KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 6/2018

9546. SK 6/2018

Jiikoo9.2.2018 klo 14:59
Ristikko lupauksen mukaisesti kuukauden helpoin. Olisin odottanut vastaavasti kinkkistä Parkkis-piilistä, mutta ihmeen vaivattomastihan tuo avautui ja täyttyi. Ihan kiitettävän kivoja tehtäviä anyway!

SK on jaettu meillä päin pitkään jo torstaisin. Numeron 3/2018 sain vasta viikkoa myöhemmin pyynnöstä erillispostituksena, kun lehteä ei kuulunut ajallaan. Tämä numero 6/2018 tulikin sitten vasta perjantaina, mutta kannettiin ihmeen varhain, jo aamupäivällä. Pitipä siis tehdä aamupäivän hiihtolenkiltä tultua torstairutiineihin kuuluvat SK-tehtävät ensin päästäkseen sitten jo aamuvarhaisella kannetun HS-perjantairistikon kimppuun. Siinähän sitä päiväksi urakkaa huru-ukolle...
2. Anna-Liisa9.2.2018 klo 15:07
Totta, piilis oli helppo, mutta kiva silti. Niin kuin aina.
3. Eki9.2.2018 klo 15:34
Aina emme pysty järjestystä muuttamaan niin, etteikö kumpikin osoittautuisi helpon pään tehtäväksi. Palstojen kasaamisessa on niin monenlaisia elementtejä. Mukava jos silti tykkäätte.
4. Jiikoo9.2.2018 klo 17:11
Lainaus: 3. Eki 9.2.2018 klo 15:34
”Mukava jos silti tykkäätte.”

Tykkäsin kovasti siitäkin, mitä viikon ”Pari sanaa ristikoista” -palstalta (SK) ilmeni. On todellakin hauskaa kokea olevansa arvovaltaisessa ratkojaseurassa.

Minäkin olen vaihtanut ajatuksia kulloisistakin piiliksistä sähköpostitse oman lähipiirini kanssa ja lähetellyt niitä skannattuina ratkottaviksi heidän ollessaan mailla muilla vierahilla.
5. Eki9.2.2018 klo 17:23
Niin ja olenhan minäkin välillä ollut Jiikoon kanssa meilinvaihdossa. Mukavia turinoita.
6. vintilä9.2.2018 klo 17:55
Pidän Sanaris Oy:n piirtäjistä eniten Heli Kärkkäisen toteutuksesta. Hänen piirtämissään ristikoissa sivut ovat eläviä. Yhden toiveen kuitenkin esittäisin. Kun valmiissa ristikossa se vihjeruudun koko ei ole mitenkään hirveän suuri, niin välillä tulee mieleen, että vähempi olisi parempi, ainakin minun silmille. Samoin värien valinnalla voi olla merkitystä vihjeen hahmottamisessa. Tässä ristikossa takerrun pariin kohtaan: Oikean puoleisin pystyrivi (siis sarake), toinen sana ylhäältä (5 kirjainta), oli hieman hankala hahmotettava. Toiseksi oikeanpuoleisin sarake, toinen sana ylhäältä. Siinä tekeminen katoaa takana olevaan väriin.

Piilosanasta en keksinyt mitään kehumisen aihetta, joten se ei siis ole kehuttava.
7. Jiikoo9.2.2018 klo 18:28
Lainaus: 5. Eki 9.2.2018 klo 17:23
Niin ja olenhan minäkin välillä ollut Jiikoon kanssa meilinvaihdossa. Mukavia turinoita.

Oho! Vai olet sinä tunnistavinasi minut anonyymipalstan nimmarin takaa? No, en pane suinkaan pahakseni.

Viikon SK:n ”Pari sanaa ristikoista” -maininta innosti minut nyt ajankulukseni ratkomaan tuon Ristikkoarkistosta löytyvän piiliksen, joka oli minulla aiemmin jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Oikeaa asiaa, vaikka en ratkonnallani mihinkään palkintokisaan (if any) enää ehdikään.

Olen päätynyt tälle palstalle oikeastaan piilosanojen kautta. Ratkottuani (helppoja) ristikoita vuosikymmeniä omissa oloissani hyvin satunnaisesti ja harvakseltaan sekä ihmeteltyäni aikani täysin salatieteeltä vaikuttaneita piilosanoja yritin jokunen vuosi sitten päästä sisälle niidenkin maailmaan. Vauhtiin päästyäni olen sitten innostunut myös perinteisistä ristikoista entistä enemmän ja osallistunut enemmän tai vähemmän säännöllisesti arvontoihinkin. Aluksi foorumina lähinnä SK, sittemmin myös HS ja aivan viime aikoina IS. Saamieni pikkupalkintojen ansiosta voin kai pitää itseäni vähän harrastukseen hurahtaneena tapauksena (vaimoni ainakin pitää). Piilikset edelleen parasta, mutta kolmoskovisristikotkin kutkuttavat mahdottomuuttaan! Ajan kanssa eräät niistäkin ovat osoittautuneet mahdollisiksi.

Ei tämä aivan pösilö harrastus ole!
8. Eki9.2.2018 klo 22:13
Useimmat nimimerkit täällä ovat minulle(kin) ihan tuntemattomia, vaikka saatammekin tuntea oikeassa elämässä. Jiikoon joskus yhdistin hänen SK:lle lähettämänsä mielipiteen perusteella, kun nimimerkki vielä oli looginen nimeen nähden. Se siitä.
9. TU10.2.2018 klo 01:09
Minä tykkään monista laatijoista ja kuvittajista, joista alunperin en pitänyt. Esimerkkinä Pitkälä, nyt fani. Pitkälällä usein helppo on todella helppo ja vaikea vaikea. Eräs kaipaamani kuvittaja olisi Heinola, jonka ihmiskuvia olen oppinut kaipaamaan. Koska saamme Heidiä?
10. TU10.2.2018 klo 01:15
Oli ehkä väärin puhua kuvittajista. Olisikin kiva saada lyhyt avaus laatijan ja kuvittajan yhteistyöstä.
11. kallej10.2.2018 klo 09:19
Kokeilin lähettää tabletilla ristikon ratkaisua, mutta ei vain lähetyspainike aktivoitunut. Naputtelin vielä kirjaimet uudelleen, mutta ei onnistunut. Käytin SK:n appsia enkä siis kirjautunut selaimen kautta. En ole ennen täyttänyt ristikkoa tabletilla, joten kokeilin vielä PS:llä selaimen kautta, mutta eipä lähetys vaan onnistunut tällä kertaa silläkään. Olen aikaisemmin täytellyt ja lähettänyt SK:n ristikon PC:llä, joten aiemmin se on toiminut. Kaikki kirjaimet olivat paikallaan, joten se ei siitä johtunut. Olisiko jotakin tekemistä sillä, että eilen kun lehti oli netissä luettavissa, niin ristikko ja piilosana siitä puuttuivat.
12. Eki10.2.2018 klo 12:03
Vika on nyt korjattu. Kiitos vinkistä.
13. Tapio21.2.2018 klo 08:17
TU:n kommentit ovat asian vierestä kuten tämäkin kommentti, joka poistetaan, mutta TU:n kommentit saavat jäädä.
14. O21.2.2018 klo 14:30
13.
Mitä tuokin mahtaa tarkoittaa.
15. Tapio21.2.2018 klo 15:21
TU:n kommentit eivät liity SK 6/2018 ristikkoon. Jos olisin laittanut vastaavat kommentit, ne olisi heti poistettu.
16. Tämä ainakin21.2.2018 klo 16:47
poistetaan, mutta O näyttää nyt hyökkäävän jatkuvasti Tapion kimppuun!!
17. O21.2.2018 klo 17:00
16.
Minä vain kysyin, kun en ymmärtänyt. En todellakaan ole "hyökännyt jatkuvasit Tapion kimppuun!!"
18. östen21.2.2018 klo 18:20
Tämä napina on Tapiolta pohjanoteeraus. Piste.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *