KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 45/2021

9917. SK 45/2021

Jiikoo11.11.2021 klo 13:28
Ristikko Vuokilan/Kärkkäisen * ja piiliskin Ekiä. Mikäpäs noissa!

Ristikon pääkuvan henkilön nimi on niin hyvin luettavissa, että en katso tekeväni luvatonta paljastusta kertoessani, että ehdotin taannoin (toistakymmentä vuotta sitten?) eräälle pappisystävälleni häntä ehdolle Helsingin piispaksi. Henkilö oli tehnyt pappisrooleja ja hänen suvustaan on tiettävästi noussut piispoja ennenkin.

Eipä johtanut ehdotukseni mihinkään, olipahan kuitenkin kuulemma noteerattu hyvällä huumorilla pappispiireissä.

Viimeksi tuohon tehtävään valittiinkin sitten kiistelty persoona. Epäilemättä Teemu Laajasalolla on rasitteiden ohella selviä ansioitakin. Minunlaiselleni sekularisoituneelle sekulisielulle viranhaltijan henkilöllä ei ole sinänsä elämää suurempaa merkitystä.
2. TKu11.11.2021 klo 19:20
Piilis taattua Vuokilaa, ei ihan vaikeimmasta vaan ei helpoimmastakaan päästä. V8 jäi viimeiseksi ratkottavaksi ja vaati ihan erillistä kynä+ paperi+harjoitusta. Kuukkelia ei tarvittu missään kohtaa ja ratkaisut olivat juuri oikealla tavalla itsestään selviä heti, kun ne keksi. Jäi siis hyvä maku suuhun.

Ristikon saatan latoa tähän perään, rohkeasti mustekynällä, kuten yleensäkin. Yhden tähden tapauksissa siitä ei yleensä ole haittaa, vaikeammat joskus menevät vähän suttuiseksi :-D
3. Elva11.11.2021 klo 19:21
Ristikko ratkesi vauhdilla, mutta piilis vei enemmän aikaa. Piiliksessä useita mainioita vihjeitä.
4. Anna-Liisa12.11.2021 klo 11:23
Piilis antoi taas aivojumppaa. Viimeisena ratkesi minullakin vs 8.
5. Pike12.11.2021 klo 17:31
Piilis oli tavallista helpompi ja ristikko tass ukolle työstettäväksi, kun näytti olevan yksitähtinen. En viitsinyt aikaani tuhlata.
6. Class13.11.2021 klo 11:40
Piken ukko on siis venäläisen uutistoimiston hommissa! Mielenkiintoista.
7. Pike13.11.2021 klo 14:09
Heh, ukko sopisi kyllä hyvin siihen hommaan, on välillä niin vaikeaselkoinen ettei sanomisistaan ota erkkikään selvää.
8. PM14.11.2021 klo 13:17
Vasta tänään pääsin ratkomaan. Ja melko yhtenevin kokemuksin jo ratkoneiden kanssa. Vs8 oli piiliksen vimeisenä minullakin. Eniten huvitti ps, kiun vastaussanan löysin. Ei tarvittu apuja, tehtävät laadukkaita lajissaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *