KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2992

9544. HS 2992

Uusi9.2.2018 klo 08:36
Aika helposti täyttyi. Yksi paikan nimi tuli itsekseen risteävistä, en nopeasti löytänyt googlella
2. tuffa Porist9.2.2018 klo 09:04
Viimeksi löytyivät yläkeskiosan kasvit ja kartalla vasemmassa keskiosassa oleva paikkakunta (löytyi tiekartastosta).
Mukava täytettävä!
3. Pr9.2.2018 klo 13:20
Täyttyihän se, kun jaksoi kunnolla paneutua. Olin jo aikeissa kehua kaikin puolin, ja kehunkin, kun tajusin miten harmaat luetaan. Googlausta siedettävä määrä. Kuvat sita ainaista sotkua, enkä ainakaan minä olisi pärjännyt pelkällä paperiversiolla. Oletteko muuten huomanneet, että digiristikko on ladattavissa jo torstai-iltana osana HS Viikkoa?
4. Potter9.2.2018 klo 14:35
Sain tämän käsiini vasta puolenpäivän jälkeen, ja lähes on valmista. Harmaat tulivat helpohkosti, mutta vielä takkuaa tuo kalanpää oikeassa reunassa. En tunne tuota huulipartaista ukkeliakaan.
5. Jiikoo9.2.2018 klo 14:44
Klo 13:n jälkeen aloittelin minäkin. Ei pahakaan! Keskimääräistä nopeammin ja ihmeen vähällä netin käytöllä tuli lähes valmista. Kuusi ruutua tyhjää kaakkoisneljänneksessä. Haudutellaan!
6. Jonna9.2.2018 klo 14:51
Potter, partamiehestä tullee linnanherra. Isonjoen kala Afrikan puolelta.
7. Jonna9.2.2018 klo 15:12
Apua-vihjeeseen tuppaa w-alkuinen sana. Olenkohan hakoteillä?
8. Rampe9.2.2018 klo 15:31
Niin siihen tuppaa, mutta en minä saa kaksoisveellä siihen oikeaa sanaa,
Enne googlella tarkastamista minulla olikin ristikko täynnä
Muuten mukava ristikko joka täyttyi googlaamatta. Muutama nimi ja pakollinen Intian kylä piti kyllä jättää uskonasioiksi.
9. Jiikoo9.2.2018 klo 15:33
Jonna, sama dilemma täällä. Hain apua Ratkojista ja ihan samaa w:tä ihmettelen nyt minäkin. Tyhjää minulla on myös parissa ruudussa siinä alemmalla rivillä, mutterisorvista oikealle päin, P-kirjaimesta ponnahtavasta pallukasta tulevassa sanassa. Sitten kun vielä keksisi, mitä ylempänä tekstiilitilkun oikealla puolella oleva klöntti tai klimppi on esittävinään! Yksi ehdokas on, mutta yhdennäköisyys kuvan kanssa ei ole kovinkaan ilmeinen.

Potterille toteaisin tuosta ”kalapään arvoituksesta” (huom. sananmuunnos), että saman seudun affenaa olen ehkä joskus pistellyt poskeeni minäkin, mutta kuvan ”alkeellinen luukalalaji” ei ole lautaselleni vielä päässyt päätymään.
10. Uusi9.2.2018 klo 15:38
Jiikoo
P kirjaimesta ponnahtava pallukka on ollut ennenkin, kirjain on ollut E
11. Jiikoo9.2.2018 klo 15:42
Uusi, kiitos vinkistä! Tuollaista muistelen minäkin, mutta ei raksuta ainakaan heti silti. Vika on minussa.
12. Potter9.2.2018 klo 16:07
Jonna, Minulle kyllä tuli ihan tavallinen v-kirjain. Kiitos linnaherrasta., en vaan ole ihan varma siitä.
13. POH9.2.2018 klo 16:43
Palvelua on parannettu! Sivua päivitettäessä katoaa jo kirjoitettu lähetettäväksi aiottu teksti? Tämä ominaisuus oli äsken.
14. Jonna9.2.2018 klo 17:36
Potter kyllä minäkin hoksasin v-alkuisen sanan, olinhan työssä Afrikassakin.
Viiksiparta miehen kuvan löysin netistä, Meten mies, nimi kirjoitetaan suomalaisittain.
15. Masa I9.2.2018 klo 18:19
Morjens !
Ihan kelpo ristikko. Vääntää vihjeen alhaalla oleva 'logo'? syntyi vaakasanoista ja lopulta löytyi kuvahaustakin.
Eipä ollut tuttu.
16. Virkku10.2.2018 klo 08:06
Sitä ruututilkun oikealla puolella olevaa plönttiä olen jäänyt ihmettelemään. Saamani sana ja kuva eivät mielestäni käy yksiin. Siispä tuo apua- vastaussanakin on vielä auki. Muuten ihan mukava ristikko.
17. Potter10.2.2018 klo 09:22
Virkku, kuvittele se plöntti melko isoksi.
18. Virkku10.2.2018 klo 10:08
Kiitos Potter kommentistasi. Kuvittelen tuon plöntin isoksi, mutta kuitenkin se näyttää läpyskältä. Vastaussanani perusteella mieleeni tulisi lähinnä esim. Stonehenge. Voi itku.
19. iso S10.2.2018 klo 10:30
Joku esitti taannoin arvelun että HS-ristikoiden vaikeusastetta olisi tänä vuonna kevennetty. Tämä ristikko suurimmalta osaltaan ei ainakaan tuota epäilystä kumonnut. Äärivisaiset ry (rekisteröimätön yhdistys) on siitä pahoillaan, minä en. Ei Hesarin ristikon tarvitsekaan olla aloittelijan ratkaistavissa, mutta sanomalehti ei mielestäni ole oikea foorumi ristikolle jonka pystyy ratkaisemaan vain terävin ja kokenein kärkijoukko ja sekin Googlen ja muiden apuvälineiden avulla.

Tämä ratkesi muutamista totutuista esteistä (tyyppiä Intian kylät ja tuhruiset kuvat) huolimatta poikittaisten sanojen ja runsaan HS-kokemuksen avulla Googleen turvautumatta. Siitä pisteet laatijalle ja minulle, mutta yhtä kohtaa laatija olisi saanut mielestäni hieroa hartaammin. Siihen oli kasattu nelikirjaimisen ratkaisusanan yhteyteen harvinaisen monipuolisesti niskakarvojen nostatusta. Annan vastaavan esimerkin.

Kuvitellaan että vihjeenä on SA- ja ratkaisuna IRAS. Mitä vikaa? Näillä ei ole muuta yhteyttä toisiinsa kuin että niistä yhdessä muodostuu sana sairas. Ratkojan kannalta tämä on mielivaltaa, etenkin kun ratkaisusana ei kuulu normaaliin yleissivistykseen. Ratkojan kannalta siihen sopisi yhtä hyvin unoa, avit, apas nelu tai ties mitä, jos niille löytäisi jonkin merkityksen. Vihjeen ja ratkaisun yhdistelmä, joka siis on yleisesti tunnettu sana, on katkaistu mielivaltaisesti. Klassisessa tyylissä tuollaista jakoa harrastetaan vain yhdyssanan osien rajalta. Tässä se ei ole edes tavurajalta, vaan keskeltä tavua. Tahallisena tai tahattomana lisäharhautuksena vihje vaikuttaa lyhenteeltä (Suomen Armeija). Vihje olisikin silloin ok, jos jatko liittyisi Suomen armeijaan. Esimerkiksi kaikille tuttu Kari olisi toimivampi ratkaisu tuolle vihjeelle: "SA-Kari" olisi yhdistettynä Sakari ja Sakari Simelius on toiminut Suomen puolustusvoimien komentajana. Lisävaikeutuksena ratkaisusanassa on yksi piilokirjain ja kolme poikittaista ovat monia vaihtoehtoja tarjoavia ja/tai vähän tunnettuja. Laatijan harkinta on pettänyt tai sitten hänellä on ihan erilainen käsitys hyvästä ristikosta kuin minulla. Sanomattakin on selvää että omasta mielestäni minun käsitykseni on oikea!
20. Potter10.2.2018 klo 10:50
Virkku, se Stonehenge onkin oikeansuuntainen.
21. Mummo10.2.2018 klo 10:51
Ylärivin tummatukkaisen nuoren naisen piilokirjaimiin ei sovi mitkään kirjaimet. Vai lieneekö tuossa bensaletkussa joku mysteeri alussa? Muuten sain ristikon täyteen.
22. Jiikoo10.2.2018 klo 10:57
Mummo, tuon nätin tummatukkaisen henkilöllisyys on minulle vieläkin mysteeri, mutta luulen saaneeni vastauksen siihen, onko hän mistään kotoisin.
23. Jiikoo10.2.2018 klo 11:17
Jos tuo ruututilkun oikealla puolella oleva klöntti viittaa jotenkin valtiomieheen, joka käytti vuoteen 1887 saakka nimeä Johan Gustaf Hellsten, ja jos tummiksi katsotaan eräs Ratkojissa mainittu kansa yksin- tai kaksinkertaisella konsonantilla, saan APUA-vihjeen ratkaisusanaksi kovin teennäisen makuisen yhdyssanan. No, eipä taida olla ensimmäinen kerta tällä areenalla!
24. Potter10.2.2018 klo 11:52
Jiikoo, nuo mainitsemasi asiat kyllä ovat mielestäni oikein, ja yksikertaisella konsonantilla kyllä tulee ihan kunnollinen yhdyssana.
25. Virkku10.2.2018 klo 11:54
Kyllä ristikon laatija olisi voinut laittaa ruututilkun oikealla olevaan vihjeeseen oikeanmuotoisen kuvan. Tummia- vastaussana kirjoitetaan kylläkin w:llä. Olen samaa mieltä Jiikoon kanssa APUA- vihjeen ratkaisusanasta.
Potterille kiitos kommentistasi.
26. Virkku10.2.2018 klo 12:00
Siis TUMMIA- vastaussana kirjoitetaan w:llä paitsi tässä ristikon "väännöksessä" v:llä.
27. Juho10.2.2018 klo 12:22
Onhan niitä tummahipiäisiä, yksinkertaisella veellä olevia taiteilijoita kuvahaku täynnä, ei tarvinne koko kansaa
tai heimoa tarkoittaa.
28. Rampe10.2.2018 klo 13:19
Juho, onhan niitä, mutta on myös blondeja. Esimerkkinä erään humppa-Heikin toimittajatytär.
Yhtä hyvin vihjeeksi olisi kai voinut laittaa vaikka "vasenkätisiä" tai "lihavia".
29. Hippa10.2.2018 klo 18:41
Kunttilänurkka vielä ratkaisematta. Ei vaan leikkaa.
30. Seitenvitonen10.2.2018 klo 19:18
Hippa,
Minkähän sait pystyyn 6-kirjaimiseksi sanaksi, jonka viides kirjain on kysymäsi sanan ensimmäinen, joka ei ole kapea, ja josta lähtevän sanan kuvittelin kuvaavan kynttilän olomuotoa, joka ei ole vakio, päinvastoin. Kukahan tulkitsisi tuon pystysanan?
31. Einytkeksi10.2.2018 klo 20:33
Kynttilän kanssa risteävän pystysanan kuvasta on kyllä kohtuullisen mahdotonta saada selvää.
32. HT10.2.2018 klo 20:50
Eiköpähän tuo arpakuutiota esitä.
33. isoäiti10.2.2018 klo 22:42
Ja siinä arpakuutiossa näytetään ykköstä.
34. iso S11.2.2018 klo 10:39
Mahtaako joku löytää tummiin yksinkertaista veetä käyttävän version virallisemmastalähteestä kuin Ratkojat, jossa kuka tahansa voi kertoa totuutena mitä tahansa? Voi olla että joskus Pienen Tietosanakirjan ilmestymisen aikaan (1925–1928) suomalaistamisen innossa tuotakin versiota on käytetty, mutta nyt virallisessa versiossa on käsittääkseni w.

---- (v-versio) on turkkia. Löysin myös unkariksi kirjoitetun pätkän jossa sana esiintyy. Siinä ei ole kysymys tummista. Googlella käännettynä: "Tämä on vanha karvainen karkea karkea purppuranko (Sciurus vulgaris). Keskiajalla veronmaksu suoritettiin osittain ----b?rillä." Pelkkä ---- on kääntäjän mukaan vertailukelpoinen, mutta vertailukelpoinen unkariksi on összehasonlítható, joten tämän "paljastuksen" perusteella lienee vaikea päästä ratkaisun jäljille.
36. moka11.2.2018 klo 11:15
Tuo virheitten metsästys näyttää olevan hauskaa puuhaa.
37. Rampe11.2.2018 klo 11:45
vintilän linkin perusteella en enää mussuta TUMMIA-vihjeestä. Kyllä se on hyväksyttävissä noinkin.
Itselleni ennalta tuntemattomia molemmilla kirjoitustavoilla.
38. pelaaja11.2.2018 klo 11:47
Olen monesti ollut aistivinani, että Lehdolla on työpöydällään Veijo Wirénin Ristikkosanojen Pikkujättiläinen. Siinä se w on v.
39. pelaaja11.2.2018 klo 13:21
Haa, näkyy olevan veellinen myös (entisessä?) Ristikkorengissä. Eihän sekään toki mikään viranomaisilmoitus ole.
40. iso S11.2.2018 klo 20:03
Eikä siinä vintilä vitkastellut. Englanninkieliseltä puolelta löytyy lisävahvistusta ja lisää mahdollisia kirjoitusasuja. Haulla
"eves" ethnic nigeria
jossa xxxx on ratkaisusana englantilaisena monikkona löytyi James Minahanin kirja Encyclopedia of the Stateless Nations. Haku meni suoraan sivulle jossa oli lisävahvistusta ja lisää mahdollisia kirjoitusasuja.

Ratkojia, Wirenin sanastoja ja Ristikkorenkiä pidän neuvoa-antavina, mutta ei virheettöminä. Niissä olevat tiedot eivät ole välttämättä kulloisenkin alan asiantuntijan kokoamia ja saattavat perustua virheelliseen lähteeseen. Itse kukin saa muodostaa käsityksensa siitä mikä on noiden esimerkkilähteiden virhetiheys. Ilman tutkimustietoa en mene osoittamaan sormella.
41. Aija11.2.2018 klo 20:46
HT ja isoäiti, tarkoitatteko että se käärön eka kirjaimesta alas lähtevä sana tulisi arpakuutiosta. En kyllä mitenkään sellaista hahmota. Enkä siis saa siihen ainoaan puuttuvaan mitään järkevää. Voisin hyvällä mielikuvituksella hahmottaa kuvan tulivuoreksi.
42. isoäiti11.2.2018 klo 22:40
Aija! Olemmehan nyt samassa kohdassa ristikkoa? Oikeassa alalaidassa, kääröstä alaspäin lähtevässä sanassa? Minusta siinä on sevästi arpakuutio ja näkyvissä sen pienin silmämäärä. Sain siihen itse ihan järkevän sanan, mutta kynttilä-vihjeestä tuli muu vastaussana kuin aivan tavanomaisimmat Lehdolla. Jos kyse oli jostain muusta kohdasta ristikossa, olen pahoillani sotkettuani asiaa!
43. HT12.2.2018 klo 06:26
Aija: ei tuo paljon selvennä mutta vilkaise kumminkin:

http://aijaa.com/IEWJGZ
44. Juho12.2.2018 klo 10:43
Ylhäällä keskellä korpinjämän ja besaletkun välissä olevaa naisenkuvaa en tunnista, kotipaikka-arvaustahan
siihen pukkaa, mutta nimi tai toimiala ois kiva tietää.
45. Jiikoo12.2.2018 klo 11:25
Juho, luulen sinun olevan jo hajulla. Ristikkoni on jo matkalla enkä pääse tuon nätin typykän henkilöllisyyttä enää kuvan perusteella arvailemaan. Kuva taisi esittää pelkkää naamavärkkiä, ei vartta. Mitä ilmeisimmin nainen kuitenkin on kotoisin varsinaisesta nais-Suomesta, Varsinais-Suomesta!
46. pelaaja12.2.2018 klo 11:28
Tanssista tykkäävä Marjo.
47. Juho12.2.2018 klo 11:45
Jiikoo ja pelaaja, kiitokset tarkentavista tiedoista, kuva ja nimikin löytyivät, mutta vähän haussa pitää silti olla hajulla.
48. mummo 80v.19.2.2018 klo 13:34
Oikealla alhaalla- kahdeksikon(8) yläpuolella "väkäset" joilla on ollut
erilaisia merkityksiä, mutta nyt en keksi kun pystyistäkään ole avuksi.
49. kapa19.2.2018 klo 14:13
mummo 80v. Ne "väkäset" on semmoinen, joka lentää...
50. mummo 80v.19.2.2018 klo 14:27
Kiitos kapa joskus ne on tunturien lakia joskus sik sakkia
joskus arkoja jne.Kiitos kuitenkin.
51. Make19.2.2018 klo 16:40
"mummo 80v." ja "kapa", mielestäni "väkäset" on tällä kertaa vuorenhuippu Balkanilla Montenegrossa.
52. kapa19.2.2018 klo 21:45
Make on varmaankin oikeassa, ja minulla on jotain pielessä!
53. EMH20.2.2018 klo 07:39
Minulla vaikeutena vasemman reunan kolmas ylhäältä: mitä esittää?
54. Make20.2.2018 klo 08:00
"kapa", väkäspiirrosta voi taas kerran tulkita: piilokirjainta vaihtamalla -lentäjä muuttuukin vuorenhuipuksi Mitä ristikonlaatija on ajatellut, ei voi tietää...eikä hän ajatelmiaan perustele. Ainoan "oikean" ratkaisun näet sitten aikanaan Hesarista.
55. Virkku20.2.2018 klo 08:59
EMH. Kuollut ranskalainen mies kylpyammeessa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *