KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 37 / 2017

9398. SK 37 / 2017

O15.9.2017 klo 20:55
Mukavasti täyttyi tämä kaksitähtinen ristikko. Hyvä oli mm. MANUN KOTI. Suosittelen.
Piilosana Jari Keränen.

Kiitos Teemu Palonen ja Sampo Kontunen!
2. O15.9.2017 klo 20:56
po Pallonen.
3. matts15.9.2017 klo 21:04
Yksi piilokirjain hakusessa Pallosessa ja piiliksen yksi sana ei auennut vielä, muutenhan se oli 10 minuutissa täynnä.
4. Tapio16.9.2017 klo 13:53
Mattsilla varmaan eniten kokemusta piliksistä. Mielestäni Keräsen piilikset ovat kuitenkin hieman vaikeutuneet vime vuonna julkaistuista. Yhden vihjeen ymmärtämiseksi täytyi etsi tietoa netistä (ehkä joskus olen kuulut asiasta koulussa, mutta asia on täysin unohtunut).
5. matts16.9.2017 klo 21:41
Ei ole eniten kokemusta mutta kuitenkin 70-luvulta saakka. Kyllähän nuokin ongelmat (3.) jo eilen illalla selvisivät.
6. Tapio17.9.2017 klo 08:43
Itse asiassa minua vain vähän harmittaa, etten ole yhtä nopea, sillä kokemukseeni nähden minun pitäisi olla lähes yhtä nopea kuin matts, mutten vaan ole. Mattsilla lienee silti Ekin ohella eniten kokemusta, sillä itselläni on SK:n ristikoissa täydellinen aukko 1991-2003 ja 2004-2010 kokemusta vain Oskalan tehtävistä.
7. matts17.9.2017 klo 10:59
Äläpäs taas päättele toisten kokemuksesta mitään kun et voi siitä tietää, äläkä varsinkaan vertaile muihin!
8. Kiikku17.9.2017 klo 23:51
On se ihmeellistä, miten asiat harmittavat. Olen aivan ihmeissäni. Mukavat tehtävät ja ei kun harmittaa, kun ei älyä niin nopeasti. Kuin joku, joka älysi täällä. Se on tietysti täysin sietämätöntä.
9. ++juh18.9.2017 klo 00:21
Tapio, vaikka oletkin parin vuoden aikana ratkonut monen monta piilosanaa, niin osaamisesi ei mitenkään voi yltää samalle tasolle kuin jos olisit ratkonut tehtävät vähitellen 40 vuoden aikana jujuja tietoisesti makustellen ja alitajuisesti sulatellen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *