KESKUSTELUT > RISTIKOT > HUONOT VIHJEET

8738. Huonot vihjeet

Heikki11.2.2016 klo 12:21
Tästä aiheesta ei ole näkynyt vähään aikaan juttuja. Yleisin huonojen vihjeiden aihe on tietenkin epäselvät ja epätarkat kuvat, jolloin tuloksen arvaa vasta, kun saa kasaan tarpeeksi kirjaimia muuta kautta.
Kun vastausaika on jo ohi, moitin jälleen viime viikon Iltiksen ristikkoa, jossa luki vihjeenä "voima" ja ratkaisusanaksi tuli TEHO. Tämä moka oli aikaisemmin yleistä Apu-lehdessä. Silloin ruikutin, että se hevonen on jo 1960 kuollut, josta tuli vanha tehon yksikkö hevosvoima. Nykyisin ei suureilla voima ja teho pitäsi olla mitään yhteyttä. (!960 tuli ns. SI-järjestelmä suureille ja yksiköille.)
Sitten viikko sitten oli Aamulehdessä ristikko, jossa vihjeeseen "tasasivuinen" tuli ratkaisusanaksi AARI. Tämä aarihan on pinta-alan yksikkö, siis 100 neliömetriä. Aarin alue voi olla minkä muotoinen tahansa, ei siis välttämättä tasasivuinen neliö.
Tekisi mieli vaatia ristikoiden laatijoilta jonkinlainen arvosana matemaattisissa aineissa, jotta tällaiset "puuta-heinää"-vihjeet loppuisivat.
2. Jukkis11.2.2016 klo 13:59
Laitoin Googleen että
heikki voima teho site:sanaristikot.net

Kun olin klikannut auki kahdeksan eri keskustelua, joissa kaikissa sama nimimerkk esitti saman valituksen, niin kyllästyin. En tutkinut, montako niitä eri keskusteluja kaikkiaan olisi.
3. Jomppa11.2.2016 klo 14:00
Toinen asia, mihinkä minä olen kiinnittänyt huomiota on se, että nykyään ei selviä ristikosta ilman, että selaa jatkuvasti ristisana sivustoa tms. Laatijat viljelevät vieraskielisiä sanoja ja nimiä keksiessään yhä hankalampia ratkaisuja. Monta kertaa vihjesanat ovat yhtä kaukana ratkaisusanasta kuin maa on kuusta.
4. Matias-Myyrä11.2.2016 klo 14:16
Fysiikan suure, johon Heikki on jumittunut, on vain yksi sanan voima merkityksistä ja se tulee Kielitoimiston sanakirjassakin vasta yhdeksäntenä. Teho on mainittu kohdassa 4:
voima
1. (lihasten) fyysinen suorituskyky, lihasvoima. Käsi-, jalka-, ruumiinvoimat. Mies, jolla on (paljon) voimaa, suuret voimat. Hänen iskuissaan on voimaa. Hänellä on karhun voimat. Voiman hankkiminen lihasharjoituksin. Säästää, tuhlata voimiaan. Voimat vähenivät, pettivät, uupuivat. Koetella painissa voimiaan. Voimat eivät riittäneet kiven nostoon. Voittajalla oli vielä maalissa runsaasti voimia jäljellä. Pääsi jalkeille omin voimin. Ponnistella kaikin voimin. Ryömiä perille viimeisillä voimillaan. Voimille käyvä rehkiminen. Voima se on joka jyllää [jotain merkitsee, saa eniten aikaan] SP.
2. elinvoima, vitaalisuus, terveys; henkinen suoritus-, kestokyky. Elin-, luomisvoima. Kirjoitti teoksen parhaina voimansa päivinä. Sairaus vei voimat. Olla voimissaan, voimansa tunnossa. Henkinen, sisäinen voima. Hengen-, tahdonvoima. Kerätä voimia uutta työvuotta varten. Sai rukouksesta voimaa, voimia kestää. Olla täysissä hengen, sielun voimissa täysissä järjissään.
3. (poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen tms.) suorituskyky, kapasiteetti, valta; mahtavuus, mahti. EU:n taloudellinen voima. Sotilaallinen voima. Rahan, sanan, tiedon, uskon voima. Joukko-, järjestövoima. Asevoima. Ostovoima. Turvautua voiman [= asevoiman, aseiden, väkivallan] käyttöön. Selviytyä omin voimin omin avuin, ilman muiden apua. Yhteistyö on voimaa SP.
4. teho, voimakkuus, intensiteetti. Myrskyn yltyvä voima. Äänen, tuulen voima myös →←. Valovoima. Räjähdyksen voimasta sortunut talo. Täyteen voimaan kasvava ilmaisu. Kadonnutta etsittiin kolmen partion voimalla, voimin. Lyönti osui täydellä voimalla leukaan. Itku purkautui vastustamattomalla voimalla. Poikaa yritettiin saada tottelemaan uhkausten voimalla. Voittoon pyrittiin väellä ja voimalla, kaikin voimin. Olla voimissaan voimakas. Voimissaan oleva aate.
5. säädöksistä, määräyksistä yms.: pätevyys. Lainvoima. Olla voimassa päteä. Nykyisin voimassa olevat määräykset. Voimaan tullut laki. Astua [paremmin: tulla] voimaan. Ulkonaliikkumiskielto tulee voimaan klo 24.
6. us. mon. eril. ilmiöiden, tapahtumien tms. aiheuttajina olevista tekijöistä. Eroosiovoima. Luonnonvoimat. Yliluonnolliset voimat. Jokin outo voima sai hänet liikkeelle. Pahuuden, hyvyyden voimat. (Ihmistä) korkeammat voimat. Vallankumouksen liikkeelle panneet voimat.
7. us. mon. ihmisistä t. ihmisyhteisöistä toimivina tekijöinä. Kuoron kantavat voimat. Eduskunnan oppositiovoimat. Työvoima. Poliisivoimat. Puolustusvoimat. Elävä voima sotilaat (aseistuksen ym. materiaalin vastakohtana). Ilma-, maa-, merivoimat.
8. fys. suure joka kuvaa kykyä muuttaa kappaleen t. hiukkasen liiketilaa. Puristus, taivutus ym. kappaleeseen vaikuttavat voimat. Sähkömotorinen voima. 200 newtonin voima. Voiman suuruus, momentti, suunta. Keskipako-, koheesio-, paino-, veto-, työntövoima. Vastavoima. Voimien jakaminen komponentteihin.
9. energia. Koskista saatava voima. Aurinko-, höyry-, vesi-, ydinvoima. Sähkövoima. Käyttövoima.
5. pösilö30.11.2022 klo 18:34
Tämän palstan keskustelusäännöissä on seuraava kohta :
”5. Moittiminen ja virheistä huomauttaminen sekä muiden haukkuminen on helpompaa kuin positiivisten viestien kirjoittaminen. Vältä ristikoiden laatijoiden virheillä mässäily. ”

En näe asiaa noin mustavalkoisena, vaan kyse on yksinkertaisesti kuluttajansuojasta.
Nythän on niin, että me ratkojat olemme laatijoiden asiakaskunta. Meillä on valitettavasti yhtä olematon vaihto- tai palautusoikeus kuin Hirvaskankaan huutokaupassa. Eikö siis edes tällä palstalla saisi antaa laatijoille oikeutettua palautetta ?
Pelikaaneilla on oma virhepalstansa, kiitos siitä, mutta ovatko muut julkaisut sitten arvostelun yläpuolella ?
En rutise vain rutisemisen ilosta, haluan nauttia viihdyttävistä ristikoista jatkossakin. Panostettakoon siis laatuun.
6. Funny30.11.2022 klo 19:24
Tuossahan kehotetaan välttämään laatijoiden virheillä mässäilyä. Se on ihan eri juttu kuin oikeutettu palaute.
7. pösilö30.11.2022 klo 19:32
Lainaus: 6. Funny 30.11.2022 klo 19:24
Tuossahan kehotetaan välttämään laatijoiden virheillä mässäilyä. Se on ihan eri juttu kuin oikeutettu palaute.
Miten määrittelet mässäilyn ja oikeutetun palautteen eron ?
8. Ylläpito30.11.2022 klo 19:37
Ainakin se, että aina vain valittaa. Ja tekee siitä suuren numeron.
9. pösilö30.11.2022 klo 22:05
Lainaus: 8. Ylläpito 30.11.2022 klo 19:37
Ainakin se, että aina vain valittaa. Ja tekee siitä suuren numeron.

Tuo oli siis mässäilyn määritelmä, Kiitokset siitä.
Millaista on sitten se oikeutettu kritiikki ?
10. Maikku2.12.2022 klo 15:01
Pitäisikö vuoden 1942 keskimmäisen sanan viimeiseksi kirjaimeksi laittaa aakkosten alkupäästä vai suomalaisittain loppupäässä?
11. Maikku2.12.2022 klo 15:07
Tuo kysymys meni väärään paikkaan mutta ei haittaa, löysin tekstiosasta mielestäni oikean kirkoitustavan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *