KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 8.-9.7.2017

9323. IS Viikonloppu 8.-9.7.2017

Ylläpito7.7.2017 klo 09:37
Vuokilan ja Mannisen kolmemiikkakovis olisi tyrkyllä. Keränen ja Vuokila vaihtoivat paikkaa koeratkonnan perusteella. Keränen julkaistiin viime viikolla.
2. Pr8.7.2017 klo 12:01
Onneksi aloitin ratkonnan jo aamukahdeksan pintaan. Nyt ei sentään ihan koko päivä mennyt tämän parissa. Meinasin jo luovuttaa, kun keskelle tahtävää tuntui jäävän harmittava aukko. Ei jäänyt. Vihjeistys oli siis erinomainen. Kuvituspuoli aiheutti hieman ylimääräistä vaikeutta. Kiitos tekijöille!
3. O8.7.2017 klo 17:00
Nautiskelin tästä ristikosta pitkin päivää. Pääkuvasta tulevat sanat olivat hauskat. Hauska oli mm. LIIKENUMERO IDÄSTÄ.

Kiitos Erkki Vuokila ja P. A. Manninen!!!
4. Rampe8.7.2017 klo 19:11
Ihmettelen vielä pääkuvasta lähtevää vaakasanaa. Todennäköisesti kohta idean tajuttuani häpeän ihmettelyäni.
Mutta vaikeusaste oli minun asteikollani kohdallaan. Tehokasta ratkonta-aikaa kului kaksi tuntia, koska välillä kävin saunassa.
Usein olen Ekin tunnistanut laatijaksi (tai nimimerkkiä epäillyt) pääkuvan lauseiden tai sanojen perusteella.
Tällä kertaa en olisi arvannut, jos laatijan nimi olisi ollut piilossa.
5. Pr8.7.2017 klo 19:34
Rampe, minäkin aloin vielä miettiä tuota sanaa. Lopulta välähti. Kyllä vinkki VARAUKSELLINEN kuvaa vaakasanaa hyvin!
6. Pirjo8.7.2017 klo 23:14
Monipuolinen ja vaativa sanasto. Antoi sitten hyvän fiiliksen, kun viimeinenkin sana varmistui. Kiitos laatijoille, varsinkin Ekille täysipainoisesta ristikkoelämyksestä.
7. Rampe9.7.2017 klo 11:04
Pr,
hyvin kuvaa vinkki vaakasanaa. Olisi pitänyt huomata heti, mutta enpähän vain huomannut!
Se kaiketi oli myös laatijan tarkoitus, ja toimi hyvin.
8. Mettalo9.7.2017 klo 18:59
Sain lehden vasta tänään kotimatkalla Kuusamon mökiltä ja aluksi oli vaikeaa, mutta nyt se on selätetty! Hyvää työtä laatijoilta! Kiitos dementian torjunnasta!
9. Pekka13.7.2017 klo 08:40
Tämän vaikeusaste oli kyllä vain maanantaikeskisen luokkaa. Aloitin kuulakärkikynällä ja tein sillä loppuun asti. Normaalisti jo 2½-kin vaatii lyijykynää ja kumia jossain vaiheessa.
UBISTA-vihjettä en ymmärtänyt, mutta täyttyi risteävillä riittävästi.
10. Tuomas L.13.7.2017 klo 10:35
UBISTA on ihan tavallista kovis- tai jopa keskiskamaa.
11. Bossi13.7.2017 klo 13:35
Vasta sain eilen illalla lehden käteen. Mukavan vaihteleva sanasto ja palkitsevia oivalluksia. Mielestäni vaikeustaso kohdillaan
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *