KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS - VIIKONLOPPU 17. - 18.8.2013

7586. IS - Viikonloppu 17. - 18.8.2013

Tulokas18.8.2013 klo 08:47
Kannatti taas nukkua yön yli! Nyt selvisivät keskioikean oudot sanat. Vaikka ne eivät ratkaisusanaan vaikuttaneetkaan, vaivasivat mieltä. Onneksi tuli valmista.
2. Jaska18.8.2013 klo 18:29
Pallosella vaihteeksi ristikko vailla mahtavia aukioita. Pitkiä sanoja lyhyiden lomissa kuitenkin niin paljon, että keskipituus jälleen valioluokkaa 6,06.

Sattui vaihteeksi niin somasti, että kaikki tuumaustauot jäivät niin lyhyiksi, että kakspuolosen kyrsä ei tavanomaiseen puolikovuuteensa yltänyt. Se tuli järsittyä loppuun vuoden kärkiajassa. Urotyön pohjusti muutaman tietovihjeen löytyminen heti aktiivimuistista ja yhden pitkän sanan oikein arvaaminen parilla risteävällä. Hassua kylläkin, aloitussanani vihjeelle KOHTALOTAR oli väärin, mutta se ei koitunut kohtalokseni pikaisen korjauksen ansiosta.

Tällainen kevytkovis on sikäli vaarallinen, että ratkoja saattaa harhautua kuvittelemaan olevansa etevämpi kuin on. Kehotankin Sanarisia välttämään tällaisia jatkossa, vaikka ne olisivat muuten tämän lailla vankkaa ällätasoa.
3. Jussi vain18.8.2013 klo 20:19
Aloitin tänään ja tuntui, että menee puhtaaksikirjoittamalla. Sitten tuli tenkkapoo oikea ja asemmalla alhaalla. Täytyy jatkaa huomenissa. Hyvä ristikko.
4. iso S18.8.2013 klo 21:19
Mikä tahansa on helppoa kun osaa. Minulle uhkasi tulla keskenmeno kun pari aukiota oli ratkennut ja pitkään aikaan ei sitten muuta. Lopulta sain hengen päälle ja sitten ratkesi paljon lähes hölkkävauhtia. Pari viimeistä aukiota teetti taas mietintämyssylle työtä.

Minulle ristikko vastasi hyvin pallotustaan: kakspuolosessa ollaan kykyjen ja/tai halujen ylärajan tuntumassa.

Oman käsitykseni mukaan ihmisen on perin vaikeaa arvioida ristikon vaikeutta, jos se on selvästi oman osaamisen tason alapuolella. Sellainen on vain "helppo" ja "läpikirjoitettava", vaikka jollekin toiselle se voi olla "läpikumitettava".
5. Tulokas19.8.2013 klo 19:04
Jaska,
mitä se haittaa, jos me vähemmänkin taitavat ratkojat saamme koviksen täyteen? Olkoon vaan kevytkovis. Sain minä sen edellisenkin - Skytän kolmipallosen - täyteen. Enkä siitä huolimatta pidä itseäni parempana kuin olenkaan.
6. Jaska19.8.2013 klo 22:16
Tulokas, oletkohan ihan vakavissasi. Minun mielestäni se ei haittaa mitään. Ei ainakaan minua. Teoriassa voisi haitata jotakuta arvonnasta saturaista himoavaa. Mitä useampi osallistuu, sitä pienempi mahdollisuus voittaa. Minä en osallistu, kunhan ratkoskelen koviksia ja arvioin niitä aina ehdottoman okulaarisesti.
7. Tulokas20.8.2013 klo 07:59
Jaska, olet varmaan huippuratkoja. Minä en, mutta kivalta tuntuu, jos saan koviksen ratkottua. Olkoon sitten kevyttä tai raskaampaa sarjaa. Joskus lähetän ratkaisun, joskus en. Ratkotaan ja keskustellaan edelleenkin ihan sulassa sovussa.
8. Emma20.8.2013 klo 10:47
Tulokas,
minusta sinä olet kerta kaikkiaan mainio tyyppi ja toivoisin sinunkaltaisiasi lisää näille säikeille! Ja Jaska se vasta mainio onkin, mutta voi mennä vähän aikaa, että tajuaa hänen huumoriansa. Tällä saitilla havaittava pieni skismanpoikanen perustuu puhtaasti väärinkäsityksiin luulisin.

(Ei silti, että asia minulle varsinaisesti kuuluisi!)
9. pelaaja20.8.2013 klo 19:53
Kyllä se Jaskan mainitsema kevytkovis voi joskus olla ihan niin vaarallinen kuin hän sanoi. Esim. kun minä sain ensimmäisellä yrityskerralla täyskolmosen ratkotuksi ilman suuria kipuja, olin mielestäni "aika hyvä" jne... Jälkikäteen luin, että pallotus oli just siinä ristikossa vahingossa mennyt reippaasti yläkanttiin. Oli niin työlästä nousta suosta. Kaikki itsekehut piti seuraavalla yrittämällä perua. Huokaus.

Olen joskus (=usein) ihmetellyt, että koska laatija ja pallotus eivät joka viikonloppu ole samoja, niin miksiköhän kulloisenkin säikeen avauksissa (noin yleensä) kumpikin asia jätetään mainitsematta. Tieto tulee ilmi sitten jossain jonkun kommentissa myöhemmin. Tietystihän vakiratkojat ostavat lehden joka tapauksessa mutta tällaisella satunnaisehkolla digilehtiratkojalla ostokriteerinä voi hyvinkin olla nimenomaan laatija ja/tai pallotus eikä pelkästään se, että olipa hyvä tms.
Juu, kysymällä se selviäisi. Silti.
10. Jussi vain22.8.2013 klo 01:57
Selvisi, mutta muutama kummallisuus löytyy.
11. Kyselijä26.8.2013 klo 10:51
Hei mikä on se kaunokirjoitus o:n näköinen kiekura? Alkaa kait kirjaimilla au.
12. Jaska26.8.2013 klo 11:17
AUKIO
13. Kyselijä26.8.2013 klo 11:51
Ai kuvaako se niinkuin aukinaista o- kirjainta, vai miten on Jaska?
14. Jaska26.8.2013 klo 12:11
Ootsä niin kuin trolli, vain miten on Kyselijä?
15. tonimikael26.8.2013 klo 12:19
Jaska, vastaapa asiallisesti.
16. Jaska26.8.2013 klo 12:45
tonimikael, asiallisesti ottaen ei ole mahdotonta, että säikeillämme esiintyy trolleja. Todistetusti on ennenkin esiintynyt. Myönnän kyllä kysymykseni epäkorrektiksi, jos Kyselijä ei olekaan trolli. Vaihdetaan asialinjalle:

Kyselijä, oletko trolli?
17. mummo26.8.2013 klo 12:59
Anteeksi kirjoitusvirheet. Minulla on uusi tietokone, jonka käyttöä en hallitse- vielä.
18. JP26.8.2013 klo 14:04
LCD ? Jos ISETA, niin ???
19. Jaska26.8.2013 klo 14:40
LCD (room. 50, 100, 500) = ISOTA
JUMI(ssa) = TUKO(ssa)
20. JP26.8.2013 klo 15:52
Kiitos Jaska, näinhän tietysti, jumitti kuitenkin
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *