KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2966

9359. HS 2966

Pr11.8.2017 klo 11:20
Paha oli, mutta alaharmaat arvaamalla täyttyi aika mahdottomalta vaikuttanut osiokin. Kaikkea sitä saakin googlata näiden kanssa. Mutta kiitos laatijalle ihan viihdyttävästä pähkäilystä.
2. Potter11.8.2017 klo 12:13
Pr, samaa mieltä, eli melko paha varsinkin tuo alaharmaa. Hyvät sanat sinne kuitenkin muodostuivat.
Kiitokset laatijalle!
3. Juho11.8.2017 klo 13:52
Muuten selvää, muttta vas. yläkulman lokerikosta ne ylimmät kaksi ipiiloa pitää vain arvata.
4. tuffa Porist11.8.2017 klo 14:14
Olipa outoja nimiä. Huumoriton, asiallinen, vaikea ristikko. Harmaat sujuvia.
5. Ultsi11.8.2017 klo 14:17
Sopivan vaikea oli .Lyon ja Ellen viereisestä nuolesta tulevaa sanaa vielä ihmettelen.Muuten täyttyi ihan kivasti googlen avulla toki.
6. Rampe11.8.2017 klo 14:55
Ultsin ihmettelemä sana mielestäni ok, jos nuolen kohdalla on vuoriston etumaasto (laakso). Itse vuoriin se ei mitenkään päin sovi.
Myönnän hakeneeni outoja nimiä myös ratkojista.
7. vintilä11.8.2017 klo 18:08
Selitin itselleni tuon nuolivihjeen niin, että se nuolen muoto itsessään jo kuvaa jotakin asiaa ja kun nuolen kärki on vasemmalla, niin ratkaisusana kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Hyväksyin selitykseni ;).
8. Rampe11.8.2017 klo 18:14
Ei se huono selitys olekaan.
9. kaplas11.8.2017 klo 18:28
Ei ihan helppokaan.. En harmaita kuitenkaan kovin vaikeina pitänyt.
Viikonloppuja lajitovereille!
10. Kalle11.8.2017 klo 19:34
Ihan mukava tehtävä. Opinpa uusia järviä ja moottoripyörämerkkejä. Kohta alkaa MM-kisat!
11. Uusi11.8.2017 klo 20:53
Olisi muuten tehty, mutta jotain kai väärin toivesaaliit loppuosassa. AV- en nyt keksi
12. Potter11.8.2017 klo 21:02
Uusi, minä ongin enimmäkseen tuollaisia pikkutirrejä.
13. Uusi11.8.2017 klo 21:14
Potter
No just, joskus vaan ei keksi. Kiitos
14. Masa I11.8.2017 klo 21:42
Morjens
Matkalla katinkultaan ratkesi se mitä ei tarvinnu googlata.
Kivoja naisnimiä taas !!
15. arja11.8.2017 klo 22:54
muuten valmis mutta vasemmalla ottaa päähän vieressä joku ,jotain , mitä lie ja kaksi piiloa Nyt ottaa päähän
16. JJ12.8.2017 klo 04:47
Arja, nainen, pullo, etusormi. Näkyvät kuvassa.
17. Jiikoo12.8.2017 klo 05:40
Täyteen tuli, mutta kovin väkinäistä oli! Ratkojista ratkaiseva apu. Kummasti oli sinne tullut uutta pvm:llä 11.8.2017!
18. kaitsu12.8.2017 klo 08:51
Muuten täynnä, mutta yläkuvan (koira) oikealla puolella vihje"
19. kaitsu12.8.2017 klo 08:52
Lainaus: 18. kaitsu 12.8.2017 klo 08:51
Muuten täynnä, mutta yläkuvan (koira) oikealla puolella vihje"
20. Virkku12.8.2017 klo 11:16
Ei mitään hauskuuksia tällä kerralla. Totisenlainen ristikko, johon vasta tänään paneuduin. Töitä teetti saada valmiiksi.
21. Virkku12.8.2017 klo 11:16
Ei mitään hauskuuksia tällä kerralla. Totisenlainen ristikko, johon vasta tänään paneuduin. Töitä teetti saada valmiiksi.
22. arja12.8.2017 klo 11:17
Kiitos JJ
23. Sirkku13.8.2017 klo 13:45
Harmaat täyttyivät yllättävänkin helposti; kaakonkulmalla muutama ongelma: auton päällä ruksi sekä vuorten alapuolella kaari,,, hmmm,,,
24. Sirkku13.8.2017 klo 13:45
Harmaat täyttyivät yllättävänkin helposti; kaakonkulmalla muutama ongelma: auton päällä ruksi sekä vuorten alapuolella kaari,,, hmmm,,,
25. Potter13.8.2017 klo 14:06
Sirkku, no sen kaaren ainakin voit kiepauttaa nurin.
26. Aku14.8.2017 klo 10:02
Sattuipa Aulikselle kielimoka. "Pohdi"-sanan synonyymejä olisivat "mieti" tai esim. "aprikoi", vaan ei se, joka vaakariville tulee. Sen synonyymejä olisivat "epäröi" tai "siekaile". Vaan sattuuhan sitä..
27. Mooses14.8.2017 klo 10:20
Keskeltä vähän kaakkoon on vihje EU. Siitä pari ruutua alapäin on piirretty jotain, mutta mitä?
Piilokirjain puuttuu. Mistähän saisi apua ?
28. kaplas14.8.2017 klo 10:45
Ihantalan kamu
29. Virkku14.8.2017 klo 12:10
No jopas oli kaplaksella ovela vihje.
30. EJlo15.8.2017 klo 10:56
Kaplas; Mainio vihje kaikessa lyhykäisyydessään !
31. Jiikoo15.8.2017 klo 11:39
Komppaan Virkkua ja EJloa: jos oli kuva erinomaisen epämääräinen ja mitäänsanomaton raapustus, on Kaplaksen vihje sitäkin osuvampi ja tukee käsitystäni siitä, mitä vastaussanaa ruutuihin odotetaan. Kuvaa minulla ei ole enää käsillä ihailtavaksi – ratkaisuni on jo postitettu.
32. Mooses15.8.2017 klo 12:21
Kiitos Kaplas. Sitä kamua minäkin alun perin ajattelin, joten sain siihen vahvistuksen.
33. kaplas15.8.2017 klo 17:23
Kiitokset kaikille kiittäneille!
(Muistutan vielä, että olen kaplas, en Kaplas! Tärkeää, koska Kaplas on jonkin ihmisen sukunimi, ei minun..)
34. jyrkkä15.8.2017 klo 19:38
Kuka kumma kirjoittaa vastaukset ratkojiin? Myönnän että helpotan työtäni kurkistelemalla sinne
35. iso S16.8.2017 klo 10:27
Jotkut epäilevät että laatija itse kirjoittaa vastauksia ratkojiin. Onhan se mahdollista, mutta en oikein usko. Yhtä hyvin voisi epäillä, että joku Hesarin toimituksessa on ottanut asiakseen helpottaa, kun mielestään osa vihjeistä on kohtuuttomia. Toimituksessahan on saatavilla oikea ratkaisu samaan aikaan kuin julkaistava tehtävä. Tätä teoriaa (kuten edellistäkin) vastaan sotii se että ratkojiin työnnetään melko runsaasti vääriäkin ratkaisuja. Oikea vastaus lienee siis Joku Kumma.

Kohtuuttomuuksista puheen ollen, esimerkiksi Jeevan (4) on mielestäni ehdottomasti sellainen. Se ei liippaa likeltäkään suomalaista todellisuutta. Toisaalta se avaa laatijoille aivan uusia näköaloja: esimerkiksi ratkaisusanalle "kolme" voi laittaa ovelasti vihjeen "naista". Onhan vuonna 1977 tehty elokuva "kolme naista".

Jeevan on kahden näyttelijän taiteilijanimi: intialainen Omkar Nath Dhar (s. 1915) ja tamili Vickey Rangaraj (s. 1975). Fontista päätellen laatijan mielestä kyseessä tosiaan on henkilövihje. En usko että on. Jeevan on hindiä ja tarkoittaa elämää. Ratkaisusana on myös hindiä ja tarkoittaa ilmaiseksi Kyseessä on vuonna 1977 valmistunut intialainen elokuva, jossa ei ole näyttelijänä eikä roolihahmona Jeevan xxxx.
36. Jaska16.8.2017 klo 10:45
JEEVAN on tietysti myös oiva ratkaisusana, etenkin kiitollisen typistevihjeensä AMENIAA ansiosta.
37. iso S16.8.2017 klo 17:45
Täällä Radio Jerevan. Kuuntelijamme kysyy meiltä:onko Jeevan oiva ratkaisusana? Me vastaamme: Periaatteessa kyllä, mutta suomalaisessa ristikossa se olisi huono ratkaisusana vaikka siihen keksisi minkälaisen höpisten-vihjeen.

[Kikkavihjeissä on se huono puoli, että tuntemattoman sanan merkitys ei selviä vihjeestä.Silloin vihje on todellakin kikkavihje eikä rakennevihje, kuten "akatemiaprofessori" (nimi muutettu) haluaisi sitä nimitettävän.]
38. Tuutikki16.8.2017 klo 19:27
Vaikka joku vihjaili AV-sta, en saanut siitä kunnon tolkkua, hiukka epävarma sen suhteen.
39. SP16.8.2017 klo 19:48
Tuutikki, muistaakseni se oli luettavissa oikealta vasempaan. Koeta onnistuuuko :) Kyllä siitä sana tulee.
40. mummo 80v.20.8.2017 klo 16:26
Keskioikealla" nenäertitteen" kanssa samassa on katkoviviuólla erotettu jotain ja nuoli
osoittaa vasemmanpuoleiseen osaan ei aavistustakaan?
41. Juho20.8.2017 klo 16:57
mummo 80v. tässä ei tarvitse olla se kotelon terävin kynä, jos hoksaa.
42. Tuulitukka21.8.2017 klo 06:34
Mummo, ota tuo ylläolevasta vinkistä tuo kynäkotelo harkintaan. Ja muistele niitä ihania - tai sitten ei - kouluaikoja, pulpettia jne.
43. mummo 80v.21.8.2017 klo 08:47
Kiitos Juho kyllähän noista ajoista (koulusta) on aikaa vierähtänyt, mutta huonomuistisenakin
nämä asiat hämärästi muistaa.
44. mummo 80v.21.8.2017 klo 08:49
Kiitos Tuulitukka muistelen haikeudella
45. ep21.8.2017 klo 16:13
Auttakaa kun keksi miksi nuo talot (vasen alalaita) on yksi erillään?
46. tuffa Porist21.8.2017 klo 16:29
ep
Kuvittele, että kolme alimmaista eivät olisikaan erikseen!
47. Jiikoo22.8.2017 klo 10:09
Kiitos valppaalle moderaattorille, joka näkyy poistaneen täältä ala-arvoisen ilkeilykommentin tuoreeltaan! Ilkeilijänimimerkiltä sopisi odottaa henkisten voimavarojen käyttämistä rakentavampiin puheenvuoroihin kuin toisten keskustelijoiden perusteettomaan mollaamiseen nimimerkiltä mainiten.
48. Tuulitukka22.8.2017 klo 10:10
Ihan totta: ihmettelen, mikä on juju saamaani tn. oikeaan sanaan. Voisiko joku hieman vinkata siitä pointista.
49. Tuulitukka22.8.2017 klo 10:13
Puhuin / kirjoitin tuosta talo-ongelmasta. Jiikoo ehti väliin :) Ja siis sitä talo-jujua minäkin ihmetten, kuten ep.
50. Jondalar22.8.2017 klo 11:07
Kuvittele kolme alimmaista taloa yhdeksi viivaksi ja ylin talo palloksi.
51. Juho22.8.2017 klo 11:31
Kaipa sen yksinäisen talon voisi kuvitella olevan kuin pisteenä i:n päällä.
52. Tuulitukka22.8.2017 klo 11:41
Kiitos, nyt rupesi rautalanka muotoutumaan.
53. Mimosa uusi24.8.2017 klo 09:25
Ihmeesti täyttyi, mutta vielä pari kompakohtaa: yläharmaitten vasemmalla puolella oleva kapine ei tuttu, eikä myöskään keskiharmaiden vasemmalla oleva ukonköntys ei aukea; saisiko apua?
54. Juho24.8.2017 klo 10:12
Mimosa uusi, 2966 ristikossa ei ole keskiharmaita, onko kysymys eri ristikosta?
55. Rampe24.8.2017 klo 12:55
Mimosa,
mikäli kyseessä on ristikko 2967, ei vasemmalla puolella oleva mötikkä ole kapine.
Se on maustekasvi, oikeammin kasvin mausteeksi käytettävä juuri tai maavarsi.
56. Virkku24.8.2017 klo 14:45
Mimosa. Kyseessä on ristikko 2967. Kyllä yläharmaiden vasemmalla puolella on kapine. Rampe mainitsi ihan alkajaisiksi sen käytönkin. Maustekasvi, jota Rampe ehdottaa, on keskiharmaiden kohdalla. Ukonköntys ei ole ukko ollenlaan. Aika kummajainen olento. Kokeile googleen saamiasi kirjaimia. Jos oikein ovat, kuvia löytyy ja englanninkielistä tekstiä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *