KESKUSTELUT > RISTIKOT > LOKAKUUN YLLÄTYKSET

9005. Lokakuun yllätykset

tapio5.10.2016 klo 15:17
Muutamia Ekin 2000-luvun visaisia ratkoneena tuon ajan visaiset ristikot olivat haastavia.

Mielestäni Eki löysi parhaan kombinaation yllätyksille - yksi helppo ja toinen visainen. Vaihtoehtoisesti voisi olla kaksi kohtalaisen visaista. Parasta on, että kaikille saittia seuraavalle jotain.
2. Pirjo6.10.2016 klo 17:16
Hieno tuo visainen, oli nimensä mukainen! Oli niin vaikea, että tuskin olisi
viikossakaan auennut ilman tuota mahdollisuutta tarkistukseen jo ratkonnan edetessä - kesti hermot...

Kaunis kiitos Ekille ilmaisesta herkkupalasta!
¨
3. tapio6.10.2016 klo 21:03
Taidan yrittää ensin paperiristikkona, jotta saisin vertailupohjaa muihin haastaviin. Sen muistan, että arkistossa on pari Ekin haastavaa isoa ristikkoa samalta aikajaksolta ja tuskin niitä olisin ilman apua ratkonut. Jos samaa vaikeustasoa, vaikea on.

Yli 18 vuotta sitten Petroskoista päin - vaatisi ristikon tarkan julkaisuvuoden tietämistä, jotta voisi etsiä ratkaisua nettiä apuna käyttäen.
4. O6.10.2016 klo 21:46
Kiitos Eki!
5. seurailija6.10.2016 klo 21:57
Onhan siinä vuosi, tapio!
6. POH7.10.2016 klo 07:51
Nytpä oli jokaiselle jotakin. Kiitos!
7. tapio7.10.2016 klo 09:38
"
seurailija 6.10.2016 klo 21:57
Onhan siinä vuosi, tapio!
"

Joo. Ladatusta tiedosta otetussa tulosteessa ei enää ollut - tyypillistä hosumista meikäläiseltä.

Katsoin helpon ristikon layoutia - tyypillinen Ekille tuon ajan ristikoissa (sama layout SK:n saman vuoden ristikoissa). Helppokin saattaa olla hieman vaikeampi kuin odottaisi, jos siinä on aikaan sidottuja vihjeitä. Kerran nimen omaisesti vuoteen 2000 liittyvät vihjeet tuottivat ongelmia. Vuonna 2000 samaa ristikkoa ratkoneet saivat käytännössä helpomman ristikon ratkottavakseen.
8. tapio7.10.2016 klo 12:32
Onko Malediivien rahayksikkö muuttunut? Tietokirjoista ei löytynyt asiasta mitään tietoa ja nykyinen rahayksikkö ja sen osat eivät sovi seuraavaan vihjeeseen:

MALEDIIVEILLA KÄYTÖSSÄ
Tuon tapaiset yleensä viittaavat nimittäin rahayksikköön, mutta vaikeassa ristikossa voivat olla ihan muutakin.
9. tapio7.10.2016 klo 14:03
Meni arvaamalla oikein - rahayksikkö vaihtunut, mutta tietoa vaihtumisesta vaikea kaivaa.
10. tapio7.10.2016 klo 18:30
Yhdyn Pirjon mielipiteeseen. On tullut käytettyä enemmän sanan tarkistusta kuin alun perin ajattelin, kun en halunnut käyttää aikaa virheratkaisujen parissa. Ratkaisuaikaa on siksi turha verrata PuPe:n ratkonta-aikohin (tätä kirjoittaessani vielä kesken). Mutta kyllä tämä mielestäni täydet tähdet olisi ansainnut.
11. Rampe7.10.2016 klo 19:09
Vaikea ristikko vielä kesken, mutta Malediivien rahayksikkö on mielestäni ihan toimiva noinkin.
Venäjälläkään rupla ei ole rupla vaan rubl eikä Britanniassa punta ole punta vaan pound.
Ristikko olisi kyllä paperiversiona täyskolmonen. Tarkistusmahdollisuus nopeuttaa ratkomista huomattavasti.
12. tapio7.10.2016 klo 19:51
Wikipedia ei suomalaistanut Malediivien rahayksikön nimeä vaan siinä oli alkuperäisnimi.
13. pelaaja7.10.2016 klo 20:22
Ai kauheeta. Noinko vaikea? En kuitenkaan nyt välitä teistä pätkääkään tähän hätään. Yritän yön yli unohtaa ilmaiset "yllättäen ja pyytämättä" tulleet rahavinkitkin huomiseen ratkomisyritykseen mennessä. Oi voi, toivottavasti olivat edes vääriä.
14. tuttu7.10.2016 klo 20:41
Missä lehdessä nämä Lokakuun yllätykset ovat?
15. tuttu7.10.2016 klo 20:53
Lisäys: kun kaikkia lehtiä ei oikein voi ostaa...
16. tuntematon7.10.2016 klo 20:53
Tuttu, ristikoon löydät tämän säikeen yläreunassa olevasta kukkakuvioisesta alueesta... klikkaa valintasi mukaan sanaa "visainen" tai "helppo".
17. Rampe7.10.2016 klo 20:55
Kelaa tämän säikeen alkuun ja klikkaa "visainen" tai "helppo".
18. tuttu7.10.2016 klo 21:09
tuntematon ja Rampe, kiitos! Olen tekstin huomannut, mutta en ole tiennyt, että sen takana avautuu jotakin. Kiitos!!
19. tapio7.10.2016 klo 22:06
Kaipaisin joihinkin ratkaisusanoihin vähän tarkennusta, mutta jääköön vähän myöhemmäksi etten spoilaisi toisten ratkontaa.
20. tapio11.10.2016 klo 14:15
Voiskos jo nyt käsitellä joitakin ongelmakohtia, ettei jonkun ratkonta spoilaannu?
21. ++juh11.10.2016 klo 15:16
rot13:
Fcbvyrevg ibv ebg13-xbbqngn, wbyybva engxbagn rv inuvatbffn fcbvynnaah.

 http://www.xviranyyn.fi
 https://fi.wikipedia.org/wiki/Rot13
22. tapio12.10.2016 klo 15:03
No tässä sitten ROT13 koodattuna (http://www.xviranyyn.fi apuna käyttäen, jolla siis saa käännettyä molemmin päin):

nyhffn Ynbfva enun ibvfv byyn innyrnachanvara > XVCNVFGN

Fnana "innyrnachanvara" zrexvglfgä ra ubxfnaahg.


RXV FRA GRXV! > XNVCNHF

Ra ubxfnaahg lugrlggä ivuwrra wn engxnvfhfnana iäyvyyä.


2% > HGNU

Zryxb fngghznainenvara snxgngvrgb. Gäyynvfvn rv raää xnvcnn.
23. Jukkis12.10.2016 klo 15:39
Sun mielestä siis se, että USA:ssa on 50 osavaltiota, on sattumanvarainen faktatieto. Okei.
24. tapio12.10.2016 klo 16:05
En katsonut lukumäärää olevan sopiva prosenttiarvona ilmaistavaksi. Jos 2% pinta-alasta tai asukasluvusta, se on aika sattumanvarainen faktatieto.
25. Jukkis12.10.2016 klo 16:23
Tuon nyt on vaan sinun ymmärryksen puutettasi ja, sori vaan, turhan usein esiintyvää pahantahtoista tulkintaa. Kyllä yksi on 2% viidestäkymmenestä.
26. Keila12.10.2016 klo 21:21
Tapio on oppinut uuden sanan. Enklismin enkusta. Vaikuttunut.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *