KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE, LOKAKUU

7649. HS Kuukausiliite, lokakuu

49er5.10.2013 klo 08:48
Melko tavanomainen kuukausiristikko. Muutama oudohko etunimi ja yksi kahden piilokirjaimen murresana mietityttivät.
2. O5.10.2013 klo 10:38
Kuukausiliite oli jäänyt jakelusta pois kokonaan.
Soitin siitä ja lupasivat, että tulee joskus iltapäivällä.
Oli muuten ensimmäinen kerta. Muistaakseni Tamaralle
on käynyt niin parikin kertaa. Ei kiva, mutta odotellaan.
3. Tamara5.10.2013 klo 12:17
Joo, Tamaralle on muutaman kerran jäänyt kk-liite tulematta mutta tänään tuli! Mukavaa sateisen päivän puuhaa!
4. Ari5.10.2013 klo 12:26
Oli mukavaa aurinkoisen päivän askaretta.
Keskellä sohvan yläpuolella on vihje YLPEITÄ. Vastaus kuitenkin olisi harv. LUMIKOT. Vain tämä pieni kitinä muuten vaativahkoon ristikkoon.
En löydä 49erin murresanaa.
Ari
5. Owlie5.10.2013 klo 12:36
49er taitaa tarkoittaa kuvaa MATT JA SUKU-vihjeen alla. Eihän tämä täyttynyt netistä hakematta.
6. 49er5.10.2013 klo 12:41
Ari.
Tarkoitin alavihreiden oikealla puolella olevaa pystysanaa. Olen sen toki joskus kuullut ja näyttää se olevan ratkijissakin.
7. Ari5.10.2013 klo 12:46
49er.
Minulle se on hyvin tuttu sana. Siksi ihmettelin.
Ari
8. sikuri5.10.2013 klo 13:34
Muuten punnerrettu, mutta lounaislohkon "kartta", siinä päähine-sanan yläpuolella tuottaa tuskaa. Yksi kirjain puuttuu, joten jää kai arvailun varaan. Osaatteko auttaa?
9. iso S5.10.2013 klo 14:36
Auliksella on kiistämätön taito ja käsittämätön into rakentaa vierekkäisiä ratkaisulauseita. Usein sanapituudet ja poikittaisten sanojen mahdollistaminen aiheuttavat lauseisiin kömpelyyttä ja/tai vain hämärästi vihjekuvasta johdettavuutta. Tällä kertaa teemalauseet ovat täysin moitteettomia, voisi sanoa että ne ovat ristikon parasta antia. Sanonkin.

Kolikon kääntöpuoli on se että vierekkäiset lauseet pakottavat lähes väistämättä sellaisiin poikittaisiin sanoihin, joista laatija ei voine olla ylpeä. Siis sanoihin, jotka tulevat ristikkoon enemmän tai vähemmän pakosta, ei laatijan halusta saada ne mukaan. Näitä kökkösanoja tuppaa tulemaan tällaiseen ristikkoon muuallekin, koska vierekkäisten lauseiden aiheuttama selviytymistaistelu heijastuu kauemmas kuin pelkästään niiden poikittaisiin sanoihin.

Tässä minun silmääni tökänneitä kohtia pahemmuusjärjestykseen laittamatta, ylhäältä alas, vasemmalta oikealle vihjeen sijainnin mukaan lueteltuna:

1. rivillä olevan kaljun naamaa en tunnistanut. Henkilö on kyllä tuttu ristikkofakki. Kuva löytyi ratkaisusanan perusteella ja yllätti akselilla etu- vai sukunimi.

Samalla rivillä on vihje "saari". Saari ei liene millään tavalla maailmanhistoriallisesti merkittävä. Asukasluku on 3 283. Ratkaisusanalle olisi voinut säveltää toisenlaisen vihjeen.

3. rivillä on vihje "sukunimi". Tällainen vihje ei anna mitään eväitä ratkaista ilman poikittaisia. Ketään tunnettua tuon nimistä ei liene eikä laatijalle ole tullut mieleen mitään herkullista sanaleikkivihjettä. Ei tule minullekaan.

6. rivillä vihje "ruotsalaisia" on yhtä tylsä ja ympäripyöreä kuin edellinenkin. Sikäli edellistä epätäsmällisempi, että voivat olla suomalaisiakin. Suomesta löytyy lähes 1000.

7. rivin f:n merkitys ei mielestäni sellaisenaan kelpaisi ristikkosanaksi, koska on etuliite eikä itsenäinen sana. Laatijan onneksi sana on firman tai tuotteen nimi ja sikäli kelvollinen, ja vihjeenhän voi esittää "epäpyhästi", jos siitä tulee kelvolliseen sanaan johtava assosiaatio.

9. rivin "Mosambikia" ei ole suomalaisesta horisontista kovin merkittävä, mutta huonompiakin karttavihjeitä on nähty. Tässäkin ristikossa. Alueellisesti ajateltuna merkittävä ja siksi riittävän kelvollinen sana.

Samalla rivillä oleva "kehittämiskeskus" johtaa "sanaan", jonka kelvollisuudesta tiukimmat voisivat napista. Selviää kuitenkin ns. Arvi Lind -testistä, joten en napise kun en ole tiukin.

10. rivin "ylpeitä" ei ole Nykäsessä itsenäisenä sanana tuossa merkityksessä. Yhdyssanan alkuosana kylläkin. Joko laatija on oikaissut mutkat suoraksi tai sitten jollakin murrealueella sanaa käytetään noin.

11. rivi: taas "sukunimiä". Tällä kertaa olisi ollut saatavilla mm. lapsuuteni sankari, kolminkertainen olympiavoittaja. Suomesta löytyy 187.

13. rivin viikinki lienee useimmille tuntematon tai enintään ristikoista tuttu, mutta eräänlaisena oman aikansa Kolumbuksena tai Vasco da Gamana ansaitsee kunniansa paremmin kuin olen tähän asti luullut.

14. rivin Saksaa on tyypillinen pakkosana. Ei tietääkseni mitään historiallista meriittiä, 835 asukasta. Isossa hotellissa voi olla tuon verran vuodepaikkoja.

- jatkuu -
10. iso S5.10.2013 klo 14:37
15. rivin saari on näitä ristikkofakkeja. Kaikki 461 asukasta taputtavat varmaan käsiään jos kuulevat olevansa ristikkojulkkiksia Suomessa.

Samalla rivillä Hugon teos ei ole se tunnetuin. Tämä jäi kesken ja tuoreeltaan kustantajan hylkäämäksi, mutta julkaistiin sitten postuumisti.

Edelleen samalla rivillä "etunimiä". Taas näitä! Ei yhtään Suomessa, maailmalta löytyy tuiki tuntemattomia. Aikuisten oikeasti sana jota pitäisi pontevasti välttää. Aina se ei ole järjellisin ponnisteluin mahdollista. Mahdotonta tietää, miten kovasti laatija on yrittänyt. Eppäillä soppii.

17. rivillä oleva kartta on jokseenkin hankalasti hahmotettavissa ja vaikea paikallistaa. Ratkaisu syntyy poikittaisten avulla ja piilokirjaimen arvaamisella.

samass ruudussa oleva päähine oli iloisella 1960-luvulla tuttu, mutta käytetäänköhän nimitystä edelleen?

Samalla rivillä "Jennit muualla" houkuttelee kirjoittamaan vaihtoehdon joka ei ole oikea. Edellä mainitun päähineen aikakaudella ratkaisusana on ollut Suomessa alle 5 miehen ja alle 5 naisen nimenä. Siisi myös meillä, ei vain muualla.

18. rivillä on yksi Auliksen vakiokuvista, kassia kantava nainen. Tämä on vaihtelevasti paluu, taakka, autoton tai jotain muuta. Tällä kertaa jotain muuta, sellaista mikä ei mitenkään erityisesti ilmene kuvasta. Pitää kyllä epäilemättä paikkansa, vaikkapa vain hetkellisesti, koska voi olla vaihteleva!

Saman rivin alkuseurakunta lienee joillekin piireille tuttua huttua. Muut joutuvat arvaamaan piilokirjaimen ja varmistamaan, jos aikovat lähettää. Pois se minusta, tarkistin vain uteliaisuuttani.

20. rivin etunimi (taas!) on selvä pakkorakopoikittainen. Löytyy Suomesta alle 15 miestä ja alle 15 naista. Tuplattuna olisi neuleiden muotibrändi jossakin päin maailmaa. Erittäin tarmokkaasti vältettävä, älkää hyvät laatijat (eikä huonotkaan) käyttäkö tällaisia, jos mahdollista!

22. rivin Zhao ei ole varsinainen turhis, mutta jotain kertoo se että hakusana Zhao ei anna linkkiä oikeaan ainakaan 15 ensimmäisellä sivulla (150 linkkiä) ja Zhao ---- saa epäluuloisen Googlen kysymään tarkoititko Zhao --h-? En tarkoittanut. Ratkaisusana ei kilauta päässä mitään kelloa, tarkistamatta luulisi virheeksi.

Viimeisen rivin Gunnar, makkaratehtailijan poika, on satunnainen tuttu ristikoista. Ei mikään pässi, historia osoittautui jopa lievästi mielenkiintoiseksi.

Tämmöisiä mietteitä heräsi tämän ristikon takana. Yritin olla paljastamatta ratkaisusanoja, mutta väistämättä joillekin tästä on apua. Tasapuolisuuden vuoksi joillekin tästä voi olla haittaa!
11. kapa5.10.2013 klo 14:40
Ei kyllä ihan heti auennut, piti miettiä ja hakea, ja kasvin osaa en saanut järkevästi mitenkään - en tunne kasveja lainkaan...
12. virpi5.10.2013 klo 15:27
kasvin osa on ihan järkevä, tosin pienenpieni
13. kaplas5.10.2013 klo 18:28
iso S, kiitokset mittavasta analyysistä!
:)
14. O5.10.2013 klo 19:13
iso S.
Sain alkuillasta Kuukausiliitteen. Helposti lähti, kun aloitin
ns. varmoista. Muutama sai varmistuksen luettuani analyysisi.
Hyvin kirjoitit jälleen.
Kiitos!
15. Tulokas6.10.2013 klo 10:31
iso S
Kiitos analyysisi sain vahvistuksen monelle ratkaisusanalleni. Mutta ZHAO - vihjeeseen tulee ihan outo sana. Liekö vihjeestä JENNIT MUUALLA tuleva sanani väärin. En siihen nyt muutakaan keksi. Täytyy yrittää vielä pähkäillä ja etsiä tuota ZHAO-juttua.
16. tuffa Porist6.10.2013 klo 10:41
Tulokas
"Minun" Zhao`ni kuoli 62-vuotiaana. Oli vaikea haettava!
17. iso S6.10.2013 klo 11:18
Kiitos kiitoksista.

Porin Tuffalla on selvästi oikea Zhao. Wikipedialla on ilmeisesti tieto siitä että Zhao on syntynyt heti alkuvuodesta, koska kuolinpäivä on helmikuun toinen, syntymäpäivää ei mainita ja silti ikä ilmoitetaan.

Ei Zhao ole ollenkaan vaikea haettava, kunhan ensin saa syntymään oikean arvauksen XXXX. Nimi kannattaa laittaa sitaatteihin, siis "Zhao XXXX", niin heti ensimmäinen linkki vie oikean Zhaon Wikipedia-artikkeliin. No, tällä kertaa näyttää toimivan ilman sitaattejakin, mutta ilman niitä on vaarana että alkuun löytyy tärkeämäksi rankattuja sivuja joissa Zhao ja XXXX eivät liity samaan henkilöön.

Jos vaikeaa haetaan, niin vaikeaa on Silvio Berlusconilla. Veikkaan että tuffa Porist ymmärtää mitä tarkoitan, kun väitän että tässä on totuus! Moni muukin tietysti ymmärtää, mutta osa heistä ymmärtää väärin...
18. Tulokas6.10.2013 klo 12:01
Löysin vissiin oikean Zhaon, kun laitoin googleen saamani ratkaisusanan ja sanan zhao. Tuo kuolinikäkin passaa. Enpä ole moisesta henkilöstä ennen kuullut, mutta ainahan näitä uusia tuttavuuksia pulpahtaa ristikoissa esiin.
19. Juho6.10.2013 klo 12:29
Tämäpä oli harvinaisen sitkeä ratkottava, viimeiseksi jäi sen karvalakin kanssa samassa ruudussa oleva karttakuva, mistähän päin maapalloamme olisi parasta lähteä haeskelemaan tuota kohdetta, ei oikein viitsisi pelkän arvauksen varaankaan jättää.
20. Aksu6.10.2013 klo 14:41
Juho,
karttakuvahan on harvinaisen selvä! Nuoli on piirretty Euroopan puolelle.
21. Juho6.10.2013 klo 15:25
Aksu, sitähän minäkin arvelin, sieltä Auliksen entisiltä kotinurkilta.
22. 6.10.2013 klo 19:42
Tulokas 6.10.2013 klo 12:01

- zhao näköjään jo ennättänyt ratkojiinkin.
23. O6.10.2013 klo 21:37
Nimimerkitön.
Tulokas ei kysynyt mitään!
24. Kaarina7.10.2013 klo 08:43
Muuten ehkä valmis paitsi pähkäilen eka vaakarivin Auliksen usein harrastamaa varjokuvaa istuvista olioista. Sama kuva on po. rivillä peräti kaksi kertaa. Toiseen tulee pystyyn risteävien sanojen perusteella adjektiivi??
Vasemmalla pienempään kuvaan, pystyyn????
25. 7.10.2013 klo 09:16
Kaarina 7.10.2013 klo 08:43

Adjektiivipa hyvinkin, taitavat leegopalikoista rakennella jotain.
26. apua7.10.2013 klo 09:20
Aksu 6.10.2013 klo 14:41

Ei tämä karttakuva mitenkään harvinaisen selvä ole, mutta tämän vihjeen avulla lamppu syttyi. Kun tarkkaan katsoo, voi jopa salmen rantakallioilla nähdä istuskelevan magotin, eikö?
27. Hedvig7.10.2013 klo 09:29
Kolmen nuolen oikealla puolella on kaksi ihmishahmoa joissa rasteroidut yläosat. Mikä ihme sana siihen tulee. Kaksi piilokirjainta vaikeuttaa keksimistä. Vihjaisiko joku jotain, kiitos.
28. no57.10.2013 klo 09:43
hedvig
sulla melkein valmis vastaus 'ihmishahmot', kunhan vanhemman mallin vääntelet.
29. Hedvig7.10.2013 klo 09:48
Kiitos no5. Outo sana minulle mutta Nykänen tuntee.
30. laura797.10.2013 klo 18:21
saimpa kerrankin tehtyä kk-liitteen. vihjeet miä täällä, oli "laitettu" oli mulla jo tehty. tunsin itseni viksuksi. kiitos laatijalle.
31. jykä7.10.2013 klo 22:27
iso S. Ratkaisit ristikon puolestani kiitos vaan. Tällä palstalla ei tarvii enää kysyä mitään kun vastaukset pulppuavat jo ennakkoon ihan pyytämättäkin.
32. iso S8.10.2013 klo 00:06
Kaikki kiitokset otetaan vastaan, ansaitsemattomatkin. Ei niitä nin paljon tule että kyllästyttäisi. Totuuden nimessä täytyy kuitenkin tunnustaa että ristikkoa en ratkaissut kenenkään toisen puolesta. Ihan itsekseni vain enkä näyttänyt ratkaisua kenellekään.

Kaksiosainen kommenttini oli suunnattu pääasiassa mielipiteeksi laatijalle ja toissijaisesti ratkojille. Minulla on sellainen aavistus että Aulis saattaa ainakin jonkin verran seurata näitä HS-keskusteluja. Vaikka hän onkin hyvin itsepäinen, saattaa sitkeä pommitus tehdä vähitellen alitajuntaan jonkinlaista hienosäätöä.

Omasta kokemuksesta tiedän, miten pienestä ja viattoman näköisestä kommentista ratkaisun eteneminen saattaa olla kiinni, jos se omin avuin on jo siinä hilkulla. Yhtään ratkaisusanaa en kuitenkaan paljastanut ja käsittelyni ulkpuolelle jäi niin iso prosentti ristikon pinta-alaa, että jäi siihen vielä muillekin ainakin läpikirjoittamisen vaiva. Ei tarvitse omaa osuuttaan mitätöidä reilusta kädenojennuksestani huolimatta.

Yksikään kommenttini ei ollut niin suorasukainen vihje kuin toisesta säikeestä poimimani esimerkki: "P-kirjain + on + lintu (puun kuorta hakkaava sellainen). Vastaus on kansanomaisempi nimitys." Siinä on melko selkokielinen ratkaisusanan resepti. HS-säikeillähän on tällainen auttaminen nostettu haluttavaksi toiminnaksi. Minä olen moista useaan otteeseen turhaan vastustanut.
33. uuno8.10.2013 klo 10:48
Sivut alkaa olla valmiina mutta vihreät alueet eivät vaan aukea. Taitaa olla vielä liian aikaista pyytää siihen vihjeitä. Ylös ja alas olen saanut jotain hahmoteltua mutta ..... ???
34. jykä8.10.2013 klo 14:17
isoS: ok.
Pääkuvan lintusen oikealla puolella on kumma kummitus Sibben alapuolella. Saisinko pientä helppiä?
35. Juho8.10.2013 klo 14:26
Eipä siitä näkymästä juuri selvää saa, on sen verran verhottuna, ettei oikein edes profiili näy.
36. EJlo8.10.2013 klo 14:39
Yritän suurennuslasilla saada selvää ylä-vasemmannurkan värikuvasta. Onko siinä vain heijastus sivupeilistä vai, - niin kuin haluaisin uskotella, -tippumassa jotain vaaleata vasemman puoleisesta etuikkunasta ?
37. uuno8.10.2013 klo 14:58
Vihjeitä tulee kyllä kohtiin jotka olen jo ratkaissut mutta mikä on esim. se sohvan pääty tai ketkä ovat ylpeitä??
38. EJlo8.10.2013 klo 15:10
uuno

Kiinnitä huomiota sohvan päälliseen. Oletko siis ratkaissut jo värikuvan nurkan autosta ?
39. Toukka8.10.2013 klo 16:05
EJlo, siitä autokuvasta tulee kaksi sanaa (pystyyn ja vaakaan). Molemmat ovat ihan tavallisia sanoja ja kuvaavat, mitä autolla voi tehdä.
40. Toukka8.10.2013 klo 16:10
uuno, ylpeiden vastaussana on minulle sellaisenaan outo. Yleensä olen kuullut sen yhdyssanan alkuosana, jonka perään on liitetty linnun osa. Taitaa olla enemmän käytetty naisista.
41. Boadicea8.10.2013 klo 18:05
Apua 7.10.2013 klo 09:20: Tosi kiva vihje! Kiitän.
42. EJlo8.10.2013 klo 18:59
Toukka
Kiitos avusta, olin vaakasanaksi ensin keksinyt verbin roskaamisesta, koska kuvittelin autosta heitettävän jotain paperilta vaikuttavaa. - Sain avun talon emännältä, joka ehdotti kyyditsemiseen liittyvää vaihtoehtoa ja se paransi leikkivien poikien pystysanaa. Tämä ylänurkka oli jäänyt viimeiseksi purtavaksi kun kaikki Googlailut varmisti muuta ristikkokenttää mm erikoisine nimineen ja seurakuntineen.
43. O8.10.2013 klo 21:29
EJlo.
Se jäi minullakin viimeiseksi.
44. jykä8.10.2013 klo 21:56
juho
suurennuslasi auttoi, vinkkisi myös
45. O9.10.2013 klo 18:36
EJlo.
Minä laitoin alussa siihen vaakasanaksi sen mitä väylää
ajetaan, mutta huomasin kirjaimista, että ei sovi muiden
kanssa.
46. MP10.10.2013 klo 00:45
HS oli tilannut Lehdolta vaihteeksi vaikean ristikon! ;)
47. Annukka10.10.2013 klo 08:25
Muuten valmis ristikko mutta pari kohtaa puuttuu. Se rasteroitu pari, en saa siihen mitään. Ja vitosrivillä musta piirroshahmo, viimeinen kirjain puuttuu enkä saa siihen mitään järkevää (onkohan joku poikkeava sana väärin...)
48. tuffa Porist10.10.2013 klo 09:24
Annukka
Ei Sulla voi olla "muuten valmis", jos et saa pariskuntaan vastausta! Ovat tavallisia eläjiä hiukan epävallisessa muodossa. Piirrosmies meinaa myöhästyä jostain.
49. tuffa Porist10.10.2013 klo 09:26
piti olla epätavallisessa...
50. apuva10.10.2013 klo 09:41
Annukka
rasterikuvassa on ihmisiä. Oli mullekin vaikea, mutta lopultakin
keksin.Nyt ristikko ratkaistu.
Vaikeinta oli alavihreät.
51. E10.10.2013 klo 10:23
Annukka
Kun sinulla on kone ja olet netissä, niin miksi et mene Googlen avulla Ratkojat.net ja siellä hakusanalla hae vastaus ihmishahmoihin.
52. EJlo10.10.2013 klo 10:25
[äskeisessä piti olla EJlo ]
53. kaplas10.10.2013 klo 17:06
Ihan mukava ristikko, pystyvärilliset aukesivat yllättävän helposti tällä kertaa..
54. mummo11.10.2013 klo 08:29
EJlo
Vaikka on netit ja googlet käytössä niin silti löytyy meitä jotka haluamme itse kokea ratkaisemisen ilon. Aikaa kyllä kuluu ja kieltämättä joskus tarvitaan sopivia vihjeitä kun on ihan hakoteillä jonkun kohdan kanssa.
Välillä vaikuttaa siltä, että näistä ristikoista on muodostunut kilpailu siitä kuka nopeimmin etsii ratkaisut netistä??
55. EJlo11.10.2013 klo 10:09
mummo tiedoksi;
Annukan kysymälle ihmishahmo-kuvalle on pariinkin kysymykseen annettu hyvät, hienovaraiset vinkit. Seuraavaksi pitäisi jo osin tai kokonaan paljastaa tuleva sana. Sain itse avun toisesta aiemmasta vinkistä (ihmishahmot), jota sanaa käytti kysyjä. Kävin tarkistamassa Ratkojat.net sivulta josko sana löytyy sieltä vain sen takia että pystyin neuvomaan Annukalle tämänkin mahdollisuuden.
Kilpailusta ja nopeudesta en mene sanomaan mitään, mutta itselleni riittää pari-kolme päivää yhdelle ristikolle. Tämän jälkeen kaikki apujonstit käytän hanakasti.
56. jykä11.10.2013 klo 15:46
hyvä mummo!
57. Annukka11.10.2013 klo 16:59
On netit ja googlet tottakai ja niiden käyttö hallussa mutta toisinaan ei ole selvää, mitä sanaa googalata. Aikaisemmin viitattiin taas tähän kryptiseen Nykäseen, jota minulla ei ole. Joten toisinaan kyselen täältä apuja eteenpäin pääsemiseen. Eikö palsta ole juuri sitä varten olemassa? Kiitos mummo kommentista
58. miisu11.10.2013 klo 17:57
Minä en tunne vasemman yläkulman "värillistä" kaljua miestä. On kuulemma usein ristikossa. Mitähän puuhannee??
59. O11.10.2013 klo 18:01
miisu.
Ihan valkoihoinen on oikeasti. Naapurimaamme kapellimestari.
60. Juho11.10.2013 klo 18:01
Annukka, eri mies virolainen, musiikkialalla.
61. O11.10.2013 klo 18:36
Juho.
Sama aika ja tuplasti vihjettä. Taatusti miisu sai sen nyt
oikein. ;)
62. miisu11.10.2013 klo 20:33
Kiitän auttajat avustanne.
63. Katri12.10.2013 klo 22:08
Pyydän apuanne.Punainen pläntti LAAKEITA-alla. päättyy -bet. Yksi piilokirjain?
64. Juho12.10.2013 klo 22:16
Katri, ks. 2565 saitin lopusta eilinen vinkkini.
65. Katri13.10.2013 klo 12:21
Juho 12.10.2013 klo 22:16
Kiitos! Tarkoitit varmaan 2765-saittia, mutta löysin etsimäni!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *