-a.
Viimeisestä lauseestasi olen samaa mieltä ja se on tosi
ikävä asia.
150. nappi10.4.2014 klo 14:12
kaken veli. Kiitos vihjeistä. Toinen on ratkennut, toista vielä mietin. Miettiminen tekee hyvää varsinkin kun hoksaaminen läheltä oikeaa sanaa hipoo. Se oivaltamisen ilo.
151. Hinssu10.4.2014 klo 14:27
Sinne meni postiin! En kyllä pitänyt tästä ristikosta, omituisia vihjeitä!
152. Hinssu10.4.2014 klo 14:33
Nappi, ilmeisesti olet saanut selvitettyä sen kokon. Muista kysymyksistäsi: 1) ketä Aku diggaa (monikossa) ja 2) minkälainen on ihmisen ilme, kun asia ei oikein miellytä
153. mustikka10.4.2014 klo 17:16
Palstan "aateliset" jaksavat motkottaa, sitkeää reviirin puolustamista: Hus hus kerjäläiset! Ihailla melkein täytyy.
154. Sepi10.4.2014 klo 20:26
Avun pyytäjien tyly kohtelu ihmetyttää. Voisivatko motiivit olla kateus ja ahneus; pelko siitä, että avun saajat - saatanat - kilpailevat vilunkikeinoin kaksikymppisestä...?
155. B10.4.2014 klo 20:33
Sepi.

totta varmaan tuokin, kaksikymppisellähän saa paljon kivaa.
kyllä ilkeys on monen perusluonne ja täällä on hyvä länkyttää ja purkaa raivoaan jos muut ei enää jaksa livenä kuunnella.
huomennahan niitä pääsee lukemaan .
156. Lexa10.4.2014 klo 21:06
Kyllä on tyhmiä ämmiä täällä kyselemässä...
157. Jondalar10.4.2014 klo 21:18
En usko kateuden olevan syynä nihkeäään suhtautumiseen avunpyytäjiin. Ei tulisi mieleenikään olla heille kateellinen. Monesti tuntuu siltä, etteivät uudelleen vihjeistämistä pyytävät yritä omin voimin tarpeeksi. Onko se laiskuutta vai tottumus, sitä en tiedä. Usein lisävinkiksi riittää "katso googlesta" tai "kierrä toiselle puolelle pöytää katsomaan", "katso Nykäsestä". Väärältä tuntuu se, että muutamat lypsävät kirjain kirjaimelta tällä palstalla ratkaisut ja kuitenkin ylpeänä omalla nimellään postittavat vastaukset. Toisaalta samanlaisena dopingina voisi pitää muitakin apuvälineiden käyttöä. Harvapa meistä jotakin Nigerian savimajaa tietää ilma googletusta. Hesarin ristikoita saa harvoin ratkaistuksi ilman että sanoja joutuu etsimään ja varmistamaan.

Kantapään kautta oppineena ratkaisijana olen oppinut uurastamaan kovasti hankalan sanan löytämiseksi. Kokeilemalla pahaan ruutuun kaikkia aakkosia; jos tässä olisi a, b tai c ja niin edelleen, niin mikä sopisi seuraavaan ruutuun, a, b, c... Oikea sana saattaa löytyä tai sitten ei. Mutta ajatuksissa on jo samalla itämässsä seuraava konsti, jos tämä ei auta.

Siis yrittäkää omin voimin uutterammin. Vaikkapa kaksi viikkoa ennen lisävinkkien pyytämistä.
158. jykä10.4.2014 klo 21:41
Hävetkää paljastelijat. Ehkä Kake teitä vielä rankaisee. Laskeskelin että mulla menee viiskymppiä vuodessa postikuluihin ja vajaa kakskymppiä tulee voittona takaisin. Että tämmönen bisnes
159. L-a10.4.2014 klo 21:58
Voi niitä aikoja, kun muutamat keskustelijat antoivat Auliksen tasoisia lisävinkkejä, ja ettei vaan olis ollut huumoriakin... Kakskymppisistä kukaan puhunut.
160. O10.4.2014 klo 22:04
Jondalar.

Tiedän, että me molemmat olemme ratkoneet näitä ristikoita
jo ennen tietokonetta.

Oli siinä pähkäiltävää, mutta mukavaa, kun tuli tilanne,
että noinhan se meni.
Mikäli ei täyttäminen onnistunut, niin odottelimme kolme
viikkoa ja katsoimme, että mikä oli väärin.
Siitä se oppi on tullut. Ei ollut edes kaveria, keneltä kysyä,
koska en tuntenut ketään, joka näitä täyttelivät.
161. Wilde10.4.2014 klo 22:38
En ole (tietääkseni) ilkeä, en ahne enkä edes raivona länkyttävä. Mutta sen voin sanoa, etten enää pitkään aikaan ole voinut tätä saittia lukea, ennenkuin olen saanut ristikon täyteen. Nykyään täällä on aivan tavallista, että paljastetaan ratkaisusana, tai ainakin Auliksen harvat "jujut" vesitetään. Niinkuin nyt tuo "7.6.". Siinä meni monella koko oivaltamisen nautinto, kun joku älypää oli jo muuttanut numerot Viiviksi. Ne monet eivät ehkä olisi halunneet sen menevän noin, vaan ainoastaan pientä helpotusta.

Sainpahan sanottua...kiitos ja anteeksi.
162. O10.4.2014 klo 22:56
Wilde.

Hyvä, että sait sanottua!
Ei ole mitään syytä anteeksipyyntöön.

Öitä ja huomiseen!
163. Kake Kortelainen11.4.2014 klo 18:46
Sappeni kiehui, kun tätä ruikutuslistaa luin. Tulikivenkatkuisen mielipiteeni voitte lukea 2792-palstalta.
164. Taatar12.4.2014 klo 15:11
Keno; Samaa mieltä vai liittyykö toiminnallisuuteen ?
165. Ylläpito12.4.2014 klo 17:52
Olemme päättänyt jatkaa kaken mukavaa jutustelua
166. Ylläpito12.4.2014 klo 18:09
Olemme päättänyt jatkaa kirjoituskieltoja. Sorry.
167. Mansikki13.4.2014 klo 11:11
Ristikko 2792 jo perjantaina valmis, olikin kivaa ratkottavaa. Tämä 2791 onkin hankalampi, joten palasin tähän uudelleen.Vaikka luin palstan vihjeet, en löytänyt suutari-poliitikolle nimeä ( puolue auttaisi), koska HOIDIT ei saa mielekästä sanaa. Toiseks alimmaisen toisen sanan piitokirjaimet hukassa. Mahtaako tulla enkunkielisen sanan väännös? Muuten olisi valmis. Kohta kesälaitumille. Ruikutus, ruikutus!
168. Hinssu13.4.2014 klo 11:26
Mansikki, mitä teit, kun ylläpidit jotain henkilöä syötit ja juotit, vaatetit jne? Ja millainen on hedelmä, kun sitä ei ole puraistu tai kolhittu?
169. Mansikki13.4.2014 klo 11:44
Hinssu. Kiitos vastauksestasi. Se HOIDIT on nyt kiinni viiksivallun nimestä. Päärynän olen jo selvittänyt, tarkoitin toiseks alimmaisen harmaan (oli jäänyt pois) toista sanaa. Anagrammiristikko oli paljon maukkaampaa märehdittävää.
170. Hinssu13.4.2014 klo 12:36
Tarkoittamasi "viiksivallu" on kuuluisa suomalainen kansalaissodan aikanakin vaikuttanut kiihkomielinen puhuja, jonka kuvitteellinen hahmo esiintyy Linnan Täällä pohjantähden alla -teoksessakin. Sen toiseksi alimmaisen harmaan rivin keskimmäinen sana, synonyymi lisäksi-sanalle.
171. Mansikki13.4.2014 klo 13:42
Hinssu kiitos.Yritän etsiä.
172. Koinen13.4.2014 klo 15:19
Hinssu, runoilen vastaukset sulle:
- Harmaasta sanasta: Hinssu, teepä työs', tiskaa kipot .......
- Viiksivallu: Nimi ei oo Reetu, vaan se onpi ........

Kyllä tästä haukut saan, mutt' ei mitään haittaakaan!
173. Hinssu13.4.2014 klo 15:47
Koinen, kiitokset Sinulle! Jos ei noilla vihjeillä aukene, ei sitten millään. Itse olin nämä jo ratkaissut, Mansikille olin antamassa vihjeitä. Teemmepä näin Kaken uhallakin. Joskus on todella niin jumissa näiden sanojen kanssa, että kanssaratkojan apu on erittäin tarpeen.
174. Mansikki13.4.2014 klo 16:01
Hinssu ja Koinen. Kiitokset teille! Ristikko valmis. Runo oli hauska.
175. Junamies13.4.2014 klo 19:18
Olen selättänyt tämänkin auliksen!
176. Ananias21.4.2014 klo 22:40
Hei-hei!
Nyt kun vastausaikakin on jo mennyt umpeen, mitä meinaatte, eleleekö suutari palkallaan hyvin vai onko hän vahvoilla tulopoliittisissa neuvotteluissaan? (Intian niemimaan päällä ollut piilokirjain kun voisi olla äl tai pee).
177. Jondalar22.4.2014 klo 10:48
Hyvä kysymys, Ananias. Minä laitoin siihen kummemmin pohtimatta "voiko hyvin tuloilla", mutta koska edellinen sanonta kuuluu "tuskin on uhkana yyteet", niin ihan hyvin voisi olla "voiko hyvin tupoilla". Tulopoliittiset neuvottelut saattavat kiinnostaa. Mielenkinntoista nähdä mikä on oikea vastaus.
178. Jondalar25.4.2014 klo 11:53
Kyllä siihen tuli VOIKO HYVIN TULOILLA. Oikeassa ratkaisussa huomasin virheen. On näköjään räntätty toiseksi alimpaan riviin vasemmassa reunassa vihjekuvasta nimeksi SIMILA ja sitä risteäväksi sanaksi on tullut YKSISTÄAN. Siis toisesta äästä on pisteet unohtuneet.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *