KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > J TAKALASHOW

99. J TakalaShow

ile15.5.2003 klo 21:29
Huomenna perjantaina 16.5. iltaseitsemältä tulee kaikkien meidän ristikkoihmisten kohdistaa katseemme neloskanavalle ja seurata, kuinka ystävämme J Takala altistaa kaulansa Giljotiinin terälle. Luokaamme paineita hänelle ja toivokaamme parasta. Olkoon terä hänelle suosiollinen.
2. Eki15.5.2003 klo 23:20
J Takala seuraa siis kuuluisamman(?) kollegansa(?) V Wirenin jalanjälkiä asettumalla Koko Suomen silmien eteen tietoineen. V tosin oli Bonuksessa. V:llä oli selvästi tietoa mukavasti, mutta hitaus finaalin painelussa kostautui. Silti voitto oli SEKUNNIN päässä.
On Giljotiinissa ollut täältäkin tuttuja, mm. Tapsa. Ja Rosenbergin Seppo vei komiasti Heikoimman lenkin.
3. Timppa15.5.2003 klo 23:29
Mikäs teidän tv-luvan maksavien on katsellessa sellaisella alueella, jossa nelonen näkyy. Meillä maalla kun ei moinen kaupunkilaiskanava näy...
4. Eki15.5.2003 klo 23:32
Otetaanko nauhalle ja katsotaan kesätapaamisessa?
5. Maiju15.5.2003 klo 23:43
Eipä täälläkään näy Nelonen, vaikka asun ihan suurkaupungin =Tampereen kyljessä. Meillä näkyvät vain Tammelan lähettämät ohjelmat, joihin ei Nelonen kuulu.
6. Timppa15.5.2003 klo 23:59
Noo-oh Eki, eiköhän meillä ole jotain muutakin tekemistä kesällä kuin videon katselu. Vaikka Saimaassa uiminen...
7. OSui16.5.2003 klo 08:21
Teeveestä tuttuja on myös Veikko Sonninen, vaikka ei haluakaan sitä mainostaa. Tästä lyhyeksi jääneestä vierailusta (Greed?) oli taannoin juttua Sanasepossakin. Veikko lienee SM-ratkonnan pistetilastossa kaksilahkeisten ykkönen, joten kunniakkaampiakin suorituksia löytyy. Toivottavasti Jyrki ei kompastu samalla tavalla kengännauhoihinsa ei kun silmälasien hihnoihin!
8. Titta16.5.2003 klo 09:34
Hyvähän teidän on, kenellä on telkkari... Joittenkin pitää luottaa siihen että kaveri muistaa nauhoittaa...
9. Marianna16.5.2003 klo 11:03
Ota nauhalle ja näytä! Kuinka moni huomasi, miten ovelasti ystävämme Tapsa Hämeenlinnasta pisti joukon nuoria miehiä pihalle samaisessa ohjelmassa muutama viikko sitten?
10. Eki16.5.2003 klo 11:07
Eräässä aiemmassa jaksossa myös täällä käyvä Antti Kanerva, jo vanhempi herrasmies, huijasi kaikki luulemaan, että hänet pudotettaisiin kevyellä musiikilla (eikös tätä Tapsakin käyttänyt astalona). Kuitenkin Porin sanaseppokokouksessa mies kertoi juttuja mm. Alice Cooperin tapaamisesta!
11. ile16.5.2003 klo 12:06
Muistuu mieleen muinainen Onnenpyöräilyohjelma. Eräässä jaksossa esiintyi Sanaseppopaitaan sonnustautunut kaveri, joka pesi muun porukan mennen tullen. Hemmon nimeä en muista, mutta ehkä joku muu muistaa. Siitä, voittiko ukko skootterin, minulla ei ole mitään hajua.
12. Eki16.5.2003 klo 12:13
Hän oli kai Risto Eronen Kolkontaipaleelta.

Onnenpyörä on todellinen sanaseppolaji. Kuvaavaa onkin, että kun ristikkoguru V Wiren oli Onnenpyörässä, hän pärjännyt yhtä hyvin kuin Bonuksessa. Että miltä pohjalta harrastus/työ lähteekään hänen tapauksessaan.
13. Antti Viitamäki16.5.2003 klo 12:28
Ei taida oikein lähteä. ;-)
14. Eki16.5.2003 klo 19:35
Saako täällä puhua lopputuloksesta vai säästetäänkö jännitys kesätapaamiseen?
15. OSui16.5.2003 klo 19:42
Jaa siitäkö, että voittiko Kolkontaipaleen ukko skootterin, vai Wirenin pohjista? Vai onko sittenkin kysymys Jyrkistä? Onnittelut poijjaalle hyvästä yrityksestä. Siunatuksi lopuksi siteeraan muistinvaraisesti Grimmiä: Naps! Pää poikki!
16. Marianna16.5.2003 klo 20:48
Eikös Onnenpyörässä ollut aiemmin toinenkin sanaseppo, joka kyllä osasi ratkoa alta aikayksikön mutta ei taktikoida, ja tuloksena hänen kohdallaan oli varsin vähäinen summa rahaa, ja joku muu meni lopputehtävään.

Oliko tämä se Giljotiini, joka uusitaan tiistaiaamuna? Lopputuloksen tietänevät kaikki näitä lukevat - onnistuin minäkin löytämään viikonloppupaikastani television.
17. Eki5.11.2003 klo 00:54
J Takala Show jatkui tänään Bonuksessa. Miehen tietämys oli aika suvereenia verrattuna muihin, mutta mutta... miten tuntuu, että Bonuksessa AINA se huonompi vie rahat ihan lopussa. Nytkin Jyrki tiesi pääosan kysymyksistä, mutta (fyysisestikin niskan päällä oleva) nainen oli ihan lopussa ratkaisevasti nopeampi.
18. Kravattimies5.11.2003 klo 02:01
Olipas ihmenainen - fyysisesti niskan päällä ja lopussa ratkaisevasti nopeampi!

Seuraavaan koitokseen ... haarNISKAN PÄÄLLÄ

Tabardi eli suomalaisittain tapertti on usein haarniskan päällä käytettävä vaate, asetakki.
19. Eki5.11.2003 klo 02:04
Niin, Krakaäijä, kun et voinut nähdä, Jyrki on hennohko mies, mitä vastustaja taas ei ollut. Veikkaan, että Jyrkejä olisi mennyt 2 kpl vastustajaan.
20. J Takala5.11.2003 klo 09:16
Näin pääsi käymään. 2 väärää vastausta ja yksi hitaustappio putkeen kilpailun ratkaisevimmassa vaiheessa ja peli oli sillä selvä. Tappio tietenkin harmittaa, mutta ei niin paljon, koska kumpaakaan ratkaisuvaiheessa väärin vastaamistani kysymyksistä en olisi välttämättä saanut oikein, vaikka olisin nähnyt kaikki vastausvaihtoehdot kerralla.
21. Urpo5.11.2003 klo 09:36
JTakala: Kun olet tv-visojen konkari, kiinostaisi tietää, onko visoihin helppo päästä? Elikkäs miten se prosessi etenee, montako puhelua, onko välikarsintoja jne.?
22. J Takala5.11.2003 klo 10:05
Bonukseen piti lähettää avoin hakemus, jonka perusteella kilpaajat värvättiin. Ristikkoharrastuksesta ja aiemmasta visakokemuksesta ehkä oli omalla kohdallani apua.

Giljotiiniin karsittiin puhelinkysymyksillä, joista suurin osa oli aika helppoja. Heikoimpaan lenkkiin karsitaan ilmeisesti samalla periaatteella.

Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan pääseminen onkin sitten tuuripeliä, koska yrittäjiä on niin paljon ja karsintakysymykset ovat helppoja.
23. Titta5.11.2003 klo 12:02
Sen mitä olen Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa katsonut, olen saanut sen käsityksen, että siitä saa aika helposti mukavankin summan rahaa.

Saako muista mitään esiintymispalkkiota? Vai matkakulut? Vai poistuuko sieltä tosiaan tyhjin käsin?
24. Tane5.11.2003 klo 12:10
Niistä kuulemma menee verot sivutulokortin mukaan, sanoi sukulaiseni, joka sai Greedistä 15 000 mummoa. Oli silti tyytyväinen, miksipä ei. Lisäksi on maksettu matkat ja päivärahat, jos oikein muistan. Huhut kertovat, että nelosen kilpailuissa ei näin olisi, mutta kertokoon ne jotka ovat osallistuneet itse tosi tietoa.

Haluatko miljonääriksi idea kai on, että ensimmäiset kysymykset ovat niin helppoja, että siitä varmasti saa jotain -> lisää osallistujia, jotka taas ilmoittautumisellaan tuovat lisää rahaa jne.
25. Titta5.11.2003 klo 12:14
Niin se taitaa olla. Kai se on aika pieni osa, joka pääsee telkkuun asti, ja studiossakin osa jää istumaan tyhjän panttina.
26. J Takala5.11.2003 klo 12:15
Matkat on maksettu G, B ja HM -ohjelmiin, päivärahoja ei. HM-nauhoituksista sai lohdutuspalkintoan Nelosen hupparin. Muista ei mitään. Ja voitot tosiaan ovat veronalaista ansiotuloa.

Ja tuon Tanen viimeisen kappaleen kanssa olen täsmälleen samaa mieltä.
27. J Takala5.11.2003 klo 12:16
Ja on toivottavaa, että virkkeitä ei aloiteta ja-sanalla. :)
28. iso S5.11.2003 klo 12:42
Tane, anteeksi pikkutarkkuuteni, mutta en usko, että veroa menee sivutulokortin mukaan. Ennakonpidätys tapahtuu sen perusteella ja ennakon osuvuus riippuu siitä, miten hyvin sivutulojen määrä, vähennykset sun muut on arvioitu kohdalleen. Aikanaan voi tulla palautusta tai lisää maksettavaa.

Oleellista on, että ilmoitetut voitot eivät tule "puhtaana käteen", kuten esim. lotossa. Lottovoittokaan ei ole veroton, vaan siitä on jo otettu arpajaisvero pois päältä. Pelaajille ilmoitettava voitto-osuus on siis se osuus, mikä pelaajalle jää käteen, eikä se hievahda mihinkään lopullisessa verotuksessa.

Ja harmittava takaisku, että jäi tämänkertainen Takala-show näkemättä. Bonushan on siitä metka ohjelma, että oikeastaan vain kahdella asialla on merkitystä:
- pitää päästä finaalipariin joko voittamalla alkukierrokset tai "sopivana vastustajana"
- pitää voittaa kaksi viimeistä kysymystä.

Hyvässä lykyssä voi siis korjata potin vastaamalla väärin kaikkeen muuhun paitsi kahteen viimeiseen.

Kerropa, kovan onnen lapsi, tuleeko sieltä joku ääni- tai valomerkki, kun saa painaa nappia? Jos molemmat tietävät, niin onko kysessä reaktinopeustesti, vai pitääkö aavistaa, milloin vastaus ei enää rekisteröidy edelliseen vaihtoehtoon? Ainakin sellainen mielikuva on jäänyt, että voi vastata, vaikka vaihtoehdon lukeminen on vielä kesken.
29. Tane5.11.2003 klo 13:01
iso S, olet oikeassa. Tuossa sukulaisen tapauksessa oli käytetty sivutuloverokorttia, mutta hän tekee jo kahta työtä muutenkin. Yhteenhän ne tulot lopulta verotuksessa lasketaan, eli sen hetkinen tilanne, eikä sillä nyt lopulta ole merkitystä millä verokortilla.

Eikös näistä ristikkopalkinnoistakin jouduta maksamaan arpajaisverot, siis järjestäjä kai ne maksaa? Itse en kyllä viitsi osallistua kovin usein.
30. Titta5.11.2003 klo 13:04
Taitaa niistä lehdistä sen verran tulla tuloja, että pitää maksaa. Eikös se niin mene? Vai millä perusteella se vero maksetaan?
31. tjn5.11.2003 klo 13:28
Ring-a-ling taitaa olla vielä ruotimatta tässä parlamentissa. Itse käännän aina kanavaa sillä kohtaa. Onko kellään suosituksia antaa ?
32. J Takala5.11.2003 klo 14:09
Ei tule äänimerkkejä, joten arvelusi "pitääkö aavistaa, milloin vastaus ei enää rekisteröidy edelliseen vaihtoehtoon?" osui oikeaan. Vaihtoehdon vastausaika alkaa jo siinä vaiheessa, kun kysymystä aletaan lukea tai jopa vähän ennen sitä.
33. Tapsa5.11.2003 klo 23:57
Mulla on näitä tuttujen tekosia nauhalla jonkin verran, ja
lisää on vielä tulossa. Voisin kiinnostuneille kohtuutonta
korvausta vastaan vuokrata sitä kasettia
34. Pena6.11.2003 klo 00:01
Paljoko lie Tapsan 'kohtuuton korvaus'?
35. Eki15.12.2003 klo 01:02
Harva se päivä näissä kisoissa ristikoita harrastavat ihmiset nöyryyttää itseään :) Seppo R. pääsi Bonuksen mainosspottiinkin.
36. Titta15.12.2003 klo 01:06
Ei se ookaan ihan turha mies se Seppo. Hänhän keksi meille Saimaanmainioille nimenkin!
37. Tapsa19.12.2003 klo 00:10
Eki: Ei se ole itsensä nöyryyttämistä, vaan halu katsoa
omia rajoja, sitäpaitsi; sieltä saa pientä apurahaa ristikko-
lehtien ja postimerkkien ostamista varten.
En minä tunne mitään nöyryytystä mennessäni telkkaan
kisaamaan, kuten en muutenkaan; mä en ole siellä
"Tapsa vaan", vaan minä olen "Minä"! Tuskin Seppokaan
kumarassa päin kulkee.
Odotetaan päivää, jolloin nähdään kisassa mukana
"nöyryyttämättömiä".
38. Eki19.12.2003 klo 00:14
Nöyryyttää :) ei ole sama kuin nöyryyttää. Hyvin poijaat ja tytöt pidätte Sanaseppojen lippua korkealla! Hallikin katsoo aina ylöspäin sellaisia, jotka harrastavat ristikoita, ja etenkin niitä, jotka laativat.

By the way, kuka tahi mitä on tahi oli Tea Mutala?
39. Tapsa19.12.2003 klo 00:15
Pena: olikin unohtunut tarkentaa tämä hinta; lienee kohtuullista laskuttaa nauhan hinta kera postimaksujen,
lisättynä vielä neuvottelemattomien esityspalkkioiden
summalla.
40. Eki19.12.2003 klo 00:21
Eikös siitä voitosta muuten mene verot, Tapsa?
41. Tapsa19.12.2003 klo 01:41
Eki: Sehän siinä pikkasen riipookin, että ne kaikki voitot
liitetään tuohon EU-maan pikkukaupunkiin. Olisin sitä mieltä
että tämä Berlusconi sijoitettaisi ammuttavien listalle ykköseksi, josko sen jälkeen tietoa tai tuuria ei enää
veronalaistettaisi.
Niin, asiasta kolmanteen: Tea Mutala ei OLLUT, vaan ON!
Luulisin Hänen taas joulusepossa iskevän! Sen voin sanoa,
että minun sormenjälkiäni ei ainakaan silloin kesällä siinä
ollut, jouluisesta en mene takuuseen, mutta edelleen väitän,
että koskaan en ole ristikoita laatinut, joten tässä mielessä
"....polvi paranee!"
42. Eki3.9.2007 klo 19:34
Tapsa kävi just kuittaamassa tonnin TV2:n ohjelmasta Oikea kysymys.
43. Jaska3.9.2007 klo 19:41
Mutta lisätienisti ei kelvannut! Kiva skaba. Onko miellyttävä juontaja Anu Harkki Arttu Harkin vaimo?
44. Eki3.9.2007 klo 20:02
Juu ei kelvannut. Anu on tai oli Artun vaimo. Kisa oli (minkä sitä ehdin nähdä) Onnenpyörän muunnos.
45. Eki4.9.2007 klo 09:43
Vaikka loppuratkaisu onkin kerrottu, Tapsa kisaa uudestaan tänään kakkosella muistaakseni klo 12.30.
46. Kysyn vaan4.9.2007 klo 19:29
Onko Tapio Eerola jonkun J. Takalan salanimi?
Piti aamulla laittaa talletus päälle, kun ei tiedä, mihin uskoa
47. Eki4.9.2007 klo 20:05
Ei. Sattui vain tämä keskustelu tähän tv-säikeeseen.
48. Tapsa4.9.2007 klo 23:57
Kyselevälle tiedoksi: EN ole Jyrki Takalan nimimerkki, vaan minä olen ihan Minä! Ja Jaskalle tiedoksi: 1000€ on 700€ enemmän kuin 300€!! Mene itse ottamaan 3 tai 4 tuhatta €.
Anu on Arttu Harkin vaimo. Taisivat yhdessä tehdä yhtä TV-ohjelmaa, ja jokin asia hirtti kiinni.
49. Kysyn vaan5.9.2007 klo 00:59
Kuka on Arttu Harkki?
50. iso S5.9.2007 klo 09:10
Kysymys lienee retorinen. Kysyjä tietää tai ei oikeasti välitäkään tietää, haluaapahan vain osoittaa että Arttu Harkin nimen tunteminen ei kuulu yleissivistykseen vaan pikemminkin pois siitä.

Siksipä vastaan näsäviisaasti: Arttu Harkki on Anu Harkin mies.

Tunnettuna tosikkona otan kuitenkin kysymyksen vakavasti ja väännän varmuuden vuoksi rautalangasta. On olemassa mainio hakukone Google (www.google.fi). Sille kun antaa yhden tai muutaman nasevan hakusanan niin usein saa kätevästi tietoa juuri siitä asiasta joka kulloinkin kiinnostaa.

Henkilöitä hakiessa nimi kannattaa yleensä laittaa sitaatteihin. Muuten Google hakee kaikkia sellaisia sivuja joissa molemmat nimet esiintyvät jossakin kohdassa, eivät välttämättä peräkkäin eivätkä samaan henkilöön liittyen. Jos sattuu olemaan joku erittäin tunnettu joukko (2 tai useampi henkilöä) jossa haettavan henkilön (ei erityisen tunnetun) etunimi on yhdellä ja sukunimi toisella joukon jäsenellä niin Google pamauttaa listan kärkeen tähän joukkoon liittyviä linkkejä. Jos hakusanat laitetaan sitaatteihin, Google hakee vain ne sivut joissa hakusanat ovat peräkkäin. Silloin haetulla henkilöllä on paremmat mahdollisuudet päästä eturiviin.

Haku avainsanoilla
"Arttu Harkki"
antaa heti ensimmäisenä linkkinä Arttu Harkkiin liittyvän Wikipedia-artikkelin, jossa salaisuus paljastetaan:

"Arttu Harkki on suomalainen radiotoimittaja ja juontaja. Nykyisin hän toimii Radio Novan juontajana. Harkki on toiminut myös televisiosarjojen, muun muassa Yllytyshullujen ja Suomen Robinsonin juontajana. 1990-luvulla hän lainasi äänensä Game Over -peliohjelman Vito-nukelle."
51. Jaska5.10.2007 klo 20:07
Kukahan ne Oikean kysymyksen tehtävät laatii? Todennäköisesti ei mukava juontaja Anu Harkki itse. Tämänpäiväinen tehtävä oli siis kaiketi harkitsematon: mikä on hyönteinen, jota araknofobiasta kärsivä pelkää? Vastaus: hämähäkki. Laatijan kannattaisi harkita eläintieteen opintoja!
52. kysyn vaan5.10.2007 klo 20:36
Jaskan kanssa olen samaa mieltä. Limbo-ohjelma kakkosella.
Bimbo on se juontajakin.
53. Jaska10.10.2007 klo 18:38
Pikku hiljaa alkaa valjeta, miksi Tapio Eerola äkämystyi ihmettelystäni, miksi hänelle ei kelvannut lisäraha Oikea kysymys -visassa. Koska tämänpäiväinen huiman paljon pisteitä naarinut tietäjä ei jatkanut, päättelen kilpailijan menettävän ekan kisan voittonsa hävitessään tokan? Tai voittaessaankin, jos ei selviä finaalista? Saanee silloin vain sen 300? Näin hölmöillä säännöillä on tietenkin järkevää olla jatkamatta. Onkohan tarkoituksena taata, ettei kukaan voi yltää kunnon nousuihin niin kuin Arttu Harkin vetämässä kilvassa oli laita.
54. Seppo10.10.2007 klo 20:09
Jaska tuossa aiemmin puuttui tuohon hämähäkkijuttuun, itselleni jäi Oikeasta kysymyksestä kalvamaan sana Britannia, eikö se ollut roomalaisten aikanaan tälle provinssilleen antama nimi? Nykyisinhän se on Iso-Britannia, vaikka tässä ohjelmassa kysymysten tekijä lieneekin vielä roomalaisajassa.
55. Jaska10.10.2007 klo 21:47
Minäkin olen kummastellut Britanniaa. Olisiko kysymysten laatijan selitys, että väliviiva helpottaisi tietämistä/arvaamista liikaa. Kerran kun Britannia oli toisen kierroksen aluksi näkymätön vastaus, kilpailija tarjosi Englantia. Iso-Britannia olisi tuottanut todennäköisesti oikean vastauksen. Kysymyskin meni tosin väärin. Vaikea saattaisi olla myös Iso-Britannian virallisesta täydellisestä nimestä yleisesti käytetty (mm. Euroviisuissa) lyhyempi muoto United Kingdom, Yhdistynyt kuningaskunta. Ellei sitä tiedä, se on varmasti erittäin vaikea hahmottaa usemmallakin apukirjaimella.
56. Kravattimies11.10.2007 klo 02:57
Isoa-Britanniaa ei koeta nykyään enää niin isona kuin muinoin siirtomaavallan aikaan, joten maailmalla siitä on tullut pelkkä Britannia (englanniksi Great Britain on nyt yleisesti pelkkä Britain).

Suomen kielen lautakunnan antamassa suosituksessa vuodelta 2003 mainitaan, että Britannia-nimeä käytetään Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

"Yhdistynyt kuningaskunta. Virallinen pitkä nimi: Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Rinnakkaisnimi: Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Käytössä myös nimet Britannia ja Iso-Britannia. Maahan kuuluvat myös Kanaalisaaret ja Mansaari."
57. Seppo11.10.2007 klo 08:38
Krakan jutun luettuani tutkin asiaa tarkemmin ja kyllähän näin on, että Iso-Britanniasta käytetään nimeä Britannia, joskus jopa Englantiakin käytetään samassa merkityksessä. Joka tapauksessa Intian siirtomaakausi, jota eräs kysymys koski, oli Iso-Britannian aikaa, mutta ehkäpä Britannia-nimi tulevaisuudessa yleistyy käytössä. Tosin tällaiset nimien muutokset tapaavat kestää vuosikymmeniä juurtuakseen päivittäiseen kielenkäyttöön.
58. Hakro11.10.2007 klo 11:53
Britannian "iso" ei käsittääkseni liity siirtomaa-aikaan vaan on paljon vanhempaa perua. Muinoin Englannin kanaalin molemmin puolin asui samoja kelttiläisheimoja, bretoneja. Mantereen puoleinen alue oli pienehkö Bretagne (latinaksi Britannia minor) ja vastarannalla oli suurempi Grande-Bretagne eli Iso-Britannia. Sitä en onnistunut tähän hätään selvittämään, ovatko nämä nimitykset roomalaisten antamia vai bretonien itsensä käyttämiä.
59. Jaska15.10.2007 klo 18:50
Tänään tuli jo mieleen, että ohjelman tuottaja on valinnut väärä miehen(-kö) kysymysten laatijaksi. Edellisen paavin "ristimänimi" Karol Wojtyla menköön vielä lapsuksen piikkiin, mutta Aston Villan väittäminen lontoolaisseuraksi on kyllä jopa pahempi moka kuin minun pikkucollieni shetlanninlammaskoirasta! Ja Anu on alkanut lirkutella miehille! Tänään jopa hiplasi voittajaa! Mitä sanoo Arttu?
60. JTak15.10.2007 klo 23:41
Jäi näkemättä, joten mikä tuo Paavi-kysymys oli?
61. Jaska16.10.2007 klo 11:49
Kysymys kuului: Mikä oli edellisen paavin Johannes Paavali II:n ristimänimi (= etunimi)? Vastaus: Karol Wojtyla.
62. iso S16.10.2007 klo 14:27
Kysymysten laatija ei ole yksin tulkintansa kanssa. "Virallisesti" lienee niin että ristimänimen ja etunimen välille voi vetää yhtäläisyysmerkin, ainakin kristillisissä piireissä, mutta ei ole vaikeaa löytää käytännön esimerkkejä siitä että ristimänimellä tarkoitetaan henkilön koko alkuperäistä nimeä, etenkin silloin kun henkilön virallinen nimi on muuttunut tai henkilö on tunnetumpi sala- tai taiteilijanimellä.

Tässä muutama poiminta siitä mitä saa hakusanalla ristimänimi:

"syntyi syyskuussa 1841, ristimänimi Eliza Anne Smith"

"Ristimänimi: Nathaniel Carter - Rakastaa elokuvia ja suklaakuorrutettuja karkkeja"

"Kuulijakysymys 16.9.2007: Veksin ristimänimi on Veikko Olavi Salmi"

"Lauri Santun ristimänimi oli Lauri Aleksanteri Järvinen"

"Ristimänimi on Anitta Ahonen, mutta osa tuntee hänet taitelijanimellä Iso A"

"Kaverin ihan oikea ristimänimi taitaa olla Nicholas William Richmond Shakespeare"

"Dr. Dre (ristimänimi Andre Romel Young, s. 18. helmikuuta 1965 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen tuottaja, rap-muusikko ja levy-yhtiön johtaja"

Tässä virallisemmassa ohjeessa ristimänimi ja sukunimi erotetaan selkeästi: "Ristimänimi ja patronyymi merkitään Etunimi-sarakkeeseen ja sukunimi Sukunimi-sarakkeeseen siinä kirjoitusasussa, kuin se on pöytäkirjassa"

Hieman oudolta kalskahtaa tämä: "Vuonna 2004 suosituin lapsen ristimänimi oli Muhammed, oli ainakin Englannissa". Tuskin ainakaan islaminuskoiset mielellään puhuvat ristimänimestä. Mikään ei tietysti estä antamasta Muhammedia nimeksi myös kristittyjen lapselle.

Tässä yhteydessä on hyvä tilaisuus muistuttaa mieleen että kasteessa ei anneta nimeä, vaan lapsesta tehdään kastamalla kristitty. Kun pappi sanoo "minä kastan sinut Aleksi", lapsen nimeksi ei tule Ale, vaan lapsen nimi on Aleksi :-)

Kysymykset pitäisi tietenkin pyrkiä laatimaan niin että vaadittavat vastaukset olisivat vähintään virallisen totuuden mukaisia, mutta mielellään myös niin ettei suhteellisen yleinen löysä tulkinta aiheuta sekaannuksia.
63. Jaska16.10.2007 klo 21:24
Pitäisi tosiaan pyrkiä, ja tässä tapauksessa se olisi mainiosti onnistunutkin kysymyksellä "minkä niminen oli alkuaan paavi JP II" tai "mikä oli paavi JP II:n alkuperäinen (t. syntyperäinen) nimi." Tällöin vastaus Karol Wojtyla on oikein. Mikään katastrofaalinen virhe "ristimänimi" ei tässä tapauksessa ollut, koska oikean vastauksen kirjaimet ovat näkyvissä. Se siis toimi kilpailijalle vinkkinä, että koko nimeä haettiin. Eri juttu, jos kirjaimet eivät olisi näkyvissä. Siinä tapauksessa ainakin itse olisin vastannut kysymykseen Karol. No senhän AH olisi tuominut vääräksi, ja protestini olisi taatusti sensuroitu pois nauhoituksesta.
64. konsta19.10.2007 klo 16:30
Torstai-illan jaksossa olivat julkkikset asialla kuten oli helppo huomata jo tietotasostakin. Olen joskus ihmetellyt, millä tavalla moiset tumpelot antaisivat ohjelmalle jotakin mainosta ja tulin siihen tulokseen, että tällaisia esityksiä nähdessään Matti Meikäläinenkin saattaa uskaltautua lähtemään kisaan mukaan periaatteella:"Kyllä minä noille pärjäisin." Anagrammien tajuaminenkin näyttää olevan todellinen taitolaji, jota kaikki eivät opi ikinä.
65. iso S23.10.2007 klo 14:11
Varoitus: tulossa saivarrus!

Tässä taannoin jäin vähemmistöön väittäessäni että kolme kertaa pienempi on mahdottomuus ja kaksi kertaa suurempi voidaan ymmärtää kahdella tavalla ja osa meistä ymmärtää sillä toisella.

Vähän samalla tavalla huonosti muotoiltu on yksi Metron tämänpäiväisistä kymmenestä kysymyksestä: kuinka monella pisteellä Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden?

Minusta oikea vastaus on 110 (siis jos tuomio ei muutu hovissa; voitto voi vielä liueta käsistä), mutta arvasin silti oikein: yhdellä pisteellä. Minun tietojeni mukaan kukaan ei ole koskaan voittanut formulamestaruutta yhdellä pisteellä, enemmän siihen tarvitaan!

Jos yksi on oikein, on samalla saatu selvyys yhteen paljonko on paljon -kysymykseen. Kun verrataan tuloksia, voidaan sanoa että voitti niin ja niin monella pisteellä, sentillä tai sekunnilla, lajista riippuen. Hamilton ja Alonso saivat 109 pistettä ja heidät Kimi voitti yhdellä pisteellä. Jos hän voitti maailmanmestaruudenkin yhdellä pisteellä, on maailmanmestaruus 109 pistettä!

Selvyyden vuoksi voisi kysyä "kuinka monen pisteen marginaalilla voitti" tai "kuinka monta pistettä sai maailmanmestaruuden voittanut", riippuen siitä kumpaa pistemäärää haetaan, suhteellista vai absoluuttista. Ainakin minusta tietokilpailun pitäisi testata tietoa, ei kysymyksen tarkoituksen arvauskykyä.

Ei saa kysyä "kuinka monta pistettä sai voittaessaan mestaruuden", koska mestaruus tulee eniten pisteitä keränneelle, ei niin että ensin jollakin selittämättömällä tavalla voittaisi mestaruuden ja sen seurauksena saisi 110 pistettä.
66. Eki23.10.2007 klo 14:19
Eikös se ollut kahdella pisteellä. Yksi lisäpiste ei olisi riittänyt ainakaan Hamiltonille, väitti selostaja.
67. airisto23.10.2007 klo 14:57
JOS Hamilton olisi sen yhden lisäpisteen saanut, niin Metro olisi kysynyt: "Kuinka monella voitolla Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden?
68. iso S23.10.2007 klo 15:13
Joo, tasapisteissä ratkaisee voittojen määrä ja ne menivät Räikköselle ulkomuistista sanottuna 6-4. Hamilton siis häviää edelleen jos jostain syystä Räikkösen ja Hamiltonin välistä hylätään yksi auto.

Valituksen alaisenahan on kolme autoa, kahdesta tallista, joten on mahdollista että hylätään toinen talleista (1 tai 2 pistettä Hamiltonille), molemmat tallit (3 pinnaa lisää Hamiltonille) tai se todennäköisin vaihtoehto että pisteet pysyvät nykyisellään. Hamilton tarvitsisi vähintään 2 auton hylkäämisen koska tasapisteisiin nouseminen ei riitä. Alonsoa hylkäykset eivät auttaisi koska Alonso oli kolmas ja mahdollisesti hylättävät sijoilla 4-6.

Ristikoiden ulkopuolelta voin kertoa oman mielipiteeni mitä pitäisi tehdä, jos pidetään uskottavana että bensa oli oikeasti 2-4 astetta liian kylmää. Lasketaan, minkä verran syylliset hyötyivät. Saadaan tulokseksi noin sekunti. Poistetaan kuljettajilta (ilmeisesti syyttömiä bensan jäähdyttämiseen) urheilullinen hyöty lisäämällä aikaan yksi sekunti, tai jos halutaan olla varmoja ettei hyötyä jää, pannaan reilusti 2. Tämä ei vaikuta sijoituksiin eikä pisteisiin. Talleille annetaan tuntuva sakko ja mahdollisesti viedään tallipisteet.

Jossakin teoreettisessa tilanteessa hyöty voisi olla suurempi kuin tuo laskennallinen sekunti. Pienikin etu saattaa ratkaista kumpi ehtii ensin kun toinen käy varikolla ja tämä puolestaan saattaa ratkaista sijoituksen, koska ohittaminen on tunnetusti vaikeaa ja vaatii joko toisen virhettä tai selkeän suorituskykyeron (suuremman kuin mitä saadaan muutaman astetta kylmemmällä polttoaineella). Tässä kisassa ei käsittääkseni ollut noilla jupakan osapuolilla sellaisia tilanteitä missä tämä olisi ratkaissut.
69. Eki23.10.2007 klo 15:19
"Kuinka monella voitolla Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden?

Kahdella, kolmella vai kuudella?
70. airisto23.10.2007 klo 15:42
Räikkösellä oli joka tapauksessa kaudella 2007 puolet enemmän voittoja kuin Hamiltonilla?
71. airisto23.10.2007 klo 15:44
...ja kerran enemmän kuin Massalla. :)
72. iso S23.10.2007 klo 15:45
Nollalla, kun tuli pistevoitto!

Jos voitot olivat 6-4, voittiko Kimi kaksi kertaa enemmän kuin Hamilton vai puolitoista kertaa enemmän?
73. iso S23.10.2007 klo 15:50
Kimillä oli voittoja ainakin kaksi kertaa enemmän kuin Massalla, koska Kimi voitti ensimmäisen osakilpailun, sitten Massa meni voitoissa edelle, mutta lopussa Kimillä oli taas enemmän.

Ainakin on selvää että puolisuomalaisella Rosbergilla oli vähemmän, samoin kovan onnen Kovalaisella josta ei sittenkään tullut ainoaa tämän kauden kaikissa kisoissa maaliin päässyttä kuljettajaa.
74. Jaska25.10.2007 klo 19:13
Nyt olisi kyllä jo tuottajan viimesitään aika ottaa harkintaan kysymysten laatijan vaihtaminen. Tänään muka oikea kysymys vastaukseen AARRE: MIKÄ OLI SÄVELTÄJÄ OSKAR MERIKANNON SÄVELTÄJÄISÄN ETUNIMI. Vaikea tuota on lipsahduksenakaan puolustella.

Voisivatko nämä mokat olla järjettömyydessään tahallisia? Tehdään palautteen perusteella tutkimusta ohjelman katsojien tietotasosta? Se lieneekin parempi kuin kilpailijoiden keskimäärin. Tänään ehdotettiin toistamiseen Lasse Vireniä Paavo Nurmeksi. Viime viikon kysymys: kuka voitti 10 000 metrin juoksun Antwerpenin olympiakisoissa 1920. Tänään paikka vaihtui Amsterdamiksi 1928. Kielin kanavan länsipuolella on Mustameri jne.

Seppo Rosenberg kehiin ja hillot kotiin!
75. Seppo26.10.2007 klo 09:15
Kiitos Jaskalle ansiottomasta arvonnostosta, mutta onhan siellä sentään joitakin Sanaseppoja ollut, esim. Tapsa ja Erkki. Laitoin kyllä tuonne haun sisään, mutta näihinhän on tulijoita pilvin pimein, enkä tiedä, millä perusteilla tästä joukosta karsitaan. Kuulin tarinaa, että Oikea Kysymys olisi kokeella tämän syyskauden ja mahdollinen jatkuminen päätettäisiin sen jälkeen. Ainakaan katsojatilastoissa en ole nähnyt lukujen nousseen kovin korkeiksi, joten epäilen ohjelman loppuvan vuodenvaihteessa. Myöskään usein sattuvat töppäykset kysymyksissä ja vastauksissa eivät taatusti katsojia miellytä.
76. Jaska5.11.2007 klo 18:38
Kansanvalistuohjelma "Oikea kysymys" tänään: Mikä oli säveltäjä Aarre Merikannon säveltäjäpojan nimi? Vastaus: Oskar. Kysymysten laatija taitaa olla Göbbelsin hengenheimolaisia. Kun väärää tietoa tarpeeksi kauan toistetaan, se uskotaan totuudeksi! Tässähän alkaa tunteet Anuakin kohtaan jäähtyä ja epäilys kalvaa. Onko Anun tukan väri alkuperäinen?
77. JPQ6.11.2007 klo 04:04
Jaska: mikä on oikea tieto ööh siis oikea vastaus.
78. airisto6.11.2007 klo 05:30
Oskar Merikanto (1868 – 1924), säveltäjä
Aarre Merikanto (1893 – 1958), säveltäjä, Oskar Merikannon poika.
Ukri Merikanto (s. 1950), kuvanveistäjä, Aarre Merikannon poika.
(Wikipedia)
79. Tuomas L.7.11.2007 klo 13:07
Ohjelman tuorein kysymyshelmi: "Kuka voitti 100 ja 200 metrin juoksut Münchenin olympialaisissa vuonna 1968?"
80. iso S7.11.2007 klo 13:39
karimies.uskojarukous.net/Luennot/Y11.DOC: epätosi implikoi epätoden.

Siis jos kysymys on potaskaa, on vastaus hyväksyttävä vaikka se on potaskaa.

Vastaan siis: Oskar Merikannon isoisä Ukri, vaikka kaatui kaksi kertaa viettäessään 18-vuotissyntymäpäiväänsä molemmilla matkoilla.
81. Römpsä7.11.2007 klo 14:20
Münchenin kisoissa molemmat matkat voitti valeri borzov, meksikon kisoissa -68 voitot menivät eri miehille, satasen voitti muistaakseni james hines, 200 m tommie smith.
82. Jaska7.11.2007 klo 14:28
Ukrin suoritus jättää itsensä Elmon (kaatui vain satasella) varjoonsa!
83. iso S7.11.2007 klo 15:16
Hän ei ollutkaan mikään Ukri-lammas, vaan Merikantona kilpailijoiden kaskessa!

Esimerkiksi täältä voi hakea olympiakisojen mitalisteja:
-www.olympic.org/uk/athletes/results/search_r_uk.a sp

Römpsä muistaa oikein. Meksikon satasen kultaa sai tarkemmin nimettynä James Ray Hines.

Toinen James Ray, nimittäin James Earl Ray oli enemmän ampujamiehiä. Hän tavoitteli tuomion mukaan onnistuneesti Martin Luther Kingin henkikultaa.

Lopullinen totuus taitaa vieläkin olla kiistanalainen, mutta siihenhän on urheiluasioissa jouduttu tottumaan. Mitaleita palautellaan mutta Kingin henkeä ei.
84. JTak7.11.2007 klo 19:25
Tv-visailuja käsitteleville asioille voisi vaikka luoda uuden ketjun muualle kuin ristikko-osioon?
85. tonimikael8.11.2007 klo 21:18
JTak, onpahan tällä säikeellä ainakin komea otsikko! :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *